Kun kaikki on mennyttä

Elämä kuitenkin jatkuu! Itse olen vammautunut yli kahdeksan vuotta sitten. Oma vammani kylläkin on "vain" rintarangassa! Haluatko kirjoittaa minulle sähköpostia? Voisin keskustella asiasta kanssasi enemmänkin, tai sitten jostain muusta?! Jos haluat niin kirjoitathan minulle osoitteeseen:

campanula_bellidifolia@jippii.fi

Voimia sinulle ja jaksamista!
Hyvää joulua ja Onnea vuodelle 2004!! =)

toivon sinulle rauhaisaa joulua.Tarkoitatko kaikki mennyt? perhe ystävät? Ajattele ystävä rakas et kaikella on tarkoitus me emme sitä aina edes huomaa tämä auttaa minua jaksamaan eteenpäin.

Hei!
En tiedä, miksi päädyin tälle palstalle, mutta kun päädyin niin aloin lukea läpi kirjoituksia ja minusta tuntui, että minun täytyy kirjoittaa sinulle. Töölön teho on tuttu paikka. Vietin sen käytävillä useita päiviä syksyllä 1996, sen jälkeen useita viikkoja vuodeosastolla ja sen jälkeen kuukausia kuntoutuskeskuksessa. Silloinen poikaystäväni, nykyinen aviomieheni, havautui tuona syksynä pysyvästi kainaloista alaspäin. Hän oli liikunnallinen ( jota hän on vieläkin pyörätuolirugbyn merkeissä ), komea ( itseasiassa komistunut vähän lisää iän myötä )ja hänen piti suuntautua ammatillisesti alalle, jossa käsien käyttäminen on ehdoton edellytys. Toisin siis kävi. Näihin menneisiin vuosiin mahtuu paljon vaikeitakin hetkiä, mutta kuitenkin pääsääntöisesti onnellisia päiviä. Elämä normalisoitui ensimmäisen pyörätuolivuoden sisällä ja tällä hetkellä pyörätuolia tulee ajatelleeksi vain silloin, kun siitä alkaa puhumaan jonkun kanssa. Muutama vuosi sitten mieheni hyvä ystävä halvautui kuten sinä. Hänen selviytymisprosessinsa on vielä meneillään. En yritä sanoa sinulle, että "kyllä se siitä ja että kyllä kaikki on vielä mahdollista". Haluan vain kertoa sinulle yhden esimerkin, että me selvisimme ja olemme vilpittömästi onnellisia. Se siis on mahdollista. Halauksia ja jaksamista!

Voi, kun tahtoisin sua lohduttaa. Tiedän kokemuksesta että sääli ei auta, eikä mikään muukaan lohdutus. Tuntuu että kaikki on yhdentekevää, miksei mun vammaani voi parantaa kun sydämiä vaihdellaan ja kuussa käydään ihan tuosta vaan.Epäreilua koko elämä. Oma kuntoutumiseni on vielä kesken, jos tästä koskaan kummoiseen kuntoon edes tulee. Joka tapauksessa aiemmin en osannut mitenkään tajuta että ystävä voi olla myös vammaisen kanssa. Olin kuntoutuksessa laitoksessa ja sain sieltä monia ihania ystäviä. Muutaman viikon päästä en enää heidän vammaansa ajatellut ollenkaan. He olivat kaikki todella huumorintajuisia ja ihania ihmisiä.
Toivon että löydät ystäviä jotka ovat sun kanssa samoilla viivoilla, se auttaa tajuamaan että elämää on muutakin kuin olla komea ja liikkuva.