KOMMENTTEJA!!

Kaverien kesken

Mun eka tarinani joten antakaa virheet anteeksi. Kommenttejakin toivon.
Tarina on fiktiivinen eikä sisällä todellisuus pohjaa.

Oli perjantai ilta, meille piti tulla kolme kaveriani; yksi poika ja kaksi tyttöä,
itse olen poika. Arvelin että näistä tulisi taas tämän kaveriporukan illanistujaiset.
Ihme kyllä kukaan meistä ei edes halunnut juoda mitään missä olisi ollut prosentteja,
ihme sinänsä olihan kämppä tyhjä ja kaikilla ikää 15vuotta.

Tulin avaamaan oven pelkästään saunatakissa ja boxereissa, sillä olin juuri tullut suihkusta.
Sanoin heille että käyn vaihtamassa mutta tytöt sanoivant ettei tarvitse.
Tytöillä vaalealla ja tummalla oli molemmilla yllään minihameet ja TODELLA seksikkäät sukkahousut.
Yllätyin sillä yleensä he eivät sellaisia vaatteita käyttäneet. Molemmilla tytöillä on b-kupit, ja
todella kiinteät peput, se on selvinnyt sillä että läiskimme toisiamme kaverihengessä pepuille.

Istuimme olohuoneen sohvalla. Huomasin että tumma tuli hiukan lähemmäs minua ja vaalea siirtyi lähemmäs
toista jätkää joka oli tietty myös kaverini.
Se tapahtui todella yllättäen ensin tytöt vain vilkaisivat tosiaan ja nyökkäsivät, ihmettelin että mitä
nyt?
Ajatus katkesi välittömästi kun tumma laitta kätensä boxereille joita ei sillä hetkellä peittänyt edes
saunatakin helma.

Huomasin että kaverillani ja vaaleallakin tapahtui kaverilta oli jo farkut ja paita pois.
Otin tilanteen taas hallintaani, ja kurotuin ottamaan tytöltäni paidan pois.
Yllätyin taas sen alla ei nimittäin ollut ollenkaan liivejä. Ne olivat täydelliset rinnat,
juuri oikean kokoiset, kiinteät, punaiset nännit, ja ne rinnat olivat ylväästi pystyssä vain minua
varten.
Otin häneltä hameen pois, nyt en enää yllättynyt sukkahousut riisuttuani kun en löytänyt niiden alta
muuta kuin kuuman pillun, se oli kaunis pillu, punainen pieni herkkunapero, se oli siinä odotti kosketustani.
En miettinyt kauan, aloin nuolla pillua tasaisin vedoin pitkin pillua, kunnes se oli kauttaaltaan märkä,
silloin siirryin nuolemaan pelkkää klitorista. Nuolin klitorista kuin heikkopäinen ja lopulta kumppanini
alkoi vääntyillä kieleni alla ja sai kirkuen ensi orgasminsa käsittelyssäni.

Silloin kysyin: haluutko että käytän kumii? Vastaukseksi sain pään pudistuksen.
Silloin en aikaillut työnsin valtavana sojottavan kaluni partnerini todella tiukkaan pilluun.
Jynssäsin siinä ja puristelin samalla todella kiinteitä rintoja. Jynssäsin ensin hitaasti pitkin
työnnöin vetäen rauhallisesti ulos. Partnerini huohotti seksikkäästi kun tunsin jossain "napsahtavan"
ja aloitin hillittömän pumppaamisen.

Jatkoin sitä hetken mutta parnerini sai jo toisen orgasminsa ja rukoili lopettamaan. Toteutin tietty
hänen toiveensa ja vedin ulos. Hän kysyi eikö minulla ollut vielä tullut? Vastasin että ei joten
hän otti kaluni ensikertaa suuhunsa. Tyttö ei ollut kovin taitava suihinotto puuhassa mut sitäkin innokkaampi
hän vain nuoli terskaani niin kauan että maitomainen spermani valui hänen suustaan. Sain palkaksi kauniin
spermaisen hymyn.


Oliko hyvä tarina? Haluutteste jatkoa? Tai tietää mitä ne toiset teki siinä sohvalla?


pyydän anteeksi että laitoin tän tänne. Mutta haluan kommentteja!

2

2644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Sandra-

      Mitä ideaa kirjottaa kahesta pojasta ja tytöstä jos kirjotat vaan susta ja sun "partnerista". Seksi oli turhan nopeaa, joten käytä esileikkiä ensin. Ja sitten huom! Käytit tytöistä nimiä: tumma ja vaalea. Jos ne olivat kavereita niin eikö yleensä tiedetä nimetkin!? Oisit laittanu vaikka Sari ja Tiina.

      Vaikka tää onkin sun eka novelli niin silti piti antaa vähän vihaista palautetta. :P Älä suutu kuitenkaan... ;)

    • Oletko kirjoittanut tämän jälkeen mitään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      934
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe