Lähdettiin miespuolisen liikunnanopettajan kanssa samaa matkaa uimahallille ja matka taittui keskustellen kauniista keväästä.
Perille päästyämme uimahallin nurkalla norkoili ryhmä poikia sätkät huulessa. Komensin poikia sisään ja tunnille. Perästä kuului viheltelyä ja supinaa.
Oma ryhmäni tyttöjä oli jo pukuhuoneessa riisuntumassa hyvää vauhtia. Tytöt kyselivät minulta aina asioita ja neuvoja ja olinkin aina ollut hyvissä väleissä oppilaiden kanssa.
Tytöt ihastelivat ruskeaa täydellistä vartaloa, aurinko oli ruskettanut mut Kreikassa. Kaikki sanoivat yhteen ääneen toivovansa näyttävän samanlaiselta vanhempana. Nauroin mielessäni, olin vasta 29. Olin harrastanut kauan voimistelua,
mutta isohkot tissini haittasivat kuitenkin hiukan. Olen melko pitkä(185) ja hoikka nainen, siunattuna kuitenkin c- kupin tisseillä.
Riisuin viimeisenä. Pikkuhousuni ja rintsikkani laitoin kasan päällimmäiseksi ja sieppasin pyyhkeen ja uikkarit matkaan. Jouduin jättämään vaatteeni penkille, koska uimahallissa oli remontti ja puolet kaapeista oli poissa.
Saunassa tytöt vertailivat vartaloitaan ja karvoitustaan. Nuorilla tytöillä on kova maailma.
Huomasin parin tytön kuiskivan ja katsovan minua kun nojasin seinään toinen jalka lauteilla. Kysttyäni kuiskutusta, tytöt vastasivat epävarmasti. Ihmettelivät mun karvoitustani. Olin ajanut lomallani kaikki pois, että saisin parhaan rusketuksen pienimmillä bikineillä.
Kehotin tyttöjä altaaseen ja hain vielä t- paidan pukuhuoneesta. Kävellessäni kuulin kuiskutusta pukuhuoneelta ja hiivin hiljaa ylös portaita.
Kolme poikaa oli kalut kädessä vaatteitteni luona.
Seurasin hetken poikien käteenvetoa ja ihmettelin kuinka pojilla oli niin kehittyneet kalut jo yläasteen lopulla. Isot terskat ja pitkät suonikkaat varret. Pakitan hiukan ja pidän hieman meteliä, että pojat ehtisivät piiloutua.
Pojat menevät piiloon tullessani ylös ja kumarrun laukulleni. Pojat ovat pidelleet rintsikoitani ja pikkareitani, koska ne ovat eri paikassa.
Tunnen silmät pepullani ja reisilläni kumartuessani laukulleni. Kyykistyn ja etsin rauhassa t- paitaa. Saavatpa pojat hetken tiirailla opea. Voin kuvitella kuinka pojat runkkaavat kalujaan katsellen mun märkää vartaloa.
Alan jo kostua ja pelkään poikien huomaavan paljaan, kostean pilluni ja paisuneen klitorikseni. Kumarrun jalat suorina laukulle ja koko peppuni paistaa pojille sekä märkä paljas pilluni.
Soitan muka ystävälleni, että myöhästyn tapaamiselta hiukan kun täytyy vielä rasvata iho tunnin jälkeen. Onnenpäivä, pojat varmaan ajattelevat.
Tunti menee hitaasti ja huomaan poikien katseet, olen kuin en huomaisi. Kumarrun puhumaan tytöille altaaseen paljastaen samalla suuret tissini poikien suuntaan, jotka uivat tyttöjen lähellä.
Olen jo saunassa kosteana odotuksesta. Jäljellä on enää yksi tyttö saunassa, joka istuu mua vastapäätä. Nostan jalat lauteille ja rentoudun silmät kiinni. Putsaan hikeä kädelläni rinnoiltani pois hitaasti. Hivelen hitaasti hikisiä reisiäni ja pakaroitani ajattelematta.
Samassa tunnen tytön kielen paljaalla märällä pillullani. Se iskee kuin tuhat salamaa. Tyttö hiplaa pakaroitani, reisiäni ja nuolee ahnaasti alapäätäni. En pysty enää estää tyttöä, olen niin kiimassa. Tytön siniset silmät katsoo mua anelevasti, vilkuillen välillä tissejäni. Nainen ei mua ikinä nuollut ja se tuntuu taivaalliselta.
Tyttö hivelee nänniäni ja lipoo klitoristani hitaasti. Tyttö kaataa mut lauteille ja tulee päälleni kuusysiin. 16- vuotiaan paljas pimpsa ja pieni peppu naamani yllä kiihottaa mua jännästi.
Tytön kädet liikkuu pakaroillani ja peppureiälläni vaativasti. Nuolaisen tyttöä ja tämän vartalo värähtelee kosketuksesta. Pieni ja tiukka pillu maistuu hyvälle ja nuolen kovempaa. Imen ja nuolen klidistä niin hyvin kuin osaan ja tyttö tärisee päälläni. Kädet puristavat reisiäni voimalla. Näen kuinka pienet rinnat värisevät orgasmin vallassa olevalla tytöllä.
Ovi kolahtaa ja tyttö pomppaa yltäni, antaa suukon poistuessaan. Mitähän tästä seuraa, ajattelen mielessäni. Olen kuitenkin liian kiihottunut murehtimaan.
Menen suihkuun, jossa siivooja putsaa ovensuussa. Pyytää sammuttamaan valot lähtiessäni. Heitän uikkarit laukulleni ja alan kuivata itseäni. Mietin ovatko pojat odottamassa. Tussuni odottaa kosketusta ja olen pakahtua, pakko sormeilla itse.
Kyykistyn ja upotan sormen tiukkaan pilluuni. Toinen käsi puristelee tissejäni. Yhtäkkiä valot sammuu ja tulee pilkko pimeää.
Nousen ylös ja kävelen katkaisijaa kohti. Haparoin pimeässä ovea kohti ja haron käsilläni edessäni kun törmään kovaan kaluun. Samassa joku tarraa takaa lantiostani. En saa irrotettua kättäni kalusta vaan kumarrun ja alan nuolla sitä.
Imen kalua koko suullani ja tunnen kalun pakaroitteni välissä. Joku laittaa valot ja huomaan imeväni saman pojan kalua joka oli laukullani. Poika nai mua huulten väliin ja pitää päästäni kiinni.
jatkuu...
Uimahallilla
18
23790
Vastaukset
- sexy
jatka ja lähetä mulle tommosia juttuja osoitteeseen i.want.you@suomi24.fi
- Oppilas
Voisimpa tulla tunnillesi,tarinasi sai kaluni kivi kovaksi,rupesi panettamaan ihan hirveesti.
- Pliis!
Siis tooooooooooooooooooooooooosi huonoa tarinaa! Älä jatka. Tee tämän palstan lukijoille palvelus ja lopeta tarinas HETI!!
- mie
ja sinä vitun Pliis!, mene sen dominasi hoitoon saatanan vikkelästi!
- Pliis!
mie kirjoitti:
ja sinä vitun Pliis!, mene sen dominasi hoitoon saatanan vikkelästi!
MURSU PASKA!
- JUMALAUTA
AIVAN SAATANALLISTA PASKAA, PERKELEEEE
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK
ÄLÄ IKINÄ ENÄÄ KIRJOITA MITÄÄ, ÄLÄ EDES NIMEÄSI.
KÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄ ÄKÄ ÄKÄ ÄK ÄKÄ KÄÄ K
KÄKÄKÄKÄ ÄÄK ÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKÄKÄKÄKÄK KÄ KÄK ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄK ÄKÄ ÄKKKKKKKKKKÄKÄKÄÄKÄK - -Maria-
Ihan ok. tarina, mutta kieliopillisesti vähän huono. Ensin kirjotat imperfektissä ja sitten yhtäkkiä futuurissa....vähän häiritsi lukemista mutta tzemii sulle!! :)
PS. tää nyt oli vaan tämmönen huomautus eli älähän nyt suutu :P - emo
ihan ok
- Solidah
Hieno tarina kipaa hyvän lopun.
- jasu
hyvä tarina, mut loppu liian aikaisin!
- Anonyymi
Loppu oli huono mut muuten ihan hyvä :)
- Anonyymi
Milloin tää jatkuu
- Anonyymi
Milloin jatkuu?
- Anonyymi
Haluun tietää miten käy
- Anonyymi
Jatkuuko
? - Anonyymi
Sairasta haaveilla yläaste ikäisistä pojista.
Täysin normaali, hienostunut ja asiallinen naispuolinen esimieheni kertoi, että naiset haaveilevat niin nuorista pojista, ettei oikein tiedä, kehtaisiko kertoakaan. Järjesteli myös työporukalla saunailtoja, joissa olin ainoana miehenä, kaikki alasti.🌹👀
- Anonyymi
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 http://alikuzu.com/H/X3l7R8
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492298- 262063
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161434- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71964Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut108917Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873