Minulta operoitiin nilkkamurtuma. Kaikki ok, mutta minua on jäänyt ihmetyttämään, miksi jalkaa ei voitu puuduttaa siinä vaiheessa, kun se kiskaistiin paikoilleen ennen röntgeniä. Arvatkaa sattuiko? Leikkauksessa puudutettiin, mutta tuo asia jäi minulle epäselväksi.
Miksi ei puudutusta
5
1075
Vastaukset
- Esa-
Jos nilkassa oli ihan selvä virheasento, eli se oli silminnähden vinksallaan, pitää nilkka vetäistä suoraan mahdollisimman pian murtuman jälkeen. Huonoasentoinen murtuma voi painaa hermoa tai verisuonta aiheuttaen hermovaurion tai kuolion. Tuossa tapauksessa, jos olisi jääty puuduttelemaan ja odottelemaan, olisivat seuraukset voineet olla vakavat. Vastaavissa tilanteissa annan potilaalle suoneen kipulääkettä, että menee hieman tokkuraan ja vetäisen nilkan paikalleen.
- jotta aina ei
puudutusta anneta.minulla kolarissa meni toinen keuhko kasaan eli ilmarinta ja ei muuta kuin pari piti kiini kun lekuri iski paksua neulaa keuhkoihin ja ei edes ekalla saanut sitä oikeaan kohtaan jotta sai imettyä ilman sieltä.
samoin humalaisille ei anneta puudutuksia ollenkaan ensiavussa koska ei voida antaa.rattijuoppoje on hyvä muistaa se kun ajelevat ja kolaroivat.
- päivystyksessä
Kyllä mulla annettiin joku puudutuspiikki sinne murtumakohtaan, kun ranteen luut yritettiin saada paikoilleen. Toki niin vähän aikaa odotettiin, että kyllä se sattui silti, sanoisin, että kovin kipu tähänastisista omalla kohdallani.
Ja sama tehtiin vielä toistetusti, kun ei onnistunut.
Lopputulos kuitenkin sellainen, että parin päivän päästä laitettiin kunnolla puudutettuna eli olkavarsipuudutuksessa ja ulkoisten tukirautojen avulla homma sitten tulikin kuntoon.- Esa-
Se on hyväasentoisessa rannemurtumassa eri asia kuin nilkkamurtumassa jossa jalka on mutkalla. Rannemurtumat yleensä puudutetaankin ja vedetään sitten luut suoraan. Joskus ei luut pysy paikoillaan ja pitää sitten plexuspuudutuksessa laittaa raudoilla kiinni.
- päivystyksessä
Esa- kirjoitti:
Se on hyväasentoisessa rannemurtumassa eri asia kuin nilkkamurtumassa jossa jalka on mutkalla. Rannemurtumat yleensä puudutetaankin ja vedetään sitten luut suoraan. Joskus ei luut pysy paikoillaan ja pitää sitten plexuspuudutuksessa laittaa raudoilla kiinni.
Mutkalla mulla kyllä se rannekin oli, siis lähinnä Z-mutkalla. Molemmat luut kun olivat poikki.
Eli nimenomaan sanoivat, että kyseessä ei ollut hyväasentoinen rannemurtuma ja niinpä jo päivystyksessä minut siirrettiin tavallisesta terveyskeskuspäivystyksestä erikoissairaanhoidon päivystyksen puolelle. Onneksi toimivat tuolla paikkakunnalla samassa rakennuksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863