Hei!
Täällä kun on ollut keskustelua siitä mitä se oikea masennus on..
Itsellä kynnys hakea apua on ollut suuri. Kai sitä on ollut enimmäkseen niitä turhia pelkoja etten ole kehdannut hakea apua vaikka tiesin ettei kaikki ole omassa mielessä kohdallaan. Sitten kun viime perjantaina melkein romahdin, soitin akuuttiin numeroon jossa kerroin olevani masentunut, ollut jo vuoden. Kävin sitten tänään psykiatrian sairaanhoitajalla puhumassa tilanteesta joka on kovin monimutkainen. Itse kärsinyt lapsena perheväkivallasta, nuoruudessa paniikkihäiriöstä ja synnytyksen jälkeen masennuksesta niin hän varasi suoraan mulle lääkäriajan jossa katsottaisiin lääkitystä ym. ja sanoi että mulle kaikkein paras hoitomuoto on psykoterapia kun nämä asiat ovat lapsuudesta asti lähtöisin.
Onneksi uskalsin soittaa ja tiedän saavani apua. Masennuin jo synnytyssairaalassa ja ensimmäinen puoli vuotta oli minulle henkisesti vaikea, enkä nyt voi edes tajua miten selvisin ilman apua. Kai sitä ajattelee että kaikki paha olo menee pois, mutta ei se mene vaikka reilu vuosi on kulunut. Vertaistukea olisi jostain mukava saada, vaikkakin vaikeaa. Tuntuu ettei äidit uskalla ainakaan täällä päin kertoa kun vain niistä hyvistä hetkistä. Syyllisyyttä olen minäkin kantanut ja kannan edelleen. Miksi sitä ei vain osannut olla onnellinen vaikka vauva oli rauhallinen ja hyvä nukkuja? Se masennus ei johtunut vauvasta vaan siitä mitä kaikkea äidiksi tuleminen sai aikaan. Muistot omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.
Älkää äidit päästäkö masennusta niin pahaksi kuin mitä minä. Ei se itsestään lähde, ei vaikka haluaisi. Jos on syvästi masentunut siihen ei auta kuin apu ja sen saa soittamalla aluksi mielenterveystoimistoon tai neuvolaan.
Masennuksen suossa
2
501
Vastaukset
- kateee
Voimia sulle!
Mulla on ollut masennusta jo muutamankin vuoden. Enkä hakenut apua ennen kuin lapsen syntymän jälkeen, kun ilmeni myös synnytyksen jälk. masennus. Raskausaikana olin masentunut niin, etten jaksanut mennä asunnosta ulos ihmisten ilmoille, oikein ees kauppaan. (Syömishäiriön takia muuttuva ruumis oli vaikea asia).
Muutenkin tuolloin asiat olivat aikalailla sotkussa. Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja muuttanut miehen kans yhteiseen asuntoon..
Sain apua lapsen kanssa kotiin ekaksi puoleks vuodeks ja pikkuhiljaa aloin tottua vauva-arkeen ja jaksoin jotenkin. Vaikka on ollut huonojakin aikoja ja romahduksia.
Nyt tuosta on melkein 2 vuotta, hain jatko-opiskelemaan ammattikorkeeseen ja hoitopaikka on jo lapsella. Koen jaksavani aika hyvin vaikka välillä on sellainen olo, etten jaksaisi..- Jos yhtään tuntuu
siltä, että kaipaatte jompikumpi ihmistä kirjoittelemaan kokemuksista, voi mulle kirjoittaa. Sairastuin itse v.2000 kakkosen jälkeen masennukseen, no merkkejä varmaankin oli ilmassa jo sitä ennenkin. Nyt olen kolmen lapsen äiti ja eronnut, uusperheviritelmässä välillä 7-henkisen perheen tätsynä hääräilevä;-D. Mutta että jos siltä tuntuu, uskaltaa ottaa yhteyttä takaboxi@gmail.com.
Hyvää jatkoa teille joka tapauksessa:-)!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 732795
- 632684
- 681792
- 241637
- 201560
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä101515- 151402
- 481267
- 381243
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91229