Ystävää Jyväskylästä?

J-King

Olen 19-vuotias tyttö Jyväskylästä. Olen kuitenkin vasta hiljattain muuttanut kaupunkiin eikä minulla ole ystäviä täältä päin. Ystävillä on kuitenkin ollut suuri merkitys elämässäni ja tarvitsen hersyviä juttutuokioita, kylmän juoman äärellä tai ilman. Tyttöjen leffailtoja olen myös jäänyt kaipaamaan. (Olen siis hetero ja varattu, en etsi miesseuraa vaan ystäviä tytöistä.)

Minulla on taustallani kovia kokemuksia elämästä, mutta sittemmin, tavalla tai toisella, kaikki on kääntynyt parhain päin. Olisi mukavaa jakaa asioita jonkun kanssa joka nauttii keskustelusta ja akkujen lataamisesta töiden tai koulun jälkeen. (Itse käyn työssä.)

Pidän elokuvista - katsomassa käymisestä ja vuokraamisesta, sekä shoppailusta - sikäli kun siihen on varaa. Säiden salliessa nautin kävelylenkeistä, muutoin voin lähteä yksille. Huom: Arvostan tiivistä yhteydenpitoa ystävien kesken, myös tapaamisia, en etsi vain kirjekaveria tai kerran vuodessa -ystävää.

En tupakoi, alkoholia käytän satunnaisesti ja kohtuudella. Osaan kuitenkin pitää hauskaa. :) Suosikki tv-sarjojani ovat mm. Sex and the city ja Desperate housewives. Katson mielelläni romanttisia draamoja (Legends of the fall) ja komedioita (As good as it gets) ja toimintaa (the dark knight, Bourne-elokuvat.)

Lemmikkieläimet ovat lähellä sydäntäni, tosin itselläni ei juuri nyt ole lemmikkiä. Nautin seurapeleistä. Suosikkipuheenaiheita ovat päivän sattumukset ja tietysti --> miehet!

1

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • damn ku oon Helsingistä ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe