Hei,
haluaisin jonkun uuden ilon elämääni? Olisiko jollain ehdottaa jotain kivaa Helsingissä mahdollista harrastusta? Kuntosaleja ja uimista en kaipaa, mutta ryhmäliikuntaa kuitenkin. Ehdotuksia kaivataan!
Uusi harrastus elämään
35
7603
Vastaukset
- minulleko
Samoin etsisin saman tapaista harrastetta, mieluiten mitä voisi päivisin harrastaa (eli ennen 16).
- Helppoa
Alappa vaikka pyöräilemään, helppoa halpaa.
Pyöräilystä saa ilmaiseksi sen kaiken mistä sisäliikunnassa joutuu maksamaan.
Lisäksi tulee maisemat ,kavereita,uudet paikat ja rajattoman liikunnan mahdollisuudet.- turdus pilaris
ewa kirjoitti:
entä tanssi?
kesällä onkiminen ja talvella pilkkiminen on kiva harrastus.
- Se on selvä.
Aloita Airsoft. Se on kivaa.
- m.alta
Osta ens multa prätkä.
- Lajin löytänyt
Melonta on parasta, mutta on tosin lähinnä kesäharrastus.
- Helsingissäkin
Onhan noita henkilökohtaiset palstoja ja muita seuranhakusivustoja joilla parit hakee seuraa ryhmäliikuntasessioihin. Varsinkin naisilla tuntuu olevan kysyntää.
- Ancilla
En ole itse Helsingin suunnalta, joten en valitettavasti voi tarkempia neuvoja antaa. Mutta lajeina voin ehdottomasti suositella aikidoa ja afrotanssia :). Googlettamalla lisätietoa :).
Suora lainaus osoitteesta: www.geocache.fi
Geokätköily on maailmanlaajuinen ulkoiluharrastus, jossa etsitään satelliittipaikannusta hyödyntäen geokätköiksi kutsuttuja rasioita.
Geokätköily on monipuolista: voit etsiä kätköjä yksin tai ystävien kanssa, jokainen kätkö on omanlaisensa ja voit piilottaa myös itse uusia geokätköjä. Geokätköily on myös oiva liikuntamuoto (mikäli niin itse haluat) ja voit itse valita liikkumisen määrän.- poleD
Ehdottomasti kannattaa ainakin käydä kokeilemassa!
- Liikunnan ilo...
Moi!
Miten olisi tanssiminen? Se on kuitenkin ns.ryhmäliikuntaa. Ja Helsingissä on ihan varmasti päiväryhmiä. Siinä saat olla ihmisten kanssa yhdessä ja tanssilajista riippuen jopa toista ihmistä lähellä. Paritanssissa sinulla ei tarvitse olla omaa pariakaan. Eikä se vaadi hirveätä rahallista panostusta alkuun. Se on mukavaa! On muuten hyvä liikunta muoto! Koko kroppa joutuu liikkumaan ja kaikki lihasryhmät joutuu käyttöön! Itselläni löytyi lihaksia joita en tiennyt edes olemassa olevankaan!;) Olen saanut paljon uusia tuttuja ja jopa muutaman hyvän ystävänkin tanssin parista. Suosittelen kokeiltavaksi!- Höhkis
Ehdottomasti laskuvarjourheilu, sitä voi harrastaa kesät talvet ja kaverit ovat mukavia, niin kuin yhtä perhettä oltaisiin.
- Kannattaa tutustua!
monenlaista ryhmäliikuntaa, josta suurin osa tosin iltapainotteista, mutta aamu- ja päiväryhmiäkin on. On pilatesta, erilaista ryhmäjumppaa, musiikkiliikuntaa, joogaa, afrikkalaista tanssia, brassitanssia ym., eri puolilla Helsinkiä. Ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla. Ilmoittautumisaikojen kanssa kannattaa olla tarkkana; kiinnostuneita on paljon.
Työväenopiston katalogin saat kirjastoista ilmaiseksi. Kurssit ovat kohtuuhintaisia. Jos satut olemaan työtön, saat toimeentulotukea tms, kuulut johonkin "erityisryhmään" (eläkeläiset tms.), saat muutenkin halvoista kursseista vielä 50% alennuksen.
Ainakin itse olen T-opiston tarjonnasta löytänyt mm. itämaisen tanssin - ja liikunnan ilon lisäksi ystäviäkin. Tänä vuonna juuri it. tanssia ei näyttäisi olevan tarjolla, paljon muuta kylläkin.
Vauhdikasta syksyä! - Bongalonga
on loistava harrastus. Ratsastustunneilla ollaan ryhmissä, on paljon samanhenkisiä ihmisiä, tasapaino, reaktiokyky ym kehittyy huomattavasti. Ja saa keskittyä täysillä siihen mitä tekee, pääsee tavallaan omaan maailmaansa.
- ratsastusta minäkin
ajattelin oitis ehdottaa. Ja onhan niitä vaikka mitä; baletti, perhosidonta, postimerkkeily, vaellukset, vuorikiipeily, entisöinti, laulutunnit etc....
- ghkkfuj
Kitaran soitto on kiva harrastus ja takuulla haastava, tuskin oppii koskaan soittamaan täydellisesti. Voi myös opetella ihan hyvin itsenäisesti mutta jossakin vaiheessa olisi hyvä ottaa myös tunteja mikäli kiinnostusta piisaa.
- pelaan..
golfia (tapanilaan), käy edes kattoos.
- lajit
Olisiko kellää taistelulajien harrastajilla tietoa olisiko vantaalla tai helsingissä päivisi, harjoituksia? esim. Judo.
- axa-1
ala harrastaan rata golffia hesassa useita seuroja,yksilö laji mut kivat kaverit iso ikä haarukka sopii liki kaikille,kohtuu halpa,kurkkaappa suomen ratagolf liiton sivuja
- Www.steelnuts.klaanit.fi
Paintball... Kovaa kuntoilua ulkoilmassa ja kavereiden kanssa oloa. Suosittelen.
- tuotanoinnuan
sanoit ettet kaipaa kuntosaleja, mut saleillahan on just noita ryhmäliikuntatunteja laidasta laitaan, niihin jää koukkuun;D En itekkään hirveesti ihan salilla viihdy vaan just noissa jumpissa missä sitä valinnanvaraa riittää ja siellä on se ohjaaja tsemppaamassa ni pakko tehä! Sitten esim. sulkapallo ja tennis on musta kivoja, mutta siinähän sitten pitää olla kaveri mukana.
- nn
varmaan löytyy jotain sinullekkin :)
- *kesäheinä
Hei!
Jos jotain vauhdikasta kaipaat niin palloilulajit kuten jalkapallo ja sähly ovat kivoja... pk-seudulla on runsaasti eritasoisia porukoita ja monenmoisia "mammajoukkueita" jossa taitoa tärkeämpää on hauskan pito... eli kaiken tasoiset pelaajat pääsevät mukaan ja liikuttua tulee kuin itsestään hyvässä seurassa =) - Seppo Kettunen
Hei Lola!
Oletko koskaan saanut nigerialaiskirjettä?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nigerialaiskirjeet
Tässä loistava sivusto, jota alan harrastajat pitävät:
http://www.scamorama.com/
Tässä vinkkejä, joilla pääset uuden harrastuksesi kanssa vauhtiin:
http://www.scamorama.com/pointers.html
Ennen kuin lähdet harrastamaan, niin pari sanaa turvallisuudesta:
1. ÄLÄ käytä oikeaa nimeäsi.
2. ÄLÄ käytä oikeaa osoitettasi tai kenenkään muunkaan.
3. ÄLÄ käytä oikeaa puhelinnumeroasi.
4. ÄLÄ käytä luottokortti-, pankkikortti- tai henkilötietoja.
5. ÄLÄ lähetä oikeaa valokuvaasi
6. OLE TIETOINEN kaikista liitännäistiedoista mitä lähetät viestisi mukana. Esim. Photoshopilla viimeistellyn huijauskuvasi tiedoston ominaisuudet, joista voi Matti Meikäläinen paljastuakin ohjelman omistajaksi.
7. ÄLÄ KOSKAAN TAPAA huiputettavaa oikeassa elämässäsi.
No niin, näitä ohjeita kun noudattaa, niin toiminta on erittäin turvallista.
Sitten 8 perustelua harrastaa huiputtamista:
1. KULUTAT AIKAA, eli harrastat.
2. Erittäin hyvää HUMANITÄÄRISTÄ toimintaa. Esimerkiksi säästät monen syyttömän hölmön pennoset.
3. Parantaa ENGLANNIN KIELEN TAITOJASI.
4. Parantaa TAITEELLISIA KYKYJÄSI. Muun muassa MIELIKUVITUKSESI kehittyy aivan uusiin ulottuvuuksiin, koska joudut keksimään mitä hullunkurisimpia tarinoita huiputtaaksesi huijareita.
5. Ja sitten suosikkikohtaani. Se on erittäin HAUSKA HARRASTUS. Saat monet ILOT ja MAKOISAT NAURUT, ja tämän voin sitten taata. :-D
6. Kehittää KONEKIRJOITUSTEKNIIKKAASI.
7. Voit harrastaa AINA milloin sinua huvittaa, MISSÄ sinua huvittaa ja MILLÄ SÄÄLLÄ sinua huvittaa; poissuljettuna tietenkin alueet, joissa ei ole nettiyhteyttä.
8. Harrastus on TÄYSIN ILMAINEN!
Jaaha, pitääpäs vastata sähköpostiin, heh-heh! ;-D
Ystävällisin terveisin monet makeat naurut saanut
Seppo Kettunen - ja just joo
jos toi nimes peräs oleva luku tarkoittaa jotain ikääsi liittyvää niin en voi muuta kuin todeta että etkö sinä aikuinen ihminen osaa itse etsiä sopivia kivoja harrastuksia ? Nojoo ehkä nykymaailmassa ei osa ihmisistä osaa etsiä mitään itse vaan kaikki halutaan valmiina mutta kaikesta kirjoitukseni julmuudesta huolimatta toivotan sinulle aurinkoista jatkoa ja kyllä sie jonkin harrastuksen löydät, kunhan kokeilet kaikkea helppoa ensin, niin löytyy se mieluisin.
- lola68
Hei,
kyllä osaan itse etsiä kaikenlaista harrastuksiin liittyvää. Mutta näin sain paljon tietoa sellaisistakin harrastuksista, joista en ole edes koskaan kuullut, toki mukana tuli nämä tavanomaisetkin. Miten siis olisin osannut esimerkiksi googlettaa tällaisia, joista ei ole edes tietoa. Tähän minä pyrinkin, että tulee jotain uutta. Kyllä itse löytää salit ja sun muuta tavalliset harrastukset. Mutta kiitos kuitenkin mielenkiinnosta!
- Kitys
Okeei no kuinkas vanha olet? Ajatelin että joku tanssi voisi olla kiva itse käyn napatanssissa. Kannattaa kokeilla todella liikunnallinen mutta hauskaa =)
- lookatdance
sivut ovat vielä englanniksi mutta suomennoksen saa googlen kautta
tarjolla on tanssia netin kautta .. ihan kaiken tasoisille aloittelijoista ammattilaisiin!!!
löytyy lookatdance.com - Uskosta onnea
Rupea harrastamaan Jumalaa. Se on niin, niin kivaa. On hellareita, vapiksia, mormooneja, jehovia, baptististeja, metodislaisia, körttisläisiä vai mitä ne onkaan, lestatsiooneja, evenkelikaaleja, luteriaaneja, roomankatolislaisia, kreikankatolislaisia, moskovankatolislaisia, ynnä muita, ynnä muita. Kyllä sieltä varmaan joku hyvä jumala löytyy onnea ja iloa tuomaan sunkin elämääsi. Voisit vaikka päästä oikein hihhulistiseen sielunelämään ja tosi uskoon. Se on onnellista elämää. Pääset todistamaan toisillekin uskostasi. Voi jee, jee, jees!
- Seppo Kettunen
Ymmärrän kyllä, että olet ns. "hyvällä asialla" - olen sitä itsekin - , mutta ivan tulee olla tällaisissa tapauksissa paljon, PALJON suorempaa.
Uskonnoilla höpöttely ja leikkiminen on ERITTÄIN VAARALLISTA toimintaa. Uskontoja EI tule KOSKAAN edes leikillään tarjota kenellekään harrastukseksi, koska joku matalat prossutehot omaava voi ottaa tällaisen ivailun täydestä todesta ja pimahtaa uskoon - sanalla sanoen, hän voi saada ERITTÄIN VAKAVAN HENKISEN SAIRAUDEN.
Viestisi oli kyllä erittäin hauska, mutta muista vastaisuudessa AINA huomioida kaikki seuraukset.
Uskonnot ovat ehkäpä yksi aikamme suurimmista vitsauksista ja meidän tulee auttaa kaikin voimin sairastuneita siskojamme ja veljiämme tervehtymään tästä orjuuttavasta pirulaisesta; ja pitää uudet tartunnat minimissään.
Meidän tulee ottaa järki käteen, heittää vanhat "pyhät" höpötykset menemään ja ruveta ajattelemaan itse sitä, mitä elämältä haluamme.
Sokea usko subjektin ulkopuolelta tulevaan pelastukseen turmelee moraalin, pitää ihmiset passiivisina, vieraannuttaa ihmisen itsestään ja luo kurjuutta.
Jaaha, pitääpä vastata sähköpostiin. heh-heh...
T: Seppo
- saada kuin antaa
Rupea harrastamaan seksiä. Siinä saa ystäviä ja sielun täyteistä onnea.
- ei kaikki missää hel
hei haloo ei kaikki missää vtu tyhmässä helsingissä asu
- Pönde
Itsepuolustus alkeiskurssit
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047