"Ravintolan omistaja on tehnyt rikosilmoituksen kuudesta entisestä ja nykyisestä työntekijästään. Omistajan mukaan työntekijät antoivat juomia kassan ohi toisilleen ja ystävilleen".
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1722023
Molly Malones -ravintola
4
231
Vastaukset
Molly Malonesissa ei ole työntekijöillä asianmukaiset työolosuhteet mm. puuttuu pukukoppi, henkilökunnan vessa, eikä ole mahdollisuutta käyttää kuulosuojaimia melun keskellä ja kaiken lisäksi lisät ja korvaukset jäivät maksamatta. Kun asian parantamiseksi alettiin tositoimiin, rahanhimoinen omistaja keksikin tehdä rikosilmoitus työntekijöistään ja uhkailee käräjillä.
No niin, jotain rajaa työntekijöiden sorsintaan! Artikkelissa sanottiin, että työntekijät ovat antaneet kassan ohi juomia toisilleen ja kavereilleen ja tämä toiminta on pitkään jatkunut, kunnes työnantaja "narautti juomia välittäneen liigan". Baarin omistaja sanoo yrityksen menettäneen jopa satoja euroja illassa. Jos näin on, en todellakaan jaksa uskoa omistajan pitkään katsoneen tätä toimintaa tekemättä mitään. Miksi ihmeessä rikosilmoitus tehtiin samoihin aikoihin, kun työntekijät alkoivat vaatimaan työoloihinsa parannusta ja lisien maksua? Hmm, kummallisia yhteensattumia...- eduskunta suomeen
tahtoo halpatyövoimaa ei niille palkkaa tarvitse maksaa sossu hoitaa kulut.
- nyt on unohtunut
ulkomaalaisten työntekijöiden "luontaisedut".
Siis helpon ja ilmaisen aivottoman suomipillun perässähän ne tänne tulee, kaikkihan sen tietää jotka tietää. Suomiskank on tunnetusti reva levällään jokaisen ulkomaalaisen edessä (maailmankuulua) ja Mollynkin tyypeillä on kuuleman mukaan käynyt niin kova flaksi että joskus pitänyt hankkia panokämppiä Kaisaniemestä. - Tomppak
eduskunta suomeen kirjoitti:
tahtoo halpatyövoimaa ei niille palkkaa tarvitse maksaa sossu hoitaa kulut.
Ei se paikka ole enään entisessä huudossa! Viellä tekivät diskonkin sinne.
http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=59376
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565410Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2351592- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3211145Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3131108