En tajua miksei tämä olotila helpotu vähitellen. Olen vuoden ikäisen vauvan äiti ja hoitovapaalla olisi tarkoitus olla kunnes lapsi on 3v. Minulla ei ole ystäviä ollenkaan koska olemme muuttaneet toiselta paikkakunnalta. Olen niin yksinäinen että pää meinaa räjäähtää. Muutenkin minulla on aika pahoja masennuksen oireita mm. unettomuus, itkuisuutta ja toisinaan kamalaa raivoa kaikkea kohtaan. Olen yrittänyt jaksaa mennä lapsen kanssa leiksalle joka päivä ja oletin että sitä kautta saisin ede juttukavereita mutta ei. Leiksalla on vain harvoin kanssamme samaan aikaan muita vanhempia ja silloinkin kun on niin juttua ei synny millään. Nyt on alkanut tulla semmoinen olo että alkaa riittää. Päivittäin menetän hermoni lapseen (joka on monen mittapuun mukaan tosi helppo) ja joudun todella puremaan hammasta yhteen etten satuttaisi häntä. Pari kertaa on mennyt hermo niin että olen heittänyt jonkin esineen kädestäni ja huutanut lapselleni. Sitten saman tien tulee tietenkin huono olo siitä että lapsi on pelästynyt. Kun otan lapsen syliin niin itseänikin alkaa itkettää ja haluaisin vain kuolla. Olenkin päivittäin alkanut ajattelemaan miten helppoa olisi vain kuolla pois, toisaalta en ikinä tekisi itsemurhaa. Olen joskus jopa toivonut sairastuvani johonkin tappavaan tautiin että saisin hyvällä omallatunnolla kuolla. Viikonloppuisin tai silloin harvoin kun joku ystäväni on kylässä, minulla on ihan toisenlainen olo. Enkä siis muutenkaan ihan koko aikaa raivoa ja itke mutta lähi aikoina vähintään pari kertaa viikossa tulee semmoinen olo että haluan vain jättää kaiken ja häipyä.
inhoan itseäni pikkuhiljaa
5
580
Vastaukset
- vaan..
oletko mistäpäin? itse olen myös kahden pienen kanssa kotona, uudelle paikkakunnalle muuttaneena ja tosi yksinäinen..
- ---
eikö siellä päin ole mitään äiti-lapsi kerhoja?
- alsdfasns
joko neuvolaan tai suoraan mielenterveysneuvolaan, ja pyytää apua. Tarvitset apua, ja sitä saatkin, mutta sinun ITSESI on toimittava ja oltava rohkea ja vietävä asiaa eteen päin. Puhun kokemuksesta, ja tiedän, että tie on pitkä ja kivinen, mutta KANNATTAA! Asiat alkavat pikku hiljaa helpottamaan, mutta sinun on itse lähdettävä ajamaan asiaa eteen päin, kukaan ei tule sinua sieltä kotoa pelastamaan! Tsemppiä!
- ap
Tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta ruveta kertomaan jollekkin muulle ihmiselle että joskus tekee mieli satuttaa omaa lastaan. Pelkään että jos kerron jollekkin niin sitten on kohta sosku oventakana kyttäämässä. Miehelleni olen kertonut aina jotakin mutten koskaan täysin selittänyt mikä kaaos sisälläni pyörii. Tuntuu myös niin ihmeelliseltä että miten nämä tunteet voivat korostua niin paljon kun olen yksin lapsen kanssa. Nyt olen melkein paniikissa kun tiedän että mieheni saattaa lähteä päivän työmatkalle ja jos lähtee niin joudun olemaan lapsen kanssa yksin koko päivän aamusta iltaan.
- alsdfasns
ap kirjoitti:
Tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta ruveta kertomaan jollekkin muulle ihmiselle että joskus tekee mieli satuttaa omaa lastaan. Pelkään että jos kerron jollekkin niin sitten on kohta sosku oventakana kyttäämässä. Miehelleni olen kertonut aina jotakin mutten koskaan täysin selittänyt mikä kaaos sisälläni pyörii. Tuntuu myös niin ihmeelliseltä että miten nämä tunteet voivat korostua niin paljon kun olen yksin lapsen kanssa. Nyt olen melkein paniikissa kun tiedän että mieheni saattaa lähteä päivän työmatkalle ja jos lähtee niin joudun olemaan lapsen kanssa yksin koko päivän aamusta iltaan.
aluksi avautua miehellesi ihan oikeasti, kertoa että olet väsynyt ja tarvitset apua jaksamiseen. Apua siihen, että selviätte eteen päin lasta vahingoittamatta. Ja kyllä, ulkopuoliselle avautuminen vaatii äärimmäistä rohkeutta ja REHELLISYYTTÄ itseä kohtaan, koska ikävät asiat on kohdatava ja tuotava päivän valoon. Mutta se on toisaalta hirmu vapauttavaa ja voimia tuovaa, kun pahan olon kierre saadaan poikki, ja saa asioilleen ymmärrystä ja sitä kautta muutosta. Ja kun seuraavan kerran suutut lapsellesi liian voimakkaasti, muista pyytää anteeksi ja kertoa että äiti on vaikka väsynyt ja ei ole pelättävää, vaikka suusta tulikin liian kova ääni. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta sitä hienosäätöähän me kaikki opetellaan, eikö vaan?
Katsopa vielä näitä ÄIMÄn sivuja http://www.aima.fi/ ja mieti asiaa! Olet itse vastuussa itsestäsi, ja kyllä, myös pienestä lapsestasi. Ota miehesi mukaan auttamaan, olettehan perhe. Selviätte kyllä, jos olet rohkea ja jaksat lähteä hakemaan apua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 742912
- 642763
- 681812
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä171649- 241647
- 201590
- 191498
- 481287
- 381263
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91249