Ihanan yön jälkeen olin nukkunut milloin missäkin. Välillä mieheni peiton alla ja välillä ilman peittoa siinä keskellä. Jossain vaiheessa minua alkoi paleltaa ja siirryin peiton alle takaisin. Kun sitten heräsin tunsin kuinka lämmin käsi hyväili rintojani ja olo oli ihana. Nautin siinä teeskennellen nukkuvaa jonkin aikaa kunnes yhtäkkiä tajusin kenen peiton alla olin ja kuka minua hyväili.
-Huomenta ihana nainen, vieraamme sanoi jatkaen hyväilyä.
-Huomenta, vastasin nautinnollisesti samalla kuunnellen mieheni syvää hengitystä.Hän näköjään nukkuu vielä mitäs nyt tehdään, kysyin
Tunsin kuinka jokin kova painoi reittäni vasten ja se sai minut hereille loipullisesti. Otin tuon kovana seisovan ihanan kalun käteeni ja kuulin kuinka vieraaltamme pääsi nautinnon huokaus.
-Ai että tuo tuntuu ihanalta, hän kuiskasi suudellen kaulaani samalla.
Tunsin kuinka hänen kätensä alkoi pikku hiljaa siirtyä alaspäin tunnustellen varovasti.
-Oletko kovin kipeä kaiken eilisen jälkeen, hän kysyi hiljaa.
-On se vähän arka mutta kyllä kai se vielä lisää haluaa kokeile nyt vaikka.
Hänen kätensä koskettelivat varovasti hieman hellää mutta todella märkää vakoani ja vaikka luulisi että sitä on saanut jo tarpeekseen niin halusin lisää.
-Hei odota vähän, kuiskasin ja siirryin pois hänen peiton alta herättelemään miestäni. Oltiinhan tähän ryhdytty kimpassa ja niin täytyy jatkaakin. Sitäpaitsi kahden miehen koskettelu yhtä aikaa on asia josta en halunnut jäädä paitsi.
-Huomenta rakkaani, kuiskasin mieheni korvaan laittaen samalla käteni hänen peiton alle.
Ollaanko sitä valmiita jatkamaan siittä mihin yöllä jäätiin. Tunsin kuinka hänen kalunsa oli taas valmiina toimintaan ja samalla kun työsin peittoa pois hänen päältään siirryin itse alemmaksi.
-Ton mä haluan suuhuni sanoin ja otin jäykkänä seisovan kalun hellästi mutta päättäväisesti suuhun aina loppuun asti.
-Aah ihanaa, huokaisin sillä samalla tunsin kuinka vieraamme sormet upposivat kiimaiseen reikääni. Tää on uskomatoman ihanaa ajattelin.
Jatkoin hetken vielä mieheni kalun imemistä ja välillä kiusasin herkkää terskaa kielelläni pyöritellen kieltäni sen ympärillä ja taas ottaen koko komeuden syvälle suuhun.
-Hei mä haluun sua nyt, mieheni sanoi käänny tännepäin niin saan ottaa sua takaapäin hän jatkoi samalla kääntäen takapuoltani sille puolelle sänkyä.
Mieheni asettui taakseni ja tunsin kuinka hänen kalunsa uppoutui hitaasti sisälleni. Kiljaisin onnesta.
-Hei tule tähän eteeni sanoin vieraallemme ja käskyä noudattaen hän tuli polvilleensa eteeni.
Siinä sitten olimme kaikki jonossa, tämä vieras kärjessä minä imien vuorotellen hänen herkkiä kiveksiään ja vuoroin pyöritellen kieltäni kiihottavasti terskan ypärillä. Välillä otin koko komeuden syvälle suuhuni.
Samalla mieheni jynssäsi minua takaapäin ja tunnelman ollessa niin kiihkeä ei kauaa kestänyt kun sain aivan mahtavan orgasmin. Oma pyöriminen ja valittaminen oli sen verran kiihottavaa kuunneltavaa, että ensin alkoi vieraamme sanoa että nyt multa tulee.
Lämmintä spermaa alkoi suihkuta suuhuni ja hieman kasvoillenikin hänen saadessaan orgasmin ja heti perään mieheni sanoi et mulla tulee kans ja työnsi muutaman oikein voimakkaan työnnön. Nautinnosta valittaen hän laukesi sisälleni vavisten ja voihkien.
Kaiken tämän jälkeen makasimme aivan hiljaa sängyllä kunnes vieraamme oli poistuttava omaan kotiinsa jatkamaan omaa elämäänsä. Kaikki tämä oli kuitenkin niin ihanaa, että emme ole ajatelleet jättää sitä ainoaksi kerraksi joten jatkoa on luvassa jossain vaiheessa.
ensi ketraa kolmisin aamu
3
17716
Vastaukset
- ukkomies
hyvä ja kiihottava tarina.Olemme puhunneet vaimon kanssa samasta asiasta,haluaisin vaimon kokevan oikein kiimaisen yön,mutta hän on arka uusille asioille eikä uskalla toteuttaa haavettaan vaikka on kiimasta märkä kun puhumme siitä.
pitäisikö mun järjestää vaimolle yllätyksenä se- Anna71
Mielestäni ei kannata järjestää sitä yllätyksenä sillä silloin voi asiat mennä pieleen. Keskustelkaa asiasta ja sopikaa (jos voitte) että mikäli tällaisen tilaisuuden järjestätte aloitatte illan aivan tavallisesti eli ette sovi mitään varmaksi ja katsotte sitten että miltä tuntuu. Lähtekää uteliain mielin matkalle mielessä kuitenkin se että mitään ei ole pakko tehdä. Näin ainakin uskoisin sen toimivan paremmin.
Yllätykseen vaimo voi suhtautua suuttumalla vaikka asia sinäänsä olisi kiihottava, naisena tiedän että ei ole kiva jos joku on suunnitellut minua koskevia asioita selän takana.
Anna vaimosi lukea tarinani ja kysy mielipiteitä että mitäs jos mekin sillä tarina on 90% totta - sinililja
Anna71 kirjoitti:
Mielestäni ei kannata järjestää sitä yllätyksenä sillä silloin voi asiat mennä pieleen. Keskustelkaa asiasta ja sopikaa (jos voitte) että mikäli tällaisen tilaisuuden järjestätte aloitatte illan aivan tavallisesti eli ette sovi mitään varmaksi ja katsotte sitten että miltä tuntuu. Lähtekää uteliain mielin matkalle mielessä kuitenkin se että mitään ei ole pakko tehdä. Näin ainakin uskoisin sen toimivan paremmin.
Yllätykseen vaimo voi suhtautua suuttumalla vaikka asia sinäänsä olisi kiihottava, naisena tiedän että ei ole kiva jos joku on suunnitellut minua koskevia asioita selän takana.
Anna vaimosi lukea tarinani ja kysy mielipiteitä että mitäs jos mekin sillä tarina on 90% tottaAnni kiitos ihanasta novellista jälleen kerran..
Odotin ja sain taas lukea sun hyvää tekstiäsi ja olla mukana sun kokemuksessa.. Olisi ihanaa kuulla jatkoakin jos sitä on ilmaantunut...
Nähdään chatissa :) tiedät missä :)
Kaunis kiitos tästä novelli jatkosta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492278- 261993
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161394- 1211361
- 181045
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107894Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78876Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863