Päivän NEw York Times kertoo, että Nobelin rauhanpalkinto menee tänä vuonna USA:n presidentille Barak Obamalle. Tämä tulle järkyttämään republikaaneja Yhdysvalloissa ja etenkin raamattuvyöhykkeen väkeä. Saa nähdä kaunako Obama saa henkensä pitää. USA:ssa on ollut tapana likvidoina hankalat tyypit.
Barak Obamalle rauhan Nobel.
61
585
Vastaukset
palkintoa sillä, että Obama on tuonut toivoa maailmaan ja on ottanut ilmastonmuutoksen vakavasti.
- nkhl
Mulla ei oo mitään Obamaa vastaan, päinvastoin, on se ainakin paljon parempi kuin edeltäjänsä Puskajussi, toisaalta kukapa ei olisi.
Mutta tuntuu siltä, että nyt annettiin rauhanpalkinto mahdollisista tulevista teoista rauhan edistämiseksi. Olikohan päätös tarkoitettu kannustimeksi Obamalle tyyliin: sait nyt palkinnon, toivottavasti teet jatkossa jotain, joka osoittaa, että olet palkinnon arvoinen. Tai sitten päätös oli tarkoitettu märäksi rätiksi Puskajussin naamalle tyyliin: kuka tahansa näyttää suurelta rauhantekijältä sinuun verrattuna.
Toivottavasti Obama täyttää odotukset, esim. saamalla aikaan pysyvän rauhan Lähi-itään, ja Palestiinan valtion. Turha toivo, sanon minä.ovat yrittäneet monet muutkin Nobelin rauhan palkinnon saajat, mutta turhaa. Kyllä minullekin tuli vähän sellainen tunne, että eihän tässä ole päätetty vielä muusta kuin, että ohjuskilpiä ei rakenneta itäiseen Keski-Eurooppaan. Tosin Obama on tehnyt aloitteita, joista voisi olettaa, että hän ainakin yrittää parantaa USA:n ja Naton suhteita Venäjään. Mitä sitten tulee Kiinan politiikkaan, USA on Kiinan panttivankina, koska Kiina pitää USA taloutta pystyssä suurilla joukkovelkakirjalainoilla, joita USA on laskenut liikkeelle Kiinassa.
Teotwawki kirjoitti:
ovat yrittäneet monet muutkin Nobelin rauhan palkinnon saajat, mutta turhaa. Kyllä minullekin tuli vähän sellainen tunne, että eihän tässä ole päätetty vielä muusta kuin, että ohjuskilpiä ei rakenneta itäiseen Keski-Eurooppaan. Tosin Obama on tehnyt aloitteita, joista voisi olettaa, että hän ainakin yrittää parantaa USA:n ja Naton suhteita Venäjään. Mitä sitten tulee Kiinan politiikkaan, USA on Kiinan panttivankina, koska Kiina pitää USA taloutta pystyssä suurilla joukkovelkakirjalainoilla, joita USA on laskenut liikkeelle Kiinassa.
Katso miten on käynyt niille jotka ovat yrittäneet jakaa Jumalan pyhää maata? Israelin "rauhanprosessi" on yksi maailman vaarallisimmista asioista. Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty.
Raamattu puhuu 3,5 vuoden "rauhasta." Tämän rauhan tekee antikristus ja hän itse sen myös tulee rikkomaan.
Jos sinä olisit uskossa, osaisit erottaa maailman valheen totuudesta, mutta sinä kuljet silmät pimitettynä. Kaikki maailman valheet uppoavat sinuun vaikka muuten oletkin aika fiksu. Vain Kristus pystyy avaamaan silmäsi jotta todella näet.
Sitä en osaa sanoa onko Obama antikristus vaiko hänen edeltäjänsä, mutta kun katsoo hänen aikaansaannoksiaan, niin kyllä poika Bush on ollut todella hyvä presidentti Obamaan verrattuna.
Joten loppukaneettina: En todellakaan ihmettele, että Obama sai rauhan Nobelin, saihan sen myös Jasser Arafatkin.K.D kirjoitti:
Katso miten on käynyt niille jotka ovat yrittäneet jakaa Jumalan pyhää maata? Israelin "rauhanprosessi" on yksi maailman vaarallisimmista asioista. Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty.
Raamattu puhuu 3,5 vuoden "rauhasta." Tämän rauhan tekee antikristus ja hän itse sen myös tulee rikkomaan.
Jos sinä olisit uskossa, osaisit erottaa maailman valheen totuudesta, mutta sinä kuljet silmät pimitettynä. Kaikki maailman valheet uppoavat sinuun vaikka muuten oletkin aika fiksu. Vain Kristus pystyy avaamaan silmäsi jotta todella näet.
Sitä en osaa sanoa onko Obama antikristus vaiko hänen edeltäjänsä, mutta kun katsoo hänen aikaansaannoksiaan, niin kyllä poika Bush on ollut todella hyvä presidentti Obamaan verrattuna.
Joten loppukaneettina: En todellakaan ihmettele, että Obama sai rauhan Nobelin, saihan sen myös Jasser Arafatkin."Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty."
Juuri tuon takia kristinusko ja politiikka muodostavat vaarallisen yhdistelmän.K.D kirjoitti:
Katso miten on käynyt niille jotka ovat yrittäneet jakaa Jumalan pyhää maata? Israelin "rauhanprosessi" on yksi maailman vaarallisimmista asioista. Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty.
Raamattu puhuu 3,5 vuoden "rauhasta." Tämän rauhan tekee antikristus ja hän itse sen myös tulee rikkomaan.
Jos sinä olisit uskossa, osaisit erottaa maailman valheen totuudesta, mutta sinä kuljet silmät pimitettynä. Kaikki maailman valheet uppoavat sinuun vaikka muuten oletkin aika fiksu. Vain Kristus pystyy avaamaan silmäsi jotta todella näet.
Sitä en osaa sanoa onko Obama antikristus vaiko hänen edeltäjänsä, mutta kun katsoo hänen aikaansaannoksiaan, niin kyllä poika Bush on ollut todella hyvä presidentti Obamaan verrattuna.
Joten loppukaneettina: En todellakaan ihmettele, että Obama sai rauhan Nobelin, saihan sen myös Jasser Arafatkin.Tuolta töräytyksesi ainakin kuulosti. Kukaan ei ole antikristus, Obama kaikista vähiten. Bush oikeutti jumalallaan monien syyttömien surmaamisen.
Et kai oikeasti kuvittele että maiden rajoja ryhdytään määrittelemään jonkun 2000 vuotta vanhan satukokoelman mukaan? Oikeasti? Pullossako asut?K.D kirjoitti:
Katso miten on käynyt niille jotka ovat yrittäneet jakaa Jumalan pyhää maata? Israelin "rauhanprosessi" on yksi maailman vaarallisimmista asioista. Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty.
Raamattu puhuu 3,5 vuoden "rauhasta." Tämän rauhan tekee antikristus ja hän itse sen myös tulee rikkomaan.
Jos sinä olisit uskossa, osaisit erottaa maailman valheen totuudesta, mutta sinä kuljet silmät pimitettynä. Kaikki maailman valheet uppoavat sinuun vaikka muuten oletkin aika fiksu. Vain Kristus pystyy avaamaan silmäsi jotta todella näet.
Sitä en osaa sanoa onko Obama antikristus vaiko hänen edeltäjänsä, mutta kun katsoo hänen aikaansaannoksiaan, niin kyllä poika Bush on ollut todella hyvä presidentti Obamaan verrattuna.
Joten loppukaneettina: En todellakaan ihmettele, että Obama sai rauhan Nobelin, saihan sen myös Jasser Arafatkin.asiavirheitä? Jos oli, niin todista.
K.D kirjoitti:
Katso miten on käynyt niille jotka ovat yrittäneet jakaa Jumalan pyhää maata? Israelin "rauhanprosessi" on yksi maailman vaarallisimmista asioista. Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty.
Raamattu puhuu 3,5 vuoden "rauhasta." Tämän rauhan tekee antikristus ja hän itse sen myös tulee rikkomaan.
Jos sinä olisit uskossa, osaisit erottaa maailman valheen totuudesta, mutta sinä kuljet silmät pimitettynä. Kaikki maailman valheet uppoavat sinuun vaikka muuten oletkin aika fiksu. Vain Kristus pystyy avaamaan silmäsi jotta todella näet.
Sitä en osaa sanoa onko Obama antikristus vaiko hänen edeltäjänsä, mutta kun katsoo hänen aikaansaannoksiaan, niin kyllä poika Bush on ollut todella hyvä presidentti Obamaan verrattuna.
Joten loppukaneettina: En todellakaan ihmettele, että Obama sai rauhan Nobelin, saihan sen myös Jasser Arafatkin."Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty."
Moos. 15:18 -- Jumala julistaa Egyptin, Jordanin, Saudi-Arabian, Libanonin, Syyrian, Jemenin ja osan Irakista kuuluvan vain juutalaisille.
Sinäkö ihan oikeasti olet tätä mieltä? Hmmm.....
Ja mitä Bushiin tulee, niin sinä katsot asioita todella voimakkaiden asenne silmälasien takaa.
Se mies ei pystynyt selkeään ajatteluun. Tyypillinen ensin aivonsa ryypännyt ja sitten uskoon tullut hihhuli hän on..- ...
Teotwawki kirjoitti:
ovat yrittäneet monet muutkin Nobelin rauhan palkinnon saajat, mutta turhaa. Kyllä minullekin tuli vähän sellainen tunne, että eihän tässä ole päätetty vielä muusta kuin, että ohjuskilpiä ei rakenneta itäiseen Keski-Eurooppaan. Tosin Obama on tehnyt aloitteita, joista voisi olettaa, että hän ainakin yrittää parantaa USA:n ja Naton suhteita Venäjään. Mitä sitten tulee Kiinan politiikkaan, USA on Kiinan panttivankina, koska Kiina pitää USA taloutta pystyssä suurilla joukkovelkakirjalainoilla, joita USA on laskenut liikkeelle Kiinassa.
Juuri tuostahan oli kysymys siinä, ettei Obama ottanut Dalai Lamaa vastaan Washingtonissa.
Rauhanpalkinto Obamalle nyt olisi norjalaisilta suora tunnustus palkinnon poliittisista motiiveista, joita kukaan ei tosin ennestäänkään ole epäillyt. Kysymys on vain tunnustuksen suorasukaisuudesta. Epäilen, että ihan noin suoraviivaiseen tunnustukseen ei uskaltauduta. weccu kirjoitti:
"Rauha itsessään on toki hyvä jos Israel saa siinä ne alueet jotka sille on Raamatussa määritelty."
Moos. 15:18 -- Jumala julistaa Egyptin, Jordanin, Saudi-Arabian, Libanonin, Syyrian, Jemenin ja osan Irakista kuuluvan vain juutalaisille.
Sinäkö ihan oikeasti olet tätä mieltä? Hmmm.....
Ja mitä Bushiin tulee, niin sinä katsot asioita todella voimakkaiden asenne silmälasien takaa.
Se mies ei pystynyt selkeään ajatteluun. Tyypillinen ensin aivonsa ryypännyt ja sitten uskoon tullut hihhuli hän on..uskossa koko aikuisikänsä, satun tuntemaan hänet.
... kirjoitti:
Juuri tuostahan oli kysymys siinä, ettei Obama ottanut Dalai Lamaa vastaan Washingtonissa.
Rauhanpalkinto Obamalle nyt olisi norjalaisilta suora tunnustus palkinnon poliittisista motiiveista, joita kukaan ei tosin ennestäänkään ole epäillyt. Kysymys on vain tunnustuksen suorasukaisuudesta. Epäilen, että ihan noin suoraviivaiseen tunnustukseen ei uskaltauduta.astuu aina kuvaan, kun kysymys on rahasta. Dollari tai euro on kaikkein tehokkain konsultti.
- ...
Teotwawki kirjoitti:
astuu aina kuvaan, kun kysymys on rahasta. Dollari tai euro on kaikkein tehokkain konsultti.
Nythän se sitten varmistui.
Seuraavaksi odotamme olympiamitalia (-palkintoa) ensimmäiselle sadan metrin juoksijalle, joka aikoo alittaa yhdeksän sekunttia satasella... - adsfasdfafsd
Teotwawki kirjoitti:
uskossa koko aikuisikänsä, satun tuntemaan hänet.
kaverit.
... kirjoitti:
Nythän se sitten varmistui.
Seuraavaksi odotamme olympiamitalia (-palkintoa) ensimmäiselle sadan metrin juoksijalle, joka aikoo alittaa yhdeksän sekunttia satasella...Jamaikalle tällä kertaa.
- ...
Teotwawki kirjoitti:
Jamaikalle tällä kertaa.
mutta aikomisissa ovat vahvoilla myös perinteisesti vahvat valtiot Venäjä, Kuuba ja Nauru-saaret.
Ties vaikka Artic Sean miehistöstä löytyisi sopiva aikojia. Aikomista kun ei estä edes nippusiteet;))) ... kirjoitti:
mutta aikomisissa ovat vahvoilla myös perinteisesti vahvat valtiot Venäjä, Kuuba ja Nauru-saaret.
Ties vaikka Artic Sean miehistöstä löytyisi sopiva aikojia. Aikomista kun ei estä edes nippusiteet;)))aikonut saada kirjallisuuden Nobelin:-)
- ...
Teotwawki kirjoitti:
aikonut saada kirjallisuuden Nobelin:-)
Siirretään jakohomma vain hurreilta norjalaisille.
Lisäväriä asiaan toisi joku Päär Stäänpäck, joka sitten myöhemmin kertoisi halpamaisista aikeista estää sinua aikomasta saada Nobelin palkintoa;)))) ... kirjoitti:
Siirretään jakohomma vain hurreilta norjalaisille.
Lisäväriä asiaan toisi joku Päär Stäänpäck, joka sitten myöhemmin kertoisi halpamaisista aikeista estää sinua aikomasta saada Nobelin palkintoa;))))ilman varsinaista ehdokkuuttakin. Pitäisi nyt vain saada vielä satakunta sivua valmiiksi, niin stoorin voisi lähettää kustantamoon. Mutta aikomista se ei heikennä.
- ...
Teotwawki kirjoitti:
ilman varsinaista ehdokkuuttakin. Pitäisi nyt vain saada vielä satakunta sivua valmiiksi, niin stoorin voisi lähettää kustantamoon. Mutta aikomista se ei heikennä.
Aikomisesi sadan sivun tuottamiseksi ovat aika hyvällä tolalla. En halua masentaa sinua, mutta omat aikomiseni tuottaa maailman paras nuorten sci-fi -kirja ovat vielä paremmin aikomusasteella.
Oikeastaaan ainoa varma aikomus sen suhteen on, että jos se joskus aikoo valmistua, niin joko a) marsilaiset ovat miehittäneet maan tai b) kirves on tuhonnut tämän koneen kovalevyn tai sitten c) minun pääni.
Tai ainakin aikoneet tehdä niin... ... kirjoitti:
Aikomisesi sadan sivun tuottamiseksi ovat aika hyvällä tolalla. En halua masentaa sinua, mutta omat aikomiseni tuottaa maailman paras nuorten sci-fi -kirja ovat vielä paremmin aikomusasteella.
Oikeastaaan ainoa varma aikomus sen suhteen on, että jos se joskus aikoo valmistua, niin joko a) marsilaiset ovat miehittäneet maan tai b) kirves on tuhonnut tämän koneen kovalevyn tai sitten c) minun pääni.
Tai ainakin aikoneet tehdä niin...150 sivua valmiina, joten kun tämän tarinan saan päätökseen, siinä 250 sivua. Sen mittaiseksi olen sen aikonut, huom. aikonut kirjoittaa.:-) Jos päättäisin tarinan tähän, niin jäisi pahasti kesken.
... kirjoitti:
Aikomisesi sadan sivun tuottamiseksi ovat aika hyvällä tolalla. En halua masentaa sinua, mutta omat aikomiseni tuottaa maailman paras nuorten sci-fi -kirja ovat vielä paremmin aikomusasteella.
Oikeastaaan ainoa varma aikomus sen suhteen on, että jos se joskus aikoo valmistua, niin joko a) marsilaiset ovat miehittäneet maan tai b) kirves on tuhonnut tämän koneen kovalevyn tai sitten c) minun pääni.
Tai ainakin aikoneet tehdä niin...voimme aikoa eri vuosina.
... kirjoitti:
Aikomisesi sadan sivun tuottamiseksi ovat aika hyvällä tolalla. En halua masentaa sinua, mutta omat aikomiseni tuottaa maailman paras nuorten sci-fi -kirja ovat vielä paremmin aikomusasteella.
Oikeastaaan ainoa varma aikomus sen suhteen on, että jos se joskus aikoo valmistua, niin joko a) marsilaiset ovat miehittäneet maan tai b) kirves on tuhonnut tämän koneen kovalevyn tai sitten c) minun pääni.
Tai ainakin aikoneet tehdä niin...aikoi saada Nobelin kirjallaan Klassikko, mutta hän on joutunut tyytymään vain pohjoismaisiin palkintoihin.
- ...
Teotwawki kirjoitti:
aikoi saada Nobelin kirjallaan Klassikko, mutta hän on joutunut tyytymään vain pohjoismaisiin palkintoihin.
tyypillinen suomalainen kirjailija: Aikomus täys kymppi, mutta kustantajansa munaa korruptiopuolen ilman varsinaista aikomusta tehdä Patriaa tai Destiniaa. Ideaparkista nyt puhumattakaan.
Tarttis ottaa oppia kotimaisesta politiikasta. Tai sitten käydä Vatikaanin liepeillä tutustumassa paikallisiin (media)ilotaloihin. Luotettavat lähteet sieltä kertovat, että Silviolla aikoo ottaa eteen.
Jotain tekemistä paikallisen syytesuojan kanssa:D - ...
Teotwawki kirjoitti:
150 sivua valmiina, joten kun tämän tarinan saan päätökseen, siinä 250 sivua. Sen mittaiseksi olen sen aikonut, huom. aikonut kirjoittaa.:-) Jos päättäisin tarinan tähän, niin jäisi pahasti kesken.
mahdollisen kakkososan kaupallista merkitystä.
Joten "Jos päättäisin tarinan tähän, niin jäisi pahasti kesken." voisi olla ihan hyvä aikomus:D ... kirjoitti:
tyypillinen suomalainen kirjailija: Aikomus täys kymppi, mutta kustantajansa munaa korruptiopuolen ilman varsinaista aikomusta tehdä Patriaa tai Destiniaa. Ideaparkista nyt puhumattakaan.
Tarttis ottaa oppia kotimaisesta politiikasta. Tai sitten käydä Vatikaanin liepeillä tutustumassa paikallisiin (media)ilotaloihin. Luotettavat lähteet sieltä kertovat, että Silviolla aikoo ottaa eteen.
Jotain tekemistä paikallisen syytesuojan kanssa:Dasiassa avainhenkilö. Hyvä agentti on kallis, mutta kannattaa, sillä hän hoitaa likaisen työn. Täytyy vain katsoa, ettei käy niin kuin Jimi Hendrix-vainaalle. Businessmen, they drink my vine.....
... kirjoitti:
mahdollisen kakkososan kaupallista merkitystä.
Joten "Jos päättäisin tarinan tähän, niin jäisi pahasti kesken." voisi olla ihan hyvä aikomus:Dkaaren on jo päättänyt etukäteen, niin silloin se töksähtää, jos aikoo pätkästä ja laittaa viimeiseksi lauseeksi, että jatkuu seuraavassa osassa. Sitä paitsi minulla on jo aihio tallessa kakkososasta, noin parikymmentä sivua. Sen aion julkaista sitten vuoden, puolentoista kuluttua ensimmäisen osan ilmestymisestä. Joten, ensi syksynä on ykkösosa kaupassa. Sopivasti Vähän ennen Finlandia palkintojen jakoa:-D)))))))))))
- Thomaus........
Teotwawki kirjoitti:
ovat yrittäneet monet muutkin Nobelin rauhan palkinnon saajat, mutta turhaa. Kyllä minullekin tuli vähän sellainen tunne, että eihän tässä ole päätetty vielä muusta kuin, että ohjuskilpiä ei rakenneta itäiseen Keski-Eurooppaan. Tosin Obama on tehnyt aloitteita, joista voisi olettaa, että hän ainakin yrittää parantaa USA:n ja Naton suhteita Venäjään. Mitä sitten tulee Kiinan politiikkaan, USA on Kiinan panttivankina, koska Kiina pitää USA taloutta pystyssä suurilla joukkovelkakirjalainoilla, joita USA on laskenut liikkeelle Kiinassa.
" Kyllä minullekin tuli vähän sellainen tunne, että eihän tässä ole päätetty vielä muusta kuin, että ohjuskilpiä ei rakenneta itäiseen Keski-Eurooppaan. "
Tietystä vinkkelistä katsottuna toi saattaa jo riittää. Ei tosin rauhaan, vaan pikemminkin päin vastoin..
Toihan saattaa tarkoittaa sitä, että nyt muuan piskuinen lähi-idän maa joutuu mennä Iraniin tuhoamaan mahdolliset ydinaseet, tai ainakin ne paikat joissa niitä mahd. valmistellaan. Iranin nykyinen (ehkä hieman kyseenalaisissa vaaleissa) äänestetty (tai ainakin valittu) presidenttihän on ilmoittanut tavoitteekseen pyyhkiä tämän ko. maan pois maailmankartalta. Eli yksinkertaisesti sinne Iraniin on vaan pakko mennä ja se tuskin riemastuttaa kovin paljon muuta maailmaa. Sotahan siitä syttyy ja se vie kaikki kapineet..
P.s. Toivottavasti mä oon väärässä. Thomaus........ kirjoitti:

P.s. Toivottavasti mä oon väärässä.perseees sillä Israelilla, jonka syytä tämä koston kierre on.
- Thomaus.....
Teotwawki kirjoitti:
perseees sillä Israelilla, jonka syytä tämä koston kierre on.
Muuan asiaa lähemmin tutkinut vertas tilannetta näin: Jos Ahvenanmaa rupeis pommittamaan Suomea ihan summamutikassa, niin eikö sille tilanteelle nyt ois jotain tehtävä? Palestiinalaisethan lähti sieltä vapaaehtosesti (vaan) siks aikaa pois, että arabit ois voinu järjestää asiat niin, että aluee
ois tullu arabien omistukseen ja hallittavaksi. Tämmönen hän ei tietenkään (ainakaan mun mielestä) ja ihan perustellusti vaan sovi. Thomaus..... kirjoitti:
Muuan asiaa lähemmin tutkinut vertas tilannetta näin: Jos Ahvenanmaa rupeis pommittamaan Suomea ihan summamutikassa, niin eikö sille tilanteelle nyt ois jotain tehtävä? Palestiinalaisethan lähti sieltä vapaaehtosesti (vaan) siks aikaa pois, että arabit ois voinu järjestää asiat niin, että aluee
ois tullu arabien omistukseen ja hallittavaksi. Tämmönen hän ei tietenkään (ainakaan mun mielestä) ja ihan perustellusti vaan sovi.Israelin valtio perustettiin 1940-luvun lopulla? YK:n päätöksellä ja Englannin voimakkaasti lobbaamana. Jos me ryhtyisimme vaatimaan menetettyjä alueita takaisin, kysymys kuuluisi, että minkä rahansopimuksen tekstiä pitäisi soveltaa? Kun Ruotsi ja Venäjä sotivat vuosisatojen aikana kymmeniä kertoja keskenään, niin jokaisessa rauhassa raja vedettiin uuteen paikkaan. Voimmehan me ruveta vaatimaan, että tästä lähtien haluamme, että Suomen ja Venäjän rajakysymyksessä noudatetaan vuoden 1323 rauhan aikaista rajanvetoa. Israel on pannut alueella vuosisatoja asuneet arabit koville sen jälkeen, kun he maata ryhtyivät asuttamaan ja siitä on kysymys koko palestiinalaiskysymyksessä.
- Thomaus.........
Teotwawki kirjoitti:
Israelin valtio perustettiin 1940-luvun lopulla? YK:n päätöksellä ja Englannin voimakkaasti lobbaamana. Jos me ryhtyisimme vaatimaan menetettyjä alueita takaisin, kysymys kuuluisi, että minkä rahansopimuksen tekstiä pitäisi soveltaa? Kun Ruotsi ja Venäjä sotivat vuosisatojen aikana kymmeniä kertoja keskenään, niin jokaisessa rauhassa raja vedettiin uuteen paikkaan. Voimmehan me ruveta vaatimaan, että tästä lähtien haluamme, että Suomen ja Venäjän rajakysymyksessä noudatetaan vuoden 1323 rauhan aikaista rajanvetoa. Israel on pannut alueella vuosisatoja asuneet arabit koville sen jälkeen, kun he maata ryhtyivät asuttamaan ja siitä on kysymys koko palestiinalaiskysymyksessä.
Kysymys on ennemminkin siitä, että Israelilla on laillinen valtio, jonne arabijohtajien pois ajamat arabit heittelevät summamutikassa erinäisiä räjähteitä ja tulevat räjähtelemään reppuselässä kahviloihin.
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/618/508 Thomaus......... kirjoitti:
Kysymys on ennemminkin siitä, että Israelilla on laillinen valtio, jonne arabijohtajien pois ajamat arabit heittelevät summamutikassa erinäisiä räjähteitä ja tulevat räjähtelemään reppuselässä kahviloihin.
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/618/508ei ole minulle mitään uutta. Siinä professori ensin kertoo, että asioihin pitää suhtautua objektiivisesti ja kartoittaa sitä, että tasapuolinen suhtautuminen eri osapuoliin unohtuu. Sitten hän alkaa sättiä muiden kannanottoja juuri kovin asenteellisella tavalla. Ei ole tuonkaan proffan kammarit kaikki lämpimänä.
- e.k.v
Mielestäni Obama ei vielä ollut palkinnon arvoinen, mutta on kyllä tiellä joka hänet sen arvoiseksi olisi tehnyt.
poliittinen valinta, jolla Norjan Nobel komitea halusi kannustaa Obamaa jatkamaan samaan malliin.
- e.k.v
Teotwawki kirjoitti:
poliittinen valinta, jolla Norjan Nobel komitea halusi kannustaa Obamaa jatkamaan samaan malliin.
Mutta mielestäni jo ehdokkuus olisi antanut saman viestin. Tosin en tiedä muita ehdokkaita, joten ehkä vuosi oli rauhan kannalta hieman "heikko".
e.k.v kirjoitti:

ainakaan virallisesti julkisteta, muistaakseni. Ahtisaaren kohdalla asia oli niin, että ne tahot, jotka häntä olivat aiemmin ehdottaneet, tulivat itse julkisuuteen asian kanssa.

Ehdokkaaksi saa esittää ketä tahansa - Saddam Hussein oli ehdokkaana vuodesta toiseen ja samoin on Pohjois-Korean Kim riippumatta siitä, kuka Kim kulloinkin on kyseessä.
sharyn kirjoitti:
Ehdokkaaksi saa esittää ketä tahansa - Saddam Hussein oli ehdokkaana vuodesta toiseen ja samoin on Pohjois-Korean Kim riippumatta siitä, kuka Kim kulloinkin on kyseessä.
joka toinen on Kim ja joka toinen Lee:-)
- e.k.v
Teotwawki kirjoitti:
ainakaan virallisesti julkisteta, muistaakseni. Ahtisaaren kohdalla asia oli niin, että ne tahot, jotka häntä olivat aiemmin ehdottaneet, tulivat itse julkisuuteen asian kanssa.
Mulla meni nyt pullat ja vellit sekaisin noiden kaikenmaailman palkintojen kanssa.
Tosin kunniamainintoja on taidettu antaa Nobel-säätiön taholta...noh, en nyt tähänkään hätään keksi parempaa palkinnon saajaa. e.k.v kirjoitti:
Mulla meni nyt pullat ja vellit sekaisin noiden kaikenmaailman palkintojen kanssa.
Tosin kunniamainintoja on taidettu antaa Nobel-säätiön taholta...noh, en nyt tähänkään hätään keksi parempaa palkinnon saajaa.saama Nobel oli aikoinaan mitä suurimmassa määrin poliittinen, koska hän oli Myanmarin (Burma) sotilasjuntan toimesta laitettu kotiarestiin. Näitä on jaettu myös esim Jasser Arafatille ja oliko se nyt Jitzak Rabin, se toinen palkinnon saaja.
- näin on
Obaman tervejärkinen kriittisyys Israelin toimia kohtaan on todella Nobelin arvoinen muutos edellisen presidentin hihhulointiin nähden. Uskonnollinen asennoituminen tällaisiin poliittisiin kysymyksiin on sodan ja väkivallan alku. Onneksi Obama on nyt tämän sairaan hihhuli-perinteen katkaissut ja se on iso askel kohti rauhaa.
oli Jenkkilässä pohjamudissa ennen Afganistaniin lähtöä. Sota pelasti presidentin ja siksi hän myös sai jatkaa seuraavalle kaudelle. Niin raadollinen maailma on. Obama ei ole aloittanut yhtään sotaa vielä ja toivottavasti hänessä on miestä lopettaa Bushin aloittamat sodat.
- M@k3
Ei tarvitse tehdä kuin täysinpäinvastoin kuin hihhuli Bush ja kaikki maailman älykkäät ihmiset ovat onnesta ovaaleina.
näytöillähän tämä nyt meni, mutta toivottavasti se kannustaa häntä tekemään oikeita ratkaisuja.
- joopa joo..
Teotwawki kirjoitti:
näytöillähän tämä nyt meni, mutta toivottavasti se kannustaa häntä tekemään oikeita ratkaisuja.
Obama alkaa muistuttamaan jo Kim Jong-iliä jumaluudessaan. Nobel-komitea suhtautuu Obaman lupauksiin kuin hihhulit raamatun profetioihin. Entä jos Obama epäonnistuu? Sosialisteilla tuntuu olevan aina tarve nostaa "suuret johtajansa" jumalan asemaan. Niin myös Obamankin kohdalla, jonka "lupauksia" pidetään pyhinä ja 100 % luotettavina ennustuksina. Jotenkin en vain tajua tällaista henkilökulttimaista obamaniaa. Olihan Leninilläkin hienoja lupauksia rauhasta ja sosiaalisesta/taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta millaiset olivat puheita seuranneet teot? No, kaikki tiedämme, että punauskonto tappoi Neuvostoliitossa kymmeniä miljoonia.
Tämä oli ehkä vähän kärkevästi sanottu, mutta mielestäni Nobel-palkinnot ovat vakava asia ja siksi niitä pitäisi jakaa vain silloin, kun ne on todella ansaittu! Pelkkien puheiden tai vielä vähemmän odotusten ei niitä pitäisi vielä tuoda. Nyt tuntuukin siltä, että Obama sai palkinnon vain, koska hänen uskotaan lähitulevaisuudessa tekevänsä jotain, millä ne on ansainnut. Tätä en tajua. joopa joo.. kirjoitti:
Obama alkaa muistuttamaan jo Kim Jong-iliä jumaluudessaan. Nobel-komitea suhtautuu Obaman lupauksiin kuin hihhulit raamatun profetioihin. Entä jos Obama epäonnistuu? Sosialisteilla tuntuu olevan aina tarve nostaa "suuret johtajansa" jumalan asemaan. Niin myös Obamankin kohdalla, jonka "lupauksia" pidetään pyhinä ja 100 % luotettavina ennustuksina. Jotenkin en vain tajua tällaista henkilökulttimaista obamaniaa. Olihan Leninilläkin hienoja lupauksia rauhasta ja sosiaalisesta/taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta millaiset olivat puheita seuranneet teot? No, kaikki tiedämme, että punauskonto tappoi Neuvostoliitossa kymmeniä miljoonia.
Tämä oli ehkä vähän kärkevästi sanottu, mutta mielestäni Nobel-palkinnot ovat vakava asia ja siksi niitä pitäisi jakaa vain silloin, kun ne on todella ansaittu! Pelkkien puheiden tai vielä vähemmän odotusten ei niitä pitäisi vielä tuoda. Nyt tuntuukin siltä, että Obama sai palkinnon vain, koska hänen uskotaan lähitulevaisuudessa tekevänsä jotain, millä ne on ansainnut. Tätä en tajua.Jitzak Rabinkin epäonnistuneet ja olivat rauhan Nobelisteja molemmat?
- arjuuna
Teotwawki kirjoitti:
Jitzak Rabinkin epäonnistuneet ja olivat rauhan Nobelisteja molemmat?
Haluttiinko tuolla palkinnolla vaikuttaa siihen,että, ns. haukat joka on vaikutusvaltainen sisäpiiri, jolla on kaikki väkivalta organisatio hallinnassaan,eivä voisi vaikuttaa obaman ratkaisuihin, jamuuttamaan suuntaa
Obamalla on kyllä laaja tuki amerikassa ja muuallakin maailmassa, että haukat odottavat,että amerikan
kolhiintunut maine korjaantuu obaman ansiosta maailmalla, ja iskevä sitte vasta arjuuna kirjoitti:
Haluttiinko tuolla palkinnolla vaikuttaa siihen,että, ns. haukat joka on vaikutusvaltainen sisäpiiri, jolla on kaikki väkivalta organisatio hallinnassaan,eivä voisi vaikuttaa obaman ratkaisuihin, jamuuttamaan suuntaa
Obamalla on kyllä laaja tuki amerikassa ja muuallakin maailmassa, että haukat odottavat,että amerikan
kolhiintunut maine korjaantuu obaman ansiosta maailmalla, ja iskevä sitte vastajokin logiikka, Antaa niiden demokraattien yski toisensa jälkeen siivota rumat jäljet ja korjata budjettivaje, niin seuraava republukaanipresidentti sitten panee kaiken taas palasiksi. Bill Clintonin jälkeen USA:n talous oli loistokunnossa, mutta Bush tuhosi monivuotisen työn tarjoamalla budjettivaroja ase- ja rakennusteollisuudelle tuhlattavaksi Irakissa, jonka sodan hän itse oli aloittanut tekaistuin motiivein.
- sota?
Teotwawki kirjoitti:
jokin logiikka, Antaa niiden demokraattien yski toisensa jälkeen siivota rumat jäljet ja korjata budjettivaje, niin seuraava republukaanipresidentti sitten panee kaiken taas palasiksi. Bill Clintonin jälkeen USA:n talous oli loistokunnossa, mutta Bush tuhosi monivuotisen työn tarjoamalla budjettivaroja ase- ja rakennusteollisuudelle tuhlattavaksi Irakissa, jonka sodan hän itse oli aloittanut tekaistuin motiivein.
Puskajussin hyökkäys suvereeniin valtioon sen päämiehen vaihtamiseksi sätky-ukkoon oli ainutlaatuisen röyhkeä teko kansainvälisessä politiikassa uudella ajalla.Taustalla oli öljy ja Israelin asema arabien puristuksessa.Satoja tuhansia irakilaisia on kuollut väkivaltaisesti maailmassa,joka on "parempi paikka ilman Saddam Husseinia".
sota? kirjoitti:

ja USA:n sota- ja rakennusteollisuus sai - kuinka ollakaan varapresidentti oli Dick (kyrpä) Chaney oli Hallisburgin entinen johtaja - miljardien tilaukset, jotka kustannetaan amerikkalaisten veronmaksajien rahoista. Sota terrorismia vastaan tulee veronmaksajille kalliiksi myös muualla, sillä sen ansiosta ilmailuviranomaiset ovat joutuneet investoimaan valtavia summia kalliisiin laitteisiin, jolla yritetään estää terroristeja pääsemästä lentokoneisiin.
- z
sota? kirjoitti:
Puskajussin hyökkäys suvereeniin valtioon sen päämiehen vaihtamiseksi sätky-ukkoon oli ainutlaatuisen röyhkeä teko kansainvälisessä politiikassa uudella ajalla.Taustalla oli öljy ja Israelin asema arabien puristuksessa.Satoja tuhansia irakilaisia on kuollut väkivaltaisesti maailmassa,joka on "parempi paikka ilman Saddam Husseinia".
elä ny
:-D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.1777362Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.2651813- 671274
Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei641177- 681176
- 561166
Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau51108Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa931102Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti511075- 361036