Biologien ym. ympäristötieteilijöiden aika menee evoluution puolustamiseen ja maapallo saa vapaasti tuhoutua sillä aikaa vapaassa pudotuksessa. MItä rappiota nämä tieteen edustajat nykyään edustaakaan !!
Biologit ym. eliötieteilijat
9
122
Vastaukset
Olet väärässä. Ei tällä palstalla tai muussa vastaavassa aikaansa kovin suuri osa maailman ympäristötieteilijöistä aikaansa vietä. Ei tarvitse. Suurimmalle osalle länsimaiden kansalaisia evoluution olemassaolo on selvä asia kuten Raamatun symbolisuuskin. Kreationistit ovat lopulta aika vähälukuinen joukko, joka ei estä ympäristötieteilijöiden keskittymistä muihin haasteisiin.
- Asiantuntija*
Nimittäin turhaa työtä evoluution puolustamiseksi tekee sadat tuhannet tiedemiehet ja asian harrastajat maailmassa luoden mitä ihmeellisimpiä "todisteita" tähän liittyen. Jos tämä kaikki aika käytettäisiin maapallon pelastamiseksi niin jotain ehkä saataisiin aikaan.
Miksi näin ei kuitenkaan menetellä ?
Syy on raamatullinen. Jokin paha voima sitoo nämä ihmiset turhaan menneisyyden selvittämiseen keksien selviä valheita joka tuhoaa heitä uskovat ihmiset ja samalla myös tuhoaa näiden evojen psyykkeen, koska kukaan ihminen ei kestä loputtomiin itsepetosta mikä on välttämätöntä evoluution puolustamiseksi. Asiantuntija* kirjoitti:
Nimittäin turhaa työtä evoluution puolustamiseksi tekee sadat tuhannet tiedemiehet ja asian harrastajat maailmassa luoden mitä ihmeellisimpiä "todisteita" tähän liittyen. Jos tämä kaikki aika käytettäisiin maapallon pelastamiseksi niin jotain ehkä saataisiin aikaan.
Miksi näin ei kuitenkaan menetellä ?
Syy on raamatullinen. Jokin paha voima sitoo nämä ihmiset turhaan menneisyyden selvittämiseen keksien selviä valheita joka tuhoaa heitä uskovat ihmiset ja samalla myös tuhoaa näiden evojen psyykkeen, koska kukaan ihminen ei kestä loputtomiin itsepetosta mikä on välttämätöntä evoluution puolustamiseksi.Ei evoluutiota tarvitse puolustaa. Se on olemassa, puolustetaan sitä tai ei. Evoluutioteorian tueksi toki löydetään jatkuvasti uutta.
Evoluution ymmärtäminen on myös avain luonnon systeemien ymmärtämiseen ja maailman pelastamiseen.
Jos evoluutio ei ole totta, niin miksi sitä ei yksikään näistä sadoista tuhansista todista vääräksi? Sen luulisi tieteen keinoinkin onnistuvan - ja tämän tekijä olisi välittömästä tiedemaailman suurin henkilö!
Viimeinen kappaleesi kertookin sitten paljon. Hyvää jatkoa saatanallisten salaliittoteorioidesi parissa.- chris_hitchens
Asiantuntija* kirjoitti:
Nimittäin turhaa työtä evoluution puolustamiseksi tekee sadat tuhannet tiedemiehet ja asian harrastajat maailmassa luoden mitä ihmeellisimpiä "todisteita" tähän liittyen. Jos tämä kaikki aika käytettäisiin maapallon pelastamiseksi niin jotain ehkä saataisiin aikaan.
Miksi näin ei kuitenkaan menetellä ?
Syy on raamatullinen. Jokin paha voima sitoo nämä ihmiset turhaan menneisyyden selvittämiseen keksien selviä valheita joka tuhoaa heitä uskovat ihmiset ja samalla myös tuhoaa näiden evojen psyykkeen, koska kukaan ihminen ei kestä loputtomiin itsepetosta mikä on välttämätöntä evoluution puolustamiseksi.Ei painovoimaakaan tarvitse puolustaa joka sekunti vaikka selityksemme sille on "vain teoria". Ei evoluutiota tarvitsisi olla puolustamassa elleivät kaltaisesi valehtelevat luulotautiset yrittäisi sitä koko ajan kyseenalaisin keinoin vääristellä.
Yksikään itseään kunnioittava tiedemies ei kyseenalaista evoluutiota. Yksikään itseään kunnioittava tiedemies ei kyseenalaista luonnonvalintaa evoluution merkittävimpänä määräävänä tekijänä. Mikä ihme sinä ja kaltaisesi tietämättömät oikeuttaa näin tekemään? Se, ettei evoluutio sovi luulosi pyhän kirjan tapahtumiin? Se, että evoluutio horjuttaa jumalasi asemaa? Se, että olet pahansuopa ihminen, joka haluaa päteä muiden kustannuksella?
Valitse itse. - Asiantuntija*
ergg1 kirjoitti:
Ei evoluutiota tarvitse puolustaa. Se on olemassa, puolustetaan sitä tai ei. Evoluutioteorian tueksi toki löydetään jatkuvasti uutta.
Evoluution ymmärtäminen on myös avain luonnon systeemien ymmärtämiseen ja maailman pelastamiseen.
Jos evoluutio ei ole totta, niin miksi sitä ei yksikään näistä sadoista tuhansista todista vääräksi? Sen luulisi tieteen keinoinkin onnistuvan - ja tämän tekijä olisi välittömästä tiedemaailman suurin henkilö!
Viimeinen kappaleesi kertookin sitten paljon. Hyvää jatkoa saatanallisten salaliittoteorioidesi parissa.Miksi totalitaarisessa maassa kaikki ovat yksimielisiä ?
Koska toisinajattelivat eliminoidaan !
Näin toimii myös evotiede. Evoluutioteorian ylläpidossa ei ole sijaa omakohtaiselle ajattelulle eikä järjen käytölle. Tulokset tulee olla aina oikean linhan mukaisia - muuten kirves heilahtaa.
Tämä on elävää ...hmmm ... elävää !! :)) elämää nykyajassa evoluutiotiedemiesten kohdalla. - Asiantuntija*
chris_hitchens kirjoitti:
Ei painovoimaakaan tarvitse puolustaa joka sekunti vaikka selityksemme sille on "vain teoria". Ei evoluutiota tarvitsisi olla puolustamassa elleivät kaltaisesi valehtelevat luulotautiset yrittäisi sitä koko ajan kyseenalaisin keinoin vääristellä.
Yksikään itseään kunnioittava tiedemies ei kyseenalaista evoluutiota. Yksikään itseään kunnioittava tiedemies ei kyseenalaista luonnonvalintaa evoluution merkittävimpänä määräävänä tekijänä. Mikä ihme sinä ja kaltaisesi tietämättömät oikeuttaa näin tekemään? Se, ettei evoluutio sovi luulosi pyhän kirjan tapahtumiin? Se, että evoluutio horjuttaa jumalasi asemaa? Se, että olet pahansuopa ihminen, joka haluaa päteä muiden kustannuksella?
Valitse itse."Yksikään itseään kunnioittava tiedemies ei kyseenalaista evoluutiota"
Tämä lause pitäisi kuulua ...
Yksikään asemaansa turvaava tiedemies ei kyseenalaista evoluutiota - chris_hitchens
Asiantuntija* kirjoitti:
"Yksikään itseään kunnioittava tiedemies ei kyseenalaista evoluutiota"
Tämä lause pitäisi kuulua ...
Yksikään asemaansa turvaava tiedemies ei kyseenalaista evoluutiotaKommentillasi todistit somasti viestini loppuosan :)
Asiantuntija* kirjoitti:
Miksi totalitaarisessa maassa kaikki ovat yksimielisiä ?
Koska toisinajattelivat eliminoidaan !
Näin toimii myös evotiede. Evoluutioteorian ylläpidossa ei ole sijaa omakohtaiselle ajattelulle eikä järjen käytölle. Tulokset tulee olla aina oikean linhan mukaisia - muuten kirves heilahtaa.
Tämä on elävää ...hmmm ... elävää !! :)) elämää nykyajassa evoluutiotiedemiesten kohdalla.Kas, taas on viikko kulunut, kun outosiideri on keksinyt uuden nimimerkin.
Tiede ei todellakaan ole demokratia siinä mielessä, että kaikki väitteet eivät ole saman arvoisia. Ratkaisevaa on väitteen tueksi esitetyt todisteet, niiden laatu ja määrä. Evoluutioteorian tueksi on Ararat-vuorta korkeampi kasa hyvin dokumentoituja, kiistämättömiä todisteita. Kreationismin tueksi on joukko keskenään ristiriitaisia tulkintoja pronssikautisesta tarukokoelmasta, vailla mitään yhteyttä havaittavissa olevaan maailmaan. Sori, mutta nämä eivät voi mitenkään olla samalla viivalla totuusarvoa määritettäessä.Asiantuntija* kirjoitti:
Miksi totalitaarisessa maassa kaikki ovat yksimielisiä ?
Koska toisinajattelivat eliminoidaan !
Näin toimii myös evotiede. Evoluutioteorian ylläpidossa ei ole sijaa omakohtaiselle ajattelulle eikä järjen käytölle. Tulokset tulee olla aina oikean linhan mukaisia - muuten kirves heilahtaa.
Tämä on elävää ...hmmm ... elävää !! :)) elämää nykyajassa evoluutiotiedemiesten kohdalla.Neuvostoliitossakin oli toisinajattelijoita, joilla oli todisteita valtakunnassa tapahtuvista vääryyksistä. Miksi kreationisteilla ei ole todisteita?
"Tulokset tulee olla aina oikean linhan mukaisia - muuten kirves heilahtaa."
Ennenkin on tästä juttua ollut - kuten on ollut äärikretujen kaikista olkiukoista. Mutta kerran vielä: Ketkä ovat kaikkein kuuluisimpia tieteilijöitä? Ne, jotka ovat ymmärtäneet jotain, mitä muut eivät aikaisemmin. Ovat siis romuttaneet paikkansa pitämättömiä tieteellisiä teorioita.
Jos joku pystyisi romuttamaan evoluutioteorian tieteellisin keinoin, kuinkahan kuuluisa luulisit hänestä tulevan? Miksi siis kukaan ei tee sitä, koska evoluutiota ei ole, tulokset on vain vääristelty? Miksi ei YKSIKÄÄN miljoonapäisestä tiedemieslaumasta halua nousta tieteen historiassa ylitse Darwinin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565310Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212347- 1111572
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2271524- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2881078- 721047