Jo oli liukas postilaatikolle vievä asfaltoitu pihatie.
Musta jää peitti sen pinnan ja täysin näkymätöntäkin se jää oli aamun hämärässä.
Tästä lähtien aivan kevääseen saakka pitäisi muistaa aina, mikä vaara vaanii vanhusta oven ulkopuolella.
Yksi huiskaus ja menevästä vanhuksesta tullee rollaattoria lopun ikänsä työntävä hidastelija.
Meinasimpa kaatua
9
190
Vastaukset
- *Kukkahame*
Eilen illalla tein auton kanssa puolipiruetin kun liityin hiekkatieltä asfalttitielle, heti liittymän jälkeen oli silta jossa tämä tapahtui, ja matkaa kotiin oli vielä n 10 km.
Toivottavasti lumet sulaa että pääsen renkaiden vaihtoon.
Säikähdys aiheutti nukahtamiseen muutama tunnin viiveen.
Liian varovainen kai ei koskaan voi olla, vaikka liiasta jännityksestä voi aiheutua kanssa jotain mokia. - pilvi*
ajattelin kirjoittaa,sillä nyt on aika tarkistaa liukuesteiden terävyys tai hankkia uudet. Itse pidän erillisissä talvijalkineissa pysyvästi ne kiinni, jotta olisi helpompaa sujauttaa ne jalkaansa.
On myöhäistä silloin jos vahinko pääsee tapahtumaan. Menenkin heti ottamaan ne esille !- jjoutava
Aiheellinen hyvinkin oli Jopelin varoitus.
Vaihdankin jo talvikengät jalkaani kävelylenkeilleni, juoksukengät ei tuntuneet oikein hyvin pitävän, laitoin kyllä liukuesteet niihin mutta silti nulijahtelivat, tosi vaarallinen keli oli nyt.
- Ramoona*
Minulla tuntuu tavilenkkareissa , tarkemmin sanottuna vaelluskengissä olevan aika hyvä kitka. Liikun koiran kanssa myös hiekottamattomilla teillä, ja vaikka kuinka on koiraa opetettu olemaan nykimättä, se joskus vaikka jäniksen nähdessään innostuu. Näin kävi tänä aamunakin ja tein hurjan korjausliikkeen, selässä se kyllä ikävästi tuntui. Kunnon led-taskulamppu kannattaa hankkia, ja pimeällä polulla hauvalenkillä käytän led-otsalamppua, on se hyvä myös liukkaalla rantakalliolla hämärissä. Autossakin se on hyvä olla varalta. Nämä ovat edullisia lahjavinkkejä, ja pikkulapsetkin tykkäävät leikkiä pimeähippaa niitten kanssa.
- nyt varovainen
vauhtia ja ohitin jalankulkian poikkeamalla vain vähän hiekkatieltä ja kaaduin. Oikean käden ranne murtui mutta pystyin kävelemään terveyskeskukseen. Siellä odotellassa vuoroani pyörryin ensimmäistä kertaa eämässäni noin minuutin verran.
Heti lähetettiin taksilla sairaalan ja olikin paha murtuma. Kipsissä kuusi viikoa. Muutti elämän täydellisesti. Ranne nyt epämuodostuneen näköinen jolla ei voi pelata harrastustani sulkapalloa ja sitä pakottaa kun on sade tulossa. Myös kirjoittaminen ja ompelimenen on vaikeaa.
Täytyy kai olla kiitollinen ettei vieläkin pahemmin sattunut.
Olkaa varovaisia. - peffa edellä
nyt varovainen kirjoitti:

Olkaa varovaisia.Vaistomaisesti sitä sen käden tuppaa eteen kaatuessaan, pitäisikin opetella juuri pyllähtämään peffalleen pehmeästi. Ompa naisväellä pehmustustakin usein sillä ihan luonnostaan.
Mahtaako olla helppo saada korvausta tien ylläpitäjältä tai tontin omistajalta, heillähän on velvollisuus kunnossapitoon ?
Led lamppuja pitääkin käydä katsomassa, pimeys on oma riskinsä. nyt varovainen kirjoitti:
vauhtia ja ohitin jalankulkian poikkeamalla vain vähän hiekkatieltä ja kaaduin. Oikean käden ranne murtui mutta pystyin kävelemään terveyskeskukseen. Siellä odotellassa vuoroani pyörryin ensimmäistä kertaa eämässäni noin minuutin verran.
Heti lähetettiin taksilla sairaalan ja olikin paha murtuma. Kipsissä kuusi viikoa. Muutti elämän täydellisesti. Ranne nyt epämuodostuneen näköinen jolla ei voi pelata harrastustani sulkapalloa ja sitä pakottaa kun on sade tulossa. Myös kirjoittaminen ja ompelimenen on vaikeaa.
Täytyy kai olla kiitollinen ettei vieläkin pahemmin sattunut.
Olkaa varovaisia.Erehdyin lasettamaan fillarilla jäätynyttä puistotietä alamäkeen. Silestone renkaat alla, ja niin sitä mentiin alamäkeä persluisua.
Ylös noustessa tunsin, että jotain meni poikki. Oli siinä katsojiakin, ehkä nastoitetuilla jalkineilla varustettuna ulkoileva pariskunta.
Mies totesi hartautta äänessään; tuossa olis kömpelömpi mies jo kaatunut. Linkutin kotiin ja ajoin terveyskeskukseen autolla kipsauttamaan ohuempaa kahdesta sääriluusta.
Onhan tästä tapauksesta jo useampi talvi. Sen jälkeen hankin fillariin nastarenkaat.
- Laritsa M
Itselleni oli hirmuinen häpeä, jos joku sattui näkemään. (Ihan kuin ois noussut Ladan kyydistä.) Nyt kun olen eläkkeellä, olen sisätöissä, jos ulkona on kovin liukasta. Pakko, sillä en ole lainkaan vakuuttunut pääsisinkö omin neuvoin jaloilleni.
- *Kukkahame*
Olen minäkin kerran kaatunut kaupungilla ja huusin niin että koko kaupungin osa kaikui.
Sain apua, soittivat ambulanssin, oli nilkkanivel mennyt, mutta onneksi ei tarvinnut leikata, se 'pala' oli pysynyt paikoillaan, mutta 8 viikkoa oli ½reiteen painava kipsi, siksi kun oli lihaksia repeillyt.
Alkuun piti nukkua se jalka pystyssä kun kipu oli valtava.
6 vkn jälkeen kipsi lyhennettiin polveen ja vielä 2 viikon jatke.
Minulla on vieläkin kova liukkauden pelko, ja sanovat nuo ihmiset että jännittäminenkin voi olla pahasta, kaatuu helpommin,,,vaiko lankeaa?
Lääkärilakko alkoi seuraavana päivänä kun tuo sattui -95 muistaakseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836