Asun kaukana vanhemmista, sisaruksista ja sukulaisista. Muutin miehen ja työn perässä. Nyt oon alkanu ikävöimään ihan kauheesti, ku ei pysty näkemään enää ku monen kuukauden välein. Ja tää ei oo sitä alkuahdistusta, sillon mulla ei ollu mitään hätää, mutta nyt ku vuosia on kulunu niin ikävöin ja paljon.
Mites muilla kaukana vanhemmistaan ja sisaruksistaan asuvilla?
ikävä perhettä
njuuu
6
3581
Vastaukset
- jo isoäiti
ulkomailla jos kerran et voi tavata kuin monen kuukauden välein, vai? Pidättekö miten usein yhteyttä?
- njuuu
Suomessa kyllä asun, mutta töiden takia on vaikee päästä lähtemään. 7 tunnin junamatkan takia ei kannata kahden päivän vapailla lähteä vaan 4 päivää pitäisi melkeenpä olla että ehtii edes hetken olla. Parhaimmillaan oon käyny joka toinen kuukausi, mutta nyt tulee 4 kuukauden tauko. Soitellaan ja tekstaillaan kyllä joka viikko. Nyt oon taas jutellu miehelle että jos saisin töitä lähempää sukulaisiani niin muuttaisko mun perässä, mutta en nyt ainakaan vielä saanu kunnon vastausta.
- tjuukfg
njuuu kirjoitti:
Suomessa kyllä asun, mutta töiden takia on vaikee päästä lähtemään. 7 tunnin junamatkan takia ei kannata kahden päivän vapailla lähteä vaan 4 päivää pitäisi melkeenpä olla että ehtii edes hetken olla. Parhaimmillaan oon käyny joka toinen kuukausi, mutta nyt tulee 4 kuukauden tauko. Soitellaan ja tekstaillaan kyllä joka viikko. Nyt oon taas jutellu miehelle että jos saisin töitä lähempää sukulaisiani niin muuttaisko mun perässä, mutta en nyt ainakaan vielä saanu kunnon vastausta.
Itse olen asunut jo vuosia kaukana kotoa ja joskus on myös 4kk väliä että pääsee käymään. aluksi musta oli paljon kamalampaa jos tuli pitkä tauko. sitä murehti jo etukäteen. nykyään ei siitä ota niin paineita,oikeastaan sen jälkeen kun oma lapsi syntyi alkoi pikku hiljaa helpottamaan.. ikävä kyllä iskee välillä..
- Venni-Valpuri
njuuu kirjoitti:
Suomessa kyllä asun, mutta töiden takia on vaikee päästä lähtemään. 7 tunnin junamatkan takia ei kannata kahden päivän vapailla lähteä vaan 4 päivää pitäisi melkeenpä olla että ehtii edes hetken olla. Parhaimmillaan oon käyny joka toinen kuukausi, mutta nyt tulee 4 kuukauden tauko. Soitellaan ja tekstaillaan kyllä joka viikko. Nyt oon taas jutellu miehelle että jos saisin töitä lähempää sukulaisiani niin muuttaisko mun perässä, mutta en nyt ainakaan vielä saanu kunnon vastausta.
Ymmärrän ihan täysin, olen aivan samassa tilanteessa. Opinnot ja työ ovat heittäneet minutkin kauas kotikaupungista. Asumme nyt mieheni kanssa paikkakunnalla, josta kumpikaan ei tunne kunnolla ketään.
Nyt, kun aloin odottaa esikoislastamme, iski polttava ikävä. Iso ystäväpiiri ja rakas, tiivis sukuyhteisö ovat kaukana etelässä. Pelkään, että lapsen synnyttyä alan kaivata suvun läheisyyttä ja vanhoja ystäviä vielä enemmän. Olisihan lapsellekin mukavaa asua lähellä mummolaa, kun mummo (eli oma äitini) on kerran aivan suunnattoman lapsirakas ja tuntuu nyt pitävän isoäitiyttä elämänsä tärkeimpänä tehtävänä ja sisältönä.
Mietin nyt kumeisesti tulevaisuutta. Voinko jättää vasta aloitetut lääketieteen opinnot, jotta saisimme asua lähellä sukuani? Voisinko vaihtaa opiskelupaikkaa? Miten saisin miehen suostuteltua muuttoon (hän inhoaa muutoksia)? Millaista on pienen vauvan arki vieraalla paikkakunnalla vailla tukiverkostoja? Kauanko
kestää, että uudelle paikkakunnalle syntyy ystäväpiiri. Vaikka ystävät löytyisivätkin, voivatko ne ikinä korvata tiivistä ja lämmintä sukuyhteisöä? Mietin asiaa paljon lapsen kannalta. Minusta suku ja juuret ovat yksi arvokkaimmista asioista, mitä lapsi voi elämänsä eväiksi saada.
Nämä ovat arvokysymyksiä, joihin ei ole oikeita vastauksia. Haluaisin silti kuulla teidän elämänkokemuksistanne, tunteistanne ja ajatuksistanne.
Onnellista perhe-elämää kaikille!
- ja se muuttuu
Olen vuosia sitten muuttanut miehen perässä toiseen kaupunkiin, jossa ei ollut mitään verkostoja. Aluksi se oli todella raskasta, varsinkin kun olin samalla jäänyt työttämäksi, olin raskaana ja aivan miehen vietävissä. Tottakai kodin laittaminen ja raskaus täyttivät elämäni ja huomaatta tutustuin odottaviin äiteihin ja sitä kautta sain ystäviä.
Aikaa kului ja huomasin yllättäen, että soitin tiettynä iltana äidilleni ja toisena iltana isälleni. He olivat eronneet lapsuudessani. Ystäviäni sain harvoin kiinni, joten uudet ystävät sujahtivat mukaan elämääni. Loma-aikoina vanhempieni luona tapasin ystäviäni ja vietin aikaa heidän kanssaan.
Nyt vuosia myöhemmin olen huomannut, että tänä päivänän on helpompaa pitää yhteyttä; tämä netti. Avasin facebookiin brofiiin ja nyt vuosia, vuosia myöhemmin olen saanut ystäväni aktiivisemmin takaisin. Ihana tunne. He eivät koskaan hylänneetkäään minua vain elämäntilanteemme vei meidät hetkeksi muihin piireihin, josta saimme paljon uusia, ihania ja nyt korvaamattomia ystäviä.
Isäni kuoltua se tietty ilta tuntui ikävältä ja monesti huomasinkin ottavani puhelimen soittaakseni. Ne asiat, joista hänen kanssaan keskustelin jäivän silloin puhumatta. Äidilleni soitan edelleen ja nautin keskusteluistamme, onhan vanhentunut äiti ihanan piristävä muistutus rakkaista juuristani ja ikävöin häntä edelleen. Mutta olen oppinut elämään omaa elämääni ja rakentamaan siitä uusiin olosuhteisiin. Onhan minulla oma perhe, joka tarvitsee vakaa pohjan ja turvallisuuden ympärilleen.
Ikävä, yksinäisyys, juurettomuus ovat tunteita, joita nyt käsittelet, mutta noita tunteita pohtiessasi huomaat jossain vaiheessa, että ikävä kuuluu asiaan ja se muuttuu, yksinäisyyskin poistuu miehen ja uusien ystävien myötä ja juureton et ole.
Oikein hyvää joulun odotusta ja onnellisia hetkiä uudessa ympäristössäsi. - sieltäkin
Itse asun asun kaukana,Chicagossa, Oak Park alueella, josta ei joka vuosikaan voi lähteä käymään
Suomessa..Olen asunut täällä 7 vuotta, ja kaksi vuotta sitten löysin vaimon suomesta, joka myöskin asuu
täällä..
Hauskaa joulua sinne...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 732805
- 632694
- 681792
- 241637
- 201560
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä101525- 151412
- 481267
- 381243
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91229