Koiran yskä

Tuhteli

Onko kellään kokemusta koiran pitkittyneestä yskästä? Tämä Seropi (15 v) on aina ollut yskäherkka ja yleensä luulen aiheuttajaksi tikkuja, tai muuta roskaa, mitä se kaivelee metsissä, mutta nyt ei ole siitä kyse. Helmikuussa sillä oli kennelyskä ja se parani antibiootilla. Kesän ja syksyn mittaan se on alkanut yskiskellä silloin tällöin ja viime viikolla se alkoi oikein urakalla kakoa niin, että kaksi yötä meni ihan valvoessa. Sitten aloitin taas antibiootin ja yskä meni osittain ohi, mutta jatkuu ed. n. kerran tunnissa. Muuten koita on aivan normaali. Lenkkeilee reippaasti, syö kuin hevonen ja kiusaa emäntäänsä kaiket illat vaatimalla namuja ja leikkiä. Ihmislääkäri epäili refluksitautia ja määräsi Refluxinia, mutta siitä ei ole apua, kun sehän salpaa suolahapon ja sitten ruoka ei sula. Annan nyttemmin Antepsinia, mutta en tiedä auttaako se. Voisiko tämä olla psyykistä? Koira nimittäin käyttäytyy muutenkin kovin levottomasti- siis jo kahden vuoden ajan. Se panikoi heti, jos ei saa sitä, mitä tahtoo ja on kaikin puolin vaativa. Dementiaa tämä ei ole, koska se muistaa kaikki muinaisetkin luukätköt metsässä ja tekee kaiken aivan oikein. Mutta tuo piinaava yskä vie hermot. Voiko koiran kurkkutorvi painua lyttyyn iän myötä?

11

4449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsemppiä!"

      vanhuksesta kyse, tutkituttaisin sydämen ja keuhkot.

      • nipsu napakettu

        Trakea kollapsi; pitkä ja löysä nielu; sydämen vajaatoiminta; nenäpunkki; matoja; pitkittynyt kennelyskä; siitepöly-, home-, pöly-, ruoka-aineallergia; niulu-/kitarisatulehdus; refluksitauti; vierasesine vatsassa tai ikenissä; hoitamaton suu; tassujen nuoleminen; pyllyalueen nuoleminen; liian kuiva sisäilma; keuhkoputken tulehdus....

      • nipsu napakettu
        nipsu napakettu kirjoitti:

        Trakea kollapsi; pitkä ja löysä nielu; sydämen vajaatoiminta; nenäpunkki; matoja; pitkittynyt kennelyskä; siitepöly-, home-, pöly-, ruoka-aineallergia; niulu-/kitarisatulehdus; refluksitauti; vierasesine vatsassa tai ikenissä; hoitamaton suu; tassujen nuoleminen; pyllyalueen nuoleminen; liian kuiva sisäilma; keuhkoputken tulehdus....

    • epäluottamuksen

      osoitus ekaan lääkäriin vaan järkevä teko, koska lääkärin homma ei ole helppo, toinen lääkäri voi keksiä jotakin mitä toinen ei.

    • nestettä...

      Minulle tulee mieleen sydämen vajaatoiminta ja nestettä keuhkoissa. Menkää eläinlääkärille.

    • on sydänvika.

      Vie se pieneläimiin erikoistuneelle eläinlääkärille. Ei konitohtorille tai ihmislääkärille!

    • kävittekö

      Kai jo kävitte eläinlääkärissä? Mitä selvisi ja miten koira nyt voi?

      • Tuhupuupeli

        Käytiin sitten tosiaan eläinlääkärillä, eikä mitään löytynyt. Mutta aloitettiin kortisonikuuri ja se auttoi sen verran, että pahin yskä meni ohi. Sen jälkeen on syöty yksi antibioottikuuri ja se taas auttoi pahimman yli. Kokonaisuudessaan yskä kuitenkin jatkuu nukkuessa. Siis, kun koira makaa kurkkunsa päällä. Selvästikin asentoriippuvainen tämä vaiva. Ei vaivaa ulkona, eikä pystyssä. Onko nyt niin, että tämä on aivan ainulaatuista vaivaa, kun kukaan ei tunnu tuntevan ilmiötä? Kun kurkku on ahdas, eivät keuhkoputket ilmastoidu ja silloin iskee pöpö. Tuntuu niin oudolta ajatus muuten hyväkuntoisen koiran lopettamisesta vain siksi, että makuuasennossa kurkku ahtautuu. Ymmärrän kyllä, että vaiva ei kai voi parantua, mutta jos jollakulla olisi samanlaisia kokemuksia ja jotain vinkkejä, niin olisin kiitollinen.

      • huskireski
        Tuhupuupeli kirjoitti:

        Tässä pari linkkiä muillekin koiran terveyttä käsitteleville palstoille. Laita niihinkin sama kysymys, jotta saisit mahdollisimman paljon kokemuksia kysyttyä. Täällä ei näköjään kellään ole samanlaista kokemusta, ei siis minullakaan mitään hajua...

        http://www.koiraneuvola.fi/keskustelu/viewforum.php?f=3&sid=719d071b09d4644a7984d45f86a8ee53
        http://keskustelu-2009.koirat.com/viewforum.php?f=3&sid=52f294b98734612d1dee33ef838a1ca9

    • mgngdd

      koiran nenässä voi olla punkki joka tulee helposti kun koira haistelee ja koskettaa maata aina ensin kuonolla

    • No niinhän se sydänvaivaisen keuhkoihin kertynyt nestekin vaivaa yleenä vain makuulla/ yöllä, ei päivällä pystyssä oltaessa tai kävellessä...

      Yksi tuttu koiraharrastaja on opettanut refluksiasta karsivää koiraansa makoilemaan tyyny pään alla, kuono ylempänä kuin tavalllisesti makoillessa; olisiko tästä apua myös jos on ahdas kurkku.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      924
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe