Jotain konkreettista

Käpymäki

Näin paukkupakkasten aikanahan idea on kerrassaan surkea, mutta sen toteuttaminen
ei olekkaan tästä eikä edes seuraavasta päivästä kiinni. Jokainen ufoilmiöstä oikeasti
hiukankin kiinnostunut voi siihen usallistua, sillä se ei vaadi edes asunnosta poistumista.

Idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen, että sovittaisiin jokin päiväys ja
kellonaika, jolloinka katseet mahdollisimman monella taivaalle kohdistuisi. Asunnon
ikkunasta ulos katsellen, parvekkeelta tai pihalta, ihan vaan sieltä mikä parhaiten itse
kullekkin sopii.

Mitä sitten näkyisikin tuolloin, niin näkemänsä voisi sitten vaikka kertoa, olkoot sitten
kyseessä kopteri(t), lentokone(et), satelliitt(teja)i , bolidi jne. Kellonaika, suunta ja
paikka, näin voisi selvitä näkikö joku muu saman. Jos jokin nähty jää itseltään ufoksi,
niin sehän olisi sitten se "jackpotti", jota tässä tapauksessa hakemalla haettaisiin.

Kamera ja kiikarit olisivat hyvä olla käteen napattavissa, mutta eivät ole mitään
välttämättömyyksiä, plussia pikemminkin.

Pidempää selkeetä ajanjaksoa ja lämpötilan nousua on hyvä rauhassa odotella, muttei
niin rauhassa, ettei tähän mitään kantaa viitsi myöskään ottaa, eli jos jotain ehdotuksia
toteuttamisen suhteen, niin antaa palaa, jo nyt.

Kyseessä olisi kaiketi ensimmäinen epävirallinen valtakunnallinen ufobongauspäivä ?

43

1175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DarkNinjaHiiri

      Joukkomeditaatiota on kokeiltu ennenkin ja jonkinlaisia tuloksia saatukkin.
      Tietyt tahot eivät pidä ideastasi.
      Skeptikotkin voisivat osallistua kun ovat niin avoimia kaikelle uudelle ;)

      • käpis.

        ei voi mitään, elämä on joskus julmaa >:P.

        Kiintoisaa olisi kyllä saada tietää se tulisiko niitä ufohavaintoja yhtään enempää tuolla tavalla kokeillen.

      • DarkNinjaHiiri
        käpis. kirjoitti:

        ei voi mitään, elämä on joskus julmaa >:P.

        Kiintoisaa olisi kyllä saada tietää se tulisiko niitä ufohavaintoja yhtään enempää tuolla tavalla kokeillen.

        Tuon kaltaiset asiat eivät välttämättä noudata syy/seuraus kausaliteettia lineaarisesti vaan jos jotain näkyisikin niin se tapahtuisi ennemmin "kokeilua" ennen kuin juuri sillä hetkellä... tai sitten ei ollenkaan ja vuoden päästä.

        Get use to it.

      • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        joo ei tuollaisessakaan, vaikka se kunnolla toteutuisi, ole mitään takuuta siitä ensimmäisestäkään ufohavainnosta, mutta eipä se kenekään pussistakaan pois, aikaa mennyttä lukuun ottamatta
        ( kait minimi bongaukselle olisi hyvä olla jotain 30min. ).

      • DarkNinjaHiiri
        Käpymäki kirjoitti:

        Ennemmin 2 minuuttia. Sen verran jaksaa keskittyä ja vaikutus olisi piikin omainen.

        Itse pesen nyt käteni tästä. ;)

      • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        Ennemmin 2 minuuttia. Sen verran jaksaa keskittyä ja vaikutus olisi piikin omainen.

        Itse pesen nyt käteni tästä. ;)

        sillä johan kellot mahdollisella porukalla heittäisi sen verran, tai jopa enemmän.

        Ei muuta.

    • Ufoänkyrä

      Hyvä idea jolta valitettavasti putoaa pohja pois heti kättelyssä. Ufopalstoja (varsinkin SUTin) lukiessa tulee kuva että monet ufoharrastajat eivät erota tähtiä, lentokoneita sun muita taivaanilmiöitä toisistaan vaan mikä tahansa valonvälähdys taivaalla on "ufo" ja lopullinen todiste. Sitten juututaan horisemaan eri "humanoidirotujen" geneettisistä erityispiirteistä...

      Mutta bongauksesta vielä, eikös URSAlla ole bolidikameroita ympäri maata? Kannattaisikohan yhteistyötä viritellä sinne suuntaan, luulisi tuntemattomien (valo)ilmiöiden tallentuvan kameran kennoille siinä missä bolidienkin?

      • ei pohja jolle pedataan petä, vaikka saattaisi käydä siten, että vaikkapa satellitti
        aiheuttaisin sen ufohavainnon, niin siitä voisi kehkeytyä sitä tälle palstalle kuuluvaa
        keskustelua, ja ifoksi havaitsijalle sen myötä myöskin muuttua, eli pelkkä "win win"
        tilannehan tuolloin olisi kyseessä.

        Siitä URSAn kamera systeemistä pitänee kyllä ottaa paremmin selvää muutenkin.

      • Ursaursa

        voin kertoa että meillä on varsin tiivis, miltei päivittäinen yhteistyö SUTin pj: n Borgin kanssa ja ollut jo kauan.

      • börbörbör
        Ursaursa kirjoitti:

        voin kertoa että meillä on varsin tiivis, miltei päivittäinen yhteistyö SUTin pj: n Borgin kanssa ja ollut jo kauan.

        Lähetin kysymyksen ursalle kun löysin sähköpostiositteen heidän sivuiltaan ja kysyin millaista yhteistyötä ursa tekee sutin kanssa. Kerron tällä foorumilla mitä vastaavat jos vastaavat.

      • Mukana ollut
        börbörbör kirjoitti:

        Lähetin kysymyksen ursalle kun löysin sähköpostiositteen heidän sivuiltaan ja kysyin millaista yhteistyötä ursa tekee sutin kanssa. Kerron tällä foorumilla mitä vastaavat jos vastaavat.

        satelliittiasiantuntija mukana SUTin seminaarissa Orivedellä syyskuussa 2009 ja piti esitelmän siellä.
        Tämä vain yhtenä esimerkkinä.

      • börbörbör
        Mukana ollut kirjoitti:

        satelliittiasiantuntija mukana SUTin seminaarissa Orivedellä syyskuussa 2009 ja piti esitelmän siellä.
        Tämä vain yhtenä esimerkkinä.

        Olet muuten aivan oikeassa. Pitää näköjään erota URSA:n jäsenyydestä. Ei näissä asioissa muuta voi kuin äänestää jaloillaan.

      • Kysyvä
        börbörbör kirjoitti:

        Olet muuten aivan oikeassa. Pitää näköjään erota URSA:n jäsenyydestä. Ei näissä asioissa muuta voi kuin äänestää jaloillaan.

        sen takia pitäisi erota ?

    • joopa joo

      joopa joo.

      • on sen verran puhtaat, että ulos näkee? ..jos ikkunoita ei taasen ole asunnossa olleskaan, niin tilanne toki muuttuu..

    • sivupersoona xl

      sanoisi Iso-Arska. Harrastelen tähtien tuijottelua muutenkin joten osallistumiskynnys tuollaiseen on olematon. Kunhan saan ajankohdan tietooni niin olen valmis kuin lukkari sotaan. Nythän on ollut hienoja ilmoja tähtien tiirailuun, selkeää ja heikkotuulista. Pakkasesta viis.

      Koskapa sää näyttää suosivan, niin tuskin tänäkään iltana maltan pysyä sisätiloissa joten ilmoitusluontoisena asiana seuraavaa : Tänään, 23.1 2010 klo 20.00 - 20,30 tiirailee Jyväskylän seudulla taivaita toppapukuinen, suuri ja ruma mies.

      • hienoa, ihailtavaa reippautta.

        Tässähän voi vielä käydä siten, ettei yhden käden sormet riitä laskemaan
        osallistujia, siis jos vain kerran saa sormen käyttää apunaan..

    • Minä olen mukana jos homma toteutuu ja porukkaa saadaan "kokoon" enemmän kuin vähän.

      Mutta ainakin yksi seikka rajoittaa täällä päässä havainnointia sisätiloista, talomme on toiselta puolelta puistoalueen reunassa jossa kasvaa korkeita puita, ei siis näkyvyyttä juurikaan taivaalle. Toiselta puolelta näkyy jonkin verran taivaalle mutta näkyvyys on sieltäkin rajattu. Paras paikka bongailuun on olohuoneessa ikkunaseinällä olevasta sohvasta, valot pois ja sohvalle kiikarin kanssa tarkkailemaan palaa taivaankannesta jonka koko on noin 0,1 promillea koko taivaan alasta.

      Tarkoitan edellämainitulla sitä, että ihan kaikilla ei ole kunnollista mahdollisuutta bongailla taivaalle sisätiloista käsin.

      Tällainen ufobongauspäivä/ilta pitäisikin mielestäni toteuttaa siten että se suoritettaisiin ulkona, sään niin salliessa. Kestoltaan sen pitäisi olla vähintään 30 minuuttia, mielellään kokonainen tunti tai pari. Siltikkin on aikamoista hakuammuntaa että jotain tarttuisi "haaviin". Itse olen, niin kuin täällä aiemmin jo kirjoitin, bongaillut ufoja kokeellisesti paikassa jossa ei ollut häiriötekijöitä, esim. katuvaloja tms. Olosuhteet olivat aikamäärän ja havainnointiin käytetyn taivaankannen alan suhteen erinomaiset, silti "haaviin" ei tarttunut kuin pari tähdenlentoa ja muutamia sateliitteja.

      Mutta niin kuin sanoin, olen valmis pieneen sisätiloista tapahtuvaan bongailemiseenkin, vaikka kannatusmielessä jos ei muuten.

      • Katsellaan rauhassa kuinka moni ilmoittautuu tähystelemään. Kun päiväys & aika
        lukkoon lyödään ja se palstalle esille pistetään, niin todennäköisesti osa viestin
        sen lukeneista siihen sitten osallistuu, vaikkei siitä osallistumisestaan sitten
        etukäteen hiiskuisikaan mitään.

        Hieman pidempi bongailu ulkosalla, niin se kyllä vaatii sään lauhtumista.

    • 21:00 JIM D: Ufo-tutkinnat -- -> TÄNÄÄN !

      Etsijät. Ufoja on etsitty jo pitkään, mutta todisteet leimataan lähes aina kiistanalaisiksi.
      Tässä jaksossa annetaan puheenvuoro ufojen etsijöille,
      joista osa on todella arvostettuja tiedemiehiä,
      ja kerrotaan etsijöiden kouluttamisesta ja ufojen tutkimisesta luonnossa.

      Tuosta ohjelmasta voisi olla apua miten bongataan ja havaitaan ufoja...

      ps. Voisin yhdistää koirien lenkillä tuon ufojen bongauksen samaan syssyyn... :D

      " Kaikki sattumat ovat ohjausta, jota et pysty näkemään ..."

      - Alexander Pope -

      • Kontaktihenkilö

        Ilmoittaudun mukaan, nyt kun on hyviä ilmojakin. Se on ihan sama kuka kattelee taivaalle mistäkin, vaikka ikkunasta tai kiipeäisi talon katolle. Itse aion kävellä kyseisenä aikana 300 metrin päähän järven jäälle. Siellä ei ole valoja eikä muita häiriötekijöitä, Se on Käpis aivan sama osallistuuko tähän 3 tai 100 henkilöä. "Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut." Toivon mukaan tulisivat taas kerran antamaan valoshown, lähikontaktikin kyllä kelpaisi taas pitkästä aikaa.

      • Koira/ t mukana ufobongausessa kun on, niin avunhan se havaintoon
        vaikkapa tuo, sillä kuten monessa yhteydessä mainittu on koiran vaisto
        verraton on ihmiseen verrattuna ja ufoihin reagoivatkin täten monesti
        herkemmin.

      • Kontaktihenkilö
        Käpymäki kirjoitti:

        Koira/ t mukana ufobongausessa kun on, niin avunhan se havaintoon
        vaikkapa tuo, sillä kuten monessa yhteydessä mainittu on koiran vaisto
        verraton on ihmiseen verrattuna ja ufoihin reagoivatkin täten monesti
        herkemmin.

        Milloin kapteeni, Käpymäki aikoo antaa lähtökäskyn tähystään? Toppahaalarit on jo valmiiksi eteisessä valmiina :)

      • Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Milloin kapteeni, Käpymäki aikoo antaa lähtökäskyn tähystään? Toppahaalarit on jo valmiiksi eteisessä valmiina :)

        pyöreesti viikon päästä olisi sää salliva.

        Kellonaikaa sopivaa saa vapaasti ehdottaa.

      • joku poisti tekstiä
        Käpymäki kirjoitti:

        pyöreesti viikon päästä olisi sää salliva.

        Kellonaikaa sopivaa saa vapaasti ehdottaa.

        "ei vaadi edes asunnosta poistumista."

        joopa joo.

      • monta on askelta
        joku poisti tekstiä kirjoitti:

        "ei vaadi edes asunnosta poistumista."

        joopa joo.

        tekstiä poistettu vaa oli nii pienellä :)

        kyllä täytyy sanoa että havainnot kaupungeissa ja menemättä edes ulos on aika humpuukia ja toiveajattelua mutta ei vielä edes kävelyä.

        ei kirkkaat ikkunatkaan auta eikä toiveet kanna.

        täytyy jopa osata matkustaa nähdäkseen jotaki mitä ei ole enne nähny.

      • monta on askelta kirjoitti:

        ole mitään syytä poistaa, mutta laitetaan se alkup. loppukin uudelleen;

        " ..ihan vaan sieltä mikä parhaiten itse kullekkin sopii."

        Jossain paikoissa ikkunasta bongailu sopii jopa kohtullisen hyvin, siksi se
        siis yhtenä vaihtoehtona myöskin mainittu.

      • DarkNinjaHiiri
        joku poisti tekstiä kirjoitti:

        "ei vaadi edes asunnosta poistumista."

        joopa joo.

        >>"ei vaadi edes asunnosta poistumista."

    • Ajattelin käydä tönäisemässä tämän nyt esille, koska aika alkaa taasen olla sille aika sopiva. Ei ollut kevään säissä juurikaan hurraahuudoille aihetta bongauksen kannalta, eikä se sää nytkään kovin suotuiselta kyllä vaikuta, mutta jospa se tuosta vielä selkenisi jossain vaiheessa edes muutamaksi päiväksi. Jospa tässä kuussa onnistuisi jo, niin varpaatkin säästyisi :).

      ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

      Asiasta kolmanteen, onko niin ettei s24 s.posti pelitä IE9:sin kanssa?

      ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

      "Too many flames, with too much to burn and life's only made of paper"

      Black Sabbath - Over and Over

      http://www.youtube.com/watch?v=PfMJNornkCk

      Niin :'( on...

      Hyvää syksyä silti kaikille!

      • l.k.s.e.o.h

        Sinä kun olet niitä puumiehiä niin tule tuosta minun ikkunan edestä kaatamaan pari puuta. Vastapalveluksena vahtaan siitä sitten tuota perkuleen taivasta vaikka ihan kokonaisen tunnin.

      • l.k.s.e.o.h kirjoitti:

        Sinä kun olet niitä puumiehiä niin tule tuosta minun ikkunan edestä kaatamaan pari puuta. Vastapalveluksena vahtaan siitä sitten tuota perkuleen taivasta vaikka ihan kokonaisen tunnin.

        Ahaa, huumoriakin löytyy, sitähän tuo on...eikös vain?
        Kunhan jokin sopiva päiväys/ aika löytyy, niin katsele sitten ulos jostain toisesta ikkunasta, jos et ulos tahdo mennä.

      • l.k.s.e.o.h
        Käpymäki kirjoitti:

        Ahaa, huumoriakin löytyy, sitähän tuo on...eikös vain?
        Kunhan jokin sopiva päiväys/ aika löytyy, niin katsele sitten ulos jostain toisesta ikkunasta, jos et ulos tahdo mennä.

        Se nyt oli mitä oli, jos et osaa sitä itse päätellä, niin vaivatkoon vapaasti. Olisi tietysti yksi syy katseluun, jos joku vaikka täältä päin rupeaa jotain tavallista muuksi muuttamaan, niin oitis sen oikeaksi oikaista voisin. Mutta että olisin vapaaehtoisesti kotona kun voisin olla hakemassa kotiin jotain suloista.. Nyt pitää kuitenkin lopetella.

    • Jos sää suinkin on tuolloin suosiollinen ufobongaukselle, niin tuolloin(kin) voisi katseet kääntää kohti taivasta. Alkaen 20:30, se lopetusajakohta on sitten täysin sen oman mielen mukaan. Kuutamoa ei ole tuolloin bongausta "häiritsemässä".

      Iltalenkin, sauhuttelun, sähkönsäästön, romantiikan, löhöilyn, tähtikuvioiden opettelun jne. siis niin monen muun asian ohella voi tuon bongailunkin hoitaa, että jos tuntuu ettei siihen pelkästään halua aikaansa käyttää, niin tekee samalla sitten jotain muutakin.

      • l.k.s.e.o.h

        Perkules tuohan jopa sopisi. Jos sää on hyvä ja seuraavakin päivä ennustetaan sellaiseksi, niin voisin jopa harkita mökille fillarointia, sieltä kun sitä matkaa töihin ei ole juuri sen pidemmälti. Eipä olisi valosaatetta ainakaan, kun ne muut mökit ovat jo tähän vuodenaikaan melkeinpä järestään autioita arkisin. Ja eipä ole niitä saakelin puitakaan näkyvyyttä peittämässä, kun vesistö alkaa muutaman askeleen päässä kuistista.

        Tosin tuo luontokin on nyt entistä masentavampaa nähtävää ja kun paikkaan liittyy myös se elämäni suurin menetys, niin yksin siellä nyhjääminen ei kyllä liiemmin innosta. Ja jos seuraa kutsuisi, niin katse viipyisi kuitenkin muualla kuin missä pitäisi. Nooh, ehkä se onnistuisi silti jokseenkin. Pitää laittaa harkintaan.

        Ja nyt sitten aamukahvit porisemaan.

      • sadfghjklöä

        20.10.2010 tule olemaan tärkeä ufoimiöiden historiassa.
        Jos siis haluaa menoon mukaan,
        niin sitä ei estä kukaan,
        ota vain kiikarit remmistä ja nauti taivaallisesta jengistä.

      • sadfghjklöä kirjoitti:

        20.10.2010 tule olemaan tärkeä ufoimiöiden historiassa.
        Jos siis haluaa menoon mukaan,
        niin sitä ei estä kukaan,
        ota vain kiikarit remmistä ja nauti taivaallisesta jengistä.

        Hienosti rimmaa, mutta mitä tuona päivänä pitäisi sitten oikein tapahtua?

        Kannattaako tässä sitten bongata taivasta tuolloinkin:). Tekeehän se raitis ilmakin hyvää, mutta sateeseen en mene silti seisoskelemaan.

      • nam-nam-maiskis
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Kun matkassa olisi lämmintä pihlajanmarjahyytelöä.

      • l.k.s.e.o.h
        nam-nam-maiskis kirjoitti:

        Kun matkassa olisi lämmintä pihlajanmarjahyytelöä.

        Joo voisi olla hyväkin lämmike. Nähnyt olen ja herkulliseltahan se näytti, mutta enpä tuolloin päässyt kokeilemaan, kun ei tarjottu. Saattaishan sitä saada pyytämällä ja jos ei muuta niin sitten rahalla. Ite en rupea kattilaa sotkemaan, mutta tuossa olisi ihan resepti.
        http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Pihlajanmarjahyytelö/1135244631765

      • retu1.1
        l.k.s.e.o.h kirjoitti:

        jostain on tuommoinen päivä pläjähtänyt Käpymäen tietoisuuteen,eihän päivässä mitään vikaa ole ja kuukin on vasta alullaan jos vielä sattuisi kirkas taivas olemaan niin olisi kaikinpuolin hyvä ufobogarin tähyillä sfääreihin,tuosta tähtikirkkaasta ei koskaan voi mennä takuuseen.

        Lupaudun tuolloin tutkailemaan taivaita,sinnehän sitä pitää katsoa kun Uhmoja etsiskellään.Niin no usoja etsittäessä pitää hypätä järveen ja se ei näillä keleillä tunnu mukavalta.Sateella minäkin pysyttelen äiteen vierellä,sammaa mieltä taisi Pihlaja 67. olla.

        No toivotaan Ufojen näyttääntyvän tuolloin ja pidetään pieni pilke silmäkulmassa:D

      • l.k.s.e.o.h
        retu1.1 kirjoitti:

        Miten sen nyt ottaa tuon tietoisuuteen pläjähtämisen, tiedän kuitenkin mistä. Olen itsekkin vähän taivaan tarkkailun suuntaan kallellaan, mutta kuten yleensä niin tiedän tämänkin että ei siellä itselleni mitään tunnistamatonta tule näkymään. Lähinnähän tämä minun tarkkailu olisi sitä että saisin mahdollisesti oikaistua jotain ihan höpöksi kääntynyttä havaintoa.

        On ne vesistöt sen verran jäähtyneitä ettei sinne pahemmin enää tee mieli molskahtaa, yksittein. Sauna lämpimänä ja kuuma nainen seurana niin silloin voisi sitäkin harkita. Satamaan jos alkaa mökillä ollessa ja sitä seuraa löytyy, niin vierellä, päällä ja alla.

        Tämä suomen sää on kyllä näin syksyllä varsinkin aika vaihtelevaa, tänään meinasi näpit polkiessa jäätyä. kun eilen puski sitten jopa hikeä. Ei johdu huonosta kunnosta se hikoilu, vaan siitä että tuli vähän sairasteltua.

        On se ufoukkeleiden laitteiden metsästys monipuolista lystiä, ilmassa suihkivat, vedessä putputtelevat ja johonkin saakelin astraalitasolle tulevat myös sieppauksiakin suorittamaan. Nooh, en minä voi hörhöjä oikeastaan ihan yksinkertaisina pitää, olinhan itsekkin hörhö joskus "keskiajalla". Silloin ei kuitenkaan tieto ollut niin helposti saatavana kuin nyt.

        Kröhöm, vai ei voi koskaan mennä takuuseen, mitenkä jos hankkiutuu pilvien ylle?

      • retu1.1 kirjoitti:

        jostain on tuommoinen päivä pläjähtänyt Käpymäen tietoisuuteen,eihän päivässä mitään vikaa ole ja kuukin on vasta alullaan jos vielä sattuisi kirkas taivas olemaan niin olisi kaikinpuolin hyvä ufobogarin tähyillä sfääreihin,tuosta tähtikirkkaasta ei koskaan voi mennä takuuseen.

        Lupaudun tuolloin tutkailemaan taivaita,sinnehän sitä pitää katsoa kun Uhmoja etsiskellään.Niin no usoja etsittäessä pitää hypätä järveen ja se ei näillä keleillä tunnu mukavalta.Sateella minäkin pysyttelen äiteen vierellä,sammaa mieltä taisi Pihlaja 67. olla.

        No toivotaan Ufojen näyttääntyvän tuolloin ja pidetään pieni pilke silmäkulmassa:D

        Sutin puolella tuli ehdotus päiväyksestä ja kun siihen ei sitten tullut mitään vastaväitteitä, niin se sitten on. Ei kukaan kurnuttajia tuntevakaan ilmottautunut helppiin, joten se mikä sää tuolloin on, on suuri arvoitus. Menisin vaikka ulos etsimään neliapilan, mutta koska en ole rikas, ainakaan rahallisessa mielessä, niin en oikein usko että siitä olisi apua suostuisan sään suhteenkaan:).

      • retu1.1
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Hienosti rimmaa, mutta mitä tuona päivänä pitäisi sitten oikein tapahtua?

        Kannattaako tässä sitten bongata taivasta tuolloinkin:). Tekeehän se raitis ilmakin hyvää, mutta sateeseen en mene silti seisoskelemaan.

        huomenna 20.30, niin jos ei ole pilvistä eikä sada.En oikein itse ymmärrä miksi pitäisi olla pilvetöntä,kai ne Uhvot osaa pilvien seassakin liikkua.Kyllä kirkas taivas taitaa kumminkin havaisijan kantilta katsottuna olla parempi vaihtoehto.Ja huomenna myös alkaa sitten se uusi V sarjakin tulemaan.

        Niin mikähän päivä se 20.10 sitten lienee tässä menee näitten päivien kanssa sekaisin,eihän sitä joka päivä jaksa taivaita vahdata,heh.

        Muistan kyllä:). Ei ne pilvet kyllä ufoja haittaa, mutta havainnoitsijaa saattaa senkin edestä tosiaankin haitata. Matalla leijuvat pilvet kun saattaavat ikävästi kätkeä ufon taakseen. Ei niistä kyllä ole haittaa jos ufo lentäisi matalalla. Tällöin se ufo ei sitten puolestaan näkyisi kovin pitkän matkan päähän, kun esteitä tulee todennäköisesti kuitenkin eteen. V, se pitää kyllä tallentaa digiboksille. saa sitten nähdä minkä verran poikkeaa alkuperäisestä. Nyt pitää käydä näpäyttämässä sitä yhtä itseään täynnä olevaa, jospa sekin jotain uutta oppisi :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      265
      10692
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      404
      2915
    3. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      92
      1668
    4. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      87
      1661
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      79
      1487
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1409
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1369
    8. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      58
      1353
    9. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      99
      1276
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1186
    Aihe