miksi nuorisotyöttömyydestä alettiin vasta nyt puhumaan.
Selvä juttu.
Eduskunta on vuoden aikana 20 viikkoa vapaalla. Ja nythän on vasta loppumassa tuo jouluvapaa.
Tosin aktiivisimmat ovat tietysti olleet töissä, niin kuin olette havainneet lehdistä.
He ovat olleet tutustumassa paikallisiin hallintoihin kuka Thaimaassa, kuka Etelä-Ameriikassa jne. Tutustumassa, silla täytyyhän olla jokin syy, miksi valtio maksaa nuo matkat.ä
Kyllä on rankkaa olla kansanedustajana.
Joku toimittaja ihmetteli
2
117
Vastaukset
- En tiedä, mutta
marras-joulukuussa kävin ystäväni kanssa itsehoitohuoneessa
kun hänen piti mitata verenpaineensa,
aivan tyhjää koko terveyskeskus täynnä, ei ketään!
Kaverini sanoi heidän olevan aurinkorannoilla.- terveyskeskukselaine
ei vastata monen soiton jälkeen sanoin ennen, juu,,, täytyyhän niiden saada kahvitaukoa pitää. Leppoisat päiväthän niillä terveyskeksuksessa, hyvin voivat maata rannalla välillä. Mennään me tuuraamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955