Minulla on ihana, rakas vauva joka täyttää kohta kuukauden verran. Kuvittelisin, että baby blues iski päälle n. viikon kuluttua synnytyksestä aika voimakkaana, niin kovasti mielialat vaihtelivat, oli vuoroin itkua ja vuoroin ärtymystä.
Nyt uutena asiana on tullut yksin kotona olemisen pelko. Mies on paljon töissä, välillä päivän verran ja välillä koko vuorokauden, ja etenkin jos tiedän että hän on koko vuorokauden poissa, alkaa jo etukäteen kamalasti ahdistaa ja kurkkua kuristaa. Ihan uusi juttu minulle, joka olen aina nauttinut myös yksinolosta. Ja onhan mulla nyt seuraakin, vauva. Pelkään, että tulee joku vaikea tilanne kotona yksin ollessani, ja ehkä menetän hermoni tms.
Vauva on oikein helppo, nukkuu öisin 4h putket eli saan kyllä levättyä. En tunne itseäni masentuneeksi, syön ja nukun hyvin ja jaksan touhuta sopivasti kotihommiakin. Mutta ihmettelen tätä ahdistusta, suorastaan paniikkia.
En tiedä onko salaamallani synnytyspelolla ollut vaikutusta tähän. En kehdannut neuvolassa kertoa, että pelkään kuolevani synnytyksessä. Sairaalaan lähtiessä itkin, kun ajattelin etten välttämättä tule enää kotiin... aikamoisen järjetön pelko kuitenkin, kun ottaa huomioon miten paljon vauvoja kaiken aikaa syntyy. Ja siksi en asiasta kehdannut puhua, tyhmä minä... synnytys sujui erittäin helposti ja olin suunnattoman iloinen että elämä jatkuu sittenkin.
Kaipaisin nyt jotain kannustavaa, jotain selitystä miksi musta tuntuu tältä, ja ennen kaikkea, meneehän se pian ohi? En kehtaisi tästäkään puhua neuvolassa, mutta ehkä pitäisi nyt tehdä toisin ja avata suunsa... oli jo suuri kynnys edes kirjoittaa tänne.
Yksin jääminen ahdistaa
3
1037
Vastaukset
- ei kauppaan
Hei!
Minulla saman tyyppinen tilanne oli raskaana ja taas nykyään kun jäin yh äidiksi.
En halunnut mennä kauppaan raskaana koskaan, mietin mitä ihmiset sanoivat tai ajattelivat ja ajattelin koko ajan että mitä jos siellä on tuttuja tms. Itkin aina joka kerta ku tiesin että minun pitäis mennä kauppaan yksin. Ja ajoin reippaasti kaupan ohi pysähtymättä. Ei minusta ollut siihen.
Kerroin asiasta miehelleni ja se vaan nauroi. Ja vielä vähemmän menin kauppaan sen jälkeen. En saanut ymmärrystä. No sitten kerroin asiasta ystävälleni joka ymmärsi ja se sai minut nostamaan itsetuntoa niin paljon että yhtäkkiä huomasin että käyn kaupassa yksinkin.
Sitten syntyi lapsi... 6kk vanhana jäin lapsen kanssa kaksi. Muutettiin ja opeteltiin uuteen elämään. Pari viikkoa uudessa kodissa ja jääkaappi ihan tyhjä. Kauppa reissu eessä. Pakkasin pojan autoon ja kaupan pihalla pääsi itku. En taaskaan pystynyt menemään sinne. En tiedä miksi, vaikka olin lapsen kanssa käynyt kaupassa monet kerrat kaksin aikasemminkin. Ajoin takaisin kotiin ja soitin siskolle että kävis puolestani.
Lapsi on nyt 9kk enkä vieläkään suostu menemään sen kanssa kahdestaan kauppaan. Luulen että minulla tämä on taas kaikki siitä kiinni kun mietin mitä ihmiset ajattelee. Vaikka en halua miettiä niin...
Soitan aina jonkun kaverin mukaan tai en mene kauppaan ollenkaan.
Luulen että sinulla on pelkoa pärjäämisestä yksin kotona tai onko äitinä olo vielä vierasta? Mikään ei ole häpeä ja olen varma että asiasta ääneen puhuminen helpottaa.
Voimia- niinpä juu
MULLA ON OLLU VASTAAVIA TUNTEITA, EN KESTÄNYT ajoittain lainakaan yksinoloa pitkiä aikoja. En myöskään kyennyt kaupassakäynteihin. Nämä molemmat menivät ohi ajan kanssa. Puhu vaan neuvolassa, ei tarvi hävetä. Sulle voi olla apua lääkityksestä ja näin päin pois. En itse kertonut kun omaisille, enkä hullu ottanut lääkkeitä. selvittiin kuitenkin.
- ahdistunut
Et todellakaan ole ainoa ongelmasi kanssa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 732785
- 632684
- 681792
- 241637
- 201560
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä101515- 151402
- 481257
- 381243
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91219