Missä ovat?

Olen nyt jo jonkin verran käynyt viestejä lävitse ja rekattuja aukonut. Kovin miespuoleiselta foorumilta vaikuttaa. D.Scully, einari3 ( gallerian mukaan ), Qadesha ja Sharyn mainittiin myös. Joitain muitakin löytyisi ehkä rekatuista, kuten myös vakionimimerkkiä käyttävistä, mutta sellaisen kuva tulee kyllä että "kaksilahkeisia" täällä on eniten liikenteessä.

Eihän sukupuolella ole sinällään suurtakaan merkitystä ulosantiin vaikuttavaa, hitusen ehkä kuitenkin. Jotta kuva tarkentuisi, niin pyytäisinkin palstalla käyviä naispuoleisia henkilöitä hihkaisemaan tähän ketjuun jotain, siis jokin pelkkä hep riittänee, jos enempää sanottavaa ei löydy.

Ja jos tilanne on sellainen, ettei naisia juurikaan joukosta löydy, niin miespuoleiset voisivat sitten vaikka kommentoida näkemyksiään siihen miksi aihe ei oikein vedä naisia puoleensa.

Siis ihan mielenkiinnosta tätä kyselen, mutta jos tällainen viesti ei mielestänne ole sopiva tänne, niin asiattomaksi ilmoittamallahan se poistuu. Katson tämän liittyvän jossain määrin täällä keskusteltavaan ufoaiheeseen kuitenkin.

60

951

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä ole

      nainen kuin korkeintaan märissä päiväunissaan. :D

      • prosentit laski nyt sitten heti alkuunsa :(. Muutaman hänen kirjoittaman viestin luin ja hieman ihmettelemään jäin, taitaa olla aikamoinen humoristi kyseessä :). Ei se mitään, jatketaan.

      • Sinähän sen tiedät? :D Tulen kohta löymään käsilaukulla.

      • Varaktori

      • einari3 kirjoitti:

        Sinähän sen tiedät? :D Tulen kohta löymään käsilaukulla.

        tässähän menee uusi palstalainen ihan pyörryksiin, kana vai kukko ? :D :D

      • Pihlaja67 kirjoitti:

        tässähän menee uusi palstalainen ihan pyörryksiin, kana vai kukko ? :D :D

        Ainakin munia se tykkää hautoa. :)

      • einari3 kirjoitti:

        Ainakin munia se tykkää hautoa. :)

        Tuo selkeytti, tai sitten ei. Kävi kuitenkin niin, että pieni tipunen lensi luokseni ja korvaani visersi sulkien värit, orrella istujan ;).

      • ikjhhguofy
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Tuo selkeytti, tai sitten ei. Kävi kuitenkin niin, että pieni tipunen lensi luokseni ja korvaani visersi sulkien värit, orrella istujan ;).

        Polvelle se ainakin pyrki istumaan, jos sekään nyt mitään todistaa.

    • Helmi Orvokki

      hep...

      • Olit ensimmäinen.

        Mukavaa kohta saapuvaa kevättä!

      • Helmi Orvokki
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Olit ensimmäinen.

        Mukavaa kohta saapuvaa kevättä!

        Sitä samaa sinulle ja kaikille muillekin. Talven selkä taittukoon...

    • Varaktori

      Tällä palstalla naiset ovat selvänä vähemmistönä, mutta kyllä heitä ufopiireissä pyörii. Eräs pitkän linjan ufopappi sanoi minulle kerran, että hengellisyyttä, kanavointeja, enkeleitä, henkivaltoja, värähtelytasoja, jne.. ei voi ufoilusta poistaa koska naiset lähtisivät samasta ovesta. Minä ainakin sain sen käsityksen, että naisia on paljonkin juuri siellä missä Luukanen-Kilde, Koivula, Martin Keitel ja vastaavat luentojaan pitävät. En tiedä mikä on sitten totuus koska minua ei ihan pienellä rahalla saisi lähtemään noita luentoja kuuntelemaan. Joku joka on ollut paikalla voisi kertoa oman näkemyksensä asiasta.

      Meikäläisen emäntä sentään toisiaan suostuu kääntämään näitä vaikka ei muuten ole kiinnostunut:

      http://www.cnes-geipan.fr/

      Voisi kai sitä joskus jotain laittaa myös tälle palstalle.

      • Voisin ruveta kertomaan oman näkemykseni naisten hengellisyydestä, herkkyydestä ja miksi esimerkiksi autopalstoilla ei meitä juuri ole, mutta silti esimerkiksi itse matkasta autolla tehdystä ja päämäärästä riittää intoa tarinoida juurta jaksain, mutta en kuitenkaan siihen ryhdy, koska silloinhan vastailisin itselleni ja sehän tässä ei ole millään tavalla tarkoitus.

        Rajatieto johonka tämäkin täällä 24:sessa näyttää kuuluvan, niin ei tarvitse siirtyä kuin yleistä rajatiedosta ja kummitteluosastolle, niin naisia vaikuttaa löytyvän jo kummasti enemmän, enkelipuolesta sitten puhumattakaan. Ja jos nuo luettelemasi poistuisivat ufoilusta, niin suuren naisryhmän lisäksi suuri määrä miehiäkin poistuisi myöskin. Hallaa tekee aina, pitämällä ne sitten ufoilussa mukana taikka poistamalla.

        Emännälle terveisiä, kuten myös paljon kiitoksia etukäteen käännöksistä, jos niitä joskus sitten laitat luettaviksimme.

      • Varaktori
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Voisin ruveta kertomaan oman näkemykseni naisten hengellisyydestä, herkkyydestä ja miksi esimerkiksi autopalstoilla ei meitä juuri ole, mutta silti esimerkiksi itse matkasta autolla tehdystä ja päämäärästä riittää intoa tarinoida juurta jaksain, mutta en kuitenkaan siihen ryhdy, koska silloinhan vastailisin itselleni ja sehän tässä ei ole millään tavalla tarkoitus.

        Rajatieto johonka tämäkin täällä 24:sessa näyttää kuuluvan, niin ei tarvitse siirtyä kuin yleistä rajatiedosta ja kummitteluosastolle, niin naisia vaikuttaa löytyvän jo kummasti enemmän, enkelipuolesta sitten puhumattakaan. Ja jos nuo luettelemasi poistuisivat ufoilusta, niin suuren naisryhmän lisäksi suuri määrä miehiäkin poistuisi myöskin. Hallaa tekee aina, pitämällä ne sitten ufoilussa mukana taikka poistamalla.

        Emännälle terveisiä, kuten myös paljon kiitoksia etukäteen käännöksistä, jos niitä joskus sitten laitat luettaviksimme.

        Ei kai Jumala(t) ole ongelma uskonnoille joten eivät kai henkiset arvotkaan ufoilulle jos ufoilun ymmärtää uskontona. Ilmeisesti ikuinen kädenvääntö jatkuu siitä mitä ufologia saa sisältää niin tällä kuin muillakin asiaan vihkiytyneiden keskustelupalstoilla.

        Täytyy varmaan ainakin pidempiä käännöstekstejä laittaa toisaalle ja linkit sitten tänne. Tänne kun ei kovin pitkiä sepustuksia saa ja eipä se ole keskusteluketjuissa edes kovin suotavaa. Katsotaan mitä tässä ehtii kun vapaa-aika on entistä enemmän kortilla.

      • Varaktori kirjoitti:

        Käsihän siinä väsyisi lopulta jos sitä olisi aina vääntämässä. En tiedä mikä olisi paras ratkaisu koko helahoidolle, mutta itselleni toimivin on se, että pysyttelen kokonaan poissa niistä keskusteluista jotka vaikuttavat heti alkuunsa lähinnä tuulesta temmatuilta, näin hivenen hienotunteisemmin ilmaistuna.

        Sinähän olet se ...siis, olen muutamaan otteeseen käynyt Tieteellisen Ufotukimuksen Seuran sivuilla lueskelmassa ja täytyy sanoa että varsin asialliselta vaikuttaa. Olisiko ratkaisu pitkiin teksteihin se, että ne sinne ja sitten linkit tänne lyhyen kuvauksen kera ? Keskusteluahan niistä sitten mahtuu tänne.

      • Mistä ne tuloo
        Varaktori kirjoitti:

        Ei kai Jumala(t) ole ongelma uskonnoille joten eivät kai henkiset arvotkaan ufoilulle jos ufoilun ymmärtää uskontona. Ilmeisesti ikuinen kädenvääntö jatkuu siitä mitä ufologia saa sisältää niin tällä kuin muillakin asiaan vihkiytyneiden keskustelupalstoilla.

        Täytyy varmaan ainakin pidempiä käännöstekstejä laittaa toisaalle ja linkit sitten tänne. Tänne kun ei kovin pitkiä sepustuksia saa ja eipä se ole keskusteluketjuissa edes kovin suotavaa. Katsotaan mitä tässä ehtii kun vapaa-aika on entistä enemmän kortilla.

        Ja jaa, käytit sitte vapaa aika kortin? :)

      • Varaktori
        Mistä ne tuloo kirjoitti:

        Ja jaa, käytit sitte vapaa aika kortin? :)

        Se on pirullista tämä köyhän elämä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Toista se on noilla rikkaiden kakaroilla jotka voi uhmoilla kaiket päivät. Kerpele niin käy porvaria kateeksi.

      • hauska mies

        Eikös sielläkin ole noita jotka ovat työläisten asialla. :D
        Tuu kapist ulos vaa :D äläkä oo toisten selän takan.

      • Varaktori
        hauska mies kirjoitti:

        Eikös sielläkin ole noita jotka ovat työläisten asialla. :D
        Tuu kapist ulos vaa :D äläkä oo toisten selän takan.

        Viimenen oikea poliitikko kannettiin tuolissaan ulos eduskunnasta ulos jo armon vuonna 1974. Sillon meikäläinenkin liitty siihen nukkuvien puolueeseen ja olen ajatellu perustaa humisten vapautusrintaman jos vaan saan ne 5000 nimeä paperiin.

      • hauska mies
        Varaktori kirjoitti:

        Viimenen oikea poliitikko kannettiin tuolissaan ulos eduskunnasta ulos jo armon vuonna 1974. Sillon meikäläinenkin liitty siihen nukkuvien puolueeseen ja olen ajatellu perustaa humisten vapautusrintaman jos vaan saan ne 5000 nimeä paperiin.

        Näin se vain on :D noita tarvittaisiin enemmän sinne mäkeen!
        Mut omia asioita ne siellä koplaa säätiöiden rahojen kans. :D

    • sitä yhtä

      naista täällä palstalla mikä sen nimi nyt oli, orora

      nyt vedän viiniä

      • rherhhw

        On se katajainen, niinistoo ja stumbbi kyllä niin lipeviä että oikein yököttää. En voi ymmartaa että jotkut tahvot ovat voineet mennä niiden halpaan. Kun heitä katsoo, niin tyhmempikin ymmärtää etteivät edes kuse siihen mihin kyykkyyvät, niin kieroja, kun korkkiruuvit ovat. Stumbbin naamaa nyt voi just ja just sietää, mut nää kaksi muuta.

      • nyt biisiä
        rherhhw kirjoitti:

        book of dreams by steve morse

      • albumia ja
        nyt biisiä kirjoitti:

        book of dreams by steve morse

        rakastan kaikkia koska olen hengellinen sielu eli jtn

        suihkussa odotellessani tai sitä odotellessa pöntöllä kuuntelin jimi hendrixin axis bold of love albumilta mm. voodoo chileä ja muita sitä edeltäviä biisejä ja valmistautuessani vessaan steele dania tupla albumi reelin' in the years

        mä kyll rakastan koko universuumia kun pitää rajata tota

      • dania.....
        albumia ja kirjoitti:

        .....

      • palaa tähän
        dania..... kirjoitti:

        .....

        universumiin...luonnollisesti pyydän anteeksi kaikkea. Anteeksi.

      • universumeihin
        palaa tähän kirjoitti:

        universumiin...luonnollisesti pyydän anteeksi kaikkea. Anteeksi.

        .....

      • orora

        Mäkin kyllä vedän viiniä :D

      • nyt kahvia
        orora kirjoitti:

        Mäkin kyllä vedän viiniä :D

        otin myös proteiinilisää tuoremehun kanssa että jakssoin pestä pyykkiä, yhä pesen.

      • orora kirjoitti:

        Mäkin kyllä vedän viiniä :D

        Kännissä koko palsta? Vai "vesi"selvänä kuin Jessen aikoihin? :D

        Noh, eihän meitä selvinpäin kestäisikään. Tarjoan kierroksen.

      • kyllä electric
        albumia ja kirjoitti:

        rakastan kaikkia koska olen hengellinen sielu eli jtn

        suihkussa odotellessani tai sitä odotellessa pöntöllä kuuntelin jimi hendrixin axis bold of love albumilta mm. voodoo chileä ja muita sitä edeltäviä biisejä ja valmistautuessani vessaan steele dania tupla albumi reelin' in the years

        mä kyll rakastan koko universuumia kun pitää rajata tota

        ladyland levyltä jota kuuntelin

    • 555 (laiskana)

      No hep.

      Kirjoitan täällä harvoin ja sitäkin harvemmin asiaa, käyn hieman useammin lueskelemassa, sitäkin enemmän ajattelen.

      Ei vaan nyt jaksa aina materilaisoida ajatuksiaan verbaaliseen muotoon. Monet aiheet täällä on niin koluttuja jo aikaisemmin ja jos sitten tulee joku, jota ei ole koluttu, on ketjussa jo viissataaviiskytviispilkkuviis viestiä (silloin kun itse tulee paikalle) ja oma kanta tullut jonkun toisen suusta esille, niin ei sitten viitsi laiskuuttaan materialisoida ajatuksiaan verbaaliseen muotoon. Käykää lukemassa päästä.

      • Kerta laiskana irtoaa tuon verran tekstiä, niin mielelläni jään odottelemaan ahkeraa 555:sta, enkä siis ryhdy päästäsi lueskelemaan, etten vain suinkaan eksy väärälle osastolle :D.
        Kyllä kait kolutuistakin aiheista voisi kirjoittaa, sillä saattahan ajatukset ajautua kuluvan keskustelun myötä kenties johonkin uuteenkin näkökulmaan.

        Aurinko saapuva aktivoikoon :).

      • e#3
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Kerta laiskana irtoaa tuon verran tekstiä, niin mielelläni jään odottelemaan ahkeraa 555:sta, enkä siis ryhdy päästäsi lueskelemaan, etten vain suinkaan eksy väärälle osastolle :D.
        Kyllä kait kolutuistakin aiheista voisi kirjoittaa, sillä saattahan ajatukset ajautua kuluvan keskustelun myötä kenties johonkin uuteenkin näkökulmaan.

        Aurinko saapuva aktivoikoon :).

        Ei se ole laiska tuo 555. Odottelee vain sopivaa kirjoiteltavaa, kuten useimmat. Palstan aihepiirit ja keskustelutekniikka ei ole kovin laaja. :)

      • e#3 kirjoitti:

        Ei se ole laiska tuo 555. Odottelee vain sopivaa kirjoiteltavaa, kuten useimmat. Palstan aihepiirit ja keskustelutekniikka ei ole kovin laaja. :)

        "555 (laiskana)"

        Kunhan sen mukaan pistin tekstiä, ihan pilke silmäkulmassa. Laiskaksi en mitenkään mieltänyt, miten voisinkaan :).

        Ei kai ufoilmiö ja siihen löysästi liittyvä voi olla kovin suppeata, kun viestien määrää palstalle kirjoitettuja tarkastelee, niin toiseen tulokseen voi äkisti tulla, vaikka kait se paljolti toistosta johtuukin. Katsellaan.

        Kyllä se aurinko vielä joskus lämmittää! ( ihanaa :) ).

      • 555,5
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Kerta laiskana irtoaa tuon verran tekstiä, niin mielelläni jään odottelemaan ahkeraa 555:sta, enkä siis ryhdy päästäsi lueskelemaan, etten vain suinkaan eksy väärälle osastolle :D.
        Kyllä kait kolutuistakin aiheista voisi kirjoittaa, sillä saattahan ajatukset ajautua kuluvan keskustelun myötä kenties johonkin uuteenkin näkökulmaan.

        Aurinko saapuva aktivoikoon :).

        "Kerta laiskana irtoaa tuon verran tekstiä, niin mielelläni jään odottelemaan ahkeraa 555:sta, enkä siis ryhdy päästäsi lueskelemaan, etten vain suinkaan eksy väärälle osastolle :D."

        Ei sitä pelkoa oo. Siellä ei tarvitse tätänykyä edes tienviittoja :D

        "Kyllä kait kolutuistakin aiheista voisi kirjoittaa, sillä saattaahan ajatukset ajautua kuluvan keskustelun myötä kenties johonkin uuteenkin näkökulmaan."

        Tuo on kyllä totta. joku käyttääkin juuri jotain muuta sanaa/lausetta, joka saa jonkun toisen heräämään, että "hei, toi on mullekin tuttua" ja sitä rataa.

        (no voi helkatan kuustoista! joku uuno on menny rekkaamaan mun nikin. oon sitte tätä nykyä 555,5)
        ja yhteenlaskun tuloskin on tässä viestissä 5.

      • -K.
        555,5 kirjoitti:

        ainakaan galleriasta 555:sta. Voisiko kyseessä olla jokin väliakainen häikkä...itse yritin monella eri nimimerkillä saada viestiä laitettua yhtenä päivänä, mutta aina ilmoitettiin että rekattu, eikä siis onnistunut, vaikka aiemmin sekä sitten myöskin myöhemmin otti ja onnistui. Kannattaa siis kokeilla myöhemmin uudelleen, jospa sitten vaikka "entisenä" saakin jatkaa.

        Käpis

      • 555

        jos menee, niin häikkä ol kyseessä.

      • 555,5
        -K. kirjoitti:

        ainakaan galleriasta 555:sta. Voisiko kyseessä olla jokin väliakainen häikkä...itse yritin monella eri nimimerkillä saada viestiä laitettua yhtenä päivänä, mutta aina ilmoitettiin että rekattu, eikä siis onnistunut, vaikka aiemmin sekä sitten myöskin myöhemmin otti ja onnistui. Kannattaa siis kokeilla myöhemmin uudelleen, jospa sitten vaikka "entisenä" saakin jatkaa.

        Käpis

        Cool! Kiitos kokeiluista, ei mua sitte oltukaan rekattu *phiu*, ei tartte alkaa siis pilkunnielijäks ;)

        mikä siis lie ohjelmistovirhe.

        (enkä päässyt nytkään kirjoittamaan sillä)

    • UFO-Hörhökki

      NAINEN!;D Siks mulla onkin aina niin järkeviä mielipiteitä:)))

      • Rea lity

        Taas hyvä esimerkki mitä naisenergia ja logiikka toimii näissä asioissa. Noissa aiemmissa jutuissasi ei ole järjen häiväkään :D On ehkä parempi että et sotkeutuisi asioihin josta sinulla ei ole harmainta aavistustakaan.
        Trolliksi sinut täällä mielletään ja sitähän sinä edustat puhtaimmillaan provosoivilla jutuillasi.

    • Hep täältäkin!

      On totta että naisenergia on tällä palstalla harvinaista, ainakin kirjoittajien osalta, lukijoista ei kukaan tiedä mutta oletan että heistäkin suurin osa on miehiä.

      Aikoinaan seurasin palstaa tiiviisti ja kirjoittelin täällä kohtuu useasti, sitten kyllästyin aina vaan samoihin juttuihin ja jätin palstan joksikin aikaa kokonaan. Jokin aika sitten palattuani totesin, ettei oikeastaan mikään ole muuttunut.

      Samat asiat ja asiayhteydet pyörivät keskusteluissa eikä mitään uutta keskusteltavaa oikeastaan ole, vaikka itsekin yritin keksimällä sitä keksiä. Mutta sellaistahan tämä keskustelu tällä foorumilla on aina ollutkin. Harvoin tulee jotain uutta, oikeasti keskustelemisen arvoista.

      Luulen että paljon hyviä keskustelijoita on jättänyt foorumin seuraamisen, tai ainakin sinne kirjoittelun, juuri edellä mainittujen seikkojen vuoksi. Itse olen hivenen pettynyt (jälleen) siihen ettei foorumilta löydy pohdiskelevaa kahden eri katsantokannan sopuisaa keskustelua ufo -aiheesta. Tai noh, löytyyhän sitä, mutta erittäin vähän.

      On täällä silti ihan kiva käväistä aina välillä kurkkaamassa mitä on höpötelty.

      Yhtä juttua haluan suositella kaikille palstalaisille, jos heille siihen tarjoutuu mahdollisuus.
      Menkää johonkin sellaiseen avaraan paikkaan jossa ei ole ns. valosaastetta ja katselkaa öistä tähtitaivasta. Antakaa katseenne kiertää vapaasti taivaalla ja yrittäkää tuntea universumin 'ääni' sisällänne, siitä vähästäkin osasta joka teille taivaalta näyttäytyy.
      Vaikka ette näkisikään yhtään ufoa, sateliittia tai tähdenlentoa, on kokemus jotain äärimmäisen kaunista ja koskettavaa. Jokainen kokee tähtitaivaan "autiuden" hivenen eri tavalla, mutta äärettömyyden eteerinen kauneus luo jossain vaiheessa katsojan tajuntaan häivähdyksen ajatuksesta, onko tuolla ketään muita.

      Mukavaa talven jatkoa!

      • UFO-Hörhökki

        jossain mutta niin kaukana etteivät ainakaan millään lautashärpäkkeellä tänne tule. Ihmiset haluavat vain mystifisoida aivan normaaliksi selitettäviä asioita.
        Enemmän olenkin kiinnostunut telepatiasta ja ennalta aavistamisesta sekä enneunista, koska niistä mulla on omakohtaista kokemusta. Ufoja ja pieniä harmaita munapäitä enkä mitään muitakaan outoja näkyjä en ole koskaan nähnyt enkä mitään outoja ääniä pääni sisälät kuullut ja hyvä niin!! SIlloin pitäis mennä lääkärin pakeille psykoosilääkitystä hakemaan:D
        Oikein mukavaa talvenjatkoa sullekin! Toivotaan että se kevätkin alkais pikku hiljaa tulemaan kun maaliskuukin jo lähestyy...

      • Tätä palstaa ennen kävin aika useasti seuraamassa ufocasebookin foorumia, en kylläkään kirjoitellut sinne kun sitä luettavaa tuntui sielläkin riittävän, joten eihän sitä lukemisen ohella kerinnytkään sellaiseen ryhtyä.

        ( casebook on muuten ollut suljettu eilisestä saakka, tuolla sitä syytä selitetään http://www.ufo-blog.com/ufo-blog/2010/02/ufocasebookcom-website-suspendedoffline.html ).

        Kokonaan uusia näkökulmia taitaa olla lähes mahdotonta löytää, kun on keskustelupalstoilla vähänkin pidempään oleskellut, mutta kyllä tällaisen uuden tuttavuuden parissa silti viihtyy. En ole täällä mihinkään tuolilta tiputtavaan törmännyt, ufoihin liittyen, mutta, liekö väsymyksestäkin johtuvaa, niin silmät on kyllä päässeet kostumaan ääneen kihertäessä, on täällä kyllä aikamoisia sanantaitajia :D..

        Siihen liittyen.. kuuluuko aloittajan jotenkin ohjata aloituksensa keskustelua, jotta se ei harhaudu ihan sivuraiteille, niin kuin tässäkin ketjussa näyttää osaksi myös käyneen ?

        Jossain noissa viesteissä olikin kehoitus jonkinlaiseen joukkobongaukseen, siihen voisin hyvin osallistuakkin ( vai meniköhän se jo, voinut jäädä jokin sitä koskeva ilmoitus lukematta?), vaikka kyllähän tähtitaivasta tulee muutenkin ihailtua aika useasti.

        Mukavaa talven jatkoa sinne myös :).

      • Kähmis
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Tätä palstaa ennen kävin aika useasti seuraamassa ufocasebookin foorumia, en kylläkään kirjoitellut sinne kun sitä luettavaa tuntui sielläkin riittävän, joten eihän sitä lukemisen ohella kerinnytkään sellaiseen ryhtyä.

        Mistähän johtuu, että palstalla kirjoittelevat kauniimman sukupuolen edustajat ovat olleet pääosin skeptisiä. Danan ja Sharynin ulosanti on kuin omasta näppiksestäni, paitsi usein tietysti eri tavalla ilmaistuna. Miss?(is) Pihlajakin tuntuu edeustavan enemmin skepoja kuin sitä toista näkökantaa.
        Oliko Spede sittenkin väärässä "naisenlogiikka" sketseissään? :D

        Kun kyselit naisnäkökulmaa, niin palstan entinen aktiivi Käpymäki on mies, mutta Käpistä ja Terttua ei kai erota kuin rautakangella ja luulen, että Käpymäen kirjoitusten taustalla kuuluu vahvasti myös "paremman puoliskon" näkemys.

        Olikohan tämäkään kovin asiallinen kommentti? Harkintakyky pätkii saunaseuran kokoontumisen jälkeen.

        Jos Terttu sattuu lukemaan, niin "varastamani" kaktus voi vallan pulskasti ja juorua olen juuri uusimassa. En kiitä vieläkään, ettei lakkaa kasvamasta... Siis ne kasvit.

      • Kähmis kirjoitti:

        En ole rajalta kovinkaan kauas harhautunut, mutta hörhöjen leiriin kait kuulun, jos jonkilaiseen jakoon ryhdytään. Kriittisin silmin maailmaa todella katson ja silti olen päätynyt tähän omaan näkemykseeni joidenkin ufojen alkuperästä, ilman ristiriitaisia tuntemuksia, loogisen päättelyn tulostahan se vain pitkälti on.

        Mainitsemasi pariskunnan tiedän jokseenkin ja heidän ufohavainnot ovat tulleet tutuiksi. Siihen käsitykseen olen heistä päässyt, että Terttu on aika paljon avoimempi kun taas puolisonsa on sitä hieman sulkeutuneempaa sorttia.

        Vaikka kasvista ja kasvamisesta kirjoitit, niin ihanaahan on sekin seikka, ettei meidän ihmistenkään tarvitse lähes koskaan lakata kasvamasta ;).

        Lämmittäköön keväinen aurinko sinua lempeästi :).

      • UFO-Hörhökki kirjoitti:

        jossain mutta niin kaukana etteivät ainakaan millään lautashärpäkkeellä tänne tule. Ihmiset haluavat vain mystifisoida aivan normaaliksi selitettäviä asioita.
        Enemmän olenkin kiinnostunut telepatiasta ja ennalta aavistamisesta sekä enneunista, koska niistä mulla on omakohtaista kokemusta. Ufoja ja pieniä harmaita munapäitä enkä mitään muitakaan outoja näkyjä en ole koskaan nähnyt enkä mitään outoja ääniä pääni sisälät kuullut ja hyvä niin!! SIlloin pitäis mennä lääkärin pakeille psykoosilääkitystä hakemaan:D
        Oikein mukavaa talvenjatkoa sullekin! Toivotaan että se kevätkin alkais pikku hiljaa tulemaan kun maaliskuukin jo lähestyy...

        Piti jo eilen kysyä tuosta telepatiasta ja ennalta aavistamisesta, niin millä tavalla nämä ovat ilmenneet jos kerran et ole kuullut pään sisältä "outoja" ääniä taikka nähnyt mitään outoa? Jollain tavallahan se telepatiakin on sinut tavoittanut. En piruile millään tavalla tässä, vaan kyselen lisää kertomasi pohjalta.

        Ufoista, mikseivät pääsisi sieltä jostain, mikä on se ylitsepääsemätön teknillinen ongelma siinä asiassa. Jos näitä tiedemaailman ihmisiä on uskominen, niin eihän siihen enää ikuisuuksia mene kun ihmistenkin on mahdollista matkustaa toisiin aurinkokuntiin.

        Talvinen myllerrys tauotkoon ja kevät pikaisesti saapukoon meitä kaikkia lämmittämään :).

      • Pihlaja67 kirjoitti:

        Tätä palstaa ennen kävin aika useasti seuraamassa ufocasebookin foorumia, en kylläkään kirjoitellut sinne kun sitä luettavaa tuntui sielläkin riittävän, joten eihän sitä lukemisen ohella kerinnytkään sellaiseen ryhtyä.

        ( casebook on muuten ollut suljettu eilisestä saakka, tuolla sitä syytä selitetään http://www.ufo-blog.com/ufo-blog/2010/02/ufocasebookcom-website-suspendedoffline.html ).

        Kokonaan uusia näkökulmia taitaa olla lähes mahdotonta löytää, kun on keskustelupalstoilla vähänkin pidempään oleskellut, mutta kyllä tällaisen uuden tuttavuuden parissa silti viihtyy. En ole täällä mihinkään tuolilta tiputtavaan törmännyt, ufoihin liittyen, mutta, liekö väsymyksestäkin johtuvaa, niin silmät on kyllä päässeet kostumaan ääneen kihertäessä, on täällä kyllä aikamoisia sanantaitajia :D..

        Siihen liittyen.. kuuluuko aloittajan jotenkin ohjata aloituksensa keskustelua, jotta se ei harhaudu ihan sivuraiteille, niin kuin tässäkin ketjussa näyttää osaksi myös käyneen ?

        Jossain noissa viesteissä olikin kehoitus jonkinlaiseen joukkobongaukseen, siihen voisin hyvin osallistuakkin ( vai meniköhän se jo, voinut jäädä jokin sitä koskeva ilmoitus lukematta?), vaikka kyllähän tähtitaivasta tulee muutenkin ihailtua aika useasti.

        Mukavaa talven jatkoa sinne myös :).

        Taisit tarkoittaa aloitustani, se ei ole vielä mennynä. On noita säätiedotuksia tullut seurattua entistä tarkemmin sen jälkeen, kun avauksen aiheesta tein. Aina on neidolla peittoa päällään jossain kohdin, joten ei ole vielä ilmennyt syytä palata aiheeseen. Muutaman päivän varoitusajalla ilmoitus päiväyksestä aikanaan tulloo. Kevätkin on jo paljon lähempänä jo tässä vaiheessa ja se on vain plussaa se.

        Älä myöskään välitä keskustelujen harhautumisesta, sille ei voi mitään ja joskus ovat vain ihan hyvästä, vaikka onhan vaarana että menettää hyvää keskustelua esim. Marsin matkaan liittyvistä vaikeuksista, kun ei katso mielekkääksi avata " Onton maapallon historia " otsikoitua aloitusta.

        Vai että hieman sulkeutunut, minähän olen sentään paljon avoimempi kuin suljettu kirja :D..

        Mukavaa että tulluna on vähän enemmän naisenergiaa palstalle, kevättä.

      • Kähmis kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että palstalla kirjoittelevat kauniimman sukupuolen edustajat ovat olleet pääosin skeptisiä. Danan ja Sharynin ulosanti on kuin omasta näppiksestäni, paitsi usein tietysti eri tavalla ilmaistuna. Miss?(is) Pihlajakin tuntuu edeustavan enemmin skepoja kuin sitä toista näkökantaa.
        Oliko Spede sittenkin väärässä "naisenlogiikka" sketseissään? :D

        Kun kyselit naisnäkökulmaa, niin palstan entinen aktiivi Käpymäki on mies, mutta Käpistä ja Terttua ei kai erota kuin rautakangella ja luulen, että Käpymäen kirjoitusten taustalla kuuluu vahvasti myös "paremman puoliskon" näkemys.

        Olikohan tämäkään kovin asiallinen kommentti? Harkintakyky pätkii saunaseuran kokoontumisen jälkeen.

        Jos Terttu sattuu lukemaan, niin "varastamani" kaktus voi vallan pulskasti ja juorua olen juuri uusimassa. En kiitä vieläkään, ettei lakkaa kasvamasta... Siis ne kasvit.

        välillä. Oikeassa olet siinä että kyllähän Tertun suusta minulle tuleva muuttuu osittain myös teksteihin lisättäväksi silloin tällöin, joskus taas toppuuttelee etten mene ihan kaikkia umpia ja lampia kertoilemaan, tapani kun on välillä intoontua liikojakin, kiittää häntä tuleepi siitäkin siis. Ja kuitenkin monasti väittää ettei ole ufoista juurikaan kiinnostunut..ja sitten välillä kun en kirjoitakkaan hänen näkemyksiään, niin sitten aikoo itse niistä tänne kirjoittaa...ja kun häntä sitten siihen kannustan, niin vastaus on kutakuinkin -" En jouda, on niin paljon muuta tekemistä " nooh ehkä hän sitten joskus löytää sitä aikaa siihenkin.

        Kankeemisesta, niin aika yksissähän sitä ollaan kohta kolmisenkymmentä vuotta toisaan kestetty, par yötä sinä aikana vain nukuttu erillään, pakkotilanne oli tuolloin. Ja kun samat työpaikatkin ollut vuodesta -83, niin tässähän voisi kohta pirauttaa guinesille ihan aiheesta :D, tosin itsehän en luuriloihin koske, taisin joutua kerran viime vuonna kuitenkin ihan vastaamaan, kun se Tepan käsilauksussa mekkaloi hänen ollessa hamppilääkärin penkissä.

        Hänkään ei sano "pöllityistä" ole hyvä, terveisiä kuitenkin toivottaa, kuten myös minä.

        Ohoo, tulipahan ufoista juttua taasen palstalle kuuluvaa. Hiljainen hep tavallaan kuitenkin saldona tästäkin silti, joten aloitukseenhan tämäkin sittenkin liittyy.

      • UFO-Hörhökki
        Pihlaja67 kirjoitti:

        Piti jo eilen kysyä tuosta telepatiasta ja ennalta aavistamisesta, niin millä tavalla nämä ovat ilmenneet jos kerran et ole kuullut pään sisältä "outoja" ääniä taikka nähnyt mitään outoa? Jollain tavallahan se telepatiakin on sinut tavoittanut. En piruile millään tavalla tässä, vaan kyselen lisää kertomasi pohjalta.

        Ufoista, mikseivät pääsisi sieltä jostain, mikä on se ylitsepääsemätön teknillinen ongelma siinä asiassa. Jos näitä tiedemaailman ihmisiä on uskominen, niin eihän siihen enää ikuisuuksia mene kun ihmistenkin on mahdollista matkustaa toisiin aurinkokuntiin.

        Talvinen myllerrys tauotkoon ja kevät pikaisesti saapukoon meitä kaikkia lämmittämään :).

        on ilmennyt ns. intuitiona. Siis mieleeni vain tulee jostain jokin asia. Esim. tyttäreni kansssa olen soittanut ja
        lähettänyt tekstaria yhtä aikaa tai olemme alkaneet puhua samaan aikaan samasta asiasta lukemattomia kertoja:)
        Laitan vain kaksi esimerkkiä:
        Nuorena suorastaan harrastin telepatialla leikittelyä. Kerran olin tanssimasssa ja olin niin pimennossa ns. "lehmäjonon" perukoilla naismassan takana ja kurkistelin vain pienestä rakosesta ja näin tosi kivan näköisen miehen. Keskityin itsekseni että hän tulisi hakemaan tanssimaan ja tanssisalikin oli niin pimeä ettei voinut nähdä kunnolla minua.
        Olin ihan tyrmistynyt kun tämä tyyppi raivasi kaikkien naisten läpi ja käveli suoraan luokseni ja haki tanssimaan! Ei siitä sen kummempaa kehkeytynyt. Mies ihmetteli varmaan että miksi vapisin kun olin suorastaan säikähtänyt tästä tapahtumasta. Siis siitä miten tahdonvoimalla voi vaikuttaa.
        Mun elämässäni on niin paljon telepaattisia kokemuksia että siinä menis iäisyys jos alkaisin luetella niitä.
        Enneunen näin esim. nuorena eli näin yhden ylioppilaskirjoitusten reaalikokeen kysymyksen. En kuitenkaan ollut siihen valmentautunut kun en sen alan kysymyksiin ollut ajatellut vastata. Kysymys oli fysiikan alalta ja koski sähkömagneettisia kenttiä. Se kysymys oli "Pyörrevirrat". Kyllä meinasin tuolilta pudota kun sen kysymyksen näin, kun muistin uneni jonka olin kuukautta aikaisemmin nähnyt:)) Siis olin jo kevyessä unessa niin että mieleeni vain jäi herätessäni että tulee sellainen kysymys, enkä edes tajunnut että miltä alalta on. Luulin että se tarkoittaa jotain merivirtoja, mutta ei lukiossa edes maantiedetä luettu. Jotenkin pelottaa jos mieleen tulee jokin ikävä asia tai näkee pahaa unta jostain läheisestä, että toivottavasti ei toteudu.

        Naisilla vahvempia ja yleisempiä kuin miehillä, siis telepatia, intutio, etiäiset ja mitä niitä löytyykään? ainakin sellaisen vaikutuksen saa, voihan olla että miehet ei niin herkästi rupea niistä kertoilemaan, kun ehkä leimaantumista naisiakin enemmän pelkäävät, ja saattaahan siihen olla aihettakin, edelleen.

        Tiedän mitä tässä pelkäämisellä tai ainakin huolestumisella tarkoitat, itse olen joutunut monta puhelua soittamaan kun on tullut sellainen hmm, tunne ettei kaikki ole hyvin ja soittaessani syykin on yleensä selvinnyt. Unienkin kautta ovat joskus ilmenneet, ystävien huolestuttavat tilanteet, mutta tähän on lopeteltava omalta osaltani kuitenkin aiheen tiimoilta.

        Lahjana näihin pitäänee suhtautua, vaikka huoletta ei aina selviäisi.

        Kiitokset kirjoituksesta ja saapukoon ihana kevät pian luoksesi :).

    • selitys..

      Selitys tähän tietysti on, että naiset ovat harvemmin hörhöjä tai muuten lapsenuskoisia taivastelijoita.

    • LadyFortesque

      Täällä yksi naarashörhöilijä lisää.

      Liekkö kyseinen aihe ei yleisestiottaen naikkosia kiinnosta, koska vuosikymmeniä taaksepäin scifi on ollut viihteenäkin aika lailla poikien juttu.

      Uskonnollisia piirteitä ei kai vielä niin kovin kauaa ole ollut? Jos jätetään egyptiläisten hieroglyfit sun muut luolamaalaukset pois laskuista, mutta niissä onkin tulkinnan varaa.

      Voin kyllä itse allekirjoittaa sen, etten kiinnostuksen kohteiltani koskaan ole ollut kovin tyttömäinen, ikinä.

      Kautta aikainhan on suomessa likkoja heti penikasta lähtien pyritty kasvattamaan materialistisia ja pinnallisia rinsessoja, tai hyvin maanläheisiä kotiäitejä. Riippuen varakkuudesta.

      Ei henkimaailman/E.T.-elämän pohdinnalle ole jätetty sijaa.

      Ainoat uskomukset, joita suomessa pyritään lapsille opettamaan on joko Kristinusko tai Viinapullo. Riippuen varakkuudesta.

      Nojaa, ehkä nykyään nuoret vanhemmat opettavat sitä ateistisuutta enemmän, kuin mitään muuta.

      Nykyäänhän nuoriso vieroksuu kaikkia, jotka uskovat ylipäätään mihinkään. Se mikä ei ole trendi tai median ylistämä, ei ole siistii. Kuvottaa suorastaan nähdä katukuvassa näitä tulevaisuuden toivoja, jotka näyttävät aivottomilta muovikuorilta, joiden sisältä ei löydy muuta kuin promilleja. Nojoo, yleistämistä.

      Se pirun media kuitenkin vaikuttaa varmasti sukupuoleen katsomatta aika lailla. Silti varmaan jatkaisivat ufoille nauramista, vaikka E.T. olisi tunkemassa probea peräaukkoon suorassa lähetyksessä.

      Justiinsa, läpä läpä bla bla, mutta pointti siis oli, vanhat kansanperinnearvot vaikuttanee vanhempiin naisiin ja nuoremmilla ei kohta enää ole minkään sortin arvoja. Nojoo, kärjistämistä.

      Niinkuin biisissäkin lauletaan : " Varo liittymästä heihin, jotka eivät usko enää mihinkään."

      • seventh_

        ....hep! :)
        Käyn silloin tällöin vilkaisemassa rajatieto-osaston ja tälläkin palstalla siinä ohessa. Mulla on pohjana kiinnostukselleni muutama tapahtumia, joita sinällään skeptinen mieleni ei kykene kumoamaan mitenkään. (selväunia, telepatiaa... sekalainen nippu kummia juttuja) Eli olen hieman vastahankaisesti aiheeseen ajautunut harrastelija.

        Yleensä vaan lueskelen näitä, en jaksa vänkäillä asioista palstoilla. Miksei tietysti ole mielenkiintoista sinällään lukea kokemuksista. joten hyvä että toiset kirjoittaa, mutta loppujen lopuksi jokaiselle on tärkein se että itse kokee. Siten viisi aistia ylittävä maailma tulee itselle todeksi/todemmaksi.
        Vaikka eivät kaikki usko sittenkään, kuten LadyFortesque tuossa edellä vertaa; "...vaikka E.T olisi tunkemassa...." :D

      • Pitkälti samoilla linjoilla kirjoittamasi kanssa.

        Scifi, star trekin ja muiden vuoropuhelut eivät ole oikein koskaan uponneet, mutta muutamat elokuvat ovat silti olleet mieleisiä. V-sarja pelotti silloin aikoinaan, saattais pelottaa vielä nykyäänkin :D..Scifi kirjoihin en ole koskaan perehtynyt, helmiä saattaisi löytyäkkin.

        Se että olen "löytänyt" tieni ufojenkin pariin saattaa johtua siitä ettei suuntaa kuljettavaa minulle koskaan osoitettu, vaan itse sain sen määrätä. Toki nurinaakin se perhepiirissä aikoinaan nostatti, mutta tässä sitä vain silti ollaan ufojen salaisuutta selvittämässä, edelleen.

        Se mitä syötetään jatkuvasti on mammonan merkitys, aivan kuin kyseessä olisi jokin uuden ajan vapahtaja. Ristit rakennuisten harjoilta poistettakoon ja euron logot tilalle laitettakoon.
        Uudet kymmen käskyä voisivat sitten ollakkin jotain tuohon tyyliin.

        1.On vain yksi herra ja se on Kahiseva, muita ei ole.
        2.Älä käytä Kahisevaa vääriin.
        3.Joka päivänäsi sinun tulee sitä kartuttaa.
        4.Kunnioita heitä joilla Kahisevaa on sinua enemmän.
        5.Älä köyhdy, köyhyys on häpeä.
        6.Jos tapaat nykyistä rikkaamman vuoteenlämmitttäjän, pyri vaihtamaan, aina.
        7.Varastaessasi ajattele suuria summia, äläkä jää kiinni.
        8.Todista sen puolesta joka tiliäsi eniten kartuttaa.
        9.Pyri kaappaamaan myös lähimmäisesi omaisuus, heikot sortukoon.
        10.Ole armoton, mitä enemmän saat Kahisevaa kasaan sen koskemattomaksi aina vain tulet.

        Maailma ympärillä muuttuu aina vain kylmemmäksi, henkisyys sanakin kohta kiroiluksi mielletään. En mukaan lähde junaan kolkuttavaan, vaan mielluummin annan tuvankin heiman entistään kylmetä sen sijaan, että kylmyyttä päästäisin sydämmeeni.

        se mihinkä nuoriso ajautuu, niin sehän on paljolti kiinni entisistä nuorista ja vaikka sanotaan että "ainahan ne nuoret ovat.." niin eihän se nyt ihan niinkään kyllä ole. Tarkastelemalla muutoksia vaikka kymmenen vuoden hyppäyksin, niin aika sokea saa olla, jos muutosta ei silloin huomaa. Jotta tämä kirjoitukseni ei anna liian synkkää kuvaa, niin totean vielä että onhan niitä ihania nuoria silti paljonkin ja aina voi muuttua..jos haluaa.

        Lumityöt aamuiset pikkuisen ramasee, ehkä kuvastuu kirjoittamaani. Yleensä olen valoisampi.

        Ja sitä oikein valoisaa kevättä sinne!

      • seventh_ kirjoitti:

        ....hep! :)
        Käyn silloin tällöin vilkaisemassa rajatieto-osaston ja tälläkin palstalla siinä ohessa. Mulla on pohjana kiinnostukselleni muutama tapahtumia, joita sinällään skeptinen mieleni ei kykene kumoamaan mitenkään. (selväunia, telepatiaa... sekalainen nippu kummia juttuja) Eli olen hieman vastahankaisesti aiheeseen ajautunut harrastelija.

        Yleensä vaan lueskelen näitä, en jaksa vänkäillä asioista palstoilla. Miksei tietysti ole mielenkiintoista sinällään lukea kokemuksista. joten hyvä että toiset kirjoittaa, mutta loppujen lopuksi jokaiselle on tärkein se että itse kokee. Siten viisi aistia ylittävä maailma tulee itselle todeksi/todemmaksi.
        Vaikka eivät kaikki usko sittenkään, kuten LadyFortesque tuossa edellä vertaa; "...vaikka E.T olisi tunkemassa...." :D

        "Yleensä vaan lueskelen näitä"

        Siispä sitä suuremmalla syyllä kiitän. Kiittäen kaikkia muitakin kirjoittajia tässä nyt samalla..Suuret Kiitokset Kaikille.

        B.B. sanan aika sopivan lanseerasikin...piiloluonnollinen, sillä luonnolliseksihan monet nyt vielä mysteerisiltä vaikuttavat jutut tulevat mitä luultavammin aikanaan sitten tulemaan. Monien näkemysten mukaan olemme paljon enemmän kuin mikä nyt on käsityksenä yleisesti vallitsevana voimissaan. Emme rajoitu pelkästään tähän ruumiiseemme,.. jotain sen suuntaista kuitenkin.

        On niitä sattunut omallekkin kohdalle, niitä piiloluonnollisia juttuja, mutta en tässä vaiheessa rupea niistä kertoilemaan, enkä nähtävästi tälle palstalle, jollei niille ufokytköksiä jonkinlaisia saa sitten kudottua, koska alkuunsa jo kirjoitin että puhtaasti ufolinjalla pysyttelen kirjoituksissani.

    • olen joskus havainnut, ehkä miehet haluaa tutkia "epämiellyttäviä totuuksia" enemmän? Ja joo viittasin tossa tarkoituksella Al Goren propagandaelokuvaan Epämiellyttävä totuus. :)

      • .......

        HEP. Nainen vm-73; lukijana.

      • ....... kirjoitti:

        HEP. Nainen vm-73; lukijana.

        Kiitos vm-73:lle hepistä. Lukijana ja nyt myös kirjoittajana ;), yhdessä me tätä palstaa muokataan..tiedä vaikka kuinka rehevään kasvuun :).

        Nautinnollista kevättä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3667
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2396
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      478
      1221
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      76
      1135
    Aihe