Monet vanhemmat tuovat harrastuksiin lapsia, joilla aivan selvästi on jokin käytös- tai keskittymishäiriö. Todella ärsyttävää on se, että harrastuksen vetäjälle ei kerrota, mikä lasta vaivaa. On vaikeata suhtautua oikein ja tietää paljonko voi vaatia, jos vain näkee, että käytöksessä on vakavia ongelmia, mutta ei ole hajuakaan miksi.
Käytöshäiriöiset lapset
Harrastuksen vetäjä
10
1116
Vastaukset
- Marjatainen
Muutamat vanhemmat ilmeisesti ajattelevat, että lapsi voi osallistua parhaiten tasaveroisena muiden kanssa, jos hänen erityispiirteistään ei mainita. Ajatellaan, että toiset lapset ja valmentaja pilaavat harrastuksen erityislapselta ottamalla hänet silmätikuksi. Näinhän se ei ole, vaan asiallisella tiedolla informoitu valkku voi auttaa huomattavasti käytös- tai keskittymishäiriöistä (tai muista ongelmista kärsivää) lasta saamaan niitä onnistumisen kokemuksia, jotka tekevät harrastuksesta mielekkään.
Joskus taas vanhemmat käyttävät harrastusmahdollisuutta ikään kuin päivähoitopaikkana: vastahakoinen lapsi raahataan sinne puoliväkisin, jotta vanhemmilla on "hetki aikaa hengähtää". Tervekään lapsi ei jaksa/viitsi keskittyä kovinkaan intensiivisesti harrastukseen, josta ei ole kiinnostunut. - yksi vai
Vedimme isäni kanssa nappulajudoa muutaman vuoden ja siellä kävi yksi älyllisesti jälkeenjäänyt (onkohan tarpeeksi hieno termi?) poika. Ulospäin lapsi näytti täsmälleen samalta kuin muut, eikä käytöksessäkään mitään eroa ollut. Vaikeus oli siinä, että lapsi oli hidas oppimaan ja tarvitsi enemmän aikaa harjoitteluun kuin muut.
Useamman kerran oli minulla ja isälläni pinna kireällä, kun yritimme tätä lasta neuvoa, eikä tuntunut mikään sana menevän läpi. Poika hihitteli hirveästi, näytti siltä kuin olisi yrittänyt, hihitteli ja teki väärin. Jäi sellainen kuva, että hän vain pelleili.
Poika oli ollut judossa reilusti yli vuoden, kun hänen isänsä viimein kertoi tästä viasta. Varmaan häntä hävetti mutta niin hävetti meitäkin. Jos hän olisi kertonut asiansa ajoissa, olisi monet kireät äänensävyt jääneet pois ja olisimme ohjanneet poikaa ihan toisella tavalla. Pojalla itsellään olisi ollut huomattavasti mukavampaa.- kolmen 'äiti
Poikani ovat ns. erityislapsia. Harrastavat painia, joka tukee hyvin myös niitä alueita, joihin tarvitsevat tukea. Valmantajille olen maininnut diagnoosit, ja suurimmat ongelmat, mutta hän sanoi, että he eivät tarvitse niitä tietoja sen enempää, vaan jokainen lapsi heillä otetaan omana yksilöllisenä itsenään. Oli muuten eka kerta, kun lapseni otettiin niin positiivisin asentein vastaan mihinkään. Ja kaikki on mennyt hyvin. Tuolla ovat saaneet reilun kohtelun, ja itsetunto on kohentunut. Vaikka olisikin fyysisiä rajoitteita, ei niistä tehdä suurta numeroa, vaan tuetaan ja otetaan yksilöllisyys huomioon mm. parien valinnassa. Koskaan lapsistani ei tule huippu-urheilijoita, mutta saavat kokea liikunnan riemun. Ja kehittyvät samalla. Väitän, että mikään yksilöterapia ei olisi pystynyt samaan tulokseen kuin tämä loistava valmennustiimi, joka toimii vapaaehtoisesti, ja tekee työtään rakkaudesta lajiin. Ja kunnioitan heitä sen vuoksi suuresti!
- Vetäjä.............
kolmen 'äiti kirjoitti:
Poikani ovat ns. erityislapsia. Harrastavat painia, joka tukee hyvin myös niitä alueita, joihin tarvitsevat tukea. Valmantajille olen maininnut diagnoosit, ja suurimmat ongelmat, mutta hän sanoi, että he eivät tarvitse niitä tietoja sen enempää, vaan jokainen lapsi heillä otetaan omana yksilöllisenä itsenään. Oli muuten eka kerta, kun lapseni otettiin niin positiivisin asentein vastaan mihinkään. Ja kaikki on mennyt hyvin. Tuolla ovat saaneet reilun kohtelun, ja itsetunto on kohentunut. Vaikka olisikin fyysisiä rajoitteita, ei niistä tehdä suurta numeroa, vaan tuetaan ja otetaan yksilöllisyys huomioon mm. parien valinnassa. Koskaan lapsistani ei tule huippu-urheilijoita, mutta saavat kokea liikunnan riemun. Ja kehittyvät samalla. Väitän, että mikään yksilöterapia ei olisi pystynyt samaan tulokseen kuin tämä loistava valmennustiimi, joka toimii vapaaehtoisesti, ja tekee työtään rakkaudesta lajiin. Ja kunnioitan heitä sen vuoksi suuresti!
Mielestäni lapsi on paljon helpompi ottaa yksilönä vastaan, jos tietää syyn poikkeavaan käytökseen. Se antaa perspektiiviä hänen kohtaamiseensa. On väärin muita lapsia kohtaan, jos vetäjät joutuvat käyttämään kallista aikaa siihen, että joku tarvitsee toistuvaa vahtimista, kurinpitoa ja asioitten opettamista sataan kertaan (koska lapsi ei keskity siihen mitä sanotaan). On hyvä, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa, mutta huonokäytöksiset lapset eivät saa tavallisessa ryhmässä viedä muille, motivoituneille ja kehittymishaluisille varattua aikaa (ts. heidän on selvittävä samalla huomiolla kuin muittenkin). Eri asia on tietenkin jokin pienryhmä, jossa tilanne toimii eri ehdoilla.
Jos vetäjä edes tietää diagnoosin, on helpompaa olla leimaamatta käytöshäiriöistä lasta ärsyttäväksi sählääjäksi, jolta puuttuu kiinnostus harjoitteluun. - Erityislapsen äiti
Vetäjä............. kirjoitti:
Mielestäni lapsi on paljon helpompi ottaa yksilönä vastaan, jos tietää syyn poikkeavaan käytökseen. Se antaa perspektiiviä hänen kohtaamiseensa. On väärin muita lapsia kohtaan, jos vetäjät joutuvat käyttämään kallista aikaa siihen, että joku tarvitsee toistuvaa vahtimista, kurinpitoa ja asioitten opettamista sataan kertaan (koska lapsi ei keskity siihen mitä sanotaan). On hyvä, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa, mutta huonokäytöksiset lapset eivät saa tavallisessa ryhmässä viedä muille, motivoituneille ja kehittymishaluisille varattua aikaa (ts. heidän on selvittävä samalla huomiolla kuin muittenkin). Eri asia on tietenkin jokin pienryhmä, jossa tilanne toimii eri ehdoilla.
Jos vetäjä edes tietää diagnoosin, on helpompaa olla leimaamatta käytöshäiriöistä lasta ärsyttäväksi sählääjäksi, jolta puuttuu kiinnostus harjoitteluun.sinä olisit halunnut, että sinulle olisi kerrottu lapsen diagnoosista tms. ??? Mitä auttaa sinun perspektiivisi lapsen kohtaamiseen, jos samalla ajalla on kuitenkin pärjättävä ja huomiota ei saa viedä muilta. Silloinhan on aivan sama, mitä sinulle kerrotaan, jos et aio harjoituksissasi huomioida tuota tietoa. Ei kouluunkaan kerrota kuin koulussa tarpeellinen tieto ja sinun ajatusmaailmallasi juuri itse mielestäni osoitit, ettet sillä tiedolla mitään tee.
- ....................
Erityislapsen äiti kirjoitti:
sinä olisit halunnut, että sinulle olisi kerrottu lapsen diagnoosista tms. ??? Mitä auttaa sinun perspektiivisi lapsen kohtaamiseen, jos samalla ajalla on kuitenkin pärjättävä ja huomiota ei saa viedä muilta. Silloinhan on aivan sama, mitä sinulle kerrotaan, jos et aio harjoituksissasi huomioida tuota tietoa. Ei kouluunkaan kerrota kuin koulussa tarpeellinen tieto ja sinun ajatusmaailmallasi juuri itse mielestäni osoitit, ettet sillä tiedolla mitään tee.
Väärin päättelit. Aika menee nimenomaan siinä hukkaan, kun yrittää opettaa normaalilapsen tapaan erityislasta. Jos tietäisi diagnoosin, voisi asiaa lähestyä oikealla tavalla. Hyvin eri asiat saattavat aiheuttaa saman tyylistä häikkää käytökseen, mutta niiden kanssa on silti toimittava eri tavoin. Onko se mielestäsi huomioinnin puutetta, että ei nosta erityislapsia ryhmän tärkeimmiksi harrastajiksi, jotka ilman muuta saavat eniten aikaa?
- ja ymmärrettävää
.................... kirjoitti:
Väärin päättelit. Aika menee nimenomaan siinä hukkaan, kun yrittää opettaa normaalilapsen tapaan erityislasta. Jos tietäisi diagnoosin, voisi asiaa lähestyä oikealla tavalla. Hyvin eri asiat saattavat aiheuttaa saman tyylistä häikkää käytökseen, mutta niiden kanssa on silti toimittava eri tavoin. Onko se mielestäsi huomioinnin puutetta, että ei nosta erityislapsia ryhmän tärkeimmiksi harrastajiksi, jotka ilman muuta saavat eniten aikaa?
Minullakin on erityislapsi, joka aikanaan halusi sisarustensa tavoin harrastaa jalkapalloa. Olisin ollut ikionnellinen, jos olisimme silloin tienneet oikean diagnoosin ja voineet valmentajia auttaa toimessaan. Kun ongelmaa ei kukaan tunnistanut, turhautuivat kaikki osapuolet ja poika-parka jäi pikkuhiljaa pois porukasta. Diagnoosi saatiin vasta vuosien kuluttua ja juna oli jo mennyt.
Ymmärrän täysin valmentajan ajatukset. Erilaisuuden kohtaaminen sinänsä ei ole vaikeaa vaan oikean strategian valinta, ajankäytön hallinta ja realistiset odotukset. Porukkaan mahtuu monenlaista vipeltäjää, kun konstit on hallussa ja samalla saavat junnut suvaitsevaisuuskasvatusta ihan sivutuotteena.
Varsinkaan joukkuelajeissa valmentaja ei voi käyttää kaikkea aikaansa yksityisopetukseen eikä sitä pitäisi häneltä vaatiakaan. Erityislasten omat liikuntaryhmät ovat aivan eri asia ja niillä on eri resurssit. - hassuli
ja ymmärrettävää kirjoitti:
Minullakin on erityislapsi, joka aikanaan halusi sisarustensa tavoin harrastaa jalkapalloa. Olisin ollut ikionnellinen, jos olisimme silloin tienneet oikean diagnoosin ja voineet valmentajia auttaa toimessaan. Kun ongelmaa ei kukaan tunnistanut, turhautuivat kaikki osapuolet ja poika-parka jäi pikkuhiljaa pois porukasta. Diagnoosi saatiin vasta vuosien kuluttua ja juna oli jo mennyt.
Ymmärrän täysin valmentajan ajatukset. Erilaisuuden kohtaaminen sinänsä ei ole vaikeaa vaan oikean strategian valinta, ajankäytön hallinta ja realistiset odotukset. Porukkaan mahtuu monenlaista vipeltäjää, kun konstit on hallussa ja samalla saavat junnut suvaitsevaisuuskasvatusta ihan sivutuotteena.
Varsinkaan joukkuelajeissa valmentaja ei voi käyttää kaikkea aikaansa yksityisopetukseen eikä sitä pitäisi häneltä vaatiakaan. Erityislasten omat liikuntaryhmät ovat aivan eri asia ja niillä on eri resurssit.Miksi lasten harrastusten suhteen vaaditaan niin keskittynyttä toimintaa, että...... Antakaa nyt lasten harrastaa vapaasti. Harrastuksista asti luodaan paineita paremmuudesta ja koulussa sitten kyynärpäät heiluu ja mitä onkaan sitten työmaailmassa? Ylivilkas lapsi pärjää esim. useimmissa peleissä. Juoksee muiden mukana. Aikuiset ottaa liian vakavasti harrastustoiminnan ja oman auktoriteettinsa näkymisen. Kehitelkää omat sarjat niille lapsille, joiden tulevaisuudensuunnitelmissa on ammattilaisuus. ANTAKAA LASTEN OLLA ONNELLISIA LAPSIA, ei painekyllästettyjä osaajia.
- puulusikkakirurgi
Olen törmännyt piirroshahmo-opettajana autistiseen ja ylivilkkaaseen lapseen, eikä minulle oltu informoitu. Mutta kyllä hän sen silleen hoksasi. Ehkä jotenkin hyväkin, ettei ollut ennakkokäsitystä. Olisin ollut kuitenkin liian varovainen tai liian tunkeileva. Molemmissa tapauksissa kuitenkin meni lopulta hyvin. Autistinen ei hoksannut tehtävän antoa, mutta tekemisen riemu sillä oli kuitenkin ja tekniikan se osasi. Ylivilkas taas lopetti muiden oppilaiden kiusaamisen ja sai sarjakuvansa päätökseen.
Tietenkin paremmin (kuin minä) kouluttautuneet harrastuksen vetäjät varmaan vain hyötyvät kun tietävät ongelmista etukäteen, mutta itse näin amatöörinä olisin varmaan mennyt vain paniikkiin. Onneksi en kuitenkaan mennyt. - Nähnyt monesti
Vanhempien tulisi mainita alussa josko lapsella on esim. keskittymisvaikeusia. Toki valmentaja voi kysyä sitä suoraan, jos hän huomaa että lapsi ei pysty keskittymään ja häiritsee muiden osallistumista. Suosittelen itse lapselle jotain harrastusta, sen avulla moni saa mm. kavereita ja itsetunto kohoaa onnistuessa. Tästä oli maininta selviydy.fi sivulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 682610
- 622562
- 681762
- 241577
- 201500
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä91440- 151362
- 381213
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko81167- 251086