Hypokondria

Hei! Itse olen 16-vuotias poika. Minulla on ollut tuollaisia sairauksien pelkoja aina välillä. Vuosi sitten alkoi päässäni tuntumaan oudolta. Luulin heti että päässäni on jokin aivosyöpä yms. Tunne ei lähtenyt mihinkään vaan se pysyi. Yhtenä päivänä kuitenkin luin netistä, että se olisi ollut vain jännityspäänsärkyä. No päätin, että no eikai tässä mitään hätää. Oloni helpotti tuon myötä. Kyllä se ainakin mun kohdalla on niin, että kun ajattelen sitä tiettyä paikkaa joka on kipeä ja sitten menen heti nettiin lukeen, että se on jotain vakavaa. Niin sitten alkaa ahdistaa ja sitte se alkaa tuntumaan kuin se olisi sitä mitä juuri luin netistä. Mutta jos annan olla nii kappas kappas oireet lievittyy ja jopa poistuvat! Itse en enää mene lukemaan kaiken maailman sairauksien oireita, koska sitten ne kaikki oireet ja taudit onkin jo mulla! Kerran pelkäsin, että minulla oli hiv! vaikka se oli täys mahdottomuus. Luulin, että se vaan tuli! En silloin tosin tiennyt miten se tarttuu...

Minä kärsin myös hypokondriasta. Olen 22-vuotias, pienen pojan äiti. Olen kärsinyt jonkinlaisesta kuolemanpelosta melko nuoresta asti. Pienenä pelkäsin, että vain yksinkertaisesti kuolen. Tukehdun yöllä, tai sydän lakkaa pumppaamasta tosta noin vain. Kun tulin isommaksi ja, kun muutin pois kotoa (16-vuotiaana) alkoi oikeastaan vasta varsinainen sairauksien pelko. Silloin osasin jo nimetä sairaudet mitä pelkäsin eli lähinnä syöpä. Menetin mummuni aivokasvaimelle ollessani 10-vuotias, ukkini keuhkosyövälle ollessani 14-vuotias ja toisen ukkini (jolla ilmeisesti myös syöpä, ruumiinavausta ei tehty, mutta tutkimuksissa löydettiin vähän aiemmin "kuolio") 16-vuotiaana. En tiedä johtuuko syövänpelkoni myös osaksi noista.

Siihen asti pelot pysyivät suhteellisen hyvin kasassa, kunnes aloin odottaa esikoistani. Aikaisemmin rauhoitteluksi oli riittänyt joko jutteleminen äitini kanssa tai käyminen lääkärissä. Lääkärissä käyn tämän hypokondrian takia todella harvoin, koska minulla on myös lääkäri/sairaalakammo. Jokatapauksessa, silloin kun odotin poikaani niin minulla oli kaikista pahimmat jaksot tässä hypokondriassa kuin on vielä koskaan ollut. Pelkäsin lähinnä rintasyöpää. Pelko sai alkunsa ihan hullusta "oireesta", jota vain itse omilla ajatuksillani ja netin avulla ruokin. Tutkin rintojani jatkuvasti, mies joutui tutkimaan ne myös useasti sekä terkkarini, jolla kävin raskauden takia. Olin aina varma, että tunnen siellä möykyn eikä kukaan múu tuntenut sitä koskaan. Tutkin rintani täysin väärin, painoin lujaa ja lopulta rintani olivat todella kipeät ja mustelmilla. :( Rintasyöpäpelko oli minulla raskausaikana kaikenkaikkiaan 3 kertaa aina välillä "unohtuen". Pahin jakso oli, kun olin raskaana vko:lla 15 ja pelkäsin monta viikkoa, ellen jopa kuukauden. Lääkärissä en asian takia käynyt, lopulta luotin terveydenhoitajaan, mieheeni ja sairaanhoitaja siskooni. Tuosta minulle jäi pelko, etten uskalla tutkia itse omia rintojani vaan mieheni tekee sen puolestani, jos pyydän.

Aloin käymään psykologin juttusilla asian takia. Sain myös lääkityksen nimeltä Optipar, joka auttoi minua hurjasti. Söin lääkettä n. 1,5 vuotta ja yli vuoden olen ollut ilman pelkoja. :) Elämä on ollut huippua! Nyt aloitimme yrittämään toista lasta ja lopetin lääkityksen. Pelkään jo hieman etukäteen tulevaa, vaikkei saisi.

Minun neuvoni sinulle on, että hakeudut psykologin juttusille tai ihan terapiaan. Myös mahdollinen mielialalääkitys voisi olla kohdallaan, mikäli itse haluat. Itselläni on positiivisia kokemuksia Optiparin tehosta, ainut haitta minulle oli tuossa että ruokahaluni lisääntyi ja sen takia lihoin lääkkeen aikana (eli reilussa vuodessa) n. 15kg. Mutta pelot pysyivät poissa ja se on ollut tärkeintä. Toki on paljon muitakin lääkkeitä, mutta minulle suositeltiin tuota siksi, koska sitä voi käyttää myös raskaudenaikana ja silloin olin raskaana kun tuon aloitin.

Mielestäni hypokondria on eräänlainen pakko-oireinen häiriö. Tässä on pakkoajatuksena, että juuri minulla olisi joku vakava/tappava sairaus. Eli ihminen ajattalee pakonomaisesti että on sairas ja kuolee.

Tiedän täysin miltä sinusta tuntuu! Koita jaksaa ja hae apua! Ei tätä kannata yksin murehtia eikä läheisiäkään vaivata asialla liiaksi (minulla tuosta kokemusta). Minulle apu oli se lääkitys. Sinulle voi olla vaikka se terapia.

Aurinkoista kevättä sinulle ja VOIMIA! Meitä hypokondrikoita on paljon, et ole yksin! :)

Täällä myös yksi hypokondrikko :( Pelkään syöpiä, hiviä, sydänongelmia, raskautta.... KAIKKEA! Tämä on todella raskasta keksiä aina uusi pelon aihe... :( Misä voisin saada apua?