Viikon pääuutinen

Kepufarssi jatkukoon

Matti Vanhanen vaihtoi maitokauppaa.

10

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turun sinappi

      Edelleenkin käyn samalla parturilla.
      Ja toinen on toi Sirkka.

    • kiellettävä

      Tuokaan "uutinen" ei olisi päätynyt lehtiin ja telkkariin, jos Vanhanen olisi jättänyt bloginsa kirjoittamatta. Vahinko pääsi kuitenkin tapahtumaan ja hetkessä koko Suomi tiesi pakkomielteestä Valion maitoa kohtaan.

      Jos minä en saa omasta kaupasta mielimaitoa, niin minä en ala mitään -kiukuttelu on aivan varmasti huomioitu myös ulkomailla. Melkoisella varmuudella eri maiden sanomalehdet laatinevat aiheesta ensi viikon numeroihinsa vähemmän mairittelevia otsikoita. Onhan ihan mukavaa, että Suomi huomataan ulkomailla, mutta pitikö sen taas tapahtua poliitikon ajattelemattomuuden takia? Kohta loppuvat suomalaistavisten matkat ulkomaille, kun siellä ei enää kehdata näyttäytyä.

    • kyä, kyä, kyä, nii

      Suomi on itsenäisen historiansa syvimmässä taloudellisessa taantumassa ja pääministerin huoli on kun lempparimaitoa ei löydy omasta marketista.
      Voi, voi, voi
      Eikö se jalkapipi vois lähteä vaikka nyt heti, vaikka valikoima joka tämän uunipottu sankarin tilalle tulisi ei todellakaan ole kovin häävi.

      • ei makseta

        valio taas työntää hynää tiskinalta, voi voi kun olis hullutilaa, vaan ei vesimaito kelpaa rosvohintaan


      • Kuva todisteena

        Mikä ihmeen jalkapipi? Selasin 13 -14.2 ilmestyneen viikonlopun Iltalehden numeroa ja siinä oli kuin olikin kuva Vanhasesta tanssimassa otsikolla "Jalkakivut eivät häirinneet bailaavaa pääministeriä". Harmaaksi väitetty pääministeri oli villiintynyt räväkkään tanssiin vieraillessaan Bangaloren kaupungissa.

        Enemmistö kansasta on kuitenkin sitä mieltä, että kannataisi jo vihdoin kertoa totuus ja sen jälkeen häipyä kuvioista. Näin ei kuitenkaan taida tapahtua, sillä lehtitiedon mukaan pääministeripestin jälkeen Vanhanen haikailee "vaativaa paikkaa valtiolta". Minkä pestin perässä Vanhanen sitten ikinä onkaan, sitä lehtitieto ei kertonut. Toivottavasti älyää kuitenkin hakeutua ei-julkiseen duunin.


      • kyä kyä nii nääs
        Kuva todisteena kirjoitti:

        Mikä ihmeen jalkapipi? Selasin 13 -14.2 ilmestyneen viikonlopun Iltalehden numeroa ja siinä oli kuin olikin kuva Vanhasesta tanssimassa otsikolla "Jalkakivut eivät häirinneet bailaavaa pääministeriä". Harmaaksi väitetty pääministeri oli villiintynyt räväkkään tanssiin vieraillessaan Bangaloren kaupungissa.

        Enemmistö kansasta on kuitenkin sitä mieltä, että kannataisi jo vihdoin kertoa totuus ja sen jälkeen häipyä kuvioista. Näin ei kuitenkaan taida tapahtua, sillä lehtitiedon mukaan pääministeripestin jälkeen Vanhanen haikailee "vaativaa paikkaa valtiolta". Minkä pestin perässä Vanhanen sitten ikinä onkaan, sitä lehtitieto ei kertonut. Toivottavasti älyää kuitenkin hakeutua ei-julkiseen duunin.

        siellä ei tunnu jalkapipi vaivaavavan joten Suomen ja hänen itsensä kannalta paras ratkaisu on lähettää hänet vaikka yhteiskunnan maksamana (yhteiskunnan elätti hän on nytkin jo) Bangoloreen (menolippu).


    • Meillä on todella naivi pääministeri. Kohta hän alkaa ilmoitella vaihtaneensa kauppaa, kun mielikortsuja ei ole enää siinä tai tässä kaupassa myytävänä.

      Mattihan on näihin vaihtoihin tottunut. Naistakin hän vaihtaa tämän tästä ja tekee siitä aina suuren numeron. Nyt on sitten kaupan vaihtojen vuoro. Mitähän seuraavaksi?

      • mittää

        kortsuja tarvi ja huono se on velttoon vettää.


      • Voi väyrynen

        säälittävä, nolo ja lisäksi pelottavan yksinkertainen hahmo. Toisaalta pitää muistaa, että Matti ajautui sattuman kautta pääministeriksi, mutta luurankoja oli Matin tuppilautakaappi täynnä. Se on merkillistä, miksi kepulaiset ripustautuu jopa täysin ääliömäisiin johtajiinsa. Vilpittömästi toivon, että seuraava puheenjohtaja olisi Väyrynen tai Pekkarinen, sen jälkeen kepu pysyisi rehellisesti maaseudun puolueena.


      • Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen on täysi pelle. Tämä maitokauppafarssi vain vahvistaa kuvaa Vanhasesta pikkuasioiden kanssa näpertelevänä tyyppinä. Ei paljon herraa tunnu kiinnostavan se, että Suomen kansantalous on syöksynyt nopeammin kuin koskaan vuosien 1917-18 jälkeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3847
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2596
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2015
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1556
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1521
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      500
      1290
    9. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      84
      1289
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    Aihe