Rikosilmoitukseni Köyliön perusturvajohtajaa vastaan

Tein tänään Köyliön perusturvajohtajaa vastaan rikosilmoituksen, rikosnimikkeenä virkavelvollisuuden rikkominen. En ollut saanut minkäänlaista vastausta tiedusteluuni jonka lähetin sähköpostitse jo 3.2.2010 sekä uusein tiedusteluni vielä 1.3.2010 saamatta minkäänlaista vastausta.
Tiedusteluni koski mahdollista sukulaisuussuhdettaan Perhetukikeskus Toivokodin toimitusjohtajan taikka hänen miehensä kanssa.

Pyysin Satakunnan syyttäjänvirastoa myös tutkimaan sen, onko em. henkilöillä sukulaisuus- taikka tuttavuussuhdetta ollut keskenään keväällä / alkukesästä 2005.

Alla oikeuskanslerin kannanotto siihen että viranhaltijan tulee antaa vastaus tiedusteluihin sekä vieläpä ilmoittaa tiedustelun vastaanottamisesta, jota sitäkään en ole Köyliön sosiaalitoimelta saanut juuri koskaan.

"Viranomaisen velvollisuus vastata tiedusteluun

Ympäristökeskuksen viranhaltijat olivat jättäneet vastaamatta kantelijan kahteen sähköpostitse lähettämään tiedusteluun, jotka koskivat liito-oravahavainnon vaikutusta voimassa olleeseen rakennuslupaan. Viranhaltijat eivät selvityksensä mukaan muistaneet vastaamattomuuden syitä. Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään hyvän hallinnon mukaiseen neuvontavelvollisuuteen kuuluvan sen, että viranomainen vastaa sen toimivaltaan kuuluviin asiallisiin, riittävällä tavalla yksilöityihin kysymyksiin ja antaa vastauksensa pääsääntöisesti kirjallisesti. Sähköisen asiakirjan vastaanottamisesta viranomaisen on viipymättä ilmoitettava lähettäjälle. Viranhaltijoiden olisi tullut lain ja hyvän hallintotavan mukaisesti vastata viesteihin ainakin ilmoittamalla niiden vastaanottamisesta ja mahdollisesti viittaamalla pian annettavaan lausuntoon. AOK 7.8.2006, dnro 1168/1/04"

8

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haluu tietää

      että yksi tyhmä kysyy enemmän kuin sata viisasta ehtii vastata. Entäs jos kysyjä on syntymätyhmä? Ninko tää Manu.

    • Eunukki

      minkäänlaista velvollisuutta kertoa sinulle, sukulaisistaan tai tuttavistaan, se on varma,Maknus!

      • von Lagerbom

        Kyseessä oli hänen viranhoitoonsa liittyvä asia. Perusturvajohtajan olisi tullut antaa vastaus siitä onko kyseinen henkilö hänelle sukua. Halutessaan olisi voinut kertoa ettei ole, jos se on totuus niin asia olisi jäänyt siihen. Koska tällaistakaan vastausta ei antanut on syytä olettaa että sukulaisuussuhde on olemassa.
        Jos sukulaisuussuhde tosiaan välillään on, on perusturvajohtaja siinä tapauksessa syyllistynyt virkarikokseen, jonka vuoksi teinkin asiassa tutkintapyynnön.

      • Juristi Adell
        von Lagerbom kirjoitti:

        Onko joku kussut sun muroihin ?

      • X kaverisi

        juttu on se että sinulla Manu ei ole mitään sen kummempia oikeuksia kuin muillakaan tämän maan kansalaisilla saada mitään viranomaisten tai muidenkaan sukuselvityksiä ilman heidän suostumustaan. Etkö jo tajua mennä jonkun asiantuntijalääkärin juttusille? Olet selvääkin selvemmin luisumassa johonkin mielentilan sairauteen. Jospa nämä sinun ajamasi asiat ovatkin päätetty juuri sinun mielentilasi perusteella. Olen jo kauan sitten huomannut että ajatuskulkusi on kaukana normaalista. Mene nyt ennen kuin määrätään.

      • von Lagerbom
        X kaverisi kirjoitti:

        Kuin se mitä minä olen pyytänyt selvitettäväksi. Kysyinhän vaan ovatko sukulaisia keskenään ja minulla on siihen perusteltu syy kysyä. Tuskin sinä olet edes ex-kaverini,heh.. No joka tapauksessa asia selvitetään jonkun tahon toimesta. Asia on katsos pakko tutkia kun olen tutkintapyynnön asiasta tehnyt. Tutkitaan siksi kun jos ovat sukulaisia on siinä tapauksessa tapahtunut virkarikos. Näin yksinkertaista se on.

        olet tehnyt tutkintapyynnön, viranomainen voi määritellä asian tärkeyden ja tuottamuksen niin vähäiseksi ettei tutkintaa tehdä. Myöskin syyttäjälle ei tuollaista juttua yleensä edes viedä koska hänkin toteaa sen sellaiseksi ettei siitä ole syytä tehdä syytettä.
        Ja kyllä minä joskus olin sinun kaverisi mutta voit olla varma että enää en munaa itseäni sinun juttujesi takia.

        Niin miksi et tule tänne tutustumaan sosiaalitoimen asiakirjoihin, jotka sisältävät perätöntä tietoa ja joiden laadinnassa ollaan sosiaalitoimen taholta syyllistytty rikoksiin.

        Jo alun alkaenkin, 21.3.2005 ovat sosiaalitoimen merkinnät totuudenvastaisia koskien sosiaalitoimen huostaanottotilannetta. Tosiasia on että pojan äiti, jonka kai sitten myös tunnet, vei poikamme väkisin huostaanotettavaksi saadakseen huoltajuutensa. Pojan itsensä kertoman mukaan äiti piti häntä sosiaalitoimessa väkivalloin paikoillaan kun hän yritti sieltä poistua. Kun pyysi päästä vessaan, asettuivat äiti ja perusturvajohtaja ovelle vartioimaan. Eräs huostaanton tukenä käytetty perätön väittämä oli myös se, että estän tapaamisia pojan ja äitinsä välillä. Tuona kyseisenä päivänäkin vein pojan äitiään tapaamaan vaikka poika itse vastusti tapaamista. Silti perusturvajohtaja on laatinut asiakirjan jossa väittää meidän tavatun pojan äidin oven takaa, minun syyllistyessäni lähestymiskieltorikkomukseen.

        Perusturvajohtaja käytti huostaanoton tukena perättömiä lastensuojeluilmoituksia edelliseltä kesältä / syksyltä, siis melkein vuotta ilmoitusten tekemisen jälkeen, joita ei milloinkaan ole edes tutkittu. Ilmoitukset mm sellaisia että poika on joutunut hoitamaan eläimiä, mm hevosta, joka on taatusti perätön väite. Samaten kuin että poikani olisi joutunut palvelemaan juopuneita asuessamme kahdestaan, taikka että on joutunut kulkemaan kylillä viluisena ja nälissään ruokaa kerjäten.

        Poikani on näitä perättömiä väittämiä itsekin oikaissut mm. 2008 keväällä kuulemistilaisuudessaan, jonka asian perusturvajohtaja yritti alkuun estää. Tietysti kun asialla kumottiin hänen perätöntä tietoa sisältäneitä asiakirjojaan.

        Kuulemistilaisuuden järjestämisen perusturvajohtaja laiminlöi myös yli vuoden ajalta. Kuulemistilaisuus olisi tullut järjestää pojan täyttäessä 12v mutta vasta asiassa tekemäni kantelun vuoksi tilaisuus järjestettiin pojan ollessa jo 13v.

        Jos tulet käymään annan kyllä poikani yhteystiedot joista voit asiat itse tarkistaa. Myös sen että kotilomansa luokseni tyssäsivät kun teimme pojan kanssa yhteisen huostaanoton purkuhakemuksen poikani nimellä.

        Jos et kykene tulemaan asiakirjoihin tutustumaan niin älä sitten puutu negatiivisessa mielessä taisteluuni sosiaalitoimen mielivaltaa vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2233
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1554
    4. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      118
      963
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      893
    Aihe