Pohjois-Savon maakuntaohjelma / Varkaus

Fundeeraaja

Olipas taas hauskoja lausuntoja tänään 20.4. WL:ssä. Ilmeisesti joillekin lehdessä haastatelluille kaupungin luottamusmiehille on vaikea ymmärtää, että kun kyse on Pohjois-Savon maakuntaohjelmasta, niin siinä käsitellään Pohjois-Savon maakuntaa eikä Etelä-Savoa, johon esimerkiksi Heinävesi ja Savonlinna kuuluvat. Samalla Varkautelaisella logiikalla Pohjois-Savon maakuntaohjelmassa pitäisi todennäköisesti käsitellä mm. Vuokatin urheilukeskittymää sekä Talvivaaran kaivoksen vaikutusta, jotka molemmat ovat Kainuun puolella, eikö vaan?

Kun lehdessä puhuttiin useasta eri työssäkäyntialueesta, kannattaa pitää mielessä, että ELY-keskusten viimeaikaisten linjausten mukaan työssäkäyntialueeksi lasketaan alue, joka on n 80 km omalta kotiovelta. Tämän mukaan suurelle osalle varkautelaisia on iso osa Kuopiota samaa työssäkäyntialuetta. Tällöin myös lehdessä kuvattu "ristiinkulkeminen" on mahdollista Varkaudesta Kuopioon. Itse muuten olen tehnyt sitä lähes tulkoon päivälleen kolme vuotta, enkä ole kokenut sitä ongelmalliseksi - toki kustannuksia kertyy enemmän verrattuna siihen, jos työpisteeni olisi noin 5 km:n päässä kotoa. Mutta kannattaa muistaa, että työmatkaan suuntaansa kuluu noin 50 min, joten ei se ihan hirveä ole. Toki, tämä on vain oma mielipiteeni eikä ehdoton totuus.

Tuo lehdessä ollut heitto Tahkon kaukaisuudesta Varkaudesta katsoen kuvaa hyvin meidän varkautelaisten näkemystä. Toki, onhan sinne matkaa Varkauden Kaupungintalolta yli 130 km, mutta kh:n kokoushuoneessakin kannattaisi muistaa se, että Tahkon alue on ylivoimaisesti suurin ja suosituin matkailukeskittymä Pohjois-Savon alueella. Toki sen merkitys pitää tunnistaa ja tunnustaa maakuntaohjelmassa. Varkauden panostukset matkailuunhan ovat Hyvin Suurista Puheista huolimatta olleet viime aikoina aika vaatimattomia, vai olenko missanut jotain leirintäalueen lopettamisen ja Kuntorantaan siirtämisen lisäksi?

Toki 5-tien nauhan Varkaus-Kuopio-Iisalmi kehittäminen yhdessä olisi hieno ja kaunis tavoite, mutta tosiasia liene se, että kumpikaan nauhan päistä ei ole vetovoimainen keskustaan verrattuna, eikä niitä saada vetovoimaisiksi millää poppakonsteilla. Molempien päiden etu on se, että Kuopio säilyy elinvoimaisena. Tämä pitäisi pystyä tunnustamaan myös Varkauden kaupungissa ja nimenomaan kaupungin luottamusmies- ja virkamiesjohdossa.

6

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SD-Rami

      ....että Toki on niin, ettei kaikkea rahaa silti pidä suoltaa Kuopion kehittämiseen. Toki on totta, että Kuopio on alueen ykkönen, mutta silti varoja voisi pikkasen ohjata pienille, mutta toki niin mukaville paikoille kuin Iisalmi ja Varkauskin.

      Mennään toki Tahkolle talvella, mutta kesällä on toki mukavampaa olla Varkaudessa. Toki oli karmee munaus se leirintäalueen lopettaminen, ei tainnut olla rahasampo tonttien myynnin suhteen.

      Siis: Ei kaikkea rahaa Kuopioon!

      • tokittelija

        Käytit "hauskaa" ironiaa, kun tokittelit tuossa Fundeerajalle. Oliko kiva irviä toisen kirjoituksen ulkoasulle. Ilmeisesti F kuitenkin yritti ja onnistuikin kertomaan oman mielipiteensä huomattavasti selvemmin kuin usea tälle palstalle kirjoittaja. Toivottavasti sait hyvän mielen!

        Ja varsinaiseen aiheeseen: Et sinäkään voi kiistää, etteikö Kuopio olisi alueen veturi ja valitettavasti niin Iisalmi kuin Varkauskin ovat rauna-alueita, joita pitää kehittää, mutta pääpaino on valitettavasti Kuopion ympäristössä. Sitä sitä hyvää toki :-) valuu myös meille raukoille rajoille.


    • Jos ohjelma on rakennettu pelkästään Kuopion ympärille niin unohdetaan se ja tehdään oma keski-savon ohjelma ja ilmoitetaan ministeriöön ettei sillä Kuopion ohjelmalla ole meille mitään annettavaa joten me jäimme pois. Niin yksinkertaista. Luulen että sekä Joroisissa ja Piksänmäellä puidaan samoin niin miksi emme yhdistä voimavarojamme. Yhtenä kaupunkina olisimme Joensuun kanssa noin saman kokoisia ja Kuopiokin olisi vain vähän isompi. Mikkeli jäisi jo reilusti pienemmäksi. Tämän jälkeen me ostaisimme mm. terveyspalvelut sieltä kuka ne antaa halvimmalla vaikka Helsingistä. Ei kaikkeen tarvitse suostua ja muutenkin pitäisi valvoa vähän tarkemmin mitä maakuntakeskuksista annetaan tietoja ministeriöön Varkaudesta. On jo selvinnyt melkoista kusetusta mm. Savonian taholta, tieliikenne määristä ja siksi esim. 23:n kunnostus on kaukana tulevaisuudessa. Jos Kys lasketaan pois niin Kuopiolla ei ole mitään annettavaa Varkaudelle.

      • Sami Su........

        kun luen kirjoituksiasi, niin mieleen hiipii väkisinkin ajatus,
        että olet vähän jälkeenjäänyt joissakin asioissa.


      • uusvarkautelainen

        Brunon tekemä ehdotus on hyvä ja yksinkertaisesti toteutettava. Se vaatii vaan muutaman pikku yksityiskohdan järjestämisen ennen kuin se päästään toteuttamaan. Tärkeimpänä näistä on "Keski-Savon maakunnan" perustaminen, johon kuuluisivat Pieksamäki, Varkaus, Joroinen, Leppävirran itäosa, Heinäveden länsiosa ja mahdollisesti Rantasalmen pohjoisosa. Siis ennen Keski-Savon maakunnan perustamista jouduttaisiin tekemään muutama pieni kuntaliitos, joka sekin luonnistuu käden käänteessä. Oletan ainakin näin, kun kunnalllispoliitikot ovat tunnetusti niin joustavia ja yhteistyöhaluisia sekä -kykyisiä. Esimerkkinä näistä voisi mainita Keski-Savon maakunnan kolmanneksi suurimman kunnan Joroisten "neuvokset".


    • 80 City

      Voisiko joku kertoa että mitä tehty Kuopion yhteistyö on jo tuonut Varkauteen vuosien saatossa ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3717
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2466
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1975
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1731
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1503
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1468
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1256
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      483
      1244
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      77
      1191
    Aihe