Arvokkain hyödyke

Kirkoissa, lahkoissa ja kulteissa arvokkain hyödyke ei suinkaan ole raha,

vaan TIETO.

"Väärissä" käsissä tieto on vaarallista.

Tieto on väärissä käsissä, jos se on muun kuin yhteisön johdon hyppysissä.

Siksi tiedon kulkua täytyy kontrolloida ja säädellä.

Valitettavasti siitäkin on huonoja kokemuksi, jos tiedon kulku tyrehdytetään tykkänään.

Viisas johto pyrkiin löytämään "kultaisen keskitien". Liika tieto kun voi saada jäsenet miettimään omilla aivoillaan, mutta toisaalta tiedon täydellinen puuttumine ruokkii huhuja, jotka nekään eivät kirkon kannalta ole täysin ongelmaton asia.

Neukkulassa tiedon pimittäminen tapahtui melko kaavamaisesti, ja Pravdan lukijat melko pian kehittivät itselleen rivien välistä lukemisen taidon.

Kun Pravda näyttävästi alkoi uutisoida, kuinka viime aikoina kapitalistisissa länsimaissa on lyhyin välein tapahtunut traagisia lento-onnettomuuksia,

valistunut lukija saattoi päätellä, että on tainnut äskettäin pudota joku NL:n matkustajakone.

Adventtikirkossa huomiota herättävät uutiset katolisen kirkon piirissä tapahtuneista seksuaalisista väärinkäytöksistä puolestaan saattavat olla keino ohjata seurakuntalaisten huomio pois oman kirkkonsa pedofiileista.

Eri kirkoissa on erilaiset tiedon suodattimet. Se osittain johtuu siitäkin, että kaikilla kirkoilla ei ole samanlainen organisaatio.

Adventtikirkossa on perinteisesti käytetty mm. erilaisia johtokuntia tiedon suodattamiseen. Siihen ovat osallistuneet Unionin, piirikunnan (tai piirikuntien, silloin kuin niitä vielä oli kaksi) ja paikallisseurakuntien johtokunnat.

Hirveimmät asiat saivat vain ns. työntekijät kuullakseen, eivät toisinaan edes kaikki heistä.

Hiukan vähemmän hirveät/nolot/arkaluontoiset asiat saatettiin kertoa Unionin tai jopa piirikunnan johtokunnan jäsenille, vaitiololupausta vastaan.

Vähemmän tietoa tippui paikallisseurakuntienjohtokunnille.

Jäsenistö on saanut tyytyä tiedon murusiin.

Joku aktiivinen maallikko saattaa näihin väitteisiini tuohtuneena vastata, ettei häneltä koskaan ole salattu mitään.

Tällainen luulo voi olla vilpitön, mutta ei ole todenperäinen.


Tieto merkitsee valtaa ja on vallan välikappale. Jos tietoa jaellaan leväperäisesti, se on samaa, kuin rahoja viskeltäisiin ympäriinsä. Huolimaton tiedon levittäminen heijastuu aika nopeasti kymmenys- ja uhrilahjatilastoissa.

Te vilpittömät, mutta niin monin tavoin höynäytetyt sielut, teillä ei ole aavistustakaan, miten moni asia on jäänyt teiltä lukematta, kuulematta ja sisäistämättä.

Ja onhan se jossain mielessä armeliastakin teitä kohtaan.

Sillä tiedon lisääminen merkitsee myös tuskan lisäämistä.

Esimerkkejä olisi kerrottavana kymmeniä ehkä satojakin, jos kävisin läpi kaikki arkistoni ja kokoelmani.

Mutta turha vaiva. Kovin harva teistä uskoisi, ei uskoisi, vaikka keskusrikospoliisin asiantuntijat todistaisivat asiakirjat aidoiksi.

Te vain luulisitte, että asiantuntijat ovat lahjottuja tai kuuluvat jesuiittojen kätyreihin.

Joten, etteköhän vain jatka unia "lumotulla maaperällä". Mitä muita vaihtoehtoja teillä tosipaikan tullen loppujen lopuksi olisi?

6

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 234234234234

      ihan puuta heinää höpönlöpöä. Syyttäjä julkaisi hyvin selvän lausunnon Toivonlinnan asioista muutama vuosi sitten eikä ketään edes asetettu syytteeseen. Ja jos kerran tiedät jonkun rikolliset, niin olet velvollinen menemään poliisin puheille. Tai lopeta valehteleminen.

      • Tavallinen syy siihen, ettei syytettä nosteta, on asian vanheneminen. Eri rikoksilla on erilainen vanhenemisaika.

        Suomessa on pyritty pidentämään lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vanhenemisaikaa, mutta se ei auta Toivonlinnan vanhoja uhreja.

        Sitten on rikoksia, jotka ovat rikoksia Jumalan edessä, mutta ei yhteiskunnan edessä. Esimerkkinä aviorikokset.

        Ei poliisi lotkauta korviaan, jos pastori, kuului hän mihin kirkkokuntaan tahansa, vierailee vaikka kymmenen seurakuntalaisensa vuoteenlämmittimenä.

        Vai oletko eri mieltä?


      • tuota noin..
        Tuomas-kuoma kirjoitti:

        Tavallinen syy siihen, ettei syytettä nosteta, on asian vanheneminen. Eri rikoksilla on erilainen vanhenemisaika.

        Suomessa on pyritty pidentämään lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vanhenemisaikaa, mutta se ei auta Toivonlinnan vanhoja uhreja.

        Sitten on rikoksia, jotka ovat rikoksia Jumalan edessä, mutta ei yhteiskunnan edessä. Esimerkkinä aviorikokset.

        Ei poliisi lotkauta korviaan, jos pastori, kuului hän mihin kirkkokuntaan tahansa, vierailee vaikka kymmenen seurakuntalaisensa vuoteenlämmittimenä.

        Vai oletko eri mieltä?

        Poliisitädille kelpaa lapsiperheen mies sänkyn lämmittäjäksi ja vaikka omaksi, jos lapset pysyvät muualla.


    • Bushmanni

      Kuvailemasi vaikeat asiat on suhteellisen helppo selittää, jotta jokainen ymmärtäisi sen, minkä ympärillä nämä järjestöt pörräävät.

      Ne pörräävät järjestön johdon ympärillä, joka määrittää synnin, pahuuden ja sen seurakset. Yhteisön johto määrittää myös sen, mitä yksittäinen jäsen on kokenut tai jättänyt kokematta.

      Tietoa saa olla vain ja ainoastaan johdon käsissä, kuten juuri kuvailit. Samoin se, mitä jokin ihminen on kokenut, on vain johdon määriteltävissä.

      Jos järjestön henkilöä on tämän henkilön oman kokemuksen mukaan käytetty seksuaalisesti hyväksi, niin tämä henkilön kokemus ei ole tapahtunut, jos uskonnollisen järjestön johtohenkilöt päättävät muuta.

      Näissä uskonnollisissa järjestöissä uhrille ei anneta oikeutta totuuteen tai määrittää itse sitä, mitä hän on kokenut.

      Yhteisön johtajat määrittävät sen, mitä uhrille on tapahtunut ja mitä hän on kokenut. Yhteisön johtajien totuutta ei voi henkilön itse kokema totuus haastaa, sillä yhteisö vakaasti uskoo edustavansa Jumalan totuutta maan päällä.

      Epäkohdista tai henkilökotaisesti koetusta vääryydestä puhuminen ja siitä ilmoittaminen on yhteisön sääntöjen mukaan väärin, sillä sen on merkki synnillisyydestä ja siitä, että henkilön usko on muuttunut väärään suuntaan.

      Vain oikea usko ja se on nimenomaan järjestön johtajien määrittelemä usko, joka antaa yhteisölle kyvyn nähdä kaikki niin, kuten on oikeasti tapahtunut.

      Näinhän oli vaikkapa Neuvostoliitossa asiain tola. Kansa näki nälkää, mutta johto sanoi, että ruokaa on, niin nälän kokeminen ei ollut todellista, vaan ainoastaan epäuskoa johdon päätöksiin, josta tuli epäuskoista rangaista lähettämällä hänet vaikkapa siperiaan miettimään syntyjä syviä.

      Uskonnollissa yhteisöissä tilanne on sama. Mikäli johto sanoo, että sinua ei ole raiskattu, niin näin on ja jos epäilet muuta, sinut asetetaan seurakuntakurin kohteeksi ja pahimmassa tapauksessa erotetaan koko yhteisöstä, koska olet epäuskoinen.

      • ja taitaa olla vieläkin?

        Mitenkä pantteri pääsisi eroon pilkuistaan?

        Adventistiystäväni kommentoivat näkemääni ja kuulemaani siten että "sinulla on ollut huono tuuri".

        Vikaa ei ole ollut systeemissä, vaan tuurissani.

        Ihan uskottava selityshän se on. Millä sellaisen järkeilyn pystyy kumoamaan?

        Ei sitä kumoa enkeli taivaastakaan.

        Sen enkelin varallekin on selitys valmiina: "Se vain väittää olevansa taivaasta ja näyttää olevan taivaasta, mutta ei kannata ulkonäön antaa pettää itseään".


    • [][][] Tieto merkitsee valtaa ja on vallan välikappale. Jos tietoa jaellaan leväperäisesti, se on samaa, kuin rahoja viskeltäisiin ympäriinsä.
      Huolimaton tiedon levittäminen heijastuu aika nopeasti kymmenys- ja uhrilahjatilastoissa. [][][]

      Tuomas-kuoma muistutti että valta väärissä käsissä on kohtalokkaan paha asia.
      Jeesus sentähden vartavasten varoi paljastamasta liikaa uskonnollisille opettajille!

      Luuk. 10:21
      Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

      Matt.13:10
      Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Miksi sinä puhut heille vertauksin?"
      11
      Jeesus vastasi: "Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät.

      Uudestisyntyneille voidaan uskoa valtakunnan salaisuudet, ei vallanhimoisille!

      Matt.21:43
      "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois
      ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
      44
      Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu,
      sen se murskaa."
      45
      Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät,
      että Jeesus puhui HEISTÄ.
      46
      He olisivat halunneet ottaa hänet kiinni mutta pelkäsivät kansaa,
      koska se piti häntä profeettana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe