Jokainen sydämeni lyöni

Claes Andersonin muistelmakirja vaikuttaa ensin sinnetänne pomppivalta sekavalta ajatushössöltä. Vaan ei pidä hämääntyä. Tekstipalojen takaa puhuu monipuolinen kulttuuri-ihminen elämästään, rakkauksistaan, työstään, politiikasta, sairauksistaan ja tietennii jalkapallosta. Psykiatrisen sairaanhoidon kehitys opiskeluvuosista nykypäivään saa napakan analyysin. Sähkoshokkien antaja saa niitä nyt itse, tosin sydämeen.
Andersonin lauseet ovat kuin pieniä runoja. Tarkoin harkittuja, paljon ja täsmällisesti kertovia. Ansionsa lie Ryömän tädilläkin, suomettajalla.
Monen muisteluskirjailijan perisyntiin, omien tekojen ja päätösten jälkijättöiseen viisaaksi väittämiseen Claes ei sorru. Eikä tiputtele julkkisnimiä elon taipaleen varrelta, jenkkitapaan. Ystävä, kollegat ja rakastetut näyttäytyvät toki terävästi, mutta vain kirjaimella tai etunimellä mainiten. Paitsi poliitikot, niitähän saa ja pitää potkia polviin oikealla nimellä.
Tekemisiään Anderson ei suurentele, mutta me jotka muistamme arvostamme vaikkapa Marraskuun liikkeen työtä. Konkreettista toimintaa pakkaseen kuolevien alkoholistien hyväksi. Vähemmän puhetta, enemmän tekoja. Hyvä ohje nykypäivän yhden asian vouhottajillekin.
Kaikista hahmoista enkä mieleenjäävin on Porvoo-kissa. Tee-se-itse-lentomatkailija. Miten, saatte lukea itse.
Rohkenen suositella tätä suurta pientä (175 sivua) kirjaa.