Sinä kun olet melkein kaikkitietävä niin kerropa mitä tarkoittaa tuo tuleva "Minä-profilointi"?
Kuulostaa taas sen verran mystiseltä ja kaiken sekoittavalta.
Hauskoja hetkiä muuten Sulle!
Vegetales,
14
691
Vastaukset
- vegetales
Täytyy kyllä sanoa että aivan yhtä pihalla olen tuosta uudistuksesta :)
Ja monesta muustakin asiasta.
Tuollaisen löysin:
"Hei,
Moni käyttäjistämme on kertonut erilaisista Gallerian käyttöön liittyvistä
ongelmista. Olemme tietoisia näistä puutteista ja vioista.
Kehitystyötä palvelun parantamiseksi on tehty ja Galleria
uudistuukin tulevan kesän aikana. Gallerian uudistuksessa keskitytään
tekemään palvelusta helppokäyttöinen ja entistä yhteisöllisempi palvelu.
Samalla uudistuu myös palvelun tekninen toteutus.
Gallerian uudistus ei vaadi käyttäjiltä toimenpiteitä ja kaikki nykyiset
tiedot siirtyvät uuteen palveluun automaattisesti. Tarkempia tietoja
aikataulusta ja uuden palvelun ominaisuuksista ilmoitamme lähempänä
uudistuksen ajankohtaa.
Ystävällisin terveisin,
Suomi24"
Syynä uudistukseen lienee se ettei Galleria ole olemassaolonsa aikana oikein koskaan toiminut kunnolla.
Ja uskallanpa olettaa että uusi käyttöliittymä ei ole sen vaikeampi kuin tämä nykyinenkään.
ps. kiitos nikkivinkistä :)- tiiustelen
"että uusi ei ole sen kummempi..ko? :D
Minkähän vuoksi näkevät niin paljon vaivaa, pitäskös olla kiitollinen? Tottakai, vastaankin ihan ite.
Kiitos myös sulle etsinnästä.
Vaihteluhan aina virkistää, ehkä sinunkin mielestäsi on kiva olla vähän aikaa Vegetaleksena? - vegetales
tiiustelen kirjoitti:
"että uusi ei ole sen kummempi..ko? :D
Minkähän vuoksi näkevät niin paljon vaivaa, pitäskös olla kiitollinen? Tottakai, vastaankin ihan ite.
Kiitos myös sulle etsinnästä.
Vaihteluhan aina virkistää, ehkä sinunkin mielestäsi on kiva olla vähän aikaa Vegetaleksena?että toimii - muulla niin väliä :)
Palaute on saattanut olla sen verran voimakkaan oloista että
jotain oli kaiketi keksittävä?
Jo ihan firman maineenkin vuoksi :)
Enpä ole ollut kovin hanakka vaihtamaan nikkiä, vaan kyllähän
uusi, toisen avittamana ja itse hyväksymänä on ihan hieno
juttu.
Ja voihan sitä olla Vegetaleksena vaikka alinomaan :) - tiiustelen
vegetales kirjoitti:
että toimii - muulla niin väliä :)
Palaute on saattanut olla sen verran voimakkaan oloista että
jotain oli kaiketi keksittävä?
Jo ihan firman maineenkin vuoksi :)
Enpä ole ollut kovin hanakka vaihtamaan nikkiä, vaan kyllähän
uusi, toisen avittamana ja itse hyväksymänä on ihan hieno
juttu.
Ja voihan sitä olla Vegetaleksena vaikka alinomaan :)että toimii!
Nikin vaihdoksista sinänsä, jostain kumman syystä olen kuvitellut sinut myös Luotain-56:ksi?
Noinkin hyvä nikki, hupaisine kirjoituksineen, kannattaisi rekata - ehkä onkin..en tarkistanut.
Sopiihan sulle näpsästi tuo vegetaleskin, kuvitat vaan profiilin jollain muulla kuin vihanneksella. :D
Tässä sadetta katsellessa mietiskelen. - vegetales
tiiustelen kirjoitti:
että toimii!
Nikin vaihdoksista sinänsä, jostain kumman syystä olen kuvitellut sinut myös Luotain-56:ksi?
Noinkin hyvä nikki, hupaisine kirjoituksineen, kannattaisi rekata - ehkä onkin..en tarkistanut.
Sopiihan sulle näpsästi tuo vegetaleskin, kuvitat vaan profiilin jollain muulla kuin vihanneksella. :D
Tässä sadetta katsellessa mietiskelen.jotenkin, siitä sen enempää :))
Kuvittelut sinänsä - mitäpä järkeä olisi kuleksia tutussa seurassa tuntemattomana
joten ainakin pieni vinkki edellisestä on poikaa :)
Ja todellakin - uuteen nikkiin pitäisi löytää kuva,vaan minkäs teet kun tuntuu
niin vaikealta? - tiiustelen
vegetales kirjoitti:
jotenkin, siitä sen enempää :))
Kuvittelut sinänsä - mitäpä järkeä olisi kuleksia tutussa seurassa tuntemattomana
joten ainakin pieni vinkki edellisestä on poikaa :)
Ja todellakin - uuteen nikkiin pitäisi löytää kuva,vaan minkäs teet kun tuntuu
niin vaikealta?kuin haluaisit pikkiriikkisen roikuskella entisessä nikissäsi, ovelasti piilottelit "edelliseen poikaan". :D
Teinpä työtä käskettyä etsiskellen kuvia joiden laillisuudesta ei harmainta aavistusta, mutta muuten vois sopia vähemmän vegaaniin imagoon? Tai miksei siihenkin.
Kokeilen linkittää, saapi nähä kuin käy.
http://cliparts.toutimages.com/civilisations/western/039.gif - vegetales
tiiustelen kirjoitti:
kuin haluaisit pikkiriikkisen roikuskella entisessä nikissäsi, ovelasti piilottelit "edelliseen poikaan". :D
Teinpä työtä käskettyä etsiskellen kuvia joiden laillisuudesta ei harmainta aavistusta, mutta muuten vois sopia vähemmän vegaaniin imagoon? Tai miksei siihenkin.
Kokeilen linkittää, saapi nähä kuin käy.
http://cliparts.toutimages.com/civilisations/western/039.gifVarsin osuvan löysitkin :)
Ennenhän sitä palstalla paljonkin paljuteltiin, ja useinmiten suuremmalla porukalla.
Nyt kun on uusi nikki, joutuuhan sitä todellakin kylpemään noin yksistään,
ainakin aluksi :)
Ja kuten sanoin, vanhempikin versio on käytössä edelleen :) - tiiustelen
vegetales kirjoitti:
Varsin osuvan löysitkin :)
Ennenhän sitä palstalla paljonkin paljuteltiin, ja useinmiten suuremmalla porukalla.
Nyt kun on uusi nikki, joutuuhan sitä todellakin kylpemään noin yksistään,
ainakin aluksi :)
Ja kuten sanoin, vanhempikin versio on käytössä edelleen :)yksinäs polskutella siellä, noi buutsit ei oikein näytä omiltas? :D
Muuten vaan...... - Satutätix
vegetales kirjoitti:
jotenkin, siitä sen enempää :))
Kuvittelut sinänsä - mitäpä järkeä olisi kuleksia tutussa seurassa tuntemattomana
joten ainakin pieni vinkki edellisestä on poikaa :)
Ja todellakin - uuteen nikkiin pitäisi löytää kuva,vaan minkäs teet kun tuntuu
niin vaikealta?hauska kuva sulla profiilissasi. :)
- vegetales
Satutätix kirjoitti:
hauska kuva sulla profiilissasi. :)
taitaa olla :)
Tiedustelu toimi hyvin. - vegetales
tiiustelen kirjoitti:
yksinäs polskutella siellä, noi buutsit ei oikein näytä omiltas? :D
Muuten vaan......yleensäkin väkeä "oli" ja paljon.
Vois olla vieläkin :)
- Masse setä
Ensinnäkin kaikki ei tykkää omasta profiilista, jos sen sattuu näkemään vaikka jossain pikkujouluvalokuvakimarassa. Toki kannattaa tulla maanantaina töihin hyvissä ajoissa ja ottaa epäaidot kuvat pois ihan itse, ennen kuin kukaan kerkiää.
Toiseksi... Nyt kyllä ajatus lähti harhailemaa siinä määrin ydinkysymyksiin, että täytyy pyytää selvityksiä ja pistää valtion koneisto käymään. Syntyneellä lämmöllä voitaisiin ehkä korvamerkitä korvasienet.- tiiustelen*
Massi-setä, ettei ajatuksen ydin karkaa voimalasta! :)
http://cliparts.toutimages.com/metiers/voyages/016.gif
- Puhurix
Mikä vegetale?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262233
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161554Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333893