Sepittelyn vaikeudesta

A.E.A.

Eilispävän kirjoitukset ovat hyvä esimerkki siitä miten vaikea on keksiä satujen ja tarujen pohjalta maailmanselitys, joka pysyisi loogisena kokonaisuutena.

Otetaan kaksi jb:n eilen(kin) esittämää väitettä:
1. Hyttyset ovat imeneet verta niin kauan kun hyttysiä on ollut - eli hänen käsityksensä mukaan jo paratiisissa
2. Paratiisissa eläimet eivät tappaneet toisiaa, vaan ns. petoeläimet söivät vain itsestään kuolleita raatoja.

Mitä nämä kaksi tarkoittavat yhdessä? Tyypillinen hyttynen lisääntyy kolmen viikoin välein ja munii n. 300 munaa. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Tämä siis tarkoittaa, että yksi hyttyspari tuottaa vuodessa hyttysmäärän, jonka paino on 10^30 tonnia (yksi hyttynen 1g). Näitä hyttysiä tai niiden toukkia ei siis kukaan syö joten kasvu jatkuu eksponentiaalisena rajoittavana tekijänä vain lämminveristen veri.

Eli kalpean aavistuksen paratiisin olosuhteista saa, kun menee lappiin pahimpaan räkkä-aikaan. Ja Aadam ja Eeva kulkivat sielä alasti. Ei ihme, että halusivat lisää tietoa ja ymmärrystä.

Samanlaisia ja vielä jyrkempiä laskelmia voi tehdä kirvoista, torakoista, hiiristä, rotista, kaneista jne jne. Kasveilla ei kaiken järjen mukaan mennyt kovin hyvin, vaikka mielikuva paratiisista liittyy puutarhamaiseen vehreyteen.

Paratiisisaduilla päästään samanlaisiin loogisiin mahdottomuuksiin, kuin Nooa-sadulla.

6

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20

      Mitä me tästä opimme?

      Ainakin sen, että kreationistilla pitää olla erittäin hyvä muisti, koska muuten ei muista mitä tuli edellispäivänä tai viimeviikolla valehdeltua.
      Sen lisäksi riittävän vilkas mielikuvitus, että pystyy keksimään uusia selityksiä edellisten selitysten päälle. Niiden olisi tietysti hyvä olla sellaisia, että ne eivät kumoa niitä edellisiä. Tämä näillä kevyen sarjan kreationisteilla usein unohtuu. Sekös meitä muita naurattaa. ;)

      Kyllä totuudessa pysyminen on paljon helpompaa. Senhän kaikki palstan lukijat ovat jo huomanneet.

    • Pitää myös muistaa, että paratiisissa olleet hyttyset olivat baramineja - rappeutumattomia superhyttysiä. Niiden koko ja ominaisuudet olivat täydellisen verenimijän tarkoitukseen TaikaJimi itse pohjattomassa rakkaudessaan luonut. Osa vieläpä kantoi mukanaaan täydellisiä, rappeutumattomia Plasmodium-superloisia joiden aiheuttamaan infernaaliseen tuskaan verrattuna nykyinen malaria on kuin pikkuinen kausinuha.

      • jb, tänne poika!

        Hyttysbaramini oli varmaan vänkä otus. Ehkä jb tulee kohta kertomaan, kuinka superhyttynen porautui kallioon, imi entsymaattisesti sulattamaansa mineraalimassaa ja paskoi kettinkiä. eikä ihan mitä tahansa ketjua, vaan stainless steel ja oli vielä hitsannut liitokset takapuolessaan niin että kestää vetää stegosaurusta perässään.


      • jb, tänne poika! kirjoitti:

        Hyttysbaramini oli varmaan vänkä otus. Ehkä jb tulee kohta kertomaan, kuinka superhyttynen porautui kallioon, imi entsymaattisesti sulattamaansa mineraalimassaa ja paskoi kettinkiä. eikä ihan mitä tahansa ketjua, vaan stainless steel ja oli vielä hitsannut liitokset takapuolessaan niin että kestää vetää stegosaurusta perässään.

        ja sitteku sitä laittoo kaksinkerroin, niin sitä ketjua voi käyttää t-reksin liekanaruna...


    • ininää

      ei ole tyypillisesti 1 g vaan muutamia milligrammoja. Ei se laskutoimitus siitä yhtään muutu suopeammaksi, ja ties vaikka silloiset superhyttyset olisivat olleetkin grammaisia.

      • A.E.A.

        Täytyy tunnustaa, että hyttysen paino oli ihan oma arvaukseni perustuen siihen, että hyttynen (tai joku laji niistä) voi kuitenkin imeä kerralla yli 1g verta. Mutta ilmeisesti verta menee "kuivapainoon" nähden monenkertaisesti.

        Suuruusluokasta tässä kuitenkin oli kyse. Jos 10^30 tonnia hyttysiä ei synny vuodessa, niin sitten vähän pitemmässä ajassa, koska kasvu on kuitenkin eksponentiaalista ja hyttysten määrä 150-kertaistuu 3 viikon välein.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      266
      10746
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      405
      2934
    3. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      92
      1678
    4. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      87
      1671
    5. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      80
      1496
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      64
      1409
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1379
    8. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      58
      1353
    9. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      102
      1294
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1196
    Aihe