Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri: sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla..1.Tim.6:10
Mistä sitten epäraamatullinen lapsikasteteologia on peräisin? Sen alku on Baabelin tornista, jossa Semiramus kehitti maailman ensimmäisen väärän uskonnolisen järjestelmän.ns. Baabelin äiti-lapsi-kultin, johon kuului myös puhdistus synneistä veden vihmonnan kautta. Tämän Baabelin uskonnon oppi sekoittui ensimmäisten vuosisatojen aikana Kristinuskoon lapsikasteen muodossa. Ensimmäisellä vuosisadalla, apostolisen alkuseurakunnan aikana, lapsikastetta ei tunnettu eikä sitä ole Raamatussa. kaivaukset ovat osoittaneet, että ensimmäisen vuosisadan seurakuntien kokoontumistilojen yhteydessä olivat upotuskastealtaat. Tälläisen altaan voi nähdä,esim Turkissa Efeson seurakunnan raunioilla. Perimätiedon mukaan apostoli Johannes toimi täällä ensimäisen vuosisadan lopulla.
Miksi sitten ei suuret kirkkokunnat eivät voi luopua epäraamatullisesta lapsikaste/vauvakaste opistaan. KYSE on rahasta. suomessa liitetään vauva seurakuntaan,kirkkolisveron maksaja..jos luovutaan kasteesta, niin koko luterilainen järjästelmä romahtaa.
Lapsikasteteologia-Baabelin oppi
1
242
Vastaukset
RE: Lapsikasteteologia-Baabelin oppi
Asia aivan oikein kirjoitettu, samaa mieltä kanssasi!
Mutta minkäs sitä tuolle porttokirkolle mahtaa?
Siellä ei kunnioiteta Jumalan Sanaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157