Navitaksesta on lähdössä yrityksiä pois, neuvottelevat jo siirtymisestä.
NAVITAS
104
2642
Vastaukset
- Työn perässä mennään
Suuntana Kuopio, olipa yllätys :)
- ???
Mikä yritys?
- Varkkila
??? kirjoitti:
Mikä yritys?
Luultavasti, muuten olisi koko talo tyhjä, jos molemmat lähtisi :)
- ??
Varkkila kirjoitti:
Luultavasti, muuten olisi koko talo tyhjä, jos molemmat lähtisi :)
Onkos siellä muita suurempia kuin Andritz ja Pöyry?
- Työn perässä mennään
"Kuka on käynyt kirjoittelemassa tällaisista asioista nettiin?" kysyttiin eilen kokouksessa. "Ei näistä saa huudella".
Minä en tuota ymmärrä. Ensin ilmoitettiin selkeästi esimerkiksi minulle, että 1.xkuuta.2011 on työpisteeni 75km pohjoisen suuntaan. Sitten asiasta ei saa keskustella.
Miksi näistä asioista on Varkaudessa vaikea puhua? Olen asunut kaupungissa kohta viitisen vuotta ja en vieläkään ymmärrä miksi on hankalaa puhua itsestäänselvistä asioista ts. kaupungin hitaasta taantumisesta. Tuskin se kenenkään tietoinen halu on ajaa kaupunkia alas, elämme vain aikoja jotka eivät tue Varkauden tyyppisten kaupunkien kasvua. Ei muuttaminen kivaa ole, mutta sinne mennään missä työ on. Ehkä tämä on 2000-lukua ja tällainen ajatusmalli on vaikea sulattaa syntyjään Varkautelaisen henkilön. - ???
Työn perässä mennään kirjoitti:
"Kuka on käynyt kirjoittelemassa tällaisista asioista nettiin?" kysyttiin eilen kokouksessa. "Ei näistä saa huudella".
Minä en tuota ymmärrä. Ensin ilmoitettiin selkeästi esimerkiksi minulle, että 1.xkuuta.2011 on työpisteeni 75km pohjoisen suuntaan. Sitten asiasta ei saa keskustella.
Miksi näistä asioista on Varkaudessa vaikea puhua? Olen asunut kaupungissa kohta viitisen vuotta ja en vieläkään ymmärrä miksi on hankalaa puhua itsestäänselvistä asioista ts. kaupungin hitaasta taantumisesta. Tuskin se kenenkään tietoinen halu on ajaa kaupunkia alas, elämme vain aikoja jotka eivät tue Varkauden tyyppisten kaupunkien kasvua. Ei muuttaminen kivaa ole, mutta sinne mennään missä työ on. Ehkä tämä on 2000-lukua ja tällainen ajatusmalli on vaikea sulattaa syntyjään Varkautelaisen henkilön.No nyt kun kerta anonyymina pystyt kirjoittamaan, niin kerro ihmeessä mistä yrityksestä on kyse.
- valtuutettuja viedää
Kiittäkää A.Hahtalaa demareita ja nykyhallitusta J.Kurosineen
- jokuvaanj
Työn perässä mennään kirjoitti:
"Kuka on käynyt kirjoittelemassa tällaisista asioista nettiin?" kysyttiin eilen kokouksessa. "Ei näistä saa huudella".
Minä en tuota ymmärrä. Ensin ilmoitettiin selkeästi esimerkiksi minulle, että 1.xkuuta.2011 on työpisteeni 75km pohjoisen suuntaan. Sitten asiasta ei saa keskustella.
Miksi näistä asioista on Varkaudessa vaikea puhua? Olen asunut kaupungissa kohta viitisen vuotta ja en vieläkään ymmärrä miksi on hankalaa puhua itsestäänselvistä asioista ts. kaupungin hitaasta taantumisesta. Tuskin se kenenkään tietoinen halu on ajaa kaupunkia alas, elämme vain aikoja jotka eivät tue Varkauden tyyppisten kaupunkien kasvua. Ei muuttaminen kivaa ole, mutta sinne mennään missä työ on. Ehkä tämä on 2000-lukua ja tällainen ajatusmalli on vaikea sulattaa syntyjään Varkautelaisen henkilön.ainakin noista kannanotoista paatellen
- Erkkilä
jokuvaanj kirjoitti:
ainakin noista kannanotoista paatellen
Todennäköisesti Pöyry. Andritz ei ainakaan...
...vielä tässä vaiheessa. - Varkkila
valtuutettuja viedää kirjoitti:
Kiittäkää A.Hahtalaa demareita ja nykyhallitusta J.Kurosineen
Vaikka Truuno on kyllä sitä mieltä, että Kuopio on joku vanhan vihtahousun keksintö ja Katainen olisi se vihtahousu ihan ite. Kaikki paha tulee siis Kuopion suunnasta sanoo Truuno aka Water haloo....
Odottelen kovasti niitä Varkauden Kaupungin uusia visioita, joita Truuno lupaili avauksessaan....Pelkään pahoin, että olet oikeassa noista takauksista ja osa lankeaa maksuun. - Varkkila
Työn perässä mennään kirjoitti:
"Kuka on käynyt kirjoittelemassa tällaisista asioista nettiin?" kysyttiin eilen kokouksessa. "Ei näistä saa huudella".
Minä en tuota ymmärrä. Ensin ilmoitettiin selkeästi esimerkiksi minulle, että 1.xkuuta.2011 on työpisteeni 75km pohjoisen suuntaan. Sitten asiasta ei saa keskustella.
Miksi näistä asioista on Varkaudessa vaikea puhua? Olen asunut kaupungissa kohta viitisen vuotta ja en vieläkään ymmärrä miksi on hankalaa puhua itsestäänselvistä asioista ts. kaupungin hitaasta taantumisesta. Tuskin se kenenkään tietoinen halu on ajaa kaupunkia alas, elämme vain aikoja jotka eivät tue Varkauden tyyppisten kaupunkien kasvua. Ei muuttaminen kivaa ole, mutta sinne mennään missä työ on. Ehkä tämä on 2000-lukua ja tällainen ajatusmalli on vaikea sulattaa syntyjään Varkautelaisen henkilön.1. Ole positiivinen, mitkään ongelmat eivät vaadi ratkaisua, vaan ne ovat vain uusi portti tulevaisuuteen.
2. Kaikki paha tulee Kuopion suunnasta ja vähän kanssa Joroisista.
3. Tehtaat eivät voi lopettaa (tämä virsi jo v. 2002 ), koska niihin on investoitu niin paljon.
4. Tehtaat ei haise Kommilassa, vaan enimmäkseen juuri niinku Taulumäellä.
5. Kannattaa ostaa asunto Kommilasta heti, koska ne viedäään käsistä. Kommilassa ei haise.
6. Asuntojen hintataso on nyt alhaisimmillaan (tämä virsi jo v. 2005 lähtien)
7. Asuntojen hinnat ei todellakaan voi enää siis laskea alemmas...Ei ainakaan Kommilassa.
8. Kohta tulee rikkaiden eläkeläisten tsunami, joka ostaa kaiken pois täältä.
9. Kohta tänne rakennetaan kaikkien aikojen kauppakeskus..Suorastaan maailman suurin.
10. Tehtaat ei voi lopettaa ja jos ne nyt sattumalta lopettaa, niin se on vain uusi portti tulevaisuuteen...Hetkinen tää juttu tuli jo, toistanko itseäni...Ei, toistan vaan yleistä mantraa yltiöpositiivisille ihmisille.
11. Kaupungin hallinnon päätökset tehdään vain ja ainoastaan kaupunkilaisten hyvinvointia ajatellen.
Kyselit, mikä se mahtaa olla syynä tuollaiseen salailuun, niin olisiko kohta 1. sellainen. Mitään negatiivista ei siis voi tapahtua ja jos alkaa tapahtua, niin on syytä salata se viimeiseen asti, ettei kukaan voi tehdä mitään vähentääkseen ongelmia. - %kake
Varkkila kirjoitti:
1. Ole positiivinen, mitkään ongelmat eivät vaadi ratkaisua, vaan ne ovat vain uusi portti tulevaisuuteen.
2. Kaikki paha tulee Kuopion suunnasta ja vähän kanssa Joroisista.
3. Tehtaat eivät voi lopettaa (tämä virsi jo v. 2002 ), koska niihin on investoitu niin paljon.
4. Tehtaat ei haise Kommilassa, vaan enimmäkseen juuri niinku Taulumäellä.
5. Kannattaa ostaa asunto Kommilasta heti, koska ne viedäään käsistä. Kommilassa ei haise.
6. Asuntojen hintataso on nyt alhaisimmillaan (tämä virsi jo v. 2005 lähtien)
7. Asuntojen hinnat ei todellakaan voi enää siis laskea alemmas...Ei ainakaan Kommilassa.
8. Kohta tulee rikkaiden eläkeläisten tsunami, joka ostaa kaiken pois täältä.
9. Kohta tänne rakennetaan kaikkien aikojen kauppakeskus..Suorastaan maailman suurin.
10. Tehtaat ei voi lopettaa ja jos ne nyt sattumalta lopettaa, niin se on vain uusi portti tulevaisuuteen...Hetkinen tää juttu tuli jo, toistanko itseäni...Ei, toistan vaan yleistä mantraa yltiöpositiivisille ihmisille.
11. Kaupungin hallinnon päätökset tehdään vain ja ainoastaan kaupunkilaisten hyvinvointia ajatellen.
Kyselit, mikä se mahtaa olla syynä tuollaiseen salailuun, niin olisiko kohta 1. sellainen. Mitään negatiivista ei siis voi tapahtua ja jos alkaa tapahtua, niin on syytä salata se viimeiseen asti, ettei kukaan voi tehdä mitään vähentääkseen ongelmia."Mitään negatiivista ei siis voi tapahtua ja jos alkaa tapahtua, niin on syytä salata se viimeiseen asti, ettei kukaan voi tehdä mitään vähentääkseen ongelmia".
- VN77e
jokuvaanj kirjoitti:
ainakin noista kannanotoista paatellen
http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/10/poyry_aloittaa_2_500ta_ihmista_koskevat_yt-neuvottelut_2057599.html
Kuopion saaristokaupungissa näyttää olevan hyvin tarjolla asuntoja. Alue vaikutti lapsiperheelle sopivalta. Kiitos Varkaus, mukavaa on ollut, nyt on aika siirtyä eteenpäin.
- ekiaa
vielä navitas kolmonen ja hulppea parkkitalo. Kaikki suunniteltu jo valmiiksi,
liikenneyympyrää myöten.- Varkkila
varmasti jossain päin maailmaa, mutta suuruuden tavoittelu Varkaudessa alkaa olla jo ihan omaa luokkaansa. Luultavasti olet oikeassa ja kaikki nuo vielä tullaan rakentamaan....
- tietoa on
Varkkila kirjoitti:
varmasti jossain päin maailmaa, mutta suuruuden tavoittelu Varkaudessa alkaa olla jo ihan omaa luokkaansa. Luultavasti olet oikeassa ja kaikki nuo vielä tullaan rakentamaan....
Ei navitaksesta ole lähdössä pois yhtään yritystä! Nyt vaan joku haluaa mustamaalata navitasta! Näin se vaan on! Ja tyhmät tynnyrit jatkavat tietämättöminä toisten pähkäilyjä. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET USKOKO TÄLLAISTA PASKAN JAUHAMISTA!!!!
- 2+11=13
tietoa on kirjoitti:

Se koira älähtää johon........
- Varkkila
tietoa on kirjoitti:
Ei navitaksesta ole lähdössä pois yhtään yritystä! Nyt vaan joku haluaa mustamaalata navitasta! Näin se vaan on! Ja tyhmät tynnyrit jatkavat tietämättöminä toisten pähkäilyjä. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET USKOKO TÄLLAISTA PASKAN JAUHAMISTA!!!!
Ei kai se sinusta ole kiinni, lähteekö joku yritys vai ei?
- di/68
Varkkila kirjoitti:
Ei kai se sinusta ole kiinni, lähteekö joku yritys vai ei?
on ja emme ole ainoita.
- Varkkila
di/68 kirjoitti:
on ja emme ole ainoita.
hermostuttavan toisia tuollainen asia...Niinku tää "tietoa on" tyyppi tuossa raivosi äsken :)
- %kake
Varkkila kirjoitti:
hermostuttavan toisia tuollainen asia...Niinku tää "tietoa on" tyyppi tuossa raivosi äsken :)
navitakseen lisää, koska NAVITAS KEHITYS Oy palkkaa koko ajan lisää työntekijöitä. Miten
tallainen yritys ylipäänsä piti tekohengittää taas käyntiin, jo haudatun kehittämisyhtiön rauniolle.
Olen seurannut heidän tekemisiään aitiopaikalta ja ihmettelen mihin tallaisia työntekijöitä tarvitaan. Verorahoilla pyörivä yritys ei ole saanut mitään aikaan koko olemassa olonsa aikana,
tai onhan ne saaneet kulumaan miljoonia omiin palkkoihinsa ja jatkuvaan matkusteluun. - uusi valtuutettu
%kake kirjoitti:
navitakseen lisää, koska NAVITAS KEHITYS Oy palkkaa koko ajan lisää työntekijöitä. Miten
tallainen yritys ylipäänsä piti tekohengittää taas käyntiin, jo haudatun kehittämisyhtiön rauniolle.
Olen seurannut heidän tekemisiään aitiopaikalta ja ihmettelen mihin tallaisia työntekijöitä tarvitaan. Verorahoilla pyörivä yritys ei ole saanut mitään aikaan koko olemassa olonsa aikana,
tai onhan ne saaneet kulumaan miljoonia omiin palkkoihinsa ja jatkuvaan matkusteluun.yhteisö tämä Navitas kehitys. Sieltä ei saa
mitään tietoa edes valtuutettu. - navitas
uusi valtuutettu kirjoitti:
yhteisö tämä Navitas kehitys. Sieltä ei saa
mitään tietoa edes valtuutettu.että yhtään yritystä ei ole lähdössä pois navitaksesta! joten lopettakaa paskanjauhaminen ÄÄLIÖT!!! Tieto on tullut "sisäpiiristä"
- Varkkila
uusi valtuutettu kirjoitti:
yhteisö tämä Navitas kehitys. Sieltä ei saa
mitään tietoa edes valtuutettu.Pakko on virkatietä tehtyyn pyyntöön tulla virallinen vastaus...Katsoppas, kun viran puolesta eivät voi kyselyyn jättää vastaamatta, kun rapsahtaa virkavirhe. Ja toisaalta eivät ole halukkaita valehtelemaankaan, kun taas rapsahtaa virkavirhe...Tiedot löytyy, kun niiden on pakko löytyä. Se on eri asia, jos vähän käytävillä ja puhelimessa kyselee...Ei sellaiseen saa rehtiä vastausta...Tee virallinen tiedustelu.
- Varkkila
navitas kirjoitti:
että yhtään yritystä ei ole lähdössä pois navitaksesta! joten lopettakaa paskanjauhaminen ÄÄLIÖT!!! Tieto on tullut "sisäpiiristä"
tosi pahasti jotakin taas...Mitä se sinua liikuttaa, lähteekö sieltä vai ei. Sun sisäpiiri ei ole niin hyvä, kuin mun sisäpiiri, joten otappa vähän rauhallisemmin :)
- ajettu talous kurall
%kake kirjoitti:
navitakseen lisää, koska NAVITAS KEHITYS Oy palkkaa koko ajan lisää työntekijöitä. Miten
tallainen yritys ylipäänsä piti tekohengittää taas käyntiin, jo haudatun kehittämisyhtiön rauniolle.
Olen seurannut heidän tekemisiään aitiopaikalta ja ihmettelen mihin tallaisia työntekijöitä tarvitaan. Verorahoilla pyörivä yritys ei ole saanut mitään aikaan koko olemassa olonsa aikana,
tai onhan ne saaneet kulumaan miljoonia omiin palkkoihinsa ja jatkuvaan matkusteluun. - 0=(
ajettu talous kurall kirjoitti:
painukaa jo perseeseen
- Varkkila
0=( kirjoitti:
painukaa jo perseeseen
Ei kiitos, kaada itsellesi vaan :)
- Varkkila
Nyt repesin jo aika totaalisesti. Siellä taisi jollakin pikkuisen kilahtaa ja näppis hakattiin vaihtoon...Buahahahahahahaaaaaa!
- Varkkila
Tuo käyttämäsi nikki saattaa todellakin kuvastaa kirjoittajaa...
- %kake
Varkkila kirjoitti:
Nyt repesin jo aika totaalisesti. Siellä taisi jollakin pikkuisen kilahtaa ja näppis hakattiin vaihtoon...Buahahahahahahaaaaaa!
on jollekin arka asia, jas soo,,,,,
- %kake
Varkkila kirjoitti:
Tuo käyttämäsi nikki saattaa todellakin kuvastaa kirjoittajaa...
keskustellaan siitä huomenna lisää, vai kuinka.
- Varkkila
%kake kirjoitti:
on jollekin arka asia, jas soo,,,,,
Olisiko joku hyvä sisäpiirin homma ollut tulossa, mutta julkisuus tekee nyt sitten tepposet, kun noin kiroilee ja uhkailee jopa. Eipä olisi uskonut, että noin joku kilahtaa täällä palstalla :)
- Varkkila
%kake kirjoitti:
keskustellaan siitä huomenna lisää, vai kuinka.
Toisille se on taas tuskainen päivä :)
- Ruaputtaja
Varkkila kirjoitti:
Pakko on virkatietä tehtyyn pyyntöön tulla virallinen vastaus...Katsoppas, kun viran puolesta eivät voi kyselyyn jättää vastaamatta, kun rapsahtaa virkavirhe. Ja toisaalta eivät ole halukkaita valehtelemaankaan, kun taas rapsahtaa virkavirhe...Tiedot löytyy, kun niiden on pakko löytyä. Se on eri asia, jos vähän käytävillä ja puhelimessa kyselee...Ei sellaiseen saa rehtiä vastausta...Tee virallinen tiedustelu.
Varkkila, tuossa tuli aikahyvin selville että tee virallinen kysely. Kenelle se tehdään? Navitas kehitys on konsulttiyhtiö jolta kaupunki ostaa palvelut. Juuri siksihän on perustettu tuo Navitas. Ettei tarvitse jokaisen valtuutetun kyselyihin vastata. Samoin kuin muutkin kaupungin yhtiöt. Mitä järkeä on muuten pyörittäää tällaisessa kylässä montaa päällekkäistä työllistämisprojektia. Vastaus on että rahan takia. Äkkimuutoshankeitten rahoittajat syytävät rahaa jota nämä projektivetäjät käyttävät. Piiri on sitten pieni, mihin nuo rahat menevät. Nyt näyttä olevan matkailu naapurikaupunkeihin pääasia. Valtuutettu taitaa saada tietoa samanverran kuin muutkin kuntalaiset.
- Varkkila
Ruaputtaja kirjoitti:

"Kaupunki ostaa palvelut" Palvelun tuottajat voidaan ja pitää kilpailuttaa. Ei voi olla siten, että Kaupunki ostaa itseltään palveluita kiveen hakattuun sopimukseen vedoten. Jos kerran kaupunki ostaa palveluita, niin siitä pitää tulla selvitys, mitä sillä rahalla saadaan. Eivät voi vedota salassapitopykälään, koska kaupungin rahankäytössä ei saa olla mitään salaista. Ei kaupungilla saa olla mitään salaista varjobudjettia, jolla on omat valitut rahankäyttäjät, joilla ei ole vastuuvelvollisuutta kenellekkään. Selvityspyyntö laitetaan sinne instanssiin, joka maksaa Navitas kehitykselle maksut. Jos ei tule selvitystä, niin voihan sen laittaa valtuustossa esille, jolloin se on pakko kirjata kokouspöytäkirjaan. "Valtuutettu X pyysi valtuustoa tekemään selvityksen yritys X:lle maksetuista korvauksista ja niistä asioista, joita maksetuilla rahoilla saadaan. Lisäksi valtuutettu X pyytää selvittämään, onko nuo palvelut ajantasalla ja onko mahdollista tuottaa nuo palvelut halvemmalla."
Siksi laitoin tuon Punaisen ristin esimerkin. Punaisen ristin johtokunnan mukaan "Ei havaittu mitään väärinkäytöksiä", mutta siitä huolimatta tutkinta jatkuu "virka-aseman väärinkäyttönä. Jos tulee syyte, niin siitä sitten oikeus tekee lopulta päätöksensä.
Valtuutettu on oikeutettu saamaan aina ja joka tilanteessa kirjalliseen kyselyyn vastauksen "kohtuullisessa ajassa" ja kyselyyn ei voi jättää vastaamatta, tai syyllistyy virkavirheeseen ja/tai virka-aseman väärinkäyttöön. Sill tappaa nää jutut hoidetaan ja näköjään jotakin alkaa jo tää virallisen kanavan käyttö hermostuttaa... - Ruaputtaja
Varkkila kirjoitti:
"Kaupunki ostaa palvelut" Palvelun tuottajat voidaan ja pitää kilpailuttaa. Ei voi olla siten, että Kaupunki ostaa itseltään palveluita kiveen hakattuun sopimukseen vedoten. Jos kerran kaupunki ostaa palveluita, niin siitä pitää tulla selvitys, mitä sillä rahalla saadaan. Eivät voi vedota salassapitopykälään, koska kaupungin rahankäytössä ei saa olla mitään salaista. Ei kaupungilla saa olla mitään salaista varjobudjettia, jolla on omat valitut rahankäyttäjät, joilla ei ole vastuuvelvollisuutta kenellekkään. Selvityspyyntö laitetaan sinne instanssiin, joka maksaa Navitas kehitykselle maksut. Jos ei tule selvitystä, niin voihan sen laittaa valtuustossa esille, jolloin se on pakko kirjata kokouspöytäkirjaan. "Valtuutettu X pyysi valtuustoa tekemään selvityksen yritys X:lle maksetuista korvauksista ja niistä asioista, joita maksetuilla rahoilla saadaan. Lisäksi valtuutettu X pyytää selvittämään, onko nuo palvelut ajantasalla ja onko mahdollista tuottaa nuo palvelut halvemmalla."
Siksi laitoin tuon Punaisen ristin esimerkin. Punaisen ristin johtokunnan mukaan "Ei havaittu mitään väärinkäytöksiä", mutta siitä huolimatta tutkinta jatkuu "virka-aseman väärinkäyttönä. Jos tulee syyte, niin siitä sitten oikeus tekee lopulta päätöksensä.
Valtuutettu on oikeutettu saamaan aina ja joka tilanteessa kirjalliseen kyselyyn vastauksen "kohtuullisessa ajassa" ja kyselyyn ei voi jättää vastaamatta, tai syyllistyy virkavirheeseen ja/tai virka-aseman väärinkäyttöön. Sill tappaa nää jutut hoidetaan ja näköjään jotakin alkaa jo tää virallisen kanavan käyttö hermostuttaa...Tuon saman asian voi selvityttää kuka tahansa kuntalainen. Se vaan menee niin ettei koira koiranhännälle astu. Kaupunki ostaa palvelut ja pitää yksittäiselle valtuutetulle satutunnin. Se tämä demokratia on vain siitä ihmeellinen. Enemmistöpäätöksellä voi ostaa vaikka Hyrysyssyjä. On eriasia rikollinen toiminta. Mehän äänestimme muutoksen edellisissä vaaleissa. Mikä muuttui? Navitas Oy on palkannut 12 henkilöä, eikö se ole työllistämistä? Tuollaiselta joukolta voisi jo odottaa jotakin. Ainakin soitella taas kaikki lähialueen yritykset läpi ja tehdä vierailuja eri laitoksissa. Ainoa asiakas on kaiketi Varkauden kaupunki. Pelkät Navitas Oy palkka ja vuokrakulut on jo varmasti kohtalaiset. Silti mikään ei muutu. Piiri pieni pyörii.
- Varkkila
Ruaputtaja kirjoitti:
Tuon saman asian voi selvityttää kuka tahansa kuntalainen. Se vaan menee niin ettei koira koiranhännälle astu. Kaupunki ostaa palvelut ja pitää yksittäiselle valtuutetulle satutunnin. Se tämä demokratia on vain siitä ihmeellinen. Enemmistöpäätöksellä voi ostaa vaikka Hyrysyssyjä. On eriasia rikollinen toiminta. Mehän äänestimme muutoksen edellisissä vaaleissa. Mikä muuttui? Navitas Oy on palkannut 12 henkilöä, eikö se ole työllistämistä? Tuollaiselta joukolta voisi jo odottaa jotakin. Ainakin soitella taas kaikki lähialueen yritykset läpi ja tehdä vierailuja eri laitoksissa. Ainoa asiakas on kaiketi Varkauden kaupunki. Pelkät Navitas Oy palkka ja vuokrakulut on jo varmasti kohtalaiset. Silti mikään ei muutu. Piiri pieni pyörii.
ja siinä mitataan sitten kanttia. "Tulos tai ulos" ja 12 hengellä pitää todellakin sitä tulosta alkaa tulemaan, kuten sanoit. Onko Navitas kehitys saanut aikaiseksi yhtään sellaista projektia, jossa olisi mahdollista toteuttaa kaupunginjohtajan visio "matkailun kehittämisestä Varkaudessa" yhdistyneenä uusien yritysten sijoittumiseen tänne Varkauteen?

Näissä yhtiöissä on että yhtiö näyttää tulosta jos on Hyrysyssyn ostajia. Eli kaupunki. En ole koskaan kuullut että ketään olisi saatu työllistettyä pelkästään matkailun alalle. Kaiketi suhteessa henkilökunnan määrään, työllistäminen on kautta aikain näissä projekteissa vähäistä. Onhan tosin 12 henkeä jo jonkinmoinen työllistäminen. Viimeinen yritys kai oli risteilyt Pirtinvirrasta. Siitä on muistona kaupungin maksama kallis laituri.

kaupungilla ole enää mitään muuta matkailuvalttia, kuin Mekaanisen Musiikin Museo. Siinä se sitten on kaikessa lyhykäisyydessään.
Joku yritti kerran sanailla, että "onhan meillä se Ilopisara-kylpylä, vai mikä se nyt onkaan..." Niin juuri, on todellinen kylpylä ja myyntivaltti :) - Varkkila
tietoa on kirjoitti:
Ei navitaksesta ole lähdössä pois yhtään yritystä! Nyt vaan joku haluaa mustamaalata navitasta! Näin se vaan on! Ja tyhmät tynnyrit jatkavat tietämättöminä toisten pähkäilyjä. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET USKOKO TÄLLAISTA PASKAN JAUHAMISTA!!!!
Nyt katsellaan, mitä pörssiyhtiö tekee Suomen yksiköilleen. 250 - 350 ihmistä irtisanotaan ja toimintoja keskitetään ulkomaille. Odotellaan mitä todellisuudessa tapahtuu....
- ÄÖSI
Varkkila kirjoitti:
Nyt katsellaan, mitä pörssiyhtiö tekee Suomen yksiköilleen. 250 - 350 ihmistä irtisanotaan ja toimintoja keskitetään ulkomaille. Odotellaan mitä todellisuudessa tapahtuu....
SE VOI kaikki arvata..ei tarvita odotella!!! Typerys sinäkin...Hanki ELÄMÄ!
- Varkkila
ÄÖSI kirjoitti:
SE VOI kaikki arvata..ei tarvita odotella!!! Typerys sinäkin...Hanki ELÄMÄ!
Mitä tuos sana tarkoittaa???? Seuraava lause sitten... "Se voi kaikkia arvata" Minkä SE voisi nyt sitten arvata...Ai sen ÄÖSI sanan merkityksen? Sitten tämä "Hanki elämä" En elä hangessa, enkä ajatellut sinne ihan heti siirtyä :)
Joten sellaista tällä kertaa täältä Varkaudesta...ÄÖSI ja hangella elämää :)
Ai, jos tää tosi mukava tyyppi tarkoittikin ÄO:ta eli sellaista älykkyysosamäärää, mutta ei osannut sitä omassa innostuksen puuskassaan oikein sitten selittää ja varsinkaan kirjoittaa...Ehkä se oli jotain sellaista :) Buahahahahahhahaaaaaaaaa! - Virikkilä;)
Varkkila kirjoitti:
Mitä tuos sana tarkoittaa???? Seuraava lause sitten... "Se voi kaikkia arvata" Minkä SE voisi nyt sitten arvata...Ai sen ÄÖSI sanan merkityksen? Sitten tämä "Hanki elämä" En elä hangessa, enkä ajatellut sinne ihan heti siirtyä :)
Joten sellaista tällä kertaa täältä Varkaudesta...ÄÖSI ja hangella elämää :)
Ai, jos tää tosi mukava tyyppi tarkoittikin ÄO:ta eli sellaista älykkyysosamäärää, mutta ei osannut sitä omassa innostuksen puuskassaan oikein sitten selittää ja varsinkaan kirjoittaa...Ehkä se oli jotain sellaista :) Buahahahahahhahaaaaaaaaa!SE VOISI olla esimerkiksi lyhenne sanoista STORA ENSO.... Sitä paljon käytetään nettinikkari Varkkila...voi se tarkoittaa jotain muutakin;)! ÄÖSI on "vertauskuvallinen sana" siitä että sinun jos kenen kannattaisi se selvittää, hah. "Hanki" on imperatiivi muoto sanasta "Hankkia". Tässä sinulle pari selvennystä KUN et oiekein ymmärtänyt! Ja jos KUOPIO pitää sisällään moisia ihmisiä kun sinä niin harkitsenmpa uudelleen sitäkin kaupunkia....naurettavaa!
- Varkkila
Virikkilä;) kirjoitti:
SE VOISI olla esimerkiksi lyhenne sanoista STORA ENSO.... Sitä paljon käytetään nettinikkari Varkkila...voi se tarkoittaa jotain muutakin;)! ÄÖSI on "vertauskuvallinen sana" siitä että sinun jos kenen kannattaisi se selvittää, hah. "Hanki" on imperatiivi muoto sanasta "Hankkia". Tässä sinulle pari selvennystä KUN et oiekein ymmärtänyt! Ja jos KUOPIO pitää sisällään moisia ihmisiä kun sinä niin harkitsenmpa uudelleen sitäkin kaupunkia....naurettavaa!
Mene vain Kuopioon ostamaan Ikeasta laadukkaita tuotteita, kun se avataan :)
ÄÖSI on on vertauskuvallinen sana...Onpa tosiaan vertauskuvallinen...Hohhoijaa...
Hanki elämä...En siis oikein ymmärtänyt, että kyseessä ei ollutkaan lumihanki. Mistähän moinen virhe nyt sinne pujahti :)
Miksi et muuten käytä omaa rekattua nikkiäsi? Pelkäätkö, että se jotenkin ryvettyy? - Varkkila
tietoa on kirjoitti:
Ei navitaksesta ole lähdössä pois yhtään yritystä! Nyt vaan joku haluaa mustamaalata navitasta! Näin se vaan on! Ja tyhmät tynnyrit jatkavat tietämättöminä toisten pähkäilyjä. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET USKOKO TÄLLAISTA PASKAN JAUHAMISTA!!!!
Niin katsellaan missä kohtaa tätäkin ketjua sitä paskaa jauhettiin...
- huhu kertoo
Varkkila kirjoitti:
Olisiko joku hyvä sisäpiirin homma ollut tulossa, mutta julkisuus tekee nyt sitten tepposet, kun noin kiroilee ja uhkailee jopa. Eipä olisi uskonut, että noin joku kilahtaa täällä palstalla :)
itse kh/pj. On kuulemma kaupunginjohtajaksikin halukkuuden ilmaissut puoluetoverilleen rantasaunalla ;)
- superkorvat^
Lähiaikoina saamme lukea lehdestä mielenkiintoisia uutisia.
tsuparille vinkki: Laita siihen liikenneympyrän keskelle iso hautakynttilä-patsas. Se symbolisoi hienosti kuolevan kaupungin tilaa. Haapalasta tulee aavekaupungin serihvi, oikea Klint Eastvood... - syrjäinen kaupunki
koko Navitas. Jos edes olisivat jättäneet siihen yhteen! Kukaan ei ollut ottanut huomioon Storan alasajoa. Olisivat vähän odotelleet sen kakkosen kanssa. Asuin aikoinaan Päiviönsaarella, kun Navitakseen alkoi tulla firmoja. Taisi kokonaista pari kappaletta olla siinä vaiheessa kun muutin pois. Toistan vielä, kuka ihmeessä mahtaa olla siellä Varkaudessa se suuruudenhullu ihminen, joka tämmöisiä päätöksiä tehtailee? Edes biodiesel ei tule Varkauteen, on liian syrjässä! Olisi tietysti ollut hyvä, jos olisi tullut. Tunnen lukkarinrakkautta Varkauteen, vaikka en siellä enää asukaan. Mutta poikani asuu!
- Varkkila
jos yritykset pysyisivät, mutta katselin tuossa noita Kaupungin yhtiöitä ja ongelmana alkaa olla se, että kaupungista on tullut itse osakeyhtiöitten rypäs, jolla on paljon velkaa noiden yhtiöiden kautta. Jos ne muuttavat pois tai lopettavat toimintansa, jää meille kaupunkilaisille jälleen kerran paljon maksettavaa tuota kautta. Moni tietysti ajattelee, että miksipä ne täältä mihinkään muuttaisivat, mutta tulosta on tehtävä ja majapaikka siirtyy todella helposti pois vuokrahalleista...Toinen lukunsa on sitten se, jos yritys lopettaa kokonaan toimintansa, niinkuin kävi viime lamassa monelle.
- Ruaputtaja
voivat olla Varkautelaisia. Se saattaa olla enemmän kuin yksi laitos. Mutta eihän ole kirkossa kuuluutettu tuleeko koko laitosta milloinkaan.
Mun on pakko kertoa sulle tosiasia. Jos sulla on yritys ja sulla on tarvetta laajentua niin missä muualla se olisi tuottoisempaa kuin Varkaudessa. Täällä saat kaikki mahdolliset tuet. Kataisen tukea lukuunottamatta. Sano minun sanoneen että Kuopio kaatuu Kataisen mukana kun maakunta "kyrpiintyy" sen tekemisiin ja ne alkaa boikotoida Kuopiota. Navitas on kuin kaupunki pienoiskoossa yrityksiä tulee ja lähtee. Ainoa mikä siinä on poikkeavaa niin se laajenee ja sille ei edes Varkkila voi mitään.
- Varkkila
"Yrityksiä tulee ja menee.." No tottakai niitä tulee ja menee. Ongelmana tässä kuviossa vain on, että tuleeko niitä riittävästi ja onko tuo osakeyhtiöiden perustaminen kaupungille oikeasti tuottoisaa toimintaa. Siellä on vaikka mitä projektiyhtiötä jo pystyssä ja kaupunki on pääomistajana...Siitä seuraa se, että veronmaksajatovat loppujen lopuksi vastuussa takaamassa noita halli ja yrityskauppoja. Tottakai se olisi kivaa kaikille, että Varkaus voisi rakentaa omalla rahalla jokaiselle yritykselle oman hallin ja sitten ilmaiseksi antaa sen käyttöön. Olisi varmaan tulijoita vaikka kuinka paljon...Tuotot olisi sitten toinen juttu.
Sanotaan sinun sanoneen tuokin juttu Kuopiosta, ihan varmasti sanotaan, mutta ei taida meidän elinaikana kuukahtaa Varkauden tasolle Kuopio, joten pitänee liittää johonkin testamentin ehtoihin sitten. Mikä ihmeen Kuopio-kompleksi sinulla nyt on menossa. Sinne on 75 kilsaa ja sillä selvä. Haukutaan näitä Varkauden ongelmia tässä ihan rauhassa ja jos voimia riittää, niin käydään sitten Kuopion kimppuun :) - Näin on asiat.
Varkkila kirjoitti:
"Yrityksiä tulee ja menee.." No tottakai niitä tulee ja menee. Ongelmana tässä kuviossa vain on, että tuleeko niitä riittävästi ja onko tuo osakeyhtiöiden perustaminen kaupungille oikeasti tuottoisaa toimintaa. Siellä on vaikka mitä projektiyhtiötä jo pystyssä ja kaupunki on pääomistajana...Siitä seuraa se, että veronmaksajatovat loppujen lopuksi vastuussa takaamassa noita halli ja yrityskauppoja. Tottakai se olisi kivaa kaikille, että Varkaus voisi rakentaa omalla rahalla jokaiselle yritykselle oman hallin ja sitten ilmaiseksi antaa sen käyttöön. Olisi varmaan tulijoita vaikka kuinka paljon...Tuotot olisi sitten toinen juttu.
Sanotaan sinun sanoneen tuokin juttu Kuopiosta, ihan varmasti sanotaan, mutta ei taida meidän elinaikana kuukahtaa Varkauden tasolle Kuopio, joten pitänee liittää johonkin testamentin ehtoihin sitten. Mikä ihmeen Kuopio-kompleksi sinulla nyt on menossa. Sinne on 75 kilsaa ja sillä selvä. Haukutaan näitä Varkauden ongelmia tässä ihan rauhassa ja jos voimia riittää, niin käydään sitten Kuopion kimppuun :)Minua ei hetkauta suuntaan eikä toiseen vaikka navitakset tyhjenis kerralla. En tosin ole koskaan käsittänyt miksi ne seisoo siellä rannalla. Kuten ei hetkauta vaikka tehdas hiljenis ikiajoiksi. Koska tulos on sama vaikka kuinka siitä olis pahoillaan. Valta ja raha puhuu, ihmisellä ei ole siihen mitään sanottavaa. Tyytyminen on ainut.
- Varkkila
Näin on asiat. kirjoitti:
Minua ei hetkauta suuntaan eikä toiseen vaikka navitakset tyhjenis kerralla. En tosin ole koskaan käsittänyt miksi ne seisoo siellä rannalla. Kuten ei hetkauta vaikka tehdas hiljenis ikiajoiksi. Koska tulos on sama vaikka kuinka siitä olis pahoillaan. Valta ja raha puhuu, ihmisellä ei ole siihen mitään sanottavaa. Tyytyminen on ainut.
ja linjassa sen kanssa, mitä monet tuolla päättävissä asemissa olevat haluavatkin kuulla, että heidän systeemit pysyy pyörimässä. Nykyaikana se vaan ei enää ole mikään toivottu reaktio tavallisen veronmaksajan asemassa. Päättäjät, joilla on lonkerot monenlaiseen rahasalkkuun kiinni, eivät helpolla luovuta niistä. Johan se työläisten asialla oleva puheenjohtajankin tapaus valaisee. Ollaan hallintoneuvostossa ja saadaan palkkiot, mutta kokouksissa ei käydä...
- Ruaputtaja
Näin on asiat. kirjoitti:
Minua ei hetkauta suuntaan eikä toiseen vaikka navitakset tyhjenis kerralla. En tosin ole koskaan käsittänyt miksi ne seisoo siellä rannalla. Kuten ei hetkauta vaikka tehdas hiljenis ikiajoiksi. Koska tulos on sama vaikka kuinka siitä olis pahoillaan. Valta ja raha puhuu, ihmisellä ei ole siihen mitään sanottavaa. Tyytyminen on ainut.
Navitaksessa. Nyt ei vain pidä sotkea Navitas kiinteistöä, jossa toimii monia veroja maksavia toimijoita. Kiinteistön lisäkehitys sitämukaa kuin suunnittelutoimistot kehittyvät. Navitas kehitys Oy on täysin yhteiskunnan varoilla pyörivä tempputyöllistäjä. Työllistää itsensä tällähetkellä

Katselin tuosta netistä sisältöä ja onhan siellä vaikka kuinka paljon ihan oikeitakin yrityksiä ja niin pitääkin olla. Sitten siellä on kaupungin omistamat osakeyhtiöt myös hyvin edustettuina. Olisivat ne kaupungintalollekkin mahtuneet...
- JalluPP

navitakseen kaupungin omista osakeyhtiöistä. Navitakseen ei löydy uusia tulokkaita ja jollakinhan
sitä on täytettävä. - ....
Kerroppa mitä se Kuopio nyt on taas mielestäsi tehnyt? Onko se Kuopion vika, jos yritykset näkevät sen houkuttelevampana paikkana?
Mutta siis lyhyesti: mitä pahaa se Kuopio on mielestäsi tehnyt?
PS. Kysyit mikä on yritysten laajenemisen esteenä Varkaudessa. No yksi on pätevän työvoiman puute ja alueen heikko houkuttelevuus muualta päin katsottuna. - Varkkila
.... kirjoitti:
Kerroppa mitä se Kuopio nyt on taas mielestäsi tehnyt? Onko se Kuopion vika, jos yritykset näkevät sen houkuttelevampana paikkana?
Mutta siis lyhyesti: mitä pahaa se Kuopio on mielestäsi tehnyt?
PS. Kysyit mikä on yritysten laajenemisen esteenä Varkaudessa. No yksi on pätevän työvoiman puute ja alueen heikko houkuttelevuus muualta päin katsottuna.Älä kuules siinä kiusaa Truunoa. Se ihan varmasti niinku hermostuu tuosta kirjoituksesta. Jos olisit vielä maininnut Kat.... siis yhden ministerin samaan syssyyn, niin se olisi jo paukuttamassa näppiksestään nappuloita irti :)
Truuno ei ole vieläkään muuten vastannut kysymykseen noista iloisista uutisista. Kysyin, että onko nämä viimeisimmät juuri niitä uusia visioituja hyviä uutisia...Ei vaan millään vastaa :) - Citizenman
.... kirjoitti:
Kerroppa mitä se Kuopio nyt on taas mielestäsi tehnyt? Onko se Kuopion vika, jos yritykset näkevät sen houkuttelevampana paikkana?
Mutta siis lyhyesti: mitä pahaa se Kuopio on mielestäsi tehnyt?
PS. Kysyit mikä on yritysten laajenemisen esteenä Varkaudessa. No yksi on pätevän työvoiman puute ja alueen heikko houkuttelevuus muualta päin katsottuna.Toivottavasti lähtijä olisi jokin Navitaksen isoimmista firmoista. Varkauteen on todella hankala saada pätevää työvoimaa, mikä alkaa aikaa myöden syödä yrityksen kilpailukykyä. Asioita voi katsoa myös katsoa Suomen vinkkelistä eikä aina vaan Varkauden. Se, että Navitaksen verkkosivuilla on iso lista firmojen nimiä ei kerro todellisuudesta mitään. Kourallinen työntekijöitä jonkin plakaatin alla ei käytännössä ole yhtään mitään. Varsinkaan kun yritysten välillä ei tapahdu todellista yhteistyötä. Tästä korttitalosta voi ottaa kortteja pois ilman sortumisen pelkoa =).
- tieto on terästä
Citizenman kirjoitti:
Toivottavasti lähtijä olisi jokin Navitaksen isoimmista firmoista. Varkauteen on todella hankala saada pätevää työvoimaa, mikä alkaa aikaa myöden syödä yrityksen kilpailukykyä. Asioita voi katsoa myös katsoa Suomen vinkkelistä eikä aina vaan Varkauden. Se, että Navitaksen verkkosivuilla on iso lista firmojen nimiä ei kerro todellisuudesta mitään. Kourallinen työntekijöitä jonkin plakaatin alla ei käytännössä ole yhtään mitään. Varsinkaan kun yritysten välillä ei tapahdu todellista yhteistyötä. Tästä korttitalosta voi ottaa kortteja pois ilman sortumisen pelkoa =).
totuuden siementäkään. On tosi surkuhupaisaa lukea teidä "viisaiden" pähkäilyjä navitaksesta he he hee! Tosi typeriä olette he he hee! Sotkette asioita koska teiltä näyttää puuttuvan faktatieto navitaksen toiminnasta. Joten yhteenvetona olette tyhmiä!
- paljastuksia
tieto on terästä kirjoitti:

tarkoitat korruptiota et tietoa.
Navitaskehitys oy oli puolustamassa lentoliikennetukea siis Rajamäki ja Husu päällepäsmärinä taustalla on ilmailusäätiö jossa WL:n OP:n ja Kauppakamarin johtajien nimet ja nyt hinnat nousivat Finnairin toimesta.
Käsittämättömintä on, että meidät kunnanvirkamiehet pakotetaan käyttämmään Joroisen kenttää ja kalliita lentoja taksimatkoineen verovaroista. - juttu...
.... kirjoitti:
Kerroppa mitä se Kuopio nyt on taas mielestäsi tehnyt? Onko se Kuopion vika, jos yritykset näkevät sen houkuttelevampana paikkana?
Mutta siis lyhyesti: mitä pahaa se Kuopio on mielestäsi tehnyt?
PS. Kysyit mikä on yritysten laajenemisen esteenä Varkaudessa. No yksi on pätevän työvoiman puute ja alueen heikko houkuttelevuus muualta päin katsottuna.bruno ei itsekään tiedä mistä kuopiota syyttää. monesti sitä on kysytty eikä koskaan saatu vastausta. jostain vain kumpuaa suunnatonta katkeruutta ja sen bruno on päättänyt suunnata kuopioon. syytä voi vain arvailla.
- Varkkila
tieto on terästä kirjoitti:
totuuden siementäkään. On tosi surkuhupaisaa lukea teidä "viisaiden" pähkäilyjä navitaksesta he he hee! Tosi typeriä olette he he hee! Sotkette asioita koska teiltä näyttää puuttuvan faktatieto navitaksen toiminnasta. Joten yhteenvetona olette tyhmiä!
Sinä et voi tietää mitenkään, kuka täällä on ja missäkin asemassa. Luuletko todellakin, että ihmiset paljastavat tuollaisen viestisi jälkeen hermostuneena asemansa yhteisössään...Olepa aika tavalla kokematon nettikirjoittelija siinä tapauksessa. Katso, lue ja opi.
Luultavasti meidän yhteinen faktatieto Navitaksesta ylittää sinun yleisen tietämyksen asiasta, joten se siitä. Rauhoitu ja lopeta toisten kirjoittajien solvaaminen. - Yhteenvetäjä
Varkkila kirjoitti:
Sinä et voi tietää mitenkään, kuka täällä on ja missäkin asemassa. Luuletko todellakin, että ihmiset paljastavat tuollaisen viestisi jälkeen hermostuneena asemansa yhteisössään...Olepa aika tavalla kokematon nettikirjoittelija siinä tapauksessa. Katso, lue ja opi.
Luultavasti meidän yhteinen faktatieto Navitaksesta ylittää sinun yleisen tietämyksen asiasta, joten se siitä. Rauhoitu ja lopeta toisten kirjoittajien solvaaminen.On se vaan niin hienoa että täällä on yksi selvästi ylitse muiden.
- opettele ymmärtämään
juttu... kirjoitti:
bruno ei itsekään tiedä mistä kuopiota syyttää. monesti sitä on kysytty eikä koskaan saatu vastausta. jostain vain kumpuaa suunnatonta katkeruutta ja sen bruno on päättänyt suunnata kuopioon. syytä voi vain arvailla.
Navitaksesta on se, että yritys on mennyt konkurssiin!
Toinen asia joka kaikkien on syytä tiedostaa Navitas kehitys ja Navitas kiinteistöt sekä uusyrityskeskus on kaikki eri yhtiöitä.
Allaolevasta likniskä voitte itse lukemalla sen todeta, edellyttäen että ymmärrätte lukemanne tekstin!
http://www.navitas.fi/ - ----
opettele ymmärtämään kirjoitti:
Navitaksesta on se, että yritys on mennyt konkurssiin!
Toinen asia joka kaikkien on syytä tiedostaa Navitas kehitys ja Navitas kiinteistöt sekä uusyrityskeskus on kaikki eri yhtiöitä.
Allaolevasta likniskä voitte itse lukemalla sen todeta, edellyttäen että ymmärrätte lukemanne tekstin!
http://www.navitas.fi/Opettele vastaamaan oikeaan viestiin...
- -näinonnäppylät-
Ei ainoastaan varkaudesta:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20101030479- ekiaa
mistä olit saanut sisäpiiritietoa Pöyryn poistumisesta varkaudesta?
- lähipiiriläinen
ekiaa kirjoitti:
mistä olit saanut sisäpiiritietoa Pöyryn poistumisesta varkaudesta?
Tietämättömät pyörittelevät lumipalloilmiötä liikkeelle...
Pöyry ei ole lähdössä Kuopioon. Siellä on jo toimisto.
Eikä ole lähdössä Varkaudesta, ei edes Navitaksestakaan. - Jaakko He
lähipiiriläinen kirjoitti:
Tietämättömät pyörittelevät lumipalloilmiötä liikkeelle...
Pöyry ei ole lähdössä Kuopioon. Siellä on jo toimisto.
Eikä ole lähdössä Varkaudesta, ei edes Navitaksestakaan."Tietämättömät pyörittelevät lumipalloilmiötä liikkeelle..."
on lähtenyt liikkeelle jo ajat sitten ja on jo niin suuri, että sitä ei pysäytä enää mikään.
Varkaudesta on siirtynyt jo niin paljon työntekijöitä muille paikkakunnille ja perheet seuraavat heidän perässään. Varkauden väkiluku tulee tipahtamaan reilussa vuodessa alle 20 tuhannen ja jokainen
kyllä ymmärtää mitä se tarkoittaa.
Mitä taas tulee navitakseen niin sieltä on poistumassa useitakin yrityksiä ja sitä ei voi edes
"lähipiiriläinenkään" kieltää. - nyt on totuuden aika
Jaakko He kirjoitti:
"Tietämättömät pyörittelevät lumipalloilmiötä liikkeelle..."
on lähtenyt liikkeelle jo ajat sitten ja on jo niin suuri, että sitä ei pysäytä enää mikään.
Varkaudesta on siirtynyt jo niin paljon työntekijöitä muille paikkakunnille ja perheet seuraavat heidän perässään. Varkauden väkiluku tulee tipahtamaan reilussa vuodessa alle 20 tuhannen ja jokainen
kyllä ymmärtää mitä se tarkoittaa.
Mitä taas tulee navitakseen niin sieltä on poistumassa useitakin yrityksiä ja sitä ei voi edes
"lähipiiriläinenkään" kieltää.kuin Kaksi Ruusua terassilla sillä päätetään, että mitä keksitään ja kuinka saadaan valtuutettuja jymäytettyä takaamaan lainoja OY:lle ja lentoliikennetuen maksattamisesta kaupunkilaisilla.
- PyöryJ
lähipiiriläinen kirjoitti:
Tietämättömät pyörittelevät lumipalloilmiötä liikkeelle...
Pöyry ei ole lähdössä Kuopioon. Siellä on jo toimisto.
Eikä ole lähdössä Varkaudesta, ei edes Navitaksestakaan.Siitä kyse. Ei siitä, ettei jollain paikkakunnalla ole jo JP toimistoa. Keskitytään kasvukeskuksiin.
- raaka arska...
PyöryJ kirjoitti:
Siitä kyse. Ei siitä, ettei jollain paikkakunnalla ole jo JP toimistoa. Keskitytään kasvukeskuksiin.
kuopiossa ei taida onnistua sama kun varkauden jp-llä. että sinne lähtijät huom
- Virkamies;=(
raaka arska... kirjoitti:
kuopiossa ei taida onnistua sama kun varkauden jp-llä. että sinne lähtijät huom
niin siinä sitten kävi, että tulemme siirtymääm maaliskuun alussa Varkaudesta pois, lähes koko porukka ja vuoden 2011 loppuun mennessä loput. Onhan tämä ikävää, mutta työpaikka ainakin säilyy. Asunto myyntiin ja lähempää uutta etsimään.
- Varkkila
Virkamies;=( kirjoitti:

kuin toivotellaan vaan onnea jatkolle.
- 18-1
Varkkila kirjoitti:
kuin toivotellaan vaan onnea jatkolle.
toivottavasti saat asuntosi myytyä ja tietenkin kohtuuhintaan.
- kaikki menee kiinaan
18-1 kirjoitti:
toivottavasti saat asuntosi myytyä ja tietenkin kohtuuhintaan.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article307649.ece?s=r&wtm=-11072009
- jussi, jussi
kaikki menee kiinaan kirjoitti:
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article307649.ece?s=r&wtm=-11072009
kielletty puhumasta.
- täätistäkö tietää
jussi, jussi kirjoitti:
kielletty puhumasta.
onko se niin että kuopijoon mänevillä on muuttopäivä maaliskuussa ja vuoden loppuun jatkaa ne jotka ei muuta?
- Varkkila
täätistäkö tietää kirjoitti:
onko se niin että kuopijoon mänevillä on muuttopäivä maaliskuussa ja vuoden loppuun jatkaa ne jotka ei muuta?
No tällä viikolla taitaa tulla pörssitiedote asiasta, kunhan yt-neuvottelut on käyty kaikkien kanssa läpi.
- Varkkila
täätistäkö tietää kirjoitti:
onko se niin että kuopijoon mänevillä on muuttopäivä maaliskuussa ja vuoden loppuun jatkaa ne jotka ei muuta?
Lisäksi suunnittelu keskitetään Kouvolaan....Että sellaista tietoa tuli tänään.
- %kake
Varkkila kirjoitti:
Lisäksi suunnittelu keskitetään Kouvolaan....Että sellaista tietoa tuli tänään.
ei ole ainoa joka navitaksesta lähtee.
- Vitun kyllästynyt
%kake kirjoitti:
ei ole ainoa joka navitaksesta lähtee.
Kaupunkihan voisi nyt perustaa Navitas kehitys Oy II tai jopa pari yrityshautomoa lisää, kun tuota tilaa rupeaa taas löytymään. Hannu ja pojat, toimintaa niin saadaan lisää "työpaikkoja"...
- xy
Vitun kyllästynyt kirjoitti:
Kaupunkihan voisi nyt perustaa Navitas kehitys Oy II tai jopa pari yrityshautomoa lisää, kun tuota tilaa rupeaa taas löytymään. Hannu ja pojat, toimintaa niin saadaan lisää "työpaikkoja"...
WL:n mukaan JP:n Varkauden yksikkö jatkaa toimintaansa.
Onko rosvokylän sanomat saanu väärää tietoa, vai mikä/mitkä firmat sieltä lähtöö??
Kertokee jo. Jännitää ihan kun joulukalenteria avatessa... xy kirjoitti:
WL:n mukaan JP:n Varkauden yksikkö jatkaa toimintaansa.
Onko rosvokylän sanomat saanu väärää tietoa, vai mikä/mitkä firmat sieltä lähtöö??
Kertokee jo. Jännitää ihan kun joulukalenteria avatessa...Onhan näitä nähty kuten Honeywell. Osaajat siirtyi kilpailijoille niistähän on Varkaudessa pulaa. Kumma kun SS ei kertonut Kuopion yksikön vähennettävien määrää onko ne niin mittavat?
- Pendelöijä
bruno2 kirjoitti:
Onhan näitä nähty kuten Honeywell. Osaajat siirtyi kilpailijoille niistähän on Varkaudessa pulaa. Kumma kun SS ei kertonut Kuopion yksikön vähennettävien määrää onko ne niin mittavat?
Selitätkö mitä tuo tarkoittaa? Honeywell teki vuosina 2005 - 2006 päätöksen ja muutti Kuopioon keväällä 2007. Sen tiedon perusteella mikä minulla on, ei sieltä hirveää vapaaehtoista aivovuotoa ollut. Päin vastoin - uusia päteviä ja nykyiset vaatimukset täyttäviä asiantuntijoita oli helpompi rekrytoida Kuopiossa. Tosin ei nuo talouden myllerrykset HW:täkää ole jättäneet rauhaan - sielläkin nuppiluku on pudonnut siitä, mitä se heti Kuopioon muuton jälkeen oli. Ja edelliselle kirjoittajalle tiedoksi: sillä työntekijämäärän pudotuksella ei ole mitään tekemistä sijanitpaikkakunnan kanssa - tilanne olisi saattanut olla Varkaudessa vieläkin dramaattisempi
- välinajaja
Pendelöijä kirjoitti:

"mitään tekemistä sijanitpaikkakunnan kanssa - tilanne olisi saattanut olla Varkaudessa vieläkin dramaattisempi".
Näin se oli ja siitä johtuen muutto Kuopioon oli pakon sanelema. - Water Haloo
bruno2 kirjoitti:
Onhan näitä nähty kuten Honeywell. Osaajat siirtyi kilpailijoille niistähän on Varkaudessa pulaa. Kumma kun SS ei kertonut Kuopion yksikön vähennettävien määrää onko ne niin mittavat?
kertoisitko millä alalla Pöyryllä on kilpailijoita Varkaudessa. Käsittääkseni JP tekee yhteistyötä paikallisten suuryritysten kanssa. Vähäisimpänä Stora. Etsippäs käsiisi JP:n historiikki. Miten kaikki alkoi ja mitä JP: on tehnyt ja tekee. Antaa paljon uusia näköaloja ko. juttuun.
Valitettavasti tämänpäivän työttömät on korkeasti koulutettuja ja heihin talouselämän heilahdukset vaikuttat rajuimmin ja paikallisten "Navitas Kehitysten" polku projektit auttavat vähiten. Ennen sanoivat että narulla ei voi työntää. - ekiaa
Water Haloo kirjoitti:
kertoisitko millä alalla Pöyryllä on kilpailijoita Varkaudessa. Käsittääkseni JP tekee yhteistyötä paikallisten suuryritysten kanssa. Vähäisimpänä Stora. Etsippäs käsiisi JP:n historiikki. Miten kaikki alkoi ja mitä JP: on tehnyt ja tekee. Antaa paljon uusia näköaloja ko. juttuun.
Valitettavasti tämänpäivän työttömät on korkeasti koulutettuja ja heihin talouselämän heilahdukset vaikuttat rajuimmin ja paikallisten "Navitas Kehitysten" polku projektit auttavat vähiten. Ennen sanoivat että narulla ei voi työntää."Navitas Kehitysten" polku projektit auttavat vähiten. Ennen sanoivat että narulla ei voi työntää".
Olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta Navitas Kehitys Oy:stä.
Itse lukisin heidät täysin suojatyöläisiksi. - navitaksen vahtija
ekiaa kirjoitti:
"Navitas Kehitysten" polku projektit auttavat vähiten. Ennen sanoivat että narulla ei voi työntää".
Olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta Navitas Kehitys Oy:stä.
Itse lukisin heidät täysin suojatyöläisiksi.Mitä eroa on kaupunginjohtajalla ja olutpullolla?
Ei mitään. Kumpikin kusettaa…
Entä mitä yhteistä??
Molemmat ovat parhaimmillaan kylmänä, avattuna pöydällä. - JussiPussiko
navitaksen vahtija kirjoitti:
Mitä eroa on kaupunginjohtajalla ja olutpullolla?
Ei mitään. Kumpikin kusettaa…
Entä mitä yhteistä??
Molemmat ovat parhaimmillaan kylmänä, avattuna pöydällä.hyvä juttu, että joku tuo tänne edes huumoria, sillä kyllä tämä on muuten aika tylsä palsta.
- inssiJaska
JussiPussiko kirjoitti:
hyvä juttu, että joku tuo tänne edes huumoria, sillä kyllä tämä on muuten aika tylsä palsta.
lähtö Navitaksesta ja suuntana Kuopio.
- taulumäentori
inssiJaska kirjoitti:
lähtö Navitaksesta ja suuntana Kuopio.
miten kävi varkauden osalta
- Hunajamylly
Miten kävi Varkaudesta muuton jälkeen Honeywellille Kuopiossa? Mikä on nykyinen suomalaisten työllisyystilanne tuossa virimasa?
- Hannu Hunajakaivo
Ihan samalla tavalla HW:lle kävi kuin muillekin saman alan (=teollisuusautomaatio) firmoille Suomessa. Väki on siinäkin talossa vähentynyt Kuopioon muuton jälkeen ja Kuopiossa toimii nyt Euroopan laajuinen projektien asiantuntijakeskus, joka hallinnoi kaikkia tällä alueella tehtäviä metsä- ja painokoneautomaatioprojekteja. Osai osa tekijöistä tulee projekteihin vastaisuudessa halvemman kustannustason maista.
Lisäksi automaatiotuotekehitystä on Kuopiosta vähennetty.
Mutu-tuntumana voi sanoa sen, että jos HW olisi Varkauteen jäänyt ei sen tulevaisuus täällä olisi ollut yhtään sen parempi kuin nykyisessä sijaintipaikassakaan - ehkäpä vielä huonompi
- Anonyymi
kää
- Anonyymi
joppi
- Anonyymi
kunnas
- Anonyymi
Hyvä Kokoomus.
- Anonyymi
solukko
- Anonyymi
miettisen niko
kairo
kompassi - Anonyymi
nisse
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532110En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141454Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444- 101414
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969