Outolintuko?

Epäbaarikärpänen

Tytär sanoo jatkuvasti, että mene jonnekin. Kaikki muutkin äidit käy baareissa ja niillä on ystäviä!
Onhan minullakin ystäviä, mutta en viihdy kapakoissa. Nuorena tuli ilmeisesti kiintiö täyteen. Ja mitä sieltä saa, paitsi tyhjän lompakon?

Eilen lähdin sitten paikallisiin käymään. Ei siitä tule hullua hurskaammaksi. Sain iloisella olemuksellani taas muutaman kaverin. "Tule meidän kanssa tohon kapakkaan, olet sitten mainio tyyppi." Olin siellä noin viitisen tuntia, enkä kertaakaan ostanut juomaa itse. Silti mua juotettiin ihan rittävästi.
Persaukisena en kieltäytynyt drinksuista, varsinkin kun homma ei ollut mitän kusetusta. Pariskunta nääs. Yhdessä myös lähtivät himaan. Samoin se toinen pariskunta jne...

Vaan siitä ei nyt pääse mihinkään, että tykkään olla yksin kotona kissan ja taiteeni kanssa. Vaikka tytär ja potentiaalinen vävy pyörii täällä alvariinsa.
Tollainen kapakoissa juoksentelu ei ole enää mun juttu. Tämän suppean empiirisen tutkimuksen perusteella.
Menen pesemään meikit pois. Ja kampaamaan tukasta lakat huitsiin. Ja rakastan oloani.

11

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksiköhän ne lapset sanovat noin? Minunkin lapseni sanovat kaikkien muiden vanhempien käyvän baareissa eikä niinkuin minä :=) Olen minäkin baareissa käynyt elämäni aikana. Miksi sinne pitäisi mennä, jos ei taho? Kyllä minä tiedän millaista siellä on. Varmasti sieltä löytyy uusia ystäviä ja vanhojakin. Minun lapseni asuvat kylläkin kotona kanssani. Yksittäiset käynnit "ihmisten ilmoilla" ovat kertoneet minulle riittävästi siitä, mitä siellä on tarjolla. Onhan siellä toki tarjolla seuraa, mutta onko seura mieleistä, se onkin eri juttu. Oma seura voi olla ihan hyväkin juttu, parempi kuin huono seura.

      • itkuja on luettu

        Millaista seuraa on täällä palstalla tarjolla?

      • itkuja on luettu kirjoitti:

        Millaista seuraa on täällä palstalla tarjolla?

        Ei yleensä minkäänlaista. Kai täällä on ihmisiä joka lähtöön...

        Tai... Olen tavannut vain yhden miespalstalaisen elävänä, kun hän nyt sattui asumaan kohtuullisen välimatkan päässä naapurikunnassa. En sano mitään... Jokainen saa ottaa itse selvää. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää tai sitten on liiankin totta.

        Onhan täällä muutamia kivoja kavereita. Tai oletan heidän olevan, jos ajatellaan laajemmin eikä vain miesseuran hakua. Uskon täältä ainakin voivan löytää laajennusta omaan sosiaaliseen verkostoon, kun ja jos ei ole koko ajan "haku päällä".

        Sitten olen tutustunut yli puolitoista vuotta sitten yhteen toiseen naapurikunnassa asuvaan mieheen gallerian kautta ja hänellä oli aivan hirveä ja jatkuva haku päällä myös minuun tutustumisen jälkeen ja hän sitten löysikin etsimänsä "ainutkertaisen ihanan elämänsä naisen" hänen omia sanojaan lainaten ja lopetti etsinnän. Eli netissä voi olla joillain "kaikki keinot käytössä". Minusta tuon viimeeksimainitun tapa toimia oli aika kurja, varsinkin kun ko. kaveri vakuutteli olevansa ehdottoman luotettava ja ettei hän missään nimessä aiheuta pettymystä eli vakuutteli olevansa sitä mitä pelkäsi olevansa. Jos hän olisi ollut luotettava, hänen ei olisi tarvinut sitä vakuutella.

        Tässä olivatkin kaikki kokemukseni täältä. Viihdyn täällä juuri siksi ettei täällä tarvitse olla mitään "hakua päällä".

      • itkuja on luettu
        PupuPuskasta kirjoitti:

        Minun elämäni on livessä. Käyn myös baareissa, eikä se tarkoita, että mulla olisi "haku päällä".

        Olen lukenut palstaromanssiasi täällä ja siksi heitinkin, tuon, hiukan ivallisenkin, kyssärin.

      • itkuja on luettu kirjoitti:

        Minun elämäni on livessä. Käyn myös baareissa, eikä se tarkoita, että mulla olisi "haku päällä".

        Olen lukenut palstaromanssiasi täällä ja siksi heitinkin, tuon, hiukan ivallisenkin, kyssärin.

        En ymmärrä tarkoitustasi ja tarvettasi ivallisuuteen.

    • Nimimerkki on pakoll

      Minä kun en ole koskaan käynyt baareissa enkä tansseissa. Olen aika nynny, eikä nyt enää kiinnostakaan. Mitä lapsiini tulee, niin tyttäreni tuskin edes PÄÄSTÄISI minua istumaan iltaa ravintolaan; "äiti, ethän sinä osaa käyttäytyä." Olen sellainen löylynlyömä jo synnynnäisesti, etten ole tarvinnut viinaa iloisen mielen saamiseksi ja eipä ole tullut saunottuakaan...vuosikymmeniin (migreenin takia).

      • No en tosissani sentään, mutta löylynlyömä olen samoin, en ole edes yhtä kertaa elämässäni ollut edes lievästi "humalassa". En myöskään yhtään savuketta polttanut, en edes hehkosta kiskaissaut.
        Sensijaan passiivista tupakointia enemmän, kuin lääkäri määrää.

        Silti olen elänyt erittäin värikkään nuoruuden eikä aikuisuuskaan ole ollut mitään tasapaksua taaperrusta.
        En ole absolutisti, enkä mitään raittiuslupauksia itselleni tehnyt. Olen aina ollut oman tienkulkija jolla kotoa saatu vahva itsetunto. Milloinkaan minun ei ole tarvinnut sen paremmin selitellä, ainoastaan todeta, etten käytä, kun en tarvitse, enkä polta.
        Vaimo ""bilettää" la lapsetkin käyttävät tarpeentullen, mutta hyvin maltillista ottamista ainakin
        tähän asti se on ollut.

        Itseasiassa vaimoa tultiin hakemaan tanssireissuun juur tovi sittenja takas pitäs tulla sunnutai iltapäivällä!:) Hänelle tanssi eräs intohimo ja sen parissa hän lataa akkujaan arjen haassteita vastaan.

        Jonkinsortin outolintu siis minäkin, mutta parisuhde toimii upeasti.
        En osaa olla vähääkään mustis, liekkö se peruja 'hippiaattevaiheen' kokemuksista, tiedä häntä?
        Elettyä elämääni en vaihtaisi mistään hinnasta, enkä tämänhetkistä elämäntilannettakaan muuksi muuttaa. Nautin olostani vaikka keho joskus kipuileekin!

    • live-elämässä viihty

      Mikä tarve sulla sitten on tänne kirjoitella, jos kissa, taide ja yksinäisyys sut tyydyttää?

    • tanj a

      Noh, on se kyllä niinkin, että tyttären arvomaailma vapaa-ajan käytöstä varmasti on hänen ikäpolvensa mukaista ja tarkkaan ottaen olisi kivempaa kehoittaa sinua ylipäätään käydä jossakin mieluisassa paikassa tai harrasteessa tuulettumassa. Lähibaari ainakin meidän kulmilla tarkoittaa kännikalojen örveltämistä karaokebaarissa, enkä missään nimessä kokisi oloani siellä mukavaksi. Miksi siis mennä sellaiseen, jonka tietää vastenmieliseksi? Kyllä maailmasta niin paljon muutakin löytyy mieltä virkistämään ja yksin voi tehdä kaikenlaista, kuten lähteä pitkälle kävelylenkille lempimaisemiinsa. Pakkaa vähän evästä mukaan ja alkaa kokemaan lokakuuta.

      Jos olet taiteesta kiinnostunut ja asut Hesassa, niin tässäpä vinkki
      http://www.jangva.fi/

      Tiedä vaikka törmättäisiin :)

      • Työtön äiti

        Kiitos kun joku tajuaa jotain. Kohta 17-vuoytias tyttöni sähläsi runsas puoli vuotta sitten varsin rankasti.
        Ja niissä loputtomi8ssa keskusteluissa sossujen ja nuorisoaseman porukan kanssa tuli ilmi, että tyttö haluaa mulle "elämän".
        Pitääkö mun juosta harrastuksesta toiseen, jos en saa siitä mitään?? Haluan maalata ja piirtää. Ja osaankin.
        Samoin olen suunnittelut neuleita (ja toteuttanut ne). Ja lapsiparat ovat joutuneet kulkemaan minun ompellemissa college-rääsyissä.
        Tosin joku kurssi voisi tehdä terää. Jos olisi varaa.

    • Olut-nappo

      Missäs vaiheessa se mies jäi kyydistä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3797
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2576
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1536
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      82
      1252
    Aihe