Kampean ohjauspyörää hampaat irvessä voittaakseni moottoritien kaikkivoivan imun. Nykyluonnonvoiman, joka pyrkii määrittämään ajan ja paikan suhdetta. Ohikiitävän hetken ymmärrän teorioitaisi Alpertti.
Porvarie kaupunkiin pakottaa nälkä, sen torille jota rajaavat vanhat talot. Kivijalkaan on ilmestynyt pöyhkeilevä ruokapaikka.Asiakkaat ovat hyvinpukeutuneita jäykkiksiä, henkilökunta itsevarmoja tehokkaita.
Nämä eivät nauraisi vitseilleni, eivät varsinkaan jatkaisi niitä. Nejänkymmenen metrin tuolla puolen aukeaisi maailma, jonka mysteeriä kerran tutkin ja kaikki tiesivät, minä en.
Tilaan kuhaa ala jotakin ja kohta kiitää vettä ja leipää pöytään. Osallistunkohan performanssiin?
Annoksen saapuessa hämmästelen sen pienuutta, mutta tunnustan sen kauneuden. Pieni kuhafilee on reunaltaan hennon vaaleanruskea, keskeltä lumivalkoinen. Kurkistaessani nahkapuolelle näen vihreän sävyt, kuin kala olisi juuri vedestä nostettu. Lisukkeena tillinoksa, kaksi syötävää kukkaa, tähdeksi leikattu tomaatti, muutama herne, lusikallinen vaaleaa kastiketta, kaksi pissikiven kokoista perunaa. Alan ärsyyntyä. Syön annoksen alle kahteen minuuttiin. tekee mieli karjua kokki pöytään. Maksaessani kysyn edeskäyvältä lähintä nakkikioskia. Viesti menee perille, eroamme vihamiehinä.
Eikö sinustakin viidellätoista eurolla tulisi sada navan täydeltä?
Masaisikko nä?
8
236
Vastaukset
Tuli sinulle ilmeisesti huono valinta ruolailupaikan suhteen, niin joskus käy. Tällä on paikka jossa ei tarvitse maksaa edes viittätoista euroa isosta ihanasta salaatista, salaattien ja kalan ystävä kun olen.
Tosin kiinalaiset sanovat, että ruokailu pitää lopettaa silloin kun on vielä hiukan nälkä, kylläisyyden tunne kun tulee jälkijunassa.- verditti
Olet oikeassa tuon jälkijunan suhteen. Pitää vain malttaa jättää ikäänkuin vähän kesken.
- GloriaJoy
miu luuli et siu on tuollainen niukan gurmeen tyyppi esimerkki, vaan taiatkin olla herkkumassu :-)
- verditti
Syön kuin mies ja kulutankin.
sain lauantaina Helsingissä City-käytävän Rossossa. Pitza oli valtavan iso ja punaviinin kanssa
nautittuna jaksoin sen juuri ja juuri syödä. Nam.Maksoin. Eikä riittänyt 15 euroa.
Treffit kavereiden kanssa menivät pieleen jo siinä, että ruokapaikka oli niin salainen etten meinannut ulko-ovea löytää. Kadunpuoleisissa ikkunoissa oli tekstit: Kiinnoistaisiko? Oletko utelias? ym. muuta jonninjoutavaa. En ollut utelias vaan ärsyyntynyt. Kaksi kertaa korttelin ympäri käveltyäni se löytyi vahingossa. On se nyt s-ttana jos ei ostata edes ulko-ovelle laittaa viitotusta.
Ruoka oli hyvää ja h-tin kallista. Kolmen ruokalajin jälkeen ei nakkarille tehnyt mieli, mutta jos puolen litran vesipullon sisällöstäkin velotaan 2 euroa riitti paikan hienostuneisuus ja hyvä ruoka itsellenikin.- RIMMIR
Olit varmaan säästänyt nälkääsi koko päivän juuri sitä ravintola hetkeä varten :) Joskus on käynyt itselleni samoin ja eihän siitä tule kuin paha mieli. Yleensäkin kalaruoka jättää jälkeensä kurnivan nälän ja on aivan pakko syödä jälkiruoaksi jotain mikä sisältää aimoannoksen suklaata.
En edes muista milloin kuhaa olen maistanut! Varmaankin melko arvokas kala ostaa kaupantiskiltäkin.
Eihän ravintolassa, varsinkaan illalla, saa enää juuri minkäänlaista annosta 15 eurolla.
Kesällä tuolla merenrannan ruokapaikassa maksoi tavallinen pizza 10 euroa. Siihen sitten juomat päälle , eikä siellä ollut edes merenranta näkymää. - mitäkä mies
Tuo on niitä rautakngen nielleitten,hienotelijoiden runan näyttely paikkoja.Olen kerran kans saanut eteeni jotain aivan muuta kuin ruokaa. Ensin tuotiin lihaliemeä muistuttava lämmin vati,no se meni yhdellä hörpyllä,jo ennen kuin ylväs tajoilija ehti pöydän luota ja sanoinkin että voit veidä tämän mennessäsi..ilme kertoi kaiken,kun sitä olis varmaan pitänyt lipittää tee lusikalla,mutta sehän olis jäähtynyt..Sitten tuli toinen laji...Pari kymmentä krammaa painava savulohen pala ja päällä tökötti kaksi timotein näköistä pötköä,toinen oli vähän tummunut..siirsin ruohot syrjään ja keskityin kalaan ja se oli ihan kelvollista,mutta suolatonta.Kysyin vierustoverilta niistä pötköistä ja hän valisti että ne ovat parsaa.No heitin nekin lohen jälkeen suuhun.
Itse päätuoka oli jotain sellaista mitä en koskaan ole ennen syönyt,enkä tule koskaan syömäänkään.Ne perunat tunnistin,mutta lihaa,tai pihviä,tai jotain siltä väliltä se oli..Annos oli onneksi lasten kokoa ja pihvit mahtui kerralla kielen päälle,mutta perunoissa meni enemmän aikaa ja tuli mieleen mainos,missä isä sanoi pojalleen ruokapöydässä:Ottaisitko sen purkan pois...Enhän mä mitään purkkaa syö,vaan perunaa..Olikohan ne sittenkään perunoita??Kyllä hollannissa osataan...25e
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363847- 122596
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos372025Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211751Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311556- 1251521
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101331- 851302
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo5001300- 141266