TE, JOTKA OLETTE KUULUNEET KIRKKOON AINOASTAAN ESIM. SEN TAKIA, ETTÄ VOI PITÄÄ KIRKKOHÄÄT TAI MUUTA YHTÄ MITÄTÖNTÄ POTASKAA! JOS ETTE KÄSITÄ MIHIN LUTERILAINEN KIRKKO PERUSTUU, NIIN MIELESTÄNI KIRKOSSA EI MOISIA JÄSENIÄ TARVITA.
TOISIN SANOEN LUTERILAISEN KIRKON PERUSTA ON RAAMATTU, MISTÄ OVAT KAIKETI MEIDÄN NYKYPÄIVÄN LAKIKIRJAMMEKIN AMMENTANEET PYKÄLÄNSÄ. JOS EI MIELLYTÄ, NIIN SORONOO! KYLLÄHÄN HOMOJA ON OLLUT KAUTTA AIKOJEN, VÄLILLÄ HEIDÄT ON HYVÄKSYTTY PAREMMIN, VÄLILLÄ HUONOMMIN. ITSEKIN VOISIN YHTÄ LAILLA OLLA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAN KANSSA, MUTTA KOSKA PIDÄN SITÄ VÄÄRÄNÄ RAAMATUN ILMOITUKSEN POHJALTA, NIIN EN SITÄ TEE VAAN OLEN AVIOLIITOSSA VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN KANSSA JA OLEN JOTAKUINKIN ONNELLINEN NÄIN. IHMINEN VOI RUKOILLA JUMALALTA JOHDATUSTA ELÄMÄSSÄÄN JA SAA VOIMAA OIKEISIIN PÄÄTÖKSIIN.
EROTKAA VAAN KIRKOSTA!
6
181
Vastaukset
- LopunAlku
Onneksi olkoon jos olet valinnut vastakkaisen sukupuolen kaveriksi vaikka mieskin menisi, olet syyllistynyt yhteen syntiin Luojan silmissä vähemmän !
Itse en kirkkoon ole aikoihin kuulunut eikä kyllä ole mitään tarvettakaan, mutta huomautan vain että tämä teidän hieno kirkkonne kyllä kaipaa jo kadonneita lampaita takaisin hädissään. Kirkosta eronneille aiotaan lähettää nyyhkykirjeet joissa heitä pyydetään liittymään takaisin kirkkoon:
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/623-kirkkohallitukselta-kirje-kirkosta-eronneille-seurakuntien-kayttoon
Eli kyllä kirkko ilmeisesti haluaa jäsenikseen joka ikisen tapakristitynkin jolle kirkkoon kuulumisen ainoa merkitys on kirkkohäät.- Dara
Arvoisa Valeria,
Siellä näppäimistösi vasemmassa laidassa on sellainen namiskuukkeli, jossa lukee "Caps Lock". Kun painat sitä kerran, saat pienetkin kirjaimet käyttöösi.
Mukavaa että kerroit näkemyksesi siitä, millaisia ihmisiä kirkossa tarvitaan ja millaisia ei. Valitettavasti kirkko ei tuntuisi kuitenkaan olevan kanssasi ihan sama mieltä, vaan toivoisi kovasti eronneiden lampaidensa paluuta. Eräät seurakunnat näyttävät jopa suunnittelevan kirjeitse pyytävänsä eronneitaan takaisin kirkon jäseniksi.
Koska itse en kirkkoon kuulu, en katso olevani oikeutettu sen puolesta määrittelemään sitä, millaisia jäseniä se kaipaa. Oman näkemykseni on se, että koska kyseessä on uskonnollinen järjestö, en näe syytä kuulua siihen jollei sen uskonnollisia katsomuksia jaa.
Sen verran tähän lopuksi vielä, että nykypäivän lakikirjamme ei minusta moneltakaan osin ole juuri Raamatusta pykäliään ammentanut. Perustuslakimme voisi sanoa olevan jopa Raamatun vastainen julistaessaan kaikki ihmiset yhdenvertaisiksi, kieltämällä syrjinnän ja julistamalla mm. kuolemantuomion ja kiduttamisen yksiselitteisesti kielletyiksi ja edellyttämällä ihmisarvoa kunnioittavaa kohtelua ihmisille. - elät valheessa
No missä kohtaa raamattua on perusteet homoparien rekisteröinnille?
- hyvä hyvä, jatka
Nämä pipipäiden kannanotot ovat parasta työtä kirkon alasajolle.
Tahtooko joku todella olla samassa sakissa ketjun aloittajan kanssa? >
Koet siis seksuaalista vetoa samaa sukupuolta oleviin ihmisiin. Kuitenkin huijaat Jumalaa olemalla avioliitossa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Luuletko ettei kaikkitietävä Jumala näe sisällesi, että olet kuitenkin pohjimmiltasi homoseksuaali? Melkoista jumalanpilkkaa pitää kaikkivoipaa noin idioottina!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.26510692Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.4042915Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa
Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei921668- 871661
- 791487
- 641409
Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau81369Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti581353Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa991276- 361186