Mielikuvituksen uhrit

Lueskelin näitä kirjoituksia täällä ja jäi sellainen mielikuva, että on muodikasta olla "uskonnon uhri". Joku on kasvanut yliuskovassa kodissa ja joku taas tullut uskoon ja kokenut joutuneensa henkisen väkivallan uhriksi. Paras ylilyönti oli minusta kristityn foorumin uhri. Ei pidä aivan kaikkea niellä ja omien aivojen käyttö, varsinkin aikuisena, on sallittua. Netistä löytää yhtä jos toista pelottelua, mutta jos jokaisesta ahdistuu, niin meillähän Suomessa ei kohta enää laitokset riitä kaikille.

Ymmärrän hyvin, että lapsena saadut vaikutteet kulkevat koko loppuelämän ihmisen kanssa, eroaa hän lahkosta tai ei. Siltikään tämä ei tarkoita, että kaikki masentuu ja joutuu rikollisille poluille. Ei voi kaikista omista paheistaan uskontoaan syyttää, sillä elämä on täynnä valintoja ja lopullisen valinnan tekee kuitenkin henkilö itse.

Käännyttyään tiettyyn uskontoon, varsinkin aikuisena, tulee kiinnittää huomiota epäkohtiin, joiden tulee kestää päivän valoa. Jos näin ei ole, niin on syytä pohtia uskoaan uudelleen. Loppujen lopuksi kukaan ei tiedä totuutta ja jokainen väittää, että juuri minun uskontoni on ainoa totuus.

Esimerkiksi Kivalakotien toiminnasta kerrotaan, että oli kauheaa aivopesua ja palkkaa ei tullut ja haukuttiin maan rakoon, jos lähti pois. Mitä sitten? Jokainen, joka sinne meni töihin, tiesi aivan tasan tarkkaan, että työ on vapaaehtoistyötä, jota mikään laki ei Suomessa kiellä. Jos pelkäsi oman eläketurvan puolesta, niin lähtee sieltä menemään pois ja saa se 80-vuotias käppänä houria mitä ikinäkään haluaa. Käsittääkseni kukaan ei siellä ketään väkivallalla pakota jäämään.

Kaiken edellä mainitsemani perusteella voisin kiteyttää, ettei uskontojen uhrit ovat todellisuudessa vain oman mielikuvituksen uhreja. Uskonto toimii vain kilpenä, jonka suojiin kiivetään piileksimään, kun omille teoille pitää löytyä jokin "pakottanut syy".

4

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apu neuvottomalle

      moni uskonlahkon kurimuksesta poispäässyt ihminen tarvitsee monesti ammattiauttajan apua selviäkseen jatkosta elämässään. Usein lahkosta pois lähtenyt ihminen jätetään ihan yksin ja häntä yritetään huonoon omaatuntoon vedoten sitomaan takaisin lahkon piiriin. Monella on niin huono itsetunto, että kestää pitkä aika päästä tasapainoon, jotta voi elää tasavertaisena yhteiskunnassa ilman omantunnon tuskia.

      • ..................

        Nykyään varskin nuorten keskuudessa mielenterveysongelmat ovat yleistyneet, olivat he uskovaisia tai eivät. Eiköhän jokainen tasapainoinen ihminen tiedä mikä hänelle on hyväksi.


      • Ymmärtää hyvin, jos on syntynyt ja varttunut uskonlahkossa ja erotessaan sieltä, joutuu luopumaan myös perheestään ja kaikista aiemmista suhteistaan. Siinä tilanteessa uskon, että mielenterveys järkkyy, kun jää täysin yksin. Ammattiapua saa ja pitääkin hakea. Tarkoitin ensimmäisellä viestilläni lähinnä typeryyksien, kuten huumeiden käytön aloitus, rikollisuus, yms., harrastus, jota selitetään ahdistuksellaan uskonlahkosta poistumisen vuoksi. Jos mielenterveys pahasti järkkyy, niin Suomessa on ammattiapua tarjolla pilvin pimein, muttei tarvitse alkaa tekemään päättömyyksiä, jotka selitetään ties millä.


      • pienen puolella
        Nixukka kirjoitti:

        Ymmärtää hyvin, jos on syntynyt ja varttunut uskonlahkossa ja erotessaan sieltä, joutuu luopumaan myös perheestään ja kaikista aiemmista suhteistaan. Siinä tilanteessa uskon, että mielenterveys järkkyy, kun jää täysin yksin. Ammattiapua saa ja pitääkin hakea. Tarkoitin ensimmäisellä viestilläni lähinnä typeryyksien, kuten huumeiden käytön aloitus, rikollisuus, yms., harrastus, jota selitetään ahdistuksellaan uskonlahkosta poistumisen vuoksi. Jos mielenterveys pahasti järkkyy, niin Suomessa on ammattiapua tarjolla pilvin pimein, muttei tarvitse alkaa tekemään päättömyyksiä, jotka selitetään ties millä.

        Me ihmiset olemme aika typeriä ja heikkoja joskus, että emme tajua noiden luettelemiesi aineiden seurausta. Mielenterveys voi nuorella särkyä muustakin kuin uskonlahkosta poisjäämisen takia. Nuorella elämä ei ole niin vakaata ja aina ei ole puolueetonta viisasta aikuista lähellä auttamassa. Mutta siinä olet väärässä, että 'Suomessa on ammattiapua tarjolla pivin pimein'. Asia on niin, että todella monet lapset, nuoret ja aikuiset tarvitsevat tämän päivän yhteiskunnassa sitä ammattiapua, jota ei kuitenkaan ole tarjolla tarpeeksi. - Kas, kun tässä nykyisessä yhteiskunnassa on muitakin epäkohtia kuin itsekkäät ja aika sairaat lahkot - esim työttömyys, henkinen ja aineellinen köyhyys perheissä, eriarvoisuus eri ikäpolvien kesken jne (voisin luetella vaikka kuinka paljon syitä). Ja surullista on, että juuri lapset ja nuoret voivat huonosti ja heille se puolueeton apu olisi tarpeen heti alkuvaiheessa. Näin jatkossa heistä saadaan takuuvarmasti paremmin pärjääviä uusia kansalaisia. - Tämä koskee niin uskovaisia kuin ei-uskoviakin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe