Arvoisa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen - Minne menivät Suomi-Soffan valtiontuet?
"Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen myönsi vuonna 2006 Suomi-Soffalle investointitukea 842 490 euroa huonekalutehtaan laajennusosan rakentamiseksi Kajaaniin. Sen jälkeenkin veronmaksajien tukea on herunut yhtiölle: Uutispäivä Demarin mukaan Suomi–Soffa tehdas sai viime joulukuussa 800 500 euroa investointeihin ja tuotekehittelyyn. Vuotta aiemmin joululahjaksi firma sai 210 750 euroa investointeihin, osaamiseen ja teknologian kehittämiseen. Nämä päätökset on tehty Kainuun TE-keskuksessa."
http://petrihonkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/56216-arvoisa-elinkeinoministeri-mauri-pekkarinen-minne-menivat-suomi-soffan-valtion-tuet
Suomi-Soffa oli monen porvarihallituksen edustajan ostospaikka, mm. Kokoomuksen Marja Tiura shoppaili sieltä huonekalunsa ja laittoi maksun Kehittyvien Maakuntien piikkiin. Pekkarinen jakoi avustuksia tehtaalle ja toisella kädellä vaati vaalitukea kepulle. Kepun menetelmät olivat ennen vaalirahaskandaalia kuin suoraan entisestä Neuvostoliitossa, jossa korruptio oli jalostunut aivan taiteeksi.
Kekkonenkin nosti erään nuoren taiteilijan suosioonsa ja siten myös arvostukseen maassamme, mutta kyseinen taiteilija ei vain osannut itse maalauksia tehdä, vaan hän tuotti "teoksensa" Thaimaasta.
Kepun Suomi-Soffa
3
132
Vastaukset
- koskaan tiedä
etukäteen onko valtion rahoilla avustettu yritys enää parin vuoden päästä pystyssä.
Mutta Suomessa touhu on mennyt sellaiseksi, että kaikki yhtiöt ja yrittäjät seisovat valtion luukulla jonossa käsi ojossa. Siellä on niin nokiat, telakat kuin muutkin kaipparit kukin mitä mielikuvituksellisimmin vaatimuksin.
Tietenkin yksi syy tähän menoon on mielettömiksi kohonneet palkat ja palkkojen sivukustannukset Suomessa. Yrittäjät uhkaavat siirtää kaiken työn Suomesta muualle ja kulloinenkin hallitus taipuu painostuksen edessä.
Yrityssaneeraushan ei välttämättä johda konkurssiin ja onhan moni yritys siitä selvinnytkin entistä ehompana. Mitä nyt velkojat ovat saaneet hiukka kynsilleen... Mauri Pekkarisen (KEPU) yhteyksissä Suomi-Soffaan kiintoisin asia on se, että Pekkarinen sai ensin Suomi-Soffalta vaalirahaa ja kohta sen jälkeen myönsi Suomi-Soffalle valtion rahaa investointeihin.
Tässä ei selvästikään ole Peruukki-Pekkarisella puhtaat jauhot pussissa, mutta koskapa KEPUlaisella olisi.
Vanha viisaushan sanoo: KEPU pettää aina.- kassaa Suomessa
toinen on suomi-soffån kassa ja toinen tämän tämä KEPULIEN vaalikassa:))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492278- 261993
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161394- 1211361
- 181045
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107894Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78876Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863