Epäluotettava puoliso

.......

On se vaan ihmeellistä että joiltakin puuttuu täysin sellainen ominaisuus kuin OMATUNTO. Täytyy sanoa Että on kyllä alkanut kuppi täyttymään puolisoni kohdalla. Hän pystyy ihan pokkana valehtelemaan minulle mm. omista menoistaan ja tekemisistään. Ja olen tähän asti uskonutkin kaikki hänen puheet mutta nyt olen saanut tietää muuta kautta että hänen puheensa eivät olekaan pitäneet paikkaansa. Luottamus meni kyllä nyt ihan täysin. Olen joskus epäillyt hänen sanomisiaan mutta siitä on tullut niin rajua läksytystä että syyttömästi epäillään, jotenka olen antanut asioiden olla. Minut on lytätty aivan maanrakoon kaikessa. Luultavasti puolisoni on narsisti ja käyttää myös hyväkseen kaikkia läheisiä niin rahallisesti kuin muutenkin. Hän osaa puhua kaikki ihmiset ympäri erittäin taitavasti ja olla miellyttävä kaikille. Minua kohtaan hän on alkanut käyttäytyä uhkaavasti. Mutta totuus kuitenkin paljastui. En ole vielä kertonut hänelle että tiedän näistä salaisuuksista mutta sekin päivä koittaa kun paljastan tietoni. Ja se ei tule olemaan hyvä päivä koska kaikki muutkin saa tietää siitä samaan aikaan. Eiköhän olisi aika parantaa tapansa ennen kuin pommi räjähtää. Itse voin sanoa olleeni 100% rehellinen hänelle kaikessa tekemisissäni ja sanomisissani. En todellakaan pystyisi pettämään hänen luottamusta. Minulla kuitenkin on omatunto. Todennäköisesti olen ollut hänelle koko ajan vain elättäjä ja kodinhoitaja sun muuta. Tätä on mahdotonta kestää ja säilyttää järkensä samalla. Pahaa jälkeä tulee olemaan. Olen jonkin aikaa vain toivonut että kuolema korjaisi minut pois täältä maan päältä ja pääsisin ikuiseen rauhaan kaikesta tästä taakasta. Eihän se fiksuin ratkaisu ole mutta ei näin voi elääkään.

160

18563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Läpikäynyt

      Kaikista paras, on kun häivyt VÄLITTÖMÄSTI. Se ei tule olemaan helppoa, mutta ainoa vaihtoehto. Mikäli kysymys on todellisesta narskusta, olet kuin huumeriippuvainen, ja aineesta on vaikea päästä irti. Ota mieluusti joku luotettava ihminen paikalle, kun paljastat tietosi ja purat suhteesi. Tee se välttömästi ja lähde heti. Syyttömästi epäily on tyypillistä. hän ei koskaan tunnusta. Selitykset eivät koskaan lopu ja kun aikasi kuuntelet, niin saatat uskoakkin. Vastaasi tulee itkua ja rukoilua, sitten uhmaa ja ehkä uhkailua. Vaikka löytäisit hänen miten intiimistä tilanteesta tahansa, olisit käsittänyt asian väärin ja vartin päästä syy olisi jo oikeastaan sinussa. Hän ei koskaan tule tapojaan muuttamaan, koska hänellä ei ole lainkaan omaatuntoa. Hän ei voi ymmärtää mitä hän on tehnyt väärin, koska hänellä ei ole kykyä käsittää mitä on tunteet. Luultavasti hän on elämässään oppinut muita ihmisiä seuraamalla tai lukemalla tietämään, miten määrätyissä tilanteissa tulee käyttäytä, siis ilmaista tunteitaan, mutta oikeasti hänellä ei ole tunteita. Kaikki on suurta teatteria. Käy keskustelut myös niiden toisten osapuolten kanssa (ehkä ensin), sillä jos he ovat normaaleja ihmisiä, he voivat kertoa totuuden ja jopa katua tekemisiään. Aivan samanlaista on käyttäytyminen oli sitten kysymys miehestä tai naisesta.

      • muailmalla paremmin

        Sattuipa jokin aika sitten maailmalla silmiin paikallinen varttuneempi neitokainen joka parin ukkomiehen kansa oli lähtennä vähän pidemmälle hupia harrastelemaan. Liekö samoja ukkoja ja akkoja. Tulipa mieleen, että mukavaa on kotia palata.

      • Ei hyvä näin

        Olet harvinaisen oikeassa ! Itse en ymmärtänyt lähteä ajoissa vaikka niin neuvottiin,ajattelin kai, että kyllä tämä tästä ! Nyt, kun minut on henkisesti sisältäpäin syöty tyhjiin, niin alkavat keinot olla vähissä ! Surullisinta on, että omat lapsenikin ovat asian huomanneet, ja pyytäneet minua lähtemään jos vaan suinkin jaksan !

      • mieti vähä....

        se että joku valehtelee ei tarkota että sillä ei olis tunteita tai omatuntoa. Ei valehtelu tietenkään oikein ole, mutta yleensä sille on kyllä joku syy. Sitäpaitsi kaikilla ihmisillä on tunteet, ei ole olemassa ihmistä jolla ei ole mitään tunteita, eri asia on sitten että minkälaisia tunteita kullakin on.

      • eläkepappa

        Tuttu tunne jo yli 46 yhteisen vuoden ajalta,joka muuttuu aina vaan hurjemmaksi.
        Vaimo varrttu kultahää päivää kuin kuuta nousevaa, mutta niitä ei taida tulla.

      • valhetta valhetta
        mieti vähä.... kirjoitti:

        se että joku valehtelee ei tarkota että sillä ei olis tunteita tai omatuntoa. Ei valehtelu tietenkään oikein ole, mutta yleensä sille on kyllä joku syy. Sitäpaitsi kaikilla ihmisillä on tunteet, ei ole olemassa ihmistä jolla ei ole mitään tunteita, eri asia on sitten että minkälaisia tunteita kullakin on.

        No onhan sille aina joku syy! Syy on se että on ITSELLE helpompaa, edullisempaa , hyödyllistä, helppoa...... Niin juuri kyllä valehtelija ajaa pelkästään omaa asiaansa . Kyllä nimenomaan omantunnon puutoksesta on kyse. Parisuhde perustuu - tai pitäisi perustua - luottamukseen ja minkälaista luottamusta voi valehtelevan kumppanin kanssa kokea? Tässä tilanteessa siis kaikki onkin perustunut valheeseen eli keksitty koko perusta. Ei sellaisen kanssa voi elää.

      • erisuuntiin vaan
        mieti vähä.... kirjoitti:

        se että joku valehtelee ei tarkota että sillä ei olis tunteita tai omatuntoa. Ei valehtelu tietenkään oikein ole, mutta yleensä sille on kyllä joku syy. Sitäpaitsi kaikilla ihmisillä on tunteet, ei ole olemassa ihmistä jolla ei ole mitään tunteita, eri asia on sitten että minkälaisia tunteita kullakin on.

        Valehtelun syy on se että ei arvosteta muita ihmisiä ja esitetään asiat niin kuin se on itselle eduksi.

        Jos joku valehtelee, niin sellaisen kanssa ei kannata olla misään tekemisissä.

    • Elämä on tällaista

      Olen saman itse kokenut. Toinen voi valehdella ja elää ihan vain kahta roolia. Sellainen on ihminen pahimmillaan. Itse en kyllä moiseen pystyisi, vaikka vajavainen olenkin. Neuvoisin sinua, älä ala kostamaan. Siitä tulee ikävyyksiä niin sinulle kuin monelle muullekin jopa koko elämän ajaksi. Kyllä pettymyksestä selviääja pääsee yli ja saa jälleen otteen elämästä. Voi jopa löytää sen entistä ehompana. Suru, viha ja pettymys täytyy elää läpi. Ei tarvitse pilata elämäänsä toisen epärehellisyyden alttarille. Toivon, että pääset vaikeimman yli. Ei kannata etsiä apua ja lohtua päihteistä, väkivallsta, kostosta ym. Jos on vaikeaa kannattaa kääntyä jopa ammattiauttajien puoleen ja luotettavat ystävät ovat tärkeitä.

      • Koettu on

        Älä tosiaankaan vahingoita itseäsi. Hänelle et sillä ainakaan saa mitään tunnetta aikaan. Elämäsi vielä hymyilee, kunhan etsit oikean ihmisen rinnallesi. Kosto ei kannata, mutta jos asiaan liittyy kolmansia ja neljänsiä osapuolia, niin oman mielenrauhasi takia asiat kannattaa selvittää perusteellisesti myös heidän kanssaan. Jaksamista!!

      • ahistusta

        viinoo ku ottaa pullonnii pvä se helpotuksen suo ahtistuksehen

    • kestää......

      häneltä mitä tahansa. Minulla hieman samankaltainen tilanne. Mies menee omia menojaan eikä haluaisi tehdä mitään kanssani yhdessä. Hän ei ole juuri koskaan kotona eikä ota vastuuta mistään. Jos tulee kyse menoista niin saan haukut niskaan että vahtaan ja kyylään häntä. Kaikelle erikoiselle tapahtumalle on valmiina selitys ja kuitenkin se selitys on valheellinen lähes joka kerta. Kuvioissa on viinaa ja vieraita naisia. Outoja puheluita ja tekstareita tulee, hän on aika usein hermostunut, levoton ja ärtyisä. Hän ei ole koskaan syyllinen mihinkään riitaan, minä olen kuulemma kaiken pahan alku ja juuri. Viikonlopun lähestyessä levottomuus kasvaa, siitä tietää että tulee olemaan taas viinanhuuruinen vkonloppu ja minä olen taas poissa kuvioista ja tilalle tulee "muut huvitukset". Alkoholistillahan on tapana valehdella taitavasti läheisilleen. Häikäilemätöntä hyväksikäyttöä ja mielettömän taitavia selityksiä. Ja paras tapaus on että hän oli liittynyt facebookiin ja nyt aika kuluu siellä rattoisasti. Siellä on hyvä tarinoida entisten heilojen ja tulevien petikavereiden kanssa ja vongata naisia. Lähes kaikki naamakirjakaverit taitaa olla hänellä naisia. Hän koettaa salata minulta sivuston käytön parhaansa mukaan. Tämähän kertoo jo paljon. Kaikille naisille vaan tiedoksi jos miehenne sattuu kyseisellä sivustolla liikkumaan niin miettikääpä tarkoitusperää...jossakin ketjussa puhuttiin lapsista facebookissa mutta on sitä aihetta juttuun aikuisissakin

      • vappaa kuin taevaan

        On ihaa jos on ihana toimiva parisuhde ja todellinen kumppanuus. Kuitenkin tällainen taitaa olla harvinaista nykyään. Olen elänyt yksin jo yli 15 vuotta ja olen päättänyt jatkaa näin. En lähde enää mihinkään vispilänkauppaan kaksilahkeisten kanssa. Olkoon ja menköön puolestani. Ystäviä ja tekemistä riitää, ei tarvitse miettiä, mitäs pärstäkirjaa se nytkin siellä mahtaa selailla.

      • nuha
        vappaa kuin taevaan kirjoitti:

        yski pois vaan

      • Huomannut2

        Kuulostaa jo aika sairaalta mustasukkaisuudelta, kun ei edes facebookkia voi käyttää ilman, että epäillään sieltä haettavan vain petiseuraa. Facebook on nykypäivää myös aikuisten elämässä, jotka omaavat ystäviä ja sosiaalista elämää. Katso peiliin, äläkä sysää kaikkea miehesi syyksi! Hanki sinäkin kavereita ja vietä aikaa heidän kanssa, äläkä takerru kuin takiainen. Sellainen tappaa suhteen, kun koko ajan toinen kyylää ja vahtaa jokaiset kaupassa käynnitkin. Oletko ajatellut, että vika onkin sinussa ja mustasukkaisuudessasi. Kaikki vieraat naiset yms. ovat mustasukkaisuuden aiheuttamaa kuvitelmaa. Teet kovasti tekstissäsi itsestäsi sitä uhria, vaikka koko teksti on pelkkää syytöstä miestäsi kohtaan.

      • 27v Raittiina

        Miehesi on alkkis ,joka ei kykene ajattelemaan asioita totuuden mukaisesti. Pahempaa on todennäköisesti tulossa.Koita saada miehesi hoitoon tai lähde lätkimään oman mielenterveytesi takia.

      • unique_85

        "Kaikille naisille vaan tiedoksi jos miehenne sattuu kyseisellä sivustolla liikkumaan niin miettikääpä tarkoitusperää.."

        ^^se että olet facebookissa ei automaattisesti tarkoita sitä että siellä ollaan kaikki naisia/miehiä metsästämässä

      • dldldldldldl
        Huomannut2 kirjoitti:

        Kuulostaa jo aika sairaalta mustasukkaisuudelta, kun ei edes facebookkia voi käyttää ilman, että epäillään sieltä haettavan vain petiseuraa. Facebook on nykypäivää myös aikuisten elämässä, jotka omaavat ystäviä ja sosiaalista elämää. Katso peiliin, äläkä sysää kaikkea miehesi syyksi! Hanki sinäkin kavereita ja vietä aikaa heidän kanssa, äläkä takerru kuin takiainen. Sellainen tappaa suhteen, kun koko ajan toinen kyylää ja vahtaa jokaiset kaupassa käynnitkin. Oletko ajatellut, että vika onkin sinussa ja mustasukkaisuudessasi. Kaikki vieraat naiset yms. ovat mustasukkaisuuden aiheuttamaa kuvitelmaa. Teet kovasti tekstissäsi itsestäsi sitä uhria, vaikka koko teksti on pelkkää syytöstä miestäsi kohtaan.

        Facebook sosiaalista elämää? netissäkö niiden Ystävien kanssa vietetään aikaa? on siinäkin aikuiset suhteet.

      • jebjeb
        dldldldldldl kirjoitti:

        Facebook sosiaalista elämää? netissäkö niiden Ystävien kanssa vietetään aikaa? on siinäkin aikuiset suhteet.

        Nyt osuit dldldldldld naulan kantaan. Olen kuunnellut juuri tätä samaa naurettavaa tarinaa, miten hän on on niin sosiaalinen, kun on suunnaton joukko ukkoja kavereina. Facebook on loistava apulainen petoksessa, sille joka haluaa toimia petollisesti ja lisäksi kerätä ympärilleen mittavan reservin - hovin - miehiä/naisia odottamaan käyttöä.

      • sekä että
        Huomannut2 kirjoitti:

        Kuulostaa jo aika sairaalta mustasukkaisuudelta, kun ei edes facebookkia voi käyttää ilman, että epäillään sieltä haettavan vain petiseuraa. Facebook on nykypäivää myös aikuisten elämässä, jotka omaavat ystäviä ja sosiaalista elämää. Katso peiliin, äläkä sysää kaikkea miehesi syyksi! Hanki sinäkin kavereita ja vietä aikaa heidän kanssa, äläkä takerru kuin takiainen. Sellainen tappaa suhteen, kun koko ajan toinen kyylää ja vahtaa jokaiset kaupassa käynnitkin. Oletko ajatellut, että vika onkin sinussa ja mustasukkaisuudessasi. Kaikki vieraat naiset yms. ovat mustasukkaisuuden aiheuttamaa kuvitelmaa. Teet kovasti tekstissäsi itsestäsi sitä uhria, vaikka koko teksti on pelkkää syytöstä miestäsi kohtaan.

        Kysehän oli siitä, että mies pyrki salaamaan Facebookin käytön. Eihän normaalilla imisellä, jolla on asiat kunnossa, ole kumppaniltaan tarvetta sellaista salata, päoinvastoin, silloin ilmoitetaan ylpeänä oma siviilisääty ja kumppanin nimi.

      • Itsekin narsisti?

        Et taida ymmärtää, mitä on elää narsistin kanssa ! Osuiko kalikka ?

      • Mietippä itse

        Voi kai sitä Facebookkia käyttää seuran etsimiseenkin, mutta minusta oli kyllä hieman loukkaavaa automaattisesti kyseenalaistaa tarkoitusperät. Omista facebook kavereista kolmasosa on sukulaisia, toinen kolmasosa on peruskouluaikaisia kavereita ja loput työn tms. kautta tuttuja.

        PS. Suurin osa naamakirjan käyttäjistä on naisia.

      • kyllä se on
        dldldldldldl kirjoitti:

        Facebook sosiaalista elämää? netissäkö niiden Ystävien kanssa vietetään aikaa? on siinäkin aikuiset suhteet.

        Mikä sitä aikuisuutta sitten on? Baareissa luuhaaminen?

        Minusta on kiva vaihtaa kuulumisia vanhojen kavreiden kanssa, jotka ovat tuhannen kilometrin päässä.

        Netissä vieraiden paneminen on kuitenkin aika paljon hankalampaa kuin ihan oikeasti tavatessa.

      • kukin tavallaan
        sekä että kirjoitti:

        Kysehän oli siitä, että mies pyrki salaamaan Facebookin käytön. Eihän normaalilla imisellä, jolla on asiat kunnossa, ole kumppaniltaan tarvetta sellaista salata, päoinvastoin, silloin ilmoitetaan ylpeänä oma siviilisääty ja kumppanin nimi.

        Minä istun netissä, joka on nyt sentään kuitenkin aika sosiaalista ja vuorovaikutteista toimintaa. Akka taas vahtaa koko illan telkkaria, joka on täysin "aivot narikassa" touhua. Ja minä olen muka se jolla on riippuvuus :) Siksi teen sitä osittain salaa ettei se vaivaa puolisoa.

      • ?+?
        kukin tavallaan kirjoitti:

        Minä istun netissä, joka on nyt sentään kuitenkin aika sosiaalista ja vuorovaikutteista toimintaa. Akka taas vahtaa koko illan telkkaria, joka on täysin "aivot narikassa" touhua. Ja minä olen muka se jolla on riippuvuus :) Siksi teen sitä osittain salaa ettei se vaivaa puolisoa.

        Niinpä niin! Meillä mies katsoo televisiota ja minä käytän nettiä. Aika yksinäisen ihmisen juttu se netissä touhuaminen on. Kyllä oikeat ihmissuhteet luodaan muualla. En ole koskaan salannut mieheltä nettijuttuja, ei ole syytä. Vanhat ystävät ja tutut kaukaa on helppo tavoittaa netin kautta. Uudet nettituttavuudet, no ne on kysymysmerkkejä. Ei ihmistä tunne, jos ei tapaa oikeasti. Ai niin, olen elänyt mieheni kanssa yli kolmekymmentä vuotta.

      • vveab bsbvfd

        ja heidän kavereistaan ei saa puhua mitään ulkopuoliselle ilman heidän lupaansa! Sama koskee valokuvista! Niitäkään ei saa levittää ilman heidän lupaansa. Jos sen tekee, eri ihmekään kun lapset tiettyyn ikään tullessaan tajuavat totuuden, mitä heistä otetuista kuvissa esitetään.
        Muuten saatte lastenne vihat päällenne koko loppuiäksi.

        Sitä paitsi: mikäli käytät alkoholia, huumeita tai muita aineita. Tähän asiaan liittyvät myös homo -ja lesbosuhteet. Te, jotka olette harrastaneet ja/tai nyt harrastatte ko. touhua, saatte naamallenne sellaiset rähinät, että niissä on oksat poissa!

        Homoutta ja lesboutta ei selitellä myöskään niin vain. Homous ja lesbous ovat myös tavallaan valehtelua mutta se kohdistuu jälkipolveen. Homoudesta ja iesboudesta tulee lopuksi hyvin haiseva ja kakkainen loppu!! Kun ottolapsi tajuaa, että molemmat vanhemmat ovat vain joko miehiä tai naisia toteutuu sanonta: "Sitä saa, mitä tilaa."

        Homot, lesbot, huumeiden käyttäjät, yms. saavat ja joutuvat koko loppuelämänsä kokemaan pelon ja ahdistuksen vallassa.

        Jos vanhempani olisivat olleet em. kaltaisia, olisin taatusti hävinnyt tietymättömiin. Olen aivan varma siitä, että homot, lesbot yms. edellämainitut saavat vielä kuulla kunniansa ja se taatusti tuntuu totisesti nahoissa kirvelevästi.

      • Samaa mieltä
        Huomannut2 kirjoitti:

        Kuulostaa jo aika sairaalta mustasukkaisuudelta, kun ei edes facebookkia voi käyttää ilman, että epäillään sieltä haettavan vain petiseuraa. Facebook on nykypäivää myös aikuisten elämässä, jotka omaavat ystäviä ja sosiaalista elämää. Katso peiliin, äläkä sysää kaikkea miehesi syyksi! Hanki sinäkin kavereita ja vietä aikaa heidän kanssa, äläkä takerru kuin takiainen. Sellainen tappaa suhteen, kun koko ajan toinen kyylää ja vahtaa jokaiset kaupassa käynnitkin. Oletko ajatellut, että vika onkin sinussa ja mustasukkaisuudessasi. Kaikki vieraat naiset yms. ovat mustasukkaisuuden aiheuttamaa kuvitelmaa. Teet kovasti tekstissäsi itsestäsi sitä uhria, vaikka koko teksti on pelkkää syytöstä miestäsi kohtaan.

        Yritin antaa plussaa sulle muttei onnistunut jostain syystä.. Tuo facebook-kommentti oli minunkin mielestäni outo. Lähes kaikki kyllä ovat facebookissa ja se on täysin normaalia ajanvietettä. Jos joku pettää niin se onnistuu missä vaan, eikä siihen mitään erityistä välinettä tarvita. Kannattaa valita kumppaninsa huolella.

      • nim.merkki
        sekä että kirjoitti:

        Kysehän oli siitä, että mies pyrki salaamaan Facebookin käytön. Eihän normaalilla imisellä, jolla on asiat kunnossa, ole kumppaniltaan tarvetta sellaista salata, päoinvastoin, silloin ilmoitetaan ylpeänä oma siviilisääty ja kumppanin nimi.

        Pakkohan se on salassa tehdä jos toinen koko ajan selän takana räksyttää vaikka viattomasta asiasta olisi kyse.

      • toimiva suhde
        nim.merkki kirjoitti:

        Pakkohan se on salassa tehdä jos toinen koko ajan selän takana räksyttää vaikka viattomasta asiasta olisi kyse.

        miksi asioita pitää tehdä salassa, kun ei ole tarvetta? ei ymmärrä. omassa suhteessamme asiat ovat täysin avoimia. puhelimia käytetään joskus ristiin, pyydetään joskus toinen katsomaan, keneltä tuli viesti, sähköposti ei ole salainen. musta ihan luonnollista niin. jos jokin mieltä vaivaa, niin selvitetään ja hoidetaan asia kuntoon. meillä suhde on kunnossa ja uskoakseni eletään molemmin onnellista elämää.

      • kevättä kohdin

        hyvin tuttu tuo sinun tarinasi,,asun just samalaisen miehen kanssa ,,kaikenkaista paskaa olen saanut niskaan ja aina jokapaikkaan syyllinen,,kyllä jo miehen kotikasvatukseta näkee ettei anoppikaan näe mitään vikaa pojassaan kotoahan tämä perhemalli saadaan!!joka työpaikan reissuun pitäisi päästä,,voi vain kuvitella mitä ne on,kuulin sukulaista historiaa mitä viikonloppu olot olivat anopin luona olleet ei sitä perheen isällä ole ollut muuta tekemistä kuin laukata tansseissa ja juopotella.vieläpä hirveän itserakas ja narsistisia oireita ..kyllä on ollut kova pala nieltäväksi,olen ollut lasten kanssa paskan arvoinen,,kaiken huippu on se että nyt mies riipuu minussa kun haluan eron !! ei ole meidän elämässä kuulemma mitään vikaa ,luottamus on mennyt odotan innolla uutta elämääni ja vapautta,, toivon jokainen nainen joka on samassa asemassa ..lähde!!! meillä on vain yksi elämä ,,yli 20v minäkin yrtin

    • narskunmies

      Niin tuttua, niin tuttua...

      • järkyttynyt

        Katsoitteko Joulun aikaan elokuvan Helmiä ja Sikoja? Siinä oli tyypillinen tapaus. Saara-tytön äiti, joka oli oikea narskun perusmuoto. Tytön lapsuus oli mennyt katsellessa ja kokiessa äidin ja tämän miesystävien iloittelu. Äiti heitti lapsensa kotoa ulos, että voi jatkaa haluamaansa elämää, eikä tyttö ole riesana. Kun tytöstä oli tulossa kuuluisuus ja tähti, josta äiti olisi saanut itselleen jatkeen ja tulonlähteen, niin ääni, mutta vain ääni, äidillä muuttui. Varmaankin ihan elävää elämää. Kukaan ei voi narskua voittaa ja kosto on tyhmintä, mitä voit yrittää. Mikäli maa alkaa oikeasti hänen jalkojensa alla polttaa, niin hän keksii hyvän syyn ja todennäköisesti häipyy uusiin ympyröihin. Lähdön syy ei tietenkään ole hän vaan syy on kyllästyminen typeriin ihmisiin, joiden kanssa ja eteen hän on kaikkensa tehnyt ja yrittänyt elää heidän hyväkseen.

    • muoriliini

      hae vaan eroa ja pidä lapset itselläsi erossa, hän ei tule kykenemään heidän huoltajuudesta koska narsistilla se epätasapaino tulee vain jatkumaan.

      • Kokenut vastaavaa

        Ero ei ole yksinään ratkaisu, vaan pääsy eroon. Käänny ensin ammattiauttajan puoleen, jolta toivottavasti saat voimia todelliseen eroon pääsyyn. Jos elämäntilanteesi sen sallii, niin harkitse vakavasti muuttoa toiselle paikkakunnalle, sillä todennäköisesti se on välttämätöntä. Kertomasi kokemukset viittaavat siihen ettei tulevaisuus hänen kanssaa hyvää lupaa. Hänen piittaamattomuutensa sinun tunteisiisi kertoo, ettei hänellä ole kykyä eikä halua ymmärtää, että loukkaa toista suunnattomasti. Asiat tulevat päivä päivältä, viikko viikolta vain pahenemaan.

      • tuijota...
        Kokenut vastaavaa kirjoitti:

        kuin omaan napaansa. Koskaan ei ole niin että "me tehtäisiin jotain" vaan hän yksikseen tekee ja päättää kaiken yksinään. Vaikka lupaa ottaa huomioon myös minun näkökulman asioihin niin silti juttu kääntyy vaan niin että hän on päättänyt näin. Minun tunteille ihan sama kunhan hänen tunteitaan ei loukata. Pelkään puhua hänelle asioista koska yleensä syntyy ilmiriita ja tavalla tai toisella minusta tehdään syyllinen. Kun hän on poissa niin itken suruani yksinäni koska jos erehdyn itkemään hänen nähden niin alkaa huuto että sääliäkö siinä kaipaat vaan. Ja luulisi että ihminen aikuistuu viimeistään siinä vaiheessa kun tulee perheenlisäystä mutta entinen meininki jatkuu lapsista huolimatta. Hän saattaa lähteä ihan mitään sanomatta juhlimaan eikä palaa kotiin yöksi. Yöpyy vieraiden naisten luona mutta kovasti väittää että ei siellä mitään ole tapahtunut. Pitää minua ihan tyhmänä. Ja tyhmä tosin olenkin kun olen vielä tässä suhteessa. Ei vastaa puheluihin kun on poissa, minä pelkään sydänjuuriani myöten kotona. Usein hän vielä vie auton ja jättää sen jonnekin etten pääse kotoa minnekään hänen poissa ollessaan. Kun ihminen on lapsesta asti oppinut manipuloimaan ihmisiä niin ei koira karvoistaan pääse. Tämä on ihan helvettiä ja tässä itsekin sairastuu, ainakin mieli.

      • kapinamielellä
        tuijota... kirjoitti:

        Musta Korppi yllä talon katon. Eihän sitä tiedä kenen vieraaksi se saapuu. Se on muka kaveri ja niin kavala. Olevinaan helvetin viksu, jopa uskovainen, itseään täynnä ja syy on aina toisen. Niitähän meillä Kuhmossa riittää.

      • enpä naura
        kapinamielellä kirjoitti:

        Kyllähän "se" Korppi tiedetään ja se "muu". Ei taida pyyhkiä kovin hyvin. Taitaa käydä kalliiksi molemmille suvuille. Työpaikatkin katkoilla?

      • munattomat
        enpä naura kirjoitti:

        Kyllähän "se" Korppi tiedetään ja se "muu". Ei taida pyyhkiä kovin hyvin. Taitaa käydä kalliiksi molemmille suvuille. Työpaikatkin katkoilla?

        Ky,,, Er,,, oleilee edelleen taustalla. Tule esille. Sano totuus , jos on "miestä" sanomaan.

      • Wellaflex
        kapinamielellä kirjoitti:

        Musta Korppi yllä talon katon. Eihän sitä tiedä kenen vieraaksi se saapuu. Se on muka kaveri ja niin kavala. Olevinaan helvetin viksu, jopa uskovainen, itseään täynnä ja syy on aina toisen. Niitähän meillä Kuhmossa riittää.

        Voi olla, että korppi korpin silmää nokkii! Tämä "kapinamielinen" on ehkä juopotteleva ja pahoinpitelevä aviopuoliso, joka avioliitossaaan narsistisella tavalla kaikin tavoin puolisoaan alistaa. Täällä Kuhmossa tosiaan on kaikki mahdollista, ei tiedä millaisia luurankoja kenenkin kaapista löytyy...

      • sbbi

        Olet itse paska, menetys aina miehelle. Kuules mieskin haluaa omat lapsensa huolehtia , nukyään. Olet yksi kusipää. Tiedätkö oikeesi mitä narsisti tarkoittaa? Älä kiihkoile ja ymmärrä kelle mikäkin kuuluu.

      • saman kokenut

        siivoa kielesei! Varsinainen papin aamen et taida tuntea raamattua siellä lukee myös että toisia ei pidä solvata. Mistä sitäpaitsi tiedät onko menty naimisiin papin eessä?

      • älä jää
        tuijota... kirjoitti:

        kuin omaan napaansa. Koskaan ei ole niin että "me tehtäisiin jotain" vaan hän yksikseen tekee ja päättää kaiken yksinään. Vaikka lupaa ottaa huomioon myös minun näkökulman asioihin niin silti juttu kääntyy vaan niin että hän on päättänyt näin. Minun tunteille ihan sama kunhan hänen tunteitaan ei loukata. Pelkään puhua hänelle asioista koska yleensä syntyy ilmiriita ja tavalla tai toisella minusta tehdään syyllinen. Kun hän on poissa niin itken suruani yksinäni koska jos erehdyn itkemään hänen nähden niin alkaa huuto että sääliäkö siinä kaipaat vaan. Ja luulisi että ihminen aikuistuu viimeistään siinä vaiheessa kun tulee perheenlisäystä mutta entinen meininki jatkuu lapsista huolimatta. Hän saattaa lähteä ihan mitään sanomatta juhlimaan eikä palaa kotiin yöksi. Yöpyy vieraiden naisten luona mutta kovasti väittää että ei siellä mitään ole tapahtunut. Pitää minua ihan tyhmänä. Ja tyhmä tosin olenkin kun olen vielä tässä suhteessa. Ei vastaa puheluihin kun on poissa, minä pelkään sydänjuuriani myöten kotona. Usein hän vielä vie auton ja jättää sen jonnekin etten pääse kotoa minnekään hänen poissa ollessaan. Kun ihminen on lapsesta asti oppinut manipuloimaan ihmisiä niin ei koira karvoistaan pääse. Tämä on ihan helvettiä ja tässä itsekin sairastuu, ainakin mieli.

        Tuohon ei ole muuta ratkaisua. Olen valitettavasti saman kokenut, ja oman mielen eheytymiseen menee aikaa. Parempi siis aloittaa sen eehyttäminen mahdollisimman pian!

      • Meni hermot
        kapinamielellä kirjoitti:

        Musta Korppi yllä talon katon. Eihän sitä tiedä kenen vieraaksi se saapuu. Se on muka kaveri ja niin kavala. Olevinaan helvetin viksu, jopa uskovainen, itseään täynnä ja syy on aina toisen. Niitähän meillä Kuhmossa riittää.

        Kuulostaa tutulta." Olevinaan helvetin viksu, jopa uskovainen, itseään täynnä ja syy on aina toisen".
        Mutta tää tapaus hesan suunnassa. Vieläkin meinaa nousta karvat pystyyn.
        Onneksi ei enää tarvi sitä iloo eikä riemua kärsiä.

      • minä itse
        sbbi kirjoitti:

        Olet itse paska, menetys aina miehelle. Kuules mieskin haluaa omat lapsensa huolehtia , nukyään. Olet yksi kusipää. Tiedätkö oikeesi mitä narsisti tarkoittaa? Älä kiihkoile ja ymmärrä kelle mikäkin kuuluu.

        Kerropa mitä narsisti/narsismi mielestäsi tarkoittaa? Mielestäni ed.kirjoituksista on asia tullut tosi selvästi esiin.Oletkohan itse narsisti perhettäsi kohtaan, niin ettet tunnista tai halua tunnustaa tosiasioita narsistisesta henkilöstä.

      • näin uskon
        minä itse kirjoitti:

        En ole "hän", mutta itse olen kokenut, että narsisti

        1) ...elää oikeasti vain itselleen, vaikka pyrkii itse kaikissa puheissaan korostamaan lasten, puolison, kumppanin ystävien ym merkitystä ja miten hän on heidän eteen uhrautunut
        2) ...pettää aina, ennemmin tai myöhemmin
        3)...elää lyhyissä ihmisuhteissa ja eron syy on aina toisen osapuolen tekemiset tai tekemättä jättämiset
        4)...elää hyvin pinnallista elämää, jossa auto, ulkoinen olemus, pukeutuminen, työ täytyy näyttää hyvältä
        5)... esiintyy hyvin teatraalisesti, itkee, kokee tuskaa, huolehtii, huolestuu, kärsii...
        6)...sotkee muiden ihmisten elämää, avioliittoja, työkavereita, ns. ystäviään
        7)...rauhaton, jatkuva tarve mennä ja liikkua, ei tunne oloaan koskaan kotoisaksi
        8)...valehtelee, pienempiä ja isompia valheita
        9)...tarvitsee ympärilleen ihailijoiden hovin
        10)...jos ei muuten saa tahtoaan läpi, nii kiristää ja pakottaa muita ihmisiä
        11)...käyttää häikäilemättä seksiä(ehkä lähinnä naisen ase) tahtonsa läpiviemiseen, lepyttämiseen, oikeastaan ihan mihin vaan
        12)...tuhoaa lasten suhteen toiseen vanhempaansa valheella ja erehdysten (joita meillä jokaisella on) jatkuvalla esiin tuomisella, jäkättämisellä, jauhamisella ja korostamisella

        .
        .
        .

      • larssonez
        minä itse kirjoitti:

        Kerropa mitä narsisti/narsismi mielestäsi tarkoittaa? Mielestäni ed.kirjoituksista on asia tullut tosi selvästi esiin.Oletkohan itse narsisti perhettäsi kohtaan, niin ettet tunnista tai halua tunnustaa tosiasioita narsistisesta henkilöstä.

        1. Itsekeskeinen. Hänen tarpeensa ovat kaikkein tärkeimmät.
        2. Ei katumusta virheiden tai väärintekojen jälkeen.
        3. Epäluotettava, kykenemätön sitoutumaan.
        4. Ei piittaa tekojensa seurauksista.
        5. Projisoi vikansa muihin. Kova syyttämään, ei koskaan hänen vikansa.
        6. Omatunto vajavainen tai olematon.
        7. Epäherkkä toisten tarpeille ja tunteille.
        8. Hyvä julkisivu (yksi tai useampia) jolla tehdä vaikutus ja saada valta.
        9. Huono stressinsietokyky. Herkkä suuttumaan ja raivoamaan.
        10. Oikeutettu manipuloimaan ihmisiä täyttääkseen tarpeensa.
        11. Järkiperäistää helposti. Elää järjellä. Vääntää keskustelun omaksi edukseen toisen kustannuksella. Jos joutuu ansaan, jatkaa puhumista, vaihtaa aihetta tai suuttuu.
        12. Piintynyt valehtelu.
        13. Valtava tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä.
        14. Ei todellisia arvoja. Opportunisti. Arvot vaihtuvat tilanteen mukaan.
        15. Antaa itsestään usein empaattisen ja ymmärtäväisen vaikutelman jotta voisi manipuloida muita.
        16. Vihaisia ja ailahtelevia tunnetiloja.
        17. Käyttää seksiä kontrolloimiseen.
        18. Ei jaa omia ajatuksiaan, motiivejaan eikä tunteitaan.
        19. Kontrolloi keskusteluja. Täytyy sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana.
        20. Hyvin hidas antamaan anteeksi. Roikkuu katkeruudessa.
        21. Salainen elämä. Piilottaa rahansa, ystävänsä ja aktiviteettinsa.
        22. Pitää muiden ärsyttämisestä. Pitää kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä.
        23. Ailahtelevat tunteet - muuttuu hetkessä mukavasta vihaiseksi ilman merkittävää syytä.
        24. Epäonnistuu usein taloudellisten asioiden hoitamisessa.
        25. Ilmaisee harvoin arvostusta.
        26. Suureellinen. Vakuuttunut siitä että hän tietää enemmän kuin muut ja tekee kaiken oikein.
        27. Ei kykene näkemään omaa osuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin. Puolustautuu nuhdeltaessa. Ei koskaan hänen vikansa.
        28. Voi näyttää herkältä ja kyynelehtiä. Tämä on näyttelemistä tai turhautumista mutta ei surua.
        29. Rikkoo ihmisten sydämet tehdäkseen heistä hänessä riippuvia.
        30. Tarvitsee uhkauksia tai painostusta saadakseen muut pysymään lähellään.
        31. Sabotoi kumppania. Haluaa tämän olevan onnellinen vain itsensä kautta. Ei salli kumppanille ulkopuolisia tuttavia eikä kiinnostuksen kohteita.
        32. Hyvin ristiriitainen.
        33. Vakuuttava. Täytyy vakuuttaa muut tulemaan hänen puolelleen.
        34. Kätkee todellisen itsensä. Aina "päällä".
        35. Ystävällinen vain jos saa sinulta sen mitä hän tahtoo.
        36. Hänen on oltava oikeassa, voitettava ja näytettävä hyvältä.
        37. Ilmoittaa, ei keskustele. Kertoo, ei kysy.
        38. Ei puhu avoimesti. Salaiset motiivit.
        39. Kontrolloi muiden rahoja mutta käyttää itse vapaasti.
        40. Jatkuva "Olen OK ja voin hyvin, eikä minun tarvitse kuunnella sinun näkökantojasi tai ajatuksiasi".
        41. Kokee olevansa aina väärinymmärretty.
        42. Tunnet olosi kurjaksi hänen lähellään. Hän kuluttaa sinua.
        43. Ei kuuntele koska ei välitä.
        44. Hänen tunteistaan puhutaan mutta ei kumppanin.
        45. Ei ole kiinnostunut ongelmien ratkaisemisesta.
        46. Erittäin hyvä lukemaan muita, jotta voisi manipuloida heitä.

      • 45/46
        larssonez kirjoitti:

        :), TUNNISTAN AIDOSTI YHDESSÄ ENTISESSÄ PAIKALLISESSA TUTTAVASSANI, YHTÄ LUKUUN OTTAMATTA KAIKKI NÄMÄ PIIRTEET. KAIKISSAHAN MEISSÄ NÄITÄ PIIRTEITÄ ON, MUTTA JOILLAKIN NE ON OIKEASTAAN AINA NÄIN. HÄN TUSKIN KUITENKAAN ITSE SITÄ TAJUAA. ÄLTÄ. MIKÄLI HÄNEN KANSSAAN JOUTUISI VIETTÄMÄÄN PALJON AIKAA, ESIM TYÖKAVERINA, NIIN ELÄMÄ OLISI VARMAAN HELVETILLISTÄ.

    • lkjhgfdsfghjklöä

      kun minkäänläista kappalejakoa ei osata nykyään tehdä...

      • Pena.

        On tosiaan ihmeellistä, kun ei osata otsikkoa erottaa leipätekstistä, vaan kaikki kirjoitetaan yhteen. Ei osata myöskään isoa alkukirjainta käyttää, puhumattakaan kunnollisesta nimimerkistä. Epämääräinen sotku erilaisia kirjaimia ei nimittäin ole mikään kelvollinen nimimerkki. Ajatuspisteiden käyttökin näkyy kangertelevan. A- ja Ä- kirjaimen käytössäkin on toivomisen varaa.

      • nimimerkki tähän
        Pena. kirjoitti:

        minun tekstini vai tuo aivopieru alussa?

    • ahdistunut

      Minun puoliso myös jäi valheistaan kiinni....ja pitkin matkaa on selvinnyt mitä hän on tehnyt ja missä. Pahinta on asiassa se, että hän ei puhu, eikä tunnusta...on vaan hiljaa kun puhun asiasta.
      Hän lupasi, että ei ole enää ko. ihmiseen yhteydessä, mutta jäi kii jälleen kerran. Kysyin syytä miksi hän sala tekee niin, hän vaan sano, että tiesi asiastanousevan metelin. Totta helvetissä siitä nousee meteli kun tien hänen olleen pettämässä tämän henkilön kera ja lupasi ettei pidä yhteyttä enää...vaan haluaa olla minun ja lasten kanssa...sit menee laittamaan viestiä eikä mainitse asiasta mitään.
      Kaikkein pahinta asiassa on että tämä henkilö jonka kanssa mieheni on ollut on ystäväni....tai siis oli!

      Luottamus on mennyt...ei voi mitään. Ja sanoin hänelle, että jos seuravan kerran on asiaa suhteesta, niin avaa suunsa...ei sit' vetoketjua. Että jos miehellä on pokkaa napista joka helvetin asiasta kotona niin pitäisi osata myös puhua omista tunteustaan!!!

      Tässä nyt mennään päivä kerrallaan....seuraava teko salaa...niin sit tuli lähtö...!

      • mitäpä voit

        Valitettavasti täällä on muutamia jotka tuntuvat ottaneen elämäntehtäväkseen sotkea muiden avioliittoja ja suhteita. Oma elämä ulospäin kunnossa, mutta ilmeisen tyhjää, koska jaksetaan vuodesta toiseen sotkea toisten elämää. Samoihin tapauksiin tuntuu törmäävän toistuvasti.

      • saman kokenut

        Tuttu tarina sinulla mulle kävi samoin annoin monta kertaa anteeksi kunnes yli 20 vuoden yhdessäolon josta 10 v naimisissa - sain tarpeekseni ja lähdin. Aina tuli se seuraava kerta vaikka kuinka lupasi. Tuut vain ite hulluksi jos sun pitää olla varuillaan koko ajan.

      • aivot narikassa

        meni kaksi vuotta ennenkuin osasin sanoa ulos.Annoin anteeksi ja luotin lupauksiin mutta kahden viimeisen vuoden aikana ei selitelty,eikä viimeisen kiinnijäännin jälkeen edes pyydetty anteeksi.,vaikka olin sairastunut vakavasti.Aivohalvaus.
        Nyt erosta on kaksi vuotta,exä asuu entisen ystäväni kanssa joka oli syypää eroon.Itse olen kohtalaisen toipunut kaikesta,mutta eihän tämän näin pitänyt mennä,piti viettää rauhallinen mukava ehtoo elämä.
        Olisi aikoinaan auttanut paljon jos exä olisi puhunut erovaiheessa et miks se teki mitä teki.Hän vain ihmetteliettä miks haluan eron

      • kohtaloita
        aivot narikassa kirjoitti:

        Voimia!

      • sixtysixtyone

        En uskonut, että vaimoni olisi pettäjän tien valinnut jo yli 20 vuotta sitten mutta nyt kun kaikki alkaa vähitellen paljastua, pala palalta niin uskomattomia valheita olen uskonut todeksi. Juoruämmille hän oli hyvin vihainen koska he puhuivat paljon rehellisemmin asioita ja asioista joita minun ei soisi tietävän. Omista sairauksistaan hänen mainintansa oli: saat sitten myöhemmin tietää ja minä en nyt ala selvittelee niitä asioita..
        Myöhemmin kun erään syövän, niistä monista, alkuja tutkittiin, huomautin lääkärille eräästä epämääraisestä kätilöopistolla käynnistä jonkin myooman takia, olikin aivan uusi elämänalku ollut tuloillaan mutta minulle ei oltu kerrottu tästäkään asiasta. Isästä ei ollut hajuakaan jonka sain vasta nyt selville, eli hyh hyh..?

        Kaikkein pahinta asiassa on se, että lapseni manipuloitiin isäänsä vastaan ja olemaan äitinsä tukena ja turvana. Tarvittaessa olemaan todistajana avioero oikeudenkäynnissä vaikkapa alkoholismin takia. Allekirjoittaessaan valtakirjoja aviomiehelle han olikin antanut valtuutuksen kohteena olevasta asiasta ohjeet joilla valtakirjojen pätevyydellä ei ollut merkitystä. Eräässä tapauksessa pyysin virkavallan apua joita tulikin 2 henkilöä virkapuvuissaan ja kysyivät aviopuolisolta suoraan allekirjoituksen oikeellisuutta ja näin tämän asian tiimoilta heräsi koko paljastuksien kirjava joukko, valheita valheen perään.

        Elämänsä loppupäivinäkään ei suostunut kertomaan minulle asioiden alkuperää saati virheellisyyttään missään asiassa. Hän oli käyttänyt kahta totuutta aina sopivasti vaihdellen mitä sukulaisilleen ja työkavereille ja toinen totuus se mikä minulle kerrottiin tai sanomalla sen saat tietää sitten myöhemmin.

        Minä kylläkin ilmaisin miltei avioliittomme alussa, jotta jos valehtelet tai olet epärehellinen niin siinä tapauksessa tulee olemaan se ensimmäinen ja viimeinen kerta, eli kaksi tapahtumaa yhdessä ennenkuin annan kenkää tai pakkaan itse omat laukkuni ja häivyn. Näyttää uskallus puuttuneen koska viimeiseen asti kieltäytyi keskustelemasta asioista tai muusta tärkeästä tehtävästä.

        Pahinta asiassa on ollut luottamuksen täydellinen puuttuminen kun minä uskoin kaiken mitä hän kertoi tai pyysi minulta. Yhteiset lääkäreissä käyntimme olivat olleet tapana paitsi muutama poikkeus vuosittain ja yhteiset pankkitilit jonne tilit tai laskut.

        Luottamuksen puuttuessa hänen tietoonsa tulleet hyvin arat asiatkin kertoi omille tutuilleen ja nyt hieman nolo tilanne kun intiimit ja hyvin arat yksityisasiat ovat tuttujen tiedossa. Aikaa on kulunut vasta vähän ja perukirjan jälkeisiä seurauksia saan odotella pelonsekaisin tuntein, jos vielä jokin asia tulisi odottamatta esille..

    • Tuonkin kokenut

      Mulla oli tuollainen naispomo jonkin aikaa. Kesti aikansa todella uskoa, että ihminen saattoi olla tuollainen, mutta pakko oli lopulta uskoa, kun samoja kokemuksia ja mietteitä kuuli monelta työtoverilta. Onneksi se aika oli ja meni, ja pomo sai lähteä.

    • paljon nähnyt

      Eroa välittömästi, ei hän muutu. Älä pilaa omaa elämääsi. Sinulla on vielä paljon hyvää edessäsi kun vain nyt jaksat ottaa eron ja käydä sen läpi. Ansaitset parempaa.

    • 19+6

      sinulle jolla epäluotettava puoliso.
      kysyn miksi mietit kuoleman sinut korjata,jos on suhteessasi vaikeaa.

      en osaa muuta sanoa,kuin mieti mitä sinä haluat elämältäsi,
      haluatko roikkua loppuelämäsi huonossa suhteessa.

      meillä jokaisella on vain yksi elämä.
      en tässä sen ,kummempia neuvoja rupea jakamaan jokaisen meidän on kuljettava ne omat
      polkumme,että löydämme sen oikean.

      toivon sinulle kaikkea hyvää elämmääsi.

      olkoon tämä uusivuosi parempi,kuin mennyt.
      tuokoon se kaikkea hyvää elämääsi.

    • ---

      Lähe litomaan saman tien. Olen itsekkin asunut samanlaisen naisen kanssa, ja voi kokemuksesta kertoa, että paskaa tulee niskaan enemmän kuin jaksaa kantaa. Omalla kohdalla akka onnistui sotkemaan kaiken raha-asiosta kaveripiiriin. Ja pettikin vielä. Nyppii aivan käsittämättömästi vielä vuosienkin jälkeen.

      Kannattaa hävitä ja nopeasti, ja laittaa kaikki yhteydet poikki.

    • 9vuotta jaksoin tuollaista katsella, ennenkuin sain lähdettyä. Nyt olen ollut 10 vuotta nykyisen mieheni kanssa, ja kyllä ihmettelen kuinka niin kauan jaksoin edellisessä suhteessa! Kyllä sitä kauan pystyy valehtelua yms. nielemään. Ei muutakuin lähde pois tuollaisesta suhteesta, ei se siitä ainakaan paremmaksi muutu. Lähtö on varmasti vaikea, mutta myöhemmin tajuat että teit oikein.

    • Onnea eteenpäin!

      Tiedän yhden samanlaisen tyypin, joka imee läheiset ja sukulaiset, aikoinaan työntekijänsäkin kuiviin, vailla omaatuntoa, vailla minkäänlaista häpeää, vaikka kaikki tietävät hänen tekonsa, kukaan ei kuitenkaan tee mitään ja tää narsisti vaan jatkaa. Häivy ihmeessä hyvän sään aikana, älä missään tapauksessa ryhdy epätoivoisiin tekoihin, elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa! Nopeaa muutosta ja jaksamista, vielä se onni kurkkii jossain ja putkahtaaa esiin, kunhan ensin ymmärrät poistua tuosta valtapiiristä. Tsemppiä jatkoon!

      • Olen kokenut saman, valehtelua viimeiseen pisaraan asti, ja sen jälkeen kun ei pysty valehteleen enään, niin leuhkuus nousee hattuun. mut korkealta puodataan aina :)
        Voimia sulle, MUT RÄJÄYTÄ SE POMMI HETI, NIIN PÄÄSET TILANTEESTA EROON.

      • Loukattu nainen

        Omalle kohdalle osui moinen vässykkä, joka tavatessamme sanoi avioliittonsa olevan pelkkää kulissia, annoin pakit. Ajan myötä lämpenin miehen suloisiin iskuyrityksiin. Alussa olimme yhdessä yötä päivää, soittelimme jatkuvasti ja kaikki oli ihanaa. Ajattelin tarinan "kulissiliitosta" olevan totta, koska vietti aikaa kanssani niin paljon. Sitten alkoi loputon huopaaminen ja soutaminen ja sen myötä valehtelu. Ei miehellä ollutkaan munaa lunastaa lupauksiaan. Vaimo sai tietää meistä, mutta antoi anteeksi, ryhdistäytyi ja alkoi miehen mukaan "kunnon vaimoksi"...Olenka tavannut narsistin? Miehen mielestö se että meidän tulevaisuuden suunnitelmat ei nyt toteudukaan, on minun syytäni. Koska olin vaimoon yhteydessä ja paljastin hänen kaksoiselämänsä. Kaikki olisi kuulema toisin jollen olisi sitä tehnyt. Olisimme nyt yhdessä, onnellisesti!
        Miehellä ei ole enää pokkaa vastata puhelimeen tai tulla kasvotusten minun kanssa puhumaan.
        Mistä näitä tulee? Miksi pitää leikkiä toisen ihmisen elämällä näin?

      • Loukattu nainen kirjoitti:

        Sain puolisoni kiinni uskottomuudesta, kun rakastajatar laittoi puhelimeensa viesti, jonka tytär luki. Otin yht. ko. naiseen. Olivat seurustelleet useita vuosia. Aavistelin koko ajan, mutta ei ollut riittävästi todisteita siitä kuka ja missä. Mieheni vakuutteli koko ajan, että kaikki on hyvin ja että kuvittelen vain. Mieheni oli kieltänyt naisystävää kertomasta minulle, tai heille tulisi ero. Eli - hän halusikin pitää molemmat naiset. Meille tuli ero, samoin heille. Eli 2 avioliittoa hajosi ja tämä ko. seurustelusuhde. Eivät kaikki miehet haluakaan erota, vaan pitää salarakkaita.

        Mulla on kokemusta myös valehtelijasta. Olin sen jälkeen vuoden avoliitossa miehen kanssa, joka valehteli koko ajan. Se selvisi minulle, kun tutustuin hänen ystäviinsä. Mies valehteli ja kuvitteli monenlaisia asioita ja kertoi ne totena. Uskoi niihin itsekin. Kännykkään puhuessa valehteli ystävilleen. Ihan sairastahan sellainen on. Jätin miehen ja elän yksin.

      • hepulis
        Loukattu nainen kirjoitti:

        Omalle kohdalle osui moinen vässykkä, joka tavatessamme sanoi avioliittonsa olevan pelkkää kulissia, annoin pakit. Ajan myötä lämpenin miehen suloisiin iskuyrityksiin. Alussa olimme yhdessä yötä päivää, soittelimme jatkuvasti ja kaikki oli ihanaa. Ajattelin tarinan "kulissiliitosta" olevan totta, koska vietti aikaa kanssani niin paljon. Sitten alkoi loputon huopaaminen ja soutaminen ja sen myötä valehtelu. Ei miehellä ollutkaan munaa lunastaa lupauksiaan. Vaimo sai tietää meistä, mutta antoi anteeksi, ryhdistäytyi ja alkoi miehen mukaan "kunnon vaimoksi"...Olenka tavannut narsistin? Miehen mielestö se että meidän tulevaisuuden suunnitelmat ei nyt toteudukaan, on minun syytäni. Koska olin vaimoon yhteydessä ja paljastin hänen kaksoiselämänsä. Kaikki olisi kuulema toisin jollen olisi sitä tehnyt. Olisimme nyt yhdessä, onnellisesti!
        Miehellä ei ole enää pokkaa vastata puhelimeen tai tulla kasvotusten minun kanssa puhumaan.
        Mistä näitä tulee? Miksi pitää leikkiä toisen ihmisen elämällä näin?

        ei ole narsismia. Jos haluat tietää siitä niin hanki aiheeseen liittyvää lukemista.
        Alan ammattilaisen tekemää. Näiden kirjoitusten perusteella asia voi enemmänkin hämärtyä
        kuin selvitä.

    • yleisesti_ottaen

      Kuinka varmalta ja luotettavalta taholta olet saanut tietoosi kumppanisi valheellisuuden? Entä jos tämä olikin juoru siskon kaiman veljen kissalta? Lisäksi jäi melko epäselväksi, mitä maailman mullistavaa on tapahtunut. Hengitä nyt oikein syvään, selvitä asiat ja keskustele. Yritä vähentää tunneryöppyäsi ja ota asia puheeksi jonkun muun kanssa, jota asia koskee. Älä tee mitäänn hätiköityä, ettet satuta itse itseäsi lisää. Äläkä vain häivy, muuten kumppanisi kylvää vain lisää tuhoa ympärilleen, jos hän todella on valehtelija, eivätkä muut saa tietää asiasta mitään.

    • jskr

      Olen kokenut saman. Mieheni muutti pois kotoa 2½v sitten ja minulle selvisi vasta tuolloin, että hänellä oli ollut toinen nainen jo 10v. Peitetarinat olivat menneet minuun aivan täydestä, vaikka voin kyllä tunnustaa, etten koskaan oikein voinut luottaa hänen puheisiinsa. Olen kuullut, että narsistin jättäminen on kohtalokasta. Piru on siis hyvin äkkiä irti. Toisaalta, vaikka meidän narsisti jätti minut ja perheensä, niin piru on irti siltikin. Hankkiudu siis eroon narsistista niin pian kuin mahdollista. Selviät kyllä, mutta kavereitten tuki on silloin tarpeen.

      • Näin kävi...

        Meitä miehiä ollaan aina mollaamassa mutta kun näitä lukee niin kyllä naisetkin osaavat, Ohessa yhden patologisen valehtelijan tarina.

        RAKKAUS VAI RAKASTELUT?

        Tutustuin kuluvan vuoden helmikuussa nyt jättämääni naiseen, ensi tapaamisemme meni hienosti ja kun vielä sain häneltä myöntävän vastauksen pikku kysymyksiini hänen rehellisyydestään sekä uskollisuudestaan alkoi lämpöä hehkuva suhde kiihdyttää ensi metreilleen. Molemmat meistä tykkäsivät lähekkäin olosta johon toki elämän paras mauste seksikin kuului olennaisena osana silloin kun kuului.
        Iltaisin nukkumaan mennessämme käperyimme pitkäksi toviksi toistemme syleilyyn ennen nukkumatin tuloa, aamuhalit olivat itsestään selvyyksiä ja kaikki oli autuaallisen hyvin jopa kaupoissa kävelimme käsi kädessä sielläkin joskus viattomasti suukotellen molemmin puoliset hyvät teot suuntaan jos toiseenkin kuului tuohon upeaan kahden ihmisen yhdessä oloon itsestään selvyytenä.
        Hän kertoi alkumetreillämme kolmesta "platoonisesta" suhteestaan hänen mies ystäviinsä joista yksi vei suhteemme tuhoon, kävi näet niin että yksi näistä kolmesta oli varsinainen sonni jos asia suoraan ilmaistaan eikä platoonisuudesta ollut tässä pelkkään panoon perustuvassa suhteessa tietoakaan ja niinpä kävi että rakkaalleni alkoi tulla niin satottuja hiljaisi päiviä, edellinen tarkoitta sitä että hänen kännykkänsä pysyi kiinni enkä näin ollen saanut mitään yhteyttä häneen oveen koputuksetkaan eivät tuottaneet mitään tulosta sillä maa oli hänet nielaissut ja tuskani oli suuri kun hälytys kellot viimein alkoivat soida päässäni.
        Ihmisten suhteen minulla on ollut elukan vaisto niinpä varmana hänen petturuudestaan rupesin kaivamaan häneltä totuutta irti ja tulihan se sieltä kun tarpeeksi "potki", öitä oli vietetty kyseisen sonnin asunnolla jo kuluvana kesänä ja mökki viikonloppujakin muutama, edellistä totuutta edelsivät mittavat valheet tyttö ystävän luona olosta ym. ym. ym. ym.
        Ilkeintä tässä episodissa on iljettävät yksityis kohdat joita rakastamani nainen suolsi suustaan, naitu oli kolme kertaa illan ja yön aikana, pannu oli nuoltu ja peehootkin siinä sivussa mitattu tietysti kieltä mittarina käyttäen loppukaneettina aamukahvit anteliaalle naiselleni kuinkas muuten kuin sänkyyn kun jalat ei oikein kantaneet!
        Rakkauden nimissä annoin anteeksi ja hän lupasi ottaa uuden suunnan elämäänsä, kertoi että jos kyseinen sonni ottaa häneen jatkossa yhteyttä hän kertoo asiasta heti minulle jättäen tietenkin hyväksi käytetyksi menot sikseen sillä sitä ne miehen puolelta selvääkin selvemmin olivat sillä mitään pysyvää tuo kyseinen mies ei naisestani halunnut vaan tavata silloin tällöin ja pyörryttää hänet seksillä silloin kun ei muita sattunut saamaan, naiseni sosiaalinen status ei ole kummainen hän on työtön ja omien sanojensa mukaan hänen itsetuntonsa kaipaisi muutakin kuin nainnin rytkettä. Toki olen tuota hänen itsetuntoa pyrkinyt omalla käyttäytymiselläni häntä kohtaan korjaamaan mutta näemmä turhaan, aivan turhaan!
        Matkamme jatkuin näiden kesäisten tapahtumien jälkeen jonkin asteisen luottamuksen merkeissä kunnes marraskuun lopulle tuli tuo edellä mainittu hiljainen päivä josta hän ns. kärysi, hänen piti tulla perjantai iltana luokseni mutta valitti väsymystään ja kertoi että haluaa olla kotona ja levätä, ok. totesin kellojen kilkattaessa taas kerran päässäni.
        Ajoin illalla hänen asunnolleen ja yllätys yllätys kämppä tyhjä ei valoja eikä rivarin sisälläkään minkään valtakunnan liikettä saman tein varmuuden vuoksi aamulla ettei tarvitsisi kuunnella taas kerran loputonta valheiden ketjua. Sitten nätisti kyselemään missä olit illalla kun kävin ovellasi -tupakan ostossa kioskilla kuuluin kuvottavalle löyhkäävä valhe sitten viimeinen naula arkkuun -missä olit aamulla kun et ollut kotona, pitkä hiljaisuus ja valheiden ketju jatkui lauseella olinkin yhden Tiinan luona yötä enkä kotona!
        Se siitä, nyt Jouluna hän tunnusti ettei voi elää ilman "auervaaraansa" ja näin ollen ei pystyisi lupaamaan edellisen myötä uskollisuuttaankaan minulle joka satun sitä suhteeseeni vaatimaan. Mainittakoon (ettei kukaan rupea ruotimaan minun seksuaalisia kykyjä) että sukupuoli elämämme oli ainakin minun mielestä hyvin antoisaa ja näin uskon myös hänellä olleen.
        Hän osoittautui patologiseksi valehtelijaksi ja uskoi itsekkin sepittämiinsä valheisiin, jätin hänet ja hän itki kuin hullu perääni kun lähtöä viimeisen kerran hänen luotaan tein oliko tuo itkukin valhetta se jääköön vain hänen tiedokseen joka tapauksessa hän vaihtoi hyvin lämpimän suhteen jossa tein mielistelemättä pätkääkään kaiken hänen eteensä satunnaisiin panokertoihin sonninsa kanssa.
        Tämä kirjoitus opiksi miehille, naisillekin että kun kerran valehtelee valehtelee toisenkin kerran valheiden vaan suuretessa kunnes niihin jostain kumman syystä rupeaa uskomaan itsekin ja kun kerran pettää niin pettää useimissa tauksissa jatkossakin.
        Pitäkää Hyvä Huoli Toisistanne -kosketelkaa toisianne ;)
        Uskollista Uutta Vuotta kaikille tämän lukeneille.

        T: Petetty

    • normaalin mies

      ... psykopaatti tai narsisti. Tutkailepa asiaa tältä kannalta

      • Äippänen54

        Just noin, niin kuin ensimmäinen vastaaja kirjoitti. Totta joka sana. Minä elin vastaavassa parisuhteessa ja lopulta tuli tilanne eteen, joko kuolen tai lähden. Valitsin viimemainitun. Ero ei ole koskaan ole helppo, saati sitten narsistipuolisosta, mutta MUUTA VAIHTOEHTOA EI OLE KUIN PELASTAA ITSENSÄ. Onnea sinulle matkaan ja paljon tsemppiä, kohtalotoveri! Tulet selviämään, usko pois. Omat siivet kantavat ja kenelläkään ei ole oikeutta katkoa niitä! Käytä tukiverkostoja jos ei muuta niin mene terveyskeskukseen puhumaan. Huomaat miten paljon saat ymmärrystä ja sypatiaa, jotka kantavat sinua eteenpäin.

    • Lenoska

      Tutulta kuulostaa. Pyydän että otat selvää narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tai psykopaatti.
      Avainoireita on tunne-elämässä:-lipevä hurmaava,-itsekeskeinen mahtipontinen,-katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen,-myötäelämiskyvyn puute,-petollinen ja muita hyväksi käyttävä,-pinnallinen tunne-elämä. Sosiaalinen poikkeavaisuus:-mielijohteitten mukaan elävä,-huono itsetunto.-jännityksen tarve.-vastuuntunnottomuus,-varhaiset käytösongelmat,-epäsosiaalinen käytös aikuisiässä.
      Kuulostaako tutulta? Mikään päivä ei ole samanlainen hänen kanssaan.Hän tuo elämään jännitystä, iloa ja huumoria,MUTTA kaikki onkin pinnallista kun jälkeenpäin ajattelee. Juuri kun tuntuu että kaikki muuttuu hyvään suuntaan niin kohta huomaakin olevansa pahemmassa kuopassa. He eivät muutu, valheita löytyy joka lähtöön, mutta ne ovat ristiriitaisia.

    • er

      Paras ehkä harkita eroa jos puolison kanssa ei voi puhua eikä hänen käytöksensä muutu. Ero ei tosiaankaan ole helppo ratkaisu, mutta ajan kanssa siitä pääsee yli. Huomaa miten sitä tuli elettyä turhaan liitossa jossa ei tosiaankaan sinulla itselläsi ollut hyvä olla. Ansaitset parenpaa! Onnellisuus elämääsi voi vielä tulla ja huomaat joskus että niin kävikin, kunhan saat energiasi muuhunkin käyttöön eikä vaan pahan olon käsittelyyn.

    • rinssi84

      jooopa joo puol suomee taitaa olla teijän mielestä narsisteja..
      ite ootte aika heikkoja, jos annatte jonkun narsistin retkun pyörittää teitä..
      olisko peiliin kattomisen paikka?

      • Spegel

        Jos sinulla ei ole asiasta kokemusta, niin ei kannata kirjoitella ! Siinä olet kylläkin oikeassa, että näissä narsisti uhri tapauksissa " vakka on kantensa löytänyt", jos ymmärrät, mitä tarkoitan !

    • narsistin uhri

      ..minulla ihan sama tilanne. Siis ihan täysin...ei vaan ole helppoa lähteä tai paremminkin laittaa eukkoa mäkeen...on niin paljon kaikenlaista.

      Mie oon todella väsynyt kaikkeen...elämänilo on ihan nolla.

      • tarpeekseni saanu

        teitä, jotka väkisin kärsitte huonossa parisuhteessa. Miehet etenkään eivät halua erota vaikka niitä miten kohtelis. Itse en olisi päivääkään onnettomassa suhteessa, vaan vaadin ehdotonta luottamusta ja asioista puhumista. No senpä takia oonkin yksin vuodesta toiseen, kun sellaista kumppania tuntuu olevan mahdotonta löytää. No ei se mitään, kyllä sitä yksinkin pärjää, olishan se kivampi suhteessa elää, mutta mieluumin yksin kuin jonkun tunteettoman paskan kanssa.

      • Tunteellinen paska
        tarpeekseni saanu kirjoitti:

        teitä, jotka väkisin kärsitte huonossa parisuhteessa. Miehet etenkään eivät halua erota vaikka niitä miten kohtelis. Itse en olisi päivääkään onnettomassa suhteessa, vaan vaadin ehdotonta luottamusta ja asioista puhumista. No senpä takia oonkin yksin vuodesta toiseen, kun sellaista kumppania tuntuu olevan mahdotonta löytää. No ei se mitään, kyllä sitä yksinkin pärjää, olishan se kivampi suhteessa elää, mutta mieluumin yksin kuin jonkun tunteettoman paskan kanssa.

        Sinä siis harrastat aviossa olevia?? Jos pysyvää kumppania ei vapailta markkinoilta löydä, niin menppä peilin eteen ja mieti sisäistä olemustasi. Saatatpa olla itse tunteeton paska, kuten kirjoitit

    • camelia1

      -Mutta ratkaisu on tehtävä pikimmiten. Et voi itseäsi nöyryyttää alistua hänen moisista valehteluistaan. Ei yhteiselämä voi jatkua epätietoisena, mikä on valehtelua ja mihin pitäisi luottaa ja uskoa. Kunnioita itseäsi ja ota hyvä ystävä kaveriksi, kun selvittelet moista vyyhtiäsi puolisosi kanssa.Ei fyysinen riitely ole sen arvoista, että siihen alentuisit. Näiden asioiden selvittely on vaikeaa, mutta elämäsi jatkuu parempana yksinkin, kuin tällaisessa psyykkkisessä, alentavassa tilanteessa.Mieluummin heti laittaisit yhteisen oven kiinni ja aloittaisit oman elämäsi eri osoitteessa. Hyvää ja kannustavaa alkavaa vuotta sinulle jatsemppiä ekämääsi

    • PlutoMars

      JÄTÄ, HETI EIKÄ HUOMENNA, VALEHTELIJA EI MUUTU KOSKAAN!!!! Älä anna naisen enää manipuloida itseäsi, nainen/mies ei muutu, ei koskaan, kun hän on nuo valehtelun rajat ylittänyt!!!!!
      Voimia sinulle ja toivottavasti kohtaat vielä rehellisen ihmisen, joka kunnioittaa sinua!

    • mie vaan

      et sää kumminkaan parempaa akkaa saa.

      • unikki_85

        ite olin neljä vuotta avoliitossa jossa viina kuului melkein joka vloppuun,jonka seurauksena mies usein käyttäytyi hyvin agressiivisesti,usein nyrkki heilui ja huorittelua sun muuta haukkuma nimiä kuulin.Pahaksi asian teki myös oma käytökseni,en uskaltanut vanhemmilleni tai sisaruksilleni asiasta kertoa,kaikki piti olla hyvin tai ainakin näyttää siltä.Myös naapureita varoin:minua suuresti hävetti kohdata rapussa heitä kun avomieheni saattoi koko yön huuattaa musiikkia nappulat kaakossa,muutaman kerran kehtasin paeta yöllä kaverilleni yökylään,mutta oli kyllä noloa. Eroaminenkin tilanteessa tuntui pahalta,olihan siinä yhteisiä vuosia mitä ei halunnut heittää hukkaan,mutta puolet niissä olin asunut valheessa kun eivät kaikki asiat olleet selvinneet. Alusta asti mies oli lähetellyt seksuaalisia viestejä monille hyvin nuorille tytöille ja jopa baarissa ollessamme hän saattoi hävitä ja löytyä jonkin ajan kuluttua toisen seurasta..nyt olen onneksi saanut asiat parempaan suuntaan,löysin täältä suomi24 sivuilta unelmien miehen,ei juo ja on todella kohtelias. Vieläkin näen kyllä öisin painajaisia että olen vanhassa suhteessa jossa exäni juo ja olen piilossa makuuhuoneessa tuolin takana ja kuulen kun exäni hakkaa ovea ja koittaa tulla siitä läpi,mutta sitten onneksi herään ja muistan että se elämä on mennyttä.siitä olen itselleni kiitollinen että sain asiat näinkin pitkälle etenemään,toivon että muutkin tilanteessa olevat saavat vain itsestään kiinni ja lähtevät omaa tietä kulkemaan,harvoin valehtelu loppuu jos siitä on jo tullut tapa.

    • veneilijä Tku

      useita työpaikkoja urallaan, ja onko dellenen mies lääkintäneuvos?

      Narsismi on köytännössä parantumaton sairaus.

    • erään narskun lapsi

      Se on narsisti eli sairas. Äitini on samanlainen. Sai puhuttua sossut, kaikki puolelleen kun meitä lapsia huostaanotettiin. Vuonna 1986 tuli voimaan laki lapsia kohtaan suoritetun väkivallan rangaistavuudesta, mutta vielä tänäkään päivänä tuo ämmä ei ole saanut rangaistusta. Sen sijaan hän on uhri, sankari, voittaja. Sylettää. Hoitoon ei voi pakottaa.

      • Eräs nainen

        Vois ikinä sietää,,valehtelijaa.

    • Kurssin tuotoksia

      Minulla on sama kohtalo, mieheni valehteli pettämisestä 31 vuotta. Hänei koskaan ole puhunut asioitaan ja on valehdellut siitälähtein kun rupesi panokoneen kanssa pelehtimään. Pantava oli kirkon palveluksessa kyllä nekin osaa, vaikka paasaavat rehellisyyttä ja uskollisuutta. Mies ja lapset tälläkin tipusella oli.

      Nyt mieheni on erittäin ilkeä. päiväkaudet kiroilee. Tosin on pahasti sairas, mutta on hänellä ilkeys päällimmäisenä. Hän ei ole koskaan pystynyt puhumaan mitään asioita kotona. Onneksi minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa voin puhua tästäkin perheemme tilanteesta.

      Toivottavasti teet oikeat ratkaisut. On maailmassa vielä varmasti rehellisiäkin ja uskollisia ihmisiä. Vanhuus on kurjaa, kun pitää nyt miettiä miehen panoja ja valheita, joita hän syytänyt koko avioliiton ajan. Valehtelija aina valehtelija. Eikä ihminen yhdestä pettämisestä jää kiinni, näin on totuus.

      PAREMPAA UUTTA VUOTTA SINULLE.

    • asgaga

      No mitäpä jos ottaisit eron ja pistäisit joko puolison tai itsesi pellolle? Jos hän kerran on narsisti, niin miksi annat hänelle sen ilon tuottaa sinulle tuskaa ja halua kuolla? Miksi et vain lähde? Ilmeisesti siksi, koska hän pitää sinua niin kovasti otteessaan. Lähde ennenkuin hän tuhoaa oikeasti elämäsi lopullisesti.

    • 887ty

      Jos toinen on ollut paha! Kertonee myös omasta ongelmastasi, mikä on tämän narsistin kanssa syntyä huomaamatta, pikkuhiljaa, tai sitten jo aikaisemmin, mikä on johtanut tämän narsistin valintaan puolisoksi: läheisriippuvuus. Kohdistat toisen pettämiset ja valehtelemisen itseesi, vaikka sanotkin olleesi itse rehellinen: koet olevasi siis jotenkin vastuussa toisen valinnoista. Luultavasti alistamisen ja lyttäämisen kestämiseen on syy, ehkä pelkäät ettet pärjääkään ilman tuota huonoa puolisoa, tai yksinäisyyttä, pelkäät olevasikin niin huono ettet saa enää ketään tms. Joten siis sinun pitäisi alkaa kiireesti huolehtimaan itsestäsi, myöntää oma ongelmasi ja hakea apua, en usko, että ihan yksin pärjäät, etenkin, kun sinun oikeasti kyllä pitäisi jaksaa erota tuollaisesta... Mutta jos eroat ilman apua, yksinjäämisen pelkosi kanssa, voi olla että todella päädytkin itsesyytöksiesi, yksinäisyytesi ja erotuskasi (se tulee kuitenkin aina) kanssa joko itsemurhaan tai ensimmäisen seuraavan vastaatulijan kanssa yhteen: joka todennäköisesti näillä ehdoilla on myös narsisti. Näkee hyväksikäytettävyytesi ja hätäsi ja rientää "apuun".

      Olisi tärkeää sinun saada psykologista apua, että voisit jutella jonkun sinulle sopivan (ehkä miehen ennemmin) kanssa, ja purkaa pahaa oloasi. Ammattilaisissa on se hyvä puoli, että he todella osaavat, heidän pitää osata, pitää huolta itse omasta jaksamisestaan: voit siis hyvällä omalla tunnolla avautua ja purkaa painolastia, eikä tarvitse murehtia jaksaako toinen! Itselläni se on auttanut, on helpompi myös puhua jollekin ulkopuoliselle tavallaan, ja saada itsensä irti siitä kuviosta, puhua vaan vapautuneesti. Se jo antaa voimia. Lisäksi ammattilainen pystyy neuvomaan miten narsistin kanssa pärjää, eroon läheisriippuvuudesta, ja pikkuhiljaa, parissa vuodessa, asiat tulevat olemaan paljon, paljon paremmin, kunhan vaan olet valmis tekemään työtä sen eteen. Ennemmin sen eteen, terveen ja hyvä tulevaisuuden kun pohjattoman kaivon, narsistin! Tee ennemmin siis töitä itsesi kanssa, kun suunnittelet jotain typerää itsemurhaa! Hae apua, ala korjaamaan itseäsi, jätä narsisti tai oli mikä vaan: oli se nainen ihan mikä vaan, niin selkeästi sinulla on paha olo, se riittää, siis eroa. Lähde ja ala elämään: muut pärjäävät kyllä. Jos sinulla olisi edes yksi hyvä ystäväkin, niin olisi korkea aika olla myös hänelle rehellinen ja pyytää apua.

      Asiat paljastuvat, asiat muuttuvat, osa uskoo, osa ei, elämä on luopumista. Niinhän se on. Mutta jokaisella on vastuu omasta elämästään ja käsityksistään. Sinulla on omasta hyvinvoinnistasi ja elämästäsi ja tutuillanne omistaan. Ei sinun tarvitse leikkiä marttyyria ja uhrautua, todennäköisesti se on turhaa.
      Unohda analyysit, unohda muijasi diagnoosit, unohda muitten elämän eläminen, ja ala elämään omaa elämääsi, analysoikin itseäsi ja diagnosoi itseäsi: parane ja hanki elämä, missä voit olla onnellinen.

      Patologiset valehtelijat tai narsistit tai mitkä vaan... Ei heitä tarvitse parantaa ja turhaa uhoa on "parantaisi tapansa" etenkin jos kyseessä todella on narsisti: hän ei paranna, hän tulee AINA syyttämään muita, hän ei nää eikä häntä pelota. Älä siis leiki leikkiä, mihin et pysty.
      En myöskään ymmärrä, mitä odotat: älä ainakaan muutosta. Jos sinä et muuta mitään, mikään ei muutu. Uhkaavista liitoista pitäisi aina lähteä, ainakin asumuseroon ja katsoa matkan päästä, mikä on oikea tilanne. Nainen tai mies, ystävä tai puoliso, ihmisistä löytyy kaikkia, ja myös narsisteja. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä ITSESTÄMME löytyy, löytyykö perustat, mille elämämme pohjaantuu vai haemmeko sitä toisista? Miksi suostumme uhreiksi? Pystymmekö lähtemään jos voimme pahoin ja ennenkaikkea mikä meitä estää jos emme pysty? Mitkä arvot, pelot, toiveet meitä itseämme vie ja mitä kohti? Vai eikö voi antaa periksi edes oman terveytensä uhalla, onko pakko yrittää parantaa vai vaan sinnitellä, koska on päättänyt? Eikö luota itseensä, elämään, muihin, maailmaan? Luuleeko jo tuntevansa kaikki, eikö muuta voi olla, vai eikö sitä löydä? Mikä on tuonut tähän pisteeseen ja mikä veisi sieltä pois...

      Toivotan sinulle onnea matkaan, toivottavasti pääset taas omille jaloillesi ja saat apua!

    • Toivoa on!

      Olin 24 vuotta naimisissa tuollaisen valehtelevan miehen kanssa kunnes päätin että nyt saa vieraat naiset riittää!Lähtö ei ollut helppo kun tunteet vielä oli päällä.Tiesin kyllä että hän oli valehdellut jo pitempään mutta sain todisteet vasta loppu puolella.Olin ollut hänelle kotiorja eikä hän olisi halunnut lopettaa.Tuollaiset ihmiset eivät lopeta valehtelua koskaan ja siitä kärsivät myös lapset!He ovat tosiaan myös taitavia Puhumaan ihmisiä ja miellyttämään heitä mutta se on vain teatteria.Itse kärsin vielä monta vuotta eron jälkeen sillä minulta oli viety itsetunto pohjalukemiin.Lapsetkin tarvitsivat terapiaa monta vuotta.Sinun kannattaa ehdottomasti lopettaa tuon valehtelevan ihmisin kanssa jotta pääset parempaan elämään ja saat itsetunnon ylöspäin!

    • t.arvo

      Toivottavasti et ole naimisissa kyseisen henkilön kanssa. Sillä jos joudutte käsittelemään omaisuus yms. riitojanne oikeudessa olet automaattisesti syyllinen, kun tällainen naishenkilö tirautaa muutaman kyyneleen oikeudessa.

    • Yksi vain...

      Jos ihminen on oikeasti narsisti kannattaa tosiaan miettiä, milloin / mitä / miten korttinsa paljastat hänelle.
      Riippuu tietenkin hieman asunnon omistuksesta, yms. mutta etukäteen kannattaanee hieman järjestellä asuntoasioita ja muuta. Äkkilähtö sattaa olla paikallaan, etenkin jos koet olevasi helposti ylipuhuttavissa.

      Koston tielle ei kannata lähteä, narsistille jäät toiseksi aina.

      Tsemppiä, onnistut kyllä rakentamaan paremman elämän itsellesi.

      Sitä kannattaa kuitenki tulevaisuudessa miettiä, miksi ihastuit juuri puolisoosi ja mikä hänessä viehätti. Valitettavan usein kuulee tarinoita siitä miten narsistin kanssa elänyt tekee saman virhevalinnan vielä uudelleen...

      • Trollimikätrolli

        Ja kaikki uskovat kaiken mitä tännekin kirjotellaan!

    • saman kokenut

      Ex-mieheni oli / on edelleenkin aivan samanlainen. Häkellytttävintä on kuitenkin se, että jos yrität kertoa jollekin puolisosi epärehellisyydestä, voit olla varma, että muut uskovat HÄNTÄ eivätkä sinua. Puolisosi osaa vetää myös muita ihmisiä oikeista naruista. Tiedän kyllä, kuinka petetty olosi on ja miten epäoikeudenmukaiselta kaikki tuntuu, mutta parasta on, jos vaan saat OMAT asiasi kuntoon niin, ettei ko. henkilön kanssa tarvitsisi enää koskaan olla missään tekemisissä, ja sitten vaan katoat hänen elämästään.

    • Äiti 41

      Aivan kuin olisin lukenut jutun omasta elämästäni. Meillä tämä valehtelija on mieheni. Olen jopa ottanut eron että tajuaisi missä mennään, olemme muuttaneet virallisesti erilleen, hän on asunut silti luonamme (MINUN JA LASTENI) mutta valehtelu ja viihde kutsuu. Nyt sitten olen pahassa pulassa, huominen pelottaa en tiedä kuka hakee lapsemme pk:sta, minulla töitä. Ei miestäni kiinnosta, luottamuskun on mennyt.

    • Mjere

      Narsisti. Ammattiapua voi ottaa, mutta sieltä neuvo joka pitää paikkaansa. Muutu itse , toista et voi muuttaa. Eli muutu sä, älä siedä enää, ota ero. Ainakin sun elämä paremmaksi muuttuu. Usko.

    • elänyt samanlaisessa

      Elin myös samanlaisessa parisuhteessa, erona se, että valehtelija ja pettäjä oli mies. Hänkin oli tosi mukava muiden kuullen ja minullekin niin kauan kun uskoin kaikki puheet ja selitykset. Narsistiksi luonne sopii, kaikkine piirteineen. Keräsin tietoa ja ihme kyllä, pystyin olemaan paljastamaatta tietojani hänelle, pelosta, oli niin monta kertaa saanut minut mustelmille. Ison riidan päätteeksi pyysin häntä lähtemään. En silloinkaan vielä uskaltanut kertoa kaikkea mitä tiesin. Kun oli avaimen antanut ja tiesin, ettei enää pääse asuntooni, kerroin tietoni kaikki tekstiviesteillä. Tietenkin kielsi kaikki, asuntooni oli jäänyt kirje hänelle edelliseltä naisystävältä. Oli luvannut avioitua tämän naisen kanssa, lapsi oli tulossa, joka oli mennyt kesken. Myös tätä naista oli pahoinpidellyt. Hän oli niin torvi, että säilyttää sellaisia kirjeitä ja asuttuaan kanssani ja lähteissään vieläpä unohtaa ottaa mukaansa. Hän oli uskonut olleensa niin taitava, etten tajuaisi mitään. Pelkäsin kuitenkin niin paljon, etten uskaltanut sanoa asioita päin kasvoja, oli usein jo käynyt minuun kiinni ja olin mustelmilla aika usein.Paras ratkaisu oli mielestäni ero!!!! Ei kaveri ole koskaan tunnustanut asioita todeksi, joita tiedän ja ihan varmasti kaikki ne inhottavuudet ovat tosia. Olen niin eri monilta tahoilta saanut niistä tietää ja inhottavasti olen lukenut hänen puhelimensa tekstarit ja katsonut puhelut. Kaikki tietoni olivat ihan täyttä totta, vihjailemalla yritin kysyä, onko jotain kerrottavaa...ei tietenkään ollut. Katselin aika pitkään ennenkuin pinnani meni poikki lopullisesti.

      Olin kyllä niin pettynyt itseeni, että ajattelin myös, että parempi kuin maa minut nielaisisi. Olin mielestäni ollut niin täysin tyhmä, kun olin mennyt lankaan ja uskonut kaikki. MUTTA kuitenkin pettäjässä on vika..ei petetyssä. Ihmisen perusluonne on kuitenkin rehellinen, näitä mätiä tyyppejä on olemassa..valitettavasti.

      Siitä seurasi aika ikävä juttu, en enää pysty luottamaan kehenkään mieheen. Varmasti on kyllä vielä rehellisiäkin olemassa.

      Toivon, että nuo tuollaiset kohtaavat ja saavat maistaa omaa lääkettään.

    • ///

      Luin melkein koko ketjun läpi ja ensimmäisenä mulla nousi pintaan viha kaikkea parisuhteen pilaajia kohtaan! FB ja kaikki muukin tietysti helpottaa ns. pettämistä, mutta ei sitä aiheuta. Itse elänyt internetin maailmassa siitä lähtien kun se on Suomessa ollut mahdollista ja aina on kaiken maailman chattiä sun muuta ollut tarjolla jos tahtoo pettää, mutta se ei tarkoita et jos niitä käyttää et olet pettäjä.
      Niin ja sitten niihin todellisiin petoihin!...nyt puhun naisista jotka ihan tosissaan haluaa saada ukkomiehen elämän pilattua kokonaan olettaen et saavat sen miehen sitten lopulta. Nyt kerron ihan omalta kohdaltani et yksi nainen joka samassa työpaikassa rupesi lähentymään mua esim. korteilla kotiin ja kas kummaa samasta maasta tuli kortti missä itse olin käynyt työmatkalla. Sitten ajellaan talomme ohi aina silloin tällöin ihan vaan et vaimokin sen todella näkisi. Mä oon niin hajalla tollaisesta naisesta kuin vain voi olla ja se ei ole todellakaan mun toinen eikä ensimmäinen eikä mitään. Elämä on vaikeaa ja ymmärrän sen verran perheen tuhoajia et hankkisivat oikean elämän! Niin ja kohta joku vastaa et mitäs teit...no siihen et en mitään muuta kun keskustelin kyseisen rouvan kanssa.

    • yksi meistä

      Häivy, välittömästi. Seurustelin itse narsistisen ihmisen kanssa vuoden, joka käyttäytyi juuri niin kuin "läpikäynyt" kuvasi alla. Vaikka enemmän tai vähemmän sain hänet kiinni "itse teossa", niin syy oli aina minun. Hän oli lähdössä treffeille muiden miesten kanssa, mutta syy oli minun, koska minun olisi pitänyt toimia eri tavalla siinä ja siinä tilanteessa. Suosittelen lämpimästi, että otat hatkat mahdollisimman pian.

    • Zysmä

      tismalleen samanlainen. voi kumpa olisin tajunnut kaiken aikaisemmin. Lopulta onneksi ero saatiin vireille.Minulla on lähinnä hyvin surullinen olo. Siksi että minulle muka rakas ihaminen on kaikin tavoin huijannut, valehdellut, varastanut ja käyttänyt hyväkseen minua. Ja minä tyhmä en ole tajunnut. Loukkaa ettei minua ole kunnoitettu. Varsinkin kun miehen sepustukset alkoivat selvitä niin se mitä mieheni onkaan punhunut esim minusta on ihan järkyttävää kuultavaa. Ihmettelinkin miksi yhteiset ystävämme katosivat hiljalleen. Oisin vain toivonut heiltäkin rohkeutta tarkistaa onko puheissa perää.
      Nyt olen aloittanut alusta. Harmi et exäni on silti osa elämäämme ja käytös jatkuu lapsiin.
      Sitä omaatuntoa minkäkin olen peräänkuuluttanut, sitä hänellä ei tunnu olevan.
      Mies jatkaa samaa rataa. Moneskohan nainen menossa jota huijaa jne. Sotkee minut edelleen juttuihinsa oikeuttaakseen käytöstään muille jos joku sattuu kyseenalaistamaan hänen toimiaan tai juttujaan. Kaikki on exän syytä.Minä olen hullu, mielisairas ja ehdottomasti huono äiti, näillä puheilla hän esim. vesittää sen kun häneltä kysytään miksei ole omien lapsiensa kanssa jne. Minä hullu ex en anna lapsia jne. Ja kaikki uskovat, onhan mieheni loistava puhuja.Virkamiehillekkin sepustetaan juttuja..kunhan hän vain näyttää hyvältä jutuissaan. Surullinen tapaus, onneksi pääsin eroon!

    • VALKOINEN LILJA

      Hei mistään kuolemasta ei saa edes ajatella maailma ja jopa tämä Suomikiin on täynä ihania ihmisia täytyy vaan osata luovuttaa.Mikä helpotus kun sulla on hyvä syy,olet oikeassa se on narsistin ominaisuus ja voin sanoa,että sitä ei pystyy kuka eikä mikä korjamaan.ERO JA MAHDOLLISIMMAN NOPE on ainoa ratkaisu.
      Moniterapeutti.liliankiuru@hotmail.com

    • 1+1=3

      annappa vähän faktoja parisuhteestasi kuin myö mitä olet todella saanut selville

      • on selvinnyt!

        Viestejä kännykällä ja netissä toisille naisille. Olen nähnyt itse nämä viestit ja olen kysynyt häneltä onko hän ollut ko. naisiin yhteydesä mutta hän kieltää kaiken. Ja hänen reissuiltaan olen kuullut tuttavilta vaikka mitä. Vaikka nämä tuttavat ovat myös hänen ystäviään niin silti he ovat kertoneet minulle mitä on tapahtunut ja uskon että he puhuvat totta. Ja outoja puheluita tulee, sanoo jonkun nimen keneltä puhelu tuli mutta lokitiedostot kertovat ihan muuta. Joskus olen erehtynyt kysymään muka soittaneelta henkilöltä myöhemmin et miksi mm. soitit siihen aikaan illalla niin on tullut vastaus että eihän me olla oltu yhteydessä aikoihin. Nämä erikoiset ajat herättävät epäilykset aika nopeaan. Ja kaikki muutkin pettämiseen viittaavat merkit ovat ilmassa. Seksiäkään meillä ei ole koskaan hänen aloitteestaan, vain silloin kun minulla tekee mieli. Tarinaa riittäisi vaikka kuinka paljon mutta loppuu palstatila kesken...

    • lkjhgfdsdfghjk,

      Eiköhän kyse ole vain erilaisista luonteenpiirteistä.

    • rose18

      eikä se ole riittänyt puhutaan sitten musta pahaa ympärikyliä että minussa on vika kun riidellään..
      jäänyt valheista kiinni sattumalta..
      mutta olemme kuitenkin yhessä ja toivon että hän osaa pitää lupauksen ettei valehdella..
      aina kun ollan erimieltä sitten ollaan sovittu mutta jos toinen sopii vain asian välttämällä riidan, sekään ei ole hyvä..

      ei ole maailman loppu miten teillä nyt sitten menee,kyllä me pärjättään vaikka tuntuu että koko elämän on rakentanut toisen ympärille niinkuin perheenä alusta asti .
      kyllä olen loppua ajatellut monesti mutta voin sanoa että luottamuksen hankkiminen takaisin on liian kova pala purtavaksi mutta kuintenkin yritetään ja minä taas olen alusta asti valheita kuullut.. jäänyt kiinni ja sovittu ja luvattu ja vaikka nyt rauha maassa, on niin, on niin tiukat säännöt ja itsekin pidän niistä kiinni tasa-arvon nimissä..
      toivon vain sinulle yritä jaksaa..

      hajoan vain ajattelemalla niitä..

    • näillä mennään.

      En ymmärrä miksi ihmiset roikkuu tällasissa suhteissa. Baarissa kun ekaa kertaa tapaa jonkun, ja varsinkin jos mies tapaa naisen, niin tarvii asetella sanansa niin hlvetin tarkkaan ja osata olla just oikeenlainen... mut sitten parishuteissa siedetään kuukausi ja jopa vuositolkulla kaikkea paskaa ! - missä on se ihminen joka yhdestä tissien vilkausta näyttää toiselle ovea kun shit really hits the fan ns.

      Itse lähtisin kyllä aloittajan tapauksessa nostelemaan ja olisisin todella tyytyväinen vihdoin tajutessani että elämä voi ihan aikuistenkin oikeasti olla mukavaa ja ihanaa, ja että olen olemassa ihan oikeitakin ihmisiä jotka välittää ja rakastaa. - ja jos ei ole sattunut vielä sellaiseen törmäämään, niin tässä tapauksessa kannattaa terveen itsekkäästi aloittaa omasta itsestään ja sitä kautta huomata nämä selvät epäkohdat, katsoa peiliin ja laittaa asiat ns. kohdalleen.

      • koikkalain

        Niinpä niin, elämää ja erotiikkaa.. Ilokseni totesin kirjoitusten sisältävän näin ulkopuolisen tarkastelijan näkemänä järkeväntuntoisia neuvoja.. mielestäni hyvin kiteytti asiaa 887ty. Elämässä on yksi vietti ennenmuita, ja se on näläntunteen tyydyttäminen. Kun ravintopuoli on saatu hoidettua tuleekin seuraavana suvunjatkamiseen liittyvät asiat, eli seksi, erotiikka, porno,vai mitä nimeä siitä kukakin haluaa käyttää. Huomaan, että pääsääntöisesti vedätte yhtäläisyys merkit pettäjä vs narsisti sanojen välille.. Ei ei sanon minä EI..
        Peruasiahan on tietty se, ettei tunneta sitä vastapeluria tarpeeksi hyvin. Toinen on yksinkertaisesti onnistunut antamaan itsestään todellisuudesta suurestikin poikkeavan kuvan. Manipulointi, vallanhalu, häikäilemättömyys, tunteettomuus yhdistettynä hyvään sanalliseen ulosantiin, siinäpä aseet millä se aina tehdään. Pikkuhiljaa nakertamalla ja toista aliarvioimalla valtaa siirretään itselle. Kuulostaako tutulta??Eteenkin tunnepuolella muodostetun kuvan muuttaminen päinvastaiseksi toisesta läheisestä ihmisestä on syvällekäyvää aikaa vievää. Tosiasiassa aikaa vaan tuppaantuu kulumaan turhankin paljon, ennenkuin uskaltautuu tunnustamaan ruusuisen ennakkokäsityksen vääräksi jostain henkilöstä. Koska aikaa vierähtää paljon niinpä ne syntyneet vahingotkin, taloudelliset kuin henkisetkin voivat olla tosi mittavia.

        Kerronpa nyt oman narsisti tapauksen.. Perustettiin 15v sitten, silloin jo n 20 vuotta tuntemani henkilön kanssa osakeyhtiö. Herra x oli omani ja kaikkien läheisimpien käsitykseni mukaan mallia, "jos minulla on kaksi ihokasta, annan ilomielin toisen niistä sitä tarvitsevalle", eli hän oli tuntemistani ihmisistä reiluista reiluin, ja äärettömän avulias. "Kyllä siinä on mies pakallaan" oli tämän tästä kuulemani sanonta ko kaverista. Aina kun lähipiiri jutteli jotain herra x:stä alkoi se armoton ylistys..ihan Sauseskujen tapaan.. Lisäksi oli hän seuramies ja verraton sellainen, huumoria ja huomionosoituksia, kyllä sitä osattiin.. Naisväen silmät ihan loistivat.. Niinpä, kun vuodetkin ovat vierineet voi asioita tarkastella analyyttisemmin. Voin sanoa että OY:n perustamisen aikaan herran asema siinä sosiaalisessa ympäristössä oli "Kummisetämäinen". Olipa hän lisäksi vielä melkoinen mielipiteiden muokkajakin. Uskoakseni lähipiiri sai äänestysohjeet ko herralta.
        No niin asiaan.. klassinen tilanne tietenkin... vaikka osuutemme oli samaa luokkaa, osasi kaveri nakertaa toisilta vallan ja sai siten pikkuhiljaa päätöstenteon yksinomaan itselleen. Niin se vain huomattiin eräs kirkas päivä, että me muut emme osanneet mitään.. kaiki valta ja osaaminen oli yhdellä. Kovaa ääntä ja toisia vähän ivaamalla johdettiin asioita. Kohta oli kirjanpitokin julistettu salaiseksi. Kyllä siinä kaveri vuosia sikamaisesti käytti omaksi hyödykseen jokaisen irtoavan markan. Ihminen kun osaa olla uskottava se vaan on sitä. Tulihan se päivä, jolloin asioita alettiin vähän ehdollistamaan, siinähän kävi niin kuten arvata saatte ketä lähipiiri ensin uskoi. Että semmoista tällä kertaa..

    • Sokee

      Missä kohdassa tätä kirjoitusta muka sanottiin, että kirjoittaja on mies? Että hänen vaimonsa tekisi tällaista? Ei oikein sovi miehen tekstiksi, ja muutenkaan en nähnyt ainuttakaan todistetta siitä, että kirjoittaja ilmoittaisi olevan mies?

      LOISTAVAA, SUOMI24!!

    • veeämmäke

      Äijä on pantannut jo melkein koko maatilamme. rahoittanut juoppoja ja lunttuja. Itse ei juo eikä tupakoi, mutta rahat menee muille ja romuihin.... lapset ja minä melkein nälkään kuollaan, ja asutaan kaukana asutuskeskuksista, ei pääse roskiksiakaan tonkimaan. Muuten kaatolaaatikoista löytyy aivan uusia ja hyväkuntoisia vaatteita, joskus ruokaakin. Että kyllä jotkut haaskaa, eikä olla köyhiä eikä kipeitä...

    • -Thinner-

      Itselläni on sama ongelma.
      Olen viime vuosina tehnyt valehtelemisesta arkea ja valheita, niin pieniä pikavaleita kuin isompiakin valheellisia tarinoita tulee kuin itsestään, aina tilanteen mukaan.
      Erosin hiljattain tyttöystävästäni, myös tähän eroon vaikutti valheideni verkko, joka kuristi itseäni vaikkei eksä monistakaan valheista edes tiennyt. Se että pitkän ajan kuluessa olin pimittänyt tietoja, valehdellut ja salaillut, sai minut itseni voimaan pahoin ja lopulta kerroin haluavani erota, en enää pystynyt parisuhteeseen.
      Olen alkanut tajuta kaikkien entistenkin suhteideni kaatuneen samaan, aina olen jättänyt suhteen kun olo on käynyt liian musertavaksi.
      Mistään isoista valheista ei sinänsä ole kyse, eli en ole koskaan pettänyt ketään tms.

      Olen kuullut termin Patologinen valehtelija, ja mikäli psykologi, jolla nykyään käyn, tai lääkitys ei auta, en tiedä mikä neuvoksi. Luonteeltani olen kuitenkin hyväntahtoinen ja pyrin olemaan kaikille mukava, siinä mielessä ihan eri asia kuin aloittajalla. Aattelin vain kertoa oman tilanteeni..
      Rohkeutta ja jaksamista ketjun aloittajalle ja muillekin =)

      • univelka

        Upeeta, että pystyt voit ja ymmärrät myöntää ja olet vielä ammattiapuakin siihen hakenut. Toivotan myös niille jotka ovat niitä valehtelioita narsisteja tms.. Myös jaksamisia ja voimia hoitoon hakeutumisessa ja elämässä ! !

    • mummo -62

      Eikun asia esiin ja eropaperit vireelle välittömästi jos muutosta ei tule. Älä ole niin pöljä että tollaista hyväksyt!

      • täällä.

        Narsisti. Ammattiapua voi ottaa, mutta sieltä neuvo joka pitää paikkaansa. Muutu itse , toista et voi muuttaa. Eli muutu sä, älä siedä enää, ota ero. Ainakin sun elämä paremmaksi muuttuu. Usko.

      • kaikki.
        täällä. kirjoitti:

        Narsisti. Ammattiapua voi ottaa, mutta sieltä neuvo joka pitää paikkaansa. Muutu itse , toista et voi muuttaa. Eli muutu sä, älä siedä enää, ota ero. Ainakin sun elämä paremmaksi muuttuu. Usko.

        Ja kaikki uskovat kaiken mitä tännekin kirjotellaan!

    • zzzxxxxööö

      ongelmaa puolison taholta.

      Mä olen ollut 40 vuotta akan kanssa ja nyt lasten tultua aikuisiksi tein pesäeron. Annoin hänelle kaikki mitä nainen halusi. Ainut mitä minä halusin oli päästä asumaan eroon hänestä.

      EN VARMASTI HALUA asumaan yhdenkään naisen kanssa, vaikka olis taskut täynnä rahaa tai rakkautta.

      Mulla oli niin hyvä vaimo ja lasten äiti, että se täytti kaikki mun aviopuolisoon kohdistamat odotukset koko loppuiäksi.

      Tätä rauhaa on kestänyt nyt puoli vuotta ja voi että mä nautin joka sekunnista.

    • Hälytyskello

      huomannut mitään jo seurustelun aikana,miksi menit hänen kanssaan naimisiin ja saman katon alle asumaan jos häneltä puuttuu omatunto ja valehtelee kaikki asiat? Aika outoa että antaa suhteen mennä vaikka kuinka pitkälle ennenkui hälytyskellot soi!

      • Ei auta terapia

        Kuuleppa, nämä ihmiset osaavat tämän homman. Ne ei edes itse huomaa omia tekosia, vaan ovat todella sairaita. Niillä ei ole muuta tavoitetta kuin oma hyvinvointi ja menestyminen, sekä olla kaikkien keskipiste. Epäilen, että et itsekkäänn olisi välttämättä huomannut mitän outoa tällaisen käytöksissä. Tämän tyyppinen ihminen ei itse lähde avioliitosta, vaan on hyvä peluri ja laskelmoija sekä imee toisen osapuolen kuiviin, ellei toinen hoksaa ja lähde latomaan. Alan ammattiauttajana näitä ihmisiä ei voi parantaa, kuin hyvin harjova. Kehoittaisin kirjoittajaa vaivihkaan poistumaan, ilmoittelematta sen kummemmin siipalleen ja laittamaan avioeropaperit heti vireille ja toimittamaan postin välityksellä ne hänelle. Jos tällainen ihminen saa vihiä sinun aikeista, niin hänellä on muita keinoja ja konsteja käytettävissä. Hyvässä lykyssä jäät soittelemaan tyhjän päälle ja joudut vielä maksamaan. Näitä olen työssäni nähnyt enemmmälti.

      • perustaa perhe

        ei tule mieleenkään, että toisessa voi olla henkisiä vääristymisiä. Silloin, kun lapsi on tullut niin hänet kasvatetaan tasapainoiseksi aikuiseksi ja sen jälkeen on oman elämän vuoro.

        Nykyiset nuoremman polven ihmiset lähtevät heti avioliitosta, kun parilla kerralla ei olekkaan saanut orgasmiä.

    • ....

      Hei,

      Olen todella pahoillani tilanteestasi ja oikein sydämeen sattuu kun pystyn kuvittelemaan mitä olet joutunut kärsimään... Nimittäin kokemusta samanlaisesta ihmissuhteesta on myös minulla.

      Itse tunsin olevani niin sinisilmäinen ja luottavainen...ensin. Mutta sitten epäilykset alkoivat tulla puolenvuoden seurustelun jälkeen. Luulen ettei hän enää kyennyt näyttelemään sitä täydellistä kumppania ja siitä alkoi todella monimutkaiset ajat. Olen valitettavasti seurustellut myös vuosia aiemmin narsistin kanssa (vasta eron jälkeen psykologilla tämä asia selvisi, että miksi minusta tuntui että olen kadottanut itseni ja luottamus on mennyt kokonaan) Tiedän että hän valehtelee minulle ja jättää paljon kertomatta sellaisia asioita mitä terveessä parisuhteessa kuuluisi toiselle kertoa. Hän osaa "keplotella" itsensä aina ulos omista valheistaan...tai luulee osaavansa.. Sitten kun tiesin että vaistoan suhteessa lopun alkua, aloin nähdä selkeämmin kaikki (kun otin vaaleanpunaiset lasit silmiltä) En ole saanut häntä ikinä kiinni ns. rysän päältä, mutta en halua odottaa sinne asti...niin paljon on tullut vihjeitä ettei hän ole minulle rehellinen. Näen hänessä vain säälittävän reppanan joka luulee itsestään liikoja. Joskus minusta tuntuu että hänessä on kaksi persoonaa..hän osaa muuttaa mielipiteitään lennossa ja myös tunnereaktiot on pelottavan ristiriitaisia.
      Nyt suhteemme on ohi...vuoden seurustelun jälkeen, VIHDOINKIN PÄÄSIN IRTI! Rankkaa se oli, siis todella rankkaa. Jouduin pitämään sairaslomaa ja mielessäni kävi itsetuhoisia ajatuksia ja halusin pois kaikesta siitä sekavuudesta ja ristiriitojen täyttämästä suhteesta.
      Hän ei ole päässyt asian yli ja haluaisi minut takaisin. Luulen että hän haluaisin minut vain sen takia takaisin, ettei hänen tarvitsisi tuntea häpeää. Tiedän että hän rakastaa minua (mutta ei oikealla tavalla) mutta luulempa että hän keksii keinot olla minun kanssa suhteessa sekä samalla aikaa tapailla muita. Itse en usko toisen muuttuvan edes pitkän terapian jälkeen (paitsi jos kerrankin hän voi katsoa itseään peiliin ja olla rehellinen edes itselleen)

      On hyvä että sinulla on todisteita häntä vastaan ja että voit heittää hänen valheensa hänen eteen. Mutta lähdethän pois tuollaisesta suhteesta heti sen jälkeen. Tyttöystäväsi tarvitsee ammattiapua ja paljon rukouksia, muutos on mahdollinen jos hän sitä itse haluaa ja on valmis katsomaan syvälle sisimpäänsä. Mutta sillä aikaa kun hän parantaa itseään, on sinun elettävä elämääsi!

    • just just

      Kun tätä viestiketjua lukee, niin harvinaisen paljon narsisteja tuntuu olevan liikenteessä. Haloo!! Jos menee sukset ristiin jonkun kanssa, niin ei se tarkoita, että toinen on narsisti. Järki käteen hyvät ihmiset.

    • asdfasdgfaf

      Kuulosti aika samalta kuin oma tilanteeni. Ex puhui itsensä aina kaikesta ulos vaikka olisi melkeinpä jäänyt rysän päältä kiinni. Oma perheenikään ei uskonut puheitani vaan minua syytettiin mustasukkaisuudesta. Ex osasi puhua ja puhua ja oli erittäin miellyttävä kaikkiin suuntiin.
      Vuosia eron jälkeenkin vielä ikävöi takaisin vaikka on naimisissa ja saanut lapsenkin uuden vaimonsa kanssa. Eli taitaa sama peli jatkua siinäkin suhteessa. Tuskin tuo koskaan muuttuu vaikka ikääkin rupeaa olemaan.
      Neuvoni on, että nosta kytkintä hyvin pian. Aivan turhaan vaivaat päätäsi, haaskaat aikaasi tuollaiseen suhteeseen. Kovaahan se on, mutta siitä selviää. Itse olin eron jälkeen ( kun sen oli prosessoinut päässään loppuun) onnellisempi kuin koskaan yhdessäolon aikana. Epävarmuus hävisi jokapäiväisestä elämästä ja oma itsetuntokin on noussut en jälkeen.
      Tsemppiä elämääsi:)

    • se olen minä vaan

      toi on kamalaa toi.mutta älä anna periksi kyllä se hyvä päivä sieltä viellä tulee

      • asiat kääntyy kivast

      • hauskaa....
        asiat kääntyy kivast kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=YosORCkIPsM&NR=1

        Aivan loistava kuvaus sairaasta ihmisestä. Juuri näin se varmaan menee elävässä elämässä. Mikäli itse olisin sattunut paikalle vastaavassa tilanteessa, niin juuri näin olisi käynyt. Nämä helpottaa ja naurattaa nyt jälkeenpäin. Ajatuksissa on joskus kirjoittaa kirja omista kokemuksista.

      • sairas on sairas
        asiat kääntyy kivast kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=YosORCkIPsM&NR=1

        Melkeimpä näin on itseänikin nöyryytetty. Ei voi osuvampaa kuvausta narskun tunteiden tasosta elämäntavasta olla. Aiemmat puolisot ovat varmaan tämänkin kokeneet. Meidän täytyisi vaan uskaltaa näistäkin asioista avoimesti jutella läheisten kanssa ja mikseipä varoituksena vähän vieraampienkin kanssa. Kunhan joku uskaltaa asiat avata, niin kohtalokumppaneita löytyy varmaan paljonkin. Kokemuksesta voin kertoa, että parhaiten helpottaa puhuminen läheisten tai ammattiihmisten kanssa. Myös ihmisen menneisyydestä avautuu paljon helpotusta. Huomaat, että et ole ainoa huijattu, etkä tule olemaan edes viimeinen.

    • määmy

      "Olen joskus epäillyt hänen sanomisiaan mutta siitä on tullut niin rajua läksytystä että syyttömästi epäillään, jotenka olen antanut asioiden olla. Minut on lytätty aivan maanrakoon kaikessa."

      Mitä kuvittelet tapahtuvan jos tuot ilmi hänen valheensa joukon keskellä?
      Hän yksinkertaisesti osaa ottaa tilanteen haltuunsa ja saa sinut näyttämään pelleltä ja mustamaalaajalta.
      Sen älkeen olet vielä surullisempi.

      Kuten jo neuvottu, erotkaa!

    • -----

      Annoin "narskuvaimolleni" vinkin lukea tämä viestiketju läpi, niin kuinkas ollakkaan. Hänellä ei tuntunut olevan ollenkaan aikaa lukea tällaista roskaa.
      Epäilen kuitenkin, että hän on lukenut tätä viestiketjua omissa oloissaan, koska on ainakin tilapäisesti ollut mietteliämmällä päällä jotenkin nyt.

    • Hymor

      Tekasin sen verran hyvän PROVON että mummot tarttuu. Saan nauraa makiasti.

      • luonnonlaki

        Vissiin luonnonlaki, että miehet pettää. Normaalisi siihen tarvitaan myös nainen. Tänä aikanahan tuota ei aina tiiä.

      • silminnäkijä~
        luonnonlaki kirjoitti:

        Vissiin luonnonlaki, että miehet pettää. Normaalisi siihen tarvitaan myös nainen. Tänä aikanahan tuota ei aina tiiä.

        Pettäminen on eräälle tuntemalleni miehelle pakkomielle. Vaikka on kaunis ja fiksu tyttöystävä, niin äijä huoraa itseään puolta vanhempien naisten kanssa vaikka nämä eivät mitään ruusuja olisikaan. Ällöttävää touhua!

      • iso-Nokka.aatami
        luonnonlaki kirjoitti:

        Vissiin luonnonlaki, että miehet pettää. Normaalisi siihen tarvitaan myös nainen. Tänä aikanahan tuota ei aina tiiä.

        Yhteenvetona näin koulutettuna ja älykkäänä miehenä totean että Kuhmolainen naiseläjä on mustasukkainen, luulotautinen ja täysin itsetuntoa vailla oleva reppana. Onko siis kummmakaan että Kuhmon fiksuimmat ja älykkäimmät miehet ottavat vaimonsa Idästä, nuoren, kauniin, koulutetun, sivistyneen ja ennenkaikkea intohimoisen rakastavan puolisokseen.

      • Ottaa sinut
        iso-Nokka.aatami kirjoitti:

        Ottaa tietysti sieltä, jos ei niin kaunista saa täältä. Siellä on kauniita,tulevat kädet ojossa ottamaan kaiken..siis kaiken.Jos täältä saat niin kauniin omilla avuillasi,olet tosi ihana mies.Tarkoitan ilman taloa, autoa ja rahatukkua, siis ihan omana itsenäsi.

      • järkeä on tai ei
        iso-Nokka.aatami kirjoitti:

        Yhteenvetona näin koulutettuna ja älykkäänä miehenä totean että Kuhmolainen naiseläjä on mustasukkainen, luulotautinen ja täysin itsetuntoa vailla oleva reppana. Onko siis kummmakaan että Kuhmon fiksuimmat ja älykkäimmät miehet ottavat vaimonsa Idästä, nuoren, kauniin, koulutetun, sivistyneen ja ennenkaikkea intohimoisen rakastavan puolisokseen.

        Sen tapin kun pesee kunnon saippualla niin ei varmasti jää mitään seuraavaan käyttöön.

        Eikä se kulu käytössä päinvastoin kunnon käytössä paranee.

        Naisella on pahempi, jos vahinko sattuu niin tulee keittiön lattialle ja mikä pahinta turhasta käytöstä veltostuu.

      • Jopa oli anatomiaa
        järkeä on tai ei kirjoitti:

        Sen tapin kun pesee kunnon saippualla niin ei varmasti jää mitään seuraavaan käyttöön.

        Eikä se kulu käytössä päinvastoin kunnon käytössä paranee.

        Naisella on pahempi, jos vahinko sattuu niin tulee keittiön lattialle ja mikä pahinta turhasta käytöstä veltostuu.

        Noin puhuu viisas..jääköön sanomatta.

      • suojassa ollaan
        Jopa oli anatomiaa kirjoitti:

        Noin puhuu viisas..jääköön sanomatta.

        uskovaisen perheet on turvassa ja turvattu kaikelta tältä sonnalta! kiitos.

      • sellinuutistoim.
        suojassa ollaan kirjoitti:

        uskovaisen perheet on turvassa ja turvattu kaikelta tältä sonnalta! kiitos.

        on se hyvä saarnaaja joka pahasta päästää sano lahkolaisrouva karismaattisesta vapaasta seurakunnasta palatessaan uutestisyntyneenä.

      • punaset posket
        sellinuutistoim. kirjoitti:

        on se hyvä saarnaaja joka pahasta päästää sano lahkolaisrouva karismaattisesta vapaasta seurakunnasta palatessaan uutestisyntyneenä.

        antoko kollehtin luonnontuotteella,muun hyvän lisäksi vielä ekologinen liike

      • Naija-Ashlakki
        punaset posket kirjoitti:

        antoko kollehtin luonnontuotteella,muun hyvän lisäksi vielä ekologinen liike

        Aina nariristhaan vaikha pankin päälhä istuthaan

      • joopas joo
        luonnonlaki kirjoitti:

        Vissiin luonnonlaki, että miehet pettää. Normaalisi siihen tarvitaan myös nainen. Tänä aikanahan tuota ei aina tiiä.

        Ensin papin edessä valehdellaan rakastaa kunnes kuolema erottaa. Joidenkin vuosien jälkeen ollaan jorikkomassa kuudetta ja kymmenettä käskyä.

    • muoriliini

      tämän päivän kuhmolaisessa on yksityinen ammattiauttaja tarjolla vaikka kotiin käymään... Asiat varmaan aukeavat parhaiten sieltä kautta. Tämä viestiketju ei ehkä anna sellaista. Voimia sinulle ja paremaa loppuvuotta!

      • sakea reeta

        kannattaa soittaa 100% luotettavalle ennustajalle99senttiä sekuntti plus ppm siellä on tieto ja taito hanskassa numero löytyy hesarin henk.koht. palstalta. Kuhmon puoskarit jahevoskuiskaajat kannattaa jättää omiin tunkioihinsa,eivät piruparat ymmärrä mitään.

      • Niin lauletaan
        sakea reeta kirjoitti:

        kannattaa soittaa 100% luotettavalle ennustajalle99senttiä sekuntti plus ppm siellä on tieto ja taito hanskassa numero löytyy hesarin henk.koht. palstalta. Kuhmon puoskarit jahevoskuiskaajat kannattaa jättää omiin tunkioihinsa,eivät piruparat ymmärrä mitään.

        En soittaisi ennustajalle, menisin ammattiauttajalle. Kuhmolaista en ole nähnyt, kun se ei ole vielä ilmestynyt postilaatikkoon.

      • Tulet Taivaan
        Niin lauletaan kirjoitti:

        En soittaisi ennustajalle, menisin ammattiauttajalle. Kuhmolaista en ole nähnyt, kun se ei ole vielä ilmestynyt postilaatikkoon.

        Oletteko seuranneet tv-sarjaa Taivaan Tulet?
        Siinä oikein loistava esimerkki petollisesta kumppanista. Tämä Päivikki tuhoaa niin työpaikan ilmapiirin, kumppaninsa elämän (ei oikeastaan kumppani, vaan hyväksikäytettävä), kuin myös esimiehensä avioliiton. Loistava kuvaus sairaasta ja oikeastaan vaarallisesta ihmistyypistä.

    • Valuvikainen

      Mitä tähän sanoisi. Jokaisen on pidettävä hyvää huolta itsestään ja omasta mielenterveydestään. Kukaan toinen ei sitä puolestamme taitavammin tee. On osattava rakastaa ensin itseään ja vasta sen jälkeen voimme ymmärtäen rakastaa toista kun meillä itsellä on hyvä olla. Aivan sama kunnioituksen kanssa.
      Ei odoteta enempää toiselta kuin itsekään olemme, ei väheksytä itseä eikä toisia. Elämän perusarvot oikeaan järjestykseen, positiivisuus lisää positiivisuutta, rakkaus rakkautta, toisen kunnioitus kunnioitusta. Jokaisessa on paljon hyvää mutta myös paljon pahaa. ´Tehdään valinta hyvien arvojen puolesta, hyvä puu tuottaa aina hyvää hedelmää ja paha puu pahaa, jokaisessa.

      • 1171987

        Tuo oli kauniisti kirjoitettu

      • näin se vaann on
        1171987 kirjoitti:

        Tuo oli kauniisti kirjoitettu

        Huora on huora ja pettäjä on pettäjä. Huorautuva valehtelija on valehteleva huora.

    • meilläkin...

      mies määrää kaikesta. Jos ehdotan jotain toista vaihtoehtoa asiaan kuin asiaan niin ei onnistu. Hän lyttää minut aivan täysin kaikessa. Minulla ei ole sananvaltaa mihinkään. Minä käyn töissä, hän on työttömänä kotosalla. Minä maksan laskut, käyn kaupassa, hoidan kodin, perheen, laitan ruoat, siivoan, pesen pyykit, siis ihan kaiken. Hän pumppaa minut kuiville niin rahallisesti kuin henkisesti ja fyysisestikin. Hän ei viitsi edes roskapussia viedä. En tiedä mitä hän päivisin puuhaa kun olen töissä, ei ainakaan ole kotona eikä usein myös illallakaan ole kotona eikä viikonloppuisin. Yksinäistä ja ankeaa on... Ja raskasta kun pitää kaikesta vastata yksin. Hän ei panosta lainkaan meidän parisuhteeseen. Seksi ei häntä kiinnosta, ei tee koskaan aloitetta. Ja en sitten todellakaan ole mikään pirttihirmu. En isommin valita hänelle mistään. Jos jonain päivänä olen niin väsynyt etten jaksaisi edes ruokaa laittaa niin hän alkaa isoon ääneen moittia minua tekemättömistä töistä vaikka voisi itsekin tehdä. Näin kun tässä tätä kirjoitan niin väkisellä tulee mieleen että olenko terve kun pysyn tässä suhteessa. Olisiko paljoa vaadittu että edes kotitöihin osallistuisi laittamalla ruokaa kun käyn töissä. Minä kuitenkin tuon sen leivän meidän pöytään.

      • Eräs kunnon mies

        Voi hyvänen aika teitä naisia. Kuinka te voitte sortua ja rakastuakin sellaisiin miehiin ? Kunnon miehiä olisi vaikka kuinka paljon tarjolla. Eihän tuota tarvitse kenenkään kestää, kun ei edes seksi kiinnosta. Lojuu vain joutilaana, ei edes kotiöitä tee. Jospa hän on homo tai käyttää vieraita naisia jne. Ei kait kukaan rupeaa sellaiseen nöyryytykseen.Paljon on luonnehäiriöisen narsismin piirteitä.

      • olavpoik
        Eräs kunnon mies kirjoitti:

        kyl ne o petturei akat.pettäät ammattiauttajlen kanssa kunnon miest.narsisset ne o.

      • missä..?
        Eräs kunnon mies kirjoitti:

        Voi hyvänen aika teitä naisia. Kuinka te voitte sortua ja rakastuakin sellaisiin miehiin ? Kunnon miehiä olisi vaikka kuinka paljon tarjolla. Eihän tuota tarvitse kenenkään kestää, kun ei edes seksi kiinnosta. Lojuu vain joutilaana, ei edes kotiöitä tee. Jospa hän on homo tai käyttää vieraita naisia jne. Ei kait kukaan rupeaa sellaiseen nöyryytykseen.Paljon on luonnehäiriöisen narsismin piirteitä.

        Ai, kunnon miehiä olisi vaikka kuinka tarjolla. Minä en näin äkkiä tunne ainuttakaan kunnon miestä, ja vielä fiksua sellaista, vaikka olen melko kauan elämää katellut Jos sellaisen löytäisin, vaihtaisin heti ja jättäisin tämän älyttömän parisuhteen taakseni. Niin, millainen se kunnon mies sitten on? Se on se koko paketti, jonka pitäisi tyydyttää vielä vuosienkin jälkeen. Harva varmaankaan menee tarkoituksella yhteen idiootin kanssa mutta jotenkin ne puolisot (useimmiten miehet) jotenkin vaan muuttuvat, kun arki tulee vastaan ja kuvittelevat että heidän ei tarvi panostaa perheeseen mitenkään, vaan olla vain ja tehdä mitä huvittaa.

    • Samoja kokemuksia

      Älä viitsi. Miksi kuoleman odotat korjaavan, sittenhän miehesi pääsee pälkähästä. Seuraava nainen on uusi uhri hänelle. Parempi sinun olisi oikeasti keksiä joku keino saada hänet kiikkiin. Nyt vain keinoja keksimään. Nyt järki päähän ja toimeksi, ennenkuin sairastut itsekin, taikka hän käy väkivaltaiseksi.
      Kirjoituksestasi päätellen sinulla on vielä hyvä itsetunto, hänellä taas sellaista ei taida edes ollakaan.

      • Kotoa opittu malli

        Naiset on niin uhrautuvaisia, mihin ne muottiin on valettu ? Siitä pitäisi päästä pois..

      • parhaatkin paskat
        Kotoa opittu malli kirjoitti:

        Naiset on niin uhrautuvaisia, mihin ne muottiin on valettu ? Siitä pitäisi päästä pois..

        Kylläpä naiset ovat nyt niin pirun hyviä. Kuinkahan moni mies pettää ilman pettävää naista. Asiat ovat kääntyneet niin päin, että naisella on aina hyväksyttävä syy pettämiseen (ukko on nyhverö, ruma, juoppo, ei osaa arvostaa, köyhä, sivistymätön, kalu on pieni ja miljoona muuta syytä). Naisen tullessa tiettyyn ikään, vähän ennen lopullista mummoutumista, heistä tulee tuhannen kyrvän metsästäjiä.

      • ui
        parhaatkin paskat kirjoitti:

        Minäkin satuin joskus nuorena menemään naimisiin kuhmolaisen miehen kanssa. Hän oli silloin koko kylän tavotelluin poikamies ja joka äidin toivevävy, mutta miksi muuttui, kun Huttunen aamen sanoi. Kun alttarilta palattiin niin hän käveli keskellä mattoa ja minun toinen jalka kopsahteli maton ulkopuolella ja sitä se oli koko yhteinen elämä. Hieno käytöksinen ulospäin silloin kun hyvin meni, mutta täyshirviö yleensä.

        On erottu kuusi vuotta sitten vasta monen yrityksen jälkeen se onnistui, mutta vielä käy oikeutta, että pitäisi saada rahaa minulta, kun on pitänyt maksaa vastikkeet yhteisestä asunnosta yhteiselämän aikana. Muuta ei ole maksanutkaan.
        Tämän sevittelyn yhteydessä on paljastunut myös, että on myynyt salaa omaisuuttani ja hurvitellut rahat taivaan tuuliin. joten oikeuden käynti ei näy loppuvan.
        Lienekö siellä Kuhmossa erityisen voimakas psykopaatti-geeni, joka jatkuu sukupolvesta toiseen, sillä perinnöllinenhän se on eli aivorakenteen muutos. Varmaan jotain sisäsiittoisuutta, kun siellä pusssin perällä naidaan jatkuvasti naapurista. Kyllä sinne pitäisi tulla uutta verta jostain, ei taida Kostamuskaan siinä asiassa auttaa.

      • Hengissä selvinnyt
        ui kirjoitti:

        Voimia sinulle. Pidä itsetunto koholla ja pyydä ystäviltä keskusteluapua.
        Samantapaisia kokemuksia minullakin on. En jaksa nyt niitä enää ruotia, haluan vain unohtaa, kun ovat ohi.

    • ahdistunut :(

      Elikkä meilläkin on samanlaista. Melkein voisi tosiaan sanoa että nyrkin ja hellan välissä ollaan. Alistettu miehen tahtoon kaikessa eikä mies edes itse sitä tajua tekevänsä vaikka olen hänelle maininnut asiasta kerran jos toisenkin. Hän jos haluaa mennä ja tulla miten tahtoo niin siihen ei ole nokan koputtamista. Jos asetut poikkiteloin hänen menoille niin sotaa käydään niin kauan kunnes pääsee lähtemään. Mutta kun joskus olisi tärkeämpiäkin asioita hoidettavana kuin hänen huvitukset. Lapset pelkää isäänsä koska tämä on aina kotona kireä eivätkä haluaisi millään olla hänen kanssaan. Miten surullista nähdä tällaista ettei lapset ja isä tule toimeen. Ulkopuolisille näytetään mahdollisimman hyvää kuvaa perheidyllistä mutta kotiseinien sisällä kuohunta alkaa. Joku päivä saattaa olla että meillä on aivan ihanaa yhdessä ja sitten aivan ykskaks tilanne kääntyy päälaelleen ja pommi on räjähtänyt. Olen huomannut että jos hänellä on jokin menohalu niin päivällä hän voi olla oikein lipevä ja kehua minua maasta taivaisiin ja sitten illalla menojalka jo vipattaa. NIIIN läpinäkyvä mies että... ja menoissa mukana valitettavasti toiset naiset :( eihän tällaista pitäisi katsoa enää sivusta vaan rohkeasti kerätä tavaransa ja muuttaa pois mutta ei se aina ole niin helppoa. Rahan takia en hänen kanssaan ole koska itse olen huomattavasti häntä varakkaampi. Pikemminkin olen alkanut epäillä että hän on minun kanssani vain rahan takia ja helpon elämän kiilto silmissä.

      • eronnut mies

        Olen miespuolinen ja eronnut vaimostani,koska elämä oli hänen kanssaan täyttä helvettiä.
        En rupea erittelemään syitä,mutta luonne oli kuin pedolla,rahankäyttö holtitonta ja lisäksi hän oli petturi.
        Pointti miksi tänne kirjoitan on sana ERO,vaikka se tuntuu vaikealta lastenkin takia ja on hirvittävä prosessi kaikkinensa,niin sanon teille hyvät rouvat että erotkaa huonoista miehistänne vaikka se olisi kuinka vaikeaa niin se on pakko jo oman mielenterveytenne kannalta.
        Älkää jääkö katsomaan tyrannisoivia aviopuolisoita itku silmässä vaan erotkaa.
        Ette voi uskoa sitä hyvän olon tunnetta kun on viimein oma asunto asuttavana ja rauha josta ei ole osannut uneksiakaan vallitsee mielessä.
        Teillä ei ole muuta vaihtoehtoa,ellei siippanne tule uskoon joka on pieni mahdollisuus.
        Siis EROTKAA,muuta ratkaisua ei yleensä ole.

    • sillaisit

      Panehan toimeksi.

      • Eero.

        On tämä eronneen elämä yhtä helevettiä,plllunpuutteessa,nälässä ja liassa olla saa. Olisi kannattanut antaa emännälle kaikki oikut anteeksi ja vähät välittää jos muutaman kerran käy vierasta oritta maistamassa.

    • enää...

      Miten ihmeessä kukaan kehtaa tehdä tällaista toiselle jota väittää rakastavansa. Ei rakkaintaan voi kohdella ihan miten haluaa, molemminpuolinen kunnioitus on oltava. Muuten suhde ei tule toimimaan. Minäkin olen tässä arponut jättäisinkö mieheni vai yrittäisinkö vielä. On vain niin vaikeaa enää luottaa kun koko ajan paljastuu jotain uutta puolta ihmisestä jonka luulin tuntevani, mutta väärässä olen ollut. Sanat ja teot eivät kohtaa mitenkään. Hän kehuu ulkopuolisille tekemisiään, siis kotitöitä. Miten hän huolehtii perheestään ja osallistuu arjen pyöritykseen mutta se on täyttä hevonpaskaa. Hän on kova juomaan. Hän ei laita ruokaa vaan käy päivällä ulkona syömässä kun nälkä yllättää ja sitten illalla odottaa minun valmistavan ruoan kun saavun töistä. Hän ei käy kaupassa lainkaan, siivoaa 2 kertaa vuodessa ja silloinkin on vailla jotain palkintoa suorituksestaan. Kiittelen toki häntä. Pyykiä ei pese ollenkaan, käy ennemmin ostamassa uusia vaatteita kun kaapista entiset loppuu. Ei korjaa astioita pöydästä syönnin jälkeen, ei edes omiaan. Oman perseensä pyyhkii kyllä vessassa käydessään. Ei huolla eikä tankkaa autoa. Siis ihan täysi vauva on siis hän. Se kuluttaa puhki minut ihan totaalisesti. Olen masentunut ja ahdistunut, töissäkin on alkaneet ihmetellä kun olen aina alakuloinen ja vaisu. Ei ole enää voimia kaikkeen. Näitä mammanpoikia tuntuu tässäkin pitäjässä riittävän. Jospa vielä löytäisin rinnalleni ihan oikean aikuisen miehen joka osaa käyttäytyä ikäisensä tavoin eikä pitäisi minua pelinappulanaan ja piikana. Ja tiedän että tästä alkaa palautetulva jossa räkytetään et jätä se, häivy, oma vika, taidat olla pirttihirmu ku ukko käyttäytyy noin. Tiedänpähän sen verran että hän on kohdellut kaikkia naisystäviään aivan samalla tavalla mutta tämä selvisi minulle aivan liian myöhään. Joten kyllä vika nyt on oikeasti miehessä.

      • piikonen

        nii se on

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2173
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1484
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe