Kiviniemen avoimuus ja rehellisyys?

ninel2010

Mari Kiviniemen uusi avoimempi ja rehellisempi linja tuntuu aika vaikeaselkoiselta.

Hallitus valmistelee asuntoministerin esityksen jättämistä eduskunnalle ja yllättäen keskustan kansanedustajat ovat kin valiokunnassa erimieltä hallituksen esityksestä. Asiaa on valmisteltu pitkään ja ministerin kanta on ollut selvä jo pitkään. Mutta ilmeisesti yhdenkään Keskustaministerin tai kansanedustajan mieleen ei ole tulllut esittää eriäviä mielipiteitään suoraan ministerille.

Asia vain esitetääään valiokunnan kokuksessa sen jälkeen kun valmistelu on jo saatu päätökseen.

Aika kummaa avoimmuutta ja rehellisyyttä.

Tarkoitushan on taata, että taajamien palvelut säilyvät ja suurten kauppakesksuten rakentamista rajoitetaan silloin kun pienten yritysten palveluverkosto uhkaa harveta ja heikentää asukkaiden lähipalveluiden saantia.

Ja toisaalta on olemassa pelko siitä, että suurten kauppakesksuten rakentamisen yhteydessä kuntien päättäjät ajattelisivat enemmmän korruptio hyötyjään, kuin kuntalaistensa etua.

Ja kun asiaa kysyttiin tuereeltaa Mari Kiviniemeltä; eli mitämieltä on kesksutan yllättävästä mielenmuutoksesta ja valmiudesta panna kansanedustajiaan jo yhteisesti hallituksessa sovitun mukaisesti tehdyn päätöksen taakse.

Ei tuosta sanut mitään avointa saati rehellistä vastausta.

Onko siis yhä niin, että Kepulainen pettää aina.

NINEL

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eihän tämä ole esimmäinen kerta kun KEPU vetää maton alta hallituskumppanilta porvarihallituksessa. Esko Tuhoahon hallituksessahan tuo oli jokapäiväistä. Niiltä ajoilta onkin tämä hokema: KEPU PETTÄÄ AINA!

      Se pitää paikkansa myös tässä hallituksessa. Erityisesti se näkyy nyt vaalisaunan lämmetessä ja KEPUn aistiessa tulevan rökäletappion.

    • kaikista asioista...

      Kaikista asioista on keskusteltava avoimesti, sehän nähtiin tänään päivällä onko asia niin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2173
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1484
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe