Kirkon johto vainoaa Nuotta -nimistä nuortenyhdistystä. Vaino alkoi siitä
kun Nuotta kertoi erään " A" :n tarinan joka oli pääsyt pois lesbotaipumuksista
hänen ja kristiityjen nuorten avulla. Nyt on "leipäpiispa" nostanut älämölöön
väittämällä että tämä ohjelma muka vahingoittaa jotakuta (tarkoittaen homoja).
Piispan puolesta on mm televisiossa ollut aivan julkijumalattomia ohjelmia joissa
homot&lesbot pyörivät sellaiseen katseluaikaan jolloin lapset ovat vielä hereillä.
Vaikea ymmärtää miksi kirkon korkein johto on alkanut suosimaan em. touhua.
Arkkipiispa vainoaa
39
202
Vastaukset
- Jeesus vapahtaja
Arkkipiispamme on tunnustautunut ateistiksi, kieltämällä neitseestä syntymisen.
Kaikki hänen toimintansa on ollut epäuskoisten perseennuolemista ja tunnustavien kristittyjen vainoamista kirkossa, ja nyt sen ulkopuolellakin näemmä.
Tässä on surullinen esimerkki siitä mitä tapahtuu kun kirkon päättäjät ja viranhaltijat luopuvat Jumalan sanasta ja lähtevät omille teilleen.
Homot ja ateistit eivät kirkkoa kauan pystyssä pidä, heitä on turha nuoleskella. Surraan kun eroavat kirkosta, tosiasiassa tuollaiset hekumoitsijat olisi pitänyt jo aikoja sitten erottaa kirkosta. Jumala ei ole mikään pelle, hän on kiivas ja kostava jumala jokaiselle joka luopuu Krustuksesta ja lankeaa epäuskoon.- savon ukko
Sinulle Jeesuksen vapahtanut sanoisin, että eiköpä tuo piispa lienee oikeassa jos on sitä mieltä neitseellisestä synnytyksestä. Gabriel kävi vain "lmoittamassa" että Maria nuori tyttö saat lapsen. Eiköpä tuo Gabriel olisi voinut valita edes kahdeksantoistavuotiaan "ilmoitukselleen" Sääli vai Josefia, hän joutui ns. aisankannattajan asemaan oli sitten neitseellinen tai muu syntymä. Joosef oli vanhaksi mieheksi vitaalinen, koska hänelle ja Marialle syntyi muitakin lapsia.
Mielenkiintoinen sen ajan uusperhe.
Sinä Jeesuksen pelastettu olet niin täynnä itseäsi ja lähimmäisesi vihaa, että taidat olla itse määrätynlainen ateisti. - Jeesus vapahtaja
savon ukko kirjoitti:
Sinulle Jeesuksen vapahtanut sanoisin, että eiköpä tuo piispa lienee oikeassa jos on sitä mieltä neitseellisestä synnytyksestä. Gabriel kävi vain "lmoittamassa" että Maria nuori tyttö saat lapsen. Eiköpä tuo Gabriel olisi voinut valita edes kahdeksantoistavuotiaan "ilmoitukselleen" Sääli vai Josefia, hän joutui ns. aisankannattajan asemaan oli sitten neitseellinen tai muu syntymä. Joosef oli vanhaksi mieheksi vitaalinen, koska hänelle ja Marialle syntyi muitakin lapsia.
Mielenkiintoinen sen ajan uusperhe.
Sinä Jeesuksen pelastettu olet niin täynnä itseäsi ja lähimmäisesi vihaa, että taidat olla itse määrätynlainen ateisti.Olet täysin väärä mies arvioimaan minua.
1. Olet uudestisyntymätön,
2. olet kastettu pakana,
3. olet epäuskoinen,
4. olet tunnustuksesi mukaankatumaton, synnissä elävä jumalaton
5. ja valehtelija.
Tällainen henkilö arviomassa Jeesuksen omia. :-)))))))))))))))))))))))
Kerrataan:
Olen Jumalan lapsi taivaan perillinen, olen vanhurskas pyhä ja pyhdas JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
-----------------------
Jos neitseestä syntyminen kielletään, tai sitä epäillään millään tavalla, niin se on tie helvettiin. KOSKA: Silloin ei Kristusta ole olemassakaan ei Jumalaa eikä iankaikkista elämää.
Luuk. 1:34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
Luuk. 1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle:
"Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. - h.gfd-s
Jeesus vapahtaja kirjoitti:
Olet täysin väärä mies arvioimaan minua.
1. Olet uudestisyntymätön,
2. olet kastettu pakana,
3. olet epäuskoinen,
4. olet tunnustuksesi mukaankatumaton, synnissä elävä jumalaton
5. ja valehtelija.
Tällainen henkilö arviomassa Jeesuksen omia. :-)))))))))))))))))))))))
Kerrataan:
Olen Jumalan lapsi taivaan perillinen, olen vanhurskas pyhä ja pyhdas JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
-----------------------
Jos neitseestä syntyminen kielletään, tai sitä epäillään millään tavalla, niin se on tie helvettiin. KOSKA: Silloin ei Kristusta ole olemassakaan ei Jumalaa eikä iankaikkista elämää.
Luuk. 1:34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
Luuk. 1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle:
"Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.1. Olet uudestisyntymätön,
En tiedä miten lestadiolaiset ja luterilaiset syntyvät mutta...:
Ihminen syntyy kahdesti ja saa Jumalallisuuden kasteen.
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki".
/Ensin lapsi syntyy raskauden alkaessa VEDESSÄ JA HENGESSÄ ja silloin lapsi saa Jumalallisuuden sielun, elämän kirja ja elämän ohjeet.
/Toinen, siis se uudelleen syntyminen tapahtuu kun lapsi tulee pois äidinsä kohdusta Jumalallisen kasteen ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuuden SIELULLISUUDEN saaneena äidinsä lapsivedessä.
Lutheri opetti, ettei naisella ole sielua ja tiedämme, ettei sieluttomasta synny sielullista joten ilmeisesti katekismukseen herraa epäjumalaan jumaloivat ovat sieluttomia!
Lutheri oli siinä mielessä ilmeisesti oikeassa sillä hän tunsi sieluttoman ihmisen luomisen jota Jumalan myös katui! Raamatussa oleva toinen luomiskertomus. (joka todellisuudessa oli ensimmäinen Luominen Jumalalta mutta huomasi sieluttoman puutteet ja loi ihmisen ja se on raamatun ensimmäinen luomiskertomksessa. Syy siihen, että Luomiskertomuksen ovat väärässä järjestyksessä raamatussa on siinä, ettei sieluton pystynyt raamatun sisältöä sielullisesti kuvailemaan... Sieuttomuus tulee esiin monissa uskovaisissa, puhuvat sielullisuudesta mutta eivät tunne sitä ja teot ovat sen mukaisia, mm. omien uskovaisten, pikku lastenkin tappamisina, älä tapa käskyn Jumalallisuuden sielullisuuden tietous puuttuu jne. Sen vuoksi uskovaiset eivät myöskään ymmärrä Jeesuksen opetuksia oikein, esim. ehtoollisen suhteen jne.. uskovaiset vaan uskovat... Jeesus ei uskonut vaan oli Jumalallisuuden tietoudessa ja se on ihan eri asia ja sen tietävät Jeesuksen ilmoittaman Jumalan Valtakunnan kaltaisuuden omaavat...) - savon ukko
Jeesus vapahtaja kirjoitti:
Olet täysin väärä mies arvioimaan minua.
1. Olet uudestisyntymätön,
2. olet kastettu pakana,
3. olet epäuskoinen,
4. olet tunnustuksesi mukaankatumaton, synnissä elävä jumalaton
5. ja valehtelija.
Tällainen henkilö arviomassa Jeesuksen omia. :-)))))))))))))))))))))))
Kerrataan:
Olen Jumalan lapsi taivaan perillinen, olen vanhurskas pyhä ja pyhdas JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
-----------------------
Jos neitseestä syntyminen kielletään, tai sitä epäillään millään tavalla, niin se on tie helvettiin. KOSKA: Silloin ei Kristusta ole olemassakaan ei Jumalaa eikä iankaikkista elämää.
Luuk. 1:34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
Luuk. 1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle:
"Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.Olen aivan oikea ihminen arvostelemaan sinua, vastapainoksi sinun Hitlermästä asennettasi vastaan.
1. Olet uskosi vanki.
2. Olet omaa napaasi tuijottava.
3. Olet toisen käskyn rikkoja.
4. Olet suurin hylkiö tuomitsemaan toisia.
5. Olet kahden herran palvelija.
6. Olet seonnut , kun luulet olevasi pyhä ja puhdas kirouksinesi.
7. Olet viimeisiä taivaaseesi pyrkijöitä, edessäsi Pietari panee oven säppiin.
JUMALA ON OLEMASSA. ON KAIKKIEN HERRA, JEESUKSENKIN, MUTTA SINULLE HÄN ON KAUKAINEN KANGASTUS. JUMALA EI OTA SINUA SYLIISI KOSKA OTAT HÄNELTÄ VALLAN OMALLA FARISEUSLLISUUDELLASI. - Pysy koni aisoissas
savon ukko kirjoitti:
Olen aivan oikea ihminen arvostelemaan sinua, vastapainoksi sinun Hitlermästä asennettasi vastaan.
1. Olet uskosi vanki.
2. Olet omaa napaasi tuijottava.
3. Olet toisen käskyn rikkoja.
4. Olet suurin hylkiö tuomitsemaan toisia.
5. Olet kahden herran palvelija.
6. Olet seonnut , kun luulet olevasi pyhä ja puhdas kirouksinesi.
7. Olet viimeisiä taivaaseesi pyrkijöitä, edessäsi Pietari panee oven säppiin.
JUMALA ON OLEMASSA. ON KAIKKIEN HERRA, JEESUKSENKIN, MUTTA SINULLE HÄN ON KAUKAINEN KANGASTUS. JUMALA EI OTA SINUA SYLIISI KOSKA OTAT HÄNELTÄ VALLAN OMALLA FARISEUSLLISUUDELLASI.Mitäpä valehtelija muuta osaakaan kun valehdella. Naurettava heppu. :-))))))))
Jumalasta et tiedä mitään, kuten viestissäsi osoitat.
- Jumala on kolmiyhteinen, Isä Poika ja Pyhä Henki.
- Vain ne joiden sydämessä Jeesus asuu tuntevat Jumalan.
-- Pyhä Henki todistaa HENKILÖKOHTAISESTI niille joiden
sydämessä Jeesus asuu, - valehtelijoita ei siis tarvita.
- Joka ei syö Jeesuksen ruumista ja juo hänen vertaan
ei elä Jumalan lapsen elämää, vaan matkaa kohti
ikuista helvetin vaivaa.
Kertaan: Olen vanhurskas pyhä ja puhdas JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Tähän ei ole saatanalla eikä sinulla hänen uskollisena apostolinaan mitään sanottavaa. Hallelujaa kiitos Jeesus! - teuta
savon ukko kirjoitti:
Sinulle Jeesuksen vapahtanut sanoisin, että eiköpä tuo piispa lienee oikeassa jos on sitä mieltä neitseellisestä synnytyksestä. Gabriel kävi vain "lmoittamassa" että Maria nuori tyttö saat lapsen. Eiköpä tuo Gabriel olisi voinut valita edes kahdeksantoistavuotiaan "ilmoitukselleen" Sääli vai Josefia, hän joutui ns. aisankannattajan asemaan oli sitten neitseellinen tai muu syntymä. Joosef oli vanhaksi mieheksi vitaalinen, koska hänelle ja Marialle syntyi muitakin lapsia.
Mielenkiintoinen sen ajan uusperhe.
Sinä Jeesuksen pelastettu olet niin täynnä itseäsi ja lähimmäisesi vihaa, että taidat olla itse määrätynlainen ateisti.Raamattu sanoo että vallinnan oli tehnyt JUMALA
ja eikö Gabriel ilmoittanut vain sitä , jos iästä puhutte
Eiköpä JUMALA parhaiten tiesi iän . älkää menkö
toisten kinaajien mukaan , hän muuten oli jo lupautunut
Joosefille , ikai sekin kertoo iän . - savon ukko
Pysy koni aisoissas kirjoitti:
Mitäpä valehtelija muuta osaakaan kun valehdella. Naurettava heppu. :-))))))))
Jumalasta et tiedä mitään, kuten viestissäsi osoitat.
- Jumala on kolmiyhteinen, Isä Poika ja Pyhä Henki.
- Vain ne joiden sydämessä Jeesus asuu tuntevat Jumalan.
-- Pyhä Henki todistaa HENKILÖKOHTAISESTI niille joiden
sydämessä Jeesus asuu, - valehtelijoita ei siis tarvita.
- Joka ei syö Jeesuksen ruumista ja juo hänen vertaan
ei elä Jumalan lapsen elämää, vaan matkaa kohti
ikuista helvetin vaivaa.
Kertaan: Olen vanhurskas pyhä ja puhdas JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Tähän ei ole saatanalla eikä sinulla hänen uskollisena apostolinaan mitään sanottavaa. Hallelujaa kiitos Jeesus!Ihahahaa,ihahhaa, sanoo aasikin jolla Jeesuskin ratsasti ja nyt te ajelette Mersuilla ja Volvoilla seuroihinne tuomitsemaan ulkopuolisia synneistä,joita teidän joukoisssanne riittää lapsien raiskaajista vaimonsa raiskaajiin.
Ole täysin itsekäs omahyväinentekouskovainen joka pidät itseäsi puhtaana. Et ole sen puhtaampoi muitakaan, paitsi silloin kun käyt saunassa. Vai oko sekin syntiä toisilla.
Saatana sanoo joskus sinullekkin ne lähimmäisesi haukkumiset ja parjaamiset. Se on meidän kaikkien sisällä, sinunkin. Kallekin menee lujaa.
Minä konina olen vapaana laitumella syömässä tervettä vihreetä ruohoa. Mutta sinä, joka olet liekaasi sidottu, syöt vain mitä liekasi antaa periksi. Alä potki liikaa aisoijesi yli, tierat voi lentää jonkun lestaadiolaisen päähän. - h.g--fds
savon ukko kirjoitti:
Olen aivan oikea ihminen arvostelemaan sinua, vastapainoksi sinun Hitlermästä asennettasi vastaan.
1. Olet uskosi vanki.
2. Olet omaa napaasi tuijottava.
3. Olet toisen käskyn rikkoja.
4. Olet suurin hylkiö tuomitsemaan toisia.
5. Olet kahden herran palvelija.
6. Olet seonnut , kun luulet olevasi pyhä ja puhdas kirouksinesi.
7. Olet viimeisiä taivaaseesi pyrkijöitä, edessäsi Pietari panee oven säppiin.
JUMALA ON OLEMASSA. ON KAIKKIEN HERRA, JEESUKSENKIN, MUTTA SINULLE HÄN ON KAUKAINEN KANGASTUS. JUMALA EI OTA SINUA SYLIISI KOSKA OTAT HÄNELTÄ VALLAN OMALLA FARISEUSLLISUUDELLASI.KIELLÄTTEKÖ TE JEESUKSEN JA HÄNEN OPETUKSET???
Johanneksen evankeliumi:
10:30 Minä ja Isä olemme yhtä.
1Joh. 2:4
Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. - savon ukko
h.g--fds kirjoitti:
KIELLÄTTEKÖ TE JEESUKSEN JA HÄNEN OPETUKSET???
Johanneksen evankeliumi:
10:30 Minä ja Isä olemme yhtä.
1Joh. 2:4
Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.Kuka nyt Jeesuksen kieltäisi. Hän oli aikansa profetta. Juutalaisten opettaja ja suuri Jumalan palvelija. Hänen esimerkistään kaikki lestadiolaisetkin pitäisi ottaa oppia. Olla lähimmäiselleen auttavainen eikä tuomitseva.
Jeesus opetti antamaan toisen ihokkaan jolla sitä ei ole. Kielsi temppelissä kaupanteon, ne kasettien ja kirjojen kauupallisen myynnin jota te "temppelissänne"harrastatte. Siunasi leivän ja kalan riitttäväksi, sekä viinin vedestä juotavaksi. Paransi sairaita. Antoi huorallekkin anteeksi ja neuvoi häntä siunauksella. Minun tietoni on hänestä vajavaiset, mutta tiedä, hän oli voimallinen juutalaisten johtaja ja opettaja. Hän piti Jumalaa isänä ja ainoana tuomarin, samoin kuin me nykyäänkin täällä matosessa maailmassa. Hän kuoli juutalaisten puolesta.
Te olette sitten valehtelijoita, koska ette tunne häntä paremmin kuin minäkään. Pidätte Jumalaa kakkosherrana, se on suurin synti kaikkivaltiasta Jumalaa kohtaan. Häntä rukoilemme ja hän myös kuulee rukouksemme ja auttaa...varmasti. - teuta
h.gfd-s kirjoitti:
1. Olet uudestisyntymätön,
En tiedä miten lestadiolaiset ja luterilaiset syntyvät mutta...:
Ihminen syntyy kahdesti ja saa Jumalallisuuden kasteen.
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki".
/Ensin lapsi syntyy raskauden alkaessa VEDESSÄ JA HENGESSÄ ja silloin lapsi saa Jumalallisuuden sielun, elämän kirja ja elämän ohjeet.
/Toinen, siis se uudelleen syntyminen tapahtuu kun lapsi tulee pois äidinsä kohdusta Jumalallisen kasteen ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuuden SIELULLISUUDEN saaneena äidinsä lapsivedessä.
Lutheri opetti, ettei naisella ole sielua ja tiedämme, ettei sieluttomasta synny sielullista joten ilmeisesti katekismukseen herraa epäjumalaan jumaloivat ovat sieluttomia!
Lutheri oli siinä mielessä ilmeisesti oikeassa sillä hän tunsi sieluttoman ihmisen luomisen jota Jumalan myös katui! Raamatussa oleva toinen luomiskertomus. (joka todellisuudessa oli ensimmäinen Luominen Jumalalta mutta huomasi sieluttoman puutteet ja loi ihmisen ja se on raamatun ensimmäinen luomiskertomksessa. Syy siihen, että Luomiskertomuksen ovat väärässä järjestyksessä raamatussa on siinä, ettei sieluton pystynyt raamatun sisältöä sielullisesti kuvailemaan... Sieuttomuus tulee esiin monissa uskovaisissa, puhuvat sielullisuudesta mutta eivät tunne sitä ja teot ovat sen mukaisia, mm. omien uskovaisten, pikku lastenkin tappamisina, älä tapa käskyn Jumalallisuuden sielullisuuden tietous puuttuu jne. Sen vuoksi uskovaiset eivät myöskään ymmärrä Jeesuksen opetuksia oikein, esim. ehtoollisen suhteen jne.. uskovaiset vaan uskovat... Jeesus ei uskonut vaan oli Jumalallisuuden tietoudessa ja se on ihan eri asia ja sen tietävät Jeesuksen ilmoittaman Jumalan Valtakunnan kaltaisuuden omaavat...)Sulla örvelö menee puuro ja velli sekaisin , se ei käy noin ,
Vaankun ihminen on syntynyt luonnollisesti , sen jälkeen
josskin vaiheessa Jumala /KRISTUS herättää sinut ja
sinä saat uudestisyntymisen , vedestä ja Hengestä , jos
näin ei käy , sinä et synny uudesti etkä ole Jumalan valta-
kuntaan kelvollinen, Välittämättä siitä ajasta jonka kulemasi jälkeen sielusi on paratiisissa . Ennen JUMALAN tekemää
uutta taivasta joka on Jumalan Valtakunta . - ristitty muori
savon ukko kirjoitti:
Kuka nyt Jeesuksen kieltäisi. Hän oli aikansa profetta. Juutalaisten opettaja ja suuri Jumalan palvelija. Hänen esimerkistään kaikki lestadiolaisetkin pitäisi ottaa oppia. Olla lähimmäiselleen auttavainen eikä tuomitseva.
Jeesus opetti antamaan toisen ihokkaan jolla sitä ei ole. Kielsi temppelissä kaupanteon, ne kasettien ja kirjojen kauupallisen myynnin jota te "temppelissänne"harrastatte. Siunasi leivän ja kalan riitttäväksi, sekä viinin vedestä juotavaksi. Paransi sairaita. Antoi huorallekkin anteeksi ja neuvoi häntä siunauksella. Minun tietoni on hänestä vajavaiset, mutta tiedä, hän oli voimallinen juutalaisten johtaja ja opettaja. Hän piti Jumalaa isänä ja ainoana tuomarin, samoin kuin me nykyäänkin täällä matosessa maailmassa. Hän kuoli juutalaisten puolesta.
Te olette sitten valehtelijoita, koska ette tunne häntä paremmin kuin minäkään. Pidätte Jumalaa kakkosherrana, se on suurin synti kaikkivaltiasta Jumalaa kohtaan. Häntä rukoilemme ja hän myös kuulee rukouksemme ja auttaa...varmasti.Voi sinua Savon ukko..olisipa hyvä, jos sinäkin jonakin päivänä saisit armon uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja siihen, että Jeesus kuoli sinunkin syntiesi tähden, ei vain juutalaisten puolesta. Vain usko Jeesukseen Vapahtajana ja Lunastajana riittää kuoleman rajan tuolle puolen, vain se antaa vapauden, ilon ja rauhan. Rukoilen puolestasi.
- tiedoksi vaan että
teuta kirjoitti:
Sulla örvelö menee puuro ja velli sekaisin , se ei käy noin ,
Vaankun ihminen on syntynyt luonnollisesti , sen jälkeen
josskin vaiheessa Jumala /KRISTUS herättää sinut ja
sinä saat uudestisyntymisen , vedestä ja Hengestä , jos
näin ei käy , sinä et synny uudesti etkä ole Jumalan valta-
kuntaan kelvollinen, Välittämättä siitä ajasta jonka kulemasi jälkeen sielusi on paratiisissa . Ennen JUMALAN tekemää
uutta taivasta joka on Jumalan Valtakunta .jumala ja jeesus herättää kun noudattaa sanantarkasti jumalan lakia ja jeesuksen kristuksen oppeja, eikä kenenkään tai minkään muun ....... k. e. teidän, jumalan sanan eli jumalan lain ja jeesuksen oppien vastaisen (jumalaa pilkkaavan ja antikristillisen) uskonnon, lahkon, sektin tai kultin perustajan lakeja ja oppeja
10 käskyä on jumalan testamentti
11 käsky on jeesuksen testamentti
joka 10 rikkoo sanoissa tai teoissa herjaa/pilkkaa jumalaa julkisesti
joka 11 rikkoo sanoissa tai teoissa herjaa/pilkkaa jeesusta julkisesti = tuomio on helvetti - v.b.f.e.
teuta kirjoitti:
Sulla örvelö menee puuro ja velli sekaisin , se ei käy noin ,
Vaankun ihminen on syntynyt luonnollisesti , sen jälkeen
josskin vaiheessa Jumala /KRISTUS herättää sinut ja
sinä saat uudestisyntymisen , vedestä ja Hengestä , jos
näin ei käy , sinä et synny uudesti etkä ole Jumalan valta-
kuntaan kelvollinen, Välittämättä siitä ajasta jonka kulemasi jälkeen sielusi on paratiisissa . Ennen JUMALAN tekemää
uutta taivasta joka on Jumalan Valtakunta .JEESUKSEN OMAN SANAN TIETO:
Mark. 13:21
Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko
SIIS JEESUSTA KRISTUKSEKSI HAUKKUVIA EI TULE USKOA!
teuta kirjoitti:
"Ennen JUMALAN tekemää uutta taivasta joka on Jumalan Valtakunta . "
Jeesus opettaa, että JUMALAN VALTAKUNTA on jo!
KUMPI VALEHTELEE, JEESUS VAI teuta?????
toki ymmärrän, että jos on sieluton niin ymmärrä Jeesuksen opetuksia mmutta sekään ei anna oikeutta pilkata Jeesusta ja Hänen Nimessä levittää väärää todistusta! Sellainen toiminta on luciferilaisuutta. - fered.
Jeesus vapahtaja kirjoitti:
Olet täysin väärä mies arvioimaan minua.
1. Olet uudestisyntymätön,
2. olet kastettu pakana,
3. olet epäuskoinen,
4. olet tunnustuksesi mukaankatumaton, synnissä elävä jumalaton
5. ja valehtelija.
Tällainen henkilö arviomassa Jeesuksen omia. :-)))))))))))))))))))))))
Kerrataan:
Olen Jumalan lapsi taivaan perillinen, olen vanhurskas pyhä ja pyhdas JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
-----------------------
Jos neitseestä syntyminen kielletään, tai sitä epäillään millään tavalla, niin se on tie helvettiin. KOSKA: Silloin ei Kristusta ole olemassakaan ei Jumalaa eikä iankaikkista elämää.
Luuk. 1:34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
Luuk. 1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle:
"Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.Tuossa on Luuk. 1:32-35.( Kumpikin mahtuu siihen) sisään
Näiden enkelien sanojen mukaan se. , että Jeesus on Jumalan
Poika . Perustuu siihen , että HÄN ON SIINNYT PYHÄSTÄ HEN-
GESTÄ . Hänellä ei ollut Maallista Isää , , vaan Hän oli näin suo-
ranaisesti Jumalan POIKA. . Inhimmillisen luontonsa puolseta
Jeesus oli Daavidin jälkeläinen , ollen siten Jumala ja ihminen.
Samassa persoonassa . Hänen VALTAKUNTANSA , Jossa Hän on DAAVIDIN VALTAISTUIMEN HALTIJA. Ei ole maalli
nen valtakunta, Joh. 18:36-37. Seurakunta kauden Hän hallitsee ARMON VALTAISTUIMELTA " , Hebr. 4:16. Kristus
on toisaalta ARMOISTUIN , Room .3:21-26. Hän istuu "ARMON
(VALTA ) istuimella " armon valtakuntansa Hallitsijana .
Hän ottaa vastaan armoa ja apua tarvitsevia/etsiviä/ Rukoilevia
antaen niitä heille palvelijainsa julistaman Evankeliumin sanan
kautta ym. tavoilla. Jokainen saa käydä uskalluksella Hänen armoistuimen tykö , sillä Hän vakuttaa , ettei Hän heitä pois ketään joka Hänen tykönsä tulee. , Joh. 6:37.
ARMON VALTAKUNTANSA /SEURAKUNTANSA . Sen
jälkeen tulevassa Tuhat vuotisessa valtkunnassa Hän on oleva kaikkien kansojen Hallitsija , Dan, 7:13-14.; Sak. 14:9. :
Ilm. 20:4-6.
Dan. 7:13-14.
Sak.14:9 sel. ,14:10-21.
Ilm. 20 :4-6.
20. 4-6. sel. ENSIMMÄISESSÄ ELI VANHURSKASTEN
YLÖSNOUSEMUKSESSA . Herätetään kuolleista sekä marttyyrit että muut Herran omat , ks. Mat. 24:29-31. ja
1 Kor 15:23; 1 Tis. ,4:14-17 .Silloin elossa olevat uskovat
otetetaan ylös Kreistuksen luo uusissa ylösnusemusruumiissa
1 Kor. 15:51-53. Muut kuolleet nousevat vasta tuhatvuotiskauden jälkeen . -- Tässä kohdassa kuvattu
"Ensimmäinen ylösnosemus" ei ole uudestisyntymisessä /uskoon tullessä tapahtuva HENGELLINEN YLÖSNOUSEMUKSEMUS , Ef. 2:5-6.
kuten monet selittävät .. ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA nousevat ylös/virkoavat eloon mm. ne , jotka ovat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden . ilm.20:4 kukaan ei voi tulla uskoon ja niin nousta hengellisesti uuteen elämään sen jälkeen kuin hänet on teloitettu .-- Ensinmmäisen ylösnousemuksessa eloon vironneet "autuaat ja Pyhät"ovat tuhatvuotiskautena JUMALAN JA KRISTUKSEN PAPPEJA JA HALLITUSMIEHIÄ.
Dan .7:13-14,27. "Sinä olet ..tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuninkaiksi ja papeiksi , ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
Ilm. 5:8-10. sel. Uskovat ovat seurakuntakautena Hengellistä papistoa KRISTUKSEN , ylimmäisen papin apulaisina .
- teuta
Olen muuten samaa mieltä , mutta emme mekään saa
alkaa noita kosto toimia , siLLÄ JUMALA ON SANONUT
HÄNEN ON KOSTO , Eli se tarkoittaa sitä että Hän suunnittelee ja toteuttaa , meistä välittättämmättä .
Kyllä minäkin olen sitä mieltä ,että se toinen ehdokas
olisi ollut huomattavasti parenpi , vaikka muutaman äänen
hävisikin ap. vapaa ehtoisesti vaihtaisin heidät heti . - savon ukko
Lestaadiolaiset vainoaa homoja. Eivät homot, lespot ja vasenkätiset pääse omista luoduista taipumuksistaan minnekkään. Te vain selitätte itsellenne, että ne olisi sairaus ja parannettavissa. Raamatun kirjoittajat ovat olleet yhtä kriittisiä ja inhoavia homoja kohtaan ja sattumalta heteroita, että ovat homosynnin raamattuun pistäneet.
Raamatussa on paljon sellaista mitä Jumala on sanonut apostolien mukaan. Ja niitä ette tekään lestaadiolaise ole pystyneet täyttämään. Ette te kaikkia syntejänne lahkolaispapin kautta anteeksi saa.
Teidän sakissanne on homahtavia miehiä kuin naisiakin määrätty prosentti. He eivät vain uskalla tuoda sitä esiin yhteisönne johdon pelosta. He joutuvat ns. helvettiin kätkemällä sen sisälleen ja näytellen heteroa.
Olen kanssanne samaa mieltä, että homojuttu on kärjistetty niin, että se on suoraa mainosta ja homppelit hyppivät eturivissä parisuhdemarkkinoilla.
Eläkööt niinkuin tähänkin asti keskenään kun eivät häiritse sivullisia liittymään joukkoon. Tällaisia kokemuksia on.
Kirkon pitää olla myönteinen homppeleille siten, että he ovat normaaleita seurakuntalaisia. Mutta heidän vihkiminen kirkossa on liikaa. Myöskää heidän lapsien adoptointi on lapsen loppuelämän vastainen, vaikka he adoptoisivat lapsen omaksi mielihyväkseen vanhemmuutensa tarpeeseen.
Lapsen etu on aina ensimmäisenä, myös lestaadiolaistenkin keskuudessa. Ei tulijärven pelottelua eikä pakkosyöttöä lahkolaisseuroihin josta he eivät ymmärrä kuin aikuisena kuinka lestojen pallo on jalassa, ja Jumala kaukana.- hg-.vf-d
ainakin hiukan meni harhaan kun kirjoitit:
"ja vasenkätiset pääse omista luoduista taipumuksistaan minnekkään."
Tunnen monia ammatin harjoittajia joilla on niin kynä kuin kuitakin työkaluja jne molemmissa käsissä yhtä tehokkaasti. Läheinen tuttavani on kelloseppä ja hänkään ei valitse työssään kättä vaan työkalun työssään! Olen usein heittänyt nuolta hänen kanssaan ja hän saa yhtä hyviä tuloksia molemmilla käsillä heittäen jne....
Armeijan lääkintä puolella kerra oppitunnilla kerroin aloikkaille että runkkareille kastaa peukalon ja etusormen väliin karvoja, melkein kaikki alkoivat tutkimaan oikeaa kättää mutta joukossa oli vasenkätisiäkin.
Oppitunnin loputtua kysyin muutamalta vasen kätiseltä että on hänelle vasen kätisyydestään työssään ollut etua tai haittaa. Vastauset olivat yleensä mistä minä arvasin että hän/he olivat vasen kätisiä =)))) - savon ukko
hg-.vf-d kirjoitti:
ainakin hiukan meni harhaan kun kirjoitit:
"ja vasenkätiset pääse omista luoduista taipumuksistaan minnekkään."
Tunnen monia ammatin harjoittajia joilla on niin kynä kuin kuitakin työkaluja jne molemmissa käsissä yhtä tehokkaasti. Läheinen tuttavani on kelloseppä ja hänkään ei valitse työssään kättä vaan työkalun työssään! Olen usein heittänyt nuolta hänen kanssaan ja hän saa yhtä hyviä tuloksia molemmilla käsillä heittäen jne....
Armeijan lääkintä puolella kerra oppitunnilla kerroin aloikkaille että runkkareille kastaa peukalon ja etusormen väliin karvoja, melkein kaikki alkoivat tutkimaan oikeaa kättää mutta joukossa oli vasenkätisiäkin.
Oppitunnin loputtua kysyin muutamalta vasen kätiseltä että on hänelle vasen kätisyydestään työssään ollut etua tai haittaa. Vastauset olivat yleensä mistä minä arvasin että hän/he olivat vasen kätisiä =))))Siitä vasenkätisyydestä. Se on hyvin verrrattavissa homoihin. Koulussa aikoinaan opettajateivät antaneet vasenkätisen kirjoittaa vasemalla kädellä, vaan pakottivat sen oikealla kädellä kirjoittamiseen. Siksi moni vasuri tekee temppujaan kummallakin kädellä.
Samoin nyt homoista. Halutaan tehdä heistä heteroja. Se on vain luonut itsemurhia virheellisiä avioliittoja ja sisäistä pahaa oloa..Eli.annetaan vasurien vaikka runkata vasemmalla ja homojen homostella omissa oloissaan. - JUeesus on Herra
Haista paska, savon valheapostoli!!!
Totuus: Lestadiolaiset tahtovat samoin kun Jumalakin tahtoo, että jokainen homouden syntiin joutunut ihminen tekisi parannuksen ja pääsisi taivaaseen.
Room. 1:24 Sentähden Jumala on heidät,
- heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen,
- häpäisemään itse omat ruumiinsa,
Room. 1:25
- nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Room. 1:26
Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin;
sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
Room. 1:27
samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään ...
*) ... saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
- h.gf-de
He, jotka väittävät Jumalan luoneen homot pilkkaavat Jumalaa!
Jumala loi ihmiset kaltaisekseen ja mistään ei löydy tietoa, että Jumala olis ollut homo!!!
Heteroudella on omat rajansa, jotka ihmiskunnan historiassa ovat aina olleet samat, ja ne rajat, ovat mahdollistaneet kaikkien tänään elävien ihmisten olemassaolon - jopa homojen. Että hetero tuntee vastenmislisyyttä homoutta kohtaan, taustalla vaikuttaa koko ihmiskunnan historia perimätietoineen, luonnollisesti, mutta se ei saa olla este sivistyneelle ymmärtämiselle, sillä ihmiskunnan historia velvoittaa ymmärtämään henkisen ja/tai ruumiillisen väkivallan uhreja, tänään ja historiassa.
-------------------------------------------------------
Että yksittäinen henkilö tai osa etnistä Suomen kansaa tänään on tietämätön, ja tietämättömyyttään esittää asioita jotka eivät ole Lakiin sidottuja, on useita satoja vuosia kestäneen vääräoppisuuden tulos ja summa. Vääräoppisuus mistä etnisen Suomen kansan epätietous, lisääntyvä huonovointisuus ja niistä kumpuavat kaikki ennakkoluulot, ei ole Suomalaista alkuperää.
-------------------------------------------------------
Kaikella ja kaikilla on oma aikansa, paikkansa ja myös rajansa maan päällä; Heterolla ja homolla on omat luonnolliset rajansa, ja rajan ylittäminen puolin tai toisin millään tasolla, on epäsivistyneisyyttä.
Kasveilla on omat rajansa, lakinsa miten ne luonnostaan ovat ja käyttäytyvät. Eläimillä on omat rajansa, lakinsa miten ne luonnostaan ovat ja käyttäytyvät. Ihmisillä on omat rajansa, lakinsa miten ihmiset luonnostaan ovat ja käyttäytyvät. Kun homoudesta keskustellaan, viitataan usein eläinmaailmaan ja esitetään kuinka "homoutta esiintyy myös eläinmaailmassa"; pysykää rajojenne sisäpuolella; Homot eivät ole eläimiä.
Uskonlahkoissa viitataan myös kasvi- ja eläinmaailmaan esittämällä, että "ihminen ei voi täyttää lakia"; vain kasvit ja eläimet eivät voi täyttää ihmisille säädettyä lakia. Haudalla esitetään kuinka edesmennyt ihminen on "maasta tullut ja maaksi jälleen tuleva", mutta luomistyön mukaan niinkuin me sen tänään todistamme, vain kasvit ovat maasta tulleita ja maaksi jälleen tuelvia. Turhaan kasvi- ja eläinmaailmaan kuuvuliva oppeja saarnaa ihmisille, menkööt kertomaan evankeliuminsa karhulle, ja veisaamaan virtensä kuuselle.
-------------------------------------------------------
Jos lapsen mielen raiskaa vauvaiästä opilla jonka mukaan "ihminen ei voi täyttää lakia", sieltä maailman kuulusta "kaapista" (mielestä) voi "hypätä ulos" mitä tahansa milloin tahansa - jopa koulumurhaaja. Puhdasmielinen homo joka noudattaa lakia, täyttää Lain, on huomattavasti luotettavampi virkamiespaikalla jossa vaaditaan Lain noudattamista, kuin henkilö jonka elämänkatselmus on että "ihminen ei voi täyttää lakia".
-------------------------------------------------------
Minä hyväksyn sinut sellaisena niin kuin sinä olet, ihmisenä joka on rehellinen itselle ja muille, terveesti ylpeä siitä kuka sinä olet, häpeämättä, Lakia noudattava. Jos olet homo, niin ole homo 100% ja pysy 100% homouden rajojen sisäpuolella, niin sinua kunnioitetaan. Mutta jos sinä et pysy rajojesi sisäpuolella, esittäen asioita jotka ovat vasten sitä kuka sinä todellisuudessa olet ja ketä sinä todellisuudessa edustat, ja vasten minun vakaumustani joka kumpuaa henkilökohtaisesta, kansallisesta ja kansainvälisestä todenperäisestä Lakiin sidotusta Lain suojelemasta identiteetistäni tänään ja ihmiskunnan historiassa, ja vaadit minua "hyväksymään, tai ottamaan vastaan "homouden evankeliumisi", sinä loukkaat minua, ja sinä loukkaat kaikkea mitä minä edustan.
Minä olen 100% hetero, ja terveesti ylpeä siitä, ilman minkäänlaisia fobioita.
Sanojen väärin käyttö johtaa ajatuksen epäselvyyteen. Ajatuksen epäselvyys puolestaan johtaa vääriin sanoihin ja vääriin tekoihin; Fobiaa ei ole kun huutaa "Nyt ryssä hyökkää Suomeen!" riippumatta siitä mistä ilmansuunnasta "ryssä" hyökkää Suomeen. Fobiaa on kun huutaa että "Nyt ryssä hyökkää Suomeen!" silloin kun se toisella puolella maapalloa hyökkää johonkin toiseen maahan, tai silloin kun se ei hyökkää mihinkään maahan.
Kirkko oppeineen on monen muun huonovointisuuden ohella, homouden aiheuttaja. - teuta
Homous ei todlla ollut esillä kun ihminen luotiin (lusifer )
taisi saada joitain kosketuksia kun hän langetti Eevan
muita mahdollisuuksi ei ole .
No se siitä Myöhemmin joskus on Hoppelit mainittu synniksi
ja siitä pääsee kuin mistä tahansakin synnistä , sen vaikeanpaa se ei ole , Eli tehdä parannus , ja anoa synti
nöyrästi anteeksi.
Tässä on nyt enää aikaa vähän jos kukaan ei ole huomannut , on maailman loppu lähellä , ja silloin ei
enää tarvitehdä mitään kun ei ehdi se on siinä.- gf.ds-a
teuta... älä ole taas noin varma...
mietippä asiaa uudestaan... otetaan tuoreempaa asiaa niin ymmärrät!
kun rikollisen kristinuskon ristiretkiläiset partasuut eivät pitkien ratsatuksien jälkeen edes joka viikko pääseet raiskaamaan naisia ja lapsia niin miten uskot heidän tyydyttäneen himojaan nuotioittensa äärellä!!! Ei kaikki ainakaan hevosiinsa... mutta mutta.. en tiedä jos heillä oli aasejakin... - savon ukko
teuta ja muut unemaiset Jumalan lapset. Toivoisi, että te olisitte parantumattomia homoja, ja kärsisitte sitten lestaadiolaisten tuomion ja pilkan. Lusifer on kanssanne samaa mieltä.
Unohda teuta jo Eevan omenajuttu, varo ettei hän heitä sinua sillä päähän, niin heräät unelmistasi. - Terve menoa
savon ukko kirjoitti:
teuta ja muut unemaiset Jumalan lapset. Toivoisi, että te olisitte parantumattomia homoja, ja kärsisitte sitten lestaadiolaisten tuomion ja pilkan. Lusifer on kanssanne samaa mieltä.
Unohda teuta jo Eevan omenajuttu, varo ettei hän heitä sinua sillä päähän, niin heräät unelmistasi.Saatanan homo- apostoli, pidä sinä houkka turpasi kiinni.
- savon ukko
Terve menoa kirjoitti:
Saatanan homo- apostoli, pidä sinä houkka turpasi kiinni.
Se oli reippaasti sanottu: Terve menoa Saatanan apostoli, pidä turpasi kiini.... noin uskovaisela Jeesuksen ikiomalta sylilapselta. Taivaan porti aukes heti sinulle!
Sydämmesi on paskaa täynnä. - 20+99
savon ukko kirjoitti:
Se oli reippaasti sanottu: Terve menoa Saatanan apostoli, pidä turpasi kiini.... noin uskovaisela Jeesuksen ikiomalta sylilapselta. Taivaan porti aukes heti sinulle!
Sydämmesi on paskaa täynnä.Se on tämä lähimmäisenrakkaus...aika rajoittunutta tolla porukalla
- teuta
Mutta sitä varttuessa , voi lukea 1 Kor 6:8-11.
sekä Room ,4:4-8. ;6:14.
sekä Joh. 8:36 muutaman paikan .
vielä 3 Moos 18:22.- h-grt-e
Jumala loi ihmisen omakse kuvakseen!!!
Jumalan Oman Sanan perusteella Hän ei ollut homo!!
Siis homous on epäjulallisuudesta!!!
---
Jo Moosekselle Jumala teki selväksi tahtonsa;
18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
-
Rom 1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
Rom 1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Rom 1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
Rom 1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
Rom 1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
Rom 1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Rom 1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
Rom 1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Rom 1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
Rom 1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
Rom 1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
Rom 1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
Rom 1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
Rom 1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
Rom 1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät. - homous vakava tauti
h-grt-e kirjoitti:
Jumala loi ihmisen omakse kuvakseen!!!
Jumalan Oman Sanan perusteella Hän ei ollut homo!!
Siis homous on epäjulallisuudesta!!!
---
Jo Moosekselle Jumala teki selväksi tahtonsa;
18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
-
Rom 1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
Rom 1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Rom 1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
Rom 1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
Rom 1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
Rom 1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Rom 1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
Rom 1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Rom 1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
Rom 1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
Rom 1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
Rom 1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
Rom 1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
Rom 1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
Rom 1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.Lähes kaikessa sinäkin Jumalaa vastustat ja tallaat Jeesuksen sovintoveren kiroten maajhan, häpeä saastainen!
Kopiointi sentää onnistuu jotenkuten. Homoilu on syntiä. - n.hgf-d
homous vakava tauti kirjoitti:
Lähes kaikessa sinäkin Jumalaa vastustat ja tallaat Jeesuksen sovintoveren kiroten maajhan, häpeä saastainen!
Kopiointi sentää onnistuu jotenkuten. Homoilu on syntiä.Jäikö omia uskkovaisia. pikku lapsiakin tappaneen rikollisuuden tukijalta pois Jumalan tai Jeesuksen Oman Sana tuki väitteelesi kun et sitä laittanut väitteesi tueksi?
Ellei sitä tukea ole raamatun UT:n Jumalan tai Jeesuksen Omalla Sanalla niin olet rikkonut Heidän lakia antamalla väärää todistusta sellaisena saastaaisensa kuin toisia luuet/uskot olevan! - teuta
homous vakava tauti kirjoitti:
Lähes kaikessa sinäkin Jumalaa vastustat ja tallaat Jeesuksen sovintoveren kiroten maajhan, häpeä saastainen!
Kopiointi sentää onnistuu jotenkuten. Homoilu on syntiä.Homous ei ole sairaus ,
Homous ei ole synnynnäinen vika
Homous on Raamatunmukaan synti
Homoys on kaikkien mahdolliseisn syntien tavoin
saadä pois , eli parannus ja anoa synnit anteeksi
se on siinä ei mitään valtavia hillumisia.
- tyrel
Luopumusta tapahtuu..sitä tapahtuu nyt sitten. Soon paholainen ottanunna jo kirkon valtaansa. Muut peesaajat tulkitsee raamattua, jotta homous on hyväksi.
- Olis hyvä tietää....
Ketkä sen arkkipiispan ovat hommaansa valinneet? Nimet esiin!
- -jhgf-,ib
He jotka käyttivät äänioikeuttaa usein tietämättään mitä synti on!
Eiköhän arkkipiispan homokannan syy ole päivänselvä. Kirkosta on Ylen Homoillan jälkeen eronnut paljon veronmaksajia ja vielä lisää erosi Nuotta-kamppanjan myötä. Kirkko vähättelee Jumalan sanaa rahan toivossa, mutta sekin on syntiä. Arkkipiispa homokannanotollaan käytännössä kieltää paljon Raamatun oppeja eli kieltää Jumalan sanan rahan toivossa. Eikö muistu mikään Raamatun tapahtuma mieleen? Aivan oikein; Juudas kavaltaja.
Nyt sopii miettiä, kenen sanaa valtion kirkkomme levittää, Jumalan vai Kuningas Rahan? Voimmeko luottaa enää kirkkoon, joka levittää syntiä?- savon ukko
Heh heh ! Voimme luottaa kirkkoon ennemmin kuin lahkolaisvouhottajiin. Erotkaa vai seurakunnasta ratsastamassa sillä. Perustakaa se oma seurakunta jossa ei niitä homoja sitten ole. Koska se on vakava tauti, se voi tarttua ...ainakin teidän joukossanne oleviin homoihin ja lespoihin.
Muuten miksi Jeesuksella oli vai miehiä opetuslapsina. En viittaa mihinkään, mutta ei kai silloinkaan homot tulleet julkisesti taitojaan esittämään. Olisiko Juudas ollutkin sitten vaikkapa homo...mene ja tiedä.
Tälle nimimerkillä Nuori kristitty, sanoisin, että olen sen verran elämää kokenut, että tiedän mistä puhun, ja mistä pitäisi pelastua. Nykymaailma on niin paljon vihaa ja katkeruutta täynnä, että syö nyt nuori vielä muutamia leipäpalaisa elämässäsi jos tulet neuvojasi ja syytöksiäsi esittelemään.
Jumalani on ollut minulla turvana koko elämäni ajan, syntieni armahtajana ja suurena ainoana suojelijanani. Toivon kuitenkin, että sinä itse joskus huomaisit toisellaisen antoisan elämän, jota voi myös elää, ilman sinun uskon kahleita jotka kilisee täällä yhdellä, jos toisellakin.
Toistan vielä. Jeesus oli alkujaa vain juutalaisten kunigas ja pelastaja ja siksi hänet ristiin naulittiinkin. - fered.
savon ukko kirjoitti:
Heh heh ! Voimme luottaa kirkkoon ennemmin kuin lahkolaisvouhottajiin. Erotkaa vai seurakunnasta ratsastamassa sillä. Perustakaa se oma seurakunta jossa ei niitä homoja sitten ole. Koska se on vakava tauti, se voi tarttua ...ainakin teidän joukossanne oleviin homoihin ja lespoihin.
Muuten miksi Jeesuksella oli vai miehiä opetuslapsina. En viittaa mihinkään, mutta ei kai silloinkaan homot tulleet julkisesti taitojaan esittämään. Olisiko Juudas ollutkin sitten vaikkapa homo...mene ja tiedä.
Tälle nimimerkillä Nuori kristitty, sanoisin, että olen sen verran elämää kokenut, että tiedän mistä puhun, ja mistä pitäisi pelastua. Nykymaailma on niin paljon vihaa ja katkeruutta täynnä, että syö nyt nuori vielä muutamia leipäpalaisa elämässäsi jos tulet neuvojasi ja syytöksiäsi esittelemään.
Jumalani on ollut minulla turvana koko elämäni ajan, syntieni armahtajana ja suurena ainoana suojelijanani. Toivon kuitenkin, että sinä itse joskus huomaisit toisellaisen antoisan elämän, jota voi myös elää, ilman sinun uskon kahleita jotka kilisee täällä yhdellä, jos toisellakin.
Toistan vielä. Jeesus oli alkujaa vain juutalaisten kunigas ja pelastaja ja siksi hänet ristiin naulittiinkin.Ei pidä paikkansa Su . Se oli saa ta na joka luuli hoitaneensa
Jumalan pojan pois päiväjärjestyksestä , ja lähti taivaaseen
pilkaamaan kristittyjä veljiä ,syyttäen heidän päälleen sen 40
päivää jonka Kristus vielä oli maan päällä .
Kun Jeesus Kristus tuli taivaaseen , Hän sai entiset arvot
ja voimat eikä aikaan kun Saa ta na lensi kuin pitkäinen
Saa tan oli laskenut väärin hän oli luullut kun Jumalan Pojan
ruumista vietiin hautaan , selvä peli , hän ei ilmeiseti tiennyt
niistä järjsetelyista , jota Jumala Ja Poika oli suunnitellut.
ja toteutti ne onnistui mutta saa tan ei onnistunut , sellaista
tällä kertaa . en paremmin sano .
- su
Ensiks, eiköpä noita saata/noita ole teidän jestadiolaistenkin joukossa, en myös paremmin sano. Ja ovat vielä jossain määrin onnistuneet.
Kovin olet tietoinen saa/tanan tekosista parintuhannen vuoden takaa.
Juttusi on kuin karmeimmista yhden yön tarinoista. Taidat kertoa omiasi apostolien lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058