Ennen oli säännöllinen jokapäivä auki oleva piste luovutukselle. Sen jälkeen tuli joku päivä viikossa. Ja nyt enää joku auto käy kerran kuussa Varkaudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa että korkeintaan 10% täällä asuvista saa aikataulutettua käynnin luovutukseen. Tuon typeryyden ymmärtää kun päätöksen on tehnyt veripalvelun Kuopion yksikön pomo. Eihän Kuopiosta ole minun tietääkseni tullut koskaan kuin aivan sairaita päätöksiä. Tässä tapauksessa olen hyvin hyvin vihainen sillä tästä seuraa monta ihmisuhria aivan turhaan.
Veripalvelu leikkii ihmishengillä
12
632
Vastaukset
- Varkkila
Lisäksi, kuulin edellisellä kerralla käydessäni, että usein veri menee jatkojalostukseen, eli pilkotaan plasmaksi ja hiutaleiksi yms.Tällöin harvinaisempaa verta luovuttavien lahjoitus menee hieman ns. hukkaan. Siis ainahan se on hyvä asia luovuttaa, mutta tuollaisessa tilanteessa se luovutus ei välttämättä kohdennu täysin oikein. Johtuu jotenkin niistä luovutuspäivistä ja käsittelypäivistä...Voi olla jo korjattukin tämä tilanne. Onko sitten niin, että luovuttajia ei enää ole tarpeeksi, että kannattaa ylläpitää koko verkostoa?
- Siniverta B
Verta saaneena voin kertoa että nykyisin on puhelimet keksitty. Harvinaisimmista veriryhmistä on tiedot veripalvelulla ja kutsuvat tarvittaessa luovuttajia. Verkosto on taatusti toimivampi nyt kuin ennen. Keskitytään me vain tähän Varkauden arvosteluun ja alasajoon asuntomarkkinoineen. Annetaan veripalvelun olla ammattilaisten käsissä.
Voiko muuten - eli yltiönegatiivistä verta siirtää toisille. Ainakin siitä olisi saajaa varoitettava. - Varkkila
Siniverta B kirjoitti:
Verta saaneena voin kertoa että nykyisin on puhelimet keksitty. Harvinaisimmista veriryhmistä on tiedot veripalvelulla ja kutsuvat tarvittaessa luovuttajia. Verkosto on taatusti toimivampi nyt kuin ennen. Keskitytään me vain tähän Varkauden arvosteluun ja alasajoon asuntomarkkinoineen. Annetaan veripalvelun olla ammattilaisten käsissä.
Voiko muuten - eli yltiönegatiivistä verta siirtää toisille. Ainakin siitä olisi saajaa varoitettava.Yltiöpositiiville annettu yltiönegatiivinen veri tasoittaa selkeästi tilannetta ja antaa mahdollisuuden realistiseen maailmankuvaan :) Varoitustarra kannattaa siis laittaa kylkeen, hah!
Lisäksi kannattaa laittaa siihen varoitus, että Kuopion vikaa koko juttu...Buhaaaaaaahhaaaa! - Hopsan
Varkkila kirjoitti:
Yltiöpositiiville annettu yltiönegatiivinen veri tasoittaa selkeästi tilannetta ja antaa mahdollisuuden realistiseen maailmankuvaan :) Varoitustarra kannattaa siis laittaa kylkeen, hah!
Lisäksi kannattaa laittaa siihen varoitus, että Kuopion vikaa koko juttu...Buhaaaaaaahhaaaa!Varkkila,sinä olet naurettava tyyppi!
- .
Ja kyllähän se Kuopio luikerteli tähänkin Brunon kirjoitukseen. Sairas mies.
- Pärevalakee
Ja eiku hoitoon!
Pärevalakee kirjoitti:
Ja eiku hoitoon!
Hyvähän sen Varkkilan on huuhailla kun asuu Kuopiossa jossa on verta mutta jos näin vakavilla asioillakin pitää vitsailla niin kannattaa mennä se korvienväli tarkastamaan. Ne sanoo ureaksi joka siellä korvien välissä on tuollaisilla. Totuus on että SPR tekee rahaa sillä veren jakamisella eri osiin ja myy sen ulkomaille. Ei näin saisi olla vaan ensin turvata oma verensaanti.
- ,
bruno2 kirjoitti:
Hyvähän sen Varkkilan on huuhailla kun asuu Kuopiossa jossa on verta mutta jos näin vakavilla asioillakin pitää vitsailla niin kannattaa mennä se korvienväli tarkastamaan. Ne sanoo ureaksi joka siellä korvien välissä on tuollaisilla. Totuus on että SPR tekee rahaa sillä veren jakamisella eri osiin ja myy sen ulkomaille. Ei näin saisi olla vaan ensin turvata oma verensaanti.
Ja Kuopion vika... huoh. Todella sairas mies.
- Kupattu
Kaikki veripalvelun veri käsitellään Helsingissä, joten pointtisi on aika turha. Mut plussat kuitenkin Kuopiolle =)
- fiifi
Täysverta annetaan nykyään melko harvoin. Samasta veripussista valmistettuja erilaisia verivalmisteita menee usealle eri potilaalle, eli voidaan auttaa useampaa.
On järjetöntä antaa kokoverta, jos potilas tarvitsee vain verihiutaleita. Siinä menee suuri osa verestä potilaaseen aivan turhaan. Joku toinen voi tarvita plasmaa, kolmas punasoluja.- Turkkilas
Varkkilan tyylin tunnistaa eri nimerkin takaa; tekee samat kirjoitusvirheet koko ajan..
- ...
Turkkilas kirjoitti:
Varkkilan tyylin tunnistaa eri nimerkin takaa; tekee samat kirjoitusvirheet koko ajan..
En ole Varkkila tahi fiifi, mutta alkoi kiinnostaa mitä kirjoitusvirheitä löysit tuosta tekstistä? Kerro ihmeessä, sillä itse en löytänyt ensimmäistäkään. En ole tosin mikään haka oikeinkirjoituksessa, mutta ainahan sitä oppii, kun täällä on näitä kielipoliiseja. Näyttämö on sinun Turkkilas...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391829En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271608Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81151
- 121058
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80909