Se jos mikä on meinaan KALLISTA veronmaksajille.
Työttömiä ihmisiä "koulutetaan" aivan törkeällä hinnalla ilmaisiksi työntekijöiksi yksityisiin yrityksiin ja kunnille. Viulut maksaa, Kela eli veronmaksajat. Lisäksi tuhansia työpaikkoja jää koko ajan täyttämättä, koska yrittäjillä on mahdollisuus käyttää Työvoimatoimistojen ja koululaitosten tarjoamaa ilmaistyövoimaa.
Mistä ne kustannukset sitten syntyvät?
Esimerkiksi valtavasta byrokratiasta ja paperisodasta, siitä että Kela maksaa edelleen "palkan" (työttömyysetuus 9€pvä), ja siitä että niin huonolla palkalla työskentelevä joutuu edelleen hakemaan myös kaikkia muita tukia.
Kuka tästä sitten hyötyy?
Yrittäjä joka ei maksa palkkaa, loma- ja eläkemaksuja kun joku tekee työt ilmaiseksi.
Yrittäjä koska ei tarvitse palkata ketään oikeasti töihin.
Byrokratiakoneisto, virkailijoilla riittää papereitä pyöriteltäviksi sekä huuhaa koulutuskonsultit joiden koulutuksista valmistuu pelkkiä työharjoittelijoita.
Häviäjä on aina se tempputyöllistetty, toisinsanoen palkattomiin pakkotöihin pakotettu ihminen joka yrittää jotakin kautta päästä kiinni työelämään ja oman elämänsä herraksi.
Ottakaa kantaa, onko tässä kenenkään mielestä mitään järkeä, vai onko tämä systeemi olemassa vain ruokkiakseen itseään ja mahdollistaakseen oman olemassaolonsa ja siinä sivussa helpottaakseen yrittäjien taloutta?
Ottakaa kantaa!
Leikkaisivat tempputyöllistämiskuluista!
87
600
Vastaukset
- Ent.vasuri
Arviolta 50 00 "aktivoitua" työtöntä työnhakijaa tekee ilmaisia pakkotöitä.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jyrki Yrttiaho on tehnyt laittomista ilmaistöistä selvityspyynnon eduskunnassa. Nähtäväksi jää unohtuuko heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asiat nyt kun vasureillakin vaikutaa olevan hirmuinen hallituskiima?
Kun neuvotteluissa "luodaan 100 000 uutta työpaikkaa", tarkoittaa se taas näitä laittomia orjatyöpaikkoja.Minäkin äänestin vasemmistoa ihan tuon orjatyöllistämisen vastustuksen takia. Muuten olisin persuja, mutta Soini tahtoo vieläkin kovempaa kurituslinjaa etenkin nuorille työtä löytämättömille kansalaisille.
- Ajatteleva Kansa?
michael_knight24 kirjoitti:
Minäkin äänestin vasemmistoa ihan tuon orjatyöllistämisen vastustuksen takia. Muuten olisin persuja, mutta Soini tahtoo vieläkin kovempaa kurituslinjaa etenkin nuorille työtä löytämättömille kansalaisille.
Hyvä orjatyösysteemi, työnantajallani on paremmin varaa maksaa palkkani kun osa työläisistä on ilmaistyövoimaa. Kokoomukselle ääneni jatkossakin!
Näin ajattelee kunnon palkkatöissä olevat, ja se näkyi vaalituloksissa? - Hyvä systeemi...?
Ajatteleva Kansa? kirjoitti:
Hyvä orjatyösysteemi, työnantajallani on paremmin varaa maksaa palkkani kun osa työläisistä on ilmaistyövoimaa. Kokoomukselle ääneni jatkossakin!
Näin ajattelee kunnon palkkatöissä olevat, ja se näkyi vaalituloksissa?EU kerää rahat pankeille ja suuryritys pomoille...että niitten voitot lisääntyis eli kun työpaikassasi on ilmaistyöntekijöitä joudut kilpailemaan 4€ tunti tekevän kanssa kumpi tekee halvemmalla....
Siirtyy tähän kun on tarpeeksi tempputyöllistetty...
Työvoimatoimisto yrittää varmistaa että saa omiin kanta paikkoihin työllistettyä porukkaa tai muihin yrityksiin (4€ tunti/ 4€ ylläpitokorvaus sama asia)
Kyl niit joskus harmittaa kun joku työttömistä saa kunnon työpaikan/ opiskelu paikan...
Kyllä ne sit myöhemmin tempputyöllistämisen jatkeeksi toivottaa kun näitä 2 vaihtoehtoa ei ole saatavilla.... - Et semmotti...
Hyvä systeemi...? kirjoitti:
EU kerää rahat pankeille ja suuryritys pomoille...että niitten voitot lisääntyis eli kun työpaikassasi on ilmaistyöntekijöitä joudut kilpailemaan 4€ tunti tekevän kanssa kumpi tekee halvemmalla....
Siirtyy tähän kun on tarpeeksi tempputyöllistetty...
Työvoimatoimisto yrittää varmistaa että saa omiin kanta paikkoihin työllistettyä porukkaa tai muihin yrityksiin (4€ tunti/ 4€ ylläpitokorvaus sama asia)
Kyl niit joskus harmittaa kun joku työttömistä saa kunnon työpaikan/ opiskelu paikan...
Kyllä ne sit myöhemmin tempputyöllistämisen jatkeeksi toivottaa kun näitä 2 vaihtoehtoa ei ole saatavilla....Voivat tehdä vaikka 0 € tunti...koska kuitenkin huomioidaan tuki asiassa....eli ei temppu työllistetty yhtään enempää saa ku sen tuen ja jos kuitenkin käy vahinko että saa ylimääräistä se verotetaan 60% ja loppu huomioidaan tuessa ja tilanne on edelleen sama 0 €...
- Aloittaja...
Ajatteleva Kansa? kirjoitti:
Hyvä orjatyösysteemi, työnantajallani on paremmin varaa maksaa palkkani kun osa työläisistä on ilmaistyövoimaa. Kokoomukselle ääneni jatkossakin!
Näin ajattelee kunnon palkkatöissä olevat, ja se näkyi vaalituloksissa?Itseasiassa, kun se ilmaistyöläinen hoitaa osan sinun hommistasi, sehän tarkoittaa että sinulla ei ole mitään perustetta vaatia palkankorotuksia.
Voi olla että päin vastoin sinun palkkasi alkaa päinvastoin laskea, koska osa sinun hommistasi teetetään sillä orjatyöläisellä ilmaiseksi.
Siinäpä onkin tämän kusetuksen toinen pointti.
Vieläkö iloitset orjatyösysteemistä, olet kohta itsekin kelan luukulla:) - Miten ois?
Ajatteleva Kansa? kirjoitti:
Hyvä orjatyösysteemi, työnantajallani on paremmin varaa maksaa palkkani kun osa työläisistä on ilmaistyövoimaa. Kokoomukselle ääneni jatkossakin!
Näin ajattelee kunnon palkkatöissä olevat, ja se näkyi vaalituloksissa?Orjatyöläisen palkka on 3,62€/h, laitetaanko sun palkka samalle tasolle?
- . . . . . . . . . .
Miten ois? kirjoitti:
Orjatyöläisen palkka on 3,62€/h, laitetaanko sun palkka samalle tasolle?
ministerien tuntipalkaks toi sopis hyvin..
- Arska Vantaalta
Osku Pajamäki kertoo asiasta tässä.
http://www.youtube.com/watch?v=fzr7kur5M2o
Itseäni kummastuttaa, että tässä maassa 35000 työntekijää etsii työttömille töitä. Mikä logiikka tähän kätkeytyy? Yksi työssäkäyvä yrittää työllistää toisen työttömän.- (_)
Logiikka on yksinkertainen. Kiinnitetään huomio työllisyyteen eikä siihen että tehdään jotain järkevää. Näin voi käydä kun asiat on tarpeeksi abstrakteja, eivät kosketa itseä eikä ole tottunut käsitteelliseen ja täsmälliseen ajatteluun. Mutta näitä ihmiset on äänestäneet.
- olen aina
(_) kirjoitti:
Logiikka on yksinkertainen. Kiinnitetään huomio työllisyyteen eikä siihen että tehdään jotain järkevää. Näin voi käydä kun asiat on tarpeeksi abstrakteja, eivät kosketa itseä eikä ole tottunut käsitteelliseen ja täsmälliseen ajatteluun. Mutta näitä ihmiset on äänestäneet.
ihmetellyt, että onko tyhmempää työtä kuin etsiä toisille työtä??????????????? Jokainen osaa itse ottaa yhteyttä yrityksiin. Jos vastaus on EI, ei ole tarvetta sillä hetkellä. Niin vitun simppeli asia käsittää! Koulutkin on loppujenlopuksi melko turhia kouluja peruskoulun ja lukion jälkeen. Sen jälkeen yritykset voisivat suoraan kouluttaa uuden työntekijän hommaan. Parhaiten oppii tekemällä! Varmasti niin tapahtuukin, mutta yritykset palkkaavat ja kouluttavat vain omia sukulaisia ja tuttavia. Aina voi perustaa oman yrityksen ja toimia samoin, mutta yritykset kilpailee viime kädessä raaka-aineista. Jos on liian monta yritystä, homma on pomminvarma turmio aina luonnon ja eläimistön vahingoittamista myöden. Tämä on pattitilanne, ihan oikeasti.
- huuhaatoimisto
olen aina kirjoitti:
ihmetellyt, että onko tyhmempää työtä kuin etsiä toisille työtä??????????????? Jokainen osaa itse ottaa yhteyttä yrityksiin. Jos vastaus on EI, ei ole tarvetta sillä hetkellä. Niin vitun simppeli asia käsittää! Koulutkin on loppujenlopuksi melko turhia kouluja peruskoulun ja lukion jälkeen. Sen jälkeen yritykset voisivat suoraan kouluttaa uuden työntekijän hommaan. Parhaiten oppii tekemällä! Varmasti niin tapahtuukin, mutta yritykset palkkaavat ja kouluttavat vain omia sukulaisia ja tuttavia. Aina voi perustaa oman yrityksen ja toimia samoin, mutta yritykset kilpailee viime kädessä raaka-aineista. Jos on liian monta yritystä, homma on pomminvarma turmio aina luonnon ja eläimistön vahingoittamista myöden. Tämä on pattitilanne, ihan oikeasti.
Eihän työkkärit ole enää vuosiin "etsinyt" kenellekkään töitä.
Hakijat etsivät ja hakevat paikkansa itse tai saavat karenssia. - raaka työmies.
huuhaatoimisto kirjoitti:
Eihän työkkärit ole enää vuosiin "etsinyt" kenellekkään töitä.
Hakijat etsivät ja hakevat paikkansa itse tai saavat karenssia.Hakeuduin työkkäriin ensimmäisen kerran elämässäni vuonna 1973.
Sen jälkeen useastikin. Kertaakaan ei ole työnvälitystoimisto löytänyt minulle työpaikkaa, ei edes neuvotellut kanssani mitä voisi hakea (paljon myöhemmin 90 ja nyt 2000 luvuilla kyllä tyrkyttäneet kaiken maailman huuhaa kursseja).
Aikoinaan työvoimatoimiston seinällä oli lappuja pilvin pimein joissa kerrottiin avoimena olevista työpaikoista. Otit lapun tai tiedot ja jouduit itse asioimaan mahdollisen työnantajan kanssa.
Myöhemminhän tiedot siirtyivät koneille. Jokaisen työpaikkani olen siis hommannut itse vajaan 40 vuoden aikana. Jo 70 luvulla ihmettelin, mitä vitun virkaa on työvoimaneuvojilla? Olivat linnottautuneet koppeihinsa ja nitoneet aulan seinät täyteen työpaikkailmoituksia.
Siihen pystyisi nykyisin 1 henkilö per työvoimatoimisto, kaikki muut vittuun sieltä.
Mitäkö kuuluu nykyisin? Keplottelin itseni pois byrokratiasta milloin minkäkinlaisin paperein ja tarvittaessa sairaslomin. "Talkoohommia" olen tietenkin tehnyt. Myös pätkätöitä joskus. Ne ei ole kiellettyjä.
Nyt olen ansaitussa työttömyysputkessa. Joskus aikanaan eläkkeelle. - Tuuli ...
huuhaatoimisto kirjoitti:
Eihän työkkärit ole enää vuosiin "etsinyt" kenellekkään töitä.
Hakijat etsivät ja hakevat paikkansa itse tai saavat karenssia.Totta, TÄYSIN HUUHAATOIMISTO ! Mutta on väärin sanoa etteivät ole vuosiin "etsinyt" kenellekään töitä, vaan oikeammin asia on kai niin että vuosikymmeniin. Tällä virkamies/nais toimistolla on aivan oma sairas ajatusmaailmansa (niin kuin taitaa olla suurimmassa määrin koko Suomen virkamieskoneistolla) Sieltä harhaanjohdetaan ihmisiä, ja sitten vielä syyllistetään tämän lisäksi ihmisiä. Ei ole ihme, että Suomessa on paljon masentuneita ihmisiä. Outoa että tällainen meininki saa jatkua, että jotkut saavat hyvää palkkaa toisten harhaanjohtamisesta!
- kierre
huuhaatoimisto kirjoitti:
Eihän työkkärit ole enää vuosiin "etsinyt" kenellekkään töitä.
Hakijat etsivät ja hakevat paikkansa itse tai saavat karenssia.totta, työkkäri järkkää vaan karenssit ,siinä riittää hommaa..sitten olet sossun luukulla ja kun karenssi loppuu sossu ottaa valtion tuet takautuvasti ,koska sossun rahat on kunnan ja kelan valtion..saat kelalta kunta ottaa takautuvasti omansa pois. syntyy loputon kierre,aina joku ottaa ennenkuin ehdit hankkia työpaikan näillä rahoilla, ,mm.puhelinkulu, matkakulu, vaatteet, ,tukanleikkuu ..
- vanhassa vara paremp
He siis vasta yrittävät etsiä heille töitä, mutta kuinka suuri joukko on heitä, jotka hoitavat työttömiä masentuneita, kuntouttavat heitä ja kuinka suuri joukko on työllistettynä maksamassa eli laskemasssa kaikkia lakikiemuroita soveltaen jos jotakin tukea ja KELAkorvausta? Siis rahaa valtiolla on ja se siirtyy "lakipykälien" mukaisesti kädestä toiseen ja osa on varman päälle päiviksi sidottu tuoleihinsa ja osa on työttömän-nimikkeen puolella vapaudestaan ja hieman pienmmästä tulostaan nauttiva.
Olisikohan HÖLMÖLÄISKANSAKIN tyytyväinen tällaiseen työntekoon. Hehän leikkasivat peittoa alapäästään ja ompelivat uudelleen yläpäähän ja jatkoivat ja jatkoivat kunnes..
Jos jokin asia työllistäisi, niin oikean yrityksen perustamisen tukeminen, mutta sehän vaatisi ensiksi kokonaan yläasteelta asti koulutusohjelmien muutoksen; järkeistämisen työnteon opiskelemiseksi ja nuoren opettamiseksi itse ideoimaan ja ymmärtämään oman osaamisensa.
- Mutta SE taas vaatisi koko opettajakunnan opettamisen uudelleenajatteluun ja uuteen oivaltamiseen. Oppimiseen kokonaisvaltaisesta elämästä. Kansakoulusta ja varsinkin vanhanaikaisesta kansalaiskoulusta , joka nimenomaan opetti nuoren vastuullisuuteen ja työntekoon eli itsenäiseen yrittämiseen, olisi paljon uudelleen oppimista.
- knowyourenemy
Virkamieskoneisto joka tätä maata oikeasti hallitsee. Junailee itselleen kaikenmaailman toimia hyvällä liksalla. Pitää samalla kansan kurissa ylläpitämällä koneistonsa voimalla työttömien suurta armeijaa.
Tämä on niinsanottu tiedostamaton salaliitto. Piilokorruptiota. Harvainvalta. - Huh..mitä touhua...
Eli näin se oikeasti menee kaikki koneet hoitaa ihmisten työtä...mikä tarkoittaa työttömiä...halpatyövoimaa tuodaan muualta...lisää työttömiä....niin sanotut temppu työllistetyt ja kurssilla istuvat tarkoittavat vain kustannuksia veronmaksajille koska eivät tee palkallista hommaa josta menisi veroja...joka tarkoittaa käytännössä lisää työttömiä....ja sit viellä kaiken huippu poliitikot kasvattavat omia palkkoja joka on sitten yleisestä palkkatasosta pois eli ihmiset eivät työllä pysty elättämään itseään jota viellä EU ja globaali kilpailutus tukee...lisää työttömiä
Ja tätä mekanismia väitetään toimivaksi...?- Huh..mitä touhua...2
Vaihtoehto 1.
Suuryritykset suosivat työharjoittelua työttömälle (maksimaalinen hyöty firmalle kun ei palkkaa tarvii maksaa)
Vaihtoehto 2.
Temppu työllistetyt 0-9 € tunti ja kurssilla istuvat tarvitsevat pientä palkkaa tai jotain tuloa..(maksimaalinen hyöty veroina poliitikkojen palkan korotuksiin)
Tässä kerroin miksi työttömät ovat olemassa eikä sitä haluta oikeasti poistaa.. - alle minimipalkan
Työttömyysetuudesta menee aina väh.20% veroa, paitsi siitä 9€ ylläpitokorvauksesta joka on tarkoitettu matkakuluihin ja ruokailuun koulutuspaikalla tai riistofirmassa.
Näinollen 8 tunnin "työpäivää" tekevän harjoittelijan todellinen "tuntipalkka" on n.3€ - Juuri näin...
alle minimipalkan kirjoitti:
Työttömyysetuudesta menee aina väh.20% veroa, paitsi siitä 9€ ylläpitokorvauksesta joka on tarkoitettu matkakuluihin ja ruokailuun koulutuspaikalla tai riistofirmassa.
Näinollen 8 tunnin "työpäivää" tekevän harjoittelijan todellinen "tuntipalkka" on n.3€3 € tunti palkalla työskentelevä joutuu hakemaan tukea jossa huomioidaan kyseinen palkka eli 0 €
- 1234567876543
Johtuu siitä, että politiikassa on paljon liikemaailmasta oppinsa saaneita. Se mikä saadaan muilta pois lisätään omaan tähtitieteelliseen palkkaan. Ei mene kauaa, kun joutuu maksamaan jos haluaa tehdä työtä.
- -ihmeiden aika-
Juuri näin... kirjoitti:
3 € tunti palkalla työskentelevä joutuu hakemaan tukea jossa huomioidaan kyseinen palkka eli 0 €
Onko noin? Ajatellaanpa pääkaupunkiseudulla asuvia. No miksi ei muuallakin.
Mutta oletetaan että vantaalainen käy työharjoittelussa Helsingissä. Biletti maksaa 4 euroa per suunta. Pystyykö sillä 1 eurolla syömään? Naurettavaa valkoista orjuutta.
No, on mahdollisuus ostaa kuukausilippu. Se on noin 90 euroa. Ruokaan jää 90 euroa per kuukausi. Jaetaan 21.5 työpäivällä (eikös kela laske noin), niin se on 4 euroa 18 senttiä päivä. Missä syöt tuolla rahalla? Teet töitä orjana/ilmatteeksi ja maksat ravinnon omasta pussista. Ei helevetti. Missä kapina! - Juuri näin..
-ihmeiden aika- kirjoitti:
Onko noin? Ajatellaanpa pääkaupunkiseudulla asuvia. No miksi ei muuallakin.
Mutta oletetaan että vantaalainen käy työharjoittelussa Helsingissä. Biletti maksaa 4 euroa per suunta. Pystyykö sillä 1 eurolla syömään? Naurettavaa valkoista orjuutta.
No, on mahdollisuus ostaa kuukausilippu. Se on noin 90 euroa. Ruokaan jää 90 euroa per kuukausi. Jaetaan 21.5 työpäivällä (eikös kela laske noin), niin se on 4 euroa 18 senttiä päivä. Missä syöt tuolla rahalla? Teet töitä orjana/ilmatteeksi ja maksat ravinnon omasta pussista. Ei helevetti. Missä kapina!Kela/Työvoimatoimisto maksavat niin sanottua ylläpitokorvausta 4€...
Eivät voi muotoilla aina että 4€ palkkaa koska siihen joku voi puuttua ja tulee sanomista eli ylläpitokorvaus 4€
Joka tarkoittaa kun miinustavat tuesta palkka osuuden pois on sama kun saat tukea teet vain ilmaiseksi yritykselle töitä...
Kun työtön on niin sanotusti ``työllistetty`` ja taas saadan pienemmäksi työttömyys lukuja..
Jos firma maksaa työttömälle 4€ palkkaa tarkoittaa halpaa työvoimaa eikä tarvii palkata oikeaa palkkatasoa vaativaa työntekijää...tästä hyötyy myös tuen maksajat kun voivat ottaa maksettavan tuen määrästä palkan pois...
- +654654987
Tämän tilastojen siivoamisen sijasta pitäisi oikeasti paneutua ongelman ytimeen ja panostaa rahat uusien työpaikkojen luomiseen. Nyt vain hoidetaan oireita, tauti kuitenkin pahenee koko ajan.
- 452t2
Yleensä nämä tempputyöt on vielä niiitä mihin ei kummaista koulutusta tarvita eli juuri niitä töitä mitä moni työttömäksi joutuva haluaisi tehdä kun omalta alalta ei töitä löydy ja normaali palkalla sen sijaan että lähtee opiskelemaan moneksi vuodeksi jotain uutta ammattia tai tekemään sitä tempputyötä 9 eurolla.
Lisäksi monilla ei ole taloudellisesti mahdollisuutta lähteä opiskelemaan vuosi tolkulla sitä kolmatta ammattia. Ei ole töistä sittenkään mitään takeita vaikka näitä ammatteja olisi kuin pinossa. Hukattua aikaa hankkia rahaa kyllä senkin edestä.
Temppuilijat vie hyvät työpaikat ilmaistöillä tuhansilta oikeaa palkkatyötä hakevilta. - mahdotonta .
liian moni asia,firma,virka,työpaikka,koulu,tehdas,yhdistys jne jne, on riippuvainen työttömistä ja olemassa vain heidän ansiostaan, ettei sitä työttömyyttä voida poistaa
- Anskuli.,..,.,.
Se on aika härskiä touhua. Työkkärissä olen katsonut niitä mappeja joissa on tukityöllistämis työpaikkoja ja ei voi kuin ihmetellä. Työtä kyllä on tarjolla jos ei palkkaa tarvii maksaa ja jos tarvii maksaa, niin ihan vähän vaan. Niistä mapeista löytyy mm, asianajotoimistoja , Cittareita ,S-Marketteja ja muita kauppoja, myyjiä eri mestoihin siis ihan tavallisia duuneja. Ne on ilmoittaneet halukkuutensa työllistämiseen just siksi, että työkkäri maksaa palkasta tietyn ja aika ison osuuden. Vittu mitä hommaa. Pitääkö valtion maksaa puuttuva osuus jos työnantaja ei viitsi maksaa täyttä palkkaa? Sehän on rikollista hommaa.
- kuin litran mittaa
Kaupanalan yritykset on just yks pahimmista ilmaistyön teettäjistä, jopa suurimmat ketjut käyttävät ilmaisia työttömiä, vaikka kaupanalan tes:ssä on määritelty harjoittelijan palkka.
Toinen ilmaistyövoimalla pyöritetty on kuntien päivähoito, työttömillä ja opiskelijoilla paikataan, kun ei ole kunnilla budjetoitu tarpeeksi koulutettuun henkilökuntaan.
Oikein naurattaa kun yrittäjät ovat muka niiiin yhteiskuntavastuullista porukkaa, tarjoavat just kaikenmaailman tukityöllistämis- ja palkkatukipaikkoja.
Tosiasiassa niitä tarjotaan koska valtio maksaa palkat ja yrittäjä saa hyödyn!
Ilmaisen työn nimekkeitä: Työ-, harjoittelu, kokeilu, valmennus, lisäksi kuntouttava työtoiminta - 23456765432456
kuin litran mittaa kirjoitti:
Kaupanalan yritykset on just yks pahimmista ilmaistyön teettäjistä, jopa suurimmat ketjut käyttävät ilmaisia työttömiä, vaikka kaupanalan tes:ssä on määritelty harjoittelijan palkka.
Toinen ilmaistyövoimalla pyöritetty on kuntien päivähoito, työttömillä ja opiskelijoilla paikataan, kun ei ole kunnilla budjetoitu tarpeeksi koulutettuun henkilökuntaan.
Oikein naurattaa kun yrittäjät ovat muka niiiin yhteiskuntavastuullista porukkaa, tarjoavat just kaikenmaailman tukityöllistämis- ja palkkatukipaikkoja.
Tosiasiassa niitä tarjotaan koska valtio maksaa palkat ja yrittäjä saa hyödyn!
Ilmaisen työn nimekkeitä: Työ-, harjoittelu, kokeilu, valmennus, lisäksi kuntouttava työtoimintaNiin ja ilmoituksessa luvataan tessin mukaista palkkaa, kun lähtee palkkatuki työpaikkaan. Todellisuudessa saat alle 1000 Euroa/kk ja tuollaiseen riistopaikkaan on sitten vielä oikein tarkat valinnat, että kuka pääsee lypsettäväksi. Mahtaa möhömahoja naurattaa.
- 22323223232
tän se lipponen sai aikaan ja vieläkin orisee jossain taustalla.
- äijäsavo81
eli ala sinäkin yrittäjäksi ja käytä porsaanreijät hyväski.
ei siinä mitään väärää ole,
suomi on vaan niin kommonistinen maa että täällä ei saa enää es tienata ja onhan se mahdollisuus nuorelle että saa työkokemusta ku muuten istuisi kotona. ehdottasin ite että 150 päivää työttömänä ja menis päivärähakin pois niin tekis porukka töitä.
ite en ole koskaan ollut työttömänä enkä tule olemaan kun on halu tehä töitä ja olen niidne perässä muutanut. ne jotka ei sitä tee ei palvele yhteiskuntaa ja ovat kelvottomia kansalaisia ja mammanpoikia.
onneks sdp eli kommonistien valta ressan paikalla pättyy niin saadaan sinnekkin oikee ihminen puikkoihin eikä nuita setalaisia lesboja- enjummarta
Täälä olis kymmeniätuhansia vapaita työpaikkoja, ilman tämmöstä orjasysteemiä.
Olen töissä, meinaan kyllä alkaa yrittäjäksi tulevaisuudessa, ihan härskisti.
Sinun sensijaan kannattaisi palata ala-asteelle opettelemaan suomenkieltä ja oikeinkirjoitusta:) - äijäsavo81
enjummarta kirjoitti:
Täälä olis kymmeniätuhansia vapaita työpaikkoja, ilman tämmöstä orjasysteemiä.
Olen töissä, meinaan kyllä alkaa yrittäjäksi tulevaisuudessa, ihan härskisti.
Sinun sensijaan kannattaisi palata ala-asteelle opettelemaan suomenkieltä ja oikeinkirjoitusta:)meillä on koko suku yrittäjiä ja aina on kaikille töitä ollut.
itse en ole edes suvun palveluksessa ollut ja silti on pienellä muuttoliikkeellä töitä aina löytäny ja eri alojen työt ovat iso plussa nykyisessä työssäni.
laiskuutta se on jos ei töitä ole. (ei voi yleistää) mutta suurin osa on sitä - Se aito Sorbus
Rehellinen selkärankainen ihminen ei ala kusettajaksi.
- 123456765432
No eiköhän tämä pelleily perustu siihen, että TE-keskus on yritysten asialla, eikä oikeasti palvele työttömien etua. Aina on "hirmuhyvät" ja suorastaan väistämättömät työllistymisnäkymät, kun lähtee kurssille -ja sama taas seuraavan ja seuraavan kurssin kanssa. Nyt on jo sellaisia kursseja joiden tarkoitus on vain valita kurssitettavia vapaille koulutuspaikoille. Työttömillä siis tehdään härskisti bisnestä.
Kyllä saisi hallitus ja eduskuntakin näihin säästötalkoisiin ottaa osaa,,,palkankorotus keväällä 8% ,,,työväki 2 on se niin väärin.
Kansanedustajien lukumäärääkin voisi pudottaa,,,korkeintaa,,,tarvitaanko edes 50 niitä olla?- Galactic Federation/
EU-liitto natisee liitoksissaan. Sitä koetetaan pönkittää milloin minkäkin laisilla poppakonsteilla ja kuitenkaan ei oikein kukaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Tämä Euroopan maiden yhdistyminen ei tule onnistumaan, sillä on liian monta erilaista kulttuuria, jotka eivät sulaudu yhteen. Nyt tehdyt päätökset vain pitkittävät tulevia suuria muutoksia. Nämä rahat, joita käytetään tämän hetkisen tilanteen laukaisemiseksi, ovat vain hetkellinen ensiapu. Itse vaivaa tällä ei paranneta. Tuleva aika jo tämän vuoden osalta näyttää sen, mihinkä tämä liittouma on menossa ja mikä on sen suunta. Monet maat ovat jo holtittoman rahankäytön takia konkurssin partaalla. Tätä perikatoa ei pelasteta näillä toimenpiteillä, joita nyt tehdään. Tätä eivät päättäjät pysty tunnustamaan, vaan yritetään viimeiseen asti pelastaa hukkuva laiva. Eivät nämä toimenpiteet enää auta. Laiva on jo ajanut karille ja hukkumista ei enää estä mikään.
Näin on jälleen edessä uusi lama. Tämä lama poikkeaa edellisistä siinä, että se on maailmanlaajuinen. Ei ole maanosaa, joka välttyisi tulevalta lamalta. Jälleen kerran tulee suurtyöttömyys, jälleen kerran ihmiset menettävät omaisuutensa ja asuntonsa maksuvaikeuksien takia. Nyt tuleva lama koskee myös suurpääomien omistajia, sillä nämäkin tahot tulevat menettämään suuria omaisuuksia rahan arvon menettäessä ostovoimaa niin suuressa määrin, ettei sen kaltaista ole koettu sitten sotavuosien.
Maapallolla tapahtuu laajamittaisesti puhdistuksia luonnon tasapainon palauttamiseksi. Ihmiskunta on saattanut planeetan siihen tilaan toimillaan, ettei näin eläen voi elämä enää jatkua. Tälläkin hetkellä keskuudessanne käydään kymmeniä sotia monissa eri kohteissa. Tuhotaan, kidutetaan ja tapetaan sekä saatetaan miljoonia ihmisiä nälkäkuoleman partaalle. Ihmiset ajetaan kodeistaan pakolaisiksi epäinhimillisiin olosuhteisiin eikä ole tietoakaan mistään paremmasta kuin teltta ja leirielämä heille antaa. Tämä kaikki tuho, sorto ja tappaminen on mennyt laajuudessaan yli äyräiden. Ahneus ja vallanhimo on sokaissut ihmiset täysin. On olemassa maailmassa ryhmittymiä jotka tämän tiedostavat ja koettavat saada parannusta aikaiseksi. Nämä ryhmittymät ovat kuitenkin niin pieni joukko keskuudessamme, ettei heidän ääni kuulu riittävästi. Isommat ja voimakkaammat jyräävät heidät jalkoihinsa vaientaen järjen äänen.
Maapallon tilanne on niin huolestuttava, ettei näin voi enää elämä jatkua. On tultava suunnan muutos. Se muutos tulee. Muutoksen aika on tässä ja nyt, ei jossain hamassa tulevaisuudessa. Muutos on jo alkanut. Sen kyllä tiedostavat kaikki, jotka vähänkin seuraavat maailman tapahtumia. Muutos on ollut tähän asti vielä maltillista ja hallittavissa jossain määrin. Tulevaisuudessa jo tämän ja ensi vuoden aikana ihmisen voimin ja taidoin ei enää ole tehtävissä mitään. On vain sopeuduttava ja koetettava asennoitua kulloiseenkin tilanteeseen parhaan kykynsä mukaisesti. Poliitikot niin Suomessa kuin muissakin maissa koettavat vähätellä ja peitellä tulevia kriisejä ja katastrofeja, joista heillä on jo ennakko- ja etukäteistietoa. Nämä peittely-yritykset eivät kauaksi kanna, sillä muutokset ovat jo tätä päivää. Salat tulevat julki ja totuus aukeaa kansojen nähtäväksi.
Raha menettää merkitystään ja etusijalle tulee ravinto, lääkkeet ja asuminen inhimillisissä olosuhteissa. Suuret heilahdukset ekologisessa mielessä tulevaisuudessa ovat lähes päivittäisiä ilmiöitä vaikeuttaen ihmisten elämää suuresti.Me näemme tulevan vaikean muutoksen ajan tervehdyttävän ihmisten ajattelumallia ja käytöstä. Tuleva aika on vaikeaa aikaa, joka koettelee ihmiskuntaa voimakkaasti. Sielupoistuma on suuri johtuen luonnonilmiöistä ja ravinnon puutteesta ja näistä johtuvista sairauksista.
Ei mitään niin pahaa etteikö se toisi myös hyvää tullessaan. Nämä muutokset ja vaikeudet avaavat ihmisten silmät näkemään uudella tavalla elämisen tällä kauniilla planeetalla. Otetaan jälleen tavaksi toisten huomioiminen, autetaan toinen toistaan eikä enää riistetä, vaan annetaan, sillä ei yksikään ihminen selviä elämästään yksin. Elämän tasapaino tarvitsee jokaisen läsnäoloa ja panosta. Vahva tarvitsee heikompaansa ja heikompi tarvitsee vahvempaansa. Näin elämän tasapaino ja harmonia saavutetaan. Näin tulee myös tapahtumaan, sillä muutokset keskuudessanne ovat niin suuria ja rajuja, ettei kukaan niistä yksin selviä.
Pitäkää toisistanne hyvää huolta.
Kaikki on juuri niinkuin pitääkin.
On muodostumassa Uusi maailma, joka ei enään perustu velkarahaan eikä pelkopohjaisille päätöksille. - tiktoktok
Eihän se nyt käy järkeen, että jossain firmassa on töitä harjoittelijalle, mutta ei palkatulle työntekijälle! Ihmettelen, että tälläista hyväksytään.
- Tulostädit
Niin ja varsinkin kun sillä yrittäjällä ei ole minkäänlaista velvoitetta työllistää tätä harjoittelijaa edes puolenvuoden harjoittelujakson jälkeen.
Sanoo vaan että ei ole vara palkata ja ottaa sitten vaan uuden työtömän työnhakijan tekemään töitä ilmaiseksi.
Työkkärintätit laittaa osoituksella paikkaan seuraavan idiootin, keräävät siinä sivussa irtopisteen tilaston kaunistuksesta, nythän on se tuottavuusohjelma menossa, eli tietty määrä täytyy "aktivoida" jotta saadaan valtion määrärahat ensvuonnakin. - Juuri näin..
Tulostädit kirjoitti:
Niin ja varsinkin kun sillä yrittäjällä ei ole minkäänlaista velvoitetta työllistää tätä harjoittelijaa edes puolenvuoden harjoittelujakson jälkeen.
Sanoo vaan että ei ole vara palkata ja ottaa sitten vaan uuden työtömän työnhakijan tekemään töitä ilmaiseksi.
Työkkärintätit laittaa osoituksella paikkaan seuraavan idiootin, keräävät siinä sivussa irtopisteen tilaston kaunistuksesta, nythän on se tuottavuusohjelma menossa, eli tietty määrä täytyy "aktivoida" jotta saadaan valtion määrärahat ensvuonnakin.Hallitus ja Suuryritykset...ovat halvantyövoiman nimissä valmis ajamaan koko palkka tason alas pieni/keski/suuri tuloisten palkkaa saadaan alas kun tempputyöllistetään enemmän ja tuodaan halpatyövoimaa ulkomailta ja saavat samalla tukea....joka tarkoittaa sitä 0 € palkkaa..
Ja tähän lisätään että työpaikat siirtyvät pois EU alueelta...
Eikä niitä uusia luoda vaan tuetaan tämmöistä systeemiä joka kusee oikeata kunnon työntekijää silmään...ja pitää yllä työttömyyttä..
Sitten tiedoksi työttömyyttä ei voi saada kokonaan pois koska on ihmisiä jotka eivät oikeasti mitään työtä pysty tekemään...
- sdfwescxcv
SDP on ottanut päätavoitteekseen työttömyyden torjumisessa sen, että työharjoittelua, kurssittelua, kuntouttavaa työtoimintaa sekä työkokeilua on lisättävä. Yhteistä näillä kaikilla on se, ettei mistään saa palkkaa.
Kokoomus on elinkeinoelämän keskusliiton (EK) poliittinen siipi, toisin sanoen, ajaa täysin yrittäjien etua. EK:n entinen puheenjohtaja on todennut, ettei työtön ole enää työkykyinen 3kk työttömyysjakson jälkeen, ja työkunnon palauttamiseksi tarvitaan näitä SDP:n junailemia toimenpiteitä.
Onko siis aihetta ihmetellä, miksi työttömät ovat täällä huonommassa asemassa kuin rikolliset?- vilatohvi lip..
Tarkoituksellisessa valheessa tämä yhteiskunta elää työttömyyden suhteen, asian oikaisemiseksi ei haluta pistää tikkua ristiin, täysin HOURULASTA TÄMÄ TEMPPUTYÖLLISTÄMINEN, suurenmoista KUSETUSTA !!!!
- Oikeutta Perkele
vilatohvi lip.. kirjoitti:
Tarkoituksellisessa valheessa tämä yhteiskunta elää työttömyyden suhteen, asian oikaisemiseksi ei haluta pistää tikkua ristiin, täysin HOURULASTA TÄMÄ TEMPPUTYÖLLISTÄMINEN, suurenmoista KUSETUSTA !!!!
Pahinta kaikessa on se, että jo kymmenen vuotta on tahallaan eri tahot, omassa hyötymistarkoituksessaan , kylvänyt siementä ,että työtön ihminen on epäkelpo juoppo sotaisa epäsiisti paino ongelmainen ADHD looseri paska...näin ollen koko yhteiskunta SYYLLISTÄÄ TYÖTTÖMÄN.Ei voi olla sattumaa tämä..kuten edellä todetaan. tämä on täysin rakennettu systeemi kyykyttää ja saada ilmaista työvoimaa..Eikö NYT olisi aika SUOMEN TYÖTTÖMIEN hakea tästä osoittelusta OIKEUTTA IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMELTA, siis tämä on poliittinen ja valtion rikos kansalaista kohtaan ,sanon minä--
- asiaa vain
Oikeutta Perkele kirjoitti:
Pahinta kaikessa on se, että jo kymmenen vuotta on tahallaan eri tahot, omassa hyötymistarkoituksessaan , kylvänyt siementä ,että työtön ihminen on epäkelpo juoppo sotaisa epäsiisti paino ongelmainen ADHD looseri paska...näin ollen koko yhteiskunta SYYLLISTÄÄ TYÖTTÖMÄN.Ei voi olla sattumaa tämä..kuten edellä todetaan. tämä on täysin rakennettu systeemi kyykyttää ja saada ilmaista työvoimaa..Eikö NYT olisi aika SUOMEN TYÖTTÖMIEN hakea tästä osoittelusta OIKEUTTA IHMISOIKEUSTUOMIOISTUIMELTA, siis tämä on poliittinen ja valtion rikos kansalaista kohtaan ,sanon minä--
Juuri näin.
Pahin syyllinen nykyiseen työttömyystilanteeseen löytyy ahneesta palkanmaksuhaluttomasta yritysjohtoportaasta sekä hallituksesta, jonka tehtävä on nuolla EK:n persettä.
- Rehelisyys
Yritykset !!!! Syyniin Sieltä se Suomen pahoinvointi on lähtösin. Joka kuukausi yrityksien pitäis tulot lähettää verotoimistoon eikä kerran keväässä!!!!!! Pois turhat ostokset vertuksesta! Esimerkisti ,,!!!talon ostokset ,autot ,huvilat, pensat, kaupoista tavarat. Pois yrityksen veroista, yrityksellä on muutenkin pieni verotus!!!!!! Kansa voi huonosti....! Kansan rahoilla mälläävät .Kaikki omasuus velat yrittäjäjän virmoissa,maksavatpientä veroa . vertus yrittäjille joka kuukausi.Verotoimistoon suoraa myynnit ja ostokset verotoimistoon..... NIIN EIVÄT VOI PIHISTÄÄ RAHOISTA PIILOON!!!!!
- huilut sille
ei ole järkeä ei..
ei tuota mitään..
ja pitää yllä työttömyyttä..
paska valtio.. - himskatti..
onhan se outoa kun koulutetut ammatti ihmiset tekee yrittäjälle työtä 9 euroa /työpäivä, täyttää kiltisti Kelan tukipaperit ja näyttää naapureille että kyllä meillä pärjätään..suomessa ollaan..Samalla hetkellä yrittäjä täyttää hakemuksia Valtiolle saaden tukia koska on palkannut osaajan työhön..voi hakea myös oivaltamistukea joka yrittäjätuella tunnetaan...ja veronmaksajat senkun maksaa..
- sdtrewfxcx
kokoomukselle ja sdp:lle tärkeintä on, että työtön työntekijä saa kullanarvoista työkokemusta, joka tuntuu nykyään olevan se millä suomessa pitäisi elää ja maksaa laskut. palkka kuuluukin sitten hyvävelijärjestöjen jäsenille sekä johtajien sukulaisille.
näyttäkää mulle se paikka, missä voidaan vaihtaa kullanarvoista työkokemusta rahaksi? - Niinpä..
sdtrewfxcx kirjoitti:
kokoomukselle ja sdp:lle tärkeintä on, että työtön työntekijä saa kullanarvoista työkokemusta, joka tuntuu nykyään olevan se millä suomessa pitäisi elää ja maksaa laskut. palkka kuuluukin sitten hyvävelijärjestöjen jäsenille sekä johtajien sukulaisille.
näyttäkää mulle se paikka, missä voidaan vaihtaa kullanarvoista työkokemusta rahaksi?Sitä moni työtön nykypäivänä kyselee kun joutuvat tilastokeskuksen ja työvoimatoimiston/kelan tempputyöllistämisen uhriksi....
Tätä samaa tekniikkaa sovelletaan muissa EU maissa kun ottavat halpatyövoimaa esim..Espanja jossa nyt 30000 ihmisen mielenosoitus työttömyyden takia...ja se viellä pahentaa asiaa kun vievät työt halpatyömaihin..
En tiedä onko tempputyöllistämistä tässä maassa että ei näyttäis työttömyys luvut niin pahalta..ja suur firmat kerää voitot halpatyöllä...
Tää on sitä EU ja Globaalisaatio touhua jossa tehdään työt niin halvalla kun voi
Tais EU toivoo et työttömät ja työtätekevät ihmiset olis hiljaa kun ei pysty työtätekemällä poljetulla palkalla itseään elättämään...mutta toisin kävi
Ja nämä Espanjan ihmiset ovat velan ottamista vastaan koska se on jo huomattu että se ei myöskään toimi... - EU ja Globaali kupla
sdtrewfxcx kirjoitti:
kokoomukselle ja sdp:lle tärkeintä on, että työtön työntekijä saa kullanarvoista työkokemusta, joka tuntuu nykyään olevan se millä suomessa pitäisi elää ja maksaa laskut. palkka kuuluukin sitten hyvävelijärjestöjen jäsenille sekä johtajien sukulaisille.
näyttäkää mulle se paikka, missä voidaan vaihtaa kullanarvoista työkokemusta rahaksi?SDP ja Kokoomus ovat nyt poistamassa harmaantalouden että saadaan...kaikki kynnelle kykenevät temppu työllistettyä.... jotta mahdollisimman monessa työpaikassa saadaan poljettua palkkaa alaspäin....
Huutavat yhteen ääneen.... Fantastista... - orjamarkkinat
EU ja Globaali kupla kirjoitti:
SDP ja Kokoomus ovat nyt poistamassa harmaantalouden että saadaan...kaikki kynnelle kykenevät temppu työllistettyä.... jotta mahdollisimman monessa työpaikassa saadaan poljettua palkkaa alaspäin....
Huutavat yhteen ääneen.... Fantastista...Niin siihenhän se myös vaikuttaa. Ei tarvi korottaa palkkoja kun työt saa kuitenkin teetätettyä osittain ilmaiseksi.
- Jussuf (se sama)
orjamarkkinat kirjoitti:
Niin siihenhän se myös vaikuttaa. Ei tarvi korottaa palkkoja kun työt saa kuitenkin teetätettyä osittain ilmaiseksi.
Töihinkö? YÖK, ei IKINÄ!
- erpfj+34r+304+4i
Tämäkin vaan edistää eriarvoistumista, eli luokkajakoa..
No kyllä se siitä kun keskiluokkakin menettää ostovoimansa..
Vieläkö meinasit antaa kokoomuksen pissiä sua silmään..
Alkaa olla kapinahenki aika korkealla jo..
Vai onko sitten vieläkin niin, että moni vaan itkee kurjaa kohtaloaan ja hukuttaa viimeiset latinsa viinan ja syyllistää itseään..
Ois aika ryhtyä pikkuhiljaa tekemään näille epäkohdille jotakin..
On meinaan asiat hieman päin vittua..
Kepu pettää aina ja kokoomus / EK ei ikinä aja työntekijän oikeutta..
Tällainen systeemi mikä suomessa on, rikastuttaa vaan niitä harvoja rikkaita joilla on jo kaikki ja se tapahtuu sitten toisten ihmisten elämän surkeuden kustannuksella..
Onko hienoa? Ei ole..
Samassa veneessä ollaan, mutta ollaankin ihan eri veneessä.. - Katalainen*
Tärkeintä on maksimaalinen toivotalkoo työllisyys.
- 191919191919191
Tärkeintä on kusetus ja hyväksikäyttö, toivotalkoon hengessä tietenkin..
Vittu mitä paskaa - Jep...
Voidaan sit ku tää maa on konkurssissa ja työpaikat siirretty halpamaihin.....
Työttömät...
Talkoo hengellä siivota katuja jokainen kustantaa oman harjan kun valtio on PA.
- miksi näin?
Tuntuu tosi pahalta kun oman maan hallitus on kuin äiti joka sylkee vastasyntyneen vauvan kasvoille.
- kasva irti
Koska lampaat eivät osaa ajatella ja syyllistävät itseään, jos isäntä tulee ja kuohii..
- Et tämmöstä
Yrityksen isot voitot tai poliitikkojen suuret palkat ovat yhteydessä köyhyyteen..
Suomessa työtön..joka haluaa tehdä työtä on todella onnellinen jos tuurilla pääsee työpaikkaan jossa saa palkkaa että pystyy itsensä elättämään...
Jos ei onnista pääsee tempputyöllisyys kortistoon....
Iso hatun nosto yrityksille jotka menestyvät ilman tempputyöllisyyttä ja palkkojen alas ajoa...- 666 6666 6 6 6 6 6 6
kaikki on kilpailutettu kuoliaaksi, paitsi itse kilpailuttaja..
miks me ei tapeta sitä kilpailuttajaa ja oteta hommia omiin pikku kätösiimme..
se kun on oikeastaan ainut vaihtoehto.. - Siinä niitä on...
666 6666 6 6 6 6 6 6 kirjoitti:
kaikki on kilpailutettu kuoliaaksi, paitsi itse kilpailuttaja..
miks me ei tapeta sitä kilpailuttajaa ja oteta hommia omiin pikku kätösiimme..
se kun on oikeastaan ainut vaihtoehto..Kilpailutuksen tukijat
EU....Globaalisaatio.....Hallituksen poliitikot jotka korottavat omaa palkkaa......Suuryritykset jotka käyttävät tempputyöllisyyttä ettei oikea palkanmaksu taso realisoidu joka mahdollistaa parempia tuloja yritykselle...Ja tietenkin halpatyövoimantuonti josta maahanmuuttoministeri pitää huolen...
- Kimmekammeli
temppu työllistäminen ei kannata. Onhan sitä nähty kurssia koulutusta paskaa mikä kallista mutta ei johda mihinkään.Työtä ei kaikille vaan ole ja varaa palkata ei ole.
Kansan alasajo aloitettu miksei kehitetä tukia joilla pärjää pois ihmiset luukuilta siten.Asumista ja muuta halvennettava että jokaisella on katto pään päällä ruokaa perustoimeen tulo parempi.Me olemme pieni kansa verrattuna pordugal.kreikka.Sinne ne rahat vaan piti lainailla:(..typerää.
Palveluita voi hiukan karsia ja rikkaille lisää maksettavaa lisätä.Päivähoitoon tulojen mukaan rikkaimmille.ja Terveydenhoitoon rikkaille oma maksunsa.Alvit rikkaille niin isoiksi että velanotto loppuu!!!!!Alkakaa ihmiset säästää myös jaloilla kaikki kulutus turha pois!Te elätätte porsasta pöydissänne!!säästäkää vaikka, ostakaa talo maalta ja alkaa viljellä maata vaikka, satoa kantaa myös metsä ja maa.Omavarais taloutta.Rikkaat vuokranantajan kukkaroa ei kannata elättää.. ja liian kallista asuntoa ostaa.- 8
Niin, kulutuksen vähentäminen olisi yksi keino vaikuttaa tähän jatkuvaan "talouskasvuun"..
Omavaraistaloutta, heh..
Kerro siitä niille uusavuttomille jotka syö einespitsoja ja katsovat salkkareita ja music teeveetä..
Ne onnettomat vielä kuvittelee, että ne ei tule toimeen ilman niitä..
Ja hinnalla millä hyvänsä on saatava lisää jotain sellaista, mitä ihminen ei oikeasti edes tarvitse..
Niiden joidenkin sikojen AHNEUS on johtanut juurikin tähän..
Sitten ne vitun läskiperseet ei halua mistään luopua, sairas on apina, mieleltään ja muutenkin..
Liliukset ja walhroossit, eihän niille mikään vittu riitä..
Tappaa ne pitäis että lopettaisivat perseilynsä..
- paskaa paketissa
Miten tempputyöllistämiskuluista voidaan leikata, kun tulevan hallituksen ensisijainen toimenpide työttömyyden vähentämisessä tulee olemaan tempputyöllistämisen merkittävä lisääminen?
"Tarvitsemme myös aktiivista työvoimapolitiikkaa. Palveluiden piiriin pääsyä on huomattavasti nopeutettava, työvoimapoliittista koulutusta, työharjoittelua ja palkkatuettua työtä on merkittävästi lisättävä. Työvoimakoulutuksen hankintakriteerejä on uudistettava, tarvitaan tehoa ja laatua. Työvoiman palvelukeskukset tarvitsevat pysyvän toimintamallin ja turvatun rahoituksen koko maan alueella. Vain siten viranomaiset voivat sitoutua työllistämissuunnitelmiin, jotka sitovat jo työtä hakevaa työtöntä."
http://www.sdp.fi/politiikka/artikkeli/3970/vappupuhe-sirpa-paatero-kotkassa- tuntipalkka 3,62€
Eli työtö laitettava mahdollisimman pian 6kk kurssille, lähiopetusta 1kk ja loput 5kk työssäoppimista/harjoittelua.
Toisinsanoen 5kk palkatonta pakkotyötä jossakin riistofirmassa, karenssin uhalla tietenkin.
"Työharjoittelu ei ole työsuhde, eikä siitä makseta palkkaa"
"Työharjoittelun ajalta hakija on oikeutettu työttömyysetuuteen 25€/pvä, joka on veronalaista tuloa -20%, lisäksi hakijalle maksetaan toimenpiteen ajalta ylläpitokorvausta 9€/pvä, joka on tarkoitettu "työ"matkakuluihin ja ruokailuun.
Eli karkeasti laskien:
Kuukaudessa: (25€ * 20pvä - 20%) (9€ * 20pvä) =580€/kk
Päivässä: (25€ - 20% 9€)=29€/pvä
Tuntipalkka: 29€/8h=3,62€ tunti!
- sdfx
Nyt odotetaan, että TEM:in virkamiehet tulevat massaklikkailemaan tänne peukkua alaspäin. Ehkäpä jo huomenna aloitusviesti on tippunut 47:sta alle -100:seen?
- Aloittaja...
Siinähän klikkailevat mitä klikkailevat, luultavasti joku isoherra ottaa yhteyttä ylläpitöön ja koko ketju katoaa pian kuin pieru saharaan?
Tuntuu siltä että edes täälä sivustolla ei saa tiettyjä mielipiteitä tuoda julki, onhan se nähty... Minkäs teet, yksityisomistuksessa tämäkin foorumi.
Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että tämä systemaattinen kusetuspolitiikka on nyt vihdoinkin huomattu ja ihmisillä on mitta tullut täyteen!
Se ei muuta myöskään sitä tosiasiaa että nykyinen EK:n lobbaama työllisyyspolitiikka tehty pelkästään hyödyttämään systeemiä ja yrittäjiä.
Se ei myöskään muuta sitä tosiasiaa että suomen perustuslaki ja kansainväliset sopimukset kieltävät pakkotyön ja orjatyövoiman käytön.
Ainakin minulla on mitta tullut niin täyteen että jos asian puolesta järjestetään mielenosoitus, olen varmasti mukana!
Leijonia juhli 100 000 kiekkofania, välillä olis hyvä kokoontua ihan oikeidenkin asioiden puolesta, muuten mikään ei muutu.
Jokohan pian alkaa se aika kun ihmiset alkavat olemaan solidaarisia toisiaan eikä systeemiä kohtaan? - miten on..
Täytyy ottaa mallia espanjasta ja ranskassakin patongin hinnan korotuspaineen vuoksi mellakoitu..kai mekin osataan..kun sanat loppuu otetaanko rautalanka avuksi..
- J.Stålkuk
Eiku Kalasnikov eli AK-47.
- Näin se sit meni...
Pitkäaikaistyöttömät ja varmaan työttömät laitetaan kunnan vastuulle ja kursseille...
Eiku ootas eks niitä jo hoideta kunnan vastuulla...
Ei mitään uutta muutosta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/heinaluoma-salaisesta-luonnoksesta-se-on-tarkea-asia/art-1288390962583.html
Tämä on niin mukamas asioitten hoitamista eduskunnassa vedätään maton alle ja seuraavaan aiheeseen...
Kyseinen aihe aikaisemmin ollu jo eduskunnan käsittelyssä..eikä se mihinkään siiitä silloinkaan muuttunu...- kelvottomat keturit
Juu ei mittään uutta, demarit touhuaa työttömiä entistä enemmän vanhan kunnon "huutolaisajan" malliseen kyykytyskierteeseen!!
Mitä muuta se on kunnan elätiksi heittäminen? Ihmisarvon alasajo jatkuu demarikokoomus linjalla!! Kirjoitin siksi yhteen, kun niitä ei erota piru enempi kuin perkelekkään toisistaan!!
Alaarvoista peliä pitävät, oikeaa palkkatyötä ei löydy kuin nimeksi ja erikoisemmilta aloilta, joten kyykkyyn mars, tai sitten jonkinmoinen "kansalaissota" pystyyn ja pikommina!!
- Et semmotti....
Kyllä työtöntä ihmetellään jos leipäjonoon menee seisomaan...
että saa edes ruokaa jotku narisee ku leipäjonot häiritsevät näkyvyyttä tai mielenrauhaa...
Kyllä voin mennä hakkaamaan leipäjonon kohtaan kyltin...jossa lukee Isänmaan puolesta..Neuvostoliittoa vastaan taistelleen suvun jälkeläisten leipäjono...jos viellä jotain kyltin lukemisen jälkeen...natinaa niin kyllä se talo voidaan Neuvostoliiton puolelle raijata että näkymät parantuu...
Koska eihän näissä jonoissa ketään mamuja ole...
Tai arcadianmäki jonne samalla kyltillä jotta Katainen voi sitten nähdä jos ei tiedä että hänen hyvinvointivaltiossa on köyhiä....voi ilmoittaa sen sitten EU:lle että tämmöinen lipsahdus on sattunut....- Mäelle!
Ne jonot olis syytä siirtää just sinne eduskuntatalon eteen, vaikka se olis kuinka jonkun lain vastaista.
Joutuisivatpahan kattomaan kerrankin totuutta silmiin.
Kumma eetei kukan ole vielä tajunnut/uskaltanut tähän ryhtyä.
Jonottajia olis varmasti tulossa, vaikka maijakyydin uhallakin!!!
- Yes.Yes...
Samaa mieltä, leipäjono pitää ehdottomasti siirtää eduskuntatalon aulaan , se voi kierrellä' sisätiloissa kilometrien mittaisena ettei sadepäivänä ja TALVELLA TARVITSE ULKONA PALELLA.Siellä on jo silinterihatussaan vahtimestarit valmiina opastamaan.Talon käytävillä on myös tilaa romaanikerjäläisille istuskella ja toiletit ja hissit käytössä, tosi kätevää, vanhat torkkupeitot voi olla väsähtäneille patjana ettei tarvitse kylmällä marmorikivilattialla virtsatietulehdusta hankkia.
- luuta myöten
avatkaas telkkari, nyt on helvetti irti eduskunnas, se maailmanloppu alkaakin täältä..voi hyvät hyssykät, ne syö toisens luuta myöten--
Ajatelkaa asiaa toisinpäin. Työtön lusmuilee tai ei saa töitä, niin pitäisiköhän hänen vaan antaa istua kotona tekemättä mitään? Sanotaan, että työttömiä passitetaan "paskatöihin" yms., mutta jos ei vaan saa töitä jostain kumman syystä, on parempi passiittaa tälläinen ihminen edes jotain tekemään kuin istumaan kotona.
Jos nykyinen systeemi ei teidän mielestä toimi, niin ehdottakaa parempi. Ei mitään ympäripyöreää, vaan ihan konkreettisia ehdotuksia. Matti Meikäläinen jäi työttömäksi; ei saa oman alan töitä. Mitä hänen pitäisi tehdä?- Mietis...
Jos lopetamme tempputyöllisyyden ja käytämme siihen suunnatut varat palkkatason ylläpitämiseen ja uusien työ paikkojen luomiseen...
Kuin se että annetaan työttömyyden kasvaa ja tehdään hallitusta ja suur yrityksiä miellyttävät tilastot...ja poljetaan muitten palkkaa alas päin
Eli annetaan mielikuva firmalle että on hieno homma kun palkka taso 4€ tunti... - Aloittaja...
No kun ne "paskatyöt" eivät edes ole oikeita töitä, eikä niistä makseta PALKKAA, vaan palkattomia pakkotöitä joiden tekemisestä saatava alle kaikkien minimin oleva korvaus tulee kelan kassasta, eli veronmaksajien kukkarosta.
Jos se nyt on vielä jäänyt epäselväksi, kannattaa lukea koko ketju uudestaan.
Ihan konkreettinen ehdotus on että ne kulut jotka nyt syntyvät niistä turhista kursseista ja koulutuksista sekä tempputyöllistämisestä ja oheiskuluista voitaisiin esim suunnata oikeaan ammatilliseen koulutukseen.
Ilmaistyovoiman käyttö yrityksissä tulisi kieltää kokonaan, jolloin yrittäjien olisi palkattava lisää henkilöstöä, syntyisi tuhansia uusia työpaikkoja ja tappiolliset ja kannattamattomat yritykset menisivät nurin luonnollisesti.
Mun mielestä on parempi että Matti Meikäläisellä on mahdollisuus elättää itsensä työllä, ilman että tarvitsee olla riippuvainen yhteiskunnan tuista.
Jos oman alan töitä ei ole mahdollista enää saada, olisi hienoa jos Matilla olisi mahdollisuus opiskella uusi ammatti, ilman että häntä käytettäisiin orjana/ilmaishyödykkeenä joka käänteessä.
Matti valmistuisi uuteen ammattiin, tai päivittäisi vanhaa osaamistaan, sen jälkeen Matti palaisi takaisin normaaleille työmarkkinoille, eikä tarvitsisi yhteiskunnan tukia.
Tempputyöllistäminen on liian kallis oravanpyörä joka ei johda mihinkään muuhun kun takaisin aloituspisteeseen. Niin se vaan on. - työtön on esine
"Jos nykyinen systeemi ei teidän mielestä toimi, niin ehdottakaa parempi."
Nykyinen systeemi toimii vain työnantajien eduksi. Työntekijän kannalta parempi systeemi olisi melkein mikä tahansa, mutta silloin työnantajat eivät enää voisi käyttää hyväksi työttömiä. Luuletko että tällainen systeemi koskaan tulee toteutumaan hyväveli-korruptio-Suomessa? Aloittaja... kirjoitti:
No kun ne "paskatyöt" eivät edes ole oikeita töitä, eikä niistä makseta PALKKAA, vaan palkattomia pakkotöitä joiden tekemisestä saatava alle kaikkien minimin oleva korvaus tulee kelan kassasta, eli veronmaksajien kukkarosta.
Jos se nyt on vielä jäänyt epäselväksi, kannattaa lukea koko ketju uudestaan.
Ihan konkreettinen ehdotus on että ne kulut jotka nyt syntyvät niistä turhista kursseista ja koulutuksista sekä tempputyöllistämisestä ja oheiskuluista voitaisiin esim suunnata oikeaan ammatilliseen koulutukseen.
Ilmaistyovoiman käyttö yrityksissä tulisi kieltää kokonaan, jolloin yrittäjien olisi palkattava lisää henkilöstöä, syntyisi tuhansia uusia työpaikkoja ja tappiolliset ja kannattamattomat yritykset menisivät nurin luonnollisesti.
Mun mielestä on parempi että Matti Meikäläisellä on mahdollisuus elättää itsensä työllä, ilman että tarvitsee olla riippuvainen yhteiskunnan tuista.
Jos oman alan töitä ei ole mahdollista enää saada, olisi hienoa jos Matilla olisi mahdollisuus opiskella uusi ammatti, ilman että häntä käytettäisiin orjana/ilmaishyödykkeenä joka käänteessä.
Matti valmistuisi uuteen ammattiin, tai päivittäisi vanhaa osaamistaan, sen jälkeen Matti palaisi takaisin normaaleille työmarkkinoille, eikä tarvitsisi yhteiskunnan tukia.
Tempputyöllistäminen on liian kallis oravanpyörä joka ei johda mihinkään muuhun kun takaisin aloituspisteeseen. Niin se vaan on.Kuka tahansa voi mennä kouluttautumaan haluamaansa ammattiin. Lehdet ja netti ovat pullollaan eri oppilaitosten tarjoamia kursseja ja tutkintoja. Toki lähes joka paikkaan on omat valintakriteerit, mutta pitäähän jollain tavalla erotella jyvät akanoista. Tavallinen Matti Meikäläinen voi kouluttautua lähes mihin tahansa ammattiin. Nykyään mielestäni liian moneen kouluun pääsee melkeinpä kävelemällä vaan ovista sisälle. Tuloksena valmistuu liian paljon epäpäteviä "ammattilaisia".
Työvoimatoimisto koulutta porukkaa sinne, missä sitä tarvitaan. Ei ole mitän järkeä kouluttaa ihmisiä sellaisiin ammatteihin, joilla ei ole töitä tarjolla ja henkilö on taas työkkärin listoilla muutaman kouluvuoden jälkeen. Ehkäpä nykyinen systeemi on siitä hyvä, että työkkäri kouluttaa porukkaa pakolla sinne, missä heitä tarvitaan, jos eivät omalta alalta töitä saa.
Nykyinen ilmaistyövoimajärjestelmä tukee aloittavia yrityksiä, jotka saavat toimintansa alkuvaiheessa käyttää halpaa työvoimaa. Tästä hyötyvät molemmat osapuolet; aloittava yritys saa hyvän alun toiminnalleen ja työntekijä saa työkokemusta. Kun yritys kykenee palkkaamaan kunnollisia alan ammattilaisia, voidaan siltä kieltää ilmastyövoiman käyttö.
Ymmärrän, että naurettavan pieni palkka ja pakkotyöllistäminen sellaiseen työhön, josta muut saavat täyden TES:n mukaisen palkan. Siltikin minusta tuntu, että nykyinen systeemi on se pienempi paha. Tuskin koskaan tullaan luomaan täydellistä systeemiä.- Mietis tätä...
Nixukka kirjoitti:
Kuka tahansa voi mennä kouluttautumaan haluamaansa ammattiin. Lehdet ja netti ovat pullollaan eri oppilaitosten tarjoamia kursseja ja tutkintoja. Toki lähes joka paikkaan on omat valintakriteerit, mutta pitäähän jollain tavalla erotella jyvät akanoista. Tavallinen Matti Meikäläinen voi kouluttautua lähes mihin tahansa ammattiin. Nykyään mielestäni liian moneen kouluun pääsee melkeinpä kävelemällä vaan ovista sisälle. Tuloksena valmistuu liian paljon epäpäteviä "ammattilaisia".
Työvoimatoimisto koulutta porukkaa sinne, missä sitä tarvitaan. Ei ole mitän järkeä kouluttaa ihmisiä sellaisiin ammatteihin, joilla ei ole töitä tarjolla ja henkilö on taas työkkärin listoilla muutaman kouluvuoden jälkeen. Ehkäpä nykyinen systeemi on siitä hyvä, että työkkäri kouluttaa porukkaa pakolla sinne, missä heitä tarvitaan, jos eivät omalta alalta töitä saa.
Nykyinen ilmaistyövoimajärjestelmä tukee aloittavia yrityksiä, jotka saavat toimintansa alkuvaiheessa käyttää halpaa työvoimaa. Tästä hyötyvät molemmat osapuolet; aloittava yritys saa hyvän alun toiminnalleen ja työntekijä saa työkokemusta. Kun yritys kykenee palkkaamaan kunnollisia alan ammattilaisia, voidaan siltä kieltää ilmastyövoiman käyttö.
Ymmärrän, että naurettavan pieni palkka ja pakkotyöllistäminen sellaiseen työhön, josta muut saavat täyden TES:n mukaisen palkan. Siltikin minusta tuntu, että nykyinen systeemi on se pienempi paha. Tuskin koskaan tullaan luomaan täydellistä systeemiä.Et varmaan tiedä että nykyaikana firmat... ovat erittäin tarkkoja budjetista..
Eli jos firma käyttää tämmöistä halpatyövoimaa koko ajan kun sitä paljon on tarjolla...
Eli eivät hyväksy että menot tulevat olemaan nykyistä tilannetta suuremmat...
Joka muokkaa pysyvästi käsitystä mitä työntekijälle pitää maksaa....
Monet tutkimukset ovat osoittaneet että nykyisen hintatason takia se on.... 1600€ kk
- pellet..
apinointia, kyykyttämistä..päättäjien tahojen osaamattomuutta, pää pilvissä ne keskenään konttoreissaan pullaa vetää..
- Ihan vinkki vaan
Kunnallisvaaleissa kannattaa miettiä hyvin tarkasti mitä puoluetta äänestää!
- 7+9
Kuka valvoisi yrityksiä, jotka jatkuvasti kierrättävät harjoittelijoita vuodesta toiseen..
Ja kukaan ei saa oikeaa työtä..
Lisäksi nämä kikkailut syrjäyttävät täysin ammattitaitoisia ihmisiä työelämästä, kun joka helvetin vuosineljänneksellä yrityksessä häärää harjoittelijoita..
Entiset ulos ja uudet tilalle, siis harjoittelijat, eihän nyt eläkkelle ketään voi laittaa ja ottaa nuoria tilalle..
Miten tämä edistää luottamusta yhtään mihinkään??
Tai miten tämä edistää yritysten asemaa, harjoittelijat ja polakit sun muut virolaiset rakentaa hometaloja ja tekee sutta..
Kaikessa naurettavuudessaan tätä ei voi käsittää, ei ole vaan rahaa olevinaan maksaa palkkoja ja saada firmaan ammattitaitoinen ja sitoutunut työnkejä..
Harmaa talous pyörii ja voi hyvin, konkursseja konkurssin perään..
Jos tässä viidakossa joskus älyttäis pelata yhteiseen kassaan, niin voisi ne verotkin laskea..
Tai sitten ei..Olen erään demotivaattorin nähnyt ja se pitää täysin paikkansa:
"Annan yksityisten ihmisten tietoja yrityksille rahaa vastaan. Olen vuoden ihminen."
Mark Zuckerberg (Facebook)
"Annan yritysten tietoja yksityisille ihmisille ilmaiseksi. Olen rikollinen."
Julian Assange (Wikileaks)Nixukka kirjoitti:
Olen erään demotivaattorin nähnyt ja se pitää täysin paikkansa:
"Annan yksityisten ihmisten tietoja yrityksille rahaa vastaan. Olen vuoden ihminen."
Mark Zuckerberg (Facebook)
"Annan yritysten tietoja yksityisille ihmisille ilmaiseksi. Olen rikollinen."
Julian Assange (Wikileaks)Totushan on, että yritykset ja organisaatiot tätä maailmaa pyörittävät. Yksittäinen ihminen on vain väline.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136