Hirveä tarinani...(N)

En nauti elämästä

...Olen siinä kolmenkympin kieppeillä.
Takana on vaikka mitä. Lapsuus oli yhtä helvettiä ja riepottelua paikkakunnalta toiselle.
Nyt on kahdeksas asuinpaikka menossa, saas nähdä minne seuraavaksi.
Omanarvontuntoni on nollassa, minut on hakattu ja muuta mukavaa.(Miesystävän toimesta). Pelkään siis miehiä, en nauti seksistä, haluan vain olla rauhassa.
Kavereita ei ole, en jaksa edes hymyillä.
Suku on mitä on, perhe on hajonnut.
Tuntuu aika merkityksettömältä koko elämä, mutta elelen päivästä toiseen ja viikosta kolmanteen. Olen käynyt terapiassakin, mutta eihän sitä voi ymmärtää, jos ei ole joutunut kokemaan samoja asioita. Minä olen elänyt koko elämäni yksin, hyljättynä.

112

5402

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sertrertertre

      Minä olen päälle kolmenkympin, ja olen mies ja samanlainen tausta kuin sinulla, yksin olen minäkin.

      Meitä yksinäisiä on näköjään paljon, meidän pitää kokoontua jotenkin.

      Perustetaan vaikka joku "luusereiden klubi" ry. ja sovitaan tapaaminen, ei tässä ole mielestäni enää paljon mitään hävittävää.

      Yksinäisyys kuluttaa ihmisen ennenaikaiseen hautaan.

      • kaikkien kaveri

        juu täällä yksi samanlainen elämä kohdellut todella kaltoin kovia ja rankkoja juttuja takana.Yksin päivästä toiseen voi kunpa löytyisi edes joku jolle voisi kertoa ja joka ymmärtäisi tätä helvettiä.Ajatus jostain yhdistyksestä tai kerhosta saa täältä isot kannatukset olisi vain joku jolla voimavaroja sellainen perustaa.

      • mikeoulu34

        Älä koskaan enää sano mitään tuollaista kuin "luusereiden klubi".

        Meillä on vain erilainen elämänkatsomus kuin monilla muilla.
        Luulen, että yksi yhteinen tekijä kaikkien meidän kesken on kiltteys ja rauhallisuus.

        Meitä on suomessa ja maailmassa PALJON!
        Se voimavara, joka meissä on, on tunteet, oman tyylinen luovuus, sekä pyrkimys rauhaan ja rakkauteen.

        Sanon kaikille, nyt otatte itseänne niskasta kiinni ja lujaa. Lopetatte suklaansyönnin ja lihomisen ja vedätte itsenne ensi kesään mennessä takaisin siihen kuntoon mitä olitte nuorempana.

        Myytte internetissä ja kirpputoreilla kaiken ylimääräisen omaisuutenne ja muutatte kaiken rahaksi (käteiseksi). Tunteet materiaa kohtaan pitää nyt tässä vaiheessa kylmästi kuolettaa. Kämpästä siis pois nyt kaikki mahdollinen mitä, et oikeasti elämässäsi tarvi ja uusi alku käyntiin NYT!

        Omasta mielestäni tämä kaikki on nykyaikaisen koulutusjärjestelmän tulosta, jonka pää-asiallinen tarkoitus on kouluttaa ihmisiä näkemään ja kokemaan todellisuus, joka on RANKKAA!

        Tässä maassa/maailmassa on ihmisiä, joilla on tarve hankkia rahalla kokoajan lisää lisää ja lisää vaikka he eivät välttämättä edes tiedä miksi, mutta oma uskomukseni on, että nämä ihmiset haluavat selvityä elämässä täysin oman älyn ja varallisuuden voimalla siten, ettei heidän tarvitse pyytää apua yhteiskunnalta ja se on oikeasti aika kova suoritus, mutta ei välttämätön, suomessa, koska meillä on toimiva poliittinen järjestelmä.
        Myös harrastukset vaikuttavat.

        Sinä et ole luuseri !

      • anbul
        mikeoulu34 kirjoitti:

        Älä koskaan enää sano mitään tuollaista kuin "luusereiden klubi".

        Meillä on vain erilainen elämänkatsomus kuin monilla muilla.
        Luulen, että yksi yhteinen tekijä kaikkien meidän kesken on kiltteys ja rauhallisuus.

        Meitä on suomessa ja maailmassa PALJON!
        Se voimavara, joka meissä on, on tunteet, oman tyylinen luovuus, sekä pyrkimys rauhaan ja rakkauteen.

        Sanon kaikille, nyt otatte itseänne niskasta kiinni ja lujaa. Lopetatte suklaansyönnin ja lihomisen ja vedätte itsenne ensi kesään mennessä takaisin siihen kuntoon mitä olitte nuorempana.

        Myytte internetissä ja kirpputoreilla kaiken ylimääräisen omaisuutenne ja muutatte kaiken rahaksi (käteiseksi). Tunteet materiaa kohtaan pitää nyt tässä vaiheessa kylmästi kuolettaa. Kämpästä siis pois nyt kaikki mahdollinen mitä, et oikeasti elämässäsi tarvi ja uusi alku käyntiin NYT!

        Omasta mielestäni tämä kaikki on nykyaikaisen koulutusjärjestelmän tulosta, jonka pää-asiallinen tarkoitus on kouluttaa ihmisiä näkemään ja kokemaan todellisuus, joka on RANKKAA!

        Tässä maassa/maailmassa on ihmisiä, joilla on tarve hankkia rahalla kokoajan lisää lisää ja lisää vaikka he eivät välttämättä edes tiedä miksi, mutta oma uskomukseni on, että nämä ihmiset haluavat selvityä elämässä täysin oman älyn ja varallisuuden voimalla siten, ettei heidän tarvitse pyytää apua yhteiskunnalta ja se on oikeasti aika kova suoritus, mutta ei välttämätön, suomessa, koska meillä on toimiva poliittinen järjestelmä.
        Myös harrastukset vaikuttavat.

        Sinä et ole luuseri !

        Missähän tuossa alkuperäisessä viestissä puhuttiin lihavuudesta ? Hmm.. vai päättelikö vastaaja ihan itsestään että luuseri on vain suklaata syövä ylipainoinen ihminen.

        Itse olen anoreksian ja bulimian käynyt läpi, ollut tosi laiha ja laiha ja normaali.... ei se paino ole auttantu tuohon yksinäisyyteen.

        Olen nyt nelikymppinen, normaalipainoinen, en edes - onnesta - haluakkaan ollla luuranko, mutta ei se auta siihen yksinäisyyteen.

        Olen myös pettynyt, pettänyt ja petetty... niissä ihmissuhteissa, en uskalla edes ajatella, että koskaan mitään voisi ollakkaan... en usko, että jaksan enää uskoa ja pettyä sortumatta... siis siihen lopulliseen ratkaisuun.

      • Lightbluesoul
        mikeoulu34 kirjoitti:

        Älä koskaan enää sano mitään tuollaista kuin "luusereiden klubi".

        Meillä on vain erilainen elämänkatsomus kuin monilla muilla.
        Luulen, että yksi yhteinen tekijä kaikkien meidän kesken on kiltteys ja rauhallisuus.

        Meitä on suomessa ja maailmassa PALJON!
        Se voimavara, joka meissä on, on tunteet, oman tyylinen luovuus, sekä pyrkimys rauhaan ja rakkauteen.

        Sanon kaikille, nyt otatte itseänne niskasta kiinni ja lujaa. Lopetatte suklaansyönnin ja lihomisen ja vedätte itsenne ensi kesään mennessä takaisin siihen kuntoon mitä olitte nuorempana.

        Myytte internetissä ja kirpputoreilla kaiken ylimääräisen omaisuutenne ja muutatte kaiken rahaksi (käteiseksi). Tunteet materiaa kohtaan pitää nyt tässä vaiheessa kylmästi kuolettaa. Kämpästä siis pois nyt kaikki mahdollinen mitä, et oikeasti elämässäsi tarvi ja uusi alku käyntiin NYT!

        Omasta mielestäni tämä kaikki on nykyaikaisen koulutusjärjestelmän tulosta, jonka pää-asiallinen tarkoitus on kouluttaa ihmisiä näkemään ja kokemaan todellisuus, joka on RANKKAA!

        Tässä maassa/maailmassa on ihmisiä, joilla on tarve hankkia rahalla kokoajan lisää lisää ja lisää vaikka he eivät välttämättä edes tiedä miksi, mutta oma uskomukseni on, että nämä ihmiset haluavat selvityä elämässä täysin oman älyn ja varallisuuden voimalla siten, ettei heidän tarvitse pyytää apua yhteiskunnalta ja se on oikeasti aika kova suoritus, mutta ei välttämätön, suomessa, koska meillä on toimiva poliittinen järjestelmä.
        Myös harrastukset vaikuttavat.

        Sinä et ole luuseri !

        Ihan noin huonosti ei ole itsellä mennyt kuin ketjun aloittajalla vaikka melko yksinäinen mietiskelijä olenkin ja omat ongelmat tietty ollu mm. masennusta. Ja luusereitahan ei ole, vain erilaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, henkisestikin eri kehitystasolla (henkisyys).

        Nämä ihmiset jotka kulkevat töissä kuukausista ja vuosista toiseen ja keräävät omaisuutta eivät todennäköisesti ymmärrä nauttia pienistä asioista eivätkä näe yhteiskunnan luoman harhan taikka sumuverhon taakse.

        Toisinsanoen yksinäinen ihminen voi olla "suuri" sielu joka haluaa tämän maailman vain olevan parempi ja rauhallisempi paikka ja jota ei välttämättä raskas työelämä ja raha houkuttele laisinkaan.

      • kettunenko

        sovitaan tapaaminen tais ollakki hyvä idea?
        Mitähän ajat takaa?

        todella yksinäinen nainen; heleppo sellaista huijata tai vaikkapa hyväksikäyttää. Houkuttelevaa vai mitä?

      • Valtava parru
        mikeoulu34 kirjoitti:

        Älä koskaan enää sano mitään tuollaista kuin "luusereiden klubi".

        Meillä on vain erilainen elämänkatsomus kuin monilla muilla.
        Luulen, että yksi yhteinen tekijä kaikkien meidän kesken on kiltteys ja rauhallisuus.

        Meitä on suomessa ja maailmassa PALJON!
        Se voimavara, joka meissä on, on tunteet, oman tyylinen luovuus, sekä pyrkimys rauhaan ja rakkauteen.

        Sanon kaikille, nyt otatte itseänne niskasta kiinni ja lujaa. Lopetatte suklaansyönnin ja lihomisen ja vedätte itsenne ensi kesään mennessä takaisin siihen kuntoon mitä olitte nuorempana.

        Myytte internetissä ja kirpputoreilla kaiken ylimääräisen omaisuutenne ja muutatte kaiken rahaksi (käteiseksi). Tunteet materiaa kohtaan pitää nyt tässä vaiheessa kylmästi kuolettaa. Kämpästä siis pois nyt kaikki mahdollinen mitä, et oikeasti elämässäsi tarvi ja uusi alku käyntiin NYT!

        Omasta mielestäni tämä kaikki on nykyaikaisen koulutusjärjestelmän tulosta, jonka pää-asiallinen tarkoitus on kouluttaa ihmisiä näkemään ja kokemaan todellisuus, joka on RANKKAA!

        Tässä maassa/maailmassa on ihmisiä, joilla on tarve hankkia rahalla kokoajan lisää lisää ja lisää vaikka he eivät välttämättä edes tiedä miksi, mutta oma uskomukseni on, että nämä ihmiset haluavat selvityä elämässä täysin oman älyn ja varallisuuden voimalla siten, ettei heidän tarvitse pyytää apua yhteiskunnalta ja se on oikeasti aika kova suoritus, mutta ei välttämätön, suomessa, koska meillä on toimiva poliittinen järjestelmä.
        Myös harrastukset vaikuttavat.

        Sinä et ole luuseri !

        Mitään rauhallisia... Kauheita ruikuttajia te olette ja siksi yksin. Itselläni pyyhkii ihan vitun hyvin! Ja aina paremmin kun näen kaltaisianne nysväkkeitä.

      • tarhai
        mikeoulu34 kirjoitti:

        Älä koskaan enää sano mitään tuollaista kuin "luusereiden klubi".

        Meillä on vain erilainen elämänkatsomus kuin monilla muilla.
        Luulen, että yksi yhteinen tekijä kaikkien meidän kesken on kiltteys ja rauhallisuus.

        Meitä on suomessa ja maailmassa PALJON!
        Se voimavara, joka meissä on, on tunteet, oman tyylinen luovuus, sekä pyrkimys rauhaan ja rakkauteen.

        Sanon kaikille, nyt otatte itseänne niskasta kiinni ja lujaa. Lopetatte suklaansyönnin ja lihomisen ja vedätte itsenne ensi kesään mennessä takaisin siihen kuntoon mitä olitte nuorempana.

        Myytte internetissä ja kirpputoreilla kaiken ylimääräisen omaisuutenne ja muutatte kaiken rahaksi (käteiseksi). Tunteet materiaa kohtaan pitää nyt tässä vaiheessa kylmästi kuolettaa. Kämpästä siis pois nyt kaikki mahdollinen mitä, et oikeasti elämässäsi tarvi ja uusi alku käyntiin NYT!

        Omasta mielestäni tämä kaikki on nykyaikaisen koulutusjärjestelmän tulosta, jonka pää-asiallinen tarkoitus on kouluttaa ihmisiä näkemään ja kokemaan todellisuus, joka on RANKKAA!

        Tässä maassa/maailmassa on ihmisiä, joilla on tarve hankkia rahalla kokoajan lisää lisää ja lisää vaikka he eivät välttämättä edes tiedä miksi, mutta oma uskomukseni on, että nämä ihmiset haluavat selvityä elämässä täysin oman älyn ja varallisuuden voimalla siten, ettei heidän tarvitse pyytää apua yhteiskunnalta ja se on oikeasti aika kova suoritus, mutta ei välttämätön, suomessa, koska meillä on toimiva poliittinen järjestelmä.
        Myös harrastukset vaikuttavat.

        Sinä et ole luuseri !

        Hieno ja asiallinen teksti. Olen vähän yli 40 ja samanlaisia tunteita, joten noita iästä riippumatta. Olen yrittänyt löytää jotain positiivista jokaisesta asiasta ja silloin kun sekään ei ole auttanut olen mennyt ulos ja vaikka vain katsellut luontoa ja rauhoittanut itseni

      • nyt olen jo vanha

        Te yksinäiset, kokoontukaa toki, mutta älkää tehkö kokoontumisista lapsuuden kauhujen kertausta, vaan koettakaa jättää se kaikki taakse ja luoda omanlaisenne elämä, hyvä elämä. Minua itseäni ainakin auttoi se, kun ymmärsin ettei minun tarvitse olla huonon lapsuuden vanki.

    • :P

      Kolmekymppinen nainen, aikalailla samoja kokemuksia minulla.
      Rikkinäinen tausta, vanhemmat eronneet, perhe ei pidä yhteyttä eikä pahemmin kukaan muukaan.
      Aikalailla olen syrjäytynyt ja hemmetin väsynyt, kohtuu masentunut ja lannistunut elämän edessä.
      Miehiin en luota ja niin pahoja traumoja, että aikoinaan pelkäsin ihan hulluna, että takana kassajonossa seisova mies käy minuun kiinni. Järjetöntä, tiedän, ei sellaista tapahdu, mutta kun sulla on se trauma että sellaista on tapahtunut, niin se trauma oireilee ja puhkeaa pintaan tahdosta riippumatta aina jos mies tulee liian lähelle. Ei enää niin pahasti, parantumista ajan kanssa on tapahtunut, mutta tiedän mitä se on kun pelkää miehiä.
      Että jos se yhtään lohduttaa, niin etpähän ole ainoa...

      • ..

        Taidan tuntea olotilasi..
        Itselläni oli vaihe, etten mennyt mihinkään tilaa ellei siellä ollut myös naisia.

        Jouduin hakemaan itsestäni syyn ja kokemukset, jotka sen aikaan saivat..
        Löysinkin... Lapsuuden kaltoin kohtelu niin isän kuin äidin taholta..

        Nykyään minulla on vankka puolustus muuri ympärilläni.
        Olin nätti minulla oli kaunis vartalo, miehet hyöri ympärillä kuin mehiläiset hunajakupilla..
        Nyt olen reilusti ylipainoinen..

        Kuitenkin vaikka saan rauhan saalistajilta harmittaa ettei asiaa jota puhun kuulla, siksi että olen lihava, enkä kiinnosta seksuaalisesti.
        Sen verran on kokemusta, että tiedän, se vasemman lahkeen täyte on huonoiten hoidettu käytetty ja arvostettu mitä mies on koskaan omistanut. Heidän käytöksensä on peilikuva arvottomasta ihmisestä, jolla ihmisen mitta on 0,5 cm lisävara vasemmassa lahkeessa.

    • ei kysyvä tieltä eks

      oletko ajatellut esim uskoa ,siitä minä olen saanut lohtua kun on ollut vaikeaa ei kaikki uskovaiset ole ilkeitä vaan puhuvat jos heiltä kysyy eivätkä tuputa omaa uskoaan masentunut ihminen on pirulle hyvä saalis ompahan yksi pois parannusta tekemästä

      • taazo

        Sanotaan että ei kysyvä tiedä minne eksyy. Silti suosittelen menemistä hiljentymään johonkin pieneen seurakuntaan meren rannalla.
        Kohtasin aivan erinomaisia ihmisiä ja hienotunteisia ystäviä. Pyytävät keskustelemaan ja tarjoavat joskus jopa kahvit. Löytävät lääkettä yksinäisyyteen.

      • Lightbluesoul

        Suurin osa uskovaisista on sielullisesti vielä jossakin lapsen tasolla. Tarkoittaa sitä että he etsivät turvaa jostakin konkreettisesta kuten Jeesus tai ajattelevat Jumalan olevan erillään oleva "persoona", he turvautuvat raamattuun ja uskovat sokeasti kaiken mitä sinne on kirjoitettu.

        He ovat epäkypsiä ottamaan avaramman katsantokannan elämän eri lähtökohtiin ja henkisiin asioihin. Tämä ei tarkoita sitä että he olisivat huonompia kuin toiset, se tilanne on vain heille parempi tällä hetkellä kohti ykseyttä.

      • uskisaikuislapsi
        Lightbluesoul kirjoitti:

        Suurin osa uskovaisista on sielullisesti vielä jossakin lapsen tasolla. Tarkoittaa sitä että he etsivät turvaa jostakin konkreettisesta kuten Jeesus tai ajattelevat Jumalan olevan erillään oleva "persoona", he turvautuvat raamattuun ja uskovat sokeasti kaiken mitä sinne on kirjoitettu.

        He ovat epäkypsiä ottamaan avaramman katsantokannan elämän eri lähtökohtiin ja henkisiin asioihin. Tämä ei tarkoita sitä että he olisivat huonompia kuin toiset, se tilanne on vain heille parempi tällä hetkellä kohti ykseyttä.

        Offtopic mutta vastaus Lightbluesoulille..

        Olen otettu! Lapsen taso voi olla aika paljon parempi kuin aikuisen tässä tilanteessa. Aikuiset luulevat olevansa ja elävänsä jotain paljon suurempaa.. Lapset elävät maailmaansa todeksi, he elävät siinä maailmassa jonka he näkevät, ja aikuiset eivät sitä näe. Aikuiset mielellään naureskelevat lapsille, joille kaikki on totta ja totuutta - aikuiselle mikään ei ole totta eikä ole minkäänlaista totuutta.
        Lapset myös tietävät samaan aikaan, että pitää elää sen rakkaan todellisen leikkimaailman lisäksi tässä maailmassa: syödä, nukkua, olla äitin ja iskän kanssa jne. Se ei estä samaan aikaan näkemästä toisenlaista todellisuutta!

        Sitä vain ihmettelen, miten tämä kutsumasi henkisesti lapsi on muka epäkypsä ottamaan avaramman katsantokannan elämän eri lähtökohtiin ja henkisiin asioihin? Mitä ne asiat sinun mielestäsi ovat? Itse olen avoin kuuntelmaan, katselemaan ja näkemään eri asioita. En toivottavasti ole kuitenkaan ikinä tarpeeksi kypsä hyväksymään aikuisten maailman rikkonaisuutta, itsekeskeisyyttä ja toisten hyväksikäyttöä.

        t: uskova aikuinen ts. lapsi

      • Uskovainen mies
        Lightbluesoul kirjoitti:

        Suurin osa uskovaisista on sielullisesti vielä jossakin lapsen tasolla. Tarkoittaa sitä että he etsivät turvaa jostakin konkreettisesta kuten Jeesus tai ajattelevat Jumalan olevan erillään oleva "persoona", he turvautuvat raamattuun ja uskovat sokeasti kaiken mitä sinne on kirjoitettu.

        He ovat epäkypsiä ottamaan avaramman katsantokannan elämän eri lähtökohtiin ja henkisiin asioihin. Tämä ei tarkoita sitä että he olisivat huonompia kuin toiset, se tilanne on vain heille parempi tällä hetkellä kohti ykseyttä.

        No mutta sinähän olet "kehittyneemmällä" tasolla mielestäsi ja kuvittelet tietäväsi jotain uskovaisuudesta vaikket ole koskaan sellainen varmaan ollutkaan? :)
        Uskovaisuus on valinta, mutta itse uskon lahja tulee ylhäältä käsin.
        Sinäkin voit vielä löytää rauhan joka ei ole peräisin ihmisestä vaan täydellisestä lähteestä. Kaikkivaltiaalta Jumalalta.
        Jumala lupaa kolkuttavalle avataan ja etsivä löytää. Moni rohkea on ottanut selvää ennen uskoon tuloa, tehnyt valintansa ja huomannut että Jumala todella on hyvä ja lunastaa lupauksensa. Jumala ei ole valehtelija vaan Jumala on kaikkitietävä ja kaikkivoipa, petetty ja rikkinäinen sielu löytää levon Jeesuksessa.

      • Lightbluesoul
        uskisaikuislapsi kirjoitti:

        Offtopic mutta vastaus Lightbluesoulille..

        Olen otettu! Lapsen taso voi olla aika paljon parempi kuin aikuisen tässä tilanteessa. Aikuiset luulevat olevansa ja elävänsä jotain paljon suurempaa.. Lapset elävät maailmaansa todeksi, he elävät siinä maailmassa jonka he näkevät, ja aikuiset eivät sitä näe. Aikuiset mielellään naureskelevat lapsille, joille kaikki on totta ja totuutta - aikuiselle mikään ei ole totta eikä ole minkäänlaista totuutta.
        Lapset myös tietävät samaan aikaan, että pitää elää sen rakkaan todellisen leikkimaailman lisäksi tässä maailmassa: syödä, nukkua, olla äitin ja iskän kanssa jne. Se ei estä samaan aikaan näkemästä toisenlaista todellisuutta!

        Sitä vain ihmettelen, miten tämä kutsumasi henkisesti lapsi on muka epäkypsä ottamaan avaramman katsantokannan elämän eri lähtökohtiin ja henkisiin asioihin? Mitä ne asiat sinun mielestäsi ovat? Itse olen avoin kuuntelmaan, katselemaan ja näkemään eri asioita. En toivottavasti ole kuitenkaan ikinä tarpeeksi kypsä hyväksymään aikuisten maailman rikkonaisuutta, itsekeskeisyyttä ja toisten hyväksikäyttöä.

        t: uskova aikuinen ts. lapsi

        Tätä on vaikea pukea sanoiksi mutta kerron oman mielipiteeni niin hyvin kuin vain voi.

        Tarkoitan henkisyydellä tässä ei fyysistä olemusta jota me todellisuudessa ja pohjimmiltaan olemme, en ihmisen henkisyyttä taikka kypsyyttä tarkastella näkyvillä olevia asioita vaan sen ihmisessä olevan sielun eli meidän todellisen minän kypsyyttä.

        Tällä tavalla katsottuna lapsi voi olla kehittyneempi kuin vanhempansa, mutta koska sielu on tullut jälleen maailmaan on vanhempien oikeus rakastaa häntä ja kasvattaa hänet omaan elämäänsä josta lapsi "luo" kaltaisensa.

        Sitten kun lapsi kasvaa hän huomaa tämän maailman rikkonaisuuden ja suhtautuu siihen omalla tavallaan, silti tämän rikkonaisuuden voi nähdä sellainen sielu joka on "kypsä" siihen.
        Asioistahan ihmiset voivat keskustella mutta joitakin asioita kaikki eivät osaa sisäistää ja hahmottaa syvällisemmin, se kyky on sielussa.

        Mutta en viitsi tästä sen enempää. Kiitos kuitenkin siallisesta viestistä. Tiedän että olen näissä asioissa eri linjoilla kuin perinteiset uskovaiset joten en halua kertoa lisää ja aiheuttaa mitään erimielisyyksiä tai mielipahaa.

        Arvostan kuitenkin asiallisuutta. Eri mieltä saa olla.

      • Näkökulma
        Lightbluesoul kirjoitti:

        Tätä on vaikea pukea sanoiksi mutta kerron oman mielipiteeni niin hyvin kuin vain voi.

        Tarkoitan henkisyydellä tässä ei fyysistä olemusta jota me todellisuudessa ja pohjimmiltaan olemme, en ihmisen henkisyyttä taikka kypsyyttä tarkastella näkyvillä olevia asioita vaan sen ihmisessä olevan sielun eli meidän todellisen minän kypsyyttä.

        Tällä tavalla katsottuna lapsi voi olla kehittyneempi kuin vanhempansa, mutta koska sielu on tullut jälleen maailmaan on vanhempien oikeus rakastaa häntä ja kasvattaa hänet omaan elämäänsä josta lapsi "luo" kaltaisensa.

        Sitten kun lapsi kasvaa hän huomaa tämän maailman rikkonaisuuden ja suhtautuu siihen omalla tavallaan, silti tämän rikkonaisuuden voi nähdä sellainen sielu joka on "kypsä" siihen.
        Asioistahan ihmiset voivat keskustella mutta joitakin asioita kaikki eivät osaa sisäistää ja hahmottaa syvällisemmin, se kyky on sielussa.

        Mutta en viitsi tästä sen enempää. Kiitos kuitenkin siallisesta viestistä. Tiedän että olen näissä asioissa eri linjoilla kuin perinteiset uskovaiset joten en halua kertoa lisää ja aiheuttaa mitään erimielisyyksiä tai mielipahaa.

        Arvostan kuitenkin asiallisuutta. Eri mieltä saa olla.

        Itse koen asiat aivan päinvastoin. Ihminen on Henki, sielu ja ruumis. Siis kun hän tulee Herraan uskovaksi, hänen Henkensä herää eloon ja hänestä tulee se kokonaisuus, miksi hänet on tarkoitettukin. Kokonaisena maailmaa ja todellisuutta voi tarkastella paljon monipuolisemmin, syvemmin ja rehellisemmin.

        Itselleni usko minut luoneeseen Jumalaan, suhde Hänen kanssaan tekee kaikesta merkityksellisempää.
        Kun elämästä sulkee pois Elävän Jumalan todellisuuden, joutuu tyytymään paljon vähempään.

        Herra nostaa tälläkin hetkellä ihmisiä, luotujansa, näkemään elämänsä ja itsensä, sellisena, minä Hän heidät näkee. Kehotankin etsimään Elävää Jumalaa, joka sanoo: "Katso Minä teen uutta, ettekö sitä huomaa...kukkulatkin puhkeavat kukkaan...
        Jokainen on kaunis ja arvokas, mutta toisten identiteetti joutuu koville lapsuudesta lähtien. Herra kuitenkin tahtoo tehdä ihan uutta ja antaa uutta näkökulmaa, sillä Hän todella on Elävä Jumala. Syvimmiltään vastaus löytyy Häneltä. Ei se ole mitään väärää elämän pakoilua, jos turvaa Häneen. Ei meidän tarvitse selvitä yksin!
        Suosittelen elämässä kipuileville tv7 ohjelma-arkistosta: Yltäkylläinen elämä, Joyce Meyeriä ja yliluonnollista ohjelmia...Kahden edellämainitun ohjelman opettajien lapsuus oli kaikkea muuta, kuin herkkua, mutta heidän identiteettinsä on saanut rakentua, siihen, mitä mieltä heidät luonut Jumala on heistä, eikä lapsuuden huonoihin kokemuksiin. Tsemppiä ja elämäniloa jokaisella! - Ja, ei etsintä välttämättä ole ihan helppoa heti, mutta mielenkiintoista ja antoisaa kylläkin.

    • lonely34

      Tosi ikävä tarina jaksamista sulle itse olen myös hemmetin yksinäinen 34v mies kaikki muuten hyvin mut ei oo ainuttakaan ystävää johon vois oikeesti luottaa ja pitää hyvänä ystävänä tyttöystävästä puhumattakaan. Ja samat ongelmat vissiin mullakin muuten et itsetunto on ihan nollissa ja aattelee ettei kelpaa enään kenellekään ja jätä ihmees tommonen luuseri jos hakkaa sua etsi ihminen joka oikesti rakastaa sua tai muuten tuut katumaan vanhempana miks haaskasit elämääsi tommosen tyypin kans joka ei todellakaan ansaitse sinua, tiedän ettei oo välttämättä helppoo mut silti hyvää kesää sulle.

    • mä tiedän

      Mä ymmärrän. Olen mies 35 vee ja mun äidin poikaystävä hakkas mua kun
      olin 8 vuotias. aina kännissä se sekos ja alko skitsoomaan kaikesta.
      hampaat siinä lenteli ja leuka murtu pari kertaa. en nyt viitsi koko tarinaa kertoo mut kyllä mä tiedän miltä susta tuntuu.

    • Minerva101

      Kaipaatko apua ajatuksiin taistellaksesi tyhjyyttä vastaan vai kommentteja että muut voivat yhtä huonosti? Tyhjyys ei ole loputon tila, mutta siitä on itse valitettavasti pystyttävä kapuamaan pihalle. Uskon että haluat muutosta, mutta tähän astiset kommentit ovat lähinnä olleet omiaan vahvistamaan tyhjyyden tunnetta. Voisin kertoa omista kokemuksista ja näkemyksistä pitkän pätkän. Niistä voisi saada apua oman ajattelun ja mietteiden kehittämiseen, mikäli olet valmis kehittämään omaa näkemystä. Mitään ihme ratkaisuja en pysty tarjoamaan, vain omakohtaisen kokemuksen ja nykyisen näkemyksen tyhjyydestä joka joskus koversi minua todella voimallisesti.

    • arja._anneli

      Minulla on samoja kokemuksia kun sinulla.Olen nyt jo yli 50,mutta nuorempana ollut naimisissa narsistin kanssa.Nyt olen yksin,lapset aikuisia ja muuttaneet pois.Yksinäisyyteenkin tottuu kun aikaa kuluu.
      Nuorempana kun olin yhdessä vaiheessa henkisesti aivan loppu,sain hyvän neuvon yhdeltä lääkäriltä.Hän sanoi minulle että "rakasta itseäsi ja hemmottele itseäsi".En ole koskaan unohtanut noita sanoja,vaikka ei ole helppoa rakastaa itseään jos esim.on masentunut.Jos miesystävä hakkaa niin eikun välit lopullisesti poikki sellaisen kanssa.Maailmassa on myös kilttejä miehiä,jotka eivät hakkaa.Jos toista ihmistä rakastaa niin silloin haluaa että toisella on hyvä olla eikä halua satuttaa toista.
      Onhan myös kirjeenvaihto palsta josta voisi saada ystävän.Toivotan sulle ystäväni kaunista kesää ja muista rakastaa itseäsi.

    • lonely1977

      Tietenkään et nauti seksistä ihmisen kanssa joka on hakannut sinua ja kohdellut kaltoin kuhan käyttää hyväkseen tyydyttääkseen itsensä ja ei välitä susta pätkääkään jätä heti tommonen luuseri ja etsi ihminen joka oikeesti rakastaa semmonen ihminen ei ikinä löisi naistaan arja_anneli kirjottikin tossa jo hyviä neuvoja ja on niin oikeessa kannattaa oikeesti jättää tommonen ihminen ettei joudu vanhempana katumaan miks haaskas elämänsä tommosen kanssa voi ehkä pelottaa tehdä se jos on väkivaltainen ja uhkailee mut kannattaa hommata apua.

    • herran edessä

      Vain Saatana ei hylkää. Turvaudu Saatanaan. Jumala hylkää jos olet liian syntinen.

    • Rakkaus on sisimmäss

      Heemmetin hihhulit. Tärkeintä on olla hylkäämättä itseään. Itsensä kunnioittaminen on parasta rakkautta.

    • Arahaell

      Minullakin on vaikeuksia melkeinpä kaiken suhteen Perhe ei pidä yhteyttä kavereita ei ole ainut kaveri kuoli viime vuonna tapaturmaisesti :( Kuukausi sen jälkeen kuoli oma kissani syliin eäinlääkärissä kissarutto tai joku sellainen.. sen jälkeen oon vaan ajelehtinu päivästä ja yöstä toiseen ja yrittäny selvitä.. itsemurha pyörii päivittäin mielessä mutta onneksi on sen verran älliä ettei sitä tee ajattelmisesta huolimatta.. m27

      • Paluumuuttjan tie

        Hei Arahaell ja muut. Kun muutin takaisin kotikaupunkiini 2006, alkoi oman elämäni romahtaminen lähes täysin. Hyvä lapsuuden ystäväni, joka osottautuikin ikävällä tavalla hyvin itsekkääksi narsistiksi, houkutteli minut muuttamaan takaisin kotikaupunkiini . Irtisanoin vakituisen työni, jätin hyvästit älyttömän mukaville työkavereille, joita oli paljon, koska oletin että lapsuudenkaupungissa en tule jäämään yksin ilman ystäviä. Läheisiä ei ole, äitini on pahasti dementoitunut ja hoivakodissa, isä A-klinikan suojakodissa ja kumpikaan luonnollisesti ei pidä mitään yhteyttä. Jouduin muutettuani myös taloudelliseen helvettiin, koska en saannut töitä edes sen verran, että olisin selviytynyt pakollisista veloista ja laskuista. Yksin niitä on paha maksella.

        Tämä lapsuudenystävä, jonka luulin olevan oikea ystävä ja jonka hengenkin aikoinani pelastin lääkemyrkytykseltä, alkoi käyttäytymään yhä oudommin ja oudommin ja valehteli jatkuvasti minulle. Esimerkiksi kun olisin halunut heille kyläilemään, koska yksinäisyyttäni seinät kaatuilevat päälle ja pahasti, niin aina oli mitä ihmeellisempiä selityksiä, joissa ei ollut mitään järjen häivää. Lopulta hän lähetti tänä keväänä ystävänpäivänä viestin, että " Oletko loukkaantunut kun ei olla pyydetty sinua meille täyshoitoon, ei olla pyydetty muitakaan meille täyshoitoon.. ?."......Tuon viestin jälkeen lopetin kaikenlaisen yhteydenpidon häneen omaan hyvään lapsuudenystäävääni, joita tässä kaupungissa ei ole kuin pari enää jäljellä. Toinen on perheellinen ja aika aina kortilla.

        Oma psyykeni on ollut kanssa sitä luokkaa, että itsemurha-ajatukset pyörivät jatkuvasti mielessä ja samoin kosto tälle lapsuudenystävälle, joka vedätti minua niin monessa monessa asiassa, että menin niistä jo aivan sekaisin, enkä enää tiennyt mitä uskoa ja mitä ei. Hänellä itsellään on laaja lähipiiri, mies sekä ns. luottoystäviä ja siitä huolimatta käytti hyväkseen lapsuudenystävää, jolla ei ole ketään eikä pienintäkään tukiverkkoa ympärillä, jos jotain pahempaa sattuisi.

    • Nautin elämästä

      tarinaa on minunkin muurieni takana ja olen samoissa vuosissa kuin sinä, noin.

      Lapsuudessa perheväkivaltaa, riitaisa koti, koulukiusaamista.
      Aikuisudessa perheväkivaltaa, koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista, sukuun väljähköt välit menneisyyden takia.

      Lapsuudessa oli pari hyvää ystävää, mutta sitten tuli lapset ja perheväkivalta, niin fyysinen kuin henkinen, muutto muihin maisemiin ja jäi yhteydenpito sen myötä ystäviin täysin. Syynä vielä oma jaksaminen. Päivät kuluivat lähinnä siihen, että oli energiaa pitää lapsista huolta tuon kaiken paskan keskellä.

      Nyt elämä rauhallista ja nautin elämästä ja olen päässyt kovan kivikkoisen tien kulkien itseni kanssa tasapainoon :) Hyvä ystävä vain puuttuu ja sitä kaipaankin välillä. Olisi kiva, kun olisi joku jonka kanssa lähteä kahvilaan, terassille, rannalle, shoppailemaan jne.

      Mutta, kun tausta on mikä on, on vaikea ystävystyä. Eikä kukaan oikein jaksa ihmistä joka ottaa aina kymmenen askelta taaksepäin heti kun on yksi päästy eteenpäin. Pitäisi itsekin vain olla rohkeampi, mutta ujolle se ei ole helppoa ja .... nuo menneisyyden haamut.....

      aika näyttää ystävystynkö vai en :)

      nyt aion nauttia kuitenkin tästä mitä mulla on :)

      • samoja kokenut

        Aivan kuin minun suustani sun tarinasi.
        Niin samaa rataa mennyt.
        Ainoa että olen vielä tossa paskavaiheessa eli kuolleessa suhteessa lasten ehdoilla.
        Ja jotenkin erilaisena ja herkkänä ihmisenä ei ystäviä enää ole. Menneisyyden
        hyvät ystävät ovat vielä olemassa, mutta en vaan jaksa pitää heihin yhteyttä.
        Kaipaisin läsnäolevaa ihmistä,ystävää

      • Nautin elämästä
        samoja kokenut kirjoitti:

        Aivan kuin minun suustani sun tarinasi.
        Niin samaa rataa mennyt.
        Ainoa että olen vielä tossa paskavaiheessa eli kuolleessa suhteessa lasten ehdoilla.
        Ja jotenkin erilaisena ja herkkänä ihmisenä ei ystäviä enää ole. Menneisyyden
        hyvät ystävät ovat vielä olemassa, mutta en vaan jaksa pitää heihin yhteyttä.
        Kaipaisin läsnäolevaa ihmistä,ystävää

        elämän tyrskyt muuttavat ihmistä, paljonkin. Siksi voi ollakin vaikeaa lämmittää vanhaa ystävyyttä henkiin, koska toinen ei välttämättä käsitä sitä mikä olet ja miksi ja mitä olet kokenut, ja jos vielä olet siinä samassa suhteessa missä olet tuon kokenut, niin ymmärtääkö sellaista kukaan.

        Itse olen myös kyseisessä parisuhteessa vielä, mutta suhde rauhoittunut. Miten kertoa se kenellekään, eihän sitä kukaan ymmärrä miksi vielä olen siinä, kun tapahtunut on mitä on, monen vuoden ajan.

        Paljon olen anteeksi antanut, yhdessä ollaan ihmisinä kasvettu ja mun on tässä nyt hyvä olla, se riittää mulle.Mutta toiset eivät välttämättä voi sitä ymmärtää...
        :(

        ja aion nauttia tästä seesteisestä elämästä :)

    • BomBayn Safiiri

      itsellä on itsetunto nollissa, masentaa ja tuntuu ettei mulla ole merkitystä tässä maailmassa.

      menetin isäni 8-vuotiaana, hän oli henkisesti sairas ja päätti päättää päivänsä aseella..
      olin koulukiusattu amikseen asti.
      lopetin ammattikoulun kesken, vaikka varmasti olisin saanut hyvät numerot.
      minulla oli poikaystävä joka pahoinpiteli minua niin henkisesti kuin fyysisesti(petti, valehteli, kuristi melkein hengiltä)..sen jälkeen usko itseen on vähentynyt huimasti..
      töitä ja oppisopimuspaikkaa olen hakenut mutta nykyään vastaus on lähes joka kerta "emme valinneet juuri sinua tehtävään"

      minulla ei myöskään ystävät pidä yhteyttä..yksin olen päivät pitkät.
      muilla kun on muuta elämää.
      minulla on poikaystävä..mutta välillä toivoisin että olisi muitakin ihmisiä joiden kanssa jutella tai vaikkapa käydä kahvilla..
      turhautuneisuuttani elämään puran silloin tällöin juomalla alkoholia..jos vaikka edes hetken verran ei tuntuisi paskalta..

      pari kertaa olen yrittänyt tappaa itseni pillereillä ja alkoholilla..mutta eipä ole onnistunut.
      jaksan yrittää hakea töitä kaikesta huolimatta..sillä se jos mikä olisi pelastus minulle, tulisin ikionnelliseksi jos saisin työpaikan ja merkityksen elämälleni, syyn miksi nousen aamuisin.

      olen ylipainoinen, enkä mikään prinsessa..että sekin taakka vielä harteilla..minulle eivät muut soita kuin puhelinmyyjät..

      koko ajan sisimmässä on semmoinen tunne, että minulla ei ole mitään merkitystä, en ole tarpeeksi hyvä ja kaunis, en kelpaa mihinkään..jne..
      harvemmin ajattelen positiivisesti..ja se jo rassaa poikaystävääni, jolla asiat ovat huomattavasti paremmin kuin minulla..

      ikää oli 25v ja olen nainen..näin se maailma iskee maanrakoon..

    • liisor

      Olen 35v. nainen ja itselläkin vaikea lapsuus takana (äidin alkoholismia, vanhempien avioero jne). Ne jättävät jälkensä, kaipa lähettävät ajatukset kulkemaan sellaisia uria, joita ns. onnellisen lapsuuden/elämän viettäneiden on joskus vaikea ymmärtää. Ristiriitaista kyllä, siinä on myös valtava voimavara, että on nähnyt elämän nurjan puolen. Eiköhän me usein olla ihmisiä, jotka vilpittömästi pyritään hyvään? Ei valtaviin ansioihin, vaan toisen kunnioittamiseen ja rauhaan, niiden merkityksen on oppinut aivan erityisellä tavalla ymmärtämään kun on joutunut elämään ns. riistävissä olosuhteissa. Suurin ongelma lienee siinä, että ei kukaan näe kauneutta sisälläsi, mikäli itse et sitä näytä. Se ainakin on minun ongelmani. Minä pikemminkin näytän ulospäin sen, mitä minussa on totuttu näkemään...sen mitä minun vanhempani tai ex-mieheni sanoivat minussa näkevänsä. Ja silti, en kokenut olevani sellainen lainkaan! Äiti haukkui tekopyhäksi kun rippileirin jälkeen uskaltauduin puhumaan toisten ihmisten rakastamisesta tai kunnioittamisesta. Ex-mies ärjäisi, ettei hänen tarvitse minua kuunnella tai yrittää ymmärtää, vaikka kuinka yritin ongelmistamme puhua häntä syyllistämättä ja omatkin vikani myöntäen. Isä kehui minulle vaihtuvien tyttöystäviensä ulkomuotoa ja ansioita, niin että koin itseni aivan mitättömäksi murrosikäisenä nyppynaamana. No, ne ovat olleet ne vahvimmat peilit minulle ja ikävä kyllä sen kuvajaisen kanssa elän ja sitä myös muille esitän, vaikka kuinka yrittäisin muuta. Se on vaikeaa, kertakaikkisesti. Eli jos sinulla Minerva101 on esittää jotain rakentavia ohjeita kuinka päästä eteenpäin, otan niitä vastaan mieluusti. Eikä meidän yksinäisten "vertaistukiryhmä" tms. verkostoituminenkaan olisi mitenkään huono asia? Jos luodaan sellainen porukka ja menetelmä toisiamme tukien, joka saa meidät aivan puhkeamaan kukkaan? :) Se olisi upeaa ja toden totta ansaittua, eikö?

      • reyapeya

        Pitää vain käydä läpi menneisyyden haamut ajatuksella ja tunteella. Löytää päämääriä ja alkaa koota todellista itseään pala palalta. Lopulta voi huomata menneisyyden olevan voimavara, joka palvelee myös muita kuin sinua itseäsi.

    • ikävä yksin

      Tiedän mitä on olla yksinäinen, kun ei ole oikeestaan ketään ihmistä johon vois luottaa ja painaa päänsä olkaa vasten ja itkeä, kaikki paha olo pois. Ei ole ketään jonka kanssa vois jutella välillä menee päiviä jolloin ei ole jutellu kenenkään kanssa, paitsi asiolla käydessä kaupassa tai jossain ihan vieraan ihmisen kanssa. Vaikka olen uskossa ei ole ystäviä, paitsi kaikkein rakkain ystävä Jeesus jolle puhun asioitani ja Jumala uskovien Isä joka ei hylkää koskaan vaan rakastaa ja välittää. Seurakunnassakin saan olla yksin, Jumalani miksi. Olen itse kuitenkin puhelias en hiljainen haluaisin oikeesti ystävän rinnalleni. Jos Jumalan tahto on ottaisin vaikka uudestisyntyneen uskovan puolison, Jumala yksin tietää mikä minulle on parasta. Tapahtukoon kaikessa kuitenkin Jumalan tahto eikä minun.

    • Entinen hullu

      Voisin kertoa oman tarinani, jos se vaikka herättäs sinussa jotain ajatuksia...minullakin raskas lapsuus takana ja ei sellasta noin vaan voi taakseen jättää. Sairastuin syvään masennukseen n. 4 vuotta sitten. Se oli oikeesti aikaa jolloin tuntui että vaihtohdot on seota tai kuolla. Onneksi sain todella hyvän lääkärin ja kävin terapiassa, kun aloin "pienin" askelin toipumaan, niin ensin löysin taas hymyn ja aloin huomaamaan kuinka paljon maailmassa on kaikenlaista kaunista ja mukavaa. Ihan rauhassa etenin itseäni kuunnellen ja aika pian kuntouduin jo työkuntoon ja hankin uuden työpaikan ja siintä se maailma taas kirkastui ja tutustuin uusiin ihmisiin. Löysin lopulta tasapainon ja aloin myös kokeilemaan täysin uusia asioita ja kokeilemaan omia rajojani. Että niin se vaan menee, että onni löytyy vain omasta sisimmästä ja ihminen on tasan sitä mitä itse ajattelee, itseään täytyy oppia terveellä tavalla rakastamaan ja karistamaan pois lapsuuden traumat, koska itse saat aikuisena valita miten suhtaudut menneisyyteesi. Koita aidosti iloita pienistäkin asioista, kuten terveydestä, naapurin tervehdyksestä tai auringon paisteesta. Jos koet, että voimat ei vaan siitä, niin hae ja vaadi ammattiapua. Kukaan ei voi sinulle onnea antaa, mutta voi jakaa sen kanssasi...

    • Turva Jumalassa

      Älä usko liikaa Jumalan apuun. Jeesus ei auta, koska sallii maailmassa paljon pahaa. Omat Papitkin Jeesuksessa panevat lasta, ja Jeesus kaikkivoipana katsoo vierestä! Kehoitan välttämään Kristinuskoa .. ja koettamaan esim. Budhalaisuutta jos on niin heikko että uskoo

      Toivoen kaikkea hyvää, alias : Turva Jumalassa

    • reyapeya

      Olen käynyt tuon vaiheen läpi. Rankkaa on ollut elämä, mutta eteenpäin on päästy ja usko itseensä ja tulevaisuuteen löytynyt. uskon voivani olla sinulle hyödyksi kokemuksineni. Voit kysyä mitä vain, tai vain kertoa lisää ja tarkemmin kokemuksistasi. Voin itsekin jakaa kokemukseni kanssasi jos haluat?

      • liisor

        Mielellään kuulisin kokemuksistasi lisää...omaa tarinaani tuolla aiemmin viestiketjussa.

      • reyapeya
        liisor kirjoitti:

        Mielellään kuulisin kokemuksistasi lisää...omaa tarinaani tuolla aiemmin viestiketjussa.

        Minulla on täällä suomi24.ssä profiili, johon voi ottaa yhteyttä ja lisätä kaveriksi =)

    • yksinäisen tilitys

      Itsekin olen 32v. nainen, jolla on ollut vaikea lapsuus. Pinenä jouduin todistamaan perheväkivaltaa ja perheessämme oli mielenterveyshäiriön takia ongelmia. Lisäksi minua koulukiusattiin lapsena. Vaikka lähtökohtani eivät ole olleet parhaat mahdolliset olen onneksi onnistunut saamaan muutaman hyvän ystävän vaikka aina silloin tällöin koenkin itseni yksinäiseksi, erityisesti juhlapyhät ovat pahimpia. Olen myös mennyt sisimpääni ja miettinyt mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä ja muodostanut elämäni niiden ympärille. Olen erittäin eläinrakas ja omistan pari koiraa, joista on minulle paljon seuraa. Lisäksi pidän hevosista ja harrastan ratsastusta, jossa tapaan uusia ihmisiä. Ehdottaisin aloittajaa ja muitakin miettimään mitkä asiat ovat elämässä oikeasti rakkaimpia ja voi vaikka aloittaa esim. jokin lapsuuden aikainen harrastus uudestaan ja huomaakin löytävänsä ihan uusia tuttavuuksia sieltä, joilla on samat kiinnostuksen aiheet. Parisuhteen etsimisen olen jo luovuttanut eikä miehet tällähetkellä enää edes kiinnosta samalla lailla kuin ennen. Jos aion hankkia lapsen olen päättänyt hankkia sen yksin nyt kun biologinen kelloni tikittää jo ihan täysiä.

    • m40ex

      LOPETTAKAA TUO ITSESÄÄLISSÄ RÄMPIMINEN!

      Teidän jutut ei ole muuta kuin historian raapimista ettei vaan tarttis tehdä mitään muuta kuin ruikuttaa. Haetteko päivittäin sieltä historiasta sitä ruikuttamisen elinvoimaan. Herätkää jo pahvit, nyt on nyt ja entinen entistä!

      Jos sun ukkos sua läiskii niin tähän on ihan 100% hoitokeino. Hae ittelles uus mies, joka kykenee sua puolustamaan exaltä. Se on siin se ongelma!

      • vihaa

        Sinä ilmeisesti edeustat ihmistä, joka ei ole käsitellyt traumojaan ja sen takia et kykene ymmärtämään tätä ns. ruikuttamista. Tai olet niitä pullamössö ihmisiä, joilla kaikki on ollut elämässä hyvin. Kumpi osui oikeaan?

      • ?

        lue tekstisi.

        siis pitää ottaa puolustaja?

        Ajatuksissasi ei ole mitään mullistavaa kehotat riippumaan yhä muissa.

      • m40ex
        vihaa kirjoitti:

        Sinä ilmeisesti edeustat ihmistä, joka ei ole käsitellyt traumojaan ja sen takia et kykene ymmärtämään tätä ns. ruikuttamista. Tai olet niitä pullamössö ihmisiä, joilla kaikki on ollut elämässä hyvin. Kumpi osui oikeaan?

        ..kuule jos vaan tietäsit niin vetäisit sanas takas persreikään asti..

      • m40ex
        ? kirjoitti:

        lue tekstisi.

        siis pitää ottaa puolustaja?

        Ajatuksissasi ei ole mitään mullistavaa kehotat riippumaan yhä muissa.

        ..toiset on ripustautujia luonnostaan, tälle luonteelle ihminen ei voi mitään (se pitää vaan hyväksyä).

      • >Oaisuasdfn zb<xbc
        m40ex kirjoitti:

        ..kuule jos vaan tietäsit niin vetäisit sanas takas persreikään asti..

        Sinä taas et selvästikään osaa sanoa ääneen mitään ,mitä sinulle on tapahtunut. Sitten tuo kaikki taakka on painettuna sisällesi, ja sen takia ärähtelet muille ja moitit ihmisiä, jotka kertovat omasta huonosta olostaan ja kokemuksistaa.

        Kun käsittelet traumasi, tulet tasapainoisemmaksi, etkä enää vähättele tai moiti muiden kokemuksia ja niistä kertomista.

      • vihaa
        m40ex kirjoitti:

        ..kuule jos vaan tietäsit niin vetäisit sanas takas persreikään asti..

        mINÄ OLEN Kristitty (nimim,vihaa) ja pidä sinä turpasi kiinni ääliö!

      • arja._anneli

        Niin,siis tämähän on tietääkseni keskustelupalsta.Ihmiset saavat täällä kirjoittaa mitä haluavat.Minun mielestäni ei ole ruikuttamista tai valittamista jos haluaa purkaa omaa pahaa mieltään,parempi edes täällä kun ei ollenkaan.
        Täällä on varmaan paljon ymmärtäväisiä ihmisiä jotka haluavat tukea ja auttaa kun on paha mieli.
        Me kaikki ihmiset emme ole yhtä vahvoja henkisesti,vaan toisilla on vaikeampaa.Minun mielestäni ne jotka ovat vahvempia voivat auttaa heikompia,eikä lisätä toisen pahaa oloa esim.moittimalla.
        Itse haluan auttaa,jos vain osaan ja helpottaa edes henkisesti toisen oloa.
        Siihen ei tarvita edes rahaa,vaan lähimmäisen rakkautta ja sitä että välittää muistakin eikä vaan itsestään.

    • kohtalontoveri

      Kun katson ihmisiä jotka juttelevat ja juovat ystäviensä kanssa erikoiskahveja kahviloissa, kaipaan menetettyä lapsuuden ja ystävyyden ja tunnen itseään sivustakatsojaksi. Olen katkera. Olen sivullinen. Olen ylijäämä-ihminen. Ennen kaikkea olen katkera siitä, että minullekin on tapahtunut samankaltaisesti sinun tavoin.

      Ymmärrän kyllä, että yleensä kiusaajilla on itsellään jollain tavalla paha olla, ja että he niin sanotusti siirtävät omaa pahaa oloansa kiusattuihin.

      Valitettavasti on kuitenkin niin, että heidän tulisi itse tuntea tuo paha olo eikä siirtää sitä kehenkään ulkopuoliseen. Heidän tulisi kohdata oma pma paha olonsa ja kiusaajansa ja siihen he varmasti tarvitsevatkin apua. Joskus tuo kiusaajien hyssyttely ja ymmärtäminen alkaa muuttua hyväksynnäksi, vaikka kiusaamisessa ei ole mitään hyväksyttävää: se on ilkeä teko!

      Joten minä valitsen puoleni; koston. Me emme ole mikään korvikkeita! Ja tiedän että kosto ei ratkaista mitään! Tulee vain lisää riitaa. Ja kyllä se on niin, että jos satuttaa toista ihmistä, niin sillä jota satutettiin on oikeus satuttaa takaisin. Muutenhan häntä sattuu ensin ja sitten vielä toisen kerran, kun hän yrittää olla "hyvä" ihminen ja olla antamatta takaisin; pahimmassa tapauksessa kiusattua vaan sattuu koko ajan lisää, kun kiusaaja pääsee kuin koira veräjästä. Ei ihme, miksi koko maailman koulusurmaajat hyökkäsivät ihmisten kimppuun!

      Jos pahantekijät olisivat halunneet purkaa vihansa, mikseivät he sitten olisivat menneet vahingoittamaan niitä ihmisiä, jotka ovat toistensa kanssa olleet jotain tekemisissä? Eihän uhrit ole tunteneet pahantekijöitä entuudestaan ollenkaan! Siksi tapaus on tasapainoton ja melkein maailmanlopun kaltainen, kirjaimellisesti! Sanotaan että tasapaino "tasaantuu", jos ihmiset ovat kostajia ilman että he hyökkäisivät viattomien kimppuun vaan niille jotka ovat vahingoittaneet toisiaan. Se on vähän monimutkaista selittää.

      Joskus toivoisin elämältä sovitusta, jonka nimi on "kohtele ihmisiä siten miten tahtoisit olla kohdeltuksi"

    • Ahku Biebmu

      Hyvä kun kirjoitit!
      Humaamme, ettemme ole ainoita! Ei lie montakaan ihmisitä, jolla ei olisi jotain vastoinkäymistä ollut.....
      Siksi ymmärrän, koska kokenut itsekin....
      Isäni oli saamelainen lannan alueelle paennut valkoista terroria aikoinaan. Kuoli ollessani 4 v. Jouduin huutolaiseksi, ikävuodet 4 - 16 asuin 4 eri perheessä, 6 eri kodissa.... Lantalaiset kiusasivat, löivät, huutelivat. Opettajakin muistutti isäni olleen "punikki" !!! Häpesin!
      En alistunut! Opiskelin kasvatustieteiden maisteriksi aikuisena! Opin tirdostamaan käyttäytymiset! Opin, että ON hyviäkin ihmisiä, mutta muuttaa voin VAIN itseäni! En tiedä - mutta ehkä vieläkin pahempi on olla poika/mies, jota kiusataan. Toki tytöt ja naiset saavat usein pahaa kohtelua...
      Mutta - opin, etsiä synkistäkin asioista ne hyvät puolet! On niitäkin. Aina!
      Tsemppia! Jos joku haluaa yksilökoht ottakaa yhteys: kalex@suomi24.fi

    • Jooga-77

      Moi..
      Sinulla on aikast huono tuuri ollut sanoisinko jokaisella elämän osa-alueella..
      Mut hei katso ei elämä tähän lopu.. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni, mene katsomaan peiliin ja sanot;:: minä handlaan tämänkin tilanteen kun olen muistakin selvinnyt..
      Itse etsin seuraa SUOMI.24 treffipalsatalta ja sieltä löysin oikeen mukavan naisen itselleni.. Jotenka jospa vaikka kokeilisit sieltä tai jostain vastaavasta-..
      Itse elän tavalla jota muut ihmettelee.. en välitä muista pätkääkään teen miten saiat parhaaksi katson ja haistatan kaikille pinnallisille pitkät. Motto mitä vähemmän on sukulaistensa kanssa tekemisissä sen parempi. Eläm omaa eläämääni jos se ei toisille kelpaa, painukoot ne VITTUUN.. Tästä ehkäpä saa hivenen sellaisenkin käsityksen että minun itsetunto on arvossaan.. Ja sen osaan tuoda jokaiselle pinnallisillekin immeiselle selväksi.. Minä tiedän minä osaan ja minä hoidan tilanteen kotiin..
      Joten koitappa katsella elämää uudesta näkökulmasta..
      Ja muista ne "" miehet--äidin pikkupojat---- """ jotka hakkaa naispuolisia niin ei sellaisten kanssa kannata olla.. mitä sitten kun tulee heitä vahvempi kadulla vastaan??? juoksevat kuiteskin karkuun häntä koipien välissä..

      Aurinkoista kesän odottelua..

      - Jooga- 77

    • Jooga-77

      Moi..
      Minun viestini oli siis nimimerkille Hirveä Tarinani.(N).

      Heippa..

      -Jooga

    • Onneton yksinäinenN

      olen vähän yli 50-v ja sama tunne kuin aloittaneella. Elämä on eletty .Hylätty lapsi ja aina hylätyn tuska sisällä. Miehet hakanneet. Miehiä on ollut aika paljon koska kuvittelin nuorena niin väärin ja monesti kauneus on ollut suuri houkutus kun on miehiä saanut. Nyt on moni kuollut ystävistä ja läheisistä. Olen niin totaalisen yksin ja onneton.En saa mistään iloa elämääni mikään ei kiinnosta. Kaikilla on oma elämä ja tämä tunne syo minua. Viimeksi rakkaan äitini kuolema vajaa vuosi sitten syoksi minut pohjattomaan suruun. Äiti oli niin läheinen sitä ennen kuoli paras likkakamu sitä ennen mummi , täti, isä ja 20 ystävää kuka mihinkin.
      En jaksa elää. Ei uskokaan auta kuin hetkittäin. Työtön monesti ja joskus töissä.
      Ainut lohtu oli kerran ulkomailla hylätty koira joka kulki kanssani. Tuska on jokapäiväistä ja kuulla saan , ota itestä niskasta kii ja elä todellisuutta mutta olen niin yksin

      • Paraskin auttaja

        Kuule, kunnon miehiäkin on olemassa, jopa vapaana.
        Ja koirankin voit kai laittaa.
        Mukava koirakin on hyvä kaveri, parempi ainakin kuin yksinäisyys.

        Ehkä kumminkin kannattaa pikkuisen ottaa niskasta kiinni, tai edes tönäistä selkään.

      • yksiainoa minä

        Mielestäni äiti kasvattaa tyttärestään vahvan tai heikon ihmisen.
        Isä kasvattaa tyttärestään naisen ja tulevan äidin.

        Itsensä kokoaminen alkaa siitä, kun löydät nämä heikkoudet tai vahvuudet..

        Ihminen kerää ympärilleen tuttuja ihmisiä, heillä on samat ominaisuudet joihin olet tottunut.. Alkoholisti isän tytär nai alkoholistin, väkivaltaisen vanhemman lapsi huomaa pian olevansa väkivaltaisessa suhteessa..

      • Ranni
        yksiainoa minä kirjoitti:

        Mielestäni äiti kasvattaa tyttärestään vahvan tai heikon ihmisen.
        Isä kasvattaa tyttärestään naisen ja tulevan äidin.

        Itsensä kokoaminen alkaa siitä, kun löydät nämä heikkoudet tai vahvuudet..

        Ihminen kerää ympärilleen tuttuja ihmisiä, heillä on samat ominaisuudet joihin olet tottunut.. Alkoholisti isän tytär nai alkoholistin, väkivaltaisen vanhemman lapsi huomaa pian olevansa väkivaltaisessa suhteessa..

        Hyvä ajatus tuo,että millä tavalla vanhemmat kasvattavat lapsiaan.
        Kuitenkaan me emme voi paljoa vaikuttaa tulevaisuuteemme :
        nykyeuroopassa lentoliput ovat halpoja vielä ja ihmisten välinen kateus ja kauna
        lisääntyy erilaisten elämäntapojen johdosta.

        Kun joudutaan vaikeuksiin,ruvetaan kaivelemaan menneitä (vaikkapa lapsuuden traumoja) Ajattelen niin,että mennyt on mennyttä.Parikymmentä vuotta sitten maailma,Eurooppa ja Suomi oli ihan toisenlainen.Kuinka sen ajan vanhemmat olisivat osanneet ennakoida vaikkapa Euroopan velkakriisiä juuri kaikkein lämpimimmissä eurooppalaisissa maissa ? Me joudumme täällä Suomessa EU:n vuoksi maksamaan Etelä-Eurooppaan "tukiaisia",joiden valvominen Suomesta käsin on aivan varmasti niin vaikeaa kuin olla ja voi.
        Tarvitsemme täällä Suomessa ryhtiä ja ylväyttä.
        Emme saa luopua omista tavotteista ihmissuhteissa.Yritetään pyrkiä hyvään
        tahtoon ja onnenhetkiin - myös yksityisyyden suojaan ja kotirauhaan.

      • Elämätäällä

        Säälinj tunne valtasi minut kun luin viestisi. Tiedän yhden joka rakastaa sinuakin ja Hän on Jeesus. Mene hengelliseen kokoukseen esim. vapaaseurakuntaan niin kuulet sanoman rakastavasta Vapahtajasta. Hän muuttaa sinun elämäsi elämisen arvoiseksi jo täällä maan päällä puhumattakaan siitä että kuoltuasi saat muuttaa ihanaan Taivaan kotiin.

    • Jokujostain

      Minulla oli varmasti pahempi lapsuus kuin sinulla. Rukoilin silti Jumalaa, ja hän sanoi minulle, että hän rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. Hän on myös valmis hyväksymään sen että tulen takaisin "kotiin"


      En tosin usko, että itsemurha on ratkaisu kolmenkympin kriisiin. Minulla on jotain paljon pahempaa kuin kolmenkympin kriisi. Jotain, joka ei ajan kanssa korjaannu.


      Sinun tilanteesi on kuitenkin erillainen kuin minulla. Ei voi verrata. Sinun pitää vain ottaa itseäsi niskasta kiinni. Alkaa aktiviisesti etsiä seuraa, siis vastakkaisesta sukupuolesta. Kolmekymppi on hyvä aika ottaa itseään niskasta kiinni, jos vain talous kestää seurustelun tuomat...taakat.


      Sun täytyy vaan ottaa itseäs niskasta kiinni, ja jatkaa eteenpäin. Et saa jäädää vaan makaamaan paikalleen.


      Mullakin on "kolmemkympin kriisi" mutta ei samanlainen kuin sulla. En ole kenenkään omaisuutta. Kukaan ei omista minua, ja voin päättää kaiken kun minua huvittaa. Kaikista vähiten ne kaksi ihmistä jotka "pelastivat" minut ostamalla minut adoptiotoimiston välityksellä kuin jonkun lihanpalan halpahallista. Joten en ole paras henkilö neuvomaan, mutta älä anna masennukselle valtaa, koska olet "liian vanha"


      Rukoile Jumalalta apua ja johdatusta. Jumala ymmärtää jopa seksi ja sukupuoliasiat. Jumala rakastaa sinua JUURI sellaisena kuin sinä olet! Älä ujostele! PUHU HÄNELLE!!!

    • hallitustunnustelija

      Kannatta alkaa rankasti ryyppäämään...

    • Tirppu

      Googlettakaa semmosia ryhmiä kuin
      EUROSINKUT ja TAHTOO MUKAAN.
      Siellä voi mennä tuntemattomien kanssa juttelemaan, toimintaa on tosi paljon etenkin pk-seudulla. Ei ole mikään deittailupaikka vaan voi ihan olla porukassa mukana ilman deittiaikeita.

      Siihen katkesi minulla (nainen40v) yli 10 vuoden yksin matkailu ja yksin istuminen baareissa.

    • helkari

      Tunnistan itseni n.20v.n takaa. Yritä jaksaa, paistaa se päivä risukasaankin:)
      Ymmärrän että tällä hetkellä on vaikeaa uskoa tulevaisuuteen, mutta mene rohkeasti ihmisten keskuuteen, juttele ,naura, tee mitä päähän pälähtää,
      näytä, että MÄ ELÄN!

    • Kyllälähteetaas

      Keksin ainakin kolme vaihtoehtoa masennukseen:

      1. Jatka samaa menoa, läskisty ja tule riesaksi yhteiskunnalle.
      2. Tee itsemurha.
      3. Ota itseäsi niskasta kiinni ja rupea kiipeämään sieltä paskakuopasta ylöspäin.

      Itselleni kolmosvaihtoehto oli se toimiva, jota ei ole tarvinnut katua.

    • vainaaa

      Mä tein kakkosen.

    • isotuhma

      Samaistuin tekstiisi todella paljon. nyt elämäni (44v) on parempaa, mutta joskus itsari tuntui ainoalle toimivalle vaihtoehdolle. Onneksi se ei onnistunut, revin itseni irti huonosta suhteesta ja hankin masennuslääkkeet. Nyt elämä maistuu paremmalle, ja huonotkin hetket on ihan kestettävän kokoisia!

    • poikalapsivieläkinai

      Mä uskon että jeesus auttaa yksinäisiä. kyl se siitä. elä luovuta. paiväkerrallaan. ja niin edespäi..

    • neropatti88.....

      Taas ruikutetaan turhaan. Täälä oikeitakin ongelmia. On se kumman että ihminen ei kestä olla yksin. Ite kohta samanikäinen eikä mulla ole elämän kumppania ollut koskaan. En edes sitä kaipaa, joskus tosin vähän seuran kipeä mutta ei muuta.Silloin soittelen muille mutta kukaan ei vastaa.

      Ja itelläkin ystävät kaikonnut nekään ei omasta toimesta vaan muut haluaa pistää välit poikki muhun jonkin hikisen känni riidan takia. En mä silti ruikuta mun surkeaa elämää täälä netissä.

      Paskaa on tullut niskaa enemmän kuin tarvis, fyysinen terveyskin meni salilla ja paikat nyt paskana ollut puolivuotta. Silti olen suhteellisen tyytyväinen tähän. Tätä se elämä on, vastoinkäymisiä. Ja turha lohduttaa sinua koska elämä ei toimi niin että homma toimii. Ite ajattelen asiat niin että monilla asiat ovat huonomminkin. Monilla on oikeitakin ongelmia kuten syöpää ja sen sellaista paskaa. Tätä pienempää on turha ruikuttaa täälä koska niitä monella

      Ja itelläkin on mieli järkkynyt muitten ihmisten toimista ja syön siihen ikäni lääkkeitä. Tämäkin on vaan vahvistanut mua vuosien varrella. Katkeruus tosin jäänyt mutta tämä kuulu pakettiin,

      Jos munkin elämästä lähtee hakee sitä paskaa niin siitä sais kirjan. Mutta silti olen ihan tyytyväinen tähän. Se kuuluu pakettiin pahempaakin on tarjolla.

      Oletko sinä sellainen ihminen joka kaipaa sääliä? Tuolaisia riittää.

      • todistelua?

        Ei kaikki ole kuin sinä. Siksi näitä palstoja on, että kaikenlaiset ja jopa sinun täydellisyydestäsi poikkeavat ihmiset saavat purkaa tuntojaan ja löytää vertaisiaan. Ai et ruikuta surkeaa elämääsi netissä? Mainostit jopa kirjan siitä saavasi. Hohhoijaa. Pitääkö paskuudessakin yrittää olla parempi kuin muut? No jospa sillä sitten itsetuntoasi kohotat, senkus vaan.

    • ei menetettävää

      Suurin osa kovia kokeneista on hyväsydämisiä ja tahtovat toisille hyvää. Tietäväthän jo pahasta. Monet tarvitsevat terapiaa, kaikki eivät pääse itse ylös. Sen voin kuitenkin sanoa, että erityisesti pahoja kokemuksia omaavien kannattaa todellakin ajatella, että mitä minulla on menetettävää ja olla rohkea ja ryhtyä toimeen, siis toimeen sen hyvän puolesta. Jos mielessä on itsemurha, ei todellakaan ole mitään menetettävää. Uskallus ja rohkeus ottaa kontaktia toiseen ja lopulta onnistuminen ja samankaltaisten ystävien löytäminen antaa lisää rohkeutta. Eikö kannattaisi vain antaa palaa? Vain rohkeudella pääsee eteenpäin.

      Aloittajan kaltaisia on paljon. Perustakaa vaikka facebookiin joku ryhmä yksinäiset tms. Ei mitään luuserisanoja, kukaan ei ole luuseri, vaikka maailma on koetellutkin. Kaikki ovat entistä vahvempia, kun vaan jaksavat rohkaistua.

      Olen ateisti, mutta en ikinä kieltäisi ihmisiä kokeilemasta uskon asioita. Moni on löytänyt mielenrauhan. Mitä väliä sillä on miten kukakin mielenrauhansa löytää? Vaikka kirjan tarinat olisivat täyttä puuta heinää, sellaiselle ihmisellä jolla on itsemurha mielessä kaikki on vain parempaan päin. Eri asia on sitten heittäytyä kiihkouskovaiseksi ja uskoa, että jumala hoitaa kaiken ja kuvitella, että itse ei tarvitse tehdä mitään. Se on sairasta, mutta hyvää oloa kannattaa toki etsiä eikä se kokeilematta löydy.

    • Kavereita kaikille

      Heippa Kaikille!

      Eipä kun sunnuntaina Hakaniemen Markkinoille, ovat aina kuukauden eka sunnuntai! Ja, ihan kun ennenvanhaan, punanen kukka kaulukseen tai takin taskuun?? Sitten poppoolla kaffeille,,,keksitään ihan livenä, miten jatkossa edetään, kaveria ei jätetä.
      Klo 12.00 aikaan kahvila teltan luona, rohkeasti vaan. Mä innostuin heti kun luin surulliset tarinat. Kesällä on paljon kivoja paikkoja, saaria jne. johon ei kulu rahaakaan paljon,,,,
      sunnuntaina nähdään.
      Punatukkainen "nuorekas mummeli" tässä nyt kokoaa poppoota, kaiken kokenut, ja eteen päin, sanoi mummo lumessa taktiikalla seilviytynyt ja selviytynyt,,,

    • Opettele nauttimaan?

      Oikea terapeutti itseasiassa ymmärtää aika paljonkin, ei voi aina vaatia juuri samaa elämää takana, koska ei kaikki koe asioita samalla tavalla. Sinuna etsisin sopivan terapeutin, edellinen ei varmaan sitä ollut. Itse etsin noin 10 vuotta ja nyt olen käynyt 6 vuotta terapiassa. Ei kukaan koskaan voi ymmärtä täysin, sehän vaatisi ajatusten lukua ja toisen nahkoihin pääsemistä, se pitää sen potilaankin ymmärtää. Mutta keskustelu auttaa ja samoin uudet näkökulmat. Yksin vaipuu juuri tuohon, liioittelee omaa pahuuttaan ja huonouttaan ja sitten on itsetunto ja omanarvontunto nollassa, kun ei ole ketään viheltämässä peliä poikki.

      Kyllä, tässä maailmassa on väkivaltaa ja osa meistä on joutunut sitä kokemaan, mutta ei kaikki miehet ole yhtään samanlaisia, kuten ei kaikki naisetkaan. Jospa koittaisit siinä keskustelussa miettiä myös sitä, milloin sanoa ei, miten edetä, huomata vaaran merkkejä, puolustaa itseään jo ennen mitään, sillä kynnysmatoksi päätymiseenkin on yleensä pohjalla juuri huono itsetunto. Ainakin itselläni kaikki kusipäät kaikkosivat, kun päätin että tämä elämä on minun ja minä luon sen säännöt: ei ole kiva yrittää alistaa ihmistä, joka antaa takaisin ja elää omaa elämäänsä.

      Rauhassa olemisen voi kyllä myös valita, että elää yksin. Mutta miksi sen pitäisi olla niin kamalaa? Itse elän yksin, ja olen elänyt vuosia. Mikään ei ole estänyt minua kouluttautumasta, harrastamasta tai juuri mitään, minulla vaan ei ole parisuhdetta, koska sopivaa ei ole tullut vastaan ja huonojen kokemusten takia en ala todellakaan enää katselemaan mitään mikä ei kiinnosta oikeasti. Hymyä löytyy elämään, kun elämäänsä elää, vaikeitakin jaksoja tulee, aina, koko elämän ajan, mutta elämässä on paljon muutakin.

      Minulla taitaa olla asuinpaikkoja parikymmentä: Suomi tutuksi. Suhtaudu asioihin myös huumorilla, meillä on omat paskamme, muttei se tee meistä itsestämme paskoja. Itse voi sitten hankkia pysyvyyttä ja asioita mitä haluaa, aikuisena. Se vaatii työtä ja ponnisteluja, mutta on mahdollista, ainakin pitkällä tähtäimellä. Asioitaan voi parantaa askel kerrrallaan ja 30-vuotiaana on vielä hyvin aikaa vaikka mihin! 30-vuotias on vielä nuori aikuinen, ja elämänsä voi muuttaa.

      Olet uhriutunut ja liittänyt identiteettiisi hieman huonoja asioita: sen että olet aina yksin, että olet hymytön väkivallan uhri, hyljätty, etkä nää muuta. Et osaa oikein ottaa apua vastaan ja uskot, että sinua ei kukaan ymmärrä. Mutta maailma on täynnä pahempiakin kohtaloita, et ole yksin, ja sinua kyllä saattaa ymmärtää yllättävän moni. Nyt yksin mielesi mustat kohdat saavat vallan ja ne kasvavat kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Jopa traumoistaan pääsee yli, vakavistakin, usko pois. Lapsuuskin oli, mutta se myös meni: nyt sinulla on ihan uudet mahdollisuudet, jos annat ne itsellesi.

      Jos luovuttaa, on siinä vaikea tehdä mitään kenenkään. Eihän ketään kaveriksi itsestään tule ja kukapa hymytöntä ihmistä uskaltaa lähestyäkään? Olet tainnut itse hylätä itsesi. Sitä älä tee. Sillä muista aina se, että sinä voit hoivata itseäsi, omaa lastasi ja antaa itsellesi paljonkin, mutta jos sinäkin hylkäät itsesi, ketä sinulle jää? Uuden perheen voi rakentaa, harrastuksia hankkia, asuinpaikasta pitää kiinni tai vaihtaa, juttelemisesta terapeutille saada apua, merkityksiä elämässä voi olla niin monia! Mutta jos itse hylkää itsensä, niin miten se on mahdollista? Jos itse ei tee eikä aktiivisesti parane ja yritä, kuka sen voi tehdä puolesta? Elämä on rankkaa koska siihen kuuluu myös huonoja asioita, mutta ei pelkästään rankkaa ja pelkästään huonoja.

      Kenenkään elämällä ei ole sen suurempaa merkitystä kun elämä itse. Kaikki me synnymme sattuman varaisesti tänne, teemme sen mitä pystymme, sillä ajalla mikä on annettu ja sitten me kuolemme. Ei kukaan, ei mikään hollywood-tähti tai mökin mummo, ole ihmistä kummempi ja hyvä niin. Ei tarvitsekaan olla. Mieti sitä, mikä tarkoitus sitten muka pitäisi olla. Päämäärä on sama, joten elä hyvä ihminen. Sinä olet kuitenkin hengissä ja sinulla on siihen mahdollisuus.

    • Entinen kuntoutuja

      > Et osaa oikein ottaa apua vastaan
      Ei sopivaa apua ole aina saatavilla. Arvostelet sitä, miten toinen on mielestäsi uhriuttanut itsensä, ja kuitenkin teet itse hänelle samaa. Olisiko esim. retorinen kysymys konkreettisista avunsaamiskanavista ollut enemmän paikallaan?
      >Mutta maailma on täynnä pahempiakin kohtaloita,
      Juuri tuo on useimmiten erittäin myrkyllinen repliikki, varsinainen traumanvahvistin. Uusi ajatus se ei missään nimessä ole. Mikä sinä olet toisen, tuntemattoman kärsimystä mittaamaan?
      >et ole yksin, ja sinua kyllä saattaa ymmärtää yllättävän moni.
      Tuo oli jo huomattavasti parempi.
      > Jopa traumoistaan pääsee yli, vakavistakin, usko pois.
      Ei aina pääse, ainakaan kokonaan. Ihmisiä on näistä syistä pysyvästi sairaseläkkeelläkin. Eri asia on sitten, että vakavasti vammautunutkin voi elää mielekästä elämää. Kullakin on oma tarinansa, osalla hyvinkin surullinen ihan ilman mitään omaa syytä. Toivoa voi valaa sortumatta heppoiseen optimismiin ja yleistämiseen.
      Haluan ilmaista myötätuntoni kaikille täällä kärsimystään kuvanneille ja heidän kohtalotovereilleen. Kiitos, että jaoitte kokemuksenne kanssani. Teidän tarinanne on arvokas ja osa meidän kaikkien yhteistä tarinaa silloinkin, kun sitä ei ole kukaan kuulemassa.
      Itselläni on tapani kärsiessäni tavallaan rukoilla kaikkien niiden puolesta, jotka ovat kokeneet, kokevat nyt tai tulevaisuudessa samantapaista kärsimystä. Siitä laajennan jaksaessani iloitsemiseen niiden puolesta, jotka eivät sitä joudu kokemaan, ja ajattelemaan myötätuntoisesti niitä, jotka kokevat jotakin aivan toisenlaista kärsimystä. Esimerkiksi empatian puute on tavattoman vaikeaa kärsimystä sekin.
      Elämä on tavattoman mutkikasta ja monimuotoista, siinä sen rikkaus. Jos jotakin olen siitä oppinut niin sen, että kaikille ja kaikkiin tilanteisiin sopivia patenttiratkaisuja on lopulta aika vähän. Usein toimivinta on vain olla läsnä itselle ja tilanteelleen, kokea tunteet ja kertoa tarinansa ilman moralisointia tai mitätöintiä. Kun pahimmasta ahdistuksesta pääsee yli, voi miettiä konkreettista ratkaisua johonkin nykyhetken pieneen pulmaan ja toteuttaa sen. Mielessäni toivotan teille kaikille voimaa tehdä jotakin pientä tai suurempaa mielekästä tänään. Se on paljon tärkeämpää kuin esim. tuo nuoruuden mittoihin laihtuminen ensi kesään mennessä niille, jotka ovat ylipainoisia.

    • .

      ETEENPÄIN SANO MUMMO LUMESSA!

    • Kaerdir

      http://www.ihansama.fi/blogi/freyas-cats/osta-kaveri-poista-yksinaisyys-10


      Menkäähän lukemaan toi, ehkä olisi ideaa ruveta yhdessä väsäämään eri paikkakunnille nuorten aikuisten toimintaa, ihan millä idealla ja konseptilla tahansa. Mä olen pitkään suunnitellut sellaista ja uskoisin että saataisiin myös hieman rahoitusta sellaiseen toimintaan joltain tahoilta..

    • tavoitteellinen

      Eilinen on eilistä ja katso uuteen päivään. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuuteesi voit vaikuttaa. Meitä on satoja yhtä kovan ja kovemmankin kohtalon kokeneita kuin sinä. Turha rypeä ainaisessa itsesäälissä, sillä sitähän tuo sinun kirjoituksesi on.
      Pelkää rauhassa miehiä, sinula on siihen syy. Ei ole pakko nauttia seksistäkään, jos sille tuntuu. Ei ole pakko hymyilläkään. Saat olla ihan sitä mitä olet, ilman teeskentelyä. Terapeutti ei ala elämään elämääsi, voi sitli osata auttaa, vaikka ei olisi samoja asoita kokenutkaan.
      En ole minäkään käynyt terapiassa, vaikka olen kokenut tosi kovia asioita. Olen ottanut voimavaraksi entiset kokemukset. Esimerkiksi äitipuoleni, joka hakkasi puukengillä, kepillä yms. on sellainen esimerkki, että kun olen itse äitipuoli, tiedän tasan tarkkaan millainen ei saa olla. Ja mitä olisin itse silloin toivonut minulle, voin nyt antaa sen lapsipuolilleni, jotka ovat yhtä rakkaita kuin omat lapset.
      Olen oppinut nauttimaan seksistä, jopa hymyilen kun on aihetta. En pelkää miehiä.
      Sukuasi et voi valita, ei moen muunkaan suku ole mitä parhainta. Et voi syyttää kaikesta muita ja mitä sinulla on ollut. Se on ollut ja sillä siisti. Miksi märehdit sitä kaiken aikaa.
      Monet muutkin lapset ovat saaneet muuttaa paikkakuntaa usein aj silti selviävät. Sinä saalit itseäsi, et ehkä tunne empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Tuijotat vain omaan napaasi kuinka surkeaa sinulla onkaan. Teet itse omasta elämästäsi sen mitä se on. Ei kukaan onnellistuta ketää, vain itse elät elämämääsi ja teet siitä sellaisen kuin voit. Tee tavoitteet ja ala tekeen asioita tavotteittesi eteen. Esimerkiksi: Ensimmäinen tavoite: Tervehdi naapureitasi ja hymyile heille. Toinen tavoite: Käy elokuvissa. Kolmas tavoite: pyydä jotakuta kanssasi elokuviin, kahville tms. Siitä se lähtee.

    • lonelyM39v

      Tuttua tekstiä tuo yksinäisyys ja lapsuus.Ei ole elämä todellakaan helppoa ollut,jotain aivan muuta.Terapiassa itsekin olen käynyt,jotta ymmärtäisi jotenkin tämän kaiken paskan mitä on joutunut kokemaan.Helppoa se ei ole,ainakaan yksin ja toisen on todellakin vaikea sitä ymmärtää.kun ei ole samaa itse kokenut.

    • simotimo

      aika kamalaa. mee hoitoon ja äkkiä tollasten itsemurhaa hautovien tyyppien teot voi koitua toisten kuolemaksi. kuitenkin päätät tappaa ittes kolarissa nii siin kuolee sit kans viatonta porukkaa. Onk sit hyvä mieli hä?

    • Olly

      Terve!

      En tiedä miten aloittaisin. Sisäisen elämäsi maailma sekä taustasi tuntuu tutulta. Ihmisen sisäinen maailma kuvastuu hänen ulkomaailmaan. Itse olen koko elämäni kantanut sisälläni olemassaolon turhuutta. Ihmettelin aina miten kukaan edes jaksaa elää ja miksi kukaan edes yrittää mitään. Olen parhaani mukaan yrittänyt pinnistää muiden mukana, mutta mikään ei tuntunut koskaan hyvältä ja kaikki oli vastenmielistä.

      Jossain vaiheessa oivalsin itsestään selvyyden, että taustastani johtuen olin jäänyt kesken kasvuiseksi henkisesti. Minulle ei siis koskaan ollut kehittynyt kykyä kohdata tätä elämää ja ihmisiä sekä itseäni oikealla tavalla. Näin itseni urheilijana, joka yrittää juosta, mutta jonka jalat ei toimi kunnolla. Ymmärsin siis että minulla on heikot jalat. Ja että niiden heikkous johtuu yksin omaan menneisyydessä koetuista onnettomuuksista. Totesin siis olevani sisäisesti rikki ja vammautunut. Hullulta kuulostaa, mutta tämä helpotti minua. Nyt tiesin syyn miksi en pysty samaan kuin muut.

      Minusta on äärimmäisen surullista lapsi kasvaa ympäristössä, jossa ei voi kasvaa terveeksi nuoreksi mieheksi tai naiseksi. Ei siis ole turvallista ja kannustavaa perhettä ympärillä ja kunnollisia esikuvia. Minusta on surullista, että nämä samat lapset kasvavat ja elävät turvatonta että ahdistavaa elämää koko elämänsä.

      Tällä hetkellä koen olevani eheytymisen tiellä. Nyt olen löytänyt hyvä terapeutin (kaikki terapeutit eivät ole hyviä), jonka näkemyksiin voin luottaa. Olen myös oivaltanut, että minun ei tarvitse kantaa kaikkia murheita itse. Olen saanut oppia luovuttamaan omat ongelmani Jeesukselle. Tällä tarkoitan sitä, että kaikki ajatukset ja ahdistukset ojennan Hänelle. Merkityksellisintä tässä on se että Hän on elävä persoona ja että Hän toimii minun ongelmieni kanssa juuri minun parhaakseni. Eli Hän on siis toinen terapeuttini, johon voin luottaa. Olen siis saanut työkaluja kohdata maailma ja elämä.

      Ajatuksia voisi kirjoittaa loputtomiin. Toivon, että jossain vaiheessa saisit oivalluksia, jotka kantaisivat eteenpäin. Toivon sydämeni pohjasta, että vielä jonain päivänä sydämesi sykkisi elämää ja toivoa.Toivotan sinulle kaikkea hyvää!

    • Duke.of.America

      Hanki jokin harrastus, mikä saa sinut innostumaan ja vie sinut mukanaan.
      Liity johonkin jousi-ammuntaseuraan, tai käy golf-kurssi, tai mene tutustumaan johonkin miekkailuseuraan.
      Monet oudoltakin tuntuvat ja aluksi sellaiset asiat, joista tuntuu etteivät ne saisi innostumaan saattavat viedä mukanaan ja hyviä ystäviä löytyy hyvien harrastusten parista. On paljon muitakin harrastuksia, mutta nuo nyt tuli ensimmäiseksi mieleen.

    • Laulaja.

      Laulele.

    • no just joooo

      No se menee niin että jos sinulla joskus on mennyt huonosti, niin tätä voidaan tietenkin käyttää perusteluksi sille että sinulla ei saa vastakaan mennä hyvin, ja näin meidän kulttuurissamme aina hyvinkin tehdään ja nimenomaan jos kyseessä on miespuolinen henkilö(nainen pelastuu pahimmalta jo pelkästään naiseutensa vuoksi, ja erityisesti silloin jos on vielä nuori ja hyvän näköinen). Ei taida sinulla olla aavistustakaan siitä mitä se on kun koko ikänsä on oikeasti vedetty kuin vierasta sikaa.
      Minä en ihmettele sitä miksi sellaista taphtuu, että joku mies alkaa jossain väkijoukossa tulittaa silmittömästi ympäriinsä ihmisiä ja tappaa siinä saman tien itsensä. No minä en itse tällaisia kyllä ole koskaan aikonut tehdä, ja en varsinkaan nyt lähtisi tekemään kun talousasiani olen onnistunut sentään saamaan ihan hyvin vetämään, vaikka ikänäni en tässä maassa ole muuta kuin paskaa silmilleni saanut.

    • premiata

      Elämässä on paljon hyvää ilman miehiäkin.

      Voimia sulle. En ole kokenut samaa kuin sinä, joten en koita auttaa.

    • outomami

      Itsellänikin on ollut takana hyvin repaleinen lapsuus, sekä useita itsemurhayrityksiä...luulin olevani niin huono ja ansaitsevani kuoleman. Sitten otin pään pois aanuksesta, sillä se mun uhrius vaikutti myös mun läheisiini, jotka välittivät musta sellaisena kuin olen...en vaan itse sitä tajunnut saati osannut arvostaa. Karkoitin ihmisiä pois ja pelkäsin sitä läheisyyttä, vaikka en sitä silloin tajunnut.

      Sitten tulin loppuen lopuksi siihen tulokseen, että elämä on asennekysymys ja mun pitää ottaa se pää pois takalistosta kun näin vaan pelkkää pimeää. Uhrius on narsismin feminiinene muoto, ja sillä aiheutetaan myös haittoja niille läheisille, sillä on tärkeämpää märehtiä sitä omaa huonouttaan kun ottaa itseään niskasta kiinni ja opetella ajattelemaan ihan eri tavalla, vähemmän itsekeskeisesti. Kas kummaa, elämänlaatu parani. Vaikka olisi minkälainen tausta tahansa, ei sen tarvitse estää oppimista ja oivaltamista sekä omasta elämästä vastuun ottamista.

    • Katkennut_siipi

      Onneksi täällä on muitakin elämän päähän potkimia. Tässä yksi lisää.:

      Lapsuus meni katsellessa vanhempien juomista. Olin jokseenkin lahjakas, mutta alistettu ja sorrettu lapsi. Koulukiusattu. Olen aikuisenakin kohdannut kiusaamista eri tahoilla. Veljeni oli täysi vastakohtani. Suosittu ja pärjäsi koulussa huonosti. Aikuisena hän syrjäytyi. Viime talvena veli teki itsemurhan.

      Miehiin en ole kajonnut enää vuosiin, ei vain jaksa kiinnostaa. En tunne enää mitään kiinnostuksen tai ihastuksen tunteita, minulle jokainen mies on paha ja väärä ja potentiaalinen väkivaltainen psykopaatti. Vierestä seuraan, kun kaverit menevät naimisiin ja saavat lapsia ja tiedän, ettei se ole koskaan mulle mahdollista. Yleensä olen tyytyväinen yksin, koska ei muuta vaihtoehtoa ole. Nyt yritän hoitaa vanhenevia vanhempiani selviämään pojan kuolemasta.

      Olen koulutettu,minulla on ammattitutkinto, olen myös valmistunut maisteriksi viime vuonna ja edelleen olen työtön. Ainoa tuttavapiiristäni.. Seuraan vierestä sitäkin, kun kaverit pääsevät töihin ja tekemään työtä, johon minulla on kutsumus, mutta jonne en näytä pääsevän. Muualla Suomessa saattaisi olla töitä, mutta talous ei anna myöten muuttaa mihinkään. Pohdin paljon miten turvaan vanhuuteni, kun omaisia ei silloin ole eikä tällä pelillä ole varallisuuttakaan. Aikani kuluksi olen opiskellut lisää kieliä. Olen aina vähintäänkin sivutoimisesti opiskelemassa, jos en ole työelämässä. Yritän pysyä aktiivisena.

      Olen kiinnostunut taiteesta ja järjestötoiminnasta. Minulla oli unelmien luottamustoimikin, jossa sain yhdistettyä nuo molemmat, mutta jouduin ulos sieltä ja tulin henkisesti pahoinpidellyksi. Asioita ei saa selviteltyä, jos ei ole keskusteluyhteyttä ja sen takia asiat meni solmuun ja tuloksena oli, että 4 miestä kävi kimppuuni taustajoukkoineen. Sen paikan menetyksestä ja tapahtuneesta en toivu koskaan.

      30 ja elämä on tässä. Työtön, hyljeksitty ja piloille pidelty. Ei järin naurata.

    • hyvä ihminen

      Ensimmäiset vuodet katsoin isäni juopottellua,äiti pyysi hakemaan isää pulliukko talosta,olin sillon 4v..Olin yksinäinen lapsi,koulu meni huonosti..
      minut erotettiin 15v--olin aivan rikki,mutta vanhemmat pakotti töitä hakemaan,
      valehtelin koulutodistuksen paremmaksi,sillä itsetunnolla oli kova paikka olla töissä..ja kaikkiin seuraaviin työpaikkoihin valehtelin ja väärensin todistuksia.
      Näyttelin jotain muuta ihmistä kun tapasin mieheni,hän kuoli tapaturm,sairastelin vakavasti,menetin yksi toisensa jälk.ns ystäviä,,yhtään sydänystävää ei koskaan ollut,perheeni ei koskaan hyväksynyt minua kun olin luuseri,siskoni ja veljeni kyllä menestyivät,vaikka isän juominen näkyi heissäkin,he olivat minua vanhempia,
      aloin juoda,niissä piireissä,näin ja koin paljon pahaa,lopulta pääsin niistä irti,lapseni ovat isoja .Sairastelen..ymmärsin että en ole mitään kenellekkään (paitsi lapsille),olen epäonnistunut kaikessa,mitään en voi muuttaa,en kelpaa mihinkään,jos tulisin työkyk.niin en jaksa enää "yrittää" olla ns normaali ihminen jne,monesti mietin,mitä voisin tehdä vai voinko enää mitään.. ajatukset pyörii jatkuvissa itsesyytöksissä ja huonommuuden tunteissa.. velat painaa.. (tai lyhyesti kaikkiI! ) olen läheisimmilleni aina näyttänyt että tässä mennä posrkutetaan ja pärjäillään..vaikka elämä on ollut jotain aivan muuta..pelkään romahtavani..rukoilen apua Jumalalta..

    • yuioppppppp9978
    • ...

      Kun elämä kunnolla potkii päähän, siitä joko lannistuu tai kovettuu. Itsekin ensin lannistuin, mutta saatuani ihanat lapseni, ei surkuttelu enää auttanut. Oli PAKKO ottaa itseään niskasta kiinni koska lasten tulevaisuus on käsissäni.

      Opiskelin vielä aikuisena uuden ammatin, pääsin töihin jossa olen menestynyt kovettuneen luonteen ansiosta hyvin. Uskallan vaatia lisää palkkaa, vaativampia ja vaihtelevia työtehtäviä. En hyväksy sitä jos joku sanoo että "sun pitää tehdä..". Ei mun pidä yhtään mitään. Ei mun ole pakko.

      Yksinäisyys.. joo.. Siitä kärsin hetkittäin. Työkaverit ovat kivoja, heidän takiaan töissä on kiva käydä. Mutta työn ja kodin pidän erillään. En halua päästää ketään liian lähelle itseäni, koska olen oppinut että ennemmin tai myöhemmin siitä seuraa vain ongelmia.
      Siperia opettaa, sanotaan, mutta joskus elämänkokemukset vääristävät todellisuutta. Kokemuksista huolimatta pitäisi joskus vain uskaltaa päästää irti ja kokeilla...elämää.

    • tiedän mitä se on.

      m ollaan nähtävästi saman ikäisiä ja yksin olen minäkin niin sanotusti,sillä olen oppinut yksin olemisesta sen että yksinäisyys on mielen laatu.Yritä oppia nauttimaan KAIKISTA asioista ensin itse,ja yksin itsessäsi,oppia tuntemaan itsesi etkä vain sitä ns.yksinäisyyttä.Vaikka mistä minä tietäisin että tahdotko sinä että sinusta tykätään?Jos et tykkää itse,niin miten me muut voisimme vaikka tahtoisimme.Oletko mielestäsi tuntemisen arvoinen kaveri?Uskoisin että olet,sinun on vain vaikea nähdä sitä kaikkien arpien alta.Itse olen laitos lapsi.Se vaikea lapsi ja nuori.Pahoinpitelyt olivat minulle arkea ennen kun avasin silmäni ja olin yksinäinen ennen kun uskalsin elää yksin ja itseni kanssa.Olen naimisissa,puolisoni on vankilassa,mutta yksinäinen en enään ole ikinä vaikka olisinkin yksin.

    • jep jeps..

      Joo mä oon iha varma että sekä ap:n että minun takauksessa yksinäisyys johtuu juuri jatkuvasta muuttelusta. Minullaki on paikkakunnan vaihdoksia ollut elämässä keskimäärin noin vuoden välein. Joten ei ole ihmekkään kun ei ole enää kavereita.

      syytän tästä äitiäni joka ei ole moksiskaan kun valitan ainaisesta muuttelusta ja yritän nyt kaikin tavoin vakiinnuttaa elämäni 22v mutten vain tiedä miten.

      • neito21kymi

        Itse myös uskon näin. Kävin kuutta eri ylä-astetta, ala-asteista puhumattakaan. Miten juurrut, kun tiedät joutuvasti hyvästelemään? Sattui aivan liikaa.
        Elämä vanhempani kanssa oli yhtä helvettiä muutoinkin, koska hän on mielenterveysvikainen. Muistan halunneeni huostaanottoa jo ala-aste ajoilta.

        Sairastuin teinivuosinani masennukseen ja tulin raskaaksi, joka lopulta johti huostaanottoon ollessani 17v. En voi kiittää tuon ryhmäkodin työntekijöitä kylliksi. Vihdoinkin oli rutiinit, joku joka ohjasi elämässä oikeaan suuntaan ja TUKI. Pidin tyttäreni, enkä ole kertaakaan päätöstäni katunut.

        Olen pian 22v, ystäviä ei oikeastaan ole, mutta pääsääntöisesti sanoisin kyllä olevani onnellinen. Olen löytänyt "kotini" ja luonut juureni paikkakunnalle, jossa viihdyn noin yleisestiottaen.

        Enivei, en ole edes ujo, olen päinvastoin suht avoin. On vaan niin pirun vaikea luottaa ja päästää lähelle just sen takia, kun perjaatteessa koko lapsuuden vaan joutui hyvästelemään ne ihmiset, jotka silloin päästi lähelleen.

    • nefer63

      Opettele rakastamaan itseäsi. Mene mukaan seurakunnan toimintaan, saat ystäviä sieltä. Anna rikkinäisyytesi Jumalan hoivattavaksi, saat uuden elämän. Ole rakastettava, jos haluat rakkautta. Jos haluat miehen, kasvata ja kehitä tervettä itsetuntoa. Erota joukosta rasittavat hyväksikäyttäjät, älä tuhlaa voimiasi sellaisiin. Tee itsestäsi niin hyvännäköinen, muodikas ja tyylikäs kuin voit. Älä pukeudu paljastavasti tai halvasti. Paikkakunnallasi on varmaan kesätapahtumia, joihin voit mennä mukaan toisten ihmisten pariin. Aloita tanssiharrastus, tanssilavoilla on mukavia ihmisiä.

    • Kaiken kokenut.

      ...Kun luin tuon sinun jutun, niin tuntui kuin omaa lukisin.
      minulla oli lapsuus samanlaista. ja entinen elämä kans oli mustaa
      elämä on kolhinut joka suunnalta, kaikki epäonnistuu. ison trauman
      jälki minun mielen jäi. Sitä reppua selässä kannoin vuosia, ennenkuin
      sen raotin vähän kerralla. Välillä kiinni laitoin. Sitten tunsin miten paino vain kasvoi, kaikki sinne kasasin, kunnes eräänä päivänä se romahti lopullisesti.
      ystäviä ei ole ollut, ei keneen luottaa. tälläisella ihmisellä ei ole paikkaa.
      kunnes löysin sen luotettavan ja oikean ihmisen joka kuunteli ja auttoi,
      kun repun avasin hänen kas pikkuhiljaa ajan kans.Päätin kerralla sen
      kaikki kivet heitää pois ja se auttoi. Nyt sinne repun sisään jo aurinko
      paistaa. Silti olen yksin ja ystäviä ei ole joka sormelle. Nyt alkaa Kesä
      siis sinulle neuvoksi aukaise se musta reppu pikkuhiljaa ja käy ajan kans
      läpi kaikki musta kivi. Jonakin päivänä sinä sieltä auringon löydät , nuori ihminen ja elämä vielä edessä. Onnea matkaa.

    • kitkat.

      Nyt kannaattaa viettää muutama sapattivuosi, niin monta kuin koet tarpeelliseksi.
      Olet selvästi burn out.
      Lepää, lepää ja lepää, rauhoita elämäsi. Lenkkeile, istu luonnossa käy uimassa, oo ihan rauhassa tööt,
      tää on muutenkin menny ihan mahottomaksi superihmisten ihannoinniksi nykyään...aivan amerikan pelleilyä kestohymyineen.
      Sitten kun saat voimasi takaisin niin löydät kuules onnen ja rakkauden.

    • Haappo

      Minut yksinäisyys on muuttanut lopulta katkeraksi ja vihaiseksi. En räyhää kylillä,mutta sisällä on painekattila pihissyt mukavan aikaa. Se tunne tulee aika usein,että pitäs tehdä jotain. ihmisistä en juurikaan tykkää,kaikki tuntuu niin tolloilta ja omanedun tavoittelijoilta ja kaikkien ystävällisyyskin tuntuu vain joltain peitteelliseltä,vaikka todellinen minä tekisi jotain muuta. ihmisillä todellakin on pyrkimys hyvyyteen ja siihen meitä on suurta osaa kasvatettu,mutta kyllä se tutkimus,että ihminen on pohjimmilltaan melkoinen elukka,niin pitää minusta paikkansa. Se että se ei nouse pintaan,on vaan hyvän kasvatuksen ja tietyllä tavalla itsestään huolehtimisen tulos. Se jopa karmii nykyään,miten kovasti ihminen pyrkii kaikinkeinoin hyvyyteen. Onko kaikki niin hyvin miltä se näyttää?

    • Ivalo ugly

      Raakalta kuulostaa sanoa, että elämä on asennekysymys. Mutta kukaan ei elä elämää kenenkään toisen puolesta. Ite sen joutuu tai saa elää.

      Suuri kysymys on vain se, että mistä tai miten saa voiman elää ja voiman ottaa itseään niskasta kiinni. Tehdä se ryhti liike. Mieli on kuin isolaiva, joka kääntyy hitaasti. Ja se yleensä on pitkä prosessi. Olisko se jotain sellaista, että hyväksyy ittensä sellaisena kuin on. Ei arvota itseään muiden saavutusten perusteella tms.

      Kun ihminen oivaltaa edellisisssä viesteissä mainitun oman tilansa niin se on jo paljon.Vähä niinku räpäkuntoinen tajuaa olevansa rapakuntoinen. Vielä sen jälkeen pitää oivaltaa lähtä kohentamaan kuntoaan. Ei kenestäkään tule maratoonari päivässä saati sitten vuodessa...Pikku hilijaa. Askel kerrallaan. Pitkäjänteisesti. Kärsivällisesti. Ei tarvi valloittaa maailmaa. Viesteissä mainitut harrastukset antaa kiinnepisteen elämään ja ne on hyviä kohentamaan itsetuntoa. Jokainen meistä oppii asioita ja kun harjoitamme oppeja meistä tulee taitajia ja se tuo mielihyvää. Harrastukset ja muutkin asiat vaan täytyy opetella sitten ottamaan levon kautta.

      Ihmismielestä kun on kyse niin selevät asiat ei vain ole kovin seleviä. Ihminen kun on itsensä pahin vihollinen. Kaikki muut näkee toisen olevan avun tarpeessa ja keinot parantua niistä, mutta entä mä tai sä..

    • nainen22v_

      " Raakalta kuulostaa sanoa, että elämä on asennekysymys. Mutta kukaan ei elä elämää kenenkään toisen puolesta. Ite sen joutuu tai saa elää. "

      Osittain totta. Mutta miten esim. minä joskus lapsena/teininä kun kiusattiin koulussa ja kotona hakattiin (isä väkivaltainen ja äiti narsisti) olisin voinut vain elää ja olla positiivisin mielin? En yksinkertaisesti voinut vain hyppiä että jee, elämä on ihanaa. Toki olisin tuonkin elämänvaiheen voinut elää täysillä, ottaa siitä kaiken irti, mutta kysyn vaan että MITEN?

      Nykyään sitten taas elämä on asennekysymys. Jätin masennuslääkkeet ja etsin elämästä hyviä puolia pikku hiljaa, vähitellen. Aina löytyy jotain hyvääkin.

    • jskfjskv

      Ymmärrän kyllä tavallaan. Itselläni oli hyvin vaikea lapsuus ja nuoruus, eli kurjuutta on nähty riittämiin. Mutta joskus vain kyllästyttää sellainen marttyyriasenne, että voivoi kun oli lapsena niin rankkaa nyyh nyyh. Tuo otsikkokin 'hirveä tarinani' on kyllä mielestäni hieman liioiteltua... miettikää nyt, mitä kauheuksia elämässä muutakin voi tapahtua. Miksette mene terapiaan ja yritä päästä eroon lapsuuden traumoista, sen sijaan kun märehditte niitä ja uitte itsesäälissä ettekä edes pyri kehittymään ihmisenä? en vain tajua tuota, moni asia on kuitenkin vain ja ainoastaan itsestä kiinni. Apua saa jos sitä pyytää ja vaatii. Ystäviäkin saa kun vain harrastaa ja tekee ja yrittää. Tuonkin, että pelkää miehiä, voi varmasti terapiassa tai muilla tavoin käsitellä. Idioottikin tajuaa, että vaikka yksi mies lyö, eivät kaikki lyö. Älkää viitsikö asettua tuohon säälittävään uhrin asemaan, vaan tehkää jotain! ei en sano että se olisi helppoa, tai että se kävisi hetkessä. Se voi viedä pitkän aikaa, se voi olla äärettömän vaikeaa, mutta ei tuo itsesäälissä vellominenkaan ainakaan tulosta tuo.

    • Pahviaivo

      Mitäs te yksinäiset sitten puuhaatte?
      Itse minä ainakin haahuilen ja hiippailen tuolla ympäriinsä ja koitan katsella, että jos joku näyttäisi yksinäiseltä, niin voisi koittaa vaikka jutella.
      Ja päinvastoin taas ajattelen, että ehkä jos yksikseni näyttäydyn, niin joku toinen yksinäinen lyöttäytyy seuraani.
      Mutta enpä ole kamalasti nähnyt itseni lisäsksi ketään joka tosiaan näyttäisi olevan yksin, kaikki on aina vähintään kaksin ja jos joku onkin yksin, niin nämä tapaukset taas liikkuvat omaan suuntaansa sen verran määrätietoisesti, että selkeästi huomaa niiden olevan jonnekin menossa.

      Nytkin olin kaivarissa mattolaiturilla keskenäni eväsretkeilemässä mutta eipä siihen ketään tullut saatikka, että olisin nähnyt yhtään vastaavaa henkilöä reissuni aikana.

      Että niinkiun jos te vaan neljän seinän sisällä nyhjäätte, niin pois sieltä ja näkyville ja katselkaa muita ihmisiä.
      Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että jos tuolla kun haahuilen huomaisin, että joku selkeästi kiinnittää huomiota minuun, niin on paljon todennäköisempää, että mensiin jotain sanomaan, kuin että jos on vaikka nenä kiinni kirjassa sen näköisenä, että ei edes kaipaa ketään:)

      varmaan toki ikänsä yksin olleella on sosiaaliset taidot vähä hakusessa mutta ei sitä välitä, jos on hyvä tyyppi:)

    • joskus yksinäinen

      Hei! Itsekkin olen kokenut yksinäisyyttä mutta en ehkä samalla tavalla kuin sinä.Siksi aluksi jo sanon etten voi täydellisesti ymmärrtää tilannettasi.Mutta sen sanon että osaksi elämää olen ollut aika yksinäinen vaikka ympärillä on joitakin ihmisiä.Mutta koen lähes samoin kuin sinä että ihminen voi olla todella yksin asioittensa kanssa. Minä tosin nuorena tyttönä löysin vastauksen yksinäisyyteeni. Vastaus tuli ylhäältä Jumalalta.Jeesus otti minut omakseen jo 14-votiaana.Olin sitä ennen koulu kiusattu.Kiusaamiseen eivät puuttuneet etes opettajat.Mutta kiusaaminen loppui sillä että tulin uskoon ja olin siten rohkeampi sanomaan ihmisille mitä ajattelin.Löysin Jeesuksesta ystävän joka ei koskaan hylkää.Ei milloinkaan ,eikä missään tilanteessa.Eikä uskoon tulo ole mielikuvitusta vaan se on totisinta totta.Ja silloin on Hän jolle voin kertoa ikäväni,suruni ,pelkoni ja koko elämän kirjon. Tällä tavalla voin sinua rohkaista että vielä on toivoa.Aurinko paistaa vaikka risukasaan.Ota yhteyttä jos haluat ja koet tarpeelliseksi.

    • VainTurha

      Minä olen päättänyt että tämä on viimeinen kesä kun olen elossa, koska olen pilannut elämäni tyhmyydellä ja laiskuudella.
      Olisi ollut mahtavaa tehdä työtä jolla olisi ollut itselle ja muille jotakin annettavaa. Mutta olin liian tyhmä enkä koskaan tehnyt
      läksyjä koulussa. Luulin aina olevani oikeassa kaikissa asioissa vaikka moni minua kehoitti lukemaan ja opiskelemaan. Nyt olen
      26 vuotias ja jos haluaisin töihin joutuisin menemään johonkin tehtaalle zombiksi koska se on ainut mihin kelpaisin.
      Jos olisin käynyt kouluni hyvin olisin voinut hakea edes ammattikorkeaan ja vaikka en olisi saanut koskaan töitä olisin
      ehkä päässyt pois täältä lapista missä olen koko elämäni asunut ja vihannut tätä paikkaa. Ehkä olisin saanut koulussa
      joitakin kavereita enkä syrjäytynyt muista ihmisistä täysin kuten nyt.

      Laiskuuttani en tehnyt ikinä läskeilleni mitään vaan pysyin rumana ja vastenmielisenä ihrakasana elämäni loppuun asti.
      En ihmettele yhtään miksi 26 vuoden aikana minulle ei ole kukaan tyttö tai nainen koskaan puhunut mitään ellei se ole
      kuulunut heidän työhönsä. Silti se tuntuu ehkä kaikista pahimmalta. Elää puutteessa ilman seksiä ja tietämätön miltä tuntuu
      kun on rakastunut ja iloinen.

      Nyt olen päättänyt että lähden säälittävillä rahoillani mitä olen säästänyt matkalle halki euroopan. Takaisin tultuani käyn
      kaikkien perheen jäsenien luona viimeisen kerran. Kerron isälleni että olisin toivonut että joskus olisin tehnyt hänet ylpeäksi.
      Äitiltäni pyydän anteeksi että olen aiheuttanut hänelle niin paljon pettymyksiä. Isosiskolleni kerron että hän on rakkaimpia ihmisiä mitä minulla on koskaan ollut.

      Kun nämä asiat olen tehnyt otan haulikon ja menen pohjoiseen ja vaellan eräälle tunturille jossa joskus lapsuudessani kävin.
      Se on ainut paikka missä olen koskaan tuntenut minkäänlaista yhteyttä tähän maahan. Karu, hiljainen ja rauhallinen paikka päättää elämä.

      Yrittäkää nuoremmat ottaa tästä minun tarinasta opetuksena se että yritätte parhaanne koulussa ja pitäkää huolta itsestänne ettette jää yksin.

    • N25-

      älä nyt tee mitään tuollaista.. itselläkin jo käynyt mielessä (itsemurha) pahoina aikoina. puoliso löytyy, kavereita ei, paitsi yksi. tekee niiin tuskaa katsella ihmisiä kaveriporukoissaan, kun itsellä ei niitä ole ja niin sosiaalinen kuin vielä olenkin.. vaikeaa, vaikeaa. onneksi puoliso sentään tukee. työttömyyttä ja sairaudet vielä tähän päälle (itsellä masennus, puolisolla ja äidillä myös) niin hyvä tulee.. voi kun voisikin tavata teitä kohtalotovereita, saisi uusia ystäviä mahdollisesti.

    • bambitiikeri

      hei,

      Sinulla on ollut rankkaa, mutta ei se tarkoita sitä että niin täytyy jatkua aina. Hyvä kun kirjoitat tuntemuksia, tulet esille. Olen aikanaan kokenut tuota samaa mustaa laaksoa. tulee mieleen että painopisteesi ja huomiosi ovat kokonaan negatiivisella alueella. Sen minkä tiedän auttavan ajan mittaan on että rupeat vain kirjoittamaan mitä hyvää elämästäsi löytyy. Oletko terve, voitko kävellä, näetköö, kuuletko , osaatko puhua, voit hengittää ..tämä voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta on monia joilla ei ole edes terveyttä ja tätä he toivovat.. Pikkuhiljaa kaikki kääntyy. kiitä mielessäsi näistä, .. Tämä voi olla pieni alku..

    • Kesälaidun.....

      Mieli maassa olen minäkin ollut, olin jossakin välissä 6 kk kotona, en edes roskapussia vienyt ulos. Asuin silloin poikani kanssa joka oli n. 10 vuotia, hän hoiti kauppa-asiat lähikaupassa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen, olen muistanut kiittää häntä hoivasta monta kertaa. sitten aloin pikku hiljaa ajattelemaan että näinkö elämäni menee, paniikkihäiriön takia neljän seinän sisällä. Otin koiran ja se oli maailman paras ratkaisu, oli pakko lähteä joka päivä ulos koiran kanssa. sitten rohkaistuin, tilasin ajan terapiaan ja sain lääkkeet paniikkiin. terapiassa alettiin purkaa syitä ja sieltähän ne pikku hiljaa alkoivat selvitä. Muutin äitini tahdosta 3 vuotiaana isäni äidin luokse joka antoi minulle rakkautta ja hyväksyntää, mutta kouluikään tullessani minun oli muutettava kotiin takaisin...siitäkö helvetti alkoi, isäni oli insesti isä ja äiti hyvinkin tietoinen hänen tekosistaan, haukkui minua huoraksi, koska isä oli enemmän kiinnostunut minusta kuin hänestä. Kotoa lähdin 15 vuotiaana , menin naimisiin ja tein 2 lasta kymmenen vuoden välein. Lapset ovat rakkainta mitä minulla on. Nyt ovat jo omillaan. 2006 vuonna alkoi taas alamäki kohdallani, ensin kuoli anoppi, jota rakastin, sitten isäni ja sen jälkeen lasteni isä, kaikki alle puolen vuoden. Olin eronnut lasteni isästä mutta hän oli silti maailman paras ystäväni ihan loppuun saakka. Sitten kuoli rakas koirani vanhuuteen. Päätin etten anna vastoinkäymisten ajaa enää ikinä itseäni siihen pisteeseen kuin olin sen puolen vuoden ajan, eli en uskaltanut liikkua missään. Pari vuotta sitten sain sain koiran itselleni (kissa on ollut 10 vuotta) ja elämäni sujui suht hyvin. Sitten sairastuin fyysisesti, olin leikkausjonossa 9 kk ja nyt olen sairauslomalla tikit edelleen vatsas, huomenna saan ne pois. Mutta äitini on edelleen minulle katkera, soittelee puheluita joissa toivoo minun kuolemaani ja haukkuu huoraksi. Silti tänä aamuna klo 5 kun heräsin, ajattelin että elämä on elämisen arvoista, aurinko paistoi, linnut lauloivat ja hörpin kahvia parvekkeella...sen jälkeen pikkuisen ilmettä silmään ja koiran kanssa joenrantaa kävelemään, hidastahan kulkemin on, koska vasta minut on leikattu, mutta kiitollisena siitä että yleensä pystyn liikkumaan.

      Olen elänyt tässä parisuhteen narsistin kanssa, hakkasi ja uhkaili lapsiani jos en tehnyt hänen mielensä mukaan, mutta sain voimaa erota hänestä ja nyt kun saan elää yksin ja ilman pelkoa niin olen suht tasapainossa, minulle yksin olo ilman pelkoa on taivas vaikka sosiaalinen olenkin, koiralenkillä tapaan aina jonkun toisen koiran kanssa ja juttuahan piisaa ja sitten ovat lapset jotka päivittäin ovat yhteydessä minuun ja hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

      olen oppinut rakastamaan itseäni, olemaan itsekäs terveellä tavalla..aikaa se on vienyt mutta taistelu ei ole mennyt hukkaan. Olen 54 v, ylipainoinen vaikka liikun paljon, pidän huolen ulkonäöstäni ja kuljen siisteissä vaatteissa (en merkki sellaisissa), työttömänä en tietenkään voi harrastaa mitään mikä maksaa, mutta kun kuntoudun tästä leikkauksesta niin pyöräily ja uiminen astuvat mukaan. En neuvoja voi antaa, mutta sen sanon ettei kannata luovuttaa..mekin ollaan arvokkaita, elämällä on meille annettavaa, kun sen vaan uskaltaa ottaa vastaan.

      LOPUKSI VIELÄ ETTÄ ÄLKÄÄ ALKAKO LEIKKIMÄÄN USKONNON KANSSA, SE VASTA IHMISEN SAIRASTUTTAA.......MITEN PALJON PAHAA USKONTO SAA MAAILMASSA AIKAAN JA VÄÄRISTÄÄ IHMISTEN MINÄ- JA MAAILMANKUVAN...TODELLA VAARALLISTA TOUHUA..

      Kaikille ihanaa kesää, toiveita, uskallusta ja itsensä rakastamista

      • udelias

        Mihin viittaat uskonnolla leikkimisellä?

    • De

      Tässä lueskelin sivustoa ja erilaisia elämän kohtaloita. Minun taustani ei ole kaikein raadollisin.Kotonani ei ole ollut alkoholismia mutta vanhempien suhde on ollut aikoinaan aika räiskyvä perheen keskuudessa. Samaan aikaan olin syrjitty koulussa ja tavallaan koin sen kiusaamisena, koska siihen liittyi henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Olin silloin 15-vuotias jannu ja elämä edessä. Minulla oli silloin vain kaksi kaveria koulussa. Lukion puolella sama setti jatkui syrjimisenä, nämä kaksi kaveria lähtivät ammattikouluun. Kotona oltiin sitä mieltä että lukio on tärkeä käydä. Mutta vuoden lukion käymisen jälkeen opintoni keskeytyivät, en jaksanut olla enään eristyksissä. Kavereilla pyyhki hyvin silloin amiksessa. Ja minua vitutti. Vaihdoin lukiota, ajauduin sisäoppilaitos lukioon jossa oli asuntolat. Kuitenkin asuntolaelämä heikensi lukiossa menestymistä, jälleen keskeytyi lukio. Sitten luulin että varusmiespalvelus muuttaisi kaiken lähdin sitä suorittamaan tammikuussa jolloin oma ikäluokka aloitti yo-kirjoitukset ja kaverini päättötyön amiksessa. Kuitenkin armeijassa tuli fyysisen terveyden kanssa ongelmia, toinen polvi petti revähdyksen seurauksena taas oli lentämässä kuin leppäkeihäs pois kesken,mutta kuitenkin sain jatkaa armeijani loppuun komennusmiehenä. Samaisena keväänä kaverini hehkuttivat amiksesta valmistumistaan. Armeijan jälkeen lukio oli kesken ei ollut ammattia. Kuitenkin lähdin amikseen puhtaalta pöydältä ja kirjoittauduin iltalukioon. Amiksesta tuli paperi ja yo paperikin tuli kolmen lukion vaihdon jälkeen. Tämän jälkeen pyrin amk:hon ja pääsin ekalla yrittämällä ja valmistuin ajassa 2006. Tähän yhdeksän vuoden aikajaksoon liittyi paljon muuttamista paikkakunnalta toiselle opintojen perässä ja yksinäisyyttä uusissa ympyröissä. Olen hiljaa vuosien varrella katkeroituneena miettinyt kuinka toiset menevät lukion läpi tai amiksen ja jatkavat siitä yliopistoon ja AMK:hon ilman mitään ongelmia ja käyttäytyvät kakaramaisesti vielä korkeakoulu aikana. Itselle ei mikään ole ollut itsestään selvää ei opiskelut eikä mikään mukaan elämä. Olen tullut nöyräksi vuosien varrella. Nyt olen 29 vuotias sälli jolla ei ole ystäviä tai kovinkaan montaa kaveria. Ne kaksi kaveria jotka olivat silloin ovat edelleen kuvioissa mutta meillä ei ole paljonkaan nykyään keskusteltavaa. Toinen heistä elelee tyttöystävänsä kanssa ja toinen työkkärin kirjoilla. Itse olen yrittäjänä työllistänyt itseni. Eräs opiskeluaikainen kaverini sanoi että olen ulospäin sellainen että moni ihminen luulee että asiani ovat ok ja naisia riittää. Vaikka en sellainen ole. Monella lukiotoverilla on perhe,kämpät ja työpaikka. Poikamiehenä työnteosta on tullut ajankuluni ja toivo elää paremmasta tulevaisuudesta. Niin kauan kun on toivoa niin kauan on elämää. Kaikki nämä vuodet olen ollut oman tieni kulkia mutta ei se ruikuttamisesta parane. Ehkä olen luonteeltani sellainen että kestän normaalia enemmän vastoinkäymisiä ja nälvimistä. Yksinäisyys on kuluttanut mutta en ole antanut periksi. Tsemppiä teille kaikille.

    • .<pxsfaijv

      Tasapainoinen lapsellisuus on hyvä pohja kehittyä. Vaikka lapsuus ei ole ollut
      kirjojen mallin mukainen, siitäkin voi selvitä ja kehittää itselleen kohtuullisen mukavan elämän. Kuullostaa siltä, että olet ottanut urhin roolin. Totta, kovia olet
      kokenut, mutta et ole ainoa. Mieti haluatko olla koko elämäsi uhri, se joka on aina saanut osakseen huonoja kokemuksia vai haluatko muuttaa elämäsi suunnan. Sinulla on mahdollisuus valita hyvä elämä.Totta, en ole ehkä kokenut samoja asioita kuin sinä, mutta jos jäät uhrin rooliin, lisää huonoa tulee. Mitäpä jos menisit jollekin itsepuolustuslajikurssille? Löytäisit itsestäsi omanlaista vahvuutta ja oppisit puolustautumaan. Lakkaisit olemasta ovimattona ja alkaisit arvostaa itseäsi. Uhrin roolissa elävä pelokas nainen houkuttaa näitä pullistelevia alistajia. Sukua ei voi valita, mutta ystävät voi. Aloita vaikka netissä jollain luotettavalla sivustolla etsiä ihmisiä tai esim. Facebookissa tai lehdissä. Sinunhan ei tarvitse tavata ennen kuin olet siihen valmisja paljastat juuri sen verran kuin haluat. Mulla olisi sulle jo pari keskustelukaveria tiedossa, jotka taatusti ymmärtäisivät sinua ja joilla on kerrottavanaan tarinoita siitä kun asiat ei mene hyvin sekä vastoinkäymisistä. Tsemppiä!

    • sutina55

      Moikka sinulle,kaipa se meille hyljätyksi olonsa tunteville joskus aurinko paistaa,itse uskon niin.Sitä vaan ihmettelen,miksei meitä uskota ,jos suru on jäänyt lapsuudesta ,yms-vaivaa,vähätellään vaan....Mutta toivon sinulle valoisaa mieltä,kävele ihanassa metsässä ,pitkiä reissuja.Tervein ,marma

    • kyllästyny..

      täällä kanssa yks jo kakarana yksinäiseks erakoks hoideltu perhe-ja kouluväkivallan läpikäyny kaveri.
      seksielämä namusetien ja ahdistelioiden käsittelyn jälkee jokseenkin nollassa ja sekaisin.
      paras aika elämää.se aika jonka muut koulutti itseään ja teki töitä on menny itsensä kasaamiseen.
      suoritus.menestys ja hyvältä näyttäminen kohdallani voidaan unohtaa,rahasta ei puhettakaan.
      tuntuu välillä että ainoo johon kelpaan on olla materiaalina ja objekteina kaikenmaailman mielenterveysryhmien suojatyöpaikkojen ja projektien vetäjille

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En voi jutella kanssasi

      tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih
      Tunteet
      52
      7080

    2. Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.

      Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j
      Maailman menoa
      705
      3202

    3. Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?

      Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.
      Ikävä
      117
      1413

    4. Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa

      Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens
      Maailman menoa
      83
      1330

    5. Koska olet rakastellut

      Kaivattusi kanssa viimeksi?
      Ikävä
      84
      1315

    6. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      221
      1221

    7. Anteeksi Pekka -vedätys

      Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä
      Maailman menoa
      63
      1197

    8. Miten saisin

      Sinut omakseni?
      Ikävä
      89
      1190

    9. Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.

      Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä
      Idän uskonnot
      232
      1145

    10. Kumpi tästä

      Teidän tilanteesta teki vaikeaa? Sivusta
      Ikävä
      79
      1081
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt