Vapaa kuvaus


Tieteilijä eli tutkija eli tieteenharjoittaja tutkii todellisuutta tieteellisen menetelmän avulla.

Aloituksia

128

Kommenttia

30

  1. Se on nyt ainoa tie ulos kylmässä maassa, lisään vielä " pirun kylmässä".
    Meidän talossa nyt pärjätään kun olen jo puuta varannut, kun sillekkin pesiä polttaa.
    Mutta noin yleisesti huolya on, siinä monia joilla ei takkaa eikä rinnakkaislämmitystä keskuslämmitykseen puulla. Samoin tekee pidempi sähkökatko, se hiljentää mm kiertovesipumput. Omassa huushollisssa jo vuosia sitten sen laitoin parilla isolla akulla toimivaksi varajärjestelmän, invertterin kautta saa kiertovesipumppu voimansa, näyttää vuorokaudeksi hyvinkin riittävän. Sekin jo estää putkia jäätymästä vaikka kylmäkin vesi
    kun on kierrollaan. Nämä sellaisia teknisiä juttuja, jotka oivaltaa ajoissa.

    Talvi tulee kylmineen, varmaan tulee putkia jäätymään ? Onko vihreät valmiina korvaamaan ?
    mm Amerikoissa tällaisista vastaavista käydään paljonkin oikeusjuttuja, ja siellä useimmiten jo miljoonista puhutaan. Näkee sitten meillä mikä on vastuu huonosti toimijalla.
    Sinne kuin muuallekkin hyvää lauantai loppuiltaa.
  2. Ensiksi+pahoittelen+kirjoitusvirheitä+joita+kiireessä+tein,+niitä+aina+tulee+tarkastamatta.Olet+MPP+nyt+väärässä+"Vuoden+2005+eläkeuudistusta+on+kuvattu+työeläkkeiden+historian+suurimmaksi.+Sen+keskeisiä+arkkitehtejä+olivat+työmarkkinakeskusjärjestöt".Tuota+mahdoton+kumota,+kun+se+juurikin+noin.+En+siihen+nyt+lisää,+mutta+totean,+että+teilläkin+sosialistit+kun+valtaa+haluatte+ja+pyritte,+joka+onkin+yksi+demokratian+kulmapilareista,+niin+myös+kantaa+vastuuta,+ei+kaikkea+voi+laittaa+muiden+syyksi.+Rohkeasti+vain+sanoa+"olimme+väärässä+".Ei+täällä+kukaan+ole+eryhtymätön,+ettei+se+nyt+kuoppaa+kaiva+tosiasioiden+tunnustaminen.Väyrynenkin+jopa+myönsi+kerran+virheen+tehneen,+mutta+korjasi+sen+olleen+kuitenkin+oikeassa.Ei+saisi+olla+asioiden+pimittämisiä+mm+Stasilistan+piiloon+laiuttaminen+60+vuodeksi,+herää+kysymys+suoran+demarivallan+ajoilta+miten+siinäkin+meneteltiin.+Siitäkin+turha+sanoa+kenenkään+mitään+kun+ei+tiedä+sisältöä+tarkemmin.+Mutta+tutkintaan+sekin+kuuluisi.+Muös+keskusta+tehnyt+virheitä+ettei+kukaan+ole+virheetön,+mutta+keskustassa+ihailen+sitä+työteliäisyyttä+mm+maanviljelijät,+samoin+lujkuisat+yrittäjät+jotka+vie+alallan+maata+eteenpäin,+eikä+6+minuutista+ole+työpäivän+pituus+kiinni,+useinkin+puolet+vuorokaudesta+menee+tuurissaan.+olikin+nyt+mm+vaimon+sukulaisella+"renkinä"+tehtiin+kylvöt,voi+melkein+sanoa+"yötä-päivää".+Eikä+me+siitä+valitettu+sen+suuremmin,+kun+nukuttua+sai+ja+taas+mentiin.+Nämä+näitä+hetkillisiä+kuten+jyvän+laittaminen+piiloonkin.+Kun+peltoa+vaikkapa+50-100+hehtaaria,+siinä+saa+monet+lenkit+ajaa+traktorilla.+Saataisiinkin+maamme+omavaraiseksi,+kun+aika+nyt+muuttunut+niin+epävarmaksi.Suuret+paksunmullan+maat+esim+Ukraina+ja+Venäjä+nyt+ei+pysty+niin+tuottamaan,+joilla+paljon+ruokittavia+maailmalla.+Nämä+meidän+tilukset+pieniä+esim.+"lännen"+maille,+mutta+ei+kansammekaan+sitä+suuruusluokkaa+esim+USA+330+miljoonaa+asukasta.+mm+Kanada+siinä+naapurina,+maa-ala+samaa+kokoa+mutta+väkiluku+38+miljoonaa+10+miljoonaa+km².+VertaukseksiSuomi+n+339+000+km²,+mm+Venäjä+17+100+000+km²,+Kiina+9+597+000+km²,+1,4+miljardia+asukasta.Otetaan+nyt+vielä+Mexikokin,+kun+sielläkin+tullut+kierreltyä+n+2+miljoonaa+km²+kokonaispinta-ala.120+miljoonan+asukkaan+valtio,+jonka+rajanaapureita+ovat+Yhdysvallat,+Belize+ja+Guatemala.Ettei+meidän+nyt+kannattaisi+niin+pullistella+pienessä+Suomessa+vihersiirtymillä.+Kylmämaa+ei+tule+toimeen+ilman+toisenpuolen+vuodesta+kylmää+aikaa.+olemme+haaksirikossa+kohta+noilla+eväin.
  3. Se+ei+kyllä+käytännössä+ole+näin.+Venäjä+vain+haluaa+luoda+sellaisen+kuvitelman,+kyllä+he+on+täysin+Neuvostoliiton+linjoilla.+Stalin+on+edelleen+heille+sankari+jota+palvotaan.+Sellainen+ero+kommunisteihin,+kun+he+ei+suvainneet+kirkon+oloa+rinnallaan+uskontona,+Putin+sen+sallii+ja+vahvistanut+kirkon+toimintaa.+Putin+KGB+huomannut+että+kirkko+niin+suuri+tekijä+se+pitää+ottaa+hallintoon+mukaan.+Neuvostoliiton+aikaan+kirkot+oli+toisarvoisissa+tehtävissä+mm+hevostalleina,+ja+muutakin+maallista+toimintaa.Kyllä+Putin+KGB+FST+tuella+hallitsee+yhä+kommunistein+opein.+Sama+suunta+vankiloihin+ja+syytteisiin+kuin+kommunistein+aikana,+ei+se+siitä+ole+muuttunut+miksikään.+Leima+on+vain+papereissa+muuttunut+toisenlaiseksi+mitä+Neuvostoliiton+aikaan+oli.+Vankilat+oli+silloinkin+samoin++ja+hullujenhuoneet+johtajien+käytössä+saada+pois+hankalampi+aines.+Nyt+käyttävät+sanontaa+"+ulkomaitten+agenteiksi"+kun+siitä+rangaistuvuus+olemassa+laissa,+niin+se+menee+sen+mukaisesti.+Oikeuslaitos+on+heillä+täysin+Putin/FST+määräysvallan+alainen.+Jos+ei+tule"oikeita"+tuomioita,+tuomarit+vaihdetaan.+Nytkin+viimeisin+tämä+oppositio+mies+joka+linnassa+-veljensä+tuomittiin+tällaiseksi+agentiksi,+ja+kielettiin+siltä+osin+opposition+toiminta.+He+voi+toimia+niin+kauan+kuin+asevoimat+on+takanaan,+ja+hehän+ovat,++kenraalit+on+hyvin+voideltuja.+Nyt+pitää+Putinin+joukkueen+lietsoa+Nato+ja+Eu+vastaista,+se+palvelee+kotimaan+toimia.+Siten+kohta+Putin+ilmoitta+myös+olevansa+Valkovenäjän+presidentin+tavoin+virassaan+2035+asti+ainakin.+Kiina+jo+teki+aiemmin+saman+liikun,+elinikäinen+presidentti,+vai+mikä+sen+titteli+onkaan+?+Samoin+vasemmiston+suosikki+meilläkin+Daniel+Ortega+Nicaraguan+presidentti,+valitsi+vaalien+kautta+itsensä+taas+presidentiksi,+ja+vaimonsa+on+ollut+varapresidentti.+Linnaan+vastaehdokkaat.https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008389411.htmlSellaista+nyt+tuli+mieleen+tästän+levottomasta+ympäristöstä,+jota+90+-luvulla+jo+luultiin+liennyttyneen,+mm+Ruotsikin+lopetti+asevelvollisuuden,+jota+nyt+ottaa+takaisin+kiireen+vilkkaan.+nMeillä+ei+kuitenkaan+tähän+menty,+vaan+päästiin+jopahyötymään+mm+entisin+Neuvotoliiton+asehankinnoin+kun+DDR+lakkasi+olemasta,+tuli+mm+kenttätykkejä+sellainenkin++K54,+josta+nyt+jo+oltu+varastoista+poistamassa.+Samaten+110+mm+ympäri+ampuva,+jota+annettiin+Virolle+aikanaan.+Hankinnat+tykistöön+olleet+uudemmanaikasia+mm+"moukari"+jota+nyt+tilattiin+lisää+Eteläkoreasta.+Samaten+kotimaista+valmistetta+löytyy.+Samaten+hävittäjä+hankinnat+osui+nappiin,+kun+uutta+teknologiaa+kohtuu+hinnoin,+kai+silloin+ei+muualla+kannata+katsella.+Vaikka+Ruotsikin+näytti+nyrpeää+naamaansa+hävittäjä+hankinnoista,+he+oli+kuitenkin+mielissään+F-35+hankinnasta,+se+turvaa+paremmin+heitäkin.Tuossa+alla+"Mitäs+Naton+pyrkimykset+ovat?+Puhdasta+etupiiripolitiikkaa.+"Ei+sitä+noin+voi+käsittää,+kyllä+meille+pääosin+on+vapaus+ja+itsemääräämis+oikeus+on+kallista.Venäjä+siinä+nyt+lietsoi+"rauhan+ohjuksillaan"+maita+parempaan+puolustukseen.+Siinä+on+Venäjälle+monia+hankalia+kohteita,+jotka+se+haluaisi+valvontaansa,+mm+Tanskansalmet.Ukrainan+jne.+Venäjä+on+nyt+sotaisalla+päällä,+sillä+hiljennetään+oman+maankin+vastustajia.Jaaa...pitkä+tuli,+vähän+huomaamatta.+Ota+kantaa,+saa+olla+tietenkin+eri+mieltäkin.+Mutta+nyt+valitettavasti+aika+tallaista.
  4. Ei+täälläkään+poiketa+tapauksestasi.+Piti+aiemman+tiedon+mukaan+useita+lapsia+ym+heihin+liittyviä+jouluksi+meille,+ne+nyt+kaikki+peruttu.+Mamman+kanssa+kahdestaan+joulumme+vietetään,+toki+siihen+kuvallisin+yhteyksin+heihin+tulemattomiin+ollaan+yhteyksissä.Sitkeä+on+nyt+korona,+ja+eikai+se+siitä+kummene+sitä+päivittelemällä,+vain+nyt+varoa+niin+pirusti+ainakin+me+vanhemmat.+Vaikka+kolmaskin+rokote+on+saatu,+kuulemma+senkin+osaa+ohittaa+joissain+tapauksissa.Meillä+ollaan+kinkun+suhteen+vielä+sulamis+-vaiheessa+mamma+otti+aamulla+pakasteesta.Aikoi+huomen+ip:llä+sen+paistaa,+kun+oikea+puu-uuni+niin+siellä+tulee+(siltä+ainakin+tuntuu)+muhevampi.Pitemmittä+puheitta.Kaikille+oikein+hyvää+joulua.