Vapaa kuvaus

Omaa rauhaa rakastava, yleensäkkin kovin rakastava ihminen olen. Jakelen paljon terveysvinkkejä. Ja paljon terveisiä kaikille ystäville ja tutuille, jotka minut kuvasta tunnistaa ja tänne itsensä klikkaavat. Maalaisplikkahan olen, rakastamani luonto aina lähellä. Kaupunkiin en voisi asettua, täällä olen oma itseni. Onhan Kaupungeissa sentään hienoja puutarhoja joita ihailla ja jonkin verran arkkitehtonisesti kauniita rakennuksiakin, mutta se lähes aina läsnä oleva häly..ei, sille. Musiikki, eihän tuolla pysty mainitsemaan kovinkaan monta artistia taikka yhtyettä. Se mikä saa milloinkin soida on ihan mielialasta kiinni sekä vuorokauden ajasta, ei heviä heti aamusta...Aika laidasta laitaan tuota musiikkia tulee kuunneltua. Sama elokuvien suhteen, tila tuolta loppuu heti alkuunsa. Elokuvia tulee tilattua, vähän turhankin paljon, tai ainakin niiden joukossa on turhan vähän hyviä, mutta se ikävä kyllä selviää vasta elokuvaa katsellessa. Kauhua, jännitystä, draamaa, ihan sama mihinkä genreen luokitellaan, kunhan on hyvä. Muutamiin näyttelijöihin voi kuitenkin luottaa, sillä ovat osanneet pysyä poissa huonoista elokuvista. Sään mukaankin on mukava valita elokuva, pimeän ja tihkuttavan syksyillan voi haihduttaa pois katsomalla vaikka aurinkoisen ja kesäisen elokuvan. Kirjoista. En ole ahmatti niiden suhteen vaan yleensä nukkumaan lähtiessä luvun taikka pari tulee luettua. Eilen sai päätöksensä Dan Browinin METEORIITTI ja seuraavana vuorossa on Elisabeth Kostovan HISTORIANTUTKIJA taikka sitten Fedor Dostojevskin IDIOOTTI. Kuvassa oleva kisu on jo lähes kaksikymmentä vuotias prinsessa. Kovin on vielä leikkisäkin.. puhelemaan on ruvennut viime vuosina ahkeraan ja tietää kyllä mitä tahtoo, menee välillä jopa ihan väittelyksi :D. On se vaan niin ihana. Joen luona otetussa kuvassa vesirokko vielä hieman päällä, olisi sekin voinut nuorempana iskeä, niin ei olisi lääkärikään antibiotteeja erehtynyt määräämään, luuli joksikin tulehdukseksi. Lopetin kuurin aika alkuunsa kuitenkin, onneksi, sillä mitäs sitä viruksen aiheuttamaan nappeja napostelemaan. Pitikin ryhtyä opiskelemaan työn ohella, niin kuin aika ei muutenkin kulu aivan liian nopeasti :D, mutta pitää lohduttautua sillä ettei tätä vaihetta niin kovin kauan kuitenkaan kestä. Kohtahan tässä pääsee jo esikasvattamaan sitten myöhemmin ulosvietäviksi. Suosikkibändit/artistit: Leonard Cohen, AC/DC, Nazareth, Arja Saijomaa, Aki Sirkessalo, Anouk, Kylie, Abba, Elton John, Anna Eriksson. Suosikkileffat: Kaunis mieli, indiana jones, Piano, 3:10 to Yuma, Drag me to hell, Perfect strangers2003, Rescue dawn, Storm warning, The interpreter Lempikirjat: Puutarha, jne., rakennus, terveyskirjat Vapaa-aikanani: lumityöt, leipominen, puutarhanhoito, elokuvat, käsityöt, Chevyt, lintujen ruokintaa. Katson tv:stä mieluiten: luontodokumentit, Täydelliset naiset, House, CSI, Uutiset, jne., Puutarha, rakennus, ruuanlaitto & sisustuohjelmat Kotieläimet: Kissa En pidä: manipuloinnista, valehtelusta, mustamaalaamisesta, pinnallisuudesta, siipeilijöistä Ruoka & juoma: Hedelmät, Kasvispizza & vesi Linkit: http://www.youtube.com/watch?v=-uNEF6XtdHc Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: Varattu Lapset: En halua lapsia

Aloituksia

11

Kommenttia

442

  1. Siis ei haittaa pieni uteliaisuus yhtään, sehän on hyve :).

    Kyllä se siitä havainnosta lähti kunnolla liikkeelle, mutta olin jotain kuullut ufoista aiemminkin. Sitten kun sen näin halusin tietää mahdollisimman paljon näkemästäni. Tämä koska tiesin mikä se ei ollut, mutta en tarkalleen mikä se oli. En voi sanoa tietäväni vielä nytkään 100%:sesti mikä se oli, mutta sen verran sitä tietoa on kertynyt että voin sitä ifona jopa tavallaan pitää. Kuten aiemmin silloin siitä keskusteltiin...vieraan sivilisaation luotain, tähän kun on päässyt, niin eikös sitä silloin voi jo ihan hyvin pitääkkin ifona? :).

    Ei ole taasen oikein aikaa riittänyt palstan seuraamiseen ja nyt kun työ alkaa niin aina vain hankalammaksi käy sen ajan löytäminen...kuten olet jo saanut kokea :). Onhan lotto toki vetämässä, mutta ei siihen voi oikein nojautua..pienen pieni mahdollisuus on kuitenkin olemassa :D. 7 oikein ja todistan ufotkin oikeiksi, siis että kyseessä on myöskin "vierailijat". Siitä teen siis eräänlaisen mission, sen kun ei ole mitenkään impossible.

    Tuli sopivasti perjantaina paketti, joten huvikseni kiertelin taloa sisäpuolelta sitten pikaisesti EMF- mittareilla, downsing sauvoilla ja infrapuna lämpömittarilla. Yksi muntaja menee kyllä vaihtoon, sillä se säteili voimakkaasti (haitallisen paljon) pitkän matkan päähän, viisari painui pohjaan jo puolen metrin päästä. Mitkään henget taikka ufot eivät "ilmoittaneet" läsnäolostaan sillä kertaa (ainakaan).

    Dowsing sauvat ovat minulle aika vieraat, en ole siis niihin juurikaan perehtynyt, mutta kyllä nekin silti yhdessä ja samassa paikassa vänkäs väkisin yhteen kun kolme kertaa kävelin samasta kohdasta.

    Raadollinen maailma, valokuvasin haukan joka oli niin värikäs etten sitä edes tunnistanut vaikka katselin lintukirjastakin. Olen niitä ennenkin täälläkin nähnyt, mutta sen värimuunnos, niin sellaista en ollut ennen niin selvänä nähnytkään, joten se pääsi sitten hämämään. Johtuu linnun iästä, eli vanhempi varpushaukka se sitten oli. Otin siitä upeasta linnusta sentään jonkilaisen kuvan :
    http://img219.imageshack.us/img219/5601/kisspp.jpg

    En nyt tiedä niistä sukista, ei niitä ehkä komeron perälle kannata ainakaan piilottaa, ties kuinka vielä joudutaan tutisemaan tuulessa ja tuiskussa, vaikka lupaavalta taasen vaikuttaa :).

    Mukavaa jatkumoa.
  2. Tässä muutama vuosi takaperin niin luin pidemmän jutun pihapuista, niiden historista ja merkityksestä ja niihin liittyviin uskomuksiin, mutta en ala ulkomuistista mitään tarinoimaan ettei vaan mene jutut vahingossa ihan vinksalleen. Kerran kävi niin, että kun katselin kylässä olessani ikkunasta ulos raivoavaa myrskyä, niin salama iski isoon pihakoivuun ja niin se mahtava puu vaan otti katkesi kuin hammastikku. Valtavat voimat suuntautui ehkäpä juuri siihen talon sijasta..

    Kylläpäs nyt "herätellään" joka paikasta. Saa muuten nähdä kuinka paljon putkia pamahtelee lauhtumisen myötä, saadaanko vettä enää edes raanoista tulemaan. Toivoa sopii ettei ongelmia tule.

    Kyllähän niissä löytyy, vihreä, punainen, sininen, keltainen ja purppura laser löytyy ainakin. Halvin 1000mw sininen laser osoitin jonka olen tähän mennessä löytänyt maksaa noin 160€, mutta siinä ei tule mukana minkäänlaista holograafista linssiä jolla voisi esimerkiksi sellaisen kummitusjahdissakin käytetyn ruudukon saada aikaiseksi, tosin sellaiseen käyttöön soveltuu jokin 30mw osoitin huomattavasti paremmin, niissä kun riittää potkua paljon pidemmäksi aikaa. Tuo laser jota Stinky esitti, niin sitä joutuu jo jonottamaan useamman viikon suuren kysynnän vuoksi. Lasereiden kanssa puuhailessa saa kyllä olla varovainen, pahassa tapauksessa voi muuten käydä niin että joku sokeutuu. Voihan vielä käydä niin että nuokin tulevat luvanvaraisiksi, sitä ennen olen kyllä omani hankkinut :).

    Saattaa ne ufoilijatkin pikkuhiljaa ruveta lasereita karttamaankin, sillä kyllä niillä nykyisillä super lasereilla tippuu jo lentokoneet ja ohjukset räjäytellään hyvissä ajoin ennen kuin kerkiävät saapua kohteeseensa. Ovat niitä tykkejä jo maastureihin ja lentokoneisiinkin asennelleet. Kohta on meno kuin tähtien sodassa konsanaan.

    Kovat pakkaset kestivät liian pitkään lintujenkin kannalta, sillä niitä kyllä paleltui suuret määrät kuoliaiksi. Parhaani tein kyllä niiden ruokinnassa, pelkkiä auringonkukansiemeniäkin kului tänä talvena 750-800kg, mutta ei ruokinta yksistään riitä kun tällainen poikkeuksellinen talvi iskee. Jos se on niittänyt paljon hyönteisiä niin sekin vaikuttaa sitten siihen kuinka kesän pesinnät onnistuu.

    Tulisi jo kevät ja lämpöasteet, niin pääsisi sitten vaihteeksi kersteille luontoa ihailemaan :).

    Niin vielä lauhtumisesta, naapurit ovat varmaan hyvin tyytyväisiä siitä. Juuri ennen kuin lähtivät matkoille niin heidän maalämpöpumppu hajosi ihan kokonaan ja öljyä ei oltu toimitettu vaikka olivat sitä tilanneet, koska tilaus oli yllättäen hukkunut, joten kotia tullessaan säiliön mittari näytti jo nollaa..
  3. Voimalinjojen allahan se loiteputkikin kuulemma syttyy "iteksiään". On tästä muutamia vuosia aikaa siitä kun ei ollut kulkukelpoista reittiä muualla kuin juuri suurten voimalinjojen alla, niin kyllä silloin tuli kipitettyä aika reippaasti sillä hirveä ukkosrintama lähestyi uhkaava vauhtia ja selässä oli kaiken kukkuraksi metallinen rinkka, välillä sitä jopa mietti sen rinkan hylkäämistä..

    Sillä tuoreessa muistissa oli yhden tuttavan kertoma, oli ollut ukkosenilmalla kävelemässä sateenvarjo suojanaan, pauketta ja välähdyksiä oli ollut solkenaan ja hän katsoikin viisaammaksi viskata se sateenvarjo menemään...ja lähes samantien kun se varjo päätyi tien penkalle niin sillon siihen oli salama sitten iskenyt. Itsesuojeluvaistoaan on kiittäminen siitä että on vielä hengissä.

    Suuret pihapuuthan toimi ja toimivat edelleen talon vartioina ukkosellakin (ja vanhan uskomuksen mukaan pihapuun tahallinen kaataminen tiesi jollekkin talon asukkaalle kuolemaa).

    Nyt kun ei ole oikein näkynnyt niitä ufoja vähään aikaan niin pitäisiköhän turvautua laseriin, niin kuin myös se dr.Steven Greer joskus tekee :). En minä oikein siihen laserilla kutsumisen toimivuuteen usko, mutta näyttäähän se kuitenkin varsin hienolta. 1 watin laserit ovat aika tyyriitä, mutta kait jo vihreällä 100-300mw:sellakin pärjäisi, nämähän näkyvät useiden kilometrien päähän varsin hyvin, 300:nen taitaa näkyä jo pitkälti yli kymmenen kilsan päästä.

    Niinhän se monesti on että vaihdos vapaalta töihin on se kaikkein työlläin päivä, vapaapäiviä osaa kyllä arvostaa aivan eri malliin kun paiskii töitä niiden välillä.. Mutta näinköhän pakkanen vihdoinkin irroittaa otteensa, sillä pitkästä aikaa ei tarvinnut heti aamulla katsoa miinusta ja kolmosella alkavaa lukemaa :).