Vapaa kuvaus

Omaa rauhaa rakastava, yleensäkkin kovin rakastava ihminen olen. Jakelen paljon terveysvinkkejä. Ja paljon terveisiä kaikille ystäville ja tutuille, jotka minut kuvasta tunnistaa ja tänne itsensä klikkaavat. Maalaisplikkahan olen, rakastamani luonto aina lähellä. Kaupunkiin en voisi asettua, täällä olen oma itseni. Onhan Kaupungeissa sentään hienoja puutarhoja joita ihailla ja jonkin verran arkkitehtonisesti kauniita rakennuksiakin, mutta se lähes aina läsnä oleva häly..ei, sille. Musiikki, eihän tuolla pysty mainitsemaan kovinkaan monta artistia taikka yhtyettä. Se mikä saa milloinkin soida on ihan mielialasta kiinni sekä vuorokauden ajasta, ei heviä heti aamusta...Aika laidasta laitaan tuota musiikkia tulee kuunneltua. Sama elokuvien suhteen, tila tuolta loppuu heti alkuunsa. Elokuvia tulee tilattua, vähän turhankin paljon, tai ainakin niiden joukossa on turhan vähän hyviä, mutta se ikävä kyllä selviää vasta elokuvaa katsellessa. Kauhua, jännitystä, draamaa, ihan sama mihinkä genreen luokitellaan, kunhan on hyvä. Muutamiin näyttelijöihin voi kuitenkin luottaa, sillä ovat osanneet pysyä poissa huonoista elokuvista. Sään mukaankin on mukava valita elokuva, pimeän ja tihkuttavan syksyillan voi haihduttaa pois katsomalla vaikka aurinkoisen ja kesäisen elokuvan. Kirjoista. En ole ahmatti niiden suhteen vaan yleensä nukkumaan lähtiessä luvun taikka pari tulee luettua. Eilen sai päätöksensä Dan Browinin METEORIITTI ja seuraavana vuorossa on Elisabeth Kostovan HISTORIANTUTKIJA taikka sitten Fedor Dostojevskin IDIOOTTI. Kuvassa oleva kisu on jo lähes kaksikymmentä vuotias prinsessa. Kovin on vielä leikkisäkin.. puhelemaan on ruvennut viime vuosina ahkeraan ja tietää kyllä mitä tahtoo, menee välillä jopa ihan väittelyksi :D. On se vaan niin ihana. Joen luona otetussa kuvassa vesirokko vielä hieman päällä, olisi sekin voinut nuorempana iskeä, niin ei olisi lääkärikään antibiotteeja erehtynyt määräämään, luuli joksikin tulehdukseksi. Lopetin kuurin aika alkuunsa kuitenkin, onneksi, sillä mitäs sitä viruksen aiheuttamaan nappeja napostelemaan. Pitikin ryhtyä opiskelemaan työn ohella, niin kuin aika ei muutenkin kulu aivan liian nopeasti :D, mutta pitää lohduttautua sillä ettei tätä vaihetta niin kovin kauan kuitenkaan kestä. Kohtahan tässä pääsee jo esikasvattamaan sitten myöhemmin ulosvietäviksi. Suosikkibändit/artistit: Leonard Cohen, AC/DC, Nazareth, Arja Saijomaa, Aki Sirkessalo, Anouk, Kylie, Abba, Elton John, Anna Eriksson. Suosikkileffat: Kaunis mieli, indiana jones, Piano, 3:10 to Yuma, Drag me to hell, Perfect strangers2003, Rescue dawn, Storm warning, The interpreter Lempikirjat: Puutarha, jne., rakennus, terveyskirjat Vapaa-aikanani: lumityöt, leipominen, puutarhanhoito, elokuvat, käsityöt, Chevyt, lintujen ruokintaa. Katson tv:stä mieluiten: luontodokumentit, Täydelliset naiset, House, CSI, Uutiset, jne., Puutarha, rakennus, ruuanlaitto & sisustuohjelmat Kotieläimet: Kissa En pidä: manipuloinnista, valehtelusta, mustamaalaamisesta, pinnallisuudesta, siipeilijöistä Ruoka & juoma: Hedelmät, Kasvispizza & vesi Linkit: http://www.youtube.com/watch?v=-uNEF6XtdHc Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: Varattu Lapset: En halua lapsia

Aloituksia

11

Kommenttia

442

  1. Pitkälti samoilla linjoilla kirjoittamasi kanssa.

    Scifi, star trekin ja muiden vuoropuhelut eivät ole oikein koskaan uponneet, mutta muutamat elokuvat ovat silti olleet mieleisiä. V-sarja pelotti silloin aikoinaan, saattais pelottaa vielä nykyäänkin :D..Scifi kirjoihin en ole koskaan perehtynyt, helmiä saattaisi löytyäkkin.

    Se että olen "löytänyt" tieni ufojenkin pariin saattaa johtua siitä ettei suuntaa kuljettavaa minulle koskaan osoitettu, vaan itse sain sen määrätä. Toki nurinaakin se perhepiirissä aikoinaan nostatti, mutta tässä sitä vain silti ollaan ufojen salaisuutta selvittämässä, edelleen.

    Se mitä syötetään jatkuvasti on mammonan merkitys, aivan kuin kyseessä olisi jokin uuden ajan vapahtaja. Ristit rakennuisten harjoilta poistettakoon ja euron logot tilalle laitettakoon.
    Uudet kymmen käskyä voisivat sitten ollakkin jotain tuohon tyyliin.

    1.On vain yksi herra ja se on Kahiseva, muita ei ole.
    2.Älä käytä Kahisevaa vääriin.
    3.Joka päivänäsi sinun tulee sitä kartuttaa.
    4.Kunnioita heitä joilla Kahisevaa on sinua enemmän.
    5.Älä köyhdy, köyhyys on häpeä.
    6.Jos tapaat nykyistä rikkaamman vuoteenlämmitttäjän, pyri vaihtamaan, aina.
    7.Varastaessasi ajattele suuria summia, äläkä jää kiinni.
    8.Todista sen puolesta joka tiliäsi eniten kartuttaa.
    9.Pyri kaappaamaan myös lähimmäisesi omaisuus, heikot sortukoon.
    10.Ole armoton, mitä enemmän saat Kahisevaa kasaan sen koskemattomaksi aina vain tulet.

    Maailma ympärillä muuttuu aina vain kylmemmäksi, henkisyys sanakin kohta kiroiluksi mielletään. En mukaan lähde junaan kolkuttavaan, vaan mielluummin annan tuvankin heiman entistään kylmetä sen sijaan, että kylmyyttä päästäisin sydämmeeni.

    se mihinkä nuoriso ajautuu, niin sehän on paljolti kiinni entisistä nuorista ja vaikka sanotaan että "ainahan ne nuoret ovat.." niin eihän se nyt ihan niinkään kyllä ole. Tarkastelemalla muutoksia vaikka kymmenen vuoden hyppäyksin, niin aika sokea saa olla, jos muutosta ei silloin huomaa. Jotta tämä kirjoitukseni ei anna liian synkkää kuvaa, niin totean vielä että onhan niitä ihania nuoria silti paljonkin ja aina voi muuttua..jos haluaa.

    Lumityöt aamuiset pikkuisen ramasee, ehkä kuvastuu kirjoittamaani. Yleensä olen valoisampi.

    Ja sitä oikein valoisaa kevättä sinne!
  2. Olit ensimmäinen.

    Mukavaa kohta saapuvaa kevättä!