Vapaa kuvaus

Olen kiva ja huumorintajuinen urheiluhullu. Tuutko jutskaa? Kotieläimet: koira Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu Ammatti: Muu Siviilisääty: Varattu Lapset: En ole kiinnostunut lapsista

Aloituksia

32

Kommenttia

386

  1. Parisuhteessa voi olla ja erota, mutta lapsista ei noin vain erota. Ilmeisesti moni etävanhempi unohtaa sen, ettei hänen velvollisuudet lapsiin lakkaa tai edes vähene eron myötä.

    Onneksi Suomessa on sopimusvapaus, jonka mukaan voi sopia ihan mistä vain, mitä ei laki kiellä. Tähän vedoten tekisin todella tarkat sopimukset etävanhemman kanssa, jotta kaikilta maailman yllätyksiltä varauduttaisiin ennakkoon. Sopimuksia ei kannata ollenkaan aliarvioida. Muistakaa myös se, ettei toinen ole korvausvelvollinen sopimusrikkomuksista ellei asiasta erikseen sopimuksessa mainita.

    Jos on ajauduttu epämiellyttävään tilanteeseen, niin ehdottomasti kannattaa tehdä sopimukset uudelleen. Niin pitkään kun asiat on paperilla, on niiden kiistäminen täysin turhaa.

    Aloittajalle suosittelen, että jo lastenne vuoksi istahdatte exäsi kanssa pöydän ääreen ja teette uudet, tarkemmat sopimukset. Laittakaa ehdottomasti kohta lasten tapaamisista; etävanhempi saa tavata lapset kerran kuussa ja muista vierailuista hän ilmoittaa lähivanhemmalle esimerkiksi viikkoa ennen. Kannattaa myös mainita se, ettei etävanhempi saa ottaa vastaan lapsilta penniäkään rahaa ja lahjat hän kustantaa omasta taskustaan. Sopimusrikkomuksesta tapaamisoikeuden menetys.

    On täysin normaalia, että toista vanhempaa kiinnostaa lasten tekemiset, mutta voitte sopia esimerkiksi, että lähetät hänelle viikottain tai kuukausittain jonkun yhteenvedon lasten menoista.

    Itse ehdottomasti kannatan sopimuskeskustelua, jos ei kyetä keskustelemaan asiallisesti muuilla tavoin. Ei mitään hölläämistä, vaan kaikki paperille ja oikeuden kautta.
  2. Voi herranjestas näitä syyttäjiä! Kaikesta mahdollisesta syytetään milloin viranomaisia, milloin naapurin koiraa, milloin ketäkin... Muttei koskaan myönnetä omaa syyllisyyttä mihinkään.

    Ensimmäisessä tapauksessa on eletty yli varojensa ja kun tultiin velat perimään, niin päädyttiin surmaamaan koko perhe. Ilmeisesti kyseinen perhe piti itseään jotenkin ylivertaisena suhteessa muihin tuhansiin ulosottoviraston asiakkaisiin, jotka luopuvat kaikesta ja makselevat velkoja suurimman osan elämästään, ja päättii, ettei heidän tarvitse mitään maksaa. Tuhannet suomalaiset makselevat velkojaan menettäen kaikkensa, mutta vain harvat raukkikset päättäävät päivänsä joidenkin hiton kolikkoiden tähden. Suomessa kukaan ei joudu kadulle asunnottomaksi; asunnon ja perustoimeentulon valtio takaa myös kaikkein luusereimmille henkilöille.

    Koulusurmista taas syytetään viranomaisia, jotka määräsivät pojille lääkkeitä. Ilmeisesti myös näissä tapauksissa viranomaiset ovat menneet ihan mielivaltaisesti määräilemään satunnaisille henkilöille satunnaisia lääkkeitä ilman mitään pätevää syytä. Hah hah, sanon minä! Jos lääkkeitä määrätään, niin eiköhän siihen ole ollut pätevät syynsä.

    Kolmannessa tapauksessa lasten huostaanotto on ollut täysin aiheellista, koska lapset pitää ottaa pois henkilöiltä, jotka kykenevät tappamaan toisen henkilön olipa hän kuka tahansa. Tässäkin tapauksessa vain tämän perheen raukkis-luuseri-isä päätti tappaa koko perheensä, vaikka samassa tilanteessa on monta muutakin perhettä, jotka eivät tilanteestaan huolimatta jaksavat jatkaa elämäänsä.

    Minulta ei heru tippaakaan sääliä tälläisille pienisieluisille raukkiksille, jotka lähtevät purkamaan ahdistustaan muihin ihmisiin, vaikka ovatkin omilla toimillaan aiheuttaneet tilanteensa. Moni muukin ihminen on samassa tilanteessa heidän kanssa, mutta vain he tappavat ihmisiä. Surkeita raukkiksia! Toivon hartaasti, että Helvettu ja Taivas ovat totta ja nämä surkimukset ikuisesti kärventyvät Helvetissä tuskissaan. Vantaan surmien isää pitäisi kiduttaa henkihieveriin mahdollisimman raa'asti, niin että hän anoisi kuolemaa. Ei heru ymmärrystä milliäkään!
  3. En tule ikinä uskomaan, että huostaanottosysteemi tuo pelkästään huonoa. Missä tahansa systeemissä on omat heikot kohtansa, joiden ansiosta sattuu näitä todella surullisia tapauksia. Siltikään huostaanottosystyeemiä ei mielestäni kannata purkaa, vaan pikemminkin päivittää tähän päivään.

    Mielestäni tämän päivän systeemin heikoin kohta on liiallinen rajuus; aivan liian hepposin perustein otetaan lapsia huostaan ja vasta tämän jälkeen mietitään perheen tukemista. Sitten tilanne muuttuu ja lapsi palautetaan ja tilanne taas muuttuu ja lasta taas kuin palloa pompotetaan paikasta toiseen. Se tuottaa aina ylimääräistä stressiä ja kallista byrokratiaa.

    Olen todella vahvasti sitä mieltä, että ensisijaisesti perhettä tulisi tukea muuttamaan tapansa ja vasta tämän jälkeen viimeisenä keinona käyttää huostaanottoa.

    Esimerkiksi tutultani huostaanotettiin vauva, koska äiti sairasti masennusta jo pidemmän aikaa ennen lapsen syntymää ja hänen motivaationsa tehdä yhtään mitään oli aika matala sairauden vuoksi. Jos tämä äiti olisi saanut jotain kodinhoitoapua tai vauvanhoitoapua vaikeimpien ensikuukausien aikana, niin olisi sitten reipastunut ja mahdollisesti vähitellen muuttunut omatoimisemmaksi, mutta kun ei haluttu auttaa äitiä, vaan äkkiä vauva pois ja äiti saa ihan itse tehdä mitä lystää, mutta saa vauvan takaisin jos vointi kohenee.

    Veikkaan, että lapsen henkisen kehityksen kannalta ei ole mitään hyvää, jos hänet vain heitellään kuin palloa perheestä toiseen.

    En tiedä miten Suomessa, mutta ainakin Venäjällä lapsen adoptoinnista saa valtiolta melko hyvän rahallisen avustuksen ko. maan hintatasoon nähden, joten siellä varsinkin vähävaraiset perheet adoptoivat lapsia elannokseen. Lapsista ei pidetä mitään huolta, vaan tarkastuksia varten pistetään kulissit pystyyn ja heti kun sossun tädit ovat poissa, niin lapsia pidetään suorastaan orjina ja heitä pahoinpidellään.
  4. Voihan teitä juoruavia ja toisten menoja kyttääviä akkoja!

    Oletko aivan varma, että sillä lapsella oli kakat vaipoissa? Kävitkö tarkastamassa asiaa?

    Mistä tiedät kuinka paljon pph:t ovat lasten kanssa kontaktissa sisätiloissa? Ulkona käydään se pari tuntia päivässä, mutta et tiedä, mitä pph tekee lasten kanssa sisätiloissa. Jospa siellä vietetään enemmän aikaa ja ulkona lasten annetaan itse tutkia maailmaa ja omaa rauhaa. Sisätiloissa lasten kanssa varmasti ollaan kontaktissa; ruokitaan, vaippoja vaihdetaan, nukutetaan, satuja luetaan, leikitään, yms. Myös minun mielestäni ulkona lapsen kuuluu saada sitä omaa rauhaa tutkia ihmeellistä maailmaa.

    Jos joku ei leiki muiden kanssa, niin sehän ei välttämättä pahaa ole, koska eivät kaikki yhtä sosiaalisia ole. Joku nauttii saadessaan olla yksinään, kun taas toinen kaipaa ihmisvilinää ympärilleen. Kaikki ovat erilaisia.

    Mistä tiedät, miksi sen tytön annetaan itseä tuntitolkulla? Olet vain jotain jostain joskus kuullut, muttet tiedä, mitä pph ja lapsen vanhemmat ovat keskenään sopineet.

    Minua henkilökohtaisesti ärsyttävät suunnattomasti sellaiset akat kuin aloittaja, jotka näkemänsä perusteella laativat jo aikamoisia teorioita milloin mistäkin. Ettekö mitenkään kykene hyväksymään sitä, ettei kaikesta saa valittamisen aihetta aikaiseksi? Lasta pitää vahtian ja opastaa, mutta myös itsenäiseen kehittymiseen on annettava mahdollisuus.
  5. Mutta ajatteleppa, että tuohan on vain "jäätikön huippu". Nuo ovat vain ne kaikkein pahimmat tapaukset, jotka julkisuudessa kuohuavat, mutta kuinkahan paljon on muita tapauksia, joissa lapsen hoito laiminlyödään, lapsi pahoinpidellään tai muulla tavalla vahingoitetaan pientä ihmistä?

    Olin joskus töissä psykiatrisessa sairaalassa, joka erikoistuu nimeonmaan näihin äiteihin, joilta otettiin lapset huostaan ja passitettiin äiti pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan. Siellä kuuli aikamoisia tarinoita. Maassamme on yllättävän paljon niin pahoinvoivia äitejä, että lapset otetaan huostaan, jos elävinä löydetään.

    Ongelmana mielestäni on avun saannin rajallisuus, koska kaikki laitokset ja ammattilaiset ovat asiakkaita täysiä, niin osalla jää ihan pakostakin apu saamatta ja sairaus pahenee hoitamattomana, mikä usein johtaa lastensuojelutoimenpiteisiin. Jos suurin osa osastolleni joutuneista naisista olisi ajoissa saanut apua, niin tuskin monikaan heistä olisi meille joutunut.

    Yllättävän usein myös lähiomaiset, kuten mies, isovanhemmat, yms. väki, vähättelevät todellsita ongelmaa. Olen tietoinen eräästä tapauksesta, jossa naapuri hälytti poliisit, jotka toimittivat yh-äidin sairaalaan. Tämä äiti oli eronnut vaikean raskautensa aikana ja lapsen syntymän jälkeen masentui niin pahasti, että makasi ulosteessaan kattoa tuijottaen päivästä toiseen, eikä edes noussut hoitamaan nälissään jatkuvasti huutavaa lastaan. Naisen äidin tilanteen kuvaus järkytti minun: "No, ei se tilanne kovinkaan paha ollut."

    Entäpä se uutisissakin kuohunut tapaus, jossa nuori raskausmasentunut äiti pahoinpiteli lapsensa henkihieveriin. Lapsen isä, joka asuin yhdessä lapsen äidin kanssa, ei myöskään myöntänyt ongelmien laajuutta, vaikka nainen säännöllisesti laiminlöi lapsen hoidon.

    Lähiomaiset aivat liian usein vähättelevät ongelmaa ja siinä sitten nähdään, miten käy. Niin vaikeaa kuin se onkin, niin mielestäni lähiomaisten pitäisi aivan rehellisesti myöntää ongelmien vakavuus ja passittaa se äiti tai isä hoitoon ennen kuin lapselle käy kalpaten.

    Se, että lapsi kärsii vanhempiensa toimesta ei ole vain heidän vikansa, vaan yhteiskunnalla ja lähipiirillä on omat osuutensa tästä.