Mies petti ja katosi.

tuleva yh-äiti89

Huoh..tekee mieli avautua. Tämän vuoden alussa luulin löytäneeni vihdoin Sen Oikean. Mies 26, minä 22. Olin onneni huipulla, ja hän kertoi tuntevansa samoin. Kerroin haaveilevani kovasti äidiksi tulosta ja lapsesta, kuten olen jo monta vuotta haaveillut, ja sanoin että jos tulisin raskaaksi pitäisi ehdottomasti sen sanoisi mies mitä tahansa. Kysellessäni hänen haluistaan isäksituloon sain vastaukseksi aina vain "No kai sitä tarvitsee harjoitella ensin.. ;D" Hän ei muutenkaan koskaan kertonut tulevaisuuden haaveistaan tuon taivaallista. Mies tiesi varsin hyvin, etten käyttänyt ehkäisyä. Sitten tulinkin raskaaksi, josta varmistuin kuukauden päästä raskaaksi tulosta. Olin yhtäaikaa järkyttynyt mutta samalla onnesta soikeana. Yrittäessä tavoittaa miestäni sainkin hänet kiinni pettämisestäni, ja voitteko uskoa - 15-vuotiaan tyttölapsen kanssa! Olin niin järkyttynyt, että tuntikausia pyörin kotonani ja tärisin ja voin pahoin. Mitä helvettiä oli tapahtunut?! Se ihminen johon olin sydänjuuriani myöten rakastunut ja vannonut vaikka kuolevani hänen puolestaan paljastui kertaheitolla aivan toisenlaiseksi kuin oli antanut ymmärtää. Kerroin kuitenkin raskaudestani, ja hän aloitti kuukausien mykkäkoulun. Tai oikeastaan ilmoitti vain viikon välein soittavansa huomenna, ja sitä huomista ei koskaan tullut. Viikon välein vain sama lause: "On epäsosiaalinen olo, ei tee mieli jutella. Jutellaan joskus toiste...... MIKÄ vittu SUA VAIVAA???? ANNA MUN OLLA!!!!!!" Ja liuta kirosanoja perään.
En tehnyt aborttia. Olen onnellisesti raskaana kuudennellatoista viikolla, ja olosuhteisiin nähden kaikki on mennyt hyvin. Jopa etäiset vanhempani ja läheisin perheenjäseneni - mummoni on ottanut asian hienosti, ja sanonut tukevansa koko ajan. Minulla on täällä myös muutama ystävä jotka todellakin tukevat minua ja ovat puolestani onnellisia. Kaiken pitäisi olla siis hyvin, ja tunnenkin välillä onnenpurkauksia. Mutta silti en voi olla miettimättä miksi minulle kävi näin.. Olen itse eroperheen lapsi (se selittää etäiset välit vanhempiini) ja olen aina vannonut itselleni että "Minun perheessäni on lapsella isä ja äiti saman katon alla!" mutta tämän keskenkasvuisen miehenretaleen kanssa en halua olla enää missään tekemisissä - varsinkaan sen jälkeen kun hän on ollut seksisuhteessa alaikäisen kanssa! Oksettavaa, sairasta. Hänen exänsä on ystäväni, jolta olen kuullut lisää juttuja hänestä, ja olenkin löytänyt hänen katoamisensa jälkeen kymmeniä hänen samoin kaltoinkohdelluiksi tulleita uhrejaan, joille kaikille mies on tehnyt samat temput - pettänyt monen kanssa yhtäaikaa ja sitten vain kadonnut jonkun niistä perään. Jokainen, joka on joskus joutunut narsistin uhriksi, tullut petetyksi, jätetyksi, huijatuksi, ja jolta on varastettu ja viety kylmästi sydän rinnasta tietää varmasti mitä tunnen. Ja nyt hormonien vallassa se kaikki tuntuu vieläkin musertavemmalta.. En ole kertonut kellekään, mutta usein iltaisin itken itseni uneen.. Miikka L. Jyväskylästä, vihaan sinua ja toivon ettet koskaan tule saamaan toista lasta, sillä tätä yhtäkään et tule kusipäisyytesi vuoksi näkemään. Onnetonta loppuelämää!

14

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkinainen

      No sitä saa mitä tilaa. Eihän teillä ollut lapsen hankkimisesta mitään sopimusta, ja mies ei vaikuttanut erityisen keskustelukykyiseltä alun alkaenkaan. Itsehän uhosit, että pidät mahdollisen lapsen kävi kuin kävi. Siinähän sitten pidät. Miestä en ihaile - enkä varmaan olisi ihaillut alun alkaenkaan - mutta sinuakin kyllä ihmettelen. Siitä vaan peiliin kattelemaan ja itteä kiittelemään.

      Jotain loppuelämää vaan sullekin.

    • Malla

      Ompas kannustavia ihmisiä täällä, "järkinaisen" kommenttiin viitaten. On kyllä tosi väärin mitä olet joutunut kokemaan, yksikään tuollainen vastuuton ja valehteleva mies ei ansaitsekaan tavata lastaan, pidä siitä kiinni. Toivon, että sinulle vielä kaikki selkenee ja jaksat. On onni, että sinulla on tukevia ystäviä ja perheen jäseniä ympärilläsi. Äläkä syyttä suotta turhaan syytä itseäsi, sillä sinä olit rehellinen ja kerroit olevasi valmis, mies teki väärin kun valehteli ja jätti. Voimia!

    • Totuuden näkevä.

      Hehh.... "mutta tämän keskenkasvuisen miehenretaleen kanssa en halua olla enää missään tekemisissä"
      Siis tuo heitto tuli teiniin verrattavissa olevalta 22v pikkutytöltä joka puhuu itseään neljä vuotta vanhemmasta ihmisestä!
      "Hänen exänsä on ystäväni, jolta olen kuullut lisää juttuja hänestä, ja olenkin löytänyt hänen katoamisensa jälkeen kymmeniä hänen samoin kaltoinkohdelluiksi tulleita uhrejaan"
      Mikset samointein keksinyt liioitella vielä enemmän?
      Kai niitä "uhreja" on nyt vähintään satoja eikä vain kymmeniä ;)
      Niin ja tottakai tuollainen ex miehen ex muija on "tietolähteenä" se ylivoimaisesti "luotettavin" sillä onhan teillä yhteinen vihollinen joka teidän kummankin mielikuvituksen aivan uusiin ulottuvuuksiin ;)
      Vinkkinä muuten että kun olet löytänyt tälle palstalle jonka ovat valloittaneet juuri kaltaisesi yhäriruikuttajat niin nyt sinun ei tarvitse enää turvautua tuohon "tietolähteeseesi" vaan voit saada nyt 24/7 täältä niitä samoja "tietoja" siitä lapsesi isästä muilta yhäriruikuilta sillä onhan jokaisen palstan ikiruikuttajayhärin exät kaikki kitsaita väkivaltaisia pedofiili alkoholisteja joten olet löytänyt omiesi joukkoon! ;)

    • gkld

      Mies ei todellakaan ansaitse tavata lastaan, mutta lapsi ansaitsee isänsä! Satutat samalla lastasi, jos et annan isän olla lapsen elämässä. Ilman isää ei ole kiva elää!!

    • tjääns

      Voimia! itse olen kahden lapsen kanssa yksin ja mietin että miksi juuri minä ja etenkin lapseni. Unelmana on aina ollut ehjä perhe. Tsemppiä sulle kovasti, kaikki asiat ei aina mene kuin ne suunnittelee, ja joidenkin ihmisten ulkokuori pettää ja pahasti! Pärjäät varmasti ilman miestäkin, se on vain asenteesta kiinni :)

      • tuleva yh-äiti89

        Kiitos nimim. tjääns. Päivä kerrallaan mennään.. Minusta on tökeröä, että vaikean tilanteeni huomioon ottaen joku viitsii yhä jaksaa syyttää minua. En kiellä, etteikö itsessäni olisi myös ollut vikaa. Vaan suurin vahinko tässä on kyllä ollut petollinen mies ja hänen valheessa elättäminensä. 26-vuotiaan pitäisi olla jo aikuinen ihminen, eikä käyttäytyä kuin 16-vuotias teini, karkailla ja metkuilla.
        Jostain kummasta syvältä kumpuaa silti valtava onnen tunne joka hetkittäin pulpahtelee pintaan. Minulla on jotain mitä hänellä ei ole! Olen aina halunnut äidiksi, tämä on huippua. :')


    • voi hölmöyden päivät

      Mieshän ei sanonnut että haluaa lasta sinun kanssa. Kyllä mieskin jos todella haluaa lapsen, niin sen kertoo. On naurettava olla ilman ehkäisyä jos tietää tilanteet. Olisi kannattanut tutustua pikkaisen paremmin jos mies tälläinen naistenmies. Tulee vaan turhaa kärsimystä itselle ja tulevalle lapselle. Toista ei voi lapsella suhteeseen kiristää. Kuka tästä kärsiii eniten tuleva lapsi tietenkin.

    • yh-Mikko

      MITÄ HELVETTIÄ!? Mies tekee naisesta yksinhuoltajan ja jättää oman onnensa nojaan huolineen tuosta noin vain, ja muut äidit mollaavat tätä naista? Uskomatonta. Joku epätoivoissaan tekee abortin ja häntä haukutaan, kun taas toinen yksinjäävä sentään pitää lapsen ja silti haukutaan. Missä nyt on puheet siitä, että äidit pitävät aina yhtä? Muutamassa tähän tulleessa kommentissa ei ole hiventäkään tuesta ja kunnioituksesta. Toivottavasti ette mollaajat koskaan itse joudu tukemaan yksinäistä äitiä, sillä siihen hommaan teistä ei ole. Ette todellakaan taida tietää millaista yksinhuoltajan elämä on. Joku on vapaaehtoisesti siihen ryhtynyt raukkamaisesta miehestä huolimatta, on selvää että hän yhtä aikaa suree sitä ja on hieman peloissaan, mutta silti TEKEE SEN! Hatun noston arvoinen suoritus. Naiset osaavat sitten olla ilkeitä toisilleen tilanteessa kuin tilanteessa, tuota ei miesten piireissä tapahdu.

      • sama yh-Mikko

        Ai niin nimim. tuleva yh-äiti89, voisin hyvin toimia kuuntelevana korvana murheillesi ja miksei iloillekin. :) Olen ollut neljättä vuotta nyt kahden lapsen yksinhuoltajana puolisoni kuoltua, jotenka tiedän todellakin miten raskasta arki voi olla. Mutta aina siinä eteen päin mennään. Löydyn kyllä Facebookstakin mutta nimeni laittaminen tähän antaisi varmaan satoja vaihtoehtoja, joten lisää toki messengeriin näin aluksi tai sähkäriäkin saa laittaa. m_lehikoinen81@hotmail.com Vien poitsun illasta pelaamaan kiekkoa ja siinä kuuden jälkeen ainakin ilmestyn taas koneelle.


      • wilma60

        Toki mollaaminen on rumaa ja sitä ei pitäisi olla mutta kieltämättä minäkin kehottaisin alkuperäistä kirjoittajaa katsomaan vähän peiliin. Itse en olisi edes miettinyt perheen perustamista noin lyhyen seurustelun jälkeen. Miehistä eikä naisistakaan voi mennä koskaan takuuseen mutta vielä vähemmän silloin kun ollaan oltu yhdessä vasta kuukausia. Siinä vaiheessa on vielä helppo näytellä ja olla jotain muuta kuin todellisuudessa onkaan. Ja viestin perusteella ymmärsin ettei mies missään vaiheessa ilmoittanut haluaan tulla isäksi. Hän halusi vain harjoitella. Toki ehkäisy on miehenkin vastuulla mutta suurimman vastuun siitä kantaa kuitenkin aina nainen. Nainenhan se raskaaksi tulee.

        Ei ptikä yhdessäolokaan takaa onnellista ydinperhettä. Meille tuli ero todella pitkän avioliiton jälkeen. Yhtä äkkiä olinkin kolmen lapsen yh-äiti ja meni aikansa ennenkuin siitä shokista selvisin. Joten siinä mielessä tiedän mitä on yh:n elämä.


      • tuleva yh-äippä89
        sama yh-Mikko kirjoitti:

        Ai niin nimim. tuleva yh-äiti89, voisin hyvin toimia kuuntelevana korvana murheillesi ja miksei iloillekin. :) Olen ollut neljättä vuotta nyt kahden lapsen yksinhuoltajana puolisoni kuoltua, jotenka tiedän todellakin miten raskasta arki voi olla. Mutta aina siinä eteen päin mennään. Löydyn kyllä Facebookstakin mutta nimeni laittaminen tähän antaisi varmaan satoja vaihtoehtoja, joten lisää toki messengeriin näin aluksi tai sähkäriäkin saa laittaa. m_lehikoinen81@hotmail.com Vien poitsun illasta pelaamaan kiekkoa ja siinä kuuden jälkeen ainakin ilmestyn taas koneelle.

        Kiitos Mikko, ja lisäsin. :)


    • Mietitäänpä tilannettasi uudelleen.

      Sinä halusit lapsen, vaikkei miehesi erityisen halukas siihen ollut. Kertomuksestasi voi päätellä, ettei hän ollenkaan halunnut lasta. joten haluan muistuttaa, että päätös hankkia lapsi oli yksinomaan sinun. Totta kai, mies piti mykkäkoulua ja ei halua enää olla kanssasi tekemisissä moisen kusipäisen tempun jälkeen. Vaikka nainen olen, ymmärrän miestäsi täysin. Lapsi on kuitenin aika suuri asia ja että se lähetään tekemään ikään kuin yksinään on aika katala temppu. Minusta olisi täysin oikein, jos mies ei maksaisi lapselleen elatusapua, koska se lapsi on äidin päätös, ei isän.

      Pettämisjutusta sen verran sanon, että siinä oli ehkä jotain positiivistakin; pysyypähän pedofiili erossa sinusta ja lapsestasi. Hyvä, että se tuli ilmi nyt, eikä lapsen syntymän jälkeen. Ties mikä lasten hyväksikäyttäjä olisi voinut tuosta äijästä paljastua omaa lasta kohtaan.

      Se, että äijä pettää ja sanomatta mitään häipyy viestii "munattomuudesta" sanoa asiat niin kuin ne on. Hänen on helpompi unohtaa koko homma kuin puhua siitä ja selvittää välit. Sellaiset ne mieshet on, ettei he draamasta tykkää.

      • Vaikka nainen olenkin, niin siltikin kismittävät suunnattomasti nämä itsekeskeiset ämmät, jotka hankkiutuvat raskaaksi ja sitten vain ilmoittavat miehelle, että kersa olisi tulossa ja sinulla ei ole tähän sananvaltaa. no, jos tälle linjalle lähdetään, niin lapsi on sitten yksinomaan naisen vastuulla ja mistään miehen elatusvelvollisuudesta ei voida edes puhua.

        Lapsen syntymän jälkeen sitten vaan sanotaan, että lapsi on henkilö nro. 1 ja mies saa lähteä vaikka heti - nainen ei välitä. Ei kenenkään miehen tälläistä kohtelua pitäisi kestää. Kun mies sitten suoraan sanottuna potkitaan pois, niin alkaa armoton elareiden vaatiminen lapsesta, josta mies ei ollut päättämässä, ja hänet erotettiin lapsesta puoliväkisin.

        Lapsen syntymästä tulisi päättää molempien vanhempien ja molempien tulee haluta lapsi. Jos mies ei sitä halua, niin silloin nainen joko tekee abortin tai synnyttää lapsen yksinomaan itseään varten ja ottaa vastuun myös itse.


    • nefru

      Tuleva yh-äiti89: Saisinko esim. sun meseosoitteen, että voitais jutella vähän enempi. Olen sun kanssa samaa vuosimallia ja aikalailla samassa tilanteessa. Yksin siis odotan ja ihan alussa mennään. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2198
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1694
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1044
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      86
      1029
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe