Itsemurhan partaalla

Silti, väsyneenä mietin kuitenkin myös erilaisia ratkaisuja... Olen vahvistanut opiskelupaikkani jo tänne, mutta toisella varasijalla olisi myös kotipaikkakuntani koulu johon olisi mahdollista päästä. Opiskelupaikka täytyy vahvistaa 2.8. mennessä. Onko enää mitään mahdollisuutta, että saisin siirrettyä sen kotipaikkakunnalleni? Paperissa luki kyllä, että se on sitova... Entäpä vuokrasopimus, kun kämppä on nyt täällä? Olen nyt niin yksin ja ahdistunut, ajatukset pyörivät päässä pientä ympyrää, eikä ole ketään kenelle puhuisin.

Eka tai toka vkl uudessa ympäristössä ja ajattelet tuollaisia? Opinnot eivät ole vielä edes alkaneet ja mietit jo keskeyttämistä?

Palaa toki vanhempien helmoihin ja jää peräkammarin tyttäreksi, koska jos paineensietokyky on noin heikko niin on aika vaikea pärjätä työelämässä.

Arvaa kuinka moni kadehtii sinua! Opiskelupaikka jossain, minne olet itse ilmeisesti halunnut; itsenäisyys; vapaus; maailma täynnä uusia mahdollisuuksia ja uusia tuttavuuksia ja uusia seikkailuja. Opiskelupaikan lisäksi on järjestynyt jo asunto (ei todellakaan mikään itsestäänselvyys), ei tarvitse asua tilapäismajoituksessa tai soluasunnossa.

Olisiko aika katkaista napanuora ja lähteä seikkailulle aikuisten maailmaan?

Kiitoksia vastauksista. Minähän olen ollut "omillani" jo muutaman vuotta, eka toisessa paikassa, sit taas hetki kotopuolessa ja nyt täällä. Toki tiedostan, että voin tavata vaikka kuinka hienoja tuttavuuksia koulun merkeissä syksymmällä, mutta tämä tilanne, juuri tällä nimenomaisella hetkellä, on vain niin vaikea. Olen yksin kotona kun ulkona on mitä kaunein kesäilta...

Et usko, mutta muutaman vuoden päästä asiat ovat ihan toisin, ja olet varmasti onnellinen! Usko minua! Saat kyllä elämäsi tosi onnelliseksi vielä. Mene sinne kouluun, tutustu ihmisiin, käy ulkona ja sure mennyttä suhdetta. Vain suremalla pääset siitä yli. Ennemmin kuin huomaatkaan olet sopeutunut uuteen kaupunkiin (ainakin väliaikaisesti) ja olet ehkä tutustunut kivoihin miehiinkin. Koulu kyllä piristää sinua! Muista vain sitten olla aktiivinen ja tutustua siellä ihmisiin, pyytää heitä vaikka baariinkin sun kanssa. Voithan myös varata ajan lääkärille ja pyytää pienen määrän masennuslääkkeitä. Ne voivat hieman helpottaa oloa nyt. Tosin aika parantaa haavat kunnolla ja tuo uusia iloisia asioita elämääsi!

Oletko lukenut jonotusoikeudesta, esim. http://www.lamk.fi/hakeminen/nuoret/opiskelupaikka/

Yksin viikon, sulla on ollut seurustelusuhde, olet koulussa, sinulla on vanhemmat, sinulla on useita kavereita mutta 500km päässä..olet koulussa jossa tapaat uusia kavereita.

Minä olen myös Itä-Suomesta ja 21v mutta mies. Minulla ei ole koskaan ollut seurustelusuhdetta. Minua on koko lapsuus kiusattu, en ole koulussa, en töissä. Syön mielialalääkkeitä ja käyn viikottain terapiassa. Vuosi sitten olin töissä ja ns. "normaali" kunnes täräytin yhdellä myyntireissulla kunnon kolarin puun läpi ja suoraan lampeen. Feikkiystävät katosivat sen sileän tien kun raha loppui, vain pari kaveria jäi monesta ja vanhemmat on eläkkeellä niin hohhoh siinäpä mamma och pappa betalar todellakin. Verissäpäin uin jalka paskana rantaan ja luojan kiitos siellä korven keskellä vielä Nokia toimi märkänäkin..nyt sitten ei saa töitä muuta kuin puhelinmyynnistä kun tuntuu että jokanen paikka menee sen sileän tien ja kaikenmaailman noitatohtorikoulutuksia katsotaan kovan kokemuksen, työn vaativuuden ja taidon sijaan.

Oikeasti, jos tuo jo hajottaa niin kasva aikuiseksi. Ei pahalla, mutta täällä on oikeasti yksinäisiäkin ihmisiä. Sinulla on asiat kuule aikas hyvin joten älä jaksa pillittää. Monet ei saa edes koskaan halausta toiselta ihmiseltä.

Sanoinko minä, että minulla on YHTÄKÄÄN ystävää? En. Kun niitä ei ole. En ole viikkoon puhunut muulle kuin muutaman kerran exälleni, ja hänkin haukkui. Niin ja satunnaiselle kassaneidolle varmaan. Että luulen kyllä tietäväni yksinäisyydestä jotain.

Tapa ihmeessä itsesi. Onhan tuo ihan kestämätön tilanne, että nuori terve aikuinen pääsee haluamaansa opiskelupaikkaan ja saa asunnon ja kaikki ovet tulevaisuuteen ovat auki.

Joo. Ei naurata, olen (taas) melkein itkun partaalla, kun katson kuinka tämäkin keskustelu saanut jo 3 "dislikeä".

Tiedän, että kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Tämä yksinäisyys on vaan niin kovin raastavaa, kun tuntuu, että tässä maailmassa ei ole ketään, jolle merkitsisin enää mitään. Jos katoaisin, kukaan tuskin huomaisi. (teiniangst yhyy) Tosin oma äiti saattaisi kysellä perään, mutta pienellä viiveellä.

Laitelkaahan sähköpostiosoitteitanne, te kiinnostuneet, voisihan sitä lohduttomien ja loputtomilta tuntuvien kyynelten välissä koittaa kirjoitellakin jotain jollekin.

Näen tilanteessasi hyvät mahdollisuudet selvitä. Sinulla on nyt akuutti kriisi päällä (kaksi asiaa jotka rassaavat: ero ja uudelle paikkakunnalle muutto). Ehdotan että siirrät itsemurha-ajatuksen esim.. vuoden päähän, katsot mitä elämä tuo tullessaan. Itse olen selvinnyt näin kun on ollut vaikeaa.
Kun aikaa on kulunut saat iloita siitä kaikesta hyvästä mitä elämääsi on tullut!
Jos paikkakunnallasi on kriisikeskus, niin mene juttelemaan, itseäni on auttanut. Soittele myös ystävillesi puhelimella ja pyydä käymään jotain luonasi.
Ymmärrän, että tilanteesi on tosi haastava, koska olet nyt ikään kuin tyhjän päällä, et vielä aloittanut uutta vaihetta. Pian helpottaa.
Suosittelen myös että menet käymään tai jätät netissä johonkin seurakuntaan esirukouspyynnön tilanteestasi, hengellinen apu pelasti minut kun olin muuttanut uudelle paikkunnalle nuorena. Jos paikkakunnallasi on opiskelijoille suunnattua hengellistä toimintaa kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, koska siellä on "pehmeitä", syvällisempiä ihmisiä jotka sydämestään haluavat kohdata sinua. Eikä sinun tarvitse hukuttaa huoliasi alkoholiin.
Tsemppiä sinulle ja kuten huomaat meitä on paljon jotka ajatellaan sua!:)

21 vuotiaana harva on viela loytanyt lopullista elinkumppania. Vanhemmista ja tuttavista on hyva irtautua ja vahan itsenaistya mutta nykyisin asutaan kotona aivan liian kauan ja ne elamamantaidot jaavat puuttumaan.

Kaikilla on varmaan ollut tuollaisia jaksoja kun sina kuvailet. Veikkaan etta marraskuussa kirjoitat: loytyi kasapain uusia kavereita ja uusi poikaystava.

On meitä täällä länsi-suomessa ihmisiä, jotka varmasti voidaan olla ystäviäsi. Älä heitä kirvestä kaivoon. Auttajia ja ystäviä löytyy, yksinäisyyteen ei tarvitse liikaa hukkua. Välillä se kirpaisee ja tietyllä lailla yksinäisyys koskettaa kaikkia. Ymmärrän toki tilanteesi, juurettoman olosi, mutta uusia kamuja kyllä löytyy.
Halaus sinulle:)

Olen sitä mieltä, että jokainen, joka tekee itsemurhan, on pelkuri. Olen yhden ystävän menettänyt itsemurhalle ja jäljelle jäi vain halveksunta tuota "ystävää" kohtaan. Moni haluaisi elää, mutta kuolee pois esim. vakavan sairauden vuoksi. Elämä on annettu lahjaksi, meidän tehtävänä ei ole ottaa sitä pois. Mikäli olet yhtään uskonnollinen, tiedät, että itsemurha on synti. Sinulla on kaikki asiat hyvin, vertaapa olotilaasi nälänhädässä, sodassa, hyväksikäytettyinä oleviin lapsiin/nuoriin...

Älä ihmeessä tee itsellesi mitään!

Olen ollut lähes samanlaisessa tilanteessa kanssasi. Olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, niin ensimmäisenä viikonloppuna silloinen tyttöystäväni vihelsi pelin poikki. Sen verran oli matkaa kotikaupunkiin ja vanhoihin kavereihin, ettei heitäkään nähnyt. Muutama viikko meni mieli maassa, kun uusi kaupunki, ketään ei tunne ja kaikki muuttui elämässä kertaheitolla. Koulusta sai kuitenkin suhteellisen nopeasti kavereita ja iltatöistä löysinkin nykyisen parhaan ystäväni.

Sinulla taitaa olla sellainen kaipuu vanhaan -vaihde päällä mielessäsi, vaikka asiat olisivatkin nyt paremmin. Ihminen on vähän sellainen, että vanhasta tutusta luopuminen luo haikeutta. Kyllä ne asiat siittä lähtevät rullaamaan!

Ja muista, ettet todellakaan ole ainoa samanlaisessa tilanteessa tällä hetkellä oleva.

Laita vaikka profiili Suomi24 treffeille, niin alta aikayksikön on mies jos toinenkin kukalla pörräämässä.

Voisit hommata jonkun seurallisen lemmikkieläimen, esimerkiksi koiran.

Terve,
On tuhansia mahdollisuuksia aina. Käy ulkoilemassa, piristyt....

Luepa Anthony de Mellon "Havahtumisia".

Nytten sinulla on niinkuin uusi Lehti aukaistu elämässä.
Nyt kun olet siellä uudessa paikkakunnassa. voit muuttaa elämän ihan eriin suuntaan.
Justiinsa tuommoiset asiat elämässä ovat niitä jännittäviä asioita, mitä monet ihmiset hakevat, eivätkä sitten pysty sitä saavuttamaan noin vain.

Mutta sinulla on nytten se vaihe, että mitä tehdä, kun on yksin.
Yksin et ole ikinä, aina on joku.
Internetissä tai muuallakin löytyy täysin samanlaisia kuin sinä. Jotka ovat hukassa.
Minäkin olen hukassa, en tiedä mitä elämältä haluan ja mitä pystyn antamaan elämälle. Minä vain olen ollut ja olen mennyt eteä päin. Viikko kerralla olen mennyt.

Joku varmasti sanoo, että hanki ystäviä. no niinh, ystäviä on niin hyvä hankkia ja niin helppokin. Tuo ei ole kyllä yhtään totta.
Ystäviä on vaikea hankkia, varsinkin uudelta paikka kunnalta.
Joku sitten sanoo, että mene baariin. Hae sieltä ystäviä.
No sieltä ei löydy ystäviä. Ystävät löytyvät juuri koulu maailmasta.
Jossa sekin tosi vaikeaa.

Mutta se, että olet nytten yksinäinen. Voih, kun tässäkin näitä lukijoita joilla on samat asiat, voisimme lähettää kaikki Tähtiportilla sinun luokse höpöttelemään. varmasti piristyt.
Ja varmasti kun nytten luet näitä ihmisiä piristyt ja jätät nämä itsemurha aikeet omiin juttuihin ja voit sitten vuosien päästä miettiä, että miksi minä semmoisia olen miettinyt.
Minähän olen täydellinen nainen, jolla tietenkin on vähän omia ongelmia. :D heh heh
Kaikilla on ongelmia.

Minun vinkkini sinulle on nämä sanat _BornToBeAlive_

Ja jos saat itsellesi vaikka hymyn suuhun katso vaikka nämä videot. :)
http://www.youtube.com/watch?v=zXaBIhlfKUc
http://www.youtube.com/watch?v=OyTFkrSUQ24
http://www.youtube.com/watch?v=5O_u5ciLeDs

Sinä pikku tyttö et ole itsemurhaa nähnytkään;=)) Minä sen sijaan olen elänyt sen pirun kanssa koko ikäni!

Älä hyvä ihminen tee nyt itsemurhaa, sillä se aiheuttaa suurta surua läheisille. Sinulla ei ole enää mitään toivoa sen jälkeen, ja pilaat samalla läheistesi elämän. Läheisillesi jää vain pohjaton kaipuu ja syyllisyys. Kun olet nyt 21-vuotias, niin päätä, että tapat itsesi 30-vuotiaana, jos mikään ei ole muuttunut paremmaksi. Kun elämä oikein murjoo, niin ajattele silloin, että enää yhdeksän vuotta, sitten pääset pois. Hermann Hessekin aikoi tehdä nelikymppisenä itsemurhan, mutta hän päätti, että tekisi sen vasta täytettyään 50-vuotta. 50-vuotiaana itsemurha ei kuitenkaan tuntunut enää niin tarpeelliselta, niinpä hän elikin yli 80-vuotiaaksi. 40-vuotiaana raskaiden kokemusten keskellä lupaus tehdä itsemurha 50-vuotispäivänä antoi kuitenkin helpotuksen jatkaa elämää, koska kärsittävää ei ollut enää kovin paljon jäljellä. Älä siis vielä tapa itseäsi, koska et tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos elämä on samaa helvettiä yhdeksän vuoden päästä, niin silloin saat vapauden. Nyt olet aivan liian nuori vielä kuolemaan, ja varsinkin oman käden kautta. Jäitä hattuun sen itsemurhan suhteen ja yritä löytää joitakin muita ratkaisuja, Jos ei muu auta niin palaa takaisin kotiseudullesi. Sano ettei ala ollut oikea. Tosin kannattaa ne opinnot aloittaa, sillä mukavia ihmisiähän koulussa on eri puolilta Suomea. Ja useimmat ovat yksinäisiä kuten sinäkin, joten heihin on helppo tutustua.

Hei, sun kannattais käydä sun koulun terkkarilla tai sit kaupungin terveyskeskuksen terkkarilla juttelemassa, se on (ehkä) helpompaa kun seurakunnan lähestyminen, jos siis ei ole kovin,,, uskovainen.
Itse en ole vielä törmännyt terkkariin tai opoon joka olis käskenyt "lopettaa pillittämisen" tai viitannut "maailman kamaluuteen" ja "itsekkääseen märehtimiseen". Voit pyytää jotain joka auttais nukkumaan, jos et oikein saa unta, mutta kaikki lääkkeethän on täysin vapaaehtoisia.
Sulla on aika ikävä tilanne, ja tiedän että erosta toipuminen kestää pari kuukautta ja uuteen paikkaan muutto samalla, ni onhan siinä aika nesteessä.
Jos sä löytäisit jonkun jolle voisit kertoa huolista ja joka ymmärtäis sun tilannetta just tällä hetkellä, niin sä varmasti selviät siihen että pääset opiskelun alkuun, ja sitten ne päivät alkaa kulua ihan huomaamatta helpommin.
Älä rankaise itseäsi siitä että tarvitset aikaa surra, se pitää käydä läpi, ja sen jälkeen voit olla vihainen ja vapaa ja lopulta taas onnellinen.
Ja nyt pari äitimäistä neuvoa, vaikka en siis äiti olekaan :)
Muista syödä, sitä ei itkulta aina muista, mutta jotain kuitenkin, mitä sä olet syönyt pienenä kun on ollut paha mieli tai ei ole oikein nälkä..? Ja nukkua pitää ja paljon, jos ei nuku eikä syö niin maailma tuntuu 10 000 kertaa pahemmalta! Hommaa vaikka pari leffaa joista tulee parempi mieli (jotain nyyhkyä ja epätoivoisen romanttista ehkä) ja keität vaikka teetä ja laitat paahtoleipää, se on mun lohturuokaa :)
Ja muista että asioilla on tapana järjestyä, mennään päivä kerrallaan ja jonain päivänä sitä huomaa että aurinko paistaa taas. Usko pois, olen kokeillut näitä konsteja ekan kerran jo 15-vuotiaana ja yli 10 vuotta myöhemmin olen vielä täällä :)
Ja sitten vielä kommenttia kaikille jotka tämän lukee: voitaisiinko suhtautua kanssaihmisiimme niinkuin potentiaalisiin ystäviin, oltais kohteliaita jos ei peräti ystävällisiä, ei ajateltaisi aina itseämme silloinkin kun yritämme auttaa toisia (jos ei pysty keskustelemaan ilman että alkaa puhua omista onnettomuuksista niin suosittelen terapiaa)..

elämän lopettaminen ,mitäs se kannattaa,ota järki käteen ja ajattele asioita ja elämää eteenpäin .
olet nyt yksin ja yksinäinen niin minäkin .
olet opiskelujesi alkuvaiheessa jos mielii hyvän tulevaisuuden taata itsellesi,pidä pintasi ja laita facebook vireille saat monta hyvää ystävää ja tutut sen myötä sinulle juttelevat ,myös msn on keksitty tänä päivänä joten saat kuvallista informaatiota läheisiltäsi ja kavereiltasi,asuivat missä tahansa.
vanhemmille kannattaa aina puhua ja jos vaikeeta ,hekin ovat asiat läpi käyneet joskus.toki ymmärrän tilanteesi ,mut olet 3v työttömänä oleva mies ja ei ole herkkua tämäkään elämä joten kannustan elä tee samaa virhettä,opiskele ja varmasti saat uusia hyviä ystäviä joka suunnalta.
toivon ja uskon niin ,olen teini tytön isä ja tiedän ettei aina ole helppoa ,mut elämä nyt hänen osaltaan raiteillaan taas vuodeksi eteen päin ...meinas hänkin jo kyllästyä ja muuttaa pois kotoo,mut nyt aikoi miettiä vuoden ja oli vanhempien kanssa yhteinen päätös.järki käteen ja yhteyksiä facebook ja msn ,kaverit odottaa jo tapaamisia !!!hyvää alkavaa kouluvuotta ja toivon sinulle hyviä ystäviä uudessa koulussasi.

Olen huomannut että itä-suomalaiset ovat nössöjä. Itsekkin olen Itä-Suomesta ja miun kaikki kaverit jäi näille nurkille pyörimään kun itse lähden 400 km päähän opiskelemaan. En ole vielä muuttanut mutta odotan sitä innolla. Eniten odotan uusien ihmisten tapaamista ja uusien kavereiden hankkimista. Elämäni paras päivä oli se kun kuulin että pääsin jatko-opiskelemaan.
Suosittelen että käyt ulkona ja odotat että koulu alkaa niin siel varmasti löytyy kavereita!!! Onnea matkaan :)

Mulla on ollut aika samanlainen tilanne itselläni. Olen kylläkin hyvin vahva tyyppi, mutta rajansa on kaikilla ihmisillä. Vaikka itselläkin pyöri kaikki ajatukset poispääsemisestä mielessä niin mä ainakin oon niin utelias, että haluan nähdä millainen olen vanhana ja mitä elämässä on ehtinyt tapahtua. Ja ihan oikeasti: vaikka nyt vain surisit ja keräisit voimia, niin kyllä se elämä on aivan varmasti erilainen vuoden päästä. Usko mua :) Mulla on nyt ollut ihan super ihana kesä, vaikkei uutta miestä olekaan löytynyt niin voin rehellisesti sanoa että tähän astisen elämäni paras heinäkuu oli just :) Mutta tiedän tunteen, kun ei ole "turvaverkostoa" lähellä mutta muista että Suomi on kuitenkin aika pieni. Itse reissasin vaikeimpina aikoina 500km vanhempien luo joka toinen viikonloppu ja joskus useamminkin. Eikä nuo ole mitään teinijuttuja nuo sun jutut...itse kävin saman läpi muutamia vuosia vanhempana kuin sinä. Ihmismieli on vaan sellanen...ja jotkut on herkempiä kuin toiset mutta kuten sanottu kaikilla on rajansa. Mä en itse enää näillä kokemuksilla olisi aloittanut lääkkeitä (vuoden söin), mutta jos siltä tuntuu niin niitä nyt syö tosi moni Suomessa. Ei sekään ole mikään kummonen juttu käydä pyytämässä resepti...itse itkin lekurissa - minä joka en itke kuin raivosta ;) Ne lekurit on nähneet kaikkea ja osaavat kyllä suhtautua.

Toivon sydämestäni että koitat jaksaa...päivä kerrallaan. Anna kämpän olla siivoomatta, jos et jaksa. Tiedän ettei se auta yhtään kun joku käskee ottaa itseensä niskasta kiinni...koska ei vaan jaksa. Ei aina tarvi jaksaakaan. Nyt vaan latailet akkuja ja käyt tutustumassa kouluun jne. Liikunta kyllä parantaa mielialaa, mutta se onkin hiukan haastavaa masentuneelle.

Tsemppiä, täällä on moni joka välittää susta ja sun elämästä vaikka ei tunnekaan sua :)

Tyttö hyvä, älä tee hätiköityjä ratkaisuja. Sure rauhassa menetettyä rakkautta. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu myös suruja ja menetyksiä. Huomaat pian, että kestit sen. Kirjoita tunteistasi päiväkirjaan, nettiin. Kirjoita kirje ex-kaverillesi, mutta sitä kirjettä ei tarvitse lähettää. Pura ajatuksesi siihen kirjeeseen. Kirjoittaminen helpottaa. Sinulla on asiat hyvin. , koska olet saanut opiskelupaikan. Soita vanhemmille, ystäville, pidä yhteyttä muihin , muttä älä jää yksin. Käy teatterissa, konserteissa, elokuvissa, ulkoile.

heartedone1@yahoo.com

Ainahan sitä vois yrittää jotain lohdullista rääpäistä jos tarvetta ilmenee..

Älä huoli asiat järjestyvät kyllä parhainpäin. Itku on aina hyväksi ja se puhdistaa sydäntä että taas jaksaa. Roskasankkokin täytyy joskus tyhjentää että sinne mahtuu lisää itse kullakin:-) Jos haluat hyvää apua niin katsoppa www.astro.fi / auttajalista. Löytyy lähes joka paikkakunnalta auttajia. Nimim. Itse myös auttaja.

Itsemurha ei ratkaise mitään... Aijotko oikeasti noin vain luovuttaa? Kai tiedät että maailmassa on yli miljoonaa ihmistä (tai enemmän) jotka kärsivät pahemmin kuin sinä? Kuten joku sanoikin siitä, että miksi nyt jo luovutat vaikka koulukaan ei ole vielä alkanut? Vaikka sinulla ei ole nyt ystäviä niin minä uskon, että tapaat koulussa uusia ystäviä. Kännykkä on keksitty sekä tietokone jolla voit pitää yhteyttä rakkaimpiin ihmisiin. Itsekin olen muuttanut kauas kotoa, mutta pidän rakkaimpiini yhteyttä kännykällä ja tietokoneella. Tiedän, että ero vaikuttaa kanssa sinun masennukseen. Ajan myötä suru kuitenkin menee ohi ja kaikki näyttää taas valosammalta. Jos näin ei kuitenkaan tapahdu omasta mielestäsi niin ota yhteyttä psykiatrille. Voimia!

Sama tunne mulla.. Sulla ei oo kuitenkaan alle koulu ikäisiä lapsia..?? Kavereihin ei ole ko puhelinyhteys.. melkein 8v. ehin olla naimisissa ennen eroa..

mene vanhempiesi luokse ja mene terapiaan ja kokeile onko siitä apua. mutta ikinä ei voi luovuttaa.

Hä?

Voin olla apuna sinulle esim. jos haluat opiskelutukea ruotsin kielessä (netin kautta). Tavatakin voidaan joskus live, koska olen länsi-suom. Siinä tapauksessa että olet kiinnostunut laitan tiedot eräälle ompelusivuille mihin voit rekisteröityä, sillä tänne ei kannata antaa yhteystietoja. T. Eräs ystävä jo yli 50v.

Jos mitenkään mahdollista, niin voisinks saada ensin seksiä,
ennen ku teet ton?

Mun amis luokkakaveri teki itsarin puoli vuotta sitten, enkä ymmärrä et miksi se sen teki. sillä oli kavereita vaikka kuinka paljon ja asiat ihan hyvin. ei se ole mikään ratkaisu vaan pitää puhua jollekkin .

Voi kun kaikki ei tulekaan kultalusikassa, niin johan alkaa masentaa...

Väsynyt neiti
Koskaan asiat ei voi olla niin huonosti, että täytysi päättä päiväsä oman
käden kautta. Kerron sinulle pitemmällä elämäkokemuksella, ensinnäkin älävälitä siitä mitä muut ajattelevat sinusta! Demokratiassa asiat ovat niin, että toista ihmistä ei voi omistaa, tiedän sen tunteen mitä mustasukkasuus tarkoittaa!
Unohda koko tarina ja etsi uusia ysäviä. Pidä yhteyttä vanhempiisi joko puhelimitse tai facebookin avulla.
Älä jää nejänseinän sisälle yksin, harrasta jotain koululle vastapainoista vaikka
liikuntaa tai muita asoita jotka kiinnostavat sinua.
Tee välillä vaikka jotain hullunkurista, täysin poikkeavaa mitä tähänasti.

Kuka vittu on uo "ap" :lle.

Kuulostaa aika surkealta tyypiltä. Onneksi sentään EN OLE hän.

t- väsynyt neiti

Olipa säikähdys kun tämä oli nostettu oikein etusivulle, huh huh!!!!
Päivä kerrallaan mennään eteenpäin, mutta tuolloin oli oikein paha hetki kun tämän keskustelun aloitin!
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kukaan ei voi olla komeampi, mukavampi tai ihanampi kuin tuo exäni oli...

Joo, tee se nyt, mutta sillä tavalla, että siitä ei ole vaaraa muille ja ettei lapset näe sinua.
Turhaan ruikutat täällä, kun ratkaisu on noin lähellä.

NYT masentaa enemmän! Suomi24 - otti juttuni pääotsikoksi "Tästä Suomi puhuu nyt" osioon, ja keksi sille vale-etusivun. Miksi minuu vainottaan kaikkialla ?!

Onko se muka "apua" jos ryöstää toisen avauksenkin ,vastatkaa Suomi24:n ääliö-ylläpito, ja miksi ette ITSE kommentoineet ollekaan juttuun TAI pyytäneet sen varastamiseen lupaa? Te hölmöt Stadinpellet, ymmärrättekö edes suomen kieltä?!

voin ostaa sinulle köyden

Hei
Jos viestisi on aito, niin toivottavasti olet jo soittanut jollekulle, vaikka vanhalle ystävällesi kotipaikkakunnallesi.
Kerroit olleesi terapiassa, joten tiedät ehkä mihin otttaa yhteyttä, kriisipalveluun tms.
Paikkakunnan vaihdos on "kärkipäässä" stressipisteitä laskettaessa, samoin ihmissuhteen loppuminen. Onneksi tulet tutustumaan uusiin koulusi alkaessa.
Jos kiinnostut jostakin muustakin kuin ravintolameiningistä vapaa-ajalla, niin paikkakunnallasi varmaan kokoontuu eri seurakuntien nuoria, sinkkuiltoihin tms.
Monessa seurakunnassa nuorten kokoontumisissa käy erilaisia, eritavoin uskovia nuoria.

Tv 7 näkyy netistä, monenlaista elämänkohtaloa ja niistä selviytymistä tarjolla.

Elämä on ihan kivaa,
t Isosisko

näitä ylläpidon laittamia provoja :D
Vähän siltä kuullostaisi ;)

Mille paikkakunnalle muutit?
Et sattumoisin Seinäjoelle? Jos niin voitaisiin vaikka tutustua. :) On meinaan aika samoja yksinäisiä ajatuksia. Täytän syksyllä 20 ja muutin vuosi sitten tänne kahdensadan kilometrin päästä. Enkä tuntenut täältä ketään, niinkuin en vieläkään oikein muuta kuin pari ihmistä koulussa. Eikä niidenkään kanssa tule vapaa-ajalla oltua, niillä kun on niin paljon muitakin kavereita eikä kellään oikein riitä aikaa ja kiinnostusta olla mun kanssa, niin en sitten viitti roikkua kun kerran selvästi nään ettei kauheesti kiinnosta. Olen ollut täällä koko kesän töissä, niin että en kotipaikkakunnallakaa oo päässy käymää ku pari kertaa. Ei mulla sielläkään kavereita ole, mutta sentään muu perhe. Eli koko kesän oon kököttäny tässä pienessä kämpässäni yksin ja vinkunu yksinäisyyttä. Kyl täs vuoden aikana on silti oppinu jo nauttimaan yksinäisyydestä ja tekeen asioita yksinäni, kun aina oon ollu semmone itsenäine ja viihtyny omassaki seurassani, mutta silti olis joskus kiva kun olis joku toinen ihminen jolle vois edes puhua ja joskus viettää aikaa.
Minulla on yksi ainoa hyvä ystävä Onneksi sentään edes se yksi jonka kanssa pidän yhteyttä, vaikka välimatkaa meilläkin on yli 300 kilometriä.
Olen myös seurustellut kerran elämässäni vakavammin, se kesti neljä kuukautta, kunnes itte sanoin että nyt riitti. Sekin pahentaa tätä yksinäisyyttä, en uskalla enää tutustua miehiin kun on vaan huonoja kokemuksia. Musta tuntuu ettei kukaan oo koskaan oikeesti rakastanu tai välittäny musta, käyttäny vaan hyväks, eikä koskaan voi rakastaakkaan. Täytys silti yrittää mutta en oikeesti pysty ja jaksa. Ehkä taas vähän ajan päästä, kun unohtaa..
Mulla oli ekat viikot kans täälä asues aika ristiriitaset tunteet. Toisaalta oli kiva muutaa omillensa ja omaan rauhaan, mutta sitte oli kauhee ikävä kotiin ja yksinäistä muutenki. Mut silti uus koulu ja asunto ja kaikkee uutta, ni nautin kaikesta uudesta ja erilaisesta silti niin paljon ettei kauheesti ehtiny suremaan mitään. Sitten kun tuli talvi ja pimeä ja muutenkin masentaa ni olin taas tosi masentunu ja tuntu etten oikeesti jaksa enää tätä yksinäisyyttä. Jotenki positiivisella luonteellani kuitenki selvisin..
On kuulkaas yksinäisenä ihmisenä tosi vaikeeta noin vaan hankkia ystäviä. Johonki baariin tai terassille ku menee yksinänsä ni tulee vaa jotai ällöi vanhoi ukkoi juttelemaan ja vonkaamaan, eikä sielä kauheesti muita yksinäisiä saman ikäsiä näy, yleensä tytötki liikkuu porukois eikä semmoseen kyllä pysty menemään mukaan.
Mustaki on usein tuntunu ettei kukaa huomais jos vaikka kuolisin tänne kämppääni. Vanhemmat ny soittelee parin viikon välein, mä oon yrittäny useemminki soitella, mutta ku ei tapahdu mitään ni ei oo oikeen puheen aiheita ni en sit turhaa viitti jos ei oo mitään puhuttavaa. Enkä oo niille viittiny valittaa olostani vaan esitän vahvaa ja onnellista.
Mullakin tuntuu muuten olevan asiat tosi hyvin, ja musta tuntuu pahalta ja epäoikeutetulta että kuitenki valitan ja oon surullinen. Eikä se tosiaankaa auta asiaa. On mulla kuitenki asunto ja sain haluamani opiskelupaikan ja kesäks töitä ja rahaa on tarpeeks ja muutenki kaikki sillai hyvin.
Sekavaa tekstiä ja tuntuu etten nyt aivan saanut sanottua sitä mitä yritin mutmut kuitenkii..
Kun koulu alkaa ni mee jutteleen vaikka terkkarille tai kun kerroit jo jossain terapiassa ollees ni tiät varmaan minne kannattaa hakeutuu. Itte en pystyis menemään puhumaan asioistani kenellekkään, koska tuntuu että valitan turhasta.

Usko minua - jos kaikki tilassasi olevat ihmiset tekisivät itsemurhan, maan päällä ei olisi niin paljon ihmisiä kuin on:) Olen lähes varma, että joku kaupungissasi, jossa nyt olet, istuu kotona, itkee ja ajattelee: "kukaan ei rakasta minua, olen tarpeeton, tyhmä ja ruma", miettii itsemurhaa eikä tiedä, että sinä olet olemassa. Mene etsimään häntä ja tehkää toinen toisenne onnellisiksi! Heitä kaikki tyhmät mietteet pois päästäsi, niiden takia tilanne ei muutu parempaan päin.

ylläpitoko tänne laittaa tällaisia älyttömiä aiheita, haluaako joku että tulis itsemurha aalto...sairasta

Laita vaikka paikalliseen lehteen ilmoitus jossa opiskelija-tyttö hakee seuraa niin eiköhän niitä ala löytymään ja eksäkin siinä varmaan pian unohtuu kun on parempaakin tekemistä kuin turha menneen murehtiminen.

täällä 34 mies elämää kokenut /nähnyt .sama tilanne taas
yksin muutto eri kaupunkiin missä ei tuttuja ollenkaan.
ei kannata masentua , kyllä joka kaupungissa on hyviä
ihmisiä johon voi tutustua ja saada ystäviä ympärille .
viimeinen tikki on jäädä murjottamaan neljän seinän sisälle.
elämän rikkautta ,itsenäistyy, osaa ottaa vastuuta omasta elämästä
. mua ei pelota enään missä minä asun. ja aina vapaalla/lomalla pääsee koti konnuille jos haluaa .ota elämä vastaan .älä anna elämälle periksi.

Ei sais pilailla vakavilla asioilla. Itse oon 22-vuotias mies enkä oo koskaan seurustellut enkä muutenkaan ollut naisen kanssa. Tällä hetkellä ei ole opiskelu eikä työpaikkaa. On myös mielenterveysongelmia joiden takia käyn terapiassa ja syön masennuslääkkeitä. Eikä tämä ole mikään vitsi.

Kaipaan poikaystävääni niin pirusti. Sorruin viikonloppuna sänkyyn keski-ikäisen varatun miehen kanssa ja nyt on vielä paskempi olo. Tuntuu kuin olisin pettänyt exääni. Että kiitoksia vaan niille, jotka kehoittivat baariin menemään.

^^ YLLÄOLEVA VIESTI EI OLE ALOITTAJAN! voi jumalauta on joillakin tylsä elämä!!

Hommaa ainakin 3 uutta äijää. Kunnolla seksiä ja pian olet unohtanut sen vanhan tuhkamunan..! Ihan on tyhjää puhetta tuollaiset itsemurhat. Sulla on elämä edessä. Anna mennä vaan äläkä jää taivastelemaan.

Tunteet siis mylläävät. Anna niiden myllätä, mutta säästä itsesi. Et sinä ansaitse huonoa loppua vaan UUDEN ALUN!

Kun olet itkenyt ja ehkä nauranutkin itsesi vapaaksi akuutista tuskasta, lähde ulos ja mene jonnekin, missä on ihmisiä. Ei sisäpiirejä, vaan ihmisiä. Hymyile ja juttele. Älä lannistu pienistä takaiskuista. Missä on ihmisiä, siellä on sinulle uutta elämää. Pää pystyyn! Elämä on edessä!

öö...? miksi sorruit sänkyy sen kundin kaa? aika halpamaista mun mielestä. kiva jos jäät esim. kiinni sen miehen naiselle että se nainen sais tietää, että oot pannu sen jätkää. halusitko sääliseksiä? kaikki pyys sua ulkoilemaan tai edes käymään ulkona, mutta ei ne mun mielestäni käskeny panna toisten miestä!!! äly hoi!!!

aika kusipää ja säällittävä oot Väsynyt neiti, ku pitää heittää trollii :D vitun huoralutka!

Opinnot vievät elämääsi eteenpäin, poikakaveri on siellä eivätkä oikeat ystävät koskaan katoa. Se 500 km on lyhyt matka sielujen sinfonioissa, tsemppiä likka.

Heippa! Sulla on tyttö niin paljon kohtalotovereita että... Mm. täällä yksi, vaikkakin hieman eri elämäntilanteessa. Älä luovuta, ja keskusteluapua on saatavilla ja samassa tilanteessa olevien kanssa kantsii jutella =) Mä kaipailisin kanssa joskus semmosta juttukaveria joka tietää miltä tuntuu asua tosi kaukana kaikesta. En koko ketjua lukenut joten en tiedä kaikkea tuosta asiasta mutta tuo kaukana sukulaisista ja ystävistä asuminen kiinnitti huomion.

stepdew tä koko juttu oli vaan trolli, eikä totta

Kirjoituksesta on tehty ilmoitus poliisille.
Nyt vaan odotat kiltisti ip-osoitteesi esiinkaivamista.

Sitten vanhempasi saa tietää tekosestasi ja ovat suunniltaan pelossa joka ikinen päivä, jonka olet kotoa poissa.

Tämmöiset keskustelupalstat pitäis lopettaa...

Ee swiddu mitä tissiposkia... Näiden haulipäiden harteilla meidän tulevaisuus sitten lepää. On kyllä niin vaaleanpunaisien lyhtyjen alla kasvettu, syöty vaahtokarkkia ja pyyhitty hattaralla pakaraa että...

Mitä ihmiset kuvittelee oikein elämän olevan? Ensimmäinen vastoinkäyminen ja hanskat tiskiin kun moposta meinaa loppua bensa. Poljet kuule koneen käyntiin ja jatkat matkaa. Ei täältä kikkelit lopu ja kai nää tervekätinen nainen olet. Hanki elämä, keksi tekemistä äläkä roiku täällä netissä.

Mä veikkaan että ei sulla kyllä ihan kaikki inkkarit ole veneessä. Taattu jotain masennusta taustalla ja epävakaata taustaa lapsuudesta ja ne traumat alkaa tunkee ulos heikolla hetkellä. Kuppi kuumaa kallonkutistajan kanssa vois olla paikallaan tai jostain pikkasen hankkia rispektiä!

Älä ihmeessä edes mieti itsemurhaa. Aina löytyy ratkaisu, yritä jaksaa! Tsemppiä.

Siis täh ! Olet viikon vasta ollut pois kotoa ja nyt viiltelet ranteita ? Ihan oikeesti, eihän ammattikorkeassa ole edes opiskelut vielä alkaneet, jospa sieltä kavereita. Ja tuo on jo naurettavaa että on vain yksi vaihtoehto, eli päättää päivänsä, vuokranantaja saa uuden vuokralaisen helposti, kunhan koulut alkavat, ei ole mikään häpeä lopettaa opiskelua.

V O I V I T T U ! !

kavereita löytyy paremmin seurakunnan tilaisuuksista. Esimerkiksi opiskelijalähetys tarjoaa seuraa tilaisuuksissaan!

Mahtavan hieno juttu, että laitoit tämän keskustelun pystyyn. Se osoittaa omaa vahvuuttasi ja myös sen, että saat tukea joka puolelta.

Luin monia saamiasi vastauksia ja siellä on paljon pätevää neuvoa.

Mene likka armeijaan! perkele!

Tämä on kyllä hirmu pulmallinen tilanne ja harmillinen asia. Jatkuvasti tänne kauniille länsirannikolle muuttaa tyylitajuttomia itäsuomen iisakkeja ja ne kaikki on aina niin masentuneita ja tekevät täällä itsemurhia. Juntit eivät ole oppineet olemaan poissa kotoa eivätkä oppineet elämään ilman tauottomasti höpiseviä sutkauttelevia savolaisia joka puolella. Äitin luokse pitää mennä 500 kilsan päähän syömään ja ikävä tulee kaiken aikaa.

Itse opiskelin täällä omalla kotipaikkakunnallani ja näen vanhempiani pari kertaa vuodessa, ja mitä nyt satunnaisesti vastaantullessa, vaikka asun samassa kaupungissa. Maalaiset luulee, että meillä on huonot välit, päinvastoin, oikein toimivat. Meillä vain ei ole mitään läheisriippuvaisuutta, että kun on ollut 15 minuuttia pälpättämättä sitä savoa jollekin, niin heti ollaan parkumassa että byhyy byhyy, ei ole mitään oikeita ongelmia näillä ihmisillä, liian hyvin asiat, suomalaiset on hemmoteltu pilalle. Länsirannikon kielimuurin ansiosta täällä ei puhuta tuntemattomille, jos joku tänne eksynyt idän ihme alkaakin puhumaan elämäntarinaansa, vastaan ruotsiksi, niin jättävät yleensä minut rauhaan ja lähtevät pois loukkaamasta foneettista kauneudentajuani typerällä murteellaan.

http://www.youtube.com/watch?v=JXY51Bdgi0I

LOPETTAKAA SÄHKÖPOSTIEN LÄHETTÄMINEN, YKSINÄISET RU***RIT.

AVAUS OLI TROLLI ELI PILAA ELI EI TOTTA. KUINKA VAIKEAA TEIDÄN ON TAJUTA JUUSTOPÄÄT ?!

MENETTEKÖ JOKAISEEN TROLLIIN, PITÄISIKÖ MAILINNE LÄHETTÄÄ AJOLLEKIN pRONOPALSTALLE, JOTTA SAISITTE MALIAAAAGAGAGAAHHAAA!

Leuka pystyyn ja hymyä huuleen. Älä jää opiskelijaelämän ulkopuolelle. Elä ja elä oikein. Hanki ystäviä, harrasta. Liikunta on erinomainen harrastus mielenterveydenkin kannalta.

Aina on puhelin, skype ja videoyhteys, messenger.

Älä anna periksi. Jos sinun on vaikea edetä. Tee lista asioista, mitä pitää tehdä. Jos edelleen vaikeaa tehdä ensimmäinenkään asia, niin pilko se vielä pienempiin osiin ja aloita tekeminen.

Älä anna itsellesi lupaa masentua liikaa. Kaivata voit, mutta pidä itse mielesi virkeänä.

Kokeile laihduttamista? >Suurin osa nuorista suomalaisnaisista on vaan liian lihavia.

Elämäsi on vain ollut liian helppoa, sen näkee turhasta itkustasi. En voi muuta kuin nauraa hölmöille jutuillesi. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh.. Hohohooh..

anna palaa vaan ,mitä tuota vingut .. Henki pois vaan... vittu maailmassa on ihmisillä vaikeeta muutenkin ja nälkää ja rahaongelmii ja pässi märisee ikävää ja poikaystävää ...mene baariin ja hae kunnolla munaa nin ongelmat lähtee:))

Moni mies joka on armeijan käynyt ja samalla seurustellut niin voi vahvistaa asian että ei tuohon kuole, eikä kannata sellaisia edes ajatella. Suhde on loppunut mutta mitään muuta kamalaa ei ole tapahtunut. Neiti on sinkkuna nyt vieraalla paikka kunnalla opiskeliana ja koulut tuo uusia ihania ystäviä sekä etäisyys lähempiin ja ystäviin vahvistaa sua ihmisenä vaikka ahdistais kuinka helvetisti. Odotat nyt vaan koulun alkua niin eka kk voi olla sellaista katsotaan katsotaan sitte alkaa olla kavereita ympärillä. Niin se oli itselläkin kun armeijjaan menin niin seurustelin silloin puhelin ei paljon kuulunu kun yhdessä nurkassa ja olit aitojen sisällä ja sitte vielä joku kusipää kaljupää huutaa pääpunasena ja nainenki kotona ollessaan petti. Joten Kyllä sinä pärjäöät varmasti lupaan että menee 3kk eteen päin et edes haikaile sen kundin perään=)

mä haluaisin jutella ja tutustua suhun.. oon 19 vuotias tyttö pirkanmaalta. vaikeaaminullakin,lähinnä siksi koska rakkautta ei ole. ja se onminusta tärkeintä, varmaan periaatteessa kaikille. kirjoita jos haluat bellabambino@hotmail.fi. en minäkään ole seurustellut kertaakaan vakavasti, ja suurta surua tuo se että aina kun pidän jostakusta,hän ei pidä minusta samalla tavalla. odotan vielä sitä oikeaa... näistäasioista esim voisinjutella sun kanssa ja kuuntelen :)

Onhan sinulla meidät! Jumalakin on! ja miljoonittain enkeleitä on.

Ja eikös loppujen lopuksi ole sama missä kohtaa maapalloa on?
Ethän pääse ylös, etkä alas, vain suoraan , taakse tahi oikealle ja vasemmalle.

Älä roiku ihmisissä, eivät he voi loppujen lopuksi paljon sinua auttaa.

Mutta voimme puhua, kanssasi, rohkaista, kannustaa..kuunnella ja yrittää ymmärtää...Ja asioita voi hoitaa ja muuttaa ja järjestellä,
sen mukaan mitä tahdot.

Mutta mistä tietää ettet puolen vuoden päästä ja aiemmin tahdo jotain muuta?

Eihän se, että asiat ovat joskus hankalia, ole muuta kuin mielenkiintoista...sinä voit muuttaa asioita.

Päätä ensin mitä tahdot..ja sitten sinne suuntaan.

aatella...

päässy laittamaa feisbuukkiin tätä samalla?

On olemassa ihmisä, jotka partaalla...

Aina uudessa paikassa on hankalaa aluksi kun ei välttämättä ketään tunne, itsekkin olen sen kokenut. Lähde vain reippaasti ulos ihmisten ilmoille, ei ne uudet ystävät sinua sieltä kotoa osaa etsiä. Kyllä elämä vielä hymyilee kun jaksat vain ajatella positiivisesti ja mitä siihen sinun seurusteluun tulee niin ei se varmasti maailman ainoa mies ollut vaikka kuinka siltä tuntuukin nyt. Rakkaus on ikuista kohteet vain vaihtuu..

Hei!

Olen muuttanut tänne Saksasta. Oli unelmani muuttaa Suomeen. Kuitenkin on yhä vaikeaa tutustua ihmisiin. Ja suru syö minut myös kovasti välillä, jos sallin sen. Huomaan myös, miten tärkeitä perhe ja ystävät ovat. Sen olen oppinut tämän yksinäisyyden kautta. Yksinäisyyden kautta olen myös oppinut, että voi itse järjestää jotain, keksiä vaikka pyöräilyretki tai teekuppitunti ja rohkeasti puhumaan ihmisille. He ovat yhtä varovaisia kuin minä itsekin, joten jonkun pitää tehdä se alku. Olen myös huomannut, että kannattaa miettiä mitä on itselleen tärkeää ja mistä itse pitää, harrastuksia yms. Paljon löytyy esim. kaupunkien sivuilta, minkälaisia harrastusmahdollisuuksia on www.helsinki.fi/tampere.fi/jyväskylä.fi. Voi myös käydä turistitoimistolla ja kysyä kuin tyhmä turisti "mitä täällä voi tehdä ja nähdä"? Myös yliopiston sivut kannattaa hyväksi käyttää. Ja kaiken keskellä kannatta myös olla yhteydessä vanhoihin kavereihin ja perheeseen ja puhua niiden kanssa omista kokemuksista opiskelupaikassa. En joskus itse usko siihen, mutta kummasti se puhuminen auttaa ja jopa uusia ajatuksia tulee.
Jos sinä et enää olisi, aiheuttaisit vain surua itsellesi ja omaisillesi. Yritä levittää hyvää "Keijun" tyyliin :) :) :) Isot halit! ja pikkuhymy huulillesi- se tarttuu muihinkin, jopa miehiin. Omassa puhelimessa on muuten tämä numero "01019 5202". Oudolta saattaa tuntua, mutta kun vietin täällä Juhannusta yksin kun "kaikki" muut olivat juhlimassa, tartuin tilaisuuteen illalla. Menin muuten päivän aikana yksinkin ulos, se tuulettaa päätä. Kokkoa katsomaan ja tanssilavaa etsimään. Ja taas isot halit sinulle, nekin auttaa kummasti :)

Jotenkin jo arvasin että "väsynyt neiti" on täysin pimeä. Siitä huolimatta viestini sai miinusta.

Olette te kyllä sinisilmäisiä.

ammattikorkeakoulu on kusetusta, ei se mikään korkeakoulu ole. Opetus on laadutonta mikäli sitä edes on koska kukaan kykenevä ei hakeudu opettajaksi syrjäkylien puskakouluihin. Sisään otetaan kaikki ketkä portille osaavat tulla koska valtio rahoittaa nuppiluvun mukaan. Neljä vuotta tätä "korkeakoulutusta" ja työpaikka verstaalla tai Siwan kassalla odottaa.

Jos halua keskustella tai purkaa raskasta sydäntäsi olisin halukas kuuntelemaan. Ihmiset ovat sanoneet että olen hyvä kuuntelemaan. Itsellänikin on vain yksi seurustelusuhde takana ja korkeakoulut kohta myös. Asun Turun alueella. Ota yhteyttä jos haluat purkaa huonoa mieltäsi.
m 25v.

moi!
mä pystyn niin samaistumaan sun tilanteeseen. muutin kanssa 400 kilometrin päähän sisaruksista, perheestä ja vanhoista kavereista. ihan oudolle paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. mutta tiedätkös, äkkiä sitä luo suhteita koulukavereihin, naapureihin ja tuikituntemattomiin. tarttee vaan olla itse avoin uusille tilanteille ja tuttavuuksille. löysin täältä poikakaverin. no vähän päästä tuli ero ja uusi koulu oli alkanut ja mietin että mitäs nyt. olen vallan yksin. no koulusta löyty aivan ihania ihmisiä. uusi mieskin löyty. =) ja pikkuhiljaa kun tutustu jonkun kautta sen kaveriin ja sen kavereihin jne niin johan alko elämä hymyilee. olen ollut nyt parisuhteessa saman miehen kanssa 5 vuotta, työpaikkakin löytyi jossa viihdyn vallan mainiosti ja mulla on aivan ihania ystäviä. ja kuten joku tossa alussa sanoi niin pian et edes kaipaa takaisin kotiin. juu, mulla on ikävä perhettä ja tulee nähtyä niitä ihan liian harvoin, mutta ikänä en enää muuttais takasin sinne. mun menneisyys on siellä ja mun uus elämä täällä.
ja olen ollut aikoinani, muutamaankin otteeseen, masentunut ja olen syönyt lääkkeitä. kaiken maailman ajatuksia on ollut. mutta kun antaa aikaa, niin ne unohtuu. ja jos ei unohdu, niin hae tosiaankin apua ja äkkiä. älä anna niiden ajatusten kontrolloida vaan tee asialle jotain.
kaikkea hyvää ja paljon voimia sinulle! toivottavasti joskus kuulemme, kuinka hyvin sinulla meneekään.. =)

Mietin hetken aikaa vastaanko kirjoitukseesi, sillä vastauksia olet saanut jo monta ja niissä varmasti on tullut jo samoa asioita kuin mitä itselleni on mieleen tullut. Samaistuin tekstiisi kuitenkin niin paljon, että oli pakko silti vastata.

Olin samanlaisessa tilanteessa noin neljä vuotta sitten ollessani itse 21-vuotias (nyt siis 25v.). Olin muuttanut Etelä-Suomesta Itä-Suomeen saatuani opiskelupaikan. Tiesin, että ystävät tulisivat jäämään satojen kilometrien päähän, mutta olin kovasti halunnut kouluttautumaan. Juuri ennen muuttamistani vieraaseen ympäristöön tuli ero poikaystävästä, jonka kanssa olimme olleet myöskin 3 vuotta yhdessä. Tähän samaan syyssyyn löysin kuitenkin uuden poikaystävän, joka myös muutti Itä-Suomeen ihan vain minun perääni. Entinen poikaystävä käsitti koko jutun perinteiseksi kolmiodraamaksi ja alkoi uhkailemaan minua. Siitä alkoikin sitten parin vuoden oikeussaleissa ravaaminen, joka on toivottavasti jo lopullisesti päättynyt.

Masennuin jo heti muutettuani, olihan omassa elämässäni tapahtunut kerralla aikamoisia muutoksia. Päätin kuitenkin yrittää ja aloitin opiskelut jonkin asteisella innolla. Into alkoi vähitellen laantumaan masennuksen otettua vallan. Asiaa ei auttanut yhtään se, että työskentelin osa-aikaisena burnoutin partaalla rahoittaakseni opintojani (lainaa en ole suostunut enkä suostu periaatesyistä ottamaan). Hain masennukseeni apua, mutta sain vain sairauslomaa muutamaksi kuukaudeksi. Kunnon terapiaan en ole päässyt missään vaiheessa, Itä-Suomessa on aika heikosti tarjota. Tilanne tosin taitaa olla sama koko maassa, tiedä häntä.. Omillaan on oikeastaan täytynyt pärjätä. Eräs kallonkutistaja jonka luona kävin oli hyvin ystävällinen ja valmis auttamaan, mutta rahoitus on se ongelma, sekä omastani että yhteiskunnan puolelta.

Nyt oloni on suhteellisen hyvä, mutta koska pääni sisällä oltuja asioita ei ole pystytty kunnolla purkamaan ja oloani oikeasti hoitamaan, en tiedä milloin saatan tehdä itselleni jotain, pysyvästi - jos näin sanotaan. Minkä takia luulen, että olen vielä hengissä on, että löydän aina jotain pientä minkä takia elää vielä yhden päivän lisää. Aina on olemassa pieni toivon liekki: joskus se palaa isommalla liekillä, joskus pienemmällä. Oikeastaan se toivo mitä minulla on ehkä enemminkin uteliasuutta: mitä huominen voikaan tuoda tullessaan.

Jos vain olet luonteeltasi yhtään sosiaalista tyyppiä, uskon että saat ystäviä uudella paikkakunnallasi. Minulla oikeiden ystävien löytäminen täältä vei pari vuotta, mutta eihän mikään tapahdu silmän räpäyksessä. Jos vain mahdollista, ota vastaan kotipaikkakunnallasi oleva opiskelupaikka. Asiat pystyy kyllä jotenkin järjestämään. Uuden elämän aloittaminen lännessäkään ei ole mahdotonta, kunhan annat ´surutyöllesi´ ensin aikaa. Ero on aina kova pala etenkin näin huonoon saumaan kun pitäisi ajatella paljon muutakin. Älä luovuta heti. Yritä edes ensin tosissasi uutta elämääsi, ennen kuin päätät heittää sen pois. "Eilinen on historiaa, huominen on arvoitus." Ole utelias ja katso, mitä uusi auringonnousu tuo mukanaan. Vaikka en tunne sinua, toivon vilpittömästi asioidesi järjestyvän ja elämänvoimasi vähitellen palaavan! Muista myös, että et ole ainoa, joka on joutunut/ joutuu/ ja tulee tulevaisuudessakin joutumaan kappailemaan samojen asioiden kanssa... :)

Voimia sinulle!

Itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään ongelmaan. Ajattele myös läheistesi surua. Oletko ajatellut miltä sinusta tuntuisi jos sinun rakkas henkilö tekisi itsemurhan??

Koita kestää.

Vaikka itsestäni tuo kaikki tuntuukin melko normaalilta elämältä. Kuukausi sitten päättynyt suhde... ette ole nähneet kolmeen viikkoon... Tapasitte siis viikko suhteen päättymisen jälkeen kuitenkin. Usein kun suhde päättyy ei tavata ikinä enää. Olet ollut neljän seinän sisällä, mene ulos. Ulkoa löytää uusia tuttavia, jotka eivät ole 500 km päässä.

Oma oikea suhde päättyi 15 vuotta sitten...

Jumalan "hätäpuhelinnumero" meille ihmisille: 5015
(Psalmi 50:15 "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua."

No kylläpä on rankkaa. En ole ollut missään sosiaalisissa kontakteissa vuosiin lukuunottamatta kaupankassaa ja sossutätejä. Kavereita ei ole ollut ala-asteen jälkeen, niin ja ikää kohta 30v

Tiedätkö mitä, aloittaja? Kirjoituksesi sai minut ihmettelemään miksi ihmeessä minäkin olen vielä täällä. Olen keskeyttänyt opintoni useita kertoja, olen ollut jumissa samassa elämäntilanteessa yli 10 vuotta, olen ollut jatkuvasti psyykkisesti sairaana, on/off tosin, minulla on ollut muutama jakso, jolloin olen vuoden-puolitoista aikana puhunut ainoastaan kaupan kassalle. Ketään ystäviä, ei perheenjäseniä ole luonani näkynyt niinä aikoina. Edellisen kerran näin naisen livenä alasti vuonna 2004. Kaikki tämä psyykkinen paska alkoi kun olin parikymmpinen, ja nyt siis hyvän matkaa yli 30.

Jos noin lyhyellä pahoinvoinnilla hajoaa noin pahasti, niin ehkä minulla ei sitten enää ole todellakaan toivoa? Mitä olet mieltä?

Tiedän kokemuksesta, että tällaiset tekstit eivät sinua varmasti paljon helpota, mutta parempi totutella tällaiseenkin näkökulmaan jo nyt. Jos jäät tuohon olotilaan vielä kymmeneksi vuodeksi, muista silloin mitä täältä luit. Että meitä on muitakin, vaikka sillä ei olekaan mitään merkitystä yksittäisen yksilön kohdalla.

Myös minä olen muuttanut kaukaa länsirannikolle opiskelemaan. Aluksi tuntui yksinäiseltä, mutta lupaan ja takaan että varmasti tulet saamaan maailman ihanimpia ihmisiä ympärillesi. Toki kukaan ei tule kotoa hakemaan, mutta pieni aktiviisuus niin olet jo täysillä menossa mukana. Tsemppiä:)

Olet niin nuori että vasta 21 vuotta! Itse olen 28 vuotta ja valmistun "ammattikoulusta" toiseen ammattiin. Tuossa iässä sitä juuri tuntuu siltä että kaikki pitäisi saada heti. Ympäristön paineessa tuntuu olevan niin pakko mennä samaa vauhtia muiden kanssa. Taidat olla täydellisyyden tavoittelija? Katsot vain niitä, joita pidät parhaimpina menestyjinä, ja vertaat itseäsi niihin? Et koskaan ole tyytyväinen?

Voithan olla netin kautta yhteydessä kotopuoleen. Tarvitset tervettä itsekkyyttä, ja sitä suuremmalla syyllä, jos asut yksin ja hoidat asiasi itse.

Sama juttu oli omalla kohdallani, kun muutin tänne etelään. Ketään en tuntenut, eipä ollut kavereita kotipaikkakunnallakaan. Seurustellut en ollut ikinä ja olo oli yksinäinen. En kuitenkaan antanut tämän lannistaa, sillä olin jo ennen lähtöäni vain sanonut itselleni, että nyt perkele mennään. Sillä perkele asenteella meni sitten alku siihen saakka, kun koulu alkoi. Sillä samalla asenteella olin hakenut englanninkieliseen koulutukseen ja oli "hieman" paineita siitä, että miten kieli taipuu. Nyt kuitenkin on jo monta kaveria ja elämä muutenkin luistaa. Seurustellutkin olen ja talouspuolikin on kunnossa. Nyt edessä muutto Brittehin vaihtoon ja sama juttu alkaa alusta, tosin vähän isommassa mittakaavassa. Olo on kuitenkin itsevarma ja selvästikin kaikki mitä alussa jännitin kannatti.

jos oot hyvännäkönen ni tuu tänne , voisin panna sua peppureikään esim. :)

HAISTAKAA KAIKKI paska!!! V I T U N APINAT!!!!

Olin kans lähellä ampua aivoni pellolle tässä pari vuotta sitten. Minua oli kiusattu pienestä asti eikä ollut oikeita ystäviä. Olin rapakunnossa ja lihava. Sitten pääsin inttiin. Aloin voida fyysisesti paremmin, rääkki teki hyvää. Sain loppuelämäkseni helvetin hyviä, aitoja ystäviä, niitä joiden kanssa hajosin ja puhuttiin paskaa jossain Vuosangan pakkasilla. Puolivälissä palvelusta en enää edes harkinnut itsemurhaa. Kotiutumisen jälkeen en ole ajatellut koko asiaa. Sain helvetin hyviä ystäviä, muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan jossa tunnen näitä samoja kavereita armeijasta. Kotipaikkakuntani ankeus jäi taakse elämässäni. Elämäniloni palasi.

Halusin kertoa tämän, jos se innostaisi yhtään. Seurustellut en ole koskaan, ei se mua haittaa. Ainakin on kavereita.

Intti antoi sellaisen fyysisen ja henkisen rääkin, ettei ollut enää aikaa angstata pienille ongelmille, vaan siellä vitutti niin paljon, että ajatus keskittyi siihen täysin. Kaiken lisäksi itsetuntoni parani roimasti, koska pärjäsin siellä ihan hyvin ja näin, kuinka jotkut minua "kovemmat" jätkät jättivät leikin kesken. Tajusin myös, että maailmassa on niin paljon isompia ongelmia kuin omani, että ehkä minäkin kasvoin armeijassa henkisesti aikuiseksi.

Voi, hyvä tyttö!
Mennyt on mennyttä, turha ex-poikaystävän perään on itkeä.
Sinulla on unelmiesi koulupaikka ja koko elämä edessäpäin.
Ei viikossa ehdi tuttavuuksia solmia; ei varsinkaan, kun istut neljän seinän sisällä.
Nyt lopetat sen itkemisen ja lähdet ulos aurinkoon ja elämään.

Menestystä opiskelullesi!

haluan sanoa sinulle, että itsensä tappaminen ei varmasti ole se asia, mikä olisi oikein tilanteessasi. aloitin itse vuosi sitten ammattikoulussa, mistä en tuntenut ketään. kotiin sentään ei ollut pitkästi matkaa, mutta asuin silti omillani. en saanut heti kavereita, koska olin ujo ja seurasin porukan tekemisiä. kahden-kolmen kuukauden aikana ehdein tutustua luokkalaisiini hyvin ja huomasin miten hienoja ihmisiä he ovat.

en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi oma henki pitäisi riistää vastoinkäymisten vuoksi. onko se sen arvoista ? sillä tuotat erittäin suuren surun vanhemmillesi ja tutuillesi. he alkavat miettiä missä meni vikaan, mitä he olisivat voineet tehdä, miten he eivät huomanneet pahaa oloasi. puhuminen on aina auttanut, kaikessa. :-) suosittelisin sinuakin puhumaan esim vanhempiesi tai jonkun ystävän kanssa.

toivon todella että unohdat kokonaan tuollaiset asiat ja keskittyisit tulevaisuuteen, oman uran ja elämän luomiseen. :-) kaikkea hyvää sinulle ja aurinkoista loppukesää ! :-)

terveisin tyttö 18v, lännestä

Puhu vanhemmillesi.

Kun opiskelee, niin on hyvä hannkia jokin harrastus opiskelun vastapainoksi.
Etsit netistä opiskelupaikkakunnalta erilaisia harrastuksia ja kokeilet, mistä pidät. Mene vaikka harrastamaan kuntonyrkkeilyä tai ihan mitä vaan, mikä saa sinut irti normaalista arjesta. Karate, judo, tai vaikka johonkin uimaseuraan.
Vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Välttämättä jokin harrastus ei edes tunnu mielekkäältä, mutta kun muihin harrastajiin tutustuu, niin siitä se lähtee rullaamaan. Joskus se napanuora sinne kotiseudulle on kuitenkin katkaistava, mutta jos ei ole opiskelun ulkopuolella mitään, niin kyllä käy elämä rankaksi.

Jumala ei ole luonut meitä vain suorittamaan ja tullaksemme koneiston osaseksi, ilman suurempaa elämän tarkoitusta. Elämällä on todellakin tarkoitus: "Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus" 1. Joh 4:8.

Se että rakastat, kertoo että tiedät Jumalan olemuksesta jo jotain :)

Kaikki muu tässä maailmassa on toissijaista..

Älä siis ota itse elämääsi vaan anna se Jumalan käyttöön..

Etköhän sä pärjää. Niitä kavereita saa kyllä siellä uudessakin paikassa. Eksä unohtuu kyllä aikanaan jne ja uus elämä voi alkaa.

Onpas tää keskustelu mennyt sotkuseksi, vaikee enää erottaa kuka on tosissaan ja kuka ei... Mutta vaikka keskustelun alottaja oliskin trollannu niin se ei muuta sitä että moni ihminen on oikeasti yksin ja miettii mitä järkeä elämässä on.
Pitkän parisuhteen päätyttyä täysin toisen osapuolen tahdosta ite masennuin niin pahasti että en ensin pitkään aikaan noussut sängystä ollenkaan. Muistin kuitenkin koulusta psykologian tunneilta et liikunnan sanotaan auttavan ja lähin lenkille enkä voi sanoa kun että elämäni paras päätös. Urheillessa tuli heti niin hyvä olo itestäni vaikka vaan varttia aiemmin olin aatellu et millään ei oo mitään merkitystä. Se olo menee kyllä ohi kun lopettaa, mutta kestin masennuksen sillä et päivässä oli se yks hyvä hetki kun juoksin ja tunsin itteni maailman valtiaaks. Hankin kyllä itelleni apua myös, kävin psyklogilla ja puhuin kavereillekin, mutta liikunta on se mikä mut itsemurhalta pelasti koska se oli ainoo mikä autto nopeesti. Eli urheile ja hanki ammattiapua niin elämä voittaa!! :)

Oot niin nuori ettet sä mitään mistään vielä ymmärrä, mutta koska olet niin nuori niin koet suuria ja palavia tunteita, juuri sellaisia jotka ehkä saavat sinut tekemään jotain harkitsematonta ja peruuttamatonta. Lähe käymään jossain ulkona. Sinulla on kaksi jalkaa ja osaat kyllä käyttää niitä. Katsele ympärillesi. Elämä jatkuu.

Tämä varmasti kuulostaa hullulta, mutta kaikki mitä teet lähtee aivoista. Joka kerta, kun käytät aivojasi, niin aivosi yrittävät kehittyä siinä. Tämä pätee valitettavasti/onneksi myös masennukseen.

Onneksi, jos kykenet hallitsemaan ajatuksiasi ja tunteitasi ajatustasolla.

Valitettavasti, jos et kykene ja synkät ajatukset pyörivät mielessäsi.


Sinun tulee pyrkiä vaikka väkisin positiiviseen ajatteluun. Paras tapa tähän on varmaan meditoida asioita jotka tekevät sinut iloiseksi/onnelliseksi, esimerkiksi hyvät muistot voisivat olla hyvä kohde josta aloittaa. Sinun täytyy ennen kaikkea haluta olla taas onnellinen, jotta aivosi voivat uusiutua.

Video aiheesta:
http://www.youtube.com/watch?v=oPEdDcs_8ZQ

Kiinnostaisiko halailu, pussailu ja hellä rakastelu? Suutelen kaikki huolesi pois. Kultani - rakastan sinua.

- Olen ajatellut itseni surmaamista jo pitkään...
- Kuin kauan sinä olet sitä miettinyt?
- Aina välillä, monien vuosien ajan. Joka päivä, viime syntymäpäivästäni lähtien.
- Miksi? Mitä silloin tapahtui?
- Ei mitään.

AHHAHAAHHAHAHHAHHAHAHAHHAHHAHAHAH

Lopeta tuo, olet ainutkertainen. Jokainen meistä. Katso tulevaisuuteen, ei sieltä valoa aina näy, kuitenkin kaikki pienetkin surut ja murheet kasvattaa aikuisuuteen. Löydät kivoja kavereita, aivan varmasti.

Ei tyttöhyvä.....Ei se ole mikään ratkaisu että raastaa henge itseltään....Elämässä on vaikeaa joskus, mutta aina se aurinkokin paistaa....minulla oli samoja jatuksia sinun iässä ja oli vaikeuksia, mutta ne katosivat ja nyt äytin kesällä 50 ja elämä on aivna hyvin eikä minlla ole tyttökaveria eikä vaimoa.. ei muuta kuin tsemppiä....ja kyllä niitä ystäviä löytyy sieltäkin..reipasta mieltä vain

Onhan olemassa facebook ja puhelimet. Niiden avulla voit olla yhteydessä läheisiisi. Ja uusia ystäviä tulee pikkuhiljaa.

ota kebabmies ja hän huolehtii sinusta
ne on ihunia

Älä missään tapauksessa luovuta! Alku tuntuu aina hankalalta, mutta kyllä ne hommat rupeavat siitä luistamaan omalla painollaan. Meillä ainakin oli AMK:ssa paljon kimppatöitä, joten siinä väkisinkin tutustuu uusiin ihmisiin joiden kanssa on mahdollista myös ystävystyä. Itse olen nyt jo työelämässä toista vuotta opintojen jälkeen, mutta AMK:sta jäi itselleni muutama hyvä ystävä sekä valtava liuta hyviä tuttavia. Enkä todellakaan ole se maailman sosiaalisin ihminen, vaan enemmänkin ujomman puoleinen. En yleensä aloittele keskusteluja ja siitä huolimatta tutustuin moniin moniin ihmisiin AMK opintojen aikana.

Mikäli asuminen uudella paikkakunnalla tuntuu kokeilun jälkeen mahdottomalta, niin voithan aina hakea siirtoa oman kotipaikkakuntasi AMK:hon. Tässä asiassa rohkeasti vaan yhteyttä opintotoimistoon. Suosittelen, että kirjoitat rohkeasti siirtohakemukseen sen mitä tunnet, mitä siis kirjoitit tännekin. Pelkillä poikaystäväni käy samaa koulua, perheeni asuu samalla paikkakunnalla tms. perusteluilla ei siirtopaikkaa yleensä irtoa. Perusteluiden on oltava yleensä ns. paljon syvällisempiä.

Tsemppiä sinulle koulun alkuun. Mene kouluun avoimin mielin ja tutustu siellä ihmisiin. Et varmastikaan jää yksin, sillä itsekään en jäänyt vaikken se sosiaalisin ihminen olekaan... :)

Muuta heti pois sieltä ja ano siirtoa esim. Joensuun Ammattikorkeaan! Ei ole mitään järkeä pilata omaa mielenrauhaansa yksinäisyydellä. Myös alanvaihtoa tai lyhyt aikaista työskentelyä kannattaaa miettiä, mutta suuntaa ensin takaisin syntysijoillesi.

Itsekin olen kaukana lapsuuden kavereistani ja perheestäni, mutta olen muuttamassa pian takaisin lähelle kotiseutuani. Sitä takaisinmuuttoa ei kannata miettiä mitenkään negatiivisella tavalla, koska siellä sinulle on muutakin kuin opiskelupaikka.

Itseäni helpotti kimppakämppään muuttaminen ja pienimuotoisen työpaikan saaminen opiskelupaikkakunnaltani. En jäänyt enää sisälle murehtimaan ja mietiskelemään, vaan käyn töissä ja vapaa-ajalla näen kämppiksiäni. Koita saadaa itsesi kiireiseksi, ja sano aina ihmisille "joo, minäpä tuun!".

Sinä oot yhtää vapaa nuori ihminen kuin kuka tahansa, ja voit täysin vapaasti ottaa esim. kohtuu edullisen kämpän/kimppakämpän Itä-Suomesta, hommata jonkinlaisen työpaikan ja voit siitä palkasta maksaa sitä Länsi-Suomen määräaikaista vuokrakämppää vielä vuoden. Sen jälkeen voit aloittaa aivan puhtaalta pöydältä.

Missä päin olet nyt? Annan sulle ainakin keskusteluapua, jos olet sen tarvis. Itse olen Jyväskylästä!

Meet koulun bileisiin, päätäyteen ja oot tyrkyllä jollekkin kovalle panomiehelle. Siitä se lähtee :D

Jonku äijän takia oot itsaria tekemässä vai? nyt ryhtiä nainen kehiin, jokaisella on oma taakka kannettavana se paska vaan täytyy vaan kestää. Olen itse samanikäinen kuin sinä mutta miespuolinen. Älä ainakaan itsaria tee äläkä päihteitä rupea käyttämään. Urheilu on hyvä käy vaikka lenkillä pari kertaa viikossa länsi suomi on hienoa seutua mahtavat urheilumahdollisuudet riippuu tietty mis asut.

Etene pienten askelten tietä. Älä väheksy sitä kaupan kassaakaan, vaikka hän saattaisi jonain päivänä olla ainoa tapaamasi ihminen. Minä aloin muutama vuosi sitten (on siis jo kokemusta) kiittää iltaisin kaikista sen päivän aikana tapaamistani ihmisistä, kaupan kassat mukaan lukien. Joskus kiitin vain tuntemattoman ihmisen hymystä kadulla. Pikkuhiljaa huomasin, miten paljon minulle olikaan aina päivän aikana tapahtunut hyviä asioita. Ja arvaa mitä; huomasin myös, että minä voin olla se tuntematon, joka hymyilee jollekin tai tervehtii kadulla. Voin sanoa kokemuksesta, että koko suhteeni elämään on muuttunut ja on myös paljon helpompi luoda kontakteja muihin ihmisiin. Bonuksena tulee vielä se, että kaikki huomio ei kohdistu enää omaan elämään...
Onnea opintoihisi!

Aina eivät vanhemmat ja sukulaiset ole apuna, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Minä olen sen saanut huomata. Minulla oli myös itsetuhoisia ajatuksia, enkä ollenkaan usko siihen, että sukulaiset jäisivät suremaan blaa, blaa, blaa. Miksi he eivät ole tukena, silloin kun tarvitaan - ei sillon, kun on jo myöhäistä. Minun vanhempani ja sukulaiset surisivat, mutta he varmasti pääsisivät siitä yli. Voi, voi, saattaisi ehkä kuulua. Etsi oma elämä, omat ystävät ja kaverit. Heistä saattaa olla apua.

Hei. Tää uuden alun aloittaminen on vasta kohdallasi alkutekijöissä. Älä missään nimessä haudo elämän päättämistä. Lähdet reippaasti liikkeelle ja ulkoile paljon, mutta muista myös ruokailla. Poikia tulee ja poikia menee. Mielestäni ajattele asiaa positiivisesti. Olisiko suhteesi kestänyt loppuun asti. Nyt on hyvä vielä katsella ja hakea omaa paikkaa, kun ei ole lapsia ja sitä ukkoa rasitteena. Mitä vuokrasopimukseen tulee, niin sen voi aina perua ja varmaankin siinä on irtisanomisaika, mutta älä tee hätiköityjä päätöksiä. Tunteesi on koti-ikävää ja kaipuuta entiseen. Anna aikaa itsellesi sopeutua ja soittele kotiin vanhemmille vaikka joka päivä ja kerro niille omasta olotilasta avoimesti älä pidä sitä silällä sillä asioiden tapana on vain suurentua, kun niitä itsekseen hautoo. Varmasti koulusta ja uusien harrastusten parista löytyy mukavia koulukavereita, kun vain rohkeasti päästät ne lähelle ja hakeudut ihmisten pariin. Tsemppiä :)

Koskettava kertomus,kun lapsi lentää kotipesästä.
Haluan sinulle sanoa kolmen lapsen äitinä:elämä kantaa,kun annat sille mahdollisuuden.
Haluan rohkaista sinua .

Ei helvetti mitä spämmiä tämä trolliaihe on. Vaikka aloittaja olisikin tosissaan niin eiköhän noista ongelmista yli pääse, pitää olla tosi pehmeä pää jos tuollainen musertaa. Aika todellakin kasvaa aikuiseksi, tuohon mitään hemmetin ammattiauttajaa tarvitse.

Ja joo mene takaisin exäsi luo. Panee varmasti sinusta kaikki huolet pihalle ja sitten jättää taas yksin. Mutta onhan se kuitenkin söpö ja ihuna. :)

Ei kannata antaa periksi heti! Tiedän et on vaikeeta täl hetkellä,mutta kyl se helpottaa,kun tutustut paikkakuntaan ja opiskelu kaverein.Tuskin yksin opiskelwet sitä alaa..ota yhteyttä,jos tarvit hyvää ystävää ja kunytelijaa ja juttelu kaveria...

Rupee huoraamaan. Saat rahaa ja tapaat ihmisiä. Eikä tartte poistua siitä kämpästä.

Asiantuntijat epäilevät mielialojen huonovointisuuden ja kuvamiesi oireiden syyksi ravitsemuksen heikkoutta, vähyyttä ja vitamiinien puutetta. Usein rahan vähyydellä on asiassa syy. Kannattaa alkaa syödä terveellisesti perinteistä suomalaista ruokavaliota, erityisesti tuoreravintoa, vihanneksia eli perunaa joka päivä ja lihaa kalaa munia, maitoa kermaa jne jotta vahvistuu henkisesti ja fyysisesti. Kaloritkin kannattaa opetella laskemaan ja syödä 1800-3000 kcal päivässä monella aterialla ja käydä esim ravitsemusterapeutilla asiasta tietoa. C vitamiinipuute ja muiden ravintoaineiden aiheuttaa ja valvominen heikkenemistä jossa epätoivoon meno on mahdollista ja liikaherkkyys. Nuorena on aina toivoa kun ei ole fyysisiä muita sairauksia eikä koskaan rahan puutteen ja kuvaamiesi huonon voinnin syiden takia kannata hermostua eikä miettiä epätoivoisia asioita. Kaikki ovat yksinäisiä joskus ja pidempäänkin ja siihenkin on totuttava ja otettava vahvistuneena ohjat käsiin, hankittava pakollinen ammatti ja omat tulot ja nautittava terveenä elämästä joka päivä.!! Hyvää jatkoa ja vointia! Kenenkään ihmisen takia ei saa tehdä rajuja ratkaisuja eikä itsemurhaa koskaan. Elämässä on muitakin asioita ja paljon.

Mene hoitoon. Olet sekopää jos vaihtoehtoina on joko opiskelu tai itsemurha. Määräaikainen vuokrasopimus on purettavissa.

Onko se niin vaikea tutustua uusiin ihmisiin vaikka niihin luokkakavereihin?

Eikö sellaisissa opiskeluissa voi pitää välivuotta. Ainahan työtä sitten kerkiää tekemään,kun valmistuu opinnoissa. ...Ja onhan sellainenkin vaihtoehto...,menee töihin johonkin ja katselee muita maailmoita....jatkaa opiskelua ,kun tuntuu semmoiselle ja on voimia tullut ottaa vastaan uusia asioita.

tää oli taas näitä...http://www.sieni.us/?id=38

Jos haluat... voit lisätä minu FB:ssa... Pow Lönngren. Jutellaan....

onk tää ny sitä vihapuhetta? nääs ku uhataan riistää henki...

Sä oot eronnut juuri. Oot alkanut nuorena seurustelee ja ehkä sun elämä kiertynyt eksän ympärille ja ystävät siksi jäänyt? Oot väsynyt ja surullinen ja yksinäisyys korostuu niin kovin siksi, että seurustelusuhteen loppumisesta jää konkreettisesti aikaa käyttöön enemmän! Oon ollut aika täsmälleen samassa tilanteessa ja neuvoisin sua suremaan rauhassa suhteen lopun, opettelemaan löytämääm sisimmästä niin vahvan rauhan ja turvan tunteen, että yksinkin on hyvä olla. Ennen ku koulut alkaa, etkö voisi mennä vaik äidin ja isän luo vähän nuolemaan haavoja ja latautuu, että jaksat sit koulun alussa suhtautua positiivisesti muihin ja osallistua opsikelijarientoihin jotta tutustut kaikkiin? Väsymys ja huono fiilis ei mee ohi millään vippaskonstilla, mutta ne todella menee ohi. Ja nyt tästä on sun nuorena hyvä ottaa opiksi: älä missään asiassa, taloudellisesti, henkisesti, ajallisesti laita kaikkia munia yhteen pesään eli seurustellessa pidä omastakin elämästä kiinni: oot parempi kumppanikin näin. Sun eksäs haukkuu sua koska ootte eronnut ja on luonnollista ja tavallaan tarpeellista tuntea niin erossa. Eihän sitä muuten pääse toisesta irti. Ei oo tavallaan henkilökohtaista sua kohtaan, vaikka hullulta kuulostaa.
Ja mä löysin muuten hankalan amk-alun jälkeen (olin jo lopettamassa, välipuolivuotinen pelasti) mun ihan parhaat ystävät ja ajat:D Kun pääsin masisfiiliksistä ite yli, muukin maailma aukesi mulle upeana. Olin odottanut huonointa, elämä yllätti kivasti yli odotusten:D

Kasva aikuiseksi ja ota elämästä ote ja hanki kavereita sieltä opiskelupaikkakunnalta ja kyll äsieltäkin miehiä käytyy ja niin edelleen. Taidat olla ihnan teini vielä kun et osaa ottaa elämääsi haltuu ja roikut lapsuuden kavereissa ja sinun elämäsi on siellä missä nyt asut ja se pitää jäejestää nyt niikuin itse haluat .

Ajatelepa niitä, joilla on asiat vielä huonommin kuin sinulla. Tänäkin syksynä monta nuorta jäi tahtomattaan ilman unelmien opiskelupaikkaa ja joutuvat tyytymään hanttihommiin yms. Opiskelupaikka ei ole mikään itsestäänselvyys kaikille.

10nen kerran.

TÄMÄ AVAUS ON TROLLI EI ees TOTTA. EDES USEA ERI KÄYTETTY NIMIMERKKI EI TIETÄ TALI-AIVOJA PYSTNYT HÄMÄÄMÄÄN.

OLETTEKO SUOMI24:n KÄYTTÄJÄT VÄHÄN TYHMIÄ VAI HIEMAN IDOTTEJA?!

JA TOISET PELLET ANTAA MAILIOSOITTETITAAN KAIKENMAAILMAN SPÄMMÄREIDEN NÄHTÄVIKSI, KOSKA SUOMI24:N TIETOTURVA ON PETTÄNYT JO 2 KERTAA!
(lÄHDE Tiedoitteet-sivu, ylläpidon teidoitteet)

VOI ÄITI TEITÄ PELLEPENTUJA!

Toivottavasti tilanne on paranemaanpäin. Voit kirjoitella minulle jos haluat.

Mun ex-poikaystävä teki sen, ei se auttanut tilannetta. Näin miten hänen perheensä murtui ja miten asia vaikutti muhunkin. Jos olet maseentunut niin kannattaa kokeilla lääkkeitäkin. Vaikka ne eivät oo ihanteelliset niin ne vois parantaa sun mielitilaa, ja sitten kun olet paremmin, niitä voi vähentää ja lopuks lopettaa kokonaan =)

Itsemurha on itsekästä ja muita satuttavaa. Se ehkä lopettaisi kipua, mutta sä et ole olemassa tämän jälkeen enää (jos et usko taivaaseen, mut sinne tuskin oot menossa jos lopetat omas elämäs). On aina joku muu ratkaisu. Apua saa vaikka omilta perheenjäseniltä, ystäviltä, internetissä voit anonyymisesti jutella muille jotka ehkä ovat kokeneet samaa ja päässeet siitä ylikin.

http://www.sieni.us/?id=38

Pääset asunnosta sillä eroon että haet siihen tilallesi uuden vuokralaisen ei liene näin syksyllä vaikeaa kun koulut alkavat /alkaneet jo. Ilmotus vaan nettiin tai paikallislehteen ja yhteys vuokranantajaan jolle kerrot tilanteesi ettet tarvitse enää asuntoa. Asiat järjestyy kyllä ei kannata tuollasten asioiden takia itseänsä tappaa. Miehiä tulee ja menee elämässäsi vielä varmaan muitakin kuin tämä yksi se vaan tuntuu nyt hirveältä jos on vielä ensimmäinen ero kyseessä. Lisäksi sinulla on tuo muutto ollut mikä on aina stressaavaa vaikka elämä olisi muuten kunnossa. Kirjottelehan tänne miten sinulla menee ja kuinka sait asiat järjestymään. Voimia sinulle päästä tämän vaikean elämänvaiheesi yli.

Urpot tää on trolli

Aihe on puhutteleva, vaikka trolli onkin. Nämä urpot, joiden elämän sisältö on tehdä toisille trolleja, auttavat samalla muitakin. Päänsisällöstä voi ehkä olla monta mieltä.

Entä jos ajattelisitkin niin, että elämä koettelee, mutta kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin. Kuulostaa siltä, että olet vielä nuori ja erittäin riippuvainen perheestä ja poikaystävästä. Entäs jos ajattelisit tämän haasteena, että jos tästä selviät, niin selviät ihan mistä vaan.

Ei tietenkään kukaan tule repimään sua sieltä 4 seinän sisältä pois, vaan sun pitää ihan itse askel kerrallaan ryhdistäytyä ja ottaa uudet haasteet vastaan. Ota askel kerrallaan ja päivä kerrallaan, niin kyllä ne asiat lähtee siitä sujumaan. Jos heti ekan vastoinkäymisen jälkeen luovutat, niin se juuri estää sua kasvamasta henkisesti vahvemmaksi. Anna ajan kulua, sure rauhassa ja keskity opiskeluun. Jos vielä ekan opintovuoden jälkeenkin tunnet, että olet henkisesti sen verran heikko, ettei yksin asuminen onnistu, niin hae sen jälkeen siirtoa takaisin lähemmäs kotijoukkoja.

Kiitoksia, vastauksistanne.

Lopullinen ratkaisu on nähtävissä täältä

http://www.sieni.us/?id=38

Moi, anna itsellesi aikaa, parin viikon päästä homma näyttää paljon paremmalta ja 1 vuosi kun on takana, niin huomaat että ei se nyt niin kauheaa ole olla vähän kauempana opiskelemassa. Nyt sinulla on hieno ja ainutlaatuinen mahdollisuus itsenäistyä ja aikuistua, käytä se hyväksesi.

Mieti mikä elämässäsi on paremmin itsarin jälkeen. Ai niin missä elämässä?Itsemurha on lopullinen ratkaisu, eikä elämää enää sen jälkeen ole. Ainakaan tässä maailmassa ja nykyisenä itsenäsi.

Lue kirja "Minuutissa muutokseen". Ei ole mitään lässynlässyä, ja neuvot pikaiseen mielenkohennukseen toimivat.

Sinulle on nyt kasaantunut monta stressaavaa muutosta. Myönteisetkin muutokset ´stressaavat yhtä paljon. Kun selviät niistä, niin selviät jatkossa mistä vaan.

Tsemppiä

Niin ja lisään vielä.

Muista lastenlaulun sanat, ne hellpottavat ratkaisuasi

"Hyppää pois, hyppää pois" Kaltaisesi masentuneen dorkan takia meiltä menee verorahoja sinun sängyssä makaamisen tukemiseen!

"Jänis istu maassa... hyppää pois" HYPPÄÄ > POIS!

ÄLÄ TEE ITSEMURHAA!!!! Se on pahinta, mitä voit tehdä perheellesi. Vaikka et jaksaisi elää, se on velvollisuus kaikki läheisiäsi kohtaan.
Tiedän miltä tuntuu, kun kuolema on ainoa pakokeino ja ainoa lohduttava ajatus. Avun hakeminen on raskasta, ja usein ekat terapiat ja lääkkeet eivät auta. Toivottavasti olet jo nykyisen asuinpaikkasi psykiatrisen poliklinikan asiakkaana? Jos et ole, soita heti omaan terveyskeskukseen ja kerro, miltä sinusta tuntuu.
Joudut varmasti soittamaan moneen eri paikkaan ja selittämään tilanteesi monelle eri ihmiselle. Joudut myös varmaan täyttämään samat lomakkeet moneen kertaan. Yritä kuitenkin olla sitkeä, jos et muuten jaksa niin ajattele vanhempiasi.
KAIKKI ongelmat ovat pieniä hengissä pysymisen rinnalla! Esim vuokrasopimuksen voi katkaista milloin vain, joudut vaan maksamaan jonkun maksun vuokranantajalle. Ja muista, että elämä voi muuttua milloin vaan. Parin kuukauden, vuoden tai vaikka viikon päästä elämäsi voi olla jo täysin erilaista! Yritä vaan olla sitkeä ja jaksaa eteenpäin.

Ymmärrän sua täysin :) Lue kirja Tommy Hellsten-saat sen mistä luovut :)

Elämä voi tuntua nyt raskaalta, mutta kyllä ne asiat järjestyy, kunhan pääset erosta yli. Voithan väliaikaisesti mennä vanhempiesi luo kotiin tai pyytää jonkun kaverin vaikka viikoksi kylään tueksesi? Tai voisiko turvaa tuoda vaikka kissa, joka odottelis kotiin koulusta tullessa ja pitäis seuraa? Asiat kyllä järjestyy, älä tee nyt mitään peruuttamatonta ratkaisua. Kunhan toivut, niin tutustu rohkeasti paikallisiin ja ala vaikka harrastaa jotain lajia, niin saat kavereita.

Itsemurha asiassasi on pahin vaihtoehto sillä itseä ei voi murhata ottamalla hengen pois itseltään
Itsari on kuin ratsastaja joka omien vaikeuksiensa takia tappaa hevisensa
Itse on syyn ja seurauksen lain alainen, joten se ei pääty kuolemassa vaan jatkaa olemassaoloaan uudessa syntyvässä persoonassa
Me olemme kuoleman jälkeen sitä mitä me olimme ennen kuolemaakin, joten itsarin jälkeen nuo vaikeudet eivät pääty, eikä niistä tuonpuoleisessa ole mahdollista päästä irti joten ne on selvitettävä ytämän elämän aikana
Nuo sinun vaikeutesi ovat yleisä vaikeuksia jotka aika parantaa kubn saat uusia ystäviä uudessa paikassasi

Moi.
Älä tee tyhmyyksiä,olet nuori ja elämä edessä.Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene ja tutustu ihmisiin,löydät kyllä uuden ihmisen joa on just sulle tarkoitettu. Tiedän sun pahanolon tunteen kun itse olin avoliitossa toistakymmentä vuotta,mut päivä kerrallaan kun menee niin kaikki järjestyy.

Oon samas tilantees ku sinäkin,ainoo vaa että olen kotoisin Länsi-Suomesta ja muutin Itä-Suomee :(

Miksi kirjoittelette nimimerkilläni??

Olen opiskellut sekä yliopistossa, että ammattikorkeakoulussa. Molemmissa laitoksissa tutustuin todella helposti uusiin ihmisiin ja jotkut ystävyyssuhteet jatkuvat edelleenkin. Vaikka olisit miten ujo, niin opiskelijoilla on todella paljon yhteistä tekemistä ja voit jutella ihan helposti kenen kanssa tahansa, vaikka opiskelusta. Kaikkihan ovat samanlaisessa elämäntilanteessa. Mene reippaasti mukaan toimintaan ja olet tyytyväinen itseesi.

Mäkin oon avoliitos ollu toista kymmentä vuotta,ja ero tuli,ja sain koulupaikan Länsi-Suomesta,se vaatii oman aikansa että löytää uudestaan sen kaveripiirin.Mä en oo löytänyt uutta kaveria vielä,mutta päivä kerrallaan kun menen niin ehkä se uus rakas löytyy nurkan takaa.

Olet vielä nuori ja selvästikin herkkä ihminen. Itse olen 36v. nainen, lapseton ja Itä-Suomesta kotoisin. Minäkin lähdin opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle n.2v sitten. Tapasin siellä uudella paikkakunnalla elämäni miehen viime joulukuussa ja aloimme seurustella. Unelmoin jo kesästä, mitä kaikkea yhdessä tehtäisiinkään...sitten yhtäkkiä mies sanoi toukokuun alussa, että haluaa erota ja ei kuulemma ole mitään erityistä syytä, tunteet vain loppuivat. Olin itsekin 4 seinän sisällä ja itkin vaan. ei kesätöitä, ei kavereita, kun koulukaveritkin menivät kuka minnekkin ja kesätöihin.

Menin kesäksi isäni luokse asumaan Itä-Suomeen ja kavereitani tapaamaan. Tapasin tämän miehen kaverimielessä viikko sitten opiskelupaikkakunnalla ja tapaaminen venyi kaksipäiväiseksi. Jouduin lähtemään kuitenkin pakottavista syistä takaisin isäni luokse. Luulin, että suhde voisi jatkua, mutta mies käyttikin vain tunteitani hyväkseen saadakseen haluamansa ja nyt vasta rikki olenkin. Tämä kaikki ahdistaa minua ja paluu kouluun, mutta on vain jaksettava...se, mikä ei tapa, vahvistaa.

Olen itsekin joskus miettinyt päivieni päättämistä, mutta olen sen verran utelias, että haluan tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan, mitä seuraavan mutkan takana on. Miksi kiirehtiä kuolemaa, joku päivä se tulee kuitenkin, sitten kun sen aika on. Elämä on kuitenkin lahja ja elämisen arvoinen, meidän jokaisen.

Se, että sinua nyt ahdistaa on aika normaalia, erostasi on niin vähän aikaa kulunut. Itse olin ihan shokissa viikon ja varsinkin kun kaikki tapahtui niin yhtäkkiä ja arvaamatta. Vieläkin mietin mitä tapahtui ja miksi. On asioita kyllä miettimällä selvinnytkin...Eräs kaverini sanoi minulle, että yleensä ihminen oivaltaa asioita jonkin suuren tragedian kautta, näin minulle kävi. Opin myös itsestäni asioita. Käy nyt se unelmiesi koulu loppuun ja hanki hyvät paperit sieltä. Kyllä niitä sopivia poikaystäviä vielä ilmaantuu kun annat ajan kulua. Anna asioiden mennä omalla painollaan...Toivotan sinulle tsemppiä opiskeluihin ja hei KYLLÄ SE TUSKA HELPOTTAA, kun aika menee eteenpäin.

Ei et saa tehdä sellasta! maailma menettää kultaisen ja herkän ihmisen. JUURI SINUNLAISIA MAAILMA TARVITSEE!!!!!!!!
koita nyt jaksaa, ja kuuntele vinkkejä mitä sulle tarjotaan! Mäkin vaikka oon täällä jossain, haluan osaltani tukea sinua. vaikkei mulla oo tuollaisesta kokemusta, tajuan tarkkaan miltä susta tuntuu! Tyhmältä tää kuulostaa, mutta koita jaksaa odottaa, kaikki menee hyvin, usko pois!
Vaikkei sinulla olisi yhtään ystävää. ajattele jo sitä, että mä joka en nettiin juurikaa kirjota mitään, saatika paljoa reagoi mihinkään. Mäkin heti havahduin otsikosta, et hei et sä oo yksin!

Vaikken tunne sinua, välitän sinusta, niin kuin näkyy moni muukin tekevän. OOT ARVOKAS IHMINEN!!!! ET SAA MENNÄ POIS ME KAIKKI TARVITSEMME MYÖS SINUA!!!!

Voimia sulle, ja puhu ihmisille miltä susta tuntuu,et kuule ole yksin tässä maassa, vaikka siltä tuntuu.

VOIMIA JA HALEJA! =)

"Life's a piece of shit
When you look at it
Life's a laugh and death's a joke, it's true.
You'll see it's all a show
Keep 'em laughing as you go
Just remember that the last laugh is on you.

And always look on the bright side of life..."

Miksi pitäisi rakastaa ja opiskella yhtä aikaa?

KELA ei anna opintotukea rakastamisesta! KELA on juuri sopiva työpaikka, koska se laitos täynnä Natsimaisia homoja ei tunne armoa kenellekään!

Kun joku sekopää ampuu toisen, niin VEROTTAJA hyökkää uhrin omaisten kimppuun ja nauraa vielä omaisten maksukyvyttömyydelle JA tuskalle

Kumpa verottaja luikastuisi koiranpaskaan, ja tippusi läjään naamalleen

Haista oikeesti sinä lapsenmieliinenväsynyt neiti
OOT oikeesti lapsellinen, pikku lapso ilman tuttia,kasvakaa aikuiseksi ja tule sit takaisin aikuisten pariin.

Ai niin,muistiko äiti vaihtaa vaipan illalla?

Hyppää pois! F:D

taikka Jout jojota itsesi! ÄLÄ vie meidän verorahoja terapiaistuintoigin sinä laiska MATO... 100NAN PELLE IDIOOTTI, KUINX ROIKKUU HHUUHUAUAHUAUHA1

Hitto sä olet tyhmä. Mee vaikka hakkamaan päätä tiiliseinään, ettei tarvi täällä viisastella.

Moro

Suosittelen jotta hankit hyväksilukuja koulussa jonne pääsit ja haet ensi vuonna uudelleen takaisin kouluun kotipaikkakunnallesi. Muutin itse Helsinkiin viime vuonna opiskelemaan ammattikouluun koska en päässyt ammattikorkeaan opiskelemaan. Hain ammattikorkeaan uudemman kerran ja tällä kertaa onnistikin paremmin kun viimeksi. Mutta nyt iski kaipuu takaisin kotipaikkakunnalle joten aion seuraavana vuonna hakea siirron sinne. Olen 24 vuotias ja en ole seurastellut kertaakaan, mutta saattaa olla parempi jotta en seurustele ennenkuin on koulut käyty. Poden tällä hetkellä kaameaa masennusta /koti-ikävää mutta sitä on kestettävä.

En itse potenut yhtään masennusta ensimmäisenä vuonna vaikka olinkin amiksessa ärsyttävien kersojen kanssa, koska keskityin vain numeroiden nostamiseen, harrastukseen ja kavereiden kanssa olemiseen. Suositten jotta itsekin yrität luoda uusia tuttavuuksia tai hankkia uuden harrastuksen.

Jos tuntuu jottet kestä hankkiudu apuun ja sitä kautta sairas lomalle jotta kestät sen vuoden verran ja pääset muuttamaan takaisin.

Tsemppiä

väsynyt neiti

sinun ongelmaan on olemassa ylivertainen apu. en sitä nyt sano, jos haluat sen tietää niin kysy. etten tyrkyttäisi itseäni.

sinulle väsynyt. ei elämä lopu vielä, se koettelee ja vahvistaa vain sinua tulevaa varten. tiedän mistä kirjoitan.minun nuoruus oli tosi yksinäistä.kaipasin naista todella. jumaloin suorastaan naisia.en antautunut irtosuhteisiin pitkääään aikaan. kuitemkin lopulta luontoni vei voiton. rupesin järjestelmällisesti hakemaan naista.olin sokkotreffeillä ja pari seurustelusuhdettakin oli.alkoholia en käytä. sain kuitenkin itseni niin sekaisin pois palanssista. arvaatko mikä oli minun pelastukseni, sitä ikinä vähiten odotin. Jumalan sana tuli minun pelastuksekseni.nyt en ole enää hakenu toista ihmistä vierelleni pakonomaisesti, vaan olen saanu rauhan. se on uskomatonta mutta totta. olin luultavasti läheisriippuvainen ollut pikkuikäni. ei ihminen saa sielullensa mielen rauhaa omalla toiminnalla maailman asioista,apu täytyy tulla ihmisen ulkopuolelta. tiedän ettei se kelpaa kaikille, mutta kun olet kerran saanu maistaa todellista rakkautta niin maailman rakkaus kalpenee. seksuaalisia haluja on toki ihmisellä elämän loppuun saakka. mutta evankeliumin sana antaa lohdun kaiken koettelemuksenkin keskellä. elämä on saanu oikean tarkoituksen.

Suomi24.

Miksi otitte tämän viestiketjun "Tästä Suomi puhuu nyt" osioon? (Suomen suosituimmaksi)..
- Käsittääkseni tuota aloituksen tekoa aikovia pitäsi auttaa. Mutta TE nostatte viestinkaikkien nähyäville, ettekä edes ilmoita tästä minnekään -tai poista viestiä- tai edes VASTAA avaajalle(!!)

Avaaja vastaa usealla eri nimimerkillä, sekä ketoo olevansa Trolli
(eli pilakirjoittaja)

Jotkut loppuunpalaneet voivat saada vaikutteita tästä kirjotuksesta!

... mutta toisaalta Suomi24:N ylläpito tukee viha-kirjoutksia. Eihän näitä ole jatkunut
muillakaan forumeilla, kuin kaksi vuotta - ilman rangaistusta, vaikka viestit rikkovat jo siveyden rajoja..


Vieläkään en ole saanut vastausta sähköpostiini ylläpidolta. Koskien myös Puumallin takaisinsaamista. Ei siellä osata suomea.

voi voi..ite ollu 4v täysin yksin. Ainoa hyvä juttu mitä olen saanut aikaan on 2,5v raittius!

Sulla on yhdistetty kulttuurishokki ja katkennut ihmissuhde, ei ihme että ketuttaa.

Kulttuurishokki helpottaa kuukauden jälkeen ja mitä ihmissuhteisiin tulee niin sehän riippuu ihan ihmisistä. Mutta että ero 3 kk sitten ja 3 viikkoon ette ole nähnyt - ihan yhdentekeviä aikamääreitä. Jos nyt pistätte totaalisesti poikki ja vielä 3 VUODEN päästä poraat exän perään niin sitten voi asiasta huolestua.

Ota ittees niskasta kiinni, käy ostamassa pari litraa jäätelöö, sipsejä ja vuokraa FilmTownista nippu leffoja (kanta-asiakas kortilla) ja muutaman viikon päästä kun luet tätä sun tekstiä niin ihmettelet että mikä suhun meni...

Voit myös lähteä pihalle ja katsomaan mitä uusi kotikaupunki voi tarjota. Ja koulukin on vasta alussa, ei kai teillä ole vielä ehtinyt olemaan edes ensimmäisiäkään bileitä luokan kesken?

Elämässäsi on vain kääntynyt uusi lehti, älä arkaile kääntää sivua.

Hyvästi, en jaksa enää.

Kohta on parempi olla, kun on nolla.

Onhan tuo itsemurha yksi vaihtoehto, mutta tuskin sitä teet koska se vaatii pokkaa ja jos sinulla sitä olisi et kirjoittelisi täällä vaan olisit tehnyt jo sen. Toinen vaihtoehto on elämä, mikä voi olla yksinäistä ja kyllästyttävää ja siten sietämättömän vaikeaa. Ei ole mitään pahempaa kuin kuvottava, yksinäinen ja iloton elämä unohdettuna jossain hevonperseessä.

Jokainen päättää elämästään ja itsemurha on vain yksi tapa ratkaista asiat, muitakin on mutta se vaatii enemmän ponnisteluja mitkä ovat loppujen lopuksi turhaa koska kuolet sinä joskus kumminkin. Kumpi on parempi, kuolla nuorena ja kauniina vai elää 80 vuotta ja kuolla sairaana, rampana ja kuivana kuin pekoni kusten alleen ja oksentaen sisukalunsa pihalle. Päätä itse. Minulta et sääliä saa koska en tunne sinua ja vaikka tuntisin en yrittäisi estellä, mikäs siinä. Senkun teet, ihmisiä kuolee joka päivä. Tiedä sitten kuinka kauan itse jaksan tätä vitun pelleilyä ja sirkusta katsella.

Viestiketjun avauksessa huudettiin apua ,ja mitä tekee Suomi24:n valvojat?
- Lisäävät jutun pääsivulle, jotta kaikki pääsevät vittuilemaan avaajalle


Ylläpidolle pitäisi ostaa aivot, jos niitä myytäisiin niiiiiin pienikokoisiin päihin!

vai niin