Pian tulee syksy
sen aistii jo
tuoksuukin jo tulevalta
Minun piti tehdä itselleni
vaikea elämä
kahlata syvissä vesissä
ja hamuta samalla
auringon säteitä iholleni
Ihan kuin olisi ollut pakko
säätää ja vääntää kaikkea
mahdollista ,niin että se
viimein kääntyi minua vastaan
Oli jotenkin vain itselleen todisteltava
kerta kerran jälkeen,että on olemassa
vaikka ei kukaan koskettanut
eikä kosketa
Piti tehdä unelmia
haaveilla kauniista maailmasta
ja omasta Rakkaasta
Ehkä joskus lensin liian korkealla
pudotakseni häpeän saattamana
alimpaan epätoivoon
Minulla oli ajatuksia
rakentaa jotain pysyvää
sortuneille seinille
lahonneille lattioille
Olin pieni ihminen
mutta mietteissäni suuri
Kunnes ymmärsin
että tavoittelin taivaita
tuntematta,tietämättä
mistään mitään
Turhia olivat ne toiveet
vaan tarpeellisia kuitenkin
Opin ihmisenä paljon itsestäni
ja nyt osaan jo antaa itselleni anteeksi
Tiedän,että onni ei tule etsien
se tulee eläen
Minulla oli kerran suuret haaveet
mutta tein muutamat pienet virheet
jotka seuraavat minua aina
kuitenkin sen asian kanssa
on pakko elää
Tänään,tässä ja nyt
Pian tulee syksy
sen voi jo melkein kuulla
ja tuntea häivähdyksenä
paljailla käsivarsilla
Iho muistaa
ja sydän ei unohda
Ei koskaan
Tänään,tässä ja nyt
8
145
Vastaukset
- *laudi*
Elämänkoulu
se meidän on käytävä jokaisen
jatkettava matkaa.
Välillä kompuroiden
mutta eteenpäin on mentävä.
Tänään.
Punaisen ruskan kohta peittäessä tienoon
muistan erään kesän..
ja lumpeenkukat lammella
..usvan leijuessa lammen peittäen..
Syksyn koleudessa villatakki auttaa
mutta meillä on tunteet
niin myös lupa erehtyä.
Elämällä on taipumus muokata meitä.
Siksi huominen on uusi mahdollisuus.
Ruskan väriloistokin on upea :)- Kauris-62
Kiitos upeasta runosta!
Hyvää syksyn odotusta..
- aina ja edelleen
.....
Kuinka lämpö täyttääkään minut,
kun antaudun ihon
sydämeni vietäväksi...- Kauris-62
Niin,mitäpä tähän sitten enää mitään lisäämään,kiitoksia!
Kuka sanoo " ettei runoissa ole elämää " ehkä he jotka eivät
ymmärrä elämän/tunteiden kuin eri kokemuksien rikkautta
ja ottamatta niin itsestään kuin elämästään selvää :
mitä se kulloinkin meille kertoo.
Sillä tavallaan jo elämä on oma taiteen lajinsa
kuin myös taitoa vaatii eletyt kuin tulevatkin
hetket omaan kirjaansa - edes hetkeksi elämään.
Jokaisella meillä on omat tiemme kuin
oppi askeleemmekin.
Kuljet syvillä kuin suurilla tunnekokemuksillasi
niin Elämän kuin Runonteilläkin.- Kauris-62
Kiitos dolan.
Nyt on vähän vaikeaa joka saralla...niin runoilussa kuin elämässä yleensäkin.
Voi olla mahdollista,että lopetan täällä palstalla jatkaakseni kirjoittamista jossain toisaalla...mene ja tiedä.
Hyvää syksyn alkua sinulle! - Liona32-
Tämä runosi osui ja upposi
mieleni lokeroihin tehden
suuren vaikutuksen.
Hienoa tekstiä kauris62! - Kauris-62
Kiitos Liona!
Onhan aina hienoa saada palautetta.Siksi kai tänne runoilee,että näkisi mitä muut pitävät/eivät pidä.
Hyvää viikon alkua sinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932