Kutsutaan Jäätteenmäki kehiin

large-leader

Anneli jäätteenmäki peittoasi jälleen Paavon mennen, tullen ja palatessa. Eihän Paavo-paralta kerkiäisi tulla kuin vähän örinää väittelyissä.

Kerätään kansanliike Annelin taakse. Eiks juu?

27

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kroisoksen quu

      Tätäkin asiaa sopisi hunttailla:

      Paavo Lipponen ja Oiva Björkbacka sosialismista
      07.11.1974 | kesto: 9:39 (Video) "Sosialismi on ajan vaatimus", toteaa SDP:n Paavo Lipponen ohjelmassa vuodelta 1974, jossa Lipposen kanssa vasemmiston näkemyseroista väitteli SKP:n Oiva Björkbacka. Tavoitteista oltiin kuitenkin samaa mieltä.

      Lipponen kertoo ohjelmassa sosiaalidemokraattien pyrkimyksenä olevan SKP:n tavoin sosialistinen yhteiskunta. Perimmäisenä erona Lipponen kuitenkin piti kommunistien käsitystä yhden puolueen järkähtämättömästä vallasta.

      Björkbackan mielestä kuvaus ei pitänyt paikkaansa. Hän mainitsee esimerkiksi DDR:ssä ja Puolassa vaikuttavan useita puolueita.

      Näkemyseroista huolimatta tavoite oli molemmilla sama. Kapitalistisissa maissa vallitsevaan kriisiin ei Lipposen mukaan ollut muuta ratkaisua kuin suunnitelmatalous.

      Yhteistyötä vasemmistopuolueiden välillä pidettiinkin kannatettavana. Lipponen kuittaa kysymyksen vasemmiston sisäisen suukovun "verisyydestä" toteamalla, että porvarien herjat olivat aina olleet voimakkaampia.

      Teksti: Arsi Alenius

    • faxi-anneli

      Lähetetäänkö annelille faxi ja pyydetään mukaan?
      Kyl kansa muistaa ja jos kepu haluaa vieläkin alentaa kannatustaan, niin toki pyytäkää faxi-anneli kehiin :))

      • Hetero-sonni

        Pälkäneläinen Lipponen vaati Mtv-3 lopettamista sillä perusteella, että se esitti Me Tammelat perheohjelmaa. Sanoi sen olevan "porvarillista hapatusta". Hoh, hoh, hooooooooo, voiko joku äänestää tuota tollopunikkia?


    • Hoh-hoo!

      Anneli "Golgatan Olga" Jäätteenmäki olisi vaalitaistelussa lähinnä säälittävä. Hän ei varmaankaan halua, että uudelleen otetaan keskusteluun hänen rikollinen toimintansa salaisten dokumenttien hankinnassa.

      Oikeus mm. totesi silloin Anneli Jäätteenmäen valehdelleen. Jäätteenmäki on siis ihan virallisestikin valtakunnan valehtelija.

      • Jätesäkin kohtalo pressavaaleissa olisi sen verran säälittävä, etten usko edes S/M:n harrastaja Jäätteenmäen kiinnostuvan niistä.


    • Väyrynen fan club
    • JESS!

      Innostus Annelista leviää kulovalkean tavoin - samoin pelko demarileirissä. Anneli on myrkkyä Lipposelle - vanhus saattaa jopa lyödä hanskat tiskiin kun kuulee Annelin tulosta.

      Perusteluja:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10048279

    • ukk oli viimeinen

      Ei kai Faxi-anneli lähde toista kertaa nöyryytettäväksi!!?

    • Iso komea mies

      Jos Jäätteenmäki hakkaisi putki-Paavon, niin saittilaisista ainakin munakarva-Kapi, Mielitollo ja "Uudehko"-Ukkeli saisivat heti slaagin.

      • joseph.porta

        Jos putki-Paavo joutuisi Annelin kanssa vastakkain kauna-Paavon verenpaine nousi niin, että siinä tarvitaan ambulanssia. Kauna-Paavo joutuisi olemaan sairaalassa vaalien ylikin.


      • Tästäkin päätellen..

      • KauKe
        Tästäkin päätellen.. kirjoitti:

        Anneli-kuume on nousussa. Putki-Patella nousee yläpaine yli 200:n kun Anneli vahvistaa osallistumisensa:

        http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kiviniemi ei aio keskustan pelastajaksi presidentinvaaleissa/1135268499137

        Tuo on kyllä totta jos Jäätteenmäki lähtisi pressa kilpaan, niin Lipposen verenpaine kyllä nousisi yli sietorajojen, ja suoni poksahtaisi poikki. Mutta muuten ei keskustalla ole mitää todellisia pressa kuumeita.

        Itse pitäisin sellaisesta että keskusta menisi suoraan Sauli Niinistön taakse jo ensimmäisellä kierroksella, näin saataisiin tuo kpmmari vaara pois jo kättelyssä. Viimeksi osa keskustaa petti ja äänesti tuota kommari muijaa, nyt saamme kantaa sen seuraukset.

        Muutenkin täytyisi olla sääntö että alle 15% puolueet ei voi laittaa omaa ehdokastaan, joten se olisi kolmen suurimman koitos perssut kokoomus ja tuo puna demarikommari.. Pien puolueet voisivat yhdessä ehkä laittaa yhteisen ehdokkaan jos haluavat.


      • Kui-ke
        KauKe kirjoitti:

        Tuo on kyllä totta jos Jäätteenmäki lähtisi pressa kilpaan, niin Lipposen verenpaine kyllä nousisi yli sietorajojen, ja suoni poksahtaisi poikki. Mutta muuten ei keskustalla ole mitää todellisia pressa kuumeita.

        Itse pitäisin sellaisesta että keskusta menisi suoraan Sauli Niinistön taakse jo ensimmäisellä kierroksella, näin saataisiin tuo kpmmari vaara pois jo kättelyssä. Viimeksi osa keskustaa petti ja äänesti tuota kommari muijaa, nyt saamme kantaa sen seuraukset.

        Muutenkin täytyisi olla sääntö että alle 15% puolueet ei voi laittaa omaa ehdokastaan, joten se olisi kolmen suurimman koitos perssut kokoomus ja tuo puna demarikommari.. Pien puolueet voisivat yhdessä ehkä laittaa yhteisen ehdokkaan jos haluavat.

        Vitu---aa tuo Niinistön kompura kun torprdoi viimeksi Ahon. Täysin Niinistön ansiota.


    • Os 76

      "Puhun niin totta kuin voin" sanoi eräs Syättuiläspuolueen Paskanaama-akka anteeksi, älytpeliä pelaava eteläpohjalainen.
      Ettökö te muiden verovaroilla elävät ymmärrä, että maksajien pinna joskus loppuu?
      Syöttikläät käyvät yhä röyhemmäksi!

      • Osmium 76

        Olen homo ja punikki. Voiko kauheampaa yhtälöä olla?


    • nettipäivystäjä

      Se on vähän, miten ne tulot ja menot haluaa tulkita. Se on ihan siitä kiinni. Että onko se rikkaampi, joka kuluttaa vähän kuin se, joka kuluttaa paljon ja jolla on paljon kaikkea. Kaupungissa infra toimii, maalla sitä on niin yksin tulopolitiikkansa kanssa, kun työlle ei lasketa paljon arvoa. Osa on etunsa hyvin ajanut.

    • sipilän leuhake

      Jäätteenmäki kuittaa tuon örisevän kommarin tosta vaan.

    • Sonnimies. iso mies

      Yli 60 % saisi Sauli Äänistä, gallupin mukaa. Putki-mulukulle vain muutama oteääni.

    • eikumpaakaan

      Naiset kehiin , en mistään hinnasta äänestäisi kumpaakaan, toisella kierroksella ellei naista ole mukana.Sauli ja Paavo ei kiinnosta tippaakaan, gallupit kaadetaan, on lapsellista luulla että keskusta äänestäisi heti Saulia, Kimmo Sasi ja iltaleden peli pitää keskustan kaukana Saulista, ennenmin jää kotiin.

      • --------------------

        Niinistö itse ylimielisenä Nato/EMU-mielisenä pitää huolen siitä kannatus Keskustan puolelta on hänelle minimaalinen.
        Lipposelle Keskustalaiset lähinnä säälivästi nauravat eikä hänelle myöskään ääniä heru.
        Todennäköisesti nämä kaksi "sankaria" ovat kuiten lopuksi vastakkain ja toisen kierroksen äänestys menee farssiksi kun Persujen ja Keskustan äänestäjät jakavat kannatuksensa Väyrysen, Soinin ja Aku-Ankan kesken.
        Kynää kuluu ja hylättyjen äänien osuus on historiallisen suuri.
        Mediapeli pressavaalien kohdalla saa nolon lopun.


    • Sonnimies,

      Naurattaa niin pirusti, kun tuo Lipposen-gorilla tuotiin Brysselistä oikosenaan lentsikan lattialla kotimaahan. Putki-Polle oli huonos hapes, kun ei kelvannut Eu:ssa mihinkään virkaan. Ei, vaikka uhkaili Perssonia kusirännillä.

      Hoh, hoh, hoooooooooooooo, hoh, hoh, hoooooooo, ei tule putki-Paavosta pressaa, uskokaa vain kapo ja mielitollokin.

    • Pahalta Näyttää

      Keskustan mahdollisuudet tulevassa presidentin vaalissa ovat heikot koska heiltä puuttuu ehdokasvalikoimasta Isokätinen Mörkö ja Suutaan Muikisteleva Mies.

      • Älä yritä....

        ihan sama vitun maku vaikka olisivatkin Jäätteenmäen kuvia. Pelkkää plussaa naiselle jos kelpaa nuorena alastonmalliksi. Tarja Halonen on kelvannut vasta vanhana - taidemaalari Heinonen on maalannut kymmenittäin öljyvärimaalauksia joissa Halonen esiintyy alastomana eri tilanteissa - jotkut paljon pornahtavampia kuin ne siistit pin-up-kuvat joita väitetää Anneli Jäätteenmäen nuoruudenkuviksi.

        Jäättenmäki ja Lipponen presidentivaaliväittelyssä TV-studiossa on mielenkiintoinen tilanne. Kyllä se vielä toteutuu.


      • Brrum-Brumm !!!
        Älä yritä.... kirjoitti:

        ihan sama vitun maku vaikka olisivatkin Jäätteenmäen kuvia. Pelkkää plussaa naiselle jos kelpaa nuorena alastonmalliksi. Tarja Halonen on kelvannut vasta vanhana - taidemaalari Heinonen on maalannut kymmenittäin öljyvärimaalauksia joissa Halonen esiintyy alastomana eri tilanteissa - jotkut paljon pornahtavampia kuin ne siistit pin-up-kuvat joita väitetää Anneli Jäätteenmäen nuoruudenkuviksi.

        Jäättenmäki ja Lipponen presidentivaaliväittelyssä TV-studiossa on mielenkiintoinen tilanne. Kyllä se vielä toteutuu.

        Anneli on H O T ! ! !


    • Controlman

      Olisi nautinto nähdä örveli-Paavo ja Anneli väittelyssä vastakkain. Veikkaisin, että putki-Patelta ei tulisi kuin örinää ja silmiä repisi pakkoliikkeet.

    • ilkeää

      Lothar on paska jätkä! Vai paniko joku jätkän vetämään Annukan esille? julkisuus on kova maailma, kaikki käyttävät tilanteita ja toisiaan hyödyksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      91
      2675
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1829
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1724
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      371
      1622
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      20
      1599
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1427
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1237
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1136
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1029
    Aihe