Palstalla näyttää olevan 20 - 25 potkuriasiantuntijaa päivystämässä. Muutamat käyttävät monimutkaisia tietokoneen laskentakaavoja. Toiset kuulemma huitaisee päässälaskuna vaan asiat kohdalleen. Asiat, joita mm. Wärtsilällä aikoinaan laski kolmisenkymmentä potkureihin erikoistunutta insinööriä! Laskivat ja suunnittelivat ne toki nesteessä liikkuvan kappaleen massavoimia, virtausmuotoja ja paljon muutakin.
En uskalla itseäni korottaa potkuriexperttiksi, joten lainaan kappaleen "Erään miehen" asiapitoisesta tekstistä.
"Monilapainen potkuri ei pelasta mitään hyötysuhteessa. Se pelastaa käyntiäänessään. Sillä saadaan hiljaisen nopeuden ohjattavuus tarkaksi isoa peräisinlevyä vasten. Tämä vuoksi maailman telakat asentaa "skewiä" parhaisiin laivoihinsa. Voimaa, kun jaetaan 5 lavalle, niin napametallin ei tarvitse olla niin runsasta, kuin kolmelle lavalle. Navastakin tulee halkaisijaltaan kapeampi ja siten vähemmän vastusta tuottava.
Finnöy lienee johtava potkurivalmistaja ja suunnittelija maailmassa sukellusveneiden ja sota-alusten voimansiirrossa. Se lienee jokin vakuutus verrattuna pietarsaarelaiseen lattiavalupajaan?"
Tästähän on hyvä taas jankuttaa eteenpäin?
En tiedä mitään!
19
393
Vastaukset
- Mikä oli pointtisi ?
Wärtsilä suunnittelee potkurien lisäksi koko propulsiosysteemejä runkolinjoihin.
Meillä loppukäyttäjillä ei ole asiaa valmistaa tai suunnitella potkureita, ei tutkia veneidemme peräosan virtauksia altaissa tai muuttaa niitä, ainoa mitä voimme potkurien kanssa tehdä on valita hyllystä valmis viuhka.
Valinta, epäilystäsi juolimatta, on sen verran simppelimpi homma, että kolmisenkymmentä potkureihin erikoistunutta insinööriä siihen ei tarvita, sen enenpää kuin muutakaan tiedemiesryhmää.
No myönnettävä on, että esimerkkisi lainaus asiantuntemuksesta ei juurikaan vakuuta. - nenäherne
No mitä jos et ottaisi itseesi ja loukkaantuisi, vaan menisit elämäsäsi eteenpäin?
Ai niin... eihän sinulla ole muuta elämää kuin Suoli24. Anteeksi Aulis. Vai oliko se nyt Wickström tai Jarmo? - rdsdoks
Lopeta nyt välittäjä näiden säälittävien tankien kirjottelu.
- En poika een mitään
Kas vain! Palstan "kaikkitietävät" propellipäiset potkuriasiantuntijat ovatkin jo hereillä!
Ainakin tiedät Aulis Salonen-Wickströmmiä enemmän. Hän ei nimittäin edes tiedä mistä kirjoittaa. Vai oliko siinä "kaverin" ostamassa veneessä halkaisijaltaan 1,2 metrinen säätölapapotkuri??
http://www.finnoygear.no/en/index.html- iioprop
Sinä et osaa englantia, tai googlauksesi on revasta! Kokeilehan vielä tarkemmin ja sitten kun luet kaikki tarkkaan ..... niin sitten taas.....
No, enhän minä liiemmin osaa englantia, kunhan sen verran että luen sitä sujuvasti, ja teen tarvittaessa minkä tahansa asiakirjan ko. kielellä. Entä sinun taitosi siinä kielessä?
- ha haaa haaaa ha
Välittäjä_LKV kirjoitti:
No, enhän minä liiemmin osaa englantia, kunhan sen verran että luen sitä sujuvasti, ja teen tarvittaessa minkä tahansa asiakirjan ko. kielellä. Entä sinun taitosi siinä kielessä?
tee niin, mutta lopeta suorien putkien vetäminen pohjan läpi komentosillalle. äläkä enää valmista niin superhyviä turbiinkansia, jolla ajat niin perkeleesti.
- ai sinnuu veitikkaa!
ha haaa haaaa ha kirjoitti:
tee niin, mutta lopeta suorien putkien vetäminen pohjan läpi komentosillalle. äläkä enää valmista niin superhyviä turbiinkansia, jolla ajat niin perkeleesti.
Hitto! Sinä hehkutaqt sen suuriin Cipralex- annoksiin!
- Cipralexiä vaan ja
ai sinnuu veitikkaa! kirjoitti:
Hitto! Sinä hehkutaqt sen suuriin Cipralex- annoksiin!
Normikuntoinrn ihminen ei edes tiedä mikä tuo Cipralexi on ... kerrotko meillekin, sinulle se kun taitaa olla hyväkin tuttavuus?
- y5rwywng5
Cipralexiä vaan ja kirjoitti:
Normikuntoinrn ihminen ei edes tiedä mikä tuo Cipralexi on ... kerrotko meillekin, sinulle se kun taitaa olla hyväkin tuttavuus?
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q=cipralex&oq=cipralex&aq=f&aqi=g8g-s1g1&aql=&gs_sm=e&gs_upl=3563l6785l0l8512l8l7l0l1l1l0l301l1189l0.4.1.1l6l0&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.&fp=486832be58d3a6eb&biw=1205&bih=597
- terve ei lääkkeitä
y5rwywng5 kirjoitti:
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q=cipralex&oq=cipralex&aq=f&aqi=g8g-s1g1&aql=&gs_sm=e&gs_upl=3563l6785l0l8512l8l7l0l1l1l0l301l1189l0.4.1.1l6l0&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.&fp=486832be58d3a6eb&biw=1205&bih=597
Kerro kuitenkin ne omakohtaiset kokemuksesi! Kukaan normi-ihminen ei tuota Cipralex nimeäkään olisi tiennyt ilman sinun omakohtaista kokemustasi kyseisestä tuotteesta.
Arvaan kuitenkin ettei kyse ole ulostuslääkkeestä. Enempää en aiheesta ole kiinnostunut. Huom. Terve Ihminen ei lääkkeitä tarvitse.... - ei tutkittu
terve ei lääkkeitä kirjoitti:
Kerro kuitenkin ne omakohtaiset kokemuksesi! Kukaan normi-ihminen ei tuota Cipralex nimeäkään olisi tiennyt ilman sinun omakohtaista kokemustasi kyseisestä tuotteesta.
Arvaan kuitenkin ettei kyse ole ulostuslääkkeestä. Enempää en aiheesta ole kiinnostunut. Huom. Terve Ihminen ei lääkkeitä tarvitse....Tarttetko Viagraa? En minäkään, mutta tiedän silti mitä se on, jopa pillerin väriä myöten. Olisko sulla siitä hekilökohtaisia kokemuksia kerrottavana?
- Arska Venemieskin
Oon samaa mieltä. Ei terve ihminen roiku täällä yökausia sotkemasa toisten kirjoituksia höpinöilään ja sotkuillaan, kuten Välittäjä ja pari muuta.
Viagrasta mulla on kokemusta vuoden ajalta. Verenpainelääke vei ståndiksen, niin lekuri kirjoitti viagrat.
En tainnut parikymmpisenäkään borstaa näin paljon! Eukko on liiankin tyytyväinen. Alkaa kolmannen varvin jälkeen marista kuivumistaan. Siksi pitääkin pomppia naapurin eukkojen luona pikapanoilla. Ne ovat ihmeissään, kun pystyn veivaamaan täydellä kaasulla vajaan tunnin. Eivät ole sellaiseen tottuneet ja tieto leviää, että Arska on kova!- ,kujmyt
mutta välittäjän mutsin olisi pitänyt aroperata tuo juippi viemäriin!
- mitätön vaan
"Asiat, joita mm. Wärtsilällä aikoinaan laski kolmisenkymmentä potkureihin erikoistunutta insinööriä! .....
Wärtsilän ollessaan parhaimmillaan Suomessa tuo väittämä piti paikkansa opistoinsinöörien suhteen. Lisäksi oli 60-70 korkeakouluinsinööriä. Niiden kanssa oli varmaan 20 lisenssityönsä tehnyttä ja 20 tohtoriväitöstään valmistelevia laskemassa sen potkurin, akselin, peräsimien ja laakerointien ongelmia.
Wärtislällä oli patenteissa ennätys muistaakseni 1994! Korealaiset ja kiinalaiset eivät niistä välittäneet, vaan kuvasivat mm. Hietalahdessa käydessään kaiken omille telakoilleen. Tämä on juuri se viisasten kivi.
Nämä opinnäytetyöt ja väitöskirjat on vapaasti luettavissa kaikkien oppilaitosten kirjastoissa ainakin, joten mitään tietoa ei kenenkään tarvitse uskoa tai luulla.
Kaiken tämän suunnattoman tietomäärän potkureista, peräsimist ja runkovastuksista voi omaksua vain pientä pohjatietoa ja lukutaitoa hyväksikäyttäen, joten palstalla voisi hyvinkin olla moninkertainen määrä "potkuritietäjiä" joiden tieto ylittää minkä hyvänsä telakalla työskennelleen aputyöntekijän luulot .- uytretyu
Nämä oli vesipotkureita. Ei niillä pystynyt lentämään maanvetovoimaa pois. Sulla täytyy olla jokin muu potkuri?
- T.eräs mies
uytretyu kirjoitti:
Nämä oli vesipotkureita. Ei niillä pystynyt lentämään maanvetovoimaa pois. Sulla täytyy olla jokin muu potkuri?
Potkurit onkii niitä laaserleikattuja planeettapyöräduopropeja jotka on tehty hehkutetusta pronssiteräksestä jotta kestää sit sitä suolahappee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906